Tiistaina oli Pian estetunnin vuoro. Menin tunnin Pavella ja jaoin sen kolmen muun ratsukon kanssa. Alkuverryttelyssä teimme siirtymisiä ja kiemuroita sekä ravasimme puomeja. Laukkaa työstimme sopiviin kohtiin. Pave oli ihan ok, ja yritin keskittyä ratsastamaan pohkeella unohtamatta tuntumaa.
Hyppelimme yksittäisiä tehtäviä ennen rataa. Tehtävinä tulimme muun muassa ponnistuspuomeilla varustettua pystyä sekä okseria. Ponnistuspuomit vähän sekoittivat pakkaa, mutta kun laukka oli kunnossa enkä tuupannut Pavea, pääsi se tehtävän hyvin. Okserihypyille sain hakea napakampaa laukkaa ennen kuin hypyt tulivat sujuvasti. Hyppelimme myös kolmen esteen kiemuraa. Laukat eivät aina vaihtuneet enkä saanut niitä nopeasti korjattua, mutta hypyt olivat ihan ok. Täytyy kuitenkin opetella tekemään ne siirtymiset alaspäin nopeammin laukan korjaamista varten. Tehtävillä keilasimme taas tavallista enemmän, mikä kieli siitä napakkuuden puutteesta.
Yhtenä ratana hyppäsimme okserin ja kahden pystyn kiemuran, okserin toisesta suunnasta ja siitä viidellä askeleella kahden askeleen sarjalle jatkaen ja loppuun vielä ponnistuspuomein varustetun pystyn. Kolmen hypyn kiemura meni kohtalaisesti. Toiseen kertaan tultu okseri ylittyi vähän pienellä hypyllä, jolloin viiden askeleen sijasta tulimme sarjan a-osalle kuudella askeleella. Ponnistuspaikka ei osunut ihan kohdilleen, mikä taisi viedä herneen Paven turpaan. A-osan hypyn jälkeen se livahti tuosta noin vain oikealle porttia kohti. Minähän tunnollisesti vielä satulasta irti ollen jatkoin suoraan. Ja taas löysin itseni maasta. Tällä kertaa ehdin moukkamaisesti kirota ääneen, kun tajusin putoavani. Että tympäisi pudota taas! Vaikka eipä tuossa mitään saumoja ollut pystyä kyydissä, kun Pave karkasi ihan varoittamatta. Saimme hypättyä radan loppuun muksahduksen jälkeen kohtalaisesti, vaikka taas aloin enemmän jännittää kuin ratsastaa.
Hyppäsimme vielä toisen radan, jonka pyysin oman itsevarmuuteni keräilemiseksi meille helpotettuna. Niinpä tulimme yksittäisen pystyn, kahden askeleen sarjan, viiden askeleen suoran linjan sekä yksittäisen okserin. Rata meni kohtuullisesti, vaikka himmailinkin menemään. Aloin tietysti jännittää Paven viurahtelevan vielä toistekin omille teilleen. Sitä se ei onneksi tehnyt, ehkä sain liimattua itseni niin vakaasti sen ympärille. Loppuun saimme hypätä vielä pari kertaa yksittäistä okseria kunnon laukkaa hakien. Aluksi rytmi oli edelleen hukassa, mutta lopulta saimme yhden asiallisen hypyn, joka päätti tunnin hyppelyt.
Ei kyllä tee hyvää pudota näin tiheään tahtiin, ei henkisesti eikä fyysisesti. Ärsyttää, kuinka helposti näytän nykyisin putoavan. Vielä enemmän ärsyttää se, että tunnen jännityksen ja pelon hiipivän aina vain enemmän esiin. Olen arka ratsastaja ja aika kehno tsemppaamaan itseäni henkisesti. Toisaalta toivon voivani kääntää tämän sisuuntumiseksi: opettele olemaan siellä satulassa sen verran tasapainossa, ettei joka mutkassa tarvitse olla syömässä hiekkaa.
