Torstaina vuorossa oli pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen taas Pian estetunti. Menin Pavella ja jaoin tunnin kahden muun ratsukon kanssa. Verryttelyn menimme itsenäisesti ja siirryimme sen jälkeen suoraan hyppytehtäviin.
Verryttelyhypyt otimme oikeassa laukassa esteelle, joka oli ensin ristikko ja sitten pysty. Vasemmassa kierroksessa tulimme okseria. En ollut alkuverryttelyssä saanut Pavea kunnolla hereille saati pohkeiden väliin, joten sekä eteneminen että ohjaaminen olivat puutteellisia. Niinpä tulimme esteille vähän vinkkarassa ja paikoin turhan ponnettomasti. Opettajan prässäyksellä saimme lopulta irti paremmat hypyt, vaikka oman kropan hallintani olikin vähän hukassa ja keikuin selässä paikoin ilmavasti.
Seuraavaksi tulimme neljän esteen kiemurtelun vasemmassa laukassa aloittaen: pysty, pysty, okseri ja pysty. Sitten tulimme kuuden askeleen kaarevan linjan pystyltä kahden askeleen sarjalle, viiden askeleen suoran linjan okserilta pystylle sekä yksittäisen pystyn. Ohjaus ja eteneminen olivat edelleen vähän haussa. Pääsimme esteiden yli, mutta hieman epätasaisesti. Kunnon puhti puuttui, ja Pavelle jäi liikaa aikaa miettiä omiaan ja kiemurrella.
Lopuksi yhdistelimme hypätyistä tehtävistä radan. Aiemmin hyppäämätön lävistäjäviuhka ja siitä kaareva linja pystylle, lävistäjäpysty, lävistäjäokseri, kaareva linja pystyltä kahden askeleen sarjalle, suora linja okserilta pystylle ja lopuksi vielä yksittäinen pysty. Rata lähti liikkeelle kohtuullisesti ja jatkui samanlaisena neloselle saakka. Tie oli ihan liian vino, mutta yritin tuupata Paven hyppäämään tolppaa päin (fiksua). Se tietysti kielsi, mikä oli vain järkevää. Toisella yrittämällä tie oli kunnossa, mutta meillä ei ollut Paven kanssa sama suunta mielessä esteen jälkeen. Se lähti jatkamaan esteen jälkeen oikealle, kun minä olin hyvin vahvasti menossa vasemmalle. Tämän erimielisyyden tuloksena horjahdin sen verran, että putosin sitten selästä. Ilmeisesti yritin tarrautua johonkin kiinni pysyäkseni selässä, sillä löysin itseni maasta suitsien kera. Pave puolestaan lönkytteli kauemmas huokaisemaan hetkeksi. Ei muuta kuin suitset päähän ja kuski selkään. Jatkoimme rataa tästä okserista eteenpäin ja pääsimme sen tällä kertaa ilman vastaavanlaisia kommelluksia loppuun saakka. Kovin sujuvaa se ei ollut, sillä tietysti muksahdus pisti vähän jännittämään. Sain kuitenkin kasattua ajatuksiani sen verran, ettei Pave keksinyt matkia kuskin olotiloja.
Tunti ei mennyt ihan putkeen. Oman istunnan epävakaus läpi hyppyjen jäi häiritsemään. Jotenkin oli älyttömän tasapainoton olo monissa hypyissä, vaikka kaikki säädöt olivat entisellään. Kenties puutteellinen eteneminen teki sitten Paven hypyistä vähän hankalampia mukautua. Oli mikä oli, niin lopputulos tasapainottomasta menosta oli odotettavissa. Onneksi putoamisessa ei käynyt pahemmin. Vaikka olisihan se kiva ollut pysyä selässä koko tunti. Vaan jotain mukavaakin. Tämä tunti oli nimittäin 133. yhteinen kerta Pavella, mikä nosti sen ratsastamieni hevosten listalla toiseksi. Kärkeä pitää vielä hyvän tovin vihreämmille laitumille laukannut Jetti, jonka kanssa ehdin mennä peräti 372. kertaa.
