Lauantaitunti ja ensimmäisen kerran pääsin uuden viikonloppuopettajan oppiin. Pollena oli Kaapo, joten arvelin antavani itsestä aika kaoottisen hosumiskuvan, kun eihän minulla niitä jarruja ole. Tunnin aiheena oli onneksi asettamista ja taivuttamista sekä avotaivutuksia. Pääosa tunnista mentiin myös mukavasti käynnissä ja ravissa, joten eipähän Kaaponkaan tarvinnut turhaan ottaa ylimääräisiä kierroksia.
Tunti alkoi mukavan rauhallisesti asettamalla ja taivuttelemalla hevosia volteille. Kaapo oli tuttu reipas itsensä, mutta sain tällä kertaa vähän paremmin sisäpohjettani tekemään töitä, jolloin Kaapo vähän ehkä tekikin pyydetysti. Tässä vaiheessa opettaja sanoi ääneen suurimman vikani Kaapon kanssa, jään roikkumaan ja ikään kuin pitämään Kaapoa aina pyydetyssä asennossa ja unohdan rentoutua. Toisin sanoen olen koko ajan pollen suussa kiinni, jolloin sillä ei ole mahdollisuuttakaan rentoutua. Kun taas muistin, että ohjasta voi myös myödätä, rentoutui polle hivenen paremmin. Tätä asiaa treenailtiin sekä käynnissä että ravissa.
Avotaivutuksia tehtiin kaikeksi onneksi vain käynnistä. Avotaivutukseen lähdettiin pyöräyttämällä pieni voltti pitkän sivun alkuun, jossa haettiin oikeaa asentoa suoraa varten. Kaapo meni kohtuullisen nätisti ja pienillä avuilla. Eiväthän ne nyt mitään puhtaita avoja olleet nähneetkään, mutta opettaja oli tyytyväinen suoritukseemme. Sanoihan hän vielä, että vähän pitää katsoa nuoren hevosen menoa sormien läpi, mutta itselle jäi tästä hyvä mieli. Väliin Kaapo tosin olisi halunnut reippailla itsensä avosta pois, mutta opettajan neuvosta ohjasin sen silloin pienelle voltille. Näin sain vauhtia kuriin ilman, että jäin roikkumaan ja pidättämään ohjalla.
Laukkoja otimme ensin vapaasti uralla humputtaen ja lopuksi avotaivutusten jälkeen pitkän sivun ja ympyrän muodossa. Kaapo otti taas vähän vauhtia omiin kavioihinsa, mutta malttoi välillä kuunnella pidätteitä ja parit ympyrät menivätkin aika kivasti.
Tärkeimpänä antina tunnista jäi itselle juuri se, ettei minun tule jäädä sinne ohjaan roikkumaan, vaan keksiä muita tapoja saada polle hallintaan. Lisäksi pitää jatkossa oikeasti alkaa keskittyä siihen, että muistan etenkin Kaapon kanssa hellittää ja myödätä oikeissa kohdissa. Välillä kyllä epätoivo iskee ja tekee mieli pyytää, etteivät enää laita nuorta herraa minulle, ettei se kokonaan mene pilaan. Välillä taas muutamat palaset loksahtelevat paikoilleen, ja olen hyvillä mielin tunnin jälkeen vienyt Kaapon karsinaan. Toivottavasti molemmat oppivat toisiltaan jotain joka kerta eikä kummallekaan tule pysyviä traumoja tunneista. Eiköhän minusta vielä joskus parempi ratsastaja tule, ja Kaapohan on jo nyt oikein mainio hevosnuorukainen.
