Lauantain tunnilla oli opettamassa tallilta tuttu tapaus, jonka opeissa olenkin kerran tai pari ollut aiemmin. Pollekseni oli pistetty Kaapo ja minun on tunnustettava, että vähän tuskailin arpaonneani ennen tuntia. Onneksi tällä kertaa aivan turhaan.
Tunnin aiheena olivat sulkutaivutukset. Olen tainnut mennä aiemmin Kaapon kanssa joko näitä tai sitten avoja, mutta kauhistuin kyllä entistä enemmän tunnin kulusta treenin kuullessani. Verryttely aloitettiin kuitenkin tekemällä voltteja käynnissä ja ravissa. Tuttuun tapaan sisäpohkeeni ei tajunnut mitään käsistä eivätkä ne pohkeesta. Voltit menivät siis ilman kunnon asetuksia ja pollen omien reittien mukaan. Opettaja ohjeisti sitten tasaamaan menoa myös ulko-ohjalla. Kas kummaa, ylimääräinen puskeminen väheni ja voltit alkoivat parantua. Jännä homma, miten sitä yhden ohjanpuoliskon muistaessa unohtaa toisen olemassa olon.
Sulkutaivutusta lähdettiin tahkoamaan kiemurauralla. Pitkän sivun alusta siis tälle uralle, keskikohdassa tehtiin voltti ja siitä jatkettiin kiemuraura loppuun. Oikealle totta kai samaan tyyliin. Eli vasemmassa kierroksessa lähdettiin kiemuralle, tehtiin voltti oikealle ja siitä sulkutaivutuksen kaltaisesti pitkän sivun loppuun. Voltilla lähdettiin jo hakemaan asetusta sekä takapäätä sisemmäs.
Ensimmäiset kierrokset etenkin vasemmalle olivat melkoisen onnettomia. En osannut hahmottaa käsiäni ja jalkojani oikeille paikoille, mutta onneksi opettaja oli kärsivällinen. Vähitellen sain Kaapon asettumaan paremmin oikealle ja tuomaan takapäätään sisälle. Ei se nyt ihan oppikirjasta ollut, mutta minun ja pollen yhteistyön tuloksena erittäin mainiota menoa. Olenkin jo aiemmin kirjoittanut kokevani sulkutaivutukset avoja vaikeimmiksi. Pitäydyn vielä siinä mielipiteessä, mutta kyllähän sulutkin menivät tällä kertaa ihan ihmeen kivasti. Ei sitä aina tarvitse olla täydellistä, pienetkin onnistumiset palkitsevat.
Laukassa puolestaan enimmäkseen humputeltiin. Yritettiin toki pitää pyöreyttä, jos se oli pollesta saanut esille ja ympyröitä pyöräytellessä sitä saattoi houkutella lisää. Kaapon kanssa suurin onnistuminen laukassa oli tasainen meno. Ympyrät tahtoivat välissä muotoutua ihan uusiksi, kun sisäpuoleni unohti taas vastuunsa, mutta pääosin laukka kulki oikein näppärästi myös ympyröillä. Oli todella mukava laukata Kaapon kanssa, kun se ei itse päättänyt vauhtia, vaan kuunteli ihan kiltisti pyyntöjäni.
Opettajalta tulleet neuvot olivat kyllä mukavan konkreettisia ja niillä saikin tuloksia aikaan. Tunnin aikana huomasin myös pystyväni rentoutumaan paljon paremmin enkä ollut koko ajan höseltämässä jotain. Ehkä Kaapokin huomasi tämän asian ja piti saamastaan työskentelyrauhasta. Opettaja myös kehui suoritustamme, vaikkei se aina niin nappiin mennytkään. Pakko oli tuumata, että kyllä tämä kerta oli ehdottomasti yksi parhaita Kaapon kanssa. Kyllä minusta toivottavasti vielä hyvä ratsastaja tulee.
