Vaihdon takia kävin Helvillä ratsastamassa pitkästä aikaa lauantaina. Sattui myös kyllä tuuri: sain kentän koko tunnin ajaksi omaan käyttööni. Oli huippua. Ei sillä, kyllä Helvi keksi säpsyä aina yhtä hurjan pelottavaa tallikulmaa sekä äitiä kahden tyttönsä kanssa kentän reunalla. He olivat fiksuja tapauksia, sillä äiti kysyikin minulta huomattuaan Helvin säpsähtelyn, että häiritsevätkö he seisomalla siinä. Mukavan ystävällistä. Minä tuumasin vain, etteivät ollenkaan, sillä Helvin on parempi tottua moiseen eikä yrittää säpsyillä minun kanssani ihan mistä vain.
Tunnin treeniaihe oli vähän hukassa, kun kaksi viimeistä tallin tuntia ovat kuluneet esteillä. Kentällä oli taas houkuttelevan pieniä esteitä ja voi, kunpa osaisin ja saisin hypätä Helvillä! Olen vain esteihmisiä niin paljon enemmän, mutta en unohda sitäkään, että esteillä pärjäämiseen vaaditaan sitä, että hevonen on hyppysissä sileälläkin mentäessä.
Mutta, takaisin eiliseen. Päätin jatkaa pääosin laukan treenausta. En pidä siitä vieläkään, että koe hallitsevani ratsuani joka askellajissa, joten siksi laukka on viime aikoina ollut suurennuslasin alla. Tosin tallin opettajani sanoi osuvasti: hevonen kannattaa saada kulkemaan oikein heti käynnistä alkaen. Jos se ei ole kunnossa, tuskin muutkaan askellajit onnistuvat.
Tätä neuvoa noudattaen kokeilin vähän väistöjä ja etuosakäännöksiä. Lisäksi pysäytystä ja peruutusta. Helvin kanssa on todellakin nousemassa ongelma pysähtymisestä. En käsitä, mitä ihmettä teen väärin, mutta pysäytykset menevät vain Helvin tipuaskeltepasteluksi. Pysäytykseen menee turhauttavan paljon aikaa. Tein myös tunnilta tuttuja seinän avulla pysäytyksiä, mutta niiden opit eivät vain jalostuneet kentän muihin kohtiin. Alan todella kaivata opettajaa noille vuokrauskerroilleni.
Sitten ravissa kokeilin lähinnä lisäyksiä ja hidastuksia. Alussa Helvi jolkotteli vain samaa vauhtia, mutta kyllähän se kaasukin löytyi sieltä. Se oli lystiä treeniä. Tästä myös tein siirtymisiä. Ravista mahdollisimman nopeasti seis ja pari peruutusaskelta. Pysähdyshän taas vei aikansa, pah.
Sitten laukkaan. Kirjoitinkin tallivihkoon onnellisen huomautuksen: tunnin aikana ei ollut kertaakaan laukkaa nimeltä Helvi määrää. Ehei, laukka meni mukavaa tahtia ja minulla oli olo, että tällä kertaa minä pyydän ja Helvi tottelee. Istuntani oli kyllä ihan kauhea, vaikka kuinka yritin mukautua laukkaan, niin ei. Pompotipomppomp. Olin myös liian kunnianhimoinen, sillä halusin yrittää laukanvaihtoja. Ehkä siihen todella minun taidoillani tarvitaan vielä se este ja myös se reippaampi laukka. Käytin apunani puomia, mutta merkkini pollelle taisivat olla onnettomat, sillä en käsittääkseni saanut laukkaa vaihtumaan. Ei pitäisi ahnehtia liikaa etenkään näillä taidoilla - tai siis niiden puuttumisella.
Mutta vuokrauskerta oli taas mukava. Helvi on sopivan haasteellinen ratsu minulle ja toivottavasti kehityn sen kanssa enkä vain luisu huonommaksi. Pitäisi vain osata olla päättäväisempi eikä antaa eripuratilanteissa hevoselle periksi. Tunnin jälkeen annoin Helvin vähän rouskutella tuoretta ruohoa ennen tarhaan laittamista. Kesä ja hevonen, mikäs sen parempaa? :)
sunnuntai 24. toukokuuta 2009
torstai 21. toukokuuta 2009
Aaltopituutta hakemassa
Olen löytämässä sen! En ratsastamisen taitoa, mutta uuden estepollesuosikin. Otin tälle päivälle tosiaan yksityisestetunnin ja pollekseni valitsin Pokun. Koulutunneilla en oikein saa sitä liikkeelle, mutta esteillä se puolestaan itse syttyy ja kulkee. Ilmiselvästi tämä heppa tykkää ellei jopa rakasta hypätä. Pollevalinta oli myös siinä mielessä oivallinen, että se on opettajan entinen hevonen. On aina bonusta se, että opettaja tuntee hevosenkin.
Täytyy sanoa, että kyllähän yksityisestetunnilla tuli tehtyä niin paljon enemmän kuin ryhmätunnilla ikinä ehtii. Nyt tuntuu itsekin olevan poikki ja kyllähän Pokustakin huomasi, että nyt jo vähän treenattiinkin.
Hommahan lähti taas siitä, että käynnissä, ravissa ja laukassa yritettiin saada pollea kulkemaan. Vähän ponnetontahan se minulla oli taas. Jostain syystä en vain saa usutettua hevosta kunnolla vauhtiin näissä aloitushommissa, vaikka tärkeäähän se olisi.
Sitten aloitettiinkin, vaikkakin kevyesti. Kentän keskiosassa pitkän sivun suuntaisesti oli kavaletti, jota lähdettiin pomppimaan. Ensin muutamia kertoja oikeassa kierroksessa, sitten vasemmassa. Sitten siirryttiinkin kerjäämään niitä hankaluuksia eli laukanvaihtoja kavaletin avulla siten, että kahdesti yhteen suuntaan ja kolmanne vaihto. Kyllähän ne laukat suunnilleen vaihtuivat, kunhan muisti kannustaa Pokua reippaampaan laukkaan ja vielä itse näyttää suuntaa.
Sitten testailtiinkin ihan perushyppyä okserin ja pystyn muodostamalla suoralla. Eihän siinä ongelmaa ollut ja jarrutkin löytyivät. Poku tosin meinasi uuvahtaa ennen estettä, mikä on ihan outoa sille pollelle. Muistinpa tästä olla hereillä vähän enemmän. Opettaja kysyi mukavuusestekorkeuttani ja tuumin jotain 50-60 senttiä. Tunnin lopuksi huomasin, että oli tullut pompittua osittain 70-75 senttiä myös.
Tässä vaiheessa minulla alkoi olla käsissäni kunnolla herännyt polle. Poku nosteli raveja itsestään ja hidastaminen tai paikalla seisominen oli vähän mahdotonta. Opettaja tuumasikin huvittuneena, että kunhan Poku pääsee vauhtiin, se luulee itse osaavansa kaiken. Sehän olisikin minulle hyvä estepolle. Voisin vain istuskella mukana ja polle tekisi työt.
Sitten treenattiin taas laukanvaihtoja. Kavaletille vasemmassa laukassa, siitä oikea laukka, voltti ja porttiesteelle tavoitteena saada vasen laukka takaisin. Pariin kertaa piti ottaa voltin kanssa, mutta onnistuihan se sitten ja opettaja sai komentaa suoraan portille. Jes! Ja kyllä, tajuan kiittää tästä kaikesta Pokua. Onhan se näppärä estepolle ja näyttää kyllä taitonsa tällaisenkin kuskin kanssa. Taisin tosin saada pari pukkiakin, kun piti varmistaa, että Poku kanssa lähtee siitä pohkeesta. Mitäpä noista, kun ei istuntanikaan niistä piitannut. :)
Lopuksi oli luvassa vielä rata. Vasemmassa laukassa kavaletille, siitä laukka oikeaksi, pystyesten ja portin kaareva ura. Portilta vasen laukka ja okserille. Ja stop tuli tähän, menin esteestä kaksi kertaa ohi, en vain saanut Pokua käännettyä esteelle sopivasti. Pah. Minä ja kääntöongelmani. Ei muuta kuin rata alusta asti uudelleen. Toisella kerralla portin jälkeinen okseri tuli ylitettyä samoin kuin pystyeste. Siitä olikin pitkä kaarros takaisin okserille, josta hypättiin vielä radan aloittanut kavaletti. Poku oli upea!
Oli kyllä jokaisen sentin arvoinen tunti. Vaikka pariin kertaan olisin kaivannut jarrua ja niitä kääntämistaitoja, oli Pokun kanssa uskomattoman hienoa hypätä. Parasta oli tietysti se, ettei vauhti hirvittänyt ja esteille tultaessa en miettinyt sitä, kieltääkö polle vai ei. Päinvastoin, suuntasin oikeaoppisesti seuraavaa estettä kohti. Taas yksi hieno kokemus.
Kyllähän tuo suomenhevosruuna on kovaa vauhtia viemässä sydäntäni esteillä. Se, että hevonen itsekin osaa ja luottaa omaan kykyynsä, pönkittää kyllä omaakin uskoa paljon. Tosin en usko, että Pokunkaan kanssa kannattaa luottaa ihan täysin tuuriin. Muuten käy samat kuin Peran kanssa ja kerään kadonnutta nöyryyttä maneesin pohjalta käsin. Tosin noista putoamisista oli hyötyä. Nyt tulee kyllä katsottua teitä esteille paljon paremmin ja huolehdittua vauhdistakin vähän enemmän. Osaan myös kiertää esteen, kun näen tulevani sille ihan vinkkarassa. Ennen olisin vain pistänyt hevosta siihen suuntaan ja toivonut parasta. On mukava huomata, että jotain oppia tarttuu tähänkin ratsastajaan.
Täytyy sanoa, että kyllähän yksityisestetunnilla tuli tehtyä niin paljon enemmän kuin ryhmätunnilla ikinä ehtii. Nyt tuntuu itsekin olevan poikki ja kyllähän Pokustakin huomasi, että nyt jo vähän treenattiinkin.
Hommahan lähti taas siitä, että käynnissä, ravissa ja laukassa yritettiin saada pollea kulkemaan. Vähän ponnetontahan se minulla oli taas. Jostain syystä en vain saa usutettua hevosta kunnolla vauhtiin näissä aloitushommissa, vaikka tärkeäähän se olisi.
Sitten aloitettiinkin, vaikkakin kevyesti. Kentän keskiosassa pitkän sivun suuntaisesti oli kavaletti, jota lähdettiin pomppimaan. Ensin muutamia kertoja oikeassa kierroksessa, sitten vasemmassa. Sitten siirryttiinkin kerjäämään niitä hankaluuksia eli laukanvaihtoja kavaletin avulla siten, että kahdesti yhteen suuntaan ja kolmanne vaihto. Kyllähän ne laukat suunnilleen vaihtuivat, kunhan muisti kannustaa Pokua reippaampaan laukkaan ja vielä itse näyttää suuntaa.
Sitten testailtiinkin ihan perushyppyä okserin ja pystyn muodostamalla suoralla. Eihän siinä ongelmaa ollut ja jarrutkin löytyivät. Poku tosin meinasi uuvahtaa ennen estettä, mikä on ihan outoa sille pollelle. Muistinpa tästä olla hereillä vähän enemmän. Opettaja kysyi mukavuusestekorkeuttani ja tuumin jotain 50-60 senttiä. Tunnin lopuksi huomasin, että oli tullut pompittua osittain 70-75 senttiä myös.
Tässä vaiheessa minulla alkoi olla käsissäni kunnolla herännyt polle. Poku nosteli raveja itsestään ja hidastaminen tai paikalla seisominen oli vähän mahdotonta. Opettaja tuumasikin huvittuneena, että kunhan Poku pääsee vauhtiin, se luulee itse osaavansa kaiken. Sehän olisikin minulle hyvä estepolle. Voisin vain istuskella mukana ja polle tekisi työt.
Sitten treenattiin taas laukanvaihtoja. Kavaletille vasemmassa laukassa, siitä oikea laukka, voltti ja porttiesteelle tavoitteena saada vasen laukka takaisin. Pariin kertaa piti ottaa voltin kanssa, mutta onnistuihan se sitten ja opettaja sai komentaa suoraan portille. Jes! Ja kyllä, tajuan kiittää tästä kaikesta Pokua. Onhan se näppärä estepolle ja näyttää kyllä taitonsa tällaisenkin kuskin kanssa. Taisin tosin saada pari pukkiakin, kun piti varmistaa, että Poku kanssa lähtee siitä pohkeesta. Mitäpä noista, kun ei istuntanikaan niistä piitannut. :)
Lopuksi oli luvassa vielä rata. Vasemmassa laukassa kavaletille, siitä laukka oikeaksi, pystyesten ja portin kaareva ura. Portilta vasen laukka ja okserille. Ja stop tuli tähän, menin esteestä kaksi kertaa ohi, en vain saanut Pokua käännettyä esteelle sopivasti. Pah. Minä ja kääntöongelmani. Ei muuta kuin rata alusta asti uudelleen. Toisella kerralla portin jälkeinen okseri tuli ylitettyä samoin kuin pystyeste. Siitä olikin pitkä kaarros takaisin okserille, josta hypättiin vielä radan aloittanut kavaletti. Poku oli upea!
Oli kyllä jokaisen sentin arvoinen tunti. Vaikka pariin kertaan olisin kaivannut jarrua ja niitä kääntämistaitoja, oli Pokun kanssa uskomattoman hienoa hypätä. Parasta oli tietysti se, ettei vauhti hirvittänyt ja esteille tultaessa en miettinyt sitä, kieltääkö polle vai ei. Päinvastoin, suuntasin oikeaoppisesti seuraavaa estettä kohti. Taas yksi hieno kokemus.
Kyllähän tuo suomenhevosruuna on kovaa vauhtia viemässä sydäntäni esteillä. Se, että hevonen itsekin osaa ja luottaa omaan kykyynsä, pönkittää kyllä omaakin uskoa paljon. Tosin en usko, että Pokunkaan kanssa kannattaa luottaa ihan täysin tuuriin. Muuten käy samat kuin Peran kanssa ja kerään kadonnutta nöyryyttä maneesin pohjalta käsin. Tosin noista putoamisista oli hyötyä. Nyt tulee kyllä katsottua teitä esteille paljon paremmin ja huolehdittua vauhdistakin vähän enemmän. Osaan myös kiertää esteen, kun näen tulevani sille ihan vinkkarassa. Ennen olisin vain pistänyt hevosta siihen suuntaan ja toivonut parasta. On mukava huomata, että jotain oppia tarttuu tähänkin ratsastajaan.
Mmmahdoton Manta
Oma estetunti ja pollena Manta. Olen hypännyt sillä tosiaan vain kerran aikaisemmin ja silloinkin jumppaa. Minähän tykkään tästä tammasta, mutta en vain toisinaan osaa hillitä sen kiukkukohtauksia. Niin kävi juuri tällä kertaa.
Tunti aloitettiin pyörittelemällä hevosilla voltteja ja hakemalla eri tempoja. Tunnin alussa Manta tuntui jopa pyöristelevän itseään, kunnes päästiin laukkavaiheeseen. Vauhtia kyllä löytyi, mutta hiljaisempaa laukkaa ei. Välillä tamma kurvasi niin, että pelkäsin sen kellahtavan kyljelleen. Unohdan lisäksi aina pitää Mantan pään ylhäällä. Onneksi sentään pari laukkapätkää tuli kivasti eikä kyllä tosiaan tarvinnut pumpata polleen vauhtia, lähinnä etsiä niitä hukkuneita jarruja.
Estehyppelyt alkoivat pystyn pomppimisella. Suora tie, tasainen laukka ja yli. No, vähän sinnepäin meni meillä. Pitkältä sivulta käännyttäessä lyhyen sivun kautta estettä kohde annoin Mantan oikaista. Hyi minua. Mutta sentään vauhti pysyi tasaisena. Hitsi, miten se 70 cm:n este kehtasi näyttää niin isolta. Mutta Manta hyppäsi yli, no problem.
Tämän jälkeen opettaja kertoi laittavansa meidät hyppäämään tehtävää, jossa suorastaan kerjätään vain ikävyyksiä. Kyseessähän oli viime viikon tiistain ekstratunnilta tuttu kiemuraura, jossa piti saada laukat vaihtumaan. Ensimmäiselle esteelle tultiin vasemmassa laukassa ja siitä piti saada vaihtumaan oikea ja toisella esteellä jälleen vasen laukka, jonka turvin ylitettiin kolmas pysty. Mantahan on supernäppärä tässä, joten homma onnistui mainiosti. Ainoa pulma minusta oli vain se, että laukanvaihtoapuja tarjotessa tamma tuntui kiristävän vauhtiaan lisää. No, esteiden yli mentiin kuitenkin.
Sitten siirryttiin taas pystyn ja okserin suoralle linjalle. Ensin laitettiin väliin kuusi laukka-askelta, sitten viisi. Tässä vaiheessa mukavasti lämmennyt Manta lähti minun käsistäni. Pystyesteelle ohjatessa se kiskaisi minun makuuni liian vauhdikkaan laukan ja ohjasin sen pariinkin kertaan pois esteeltä. Minähän en takuulla hyppää sellaisesta vauhdista, jossa pelkästään istuminen hirvittää. Otinkin sitten lähestymisen esteelle käynnin ja ravin turvin. Kuusi askelta onnistui, viisi ei käsittääkseni. Mutta en vain pystynyt tulemaan siinä Mantan haluamassa laukkavauhdissa esteelle, pelotti liikaa. Sillähän se viisi askelta olisi sujunut, mutta nyt jänistin.
Sitten lopuksi hypättiin rata. Huijasin vähän ja aloitin suoraan oikeassa laukassa, jolloin ensimmäisen esteen jälkeen ei tarvinnut vaihtaa laukkaa. Tämän jälkeen tuli tuttu pysty-okserisuora, jonka jälkeen minulla oli Manta hyppysissä! Herttinen aika, sehän laukkasi mukavasti. Siitä hypättiin kiemurauran kolmas este ja ja kaarrettiin samaisen estekolmikon ensimmäiselle esteelle ja laukkahan vaihtui. Lopuksi vielä okseri ja Mantahan hyppäsi senkin kivasti, vaikka ilmeisesti askeleet eivät ihan napsahtaneet kohdilleen. Oli hyvä mieli, kun rata meni kuitenkin valtaosan ajasta minun hallinnassa, vaikka sille lähtö pelotti. Hyvähän estehevonen tuo Manta on, kunhan kuski vain saisi sen kulkemaan omaan tahtiinsa.
Estepelkoni ehti käydä tunnin aikana moneen otteeseen pinnalla. Se ei ole kivaa, kun pelkää enemmän kuin tykkää hypätä. Sanoinkin jo yhdessä vaiheessa opettajalle, että en oikein halua tulla pystyn ja okserin linjaa. Tämä vain tuumasi, että otat lähestymisen käynnistä tai ravista ja menet. Niinhän se on, ei auta alkaa pelätä kunnolla. Siitä on vaikea päästä pois.
Minun oli tarkoitus käydä tänään torstaina myös estevalmennustunnilla. No, kaikki muut sen osallistujat menevät tämän päivän kisoissa eivätkä siten ole tunnilla. Opettaja sanoi, että voi kyllä pitää minulle tunnin ja kas näin sitä mennään neljältä yksityisestetunnille. Polleksi valitsin Pokun, koska se ei näyttänyt menevän yhtään rataa kisoissa. Siihen ainakin luotan Mantaa enemmän, joten toivottavasti estetunti menisi kivasti. Mihin haluaisin keskittyä? Tempo ja tiet lienevät tärkeimpiä sekä oma istunta ja mukautuminen hyppyyn. Vähän jännittää mennä yksityistunnille, koska siinä ei pääse huilimaan välissä, vaan kaikki virheet loistavat.
Tunti aloitettiin pyörittelemällä hevosilla voltteja ja hakemalla eri tempoja. Tunnin alussa Manta tuntui jopa pyöristelevän itseään, kunnes päästiin laukkavaiheeseen. Vauhtia kyllä löytyi, mutta hiljaisempaa laukkaa ei. Välillä tamma kurvasi niin, että pelkäsin sen kellahtavan kyljelleen. Unohdan lisäksi aina pitää Mantan pään ylhäällä. Onneksi sentään pari laukkapätkää tuli kivasti eikä kyllä tosiaan tarvinnut pumpata polleen vauhtia, lähinnä etsiä niitä hukkuneita jarruja.
Estehyppelyt alkoivat pystyn pomppimisella. Suora tie, tasainen laukka ja yli. No, vähän sinnepäin meni meillä. Pitkältä sivulta käännyttäessä lyhyen sivun kautta estettä kohde annoin Mantan oikaista. Hyi minua. Mutta sentään vauhti pysyi tasaisena. Hitsi, miten se 70 cm:n este kehtasi näyttää niin isolta. Mutta Manta hyppäsi yli, no problem.
Tämän jälkeen opettaja kertoi laittavansa meidät hyppäämään tehtävää, jossa suorastaan kerjätään vain ikävyyksiä. Kyseessähän oli viime viikon tiistain ekstratunnilta tuttu kiemuraura, jossa piti saada laukat vaihtumaan. Ensimmäiselle esteelle tultiin vasemmassa laukassa ja siitä piti saada vaihtumaan oikea ja toisella esteellä jälleen vasen laukka, jonka turvin ylitettiin kolmas pysty. Mantahan on supernäppärä tässä, joten homma onnistui mainiosti. Ainoa pulma minusta oli vain se, että laukanvaihtoapuja tarjotessa tamma tuntui kiristävän vauhtiaan lisää. No, esteiden yli mentiin kuitenkin.
Sitten siirryttiin taas pystyn ja okserin suoralle linjalle. Ensin laitettiin väliin kuusi laukka-askelta, sitten viisi. Tässä vaiheessa mukavasti lämmennyt Manta lähti minun käsistäni. Pystyesteelle ohjatessa se kiskaisi minun makuuni liian vauhdikkaan laukan ja ohjasin sen pariinkin kertaan pois esteeltä. Minähän en takuulla hyppää sellaisesta vauhdista, jossa pelkästään istuminen hirvittää. Otinkin sitten lähestymisen esteelle käynnin ja ravin turvin. Kuusi askelta onnistui, viisi ei käsittääkseni. Mutta en vain pystynyt tulemaan siinä Mantan haluamassa laukkavauhdissa esteelle, pelotti liikaa. Sillähän se viisi askelta olisi sujunut, mutta nyt jänistin.
Sitten lopuksi hypättiin rata. Huijasin vähän ja aloitin suoraan oikeassa laukassa, jolloin ensimmäisen esteen jälkeen ei tarvinnut vaihtaa laukkaa. Tämän jälkeen tuli tuttu pysty-okserisuora, jonka jälkeen minulla oli Manta hyppysissä! Herttinen aika, sehän laukkasi mukavasti. Siitä hypättiin kiemurauran kolmas este ja ja kaarrettiin samaisen estekolmikon ensimmäiselle esteelle ja laukkahan vaihtui. Lopuksi vielä okseri ja Mantahan hyppäsi senkin kivasti, vaikka ilmeisesti askeleet eivät ihan napsahtaneet kohdilleen. Oli hyvä mieli, kun rata meni kuitenkin valtaosan ajasta minun hallinnassa, vaikka sille lähtö pelotti. Hyvähän estehevonen tuo Manta on, kunhan kuski vain saisi sen kulkemaan omaan tahtiinsa.
Estepelkoni ehti käydä tunnin aikana moneen otteeseen pinnalla. Se ei ole kivaa, kun pelkää enemmän kuin tykkää hypätä. Sanoinkin jo yhdessä vaiheessa opettajalle, että en oikein halua tulla pystyn ja okserin linjaa. Tämä vain tuumasi, että otat lähestymisen käynnistä tai ravista ja menet. Niinhän se on, ei auta alkaa pelätä kunnolla. Siitä on vaikea päästä pois.
Minun oli tarkoitus käydä tänään torstaina myös estevalmennustunnilla. No, kaikki muut sen osallistujat menevät tämän päivän kisoissa eivätkä siten ole tunnilla. Opettaja sanoi, että voi kyllä pitää minulle tunnin ja kas näin sitä mennään neljältä yksityisestetunnille. Polleksi valitsin Pokun, koska se ei näyttänyt menevän yhtään rataa kisoissa. Siihen ainakin luotan Mantaa enemmän, joten toivottavasti estetunti menisi kivasti. Mihin haluaisin keskittyä? Tempo ja tiet lienevät tärkeimpiä sekä oma istunta ja mukautuminen hyppyyn. Vähän jännittää mennä yksityistunnille, koska siinä ei pääse huilimaan välissä, vaan kaikki virheet loistavat.
perjantai 15. toukokuuta 2009
Laukan nostattamat onnistumisen tunteet
Perjantai ja Helveilyä. Tein aika pitkälti samoja asioita kuin viime kerralla. Tämä siksi, että tiistainen estetunti ei tarjonnut mitään sellaista, jota olisin voinut koulupuolella treenailla. Kentällä oli kolme pienempää estettä ja voi, olisi ollut niin kiva hypellä niitä. Mutta ei, ei ole minun heiniäni se vielä, jos ollenkaan.
Tällä kertaa Helvi ei ollut niin ihastuttava kuin viimeksi. Vanha tuttu vänkäys pohjettani vastaan ilmeni taas eivätkä laukatkaan nousseet niin helposti. Lisäksi pysähtyminen tuotti taas uskomattomia vaikeuksia. Helvi tykkää aukoa suutaan (turparemmiä ei ole), jolloin minusta tuntuu, että viimeinenkin kontrolli katoaa. Eikä Helvi edes silloin vain avaa suuta, kun pyydän ohjilla jotain. Se tuntuu tekevän sitä aina, kun lystää. Tietenkin tuplasti noina hetkinä, kun koetan muistuttaa myös ohjilla pysähtymisestä.
Laukkailin taas entistä enemmän, koska minusta olisi kiva hallita polle jokaisessa askellajissa. Ja kas, tällä kertaa Helvi nosti oikein tasaisen ja maltillisen laukan, jossa oli hyvä istua mukana ja pyöritellä ympyröitä ja antaa mennä. Pari kertaa Helvi tosin otti omat spurttinsa eikä hidastavat pyynnöt menneet läpi. Mikä tässä mättää? Onneksi noita minun hallitsemiani laukkapätkiä tuli sen verran monta, että hyvä mieli säilyi helposti.
Lueskelen tallivihkosta aina omistajan sekä toisen vuokraajan kokemuksia. He käyvät molemmat ilmeisesti tallinomistajan vetämillä tunneilla. Olisipa kiva itsekin käydä välillä moisella, sillä hän tuntee Helvin ja osaisi auttaa minua näissä ongelmissa. Pitänee kysellä jokin kerta yksityistunnin perään. Se auttaisi taas paljon eteenpäin.
Tällä kertaa Helvi ei ollut niin ihastuttava kuin viimeksi. Vanha tuttu vänkäys pohjettani vastaan ilmeni taas eivätkä laukatkaan nousseet niin helposti. Lisäksi pysähtyminen tuotti taas uskomattomia vaikeuksia. Helvi tykkää aukoa suutaan (turparemmiä ei ole), jolloin minusta tuntuu, että viimeinenkin kontrolli katoaa. Eikä Helvi edes silloin vain avaa suuta, kun pyydän ohjilla jotain. Se tuntuu tekevän sitä aina, kun lystää. Tietenkin tuplasti noina hetkinä, kun koetan muistuttaa myös ohjilla pysähtymisestä.
Laukkailin taas entistä enemmän, koska minusta olisi kiva hallita polle jokaisessa askellajissa. Ja kas, tällä kertaa Helvi nosti oikein tasaisen ja maltillisen laukan, jossa oli hyvä istua mukana ja pyöritellä ympyröitä ja antaa mennä. Pari kertaa Helvi tosin otti omat spurttinsa eikä hidastavat pyynnöt menneet läpi. Mikä tässä mättää? Onneksi noita minun hallitsemiani laukkapätkiä tuli sen verran monta, että hyvä mieli säilyi helposti.
Lueskelen tallivihkosta aina omistajan sekä toisen vuokraajan kokemuksia. He käyvät molemmat ilmeisesti tallinomistajan vetämillä tunneilla. Olisipa kiva itsekin käydä välillä moisella, sillä hän tuntee Helvin ja osaisi auttaa minua näissä ongelmissa. Pitänee kysellä jokin kerta yksityistunnin perään. Se auttaisi taas paljon eteenpäin.
torstai 14. toukokuuta 2009
Jompikumpi osasi ja oikein hienosti
Oma tunti piti perua ilmaisen teatterikäynnin vuoksi, joten änkesin mukaan tiistain aikuisten C-tunnille. Ai miksi juuri tälle? Yksinkertaista: estetunti. Toivon niin kovasti, että minulle olisi pistetty Poku, Eetu tai vaikkapa Manta, mutta ehei. Nimeni oli rustattu Hessun kohdalle ja taas vikisin mielessäni ja olisin halunnut vaihtaa pollea. Hessu on liian hidas minun makuuni ja toisaalta liian säikky. Lisäksi se satula on jotain ihan outoa tai sitten minun takamukseni. Ne eivät vain sovi yhteen. Katselin pollelistan läpi, mutta jokainen suosikkini oli mennyt jo riittävän monta tuntia, joten tyydyin osaani. Yritin myös lohduttautua tallin hevosesittelyyn uskoen. Siellähän Hessusta sanotaan näin:
Ratsastettaessa Hessu on rauhallinen ja joskus jopa laiskahko. Estetunneilla siitä päinvastaisesti löytyykin välillä turbovauhti ja ponnua riittää isommillekkin esteille.
Tunti aloitettiin pyörittelemällä heppoja volteilla ja koettamalla löytää kaasua ja jarrua. Voitte arvata, minulta ja Hessulta löytyi vain se jarru lähinnä. Kyllähän se laukkakin nousi, mutta ei se kovin reipasta ollut. Paitsi ensimmäisessä nostossa, jonka Hessu teki itse säikähdettyään laukkaan lähtenyttä Rappenia. Siinä olisi sitä vauhtia, mutten osannut arvostaa moista, koska en itse sitä ollut pyytänyt. Ei Hessu onneksi silti kaikkein pahiten laiskotellut. Ennen esteitä lönkyteltiin myös muutamat kierrokset puomien yli.
Esteet aloitettiin hyppimällä pystyä, jonka jälkeen ohjattiin pitkän sivun vierelle. Taas uutta kierrosta ja näin. Hyvinhän Hessu pomppi ja sain laskettua laukatkin aika hyvin kohdilleen. Hyppykin on Hessulla ihan miellyttävä, jos se kuski vain muistaisi olla oikeassa istunnassa, ei makoilemassa kaulalla.
Tämän jälkeen hypittiinkin kolmen esteen rataa. Esteet olivat suoralla sen verran vinottain, että oikeasta kierroksesta tultaessa hypättiin yhden yli ja olikohan se nyt kolmen askeleen välillä tuli toinen este. Siinä tuli saada vasen laukka ja taas kolmen askeleen päässä oli pysty ja siitä piti saada taas oikea laukka. Opettaja tuumasi tämän harjoituksen aikana, että yhden suoritus oli hyvä malliesimerkki siitä, kuinka tehtävä suoritetaan oikein. Arvatkaapas, mistä ratsukosta oli kyse? Niinpä, minusta ja Hessusta! Jestas, osasinko minä jotain vai päättikö Hessu itse nauttia menosta? Tämä tunne pitäisi saada tiukasti muistiin, sillä nytkin voin luetella tismalleen sen, miten tuo kaikki tapahtui:
1) oikea laukka nousi vaivatta
2) ensimmäiselle pystylle tuli hyvä tie
3) osasin hyödyntää esteiden tilan
4) annoin ajoissa selvät merkit suunnasta
5) olin itsekin menossa osoittamaani suuntaan
6) minun altani paljastui uskomattoman upea estehevonen
Kaikista parasta oikeasti oli se, että reitillä tiedostin koko ajan, mitä teen ja ikään kuin olisin jo etukäteen ohjelmoinut reitin. Millään hyppykerralla ei tullut oloa, että ohops, mitenkäs se sitten pitikään tehdä, vaan hyppelin, pyysin sopivan laukan vaihtumaan ja ratsastin. Vau, Hessun pojot kyllä plingahtivat kerralla ylös estepuolella. Onnistuminen edes yhdessä asiassa tunnilla tekee kyllä niin hyvän mielen, ettei voi käsittää. Nyt sitä hyvää mieltä tuli kyllä saaveittain.
Lopuksi hyppäsimme vielä kahden esteen suoran eri laukkaväleillä. Ensin rauhallisempi tempo kuudella askeleella, sitten vauhtia ja viidellä. Tämäkin meni meiltä nappiin, askeleet menivät kohdilleen. Ainoa harmillinen juttu oli viiden askeleen hommassa se, että katsomopäätyä kohden laukatessa Hessu näki taas vihreiden miesten armeijan ja kääntyi jyrkästi, jolloin jouduin pyöräyttämään voltin, sillä lähestyminen esteelle olisi ollut todella huono. (Pssst! Joku on vissiin oppinut jotain hevosen tuomisesta esteelle. Aiemmin olisin ohjannut pollen vaikka kuinka vinkkarassa esteelle, nyt jopa tajusin, ettei kannata yrittää, sillä moisesta seuraisi helposti kieltäytyminen).
Päätyyn pistettiin sitten Eetu seisoskelemaan ja lopulta sain Hessun vähän järkevämmin esteelle. Niin, en hyvin, mutta hypyn mahdollistaen. Oli myös ihana tuntea, kuinka Hessu otti kevyesti pyydetyn nopeamman temmon ja se tuntui mukavan vauhdikkaalta. Yksi, kaksi, kolme (kohta hyppy, ei vielä), neljä (ihan kohta), viisi ja hyppy (ou jes, olin mukana!). Palkitsi kyllä taas tuntea olevansa hypyssä oikeaan aikaan mukana. Huh, nyt vasta käsitän, kuinka paljon onnistumisen kokemuksia ehdin saadakaan. On mukava tuntea tätäkin välissä, sillä valtaosa tunneista menee harmitellen omaa osaamattomuuttaan.
Isoimmat kiitokset ja taputukset ansaitsee kuitenkin Hessu-hassu. Sen säikyn, silmiään pyörittelevän tervakavion kätköissä majailee reipas estetykki, jolla on ilo hypätä. Jatkossakin voisin siis ottaa Hessun alleni estetunneille ja alkaa rakentaa senkin kanssa samaa aaltopituutta ja saada sitä myöten maistuvia onnistumisen tunteita.
Ratsastettaessa Hessu on rauhallinen ja joskus jopa laiskahko. Estetunneilla siitä päinvastaisesti löytyykin välillä turbovauhti ja ponnua riittää isommillekkin esteille.
Tunti aloitettiin pyörittelemällä heppoja volteilla ja koettamalla löytää kaasua ja jarrua. Voitte arvata, minulta ja Hessulta löytyi vain se jarru lähinnä. Kyllähän se laukkakin nousi, mutta ei se kovin reipasta ollut. Paitsi ensimmäisessä nostossa, jonka Hessu teki itse säikähdettyään laukkaan lähtenyttä Rappenia. Siinä olisi sitä vauhtia, mutten osannut arvostaa moista, koska en itse sitä ollut pyytänyt. Ei Hessu onneksi silti kaikkein pahiten laiskotellut. Ennen esteitä lönkyteltiin myös muutamat kierrokset puomien yli.
Esteet aloitettiin hyppimällä pystyä, jonka jälkeen ohjattiin pitkän sivun vierelle. Taas uutta kierrosta ja näin. Hyvinhän Hessu pomppi ja sain laskettua laukatkin aika hyvin kohdilleen. Hyppykin on Hessulla ihan miellyttävä, jos se kuski vain muistaisi olla oikeassa istunnassa, ei makoilemassa kaulalla.
Tämän jälkeen hypittiinkin kolmen esteen rataa. Esteet olivat suoralla sen verran vinottain, että oikeasta kierroksesta tultaessa hypättiin yhden yli ja olikohan se nyt kolmen askeleen välillä tuli toinen este. Siinä tuli saada vasen laukka ja taas kolmen askeleen päässä oli pysty ja siitä piti saada taas oikea laukka. Opettaja tuumasi tämän harjoituksen aikana, että yhden suoritus oli hyvä malliesimerkki siitä, kuinka tehtävä suoritetaan oikein. Arvatkaapas, mistä ratsukosta oli kyse? Niinpä, minusta ja Hessusta! Jestas, osasinko minä jotain vai päättikö Hessu itse nauttia menosta? Tämä tunne pitäisi saada tiukasti muistiin, sillä nytkin voin luetella tismalleen sen, miten tuo kaikki tapahtui:
1) oikea laukka nousi vaivatta
2) ensimmäiselle pystylle tuli hyvä tie
3) osasin hyödyntää esteiden tilan
4) annoin ajoissa selvät merkit suunnasta
5) olin itsekin menossa osoittamaani suuntaan
6) minun altani paljastui uskomattoman upea estehevonen
Kaikista parasta oikeasti oli se, että reitillä tiedostin koko ajan, mitä teen ja ikään kuin olisin jo etukäteen ohjelmoinut reitin. Millään hyppykerralla ei tullut oloa, että ohops, mitenkäs se sitten pitikään tehdä, vaan hyppelin, pyysin sopivan laukan vaihtumaan ja ratsastin. Vau, Hessun pojot kyllä plingahtivat kerralla ylös estepuolella. Onnistuminen edes yhdessä asiassa tunnilla tekee kyllä niin hyvän mielen, ettei voi käsittää. Nyt sitä hyvää mieltä tuli kyllä saaveittain.
Lopuksi hyppäsimme vielä kahden esteen suoran eri laukkaväleillä. Ensin rauhallisempi tempo kuudella askeleella, sitten vauhtia ja viidellä. Tämäkin meni meiltä nappiin, askeleet menivät kohdilleen. Ainoa harmillinen juttu oli viiden askeleen hommassa se, että katsomopäätyä kohden laukatessa Hessu näki taas vihreiden miesten armeijan ja kääntyi jyrkästi, jolloin jouduin pyöräyttämään voltin, sillä lähestyminen esteelle olisi ollut todella huono. (Pssst! Joku on vissiin oppinut jotain hevosen tuomisesta esteelle. Aiemmin olisin ohjannut pollen vaikka kuinka vinkkarassa esteelle, nyt jopa tajusin, ettei kannata yrittää, sillä moisesta seuraisi helposti kieltäytyminen).
Päätyyn pistettiin sitten Eetu seisoskelemaan ja lopulta sain Hessun vähän järkevämmin esteelle. Niin, en hyvin, mutta hypyn mahdollistaen. Oli myös ihana tuntea, kuinka Hessu otti kevyesti pyydetyn nopeamman temmon ja se tuntui mukavan vauhdikkaalta. Yksi, kaksi, kolme (kohta hyppy, ei vielä), neljä (ihan kohta), viisi ja hyppy (ou jes, olin mukana!). Palkitsi kyllä taas tuntea olevansa hypyssä oikeaan aikaan mukana. Huh, nyt vasta käsitän, kuinka paljon onnistumisen kokemuksia ehdin saadakaan. On mukava tuntea tätäkin välissä, sillä valtaosa tunneista menee harmitellen omaa osaamattomuuttaan.
Isoimmat kiitokset ja taputukset ansaitsee kuitenkin Hessu-hassu. Sen säikyn, silmiään pyörittelevän tervakavion kätköissä majailee reipas estetykki, jolla on ilo hypätä. Jatkossakin voisin siis ottaa Hessun alleni estetunneille ja alkaa rakentaa senkin kanssa samaa aaltopituutta ja saada sitä myöten maistuvia onnistumisen tunteita.
lauantai 9. toukokuuta 2009
Tauon jälkeen
Tuntuipas kolmen viikon tauko Helveilystä pitkältä. Tammahan tosiaan sai takapäähänsä tikkejä, kun mittaili pomouttaan toisen pollen kanssa. Nyt eilen tosin pääsin tuttuun perjantaitapaan tallille. Olipa kyllä ihan eri näköistä, kun lumet olivat sulaneet ja kenttäkin oli ihan kunnossa. Sinnekin oli tietenkin pykätty esteet, joten niiden välissä oli pujoteltavana.
Treeniksi otin saman kuin omalla tunnillani keskiviikkona. Esteet tosin vähän vaikeuttivat: missään ei tuntunut olevan riittävän pitkää suoraa väistöjä ajatellen. Eli ensin käynnissä väistätystä, pysähdys ja siitä taas väistöön. Pätkät menivät hyvin, mutta välissä olen kyllä varma, että päästin Helvin vain tepastelemaan ilman ajatusta väistöstä. Sen sijaan pari kertaa pysähdyksestä väistö lähti todella hienosti!
Päätin myös kokeilla väistätystä ravissa. Yleensä olen skipannut tämän osion, koska en vain yksinkertaisesti ole osannut. Nyt se sujui. Liekö Helvi ollut hyvällä tuulella vai minä jopa osannut pyytää oikein. Samapa tuo, raviväistökin sujui. Tosin olisin voinut vahtia vielä tarkemmin sitä, että Helvi varmasti menee väistöä. Raviväistöstä käyntiin sujui, mutta väistätys unohtui pollelta heti. Taas piti muistutella eikä väistö noussut raviin toivotusti. Tätä pitää treenata kuskilla enemmän.
Sitten laukkatreeniin. Tässä kohden minun ja Helvin valtataistelu näkyy parhaiten. Tulikin mieleen, että aiemmilta kerroilta tuttu Helvin vänkäys pohjeapujani vastaan oli kadoksissa. Pohjeavut menivät läpi eikä polle koettanut mutkitella itseään oman mielensä mukaan. Mutta se laukka. Aiemmin oli vain Helvin vauhti, nyt on vuorotellen Helvin vauhti ja minun vauhtini. Pariin kertaan Helvi otti ohjansa omiin suihinsa ja karautti vauhdikkaampaa laukkaa. Minähän en tästä tykännyt ja teinkin näiden tempausten jälkeen kuuliaisuustreeniä. Käynti, stop, peruutus ja sama uudelleen monen monta kertaa.
Tässä kohden huomasin, että minun allani on kuin onkin herkkä hevonen sille päälle sattuessaan! Ihan kuin Mantaa olisi ratsastanut. Ajatus pysäyttämisestä, vähän vatsalihaksiin jännitystä ja Helvi seisahtui. Aavistus pohjetta ja pienenpieni maininta ohjista, että peruutusta ja Helvi peruutti. Leukani laahasi varmasti maata myöten, kun näin kävi. :) Keveät avut kunniaan, siis. Näinhän sen pitääkin olla. Toivottavasti tämä ei ole vain lomailleen pollen reippautta. Tällaista hevosta olisi ilo ratsastaa.
Tein myös vastalaukkanostoja. Helvi oli virittäytynyt sopivasti tunnelmaan ja laukat nousivat pyytämäni mukaan käynnistä todella upeasti ja ennen kaikkea kevyesti. Hitsit, vieläkin tulee todella hyvä mieli noita nostoja muistellessa. Laukkavauhdinkin sain lopulta kuriin, sillä halusin päättää laukkaharjoittelut siihen, että Helvi laukkaa juuri sitä vauhtia, mitä minä haluan. Tässä oli apuna iso voltti. Siinä sain Helvin rennommaksi ja laukka tuli toivottua, minun määräämääni vauhtia. Upea tamma!
Aloin jo haaveilla, että saisin tallilta jonkun seuralaiseksi maastoon. Mutta sinne ei ole asiaa ennen kuin laukkavauhdista on päästy Helvin kanssa siihen sopimukseen, että vauhdin määrän minä. Muuten menisi maasto kyllä niin pusikkoon kuin vain voisi. Myös esteet ovat vähän kiehtoneet ihan vain virkistykseksi, mutta siinäkin laukkapuoli on oltava ratsastushansikkaissa niin napakasti, ettei polle karkaa estettä ennen tai sen jälkeen.
Kivaa oli palata takaisin Helvin ratsasteluun. Saa nähdä, mitä sitä ensi perjantaina keksisi. Varmaankin lisää laukkatreeniä.
Treeniksi otin saman kuin omalla tunnillani keskiviikkona. Esteet tosin vähän vaikeuttivat: missään ei tuntunut olevan riittävän pitkää suoraa väistöjä ajatellen. Eli ensin käynnissä väistätystä, pysähdys ja siitä taas väistöön. Pätkät menivät hyvin, mutta välissä olen kyllä varma, että päästin Helvin vain tepastelemaan ilman ajatusta väistöstä. Sen sijaan pari kertaa pysähdyksestä väistö lähti todella hienosti!
Päätin myös kokeilla väistätystä ravissa. Yleensä olen skipannut tämän osion, koska en vain yksinkertaisesti ole osannut. Nyt se sujui. Liekö Helvi ollut hyvällä tuulella vai minä jopa osannut pyytää oikein. Samapa tuo, raviväistökin sujui. Tosin olisin voinut vahtia vielä tarkemmin sitä, että Helvi varmasti menee väistöä. Raviväistöstä käyntiin sujui, mutta väistätys unohtui pollelta heti. Taas piti muistutella eikä väistö noussut raviin toivotusti. Tätä pitää treenata kuskilla enemmän.
Sitten laukkatreeniin. Tässä kohden minun ja Helvin valtataistelu näkyy parhaiten. Tulikin mieleen, että aiemmilta kerroilta tuttu Helvin vänkäys pohjeapujani vastaan oli kadoksissa. Pohjeavut menivät läpi eikä polle koettanut mutkitella itseään oman mielensä mukaan. Mutta se laukka. Aiemmin oli vain Helvin vauhti, nyt on vuorotellen Helvin vauhti ja minun vauhtini. Pariin kertaan Helvi otti ohjansa omiin suihinsa ja karautti vauhdikkaampaa laukkaa. Minähän en tästä tykännyt ja teinkin näiden tempausten jälkeen kuuliaisuustreeniä. Käynti, stop, peruutus ja sama uudelleen monen monta kertaa.
Tässä kohden huomasin, että minun allani on kuin onkin herkkä hevonen sille päälle sattuessaan! Ihan kuin Mantaa olisi ratsastanut. Ajatus pysäyttämisestä, vähän vatsalihaksiin jännitystä ja Helvi seisahtui. Aavistus pohjetta ja pienenpieni maininta ohjista, että peruutusta ja Helvi peruutti. Leukani laahasi varmasti maata myöten, kun näin kävi. :) Keveät avut kunniaan, siis. Näinhän sen pitääkin olla. Toivottavasti tämä ei ole vain lomailleen pollen reippautta. Tällaista hevosta olisi ilo ratsastaa.
Tein myös vastalaukkanostoja. Helvi oli virittäytynyt sopivasti tunnelmaan ja laukat nousivat pyytämäni mukaan käynnistä todella upeasti ja ennen kaikkea kevyesti. Hitsit, vieläkin tulee todella hyvä mieli noita nostoja muistellessa. Laukkavauhdinkin sain lopulta kuriin, sillä halusin päättää laukkaharjoittelut siihen, että Helvi laukkaa juuri sitä vauhtia, mitä minä haluan. Tässä oli apuna iso voltti. Siinä sain Helvin rennommaksi ja laukka tuli toivottua, minun määräämääni vauhtia. Upea tamma!
Aloin jo haaveilla, että saisin tallilta jonkun seuralaiseksi maastoon. Mutta sinne ei ole asiaa ennen kuin laukkavauhdista on päästy Helvin kanssa siihen sopimukseen, että vauhdin määrän minä. Muuten menisi maasto kyllä niin pusikkoon kuin vain voisi. Myös esteet ovat vähän kiehtoneet ihan vain virkistykseksi, mutta siinäkin laukkapuoli on oltava ratsastushansikkaissa niin napakasti, ettei polle karkaa estettä ennen tai sen jälkeen.
Kivaa oli palata takaisin Helvin ratsasteluun. Saa nähdä, mitä sitä ensi perjantaina keksisi. Varmaankin lisää laukkatreeniä.
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Taaaapsaaaarrgghhh!
Jos kemiat eivät osu kohdilleen, niin ne eivät osu. Piste. Näin on käynyt minun ja Tapsan kanssa. Katselin pollelistaa toivottomana ja mietin, kehtaanko ruinata eri pollen. Sitten keräsin järkevyysrippeeni ja totesin, että pitää sitä välillä palautua kunnolla maanpinnalle näiden ratsastustaitokuvitelmien kanssa. Ja kukas muu kuin Tapsa olisi parempi näyttämään kaapin ja ratsastajan paikan.
Ensin ratsastettiin kulmat mahdollisimman tarkkaan. Tämähän oli helppoa: Tapsahan ei millään minun opillani mene lujaa, joten sain pysähdykset kohdilleen ja käännökset myös. Sitten hölskyteltiin ravissa. Tai ainakin ne muut menivät ravia, minä menin Tapsan kanssa jotain etanatipuaskelia, argh. En vain tajua, missä tämän pollen kaasu on. Ei ole havaintoakaan, joten kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan.
Ravissakin kulmat menivät kivasti. Sitten piti nostaa ihan pitkän sivun lopusta laukka, pyöräyttää pääty-ympyrä ja pysäyttää heti lyhyen sivun loppuun. Siitä taas uusi laukka ja pysäytys pitkän sivun päätyyn ja niin edelleen. Voi taivas, sitä hidastetun elokuvakohtauksen laukkaa ja sehän putoili auttamattomasti raville vähän väliä. Pakko myöntää, että kirosanoja livahteli muutamia tusinoita näiden huulien välistä, kun homma ei vain sujunut. Niin no, kyllähän Tapsa pysähtyi. Hiphei ja hurraa.
Sitten siirryttiin pohkeenväistöön. Pitkän sivun alusta lähdettiin väistättämään käynnissä, pysäytettiin keskellä ja taas siitä suoraan väistöön. Tapsa väisti ihan kivasti, kunhan kuski ei vääntänyt kaulaa mutkalle (onnistuin muuten jopa välissä tässä). Pysähdys sujui ja lähtö liikkeelle kankeasti, mutta sinne päin. Tämä tehtiin myös ravissa, jolloin vaihdettiin käyntiin ja siitä takaisin raville. Joo, ei ollut minun juttuni. Ravi takkuroi, vaihtui kyllä käyntiin, mutta nousi nihkeästi, jos ollenkaan ajoissa, raviin. Pari kertaa ehkä onnistui, mutta hyvä mieli oli karannut jo kauas.
Lopuksi laukkailtiin taas vähän. Pitkän sivun alusta nostettiin ensin vastalaukka, loppupuolella käyntiin ja taas uuden sivun alusta laukka, tällä kertaa myötäversio. Tässä tuli tunnin onnistumiset meillä. Laukat nousivat oikein (ei todellakaan reippaasti) ja jatkuivat pyydetysti pitkän sivun loppuun aika hyvin. Jeejee, pakko iloita jostain. :)
Mutta huh. Kyllä kuskia puuskututti, kiroilutti ja harmitti oma käsittämättömän huono ratsastus"taito". Ei vain suju sävelet Tapsan kanssa, vaikka olisi nimenomaan hienoa oppia ratsastamaan sitäkin hevosta. Siitä tietäisi jo osaavansa jotain, mutta ehei. Ei ole minun heinänkorsiani moinen, ei ainakaan vielä. Täytyy pysytellä näiden helpompien heppojen parissa, kunnes jokin päivä on sen verran taitoa, että edes käynti menee Tapsan kanssa reippaasti kohdilleen.
Ensin ratsastettiin kulmat mahdollisimman tarkkaan. Tämähän oli helppoa: Tapsahan ei millään minun opillani mene lujaa, joten sain pysähdykset kohdilleen ja käännökset myös. Sitten hölskyteltiin ravissa. Tai ainakin ne muut menivät ravia, minä menin Tapsan kanssa jotain etanatipuaskelia, argh. En vain tajua, missä tämän pollen kaasu on. Ei ole havaintoakaan, joten kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan.
Ravissakin kulmat menivät kivasti. Sitten piti nostaa ihan pitkän sivun lopusta laukka, pyöräyttää pääty-ympyrä ja pysäyttää heti lyhyen sivun loppuun. Siitä taas uusi laukka ja pysäytys pitkän sivun päätyyn ja niin edelleen. Voi taivas, sitä hidastetun elokuvakohtauksen laukkaa ja sehän putoili auttamattomasti raville vähän väliä. Pakko myöntää, että kirosanoja livahteli muutamia tusinoita näiden huulien välistä, kun homma ei vain sujunut. Niin no, kyllähän Tapsa pysähtyi. Hiphei ja hurraa.
Sitten siirryttiin pohkeenväistöön. Pitkän sivun alusta lähdettiin väistättämään käynnissä, pysäytettiin keskellä ja taas siitä suoraan väistöön. Tapsa väisti ihan kivasti, kunhan kuski ei vääntänyt kaulaa mutkalle (onnistuin muuten jopa välissä tässä). Pysähdys sujui ja lähtö liikkeelle kankeasti, mutta sinne päin. Tämä tehtiin myös ravissa, jolloin vaihdettiin käyntiin ja siitä takaisin raville. Joo, ei ollut minun juttuni. Ravi takkuroi, vaihtui kyllä käyntiin, mutta nousi nihkeästi, jos ollenkaan ajoissa, raviin. Pari kertaa ehkä onnistui, mutta hyvä mieli oli karannut jo kauas.
Lopuksi laukkailtiin taas vähän. Pitkän sivun alusta nostettiin ensin vastalaukka, loppupuolella käyntiin ja taas uuden sivun alusta laukka, tällä kertaa myötäversio. Tässä tuli tunnin onnistumiset meillä. Laukat nousivat oikein (ei todellakaan reippaasti) ja jatkuivat pyydetysti pitkän sivun loppuun aika hyvin. Jeejee, pakko iloita jostain. :)
Mutta huh. Kyllä kuskia puuskututti, kiroilutti ja harmitti oma käsittämättömän huono ratsastus"taito". Ei vain suju sävelet Tapsan kanssa, vaikka olisi nimenomaan hienoa oppia ratsastamaan sitäkin hevosta. Siitä tietäisi jo osaavansa jotain, mutta ehei. Ei ole minun heinänkorsiani moinen, ei ainakaan vielä. Täytyy pysytellä näiden helpompien heppojen parissa, kunnes jokin päivä on sen verran taitoa, että edes käynti menee Tapsan kanssa reippaasti kohdilleen.
perjantai 1. toukokuuta 2009
Istuntaa kohdilleen
Ei sattunut polletoiveeni kohdilleen, vaan minulle oli laitettu entinen unelmaesteratsuni eli Pera. Epäluottamuslauseemme toistemme välillä väistyi tämän tunnin ajaksi hivenen, vaikka kuskia pelotti enemmän kuin muilla polleilla hyppääminen.
Tunnilla oli jälleen erinomainen aihe: istunta. Tätä treenattiin kahden alussa puomeina olleella suoralla, lopussa esteinä. Alussa tultiin ravissa ja ensimmäisten puomien jälkeen vaihdettiin käyntiin ja ennen toisia puomeja tuli taas olla ravissa. Tämä kaikki heti ennen ensimmäisiä puomeja varten noustussa kevyessä istunnassa. Muuten meni kivasti, mutta käynnistä raviin siirtyminen pudotti minut kevyestä istunnasta turhan monta kertaa. Ei vain ollut tukeva asento. Sitten toiset puomit nousivat ristikoksi ja puomien jälkeen nostetun ravin tuli esteellä vaihtua laukaksi. Pari kertaa meni höpösti, mutta nousihan se laukkakin lopulta kannustuksen kera.
Istuntakin parani, kunhan taas maltoin nousta sieltä kaulalta makoilemasta ja muistin, että minun tehtävänä on kantaa kädet, ei lepuutella niitä hevosen harjassa. Sittenpä puomit muuttuivat pystyesteiksi ja nyt sai jo lähestyä laukassa. Tärkeintä oli taas pitää kunnon istunta ja tuoda hevonen esteelle tasaisesti ja suoraan. Tämähän sujui ihan kivasti eikä Pera edes mutkitellut esteelle tullessa. Ehkä olin jotenkin vakuuttava ja sen verran rauhallinen, ettei polle piitannut alkaa vaikeilla. Tosin yksi hyppykerta valahti stopiksi esteelle, mutta se oli niin ihanan rauhaisa pysähdys, ettei ollut mitään ongelmaa. Aivan kuin harjoituksena olisi ollutkin se, että juuri ennen estettä tulee pysähtyä laukasta. Toisella kierroksella hyppy sujui taas kivasti. Oli mukavaa.
Pera tosin pomppasi pariinkin kertaan isompia hyppyjä ja taas tuli palkinto: istuntani pysyi vakaasti eikä edes juuri hirvittänyt. Jopa opettaja kehui sitä, kuinka istuntani piti niissäkin hypyissä. Tunti meni siis aika kivasti, ehkäpä olin jo lähiaalloilla Peran kanssa. Mukavahan sillä on hypätä, kun vain itse luottaa itseensä ja vielä hevoseen. Hiljalleen siihen suuntaan olen taas Perankin kanssa menossa. Kiva ekstratunti oli, kannatti käydä.
Tunnilla oli jälleen erinomainen aihe: istunta. Tätä treenattiin kahden alussa puomeina olleella suoralla, lopussa esteinä. Alussa tultiin ravissa ja ensimmäisten puomien jälkeen vaihdettiin käyntiin ja ennen toisia puomeja tuli taas olla ravissa. Tämä kaikki heti ennen ensimmäisiä puomeja varten noustussa kevyessä istunnassa. Muuten meni kivasti, mutta käynnistä raviin siirtyminen pudotti minut kevyestä istunnasta turhan monta kertaa. Ei vain ollut tukeva asento. Sitten toiset puomit nousivat ristikoksi ja puomien jälkeen nostetun ravin tuli esteellä vaihtua laukaksi. Pari kertaa meni höpösti, mutta nousihan se laukkakin lopulta kannustuksen kera.
Istuntakin parani, kunhan taas maltoin nousta sieltä kaulalta makoilemasta ja muistin, että minun tehtävänä on kantaa kädet, ei lepuutella niitä hevosen harjassa. Sittenpä puomit muuttuivat pystyesteiksi ja nyt sai jo lähestyä laukassa. Tärkeintä oli taas pitää kunnon istunta ja tuoda hevonen esteelle tasaisesti ja suoraan. Tämähän sujui ihan kivasti eikä Pera edes mutkitellut esteelle tullessa. Ehkä olin jotenkin vakuuttava ja sen verran rauhallinen, ettei polle piitannut alkaa vaikeilla. Tosin yksi hyppykerta valahti stopiksi esteelle, mutta se oli niin ihanan rauhaisa pysähdys, ettei ollut mitään ongelmaa. Aivan kuin harjoituksena olisi ollutkin se, että juuri ennen estettä tulee pysähtyä laukasta. Toisella kierroksella hyppy sujui taas kivasti. Oli mukavaa.
Pera tosin pomppasi pariinkin kertaan isompia hyppyjä ja taas tuli palkinto: istuntani pysyi vakaasti eikä edes juuri hirvittänyt. Jopa opettaja kehui sitä, kuinka istuntani piti niissäkin hypyissä. Tunti meni siis aika kivasti, ehkäpä olin jo lähiaalloilla Peran kanssa. Mukavahan sillä on hypätä, kun vain itse luottaa itseensä ja vielä hevoseen. Hiljalleen siihen suuntaan olen taas Perankin kanssa menossa. Kiva ekstratunti oli, kannatti käydä.
Mmmainio Manta
Mantrani bussia odotellessa pollearpajaisten suhteen oli seuraava: Rappen, Eetu, Manta. Ja kas, minullehan sattui Manta. Tässä tammassa parasta on se reippaus ja toimiminen hyvin pienillä avuilla. Siksi se on koulutunnilla todella mainio tapaus, jos saa vauhtiraivonsa pidettyä kurissa. Ha, tulipa juuri tallilta viesti, että mahdun tämän päivän ekstratunnillekin. Jee! :)
Takaisin viime keskiviikkoon. Meillä oli tosiaan kouluvääntöä ja viikonloppuopettaja, mukavaa vaihtelua siis. Tunnin aiheena oli suoruus, joka on enemmän kuin tarpeellinen aihe. Treeni oli yksinkertainen, mutta siinä sai olla tarkkana. Pitkät sivut vedettiin käynnissä ja ravissa enimmäkseen ja koko ajan keskityttiin siihen, että hevonen liikkuu suorassa. Mantahan eteni, mutta sillä oli vähän haluja väännellä itseään vinkkaraan, joten sain oikeasti seurata ja oikaista sitä. Mutta menihän se mainiostikin! Sitä on upea ratsastaa, koska se toimii niin kevyillä avuilla. Miinuksena on tosin sen opettajan nimeämät raivokohtaukset. Se hermostuu ajoittain ja koettaa kipittää oman mielensä mukaan eteenpäin samalla nakellen päätään joka suuntaan. Sellaista on tietenkin vähän haastavaa ratsastaa, koska tuntuu, ettei ohjien päässä ole hevosta lainkaan. Onneksi Manta aloitti tuon vasta tunnin lopussa ja sitä sai hieman kuriin, jos vain muisti pyytää sitä jämäkästi eteenpäin, jotta se keskittyisi siihen, ei päänsä viskomiseen.
Laukassa treeni tehtiin niin, että pitkälle sivulle tultaessa väistätettiin reunaa kohden, siitä takaisin vähän sisemmäs ja siitä käynnistä laukannosto. Mantahan väisti upeasti, se on todella näppärä kouluväännössä. Laukka nousi pari kertaa oikein nätisti käynnistä, muilla kerroilla tuli niitä tiitteriä raviaskelia väliin. Lopussa Manta tosin hermostui taas päänsä kanssa ja siinä saikin pyytää jyrkkää väistöä, jotta se vähän keskittyisi.
Olin tuntiin kyllä todella tyytyväinen. Manta on hieno hevonen ja jos vain vielä saisin karsittua kaikki sen raivohetket ja kanavoitua ne kunnolla liikkumiseen. Sitä kyllä toivoisi koulutunneille. Kokeilin huvikseni tunnin aikana väistöjä ja jopa vähän sulkua ja sehän meni oikein nätisti. Mantalla on todella hyvä harjoitella istunta-apujen käyttöä, koska se palkitsee kyllä välittömästi pienenkin yrityksen. Hieno tamma, tykkään.
Reilun kahden tunnin päästä olisikin ekstratunti C/B-tasolla ja ilmeisesti esteitä, ainakin opettaja moista tekstasi. Sattuisipa minulle esteille Eetu tai Poku. Itse asiassa kaivoin arkistoistani estetuntimerkinnän Mantan kanssa ja 15.7.2008 olen kirjoittanut siitä näin:
Tunti meni ihan kohtuullisesti. Mantan hyppyyn oli helppo mukautua eikä se esteillä tehnyt mitään outouksia. Tosin tällä pollella on hauska tapa: ohjia kootessa se alkaa automaattisesti täpittää vauhdikkaammin. Vauhtipuolihan vähän kostautui malttamattomuutena. Manta olisi halunnut kaahata miten sattuu, mutta se pysyi hyppysissä viime kertaa paremmin. Itse asiassa mielessä välähti, ettei Mantakaan olisi välttämättä hullumpi tapaus estekisoissa. Rataahan en sillä ole hypännyt, joten mieleni moisen jälkeen voisi muuttua, mutta jos se pysyisi hallinnassa, tulisi hyvä aika ainakin.
Joten ehkä voisin lisätä varovaisesti toiveisiini Mantan sekä parhaan pollen ikinä eli Hilanterin. Ainakaan Hilanterin kanssa ei juuri tarvitsisi pelätä. Se olisi siinä mielessä mukava valinta. Mutta pianhan sen näkee, toivottavasti saan merkinnänkin tehtyä ilman kauheaa taukoa.
Ps. ensi viikolla pääsen taas Helvilläkin ratsastelemaan. On ehtinyt olla vähän ikävä sitäkin pollea. Saa nähdä, kuinka pahasti meidän aaltopituutemme ovat karanneet toisistaan.
Takaisin viime keskiviikkoon. Meillä oli tosiaan kouluvääntöä ja viikonloppuopettaja, mukavaa vaihtelua siis. Tunnin aiheena oli suoruus, joka on enemmän kuin tarpeellinen aihe. Treeni oli yksinkertainen, mutta siinä sai olla tarkkana. Pitkät sivut vedettiin käynnissä ja ravissa enimmäkseen ja koko ajan keskityttiin siihen, että hevonen liikkuu suorassa. Mantahan eteni, mutta sillä oli vähän haluja väännellä itseään vinkkaraan, joten sain oikeasti seurata ja oikaista sitä. Mutta menihän se mainiostikin! Sitä on upea ratsastaa, koska se toimii niin kevyillä avuilla. Miinuksena on tosin sen opettajan nimeämät raivokohtaukset. Se hermostuu ajoittain ja koettaa kipittää oman mielensä mukaan eteenpäin samalla nakellen päätään joka suuntaan. Sellaista on tietenkin vähän haastavaa ratsastaa, koska tuntuu, ettei ohjien päässä ole hevosta lainkaan. Onneksi Manta aloitti tuon vasta tunnin lopussa ja sitä sai hieman kuriin, jos vain muisti pyytää sitä jämäkästi eteenpäin, jotta se keskittyisi siihen, ei päänsä viskomiseen.
Laukassa treeni tehtiin niin, että pitkälle sivulle tultaessa väistätettiin reunaa kohden, siitä takaisin vähän sisemmäs ja siitä käynnistä laukannosto. Mantahan väisti upeasti, se on todella näppärä kouluväännössä. Laukka nousi pari kertaa oikein nätisti käynnistä, muilla kerroilla tuli niitä tiitteriä raviaskelia väliin. Lopussa Manta tosin hermostui taas päänsä kanssa ja siinä saikin pyytää jyrkkää väistöä, jotta se vähän keskittyisi.
Olin tuntiin kyllä todella tyytyväinen. Manta on hieno hevonen ja jos vain vielä saisin karsittua kaikki sen raivohetket ja kanavoitua ne kunnolla liikkumiseen. Sitä kyllä toivoisi koulutunneille. Kokeilin huvikseni tunnin aikana väistöjä ja jopa vähän sulkua ja sehän meni oikein nätisti. Mantalla on todella hyvä harjoitella istunta-apujen käyttöä, koska se palkitsee kyllä välittömästi pienenkin yrityksen. Hieno tamma, tykkään.
Reilun kahden tunnin päästä olisikin ekstratunti C/B-tasolla ja ilmeisesti esteitä, ainakin opettaja moista tekstasi. Sattuisipa minulle esteille Eetu tai Poku. Itse asiassa kaivoin arkistoistani estetuntimerkinnän Mantan kanssa ja 15.7.2008 olen kirjoittanut siitä näin:
Tunti meni ihan kohtuullisesti. Mantan hyppyyn oli helppo mukautua eikä se esteillä tehnyt mitään outouksia. Tosin tällä pollella on hauska tapa: ohjia kootessa se alkaa automaattisesti täpittää vauhdikkaammin. Vauhtipuolihan vähän kostautui malttamattomuutena. Manta olisi halunnut kaahata miten sattuu, mutta se pysyi hyppysissä viime kertaa paremmin. Itse asiassa mielessä välähti, ettei Mantakaan olisi välttämättä hullumpi tapaus estekisoissa. Rataahan en sillä ole hypännyt, joten mieleni moisen jälkeen voisi muuttua, mutta jos se pysyisi hallinnassa, tulisi hyvä aika ainakin.
Joten ehkä voisin lisätä varovaisesti toiveisiini Mantan sekä parhaan pollen ikinä eli Hilanterin. Ainakaan Hilanterin kanssa ei juuri tarvitsisi pelätä. Se olisi siinä mielessä mukava valinta. Mutta pianhan sen näkee, toivottavasti saan merkinnänkin tehtyä ilman kauheaa taukoa.
Ps. ensi viikolla pääsen taas Helvilläkin ratsastelemaan. On ehtinyt olla vähän ikävä sitäkin pollea. Saa nähdä, kuinka pahasti meidän aaltopituutemme ovat karanneet toisistaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)