Olen löytämässä sen! En ratsastamisen taitoa, mutta uuden estepollesuosikin. Otin tälle päivälle tosiaan yksityisestetunnin ja pollekseni valitsin Pokun. Koulutunneilla en oikein saa sitä liikkeelle, mutta esteillä se puolestaan itse syttyy ja kulkee. Ilmiselvästi tämä heppa tykkää ellei jopa rakasta hypätä. Pollevalinta oli myös siinä mielessä oivallinen, että se on opettajan entinen hevonen. On aina bonusta se, että opettaja tuntee hevosenkin.
Täytyy sanoa, että kyllähän yksityisestetunnilla tuli tehtyä niin paljon enemmän kuin ryhmätunnilla ikinä ehtii. Nyt tuntuu itsekin olevan poikki ja kyllähän Pokustakin huomasi, että nyt jo vähän treenattiinkin.
Hommahan lähti taas siitä, että käynnissä, ravissa ja laukassa yritettiin saada pollea kulkemaan. Vähän ponnetontahan se minulla oli taas. Jostain syystä en vain saa usutettua hevosta kunnolla vauhtiin näissä aloitushommissa, vaikka tärkeäähän se olisi.
Sitten aloitettiinkin, vaikkakin kevyesti. Kentän keskiosassa pitkän sivun suuntaisesti oli kavaletti, jota lähdettiin pomppimaan. Ensin muutamia kertoja oikeassa kierroksessa, sitten vasemmassa. Sitten siirryttiinkin kerjäämään niitä hankaluuksia eli laukanvaihtoja kavaletin avulla siten, että kahdesti yhteen suuntaan ja kolmanne vaihto. Kyllähän ne laukat suunnilleen vaihtuivat, kunhan muisti kannustaa Pokua reippaampaan laukkaan ja vielä itse näyttää suuntaa.
Sitten testailtiinkin ihan perushyppyä okserin ja pystyn muodostamalla suoralla. Eihän siinä ongelmaa ollut ja jarrutkin löytyivät. Poku tosin meinasi uuvahtaa ennen estettä, mikä on ihan outoa sille pollelle. Muistinpa tästä olla hereillä vähän enemmän. Opettaja kysyi mukavuusestekorkeuttani ja tuumin jotain 50-60 senttiä. Tunnin lopuksi huomasin, että oli tullut pompittua osittain 70-75 senttiä myös.
Tässä vaiheessa minulla alkoi olla käsissäni kunnolla herännyt polle. Poku nosteli raveja itsestään ja hidastaminen tai paikalla seisominen oli vähän mahdotonta. Opettaja tuumasikin huvittuneena, että kunhan Poku pääsee vauhtiin, se luulee itse osaavansa kaiken. Sehän olisikin minulle hyvä estepolle. Voisin vain istuskella mukana ja polle tekisi työt.
Sitten treenattiin taas laukanvaihtoja. Kavaletille vasemmassa laukassa, siitä oikea laukka, voltti ja porttiesteelle tavoitteena saada vasen laukka takaisin. Pariin kertaa piti ottaa voltin kanssa, mutta onnistuihan se sitten ja opettaja sai komentaa suoraan portille. Jes! Ja kyllä, tajuan kiittää tästä kaikesta Pokua. Onhan se näppärä estepolle ja näyttää kyllä taitonsa tällaisenkin kuskin kanssa. Taisin tosin saada pari pukkiakin, kun piti varmistaa, että Poku kanssa lähtee siitä pohkeesta. Mitäpä noista, kun ei istuntanikaan niistä piitannut. :)
Lopuksi oli luvassa vielä rata. Vasemmassa laukassa kavaletille, siitä laukka oikeaksi, pystyesten ja portin kaareva ura. Portilta vasen laukka ja okserille. Ja stop tuli tähän, menin esteestä kaksi kertaa ohi, en vain saanut Pokua käännettyä esteelle sopivasti. Pah. Minä ja kääntöongelmani. Ei muuta kuin rata alusta asti uudelleen. Toisella kerralla portin jälkeinen okseri tuli ylitettyä samoin kuin pystyeste. Siitä olikin pitkä kaarros takaisin okserille, josta hypättiin vielä radan aloittanut kavaletti. Poku oli upea!
Oli kyllä jokaisen sentin arvoinen tunti. Vaikka pariin kertaan olisin kaivannut jarrua ja niitä kääntämistaitoja, oli Pokun kanssa uskomattoman hienoa hypätä. Parasta oli tietysti se, ettei vauhti hirvittänyt ja esteille tultaessa en miettinyt sitä, kieltääkö polle vai ei. Päinvastoin, suuntasin oikeaoppisesti seuraavaa estettä kohti. Taas yksi hieno kokemus.
Kyllähän tuo suomenhevosruuna on kovaa vauhtia viemässä sydäntäni esteillä. Se, että hevonen itsekin osaa ja luottaa omaan kykyynsä, pönkittää kyllä omaakin uskoa paljon. Tosin en usko, että Pokunkaan kanssa kannattaa luottaa ihan täysin tuuriin. Muuten käy samat kuin Peran kanssa ja kerään kadonnutta nöyryyttä maneesin pohjalta käsin. Tosin noista putoamisista oli hyötyä. Nyt tulee kyllä katsottua teitä esteille paljon paremmin ja huolehdittua vauhdistakin vähän enemmän. Osaan myös kiertää esteen, kun näen tulevani sille ihan vinkkarassa. Ennen olisin vain pistänyt hevosta siihen suuntaan ja toivonut parasta. On mukava huomata, että jotain oppia tarttuu tähänkin ratsastajaan.
