Perjantai ja Helveilyä. Tein aika pitkälti samoja asioita kuin viime kerralla. Tämä siksi, että tiistainen estetunti ei tarjonnut mitään sellaista, jota olisin voinut koulupuolella treenailla. Kentällä oli kolme pienempää estettä ja voi, olisi ollut niin kiva hypellä niitä. Mutta ei, ei ole minun heiniäni se vielä, jos ollenkaan.
Tällä kertaa Helvi ei ollut niin ihastuttava kuin viimeksi. Vanha tuttu vänkäys pohjettani vastaan ilmeni taas eivätkä laukatkaan nousseet niin helposti. Lisäksi pysähtyminen tuotti taas uskomattomia vaikeuksia. Helvi tykkää aukoa suutaan (turparemmiä ei ole), jolloin minusta tuntuu, että viimeinenkin kontrolli katoaa. Eikä Helvi edes silloin vain avaa suuta, kun pyydän ohjilla jotain. Se tuntuu tekevän sitä aina, kun lystää. Tietenkin tuplasti noina hetkinä, kun koetan muistuttaa myös ohjilla pysähtymisestä.
Laukkailin taas entistä enemmän, koska minusta olisi kiva hallita polle jokaisessa askellajissa. Ja kas, tällä kertaa Helvi nosti oikein tasaisen ja maltillisen laukan, jossa oli hyvä istua mukana ja pyöritellä ympyröitä ja antaa mennä. Pari kertaa Helvi tosin otti omat spurttinsa eikä hidastavat pyynnöt menneet läpi. Mikä tässä mättää? Onneksi noita minun hallitsemiani laukkapätkiä tuli sen verran monta, että hyvä mieli säilyi helposti.
Lueskelen tallivihkosta aina omistajan sekä toisen vuokraajan kokemuksia. He käyvät molemmat ilmeisesti tallinomistajan vetämillä tunneilla. Olisipa kiva itsekin käydä välillä moisella, sillä hän tuntee Helvin ja osaisi auttaa minua näissä ongelmissa. Pitänee kysellä jokin kerta yksityistunnin perään. Se auttaisi taas paljon eteenpäin.
