Oma tunti piti perua ilmaisen teatterikäynnin vuoksi, joten änkesin mukaan tiistain aikuisten C-tunnille. Ai miksi juuri tälle? Yksinkertaista: estetunti. Toivon niin kovasti, että minulle olisi pistetty Poku, Eetu tai vaikkapa Manta, mutta ehei. Nimeni oli rustattu Hessun kohdalle ja taas vikisin mielessäni ja olisin halunnut vaihtaa pollea. Hessu on liian hidas minun makuuni ja toisaalta liian säikky. Lisäksi se satula on jotain ihan outoa tai sitten minun takamukseni. Ne eivät vain sovi yhteen. Katselin pollelistan läpi, mutta jokainen suosikkini oli mennyt jo riittävän monta tuntia, joten tyydyin osaani. Yritin myös lohduttautua tallin hevosesittelyyn uskoen. Siellähän Hessusta sanotaan näin:
Ratsastettaessa Hessu on rauhallinen ja joskus jopa laiskahko. Estetunneilla siitä päinvastaisesti löytyykin välillä turbovauhti ja ponnua riittää isommillekkin esteille.
Tunti aloitettiin pyörittelemällä heppoja volteilla ja koettamalla löytää kaasua ja jarrua. Voitte arvata, minulta ja Hessulta löytyi vain se jarru lähinnä. Kyllähän se laukkakin nousi, mutta ei se kovin reipasta ollut. Paitsi ensimmäisessä nostossa, jonka Hessu teki itse säikähdettyään laukkaan lähtenyttä Rappenia. Siinä olisi sitä vauhtia, mutten osannut arvostaa moista, koska en itse sitä ollut pyytänyt. Ei Hessu onneksi silti kaikkein pahiten laiskotellut. Ennen esteitä lönkyteltiin myös muutamat kierrokset puomien yli.
Esteet aloitettiin hyppimällä pystyä, jonka jälkeen ohjattiin pitkän sivun vierelle. Taas uutta kierrosta ja näin. Hyvinhän Hessu pomppi ja sain laskettua laukatkin aika hyvin kohdilleen. Hyppykin on Hessulla ihan miellyttävä, jos se kuski vain muistaisi olla oikeassa istunnassa, ei makoilemassa kaulalla.
Tämän jälkeen hypittiinkin kolmen esteen rataa. Esteet olivat suoralla sen verran vinottain, että oikeasta kierroksesta tultaessa hypättiin yhden yli ja olikohan se nyt kolmen askeleen välillä tuli toinen este. Siinä tuli saada vasen laukka ja taas kolmen askeleen päässä oli pysty ja siitä piti saada taas oikea laukka. Opettaja tuumasi tämän harjoituksen aikana, että yhden suoritus oli hyvä malliesimerkki siitä, kuinka tehtävä suoritetaan oikein. Arvatkaapas, mistä ratsukosta oli kyse? Niinpä, minusta ja Hessusta! Jestas, osasinko minä jotain vai päättikö Hessu itse nauttia menosta? Tämä tunne pitäisi saada tiukasti muistiin, sillä nytkin voin luetella tismalleen sen, miten tuo kaikki tapahtui:
1) oikea laukka nousi vaivatta
2) ensimmäiselle pystylle tuli hyvä tie
3) osasin hyödyntää esteiden tilan
4) annoin ajoissa selvät merkit suunnasta
5) olin itsekin menossa osoittamaani suuntaan
6) minun altani paljastui uskomattoman upea estehevonen
Kaikista parasta oikeasti oli se, että reitillä tiedostin koko ajan, mitä teen ja ikään kuin olisin jo etukäteen ohjelmoinut reitin. Millään hyppykerralla ei tullut oloa, että ohops, mitenkäs se sitten pitikään tehdä, vaan hyppelin, pyysin sopivan laukan vaihtumaan ja ratsastin. Vau, Hessun pojot kyllä plingahtivat kerralla ylös estepuolella. Onnistuminen edes yhdessä asiassa tunnilla tekee kyllä niin hyvän mielen, ettei voi käsittää. Nyt sitä hyvää mieltä tuli kyllä saaveittain.
Lopuksi hyppäsimme vielä kahden esteen suoran eri laukkaväleillä. Ensin rauhallisempi tempo kuudella askeleella, sitten vauhtia ja viidellä. Tämäkin meni meiltä nappiin, askeleet menivät kohdilleen. Ainoa harmillinen juttu oli viiden askeleen hommassa se, että katsomopäätyä kohden laukatessa Hessu näki taas vihreiden miesten armeijan ja kääntyi jyrkästi, jolloin jouduin pyöräyttämään voltin, sillä lähestyminen esteelle olisi ollut todella huono. (Pssst! Joku on vissiin oppinut jotain hevosen tuomisesta esteelle. Aiemmin olisin ohjannut pollen vaikka kuinka vinkkarassa esteelle, nyt jopa tajusin, ettei kannata yrittää, sillä moisesta seuraisi helposti kieltäytyminen).
Päätyyn pistettiin sitten Eetu seisoskelemaan ja lopulta sain Hessun vähän järkevämmin esteelle. Niin, en hyvin, mutta hypyn mahdollistaen. Oli myös ihana tuntea, kuinka Hessu otti kevyesti pyydetyn nopeamman temmon ja se tuntui mukavan vauhdikkaalta. Yksi, kaksi, kolme (kohta hyppy, ei vielä), neljä (ihan kohta), viisi ja hyppy (ou jes, olin mukana!). Palkitsi kyllä taas tuntea olevansa hypyssä oikeaan aikaan mukana. Huh, nyt vasta käsitän, kuinka paljon onnistumisen kokemuksia ehdin saadakaan. On mukava tuntea tätäkin välissä, sillä valtaosa tunneista menee harmitellen omaa osaamattomuuttaan.
Isoimmat kiitokset ja taputukset ansaitsee kuitenkin Hessu-hassu. Sen säikyn, silmiään pyörittelevän tervakavion kätköissä majailee reipas estetykki, jolla on ilo hypätä. Jatkossakin voisin siis ottaa Hessun alleni estetunneille ja alkaa rakentaa senkin kanssa samaa aaltopituutta ja saada sitä myöten maistuvia onnistumisen tunteita.
