Jostain syystä huumorintajuni oli jäänyt matkasta, kun suuntasin perjantain tunnille. Luvassa oli viimeiset harjoitukset ennen sunnuntain koulukisoja eli ratsunani oli tietysti Pera. Kun olin liki istumassa satulaan, lähti Pera jo tepastelemaan. Pysäytin ratsun ja sitten jahkasimmekin pitkät tovit jalustimia säätäessäni sitä, pysytäänkö sen aikana paikoillaan vai ei. Sitten menin vielä pudottamaan raippani, joten hyppäsin vielä alas satulasta. Sitten yritin nousta maasta selkään, mutta Pera esittin hienosti taakse peruuta -temppuaan, kunnes lopulta pahasti jo jupisten marssitin sen perässäni korokkeelle. Lopulta satulaan päästessäni puhkuin kiukkua ja ajattelin, että nyt pistetään sekä kuski että ratsu ruotuun.
Ensin alkukäynneissä opettaja neuvoi hakemaan hevosia pyöreäksi. Pera loksahti käynnissä helposti tähän, mutta oli silti aika epätasainen. Puhisin itselleni, että nyt muuten pysyy ulko-ohja tuntumalla. Lisäksi olin nopea vaikuttamaan jo ennen kuin Pera oli kokonaan kerinnyt nakata itsensä väärinpäin. Hiljalleen Pera alkoi rauhoittua, ja käynti alkoi muuttua mukavan tasaiseksi ja pyöreäksi. Ravissa puolestaan ratsu esitti taas kyvytöntä olla tasainen, jolloin keskityin entistä enemmän ulko-ohjaan. Ajattelin pohkeita myös paremmin tuntumalle ja sinnikkäästi pidin ohjat käsissä. Vasemmassa kierroksessa muistin myös korjata omaa istuntaani, jolloin Pera alkoi huomata, että kuski jaksoi tällä kertaa sinnikkäästi korjata sen venkoilut. Niinpä ravikin alkoi muistuttaa vähän sellaista, jolla kehtaisi sunnuntainkin kisoissa käydä ohjelman esittämässä. Epätasaisuutta ilmeni kyllä ravissa vieläkin, mutta tällä kertaa jaksoin korjata aktiivisesti, ja hetkittäin Pera työskenteli hienosti.
Tämän jälkeen aloimme tahkota ravissa kuviota, jossa toiselle pitkälle sivulle tehtiin loiva kiemuraura ja toiselle sivulle aluksi keskiravipätkä ja sitten kolmen askeleen käyntisiirtymä. Sain kiemuraurasta nyt paremmin kiinni, jolloin se meni pääsääntöisesti hyvin. Asetukset olisivat saaneet olla tosin varmasti selvempiä, mutta olin tyytyväinen Peran kohtuulliseen tasaisuuteen. Pera ei tosin pysynyt läheskään koko aikaa pyöreänä, mutta olimme kuitenkin kaukana pää katossa -menosta. Alun keskiraviyritykset olivat kehnoja, kun en malttanut valmistella niitä huolella. Lopulta tajusin suoristaa hevosen huolella, pitää ne ohjat tuntumalla ja pyytää eteen, jolloin Pera lähti kohtuullisesti. Todennäköisesti radalla saisi ratsastaa vielä rohkeammin eteen, mutta jospa muistaisin sen sitten. Ilahduttavaa oli se, kuinka helposti Pera tuli takaisin normaaliin raviin. Kolmen askeleen käyntisiirtymät sujuivat aika kivasti. Pera siirtyi hyvin käyntiin eikä vaatinut isompia nohitteluja palatakseen raviin. Saisin kuitenkin hioa omaa ajoitustani sen verran, etten antaisi hevoselle niin äkkinäisiä ja hätäisiä apuja, vaan siirtymä olisi tasainen.
Oikea laukka treenattiin nostamalla se C:stä, pyöräyttämällä pääty-ympyrä, ratsastamalla lävistäjä ja siirtymällä uralla lyhyen sivun lähestyessä mahdollisimman nopeasti käyntiin. Oikea laukka nousi hyvin, ja pääty-ympyrällä sain omaa istuntaa kuosiin, jolloin Pera rentoutui ja laukkasi kevyesti. Lävistäjällä huolehdin laukan säilymisestä pitämällä pohjeavut paikoillaan. Pera laukkasikin helposti takaisin uralle ilman aikomustakaan pudottaa raville. Siirtymä käyntiin oli venyi hitusen pitkäksi, kun en tajunnut lyhentää laukkaa ennen siirtymää. Vasen laukka nostettiin puolestaan I:stä. Ensimmäisessä nostossa tyrkkäsin liikaa ulkopohkeella, jolloin Pera otti hätääntyneitä raviaskelia, valahti vasemmalle ja nosti lopulta töksähtävän laukan. Pääty-ympyrällä sain kasattua itseni, jolloin Pera taas rauhoittui rennommaksi. Laukkalävistäjä sujui yhtä hyvin kuin toiseenkin suuntaan tehtynä ja tällä kertaa sain käynnin vähän nopeammin, raviaskelten siivittämänä tosin. Opettaja antoi uusia vielä noston, ja toisella kerralla maltoin tehdä valmistelut huolellisemmin, jonka Pera palkitsi nostamalla tasaisen vasemman laukan.
Loppuun harjoittelimme vielä tervehdyspysähdykseen tuloa. Tässä vaiheessa Peran keskittyminen katosi eikä se millään olisi halunnut ravata suoraan saati pysyä paikoillaan. Otin sitten ravin vähän hitaammaksi, sillä halusin mieluummin rauhallisen ja tasaisen suorituksen kuin liian energisen ja käsiin leviävän kohelluksen. Hitaammassa ravissa ehdin korjata myös paremmin, kun Pera aina lipsahti johonkin suuntaan. Lopulta sain pysähdyksen paremmin eikä Pera lähtenyt steppailemaan siitä karkuun. Koko ajan oli kuitenkin tunne, että hevonen voi livahtaa hetkellä millä hyvänsä omille teilleen. Tähän en keksinyt tunnin aikana ratkaisua, mutta pitää toivoa, että rentoutumalla itse tuossa hetkessä malttaa myös ratsu odottaa hetken.
Tunti vilahti tosi nopeaa ohi, ja treenistä jäi melkoisen hyvä mieli. En rehellisesti sanottuna muista, milloin viimeksi olisin osannut keskittyä koulutunnilla näin hyvin. Onnistuin jotenkin kanavoimaan turhan kiukustumiseni keskittymiseksi, joka auttoi muun muassa parantamaan ohjastuntumaa ja istuntaa. Perakin taisi huomata kuskin olevan enemmän tosissaan kuin yleensä, sillä tämä tunti lukeutuu häseltäenkin menneistä hetkistä huolimatta varmasti top viitoseen parhaimmissa kerroissa tämän ratsun kanssa. Itselle oli opettavaista huomata, kuinka paljon enemmän tunnista ja hevosesta saa irti, kun jaksaa olla jämäkämpi ja yrittää tosissaan. Tämän treenin pohjalta olen sunnuntain kisojen osalta luottavaisella mielellä. Jos saan silloin yhteistyön Peran kanssa vaikka edes puoliksi tälle tasolle, pitäisi meidän saada hyväksytty tulos ratsastusurani ensimmäisestä helpon B:n ohjelmasta.
