Sunnuntaina oli vuorossa päivän mittainen estekurssi, joka sisälsi kaksi tuntia. Ratsukseni sain Gian. Ratsukoita tunnilla oli sopivasti viisi. Alkuverryttelyssä sain tutun ohjeen: Gia pyöreämmäksi. Yritin sitten siinä puolittain puuhun kiivenneenä taas keksiä, miten hevosen saisi nappia painamalla pyöreäksi. Vaikka ei kai sitä oikotietä ole onneen, täytyy vain ratsastaa. Gia oli odotetusti hieman alkutunnista jäykkä, mutta lyhyet laukkapätkät auttoivat sitä vertymään.
Ensimmäisenä tehtävänä tulimme kahta suoralla linjalla ollutta puomia, ensin ravissa ja sitten oikeassa laukassa. Sain miettiä sopivan rauhallista etenemistä, ettei Gia päässyt venähtämään pitkäksi ja kiihdyttämään askelta vaivihkaa. Pientä hakemista oli suoruudessa, mutta muutoin pääsimme tehtävän ihan kohtuullisesti. Laukassa Gia yritti vähän enemmän venyä, mutta kun muistin vaikuttaa, malttoi se ihan hyvin.
Seuraavaksi tulimme yhden askeleen kavalettisarjan, jolta jatkoimme yksittäiselle lävistäjäesteelle. Kavaletit olivat lävistäjällä, ja aluksi en löytänyt niille tietä. Gia oli myös herännyt, jolloin aloin jarrutella sitä liikaa. Niinpä tulimme tehtävälle aina liian hitaasti, jolloin Gia joutui ampaisemaan hyppyjä kohti. Rytmi ei siis pysynyt tasaisena. Minua kehtasi vähän jännittää Gian pienet kiihdytykset. Sainkin ohjeeksi tulla tehtävälle kunnon laukassa, jotta näitä ampaisuja ei tulisi. Löysin lopulta tien kavaleteille, jolloin ne samoin kuin yksittäinen este menivät viimein asiallisesti. Tehtävän loppuun lisättiin vielä yksittäinen pysty. Se taisi sujua muiden esteiden ohella ihan hyvin myös. Jännitykseltäni tehtävät ja niiden sujuminen tuppaavat unohtumaan.
Sitten tulimme lävistäjäokserin pari kertaa yksistään, kunnes lisäsimme perään kaarevan linjan. Okseri ylittyi ihan hyvin. Gian kanssa kivaa oli se, ettei sen kanssa tarvinnut miettiä laukkoja. Se kyllä vaihtoi itsensä myötälaukkaan. Okserin perään lisätty kaareva linja meni myös ihan asiallisesti. Hiljalleen aloin tajuta, että Giaan sai sekä luottaa että vaikuttaa. Vaikuttaminen ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että jäin jarruttelemaan ja roikkumaan ohjaan. Välimatkat esteeltä toiselle piti ratsastaa, mutta hyppyjä kohti piti päästä rentoutumaan.
Tunnin hyppelyt olivatkin siinä. Tunnista jäi vähän ristiriitainen fiilis. Gia tietysti ansaitsi kehut, mutta oma ratsastukseni ja asennoitumiseni olivat vähän pielessä. Jotenkin en osannut ottaa saamiani ohjeita oikein, vaan menin niiden kanssa puihin. Minulla nyt vain kestää vähän pidempään tajuta, miten tehdä pyydetyt asiat. Jos minua hoputetaan, ei siitä yleensä seuraa muuta kuin häseltämistä. Oli kuitenkin lohduttavaa huomata, että lopputuntia kohti laskeuduin sieltä puusta ja aloin tosiaan yrittämisen sijasta ihan tekemään. Vaikuttamisessani on vielä melkoisesti tekemistä. Olisihan se kiva, että oppisin vaikuttamaan jo alkutunnista eivätkä ne parhaat hetket sijoittuisi aina lopputuntiin. Mutta toistaiseksi mennään tällä, jospa se siitä alkaisi vähän nopeutua.
