Maanantain koulutunnille sain Tupun. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja pääsimme treenaamaan niin tasaisen etenemisen hakemista kuin täyskaartokuviolle sijoitettuja pohkeenväistöjä.
Alkuverryttelyssä ravasimme pääty-ympyröitä pyöräytellen ja toisessa päädyssä ympyrän kaarella olleiden puomien yli mennen. Tavoitteena oli notkistella hevosia ja saada niitä siten pyöristymään. Tupun kanssa minulla on vielä pyöreyden suhteen tekemistä. Oikeassa laukassa Tupu loksahtaa liki itsestään pyöreäksi, mutta muissa askellajeissa sekä erityisesti vasemmassa kierroksessa pyöreyden löytäminen on aika satunnaista. Opettaja toivoi meiltä toistuvasti pyöreämpää menoa, ja meinasin alkaa turhautua. Kyllä minä yritin! Vinkkinä tuli olla ohjilla mahdollisimman kuminauhamainen ja tehdä ohjaspyynnöt hyvin diplomaattisesti. Tupuun sai siis vaikuttaa ohjalla, mutta ei liian käskevästi tai ohjissa roikkuen. Lisäksi piti muistaa säilyttää tahti rauhallisena, jotta pyöreyden tavoittamisessa oli pientä toivoakaan. Kovin suuria en ravissa saanut aikaan, mutta ajatus oli oikeaan suuntaan.
Tunnin ainoa laukkatehtävä sijoittui tunnin alkupuoliskolle. Tulimme laukassa molemmissa suunnissa pääty-ympyrää, jonka kaarella oli kaksi puomia kolmen askeleen välillä. Vasemmassa kierroksessa en taaskaan saanut asetusta rehellisesti läpi, vaan Tupu jäi aavistuksen kenottamaan oikealle. Tämän seurauksena se hieman pyrki pienentämään ympyrää, ellen vahtinut tarkasti sisäpohkeella. Laukka pysyi kuitenkin rauhallisena, ja Tupu meni puomivälin asiallisesti kolmella askeleella. Oikeassa laukassa Tupu asettui hyvin ja tarjosi pyöreämpää menoa. Pientä valumista sisäpohkeen läpi oli paikoin, mutta vähemmän kuin vasemmassa kierroksessa. Laukan tahti oli myös oikein asiallinen, ja Tupu säilytti laukan hienosti, vaikka askel ei aina ensimmäiselle puomille sattunutkaan. Elämä oikeassa laukassa oli mukavan sujuvaa.
Sitten siirryimmekin täyskaartojen ja pohkeenväistöjen yhdistelmälle. Lähdimme täyskaartokuviolle pitkän sivun lopusta. Täyskaarron kuviolta palasimme uralle pohkeenväistön avulla. Tulimme tehtävää ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tupun kanssa tehtävällä olennaista oli mennä riittävän rauhassa. Jos Tupu kiirehti, ei se oikein kuunnellut väistöapuja. Etenkin ravissa tahdin sai hakea hyvin rauhalliseksi. Opettaja muistutti Tupun kiirehtimishetkinä istumaan sinnikkäästi takajaloilla. Mitään varsinaista kipitystä Tupu ei itse asiassa esittänyt koko tunnin aikana, mutta sellaisia salakavalasti nopeutuvia hetkiä välillä. Muutamat raviväistöt onnistuivat kivasti siten, että Tupu tuntui vähän ryhdistäytyvän niiden aikana. Niissä ravin tahti säilyi hyvin, ja Tupu väisti pohjetta kevyesti. Hetkittäin jäin roikkumaan jostain syystä molempiin ohjiin, jolloin Tupu sakotti minua kipittämällä hieman. Ihanan opettavaista. Tehtävän ulkopuolella pyörittelin väliin voltin tai kaksi, jotta sain Tupun odottamaan minua. Opettaja totesikin, että Tupu kannattaa pitääkin vähän epätietoisena siitä, mitä seuraavaksi tulee. Muuten se luulee tietävänsä itse paremmin ja hiihtelee menemään. Väistöissä olisi pitänyt osata napata väistön vastakkainen puoli paremmin haltuun. Nyt jäin miettimään hieman liikaa väistön puolta, jolloin kokonaiskontrolli vähän unohtui.
Loppuravissa sain houkuteltua Tupua myötäämään edestä hetkittäin paremmin kuin alkutunnista. Näinä kertoina sain pidettyä ulko-ohjan kädessä ja ajateltua sisäohjan juurikin kuminauhamaiseksi. Pyyntöjä ja myötäyksiä siis sopivassa suhteessa ilman paikoilleen jähmettymistä. Tunnin loppupuolella huomasin, kuinka edelleen keskityn turhan paljon ohjaan ja tuppaan unohtamaan pohkeen. Tupu kun tuntui toimivan parhaiten silloin, kun pohkeen ja ohjan suhde oli kunnossa. Jos roikuin ohjissa ilman pohkeita, ei Tupu antanut milliäkään periksi. Jos taas sain pidettyä pohkeet tuntumalla ja ohjilla vaikuttamisen rentona, toimi Tupukin paremmin. Jospa me olisimme menossa askel kerrallaan kohti pyöreämpää menoa. Vaikka sitten hitaasti, kunhan edes kohtuullisen varmasti.
