sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Viikonloppuleirin 5. tunti: vastalaukasta nauttimista

Viikonloppuleirin viimeinen päivä eli sunnuntai saapui tietysti liian nopeasti. Vaan onneksi edessä oli vielä kaksi ratsastustuntia. Niistä ensimmäinen meni neljän ratsukon koulutunnilla. Ratsukseni tuli 2001 syntynyt Iglesias eli Julio-ruuna. Tunnin aiheena olivat sulkutaivutukset sekä käynnistä tehdyt vastalaukan nostamiset.

Alkuverryttelyn menimme tuttuun tapaan kaikissa askellajeissa itsenäisesti. Julio liikkui ihan mukavasti, mutta hirveili melkoisesti. Yritin olla itse kädellä mahdollisimman tasainen, jotta ruunakin voisi malttaa paremmin. Julio kehtasi myös tollotella ovipäätyä, mutta ei onneksi tehnyt pientä kylkimyyryä kummempaa. Tajusin ratsastaa sitä myös paremmin töihin, jolloin se alkoi unohtaa päädyn ja keskittyä enemmän hommiin.

Suurimman osan tunnista työskentelimme keskiympyrällä. Teimme sulkutaivutuksia tai niiden kaltaisia yritelmiä niin käynnissä kuin ravissa. Julio jännittyi säätämisestäni melkoisesti, mikä opetti hyvin nollaamaan tilannetta ja apujen määrää. Teimme myös vastasulkutaivutuksi. Pääsimme jumppaamaan hevosia siis yhdellä kertaa molempiin suuntiin. Tavallinen sulkutaivutus ympyrällä hahmottui, mutta vastasulkutaivutus tuntui hankalammalta. En sitten tiedä, kuinka rehellisiä sulkutaivutuksia parhaimmillaankaan menimme, mutta jumppaava vaikutus alkoi näkyä Juliossa. Hetkittäin se ryhdistäytyi mukavasti tuntumalle. Niitä hetkiä oli kiva fiilistellä, kun olin saanut tuotua hevosen palikoita paremmin kohdilleen. Noissa hetkissä viilattavaa olisi ollut se, että olisin antanut Julion liikkua niissä tarmokkaammin. Nyt jäimme vähän hiippailemaan.

Ympyrällä nostimme käynnistä aina toviksi vastalaukan. Ehdin hetken kauhistella tehtävää, kunnes huomasin Julion osaavan sen mainiosti. Kunhan vain sain annettua selvät avut. Julio opetti minua hyvin olemaan tarkempi avuissani, sillä epämääräisinä kertoina se luonnollisesti nosti myötälaukan. Sain myös korjata istuntaani, joka tuppasi valumaan sisälle. Kun valmistelin noston rauhassa ja istuin satulassa tasaisemmin, Julio nosti vastalaukan todella näppärästi käynnistä. Laukkakin jäi vähän hissutteluksi, mutta Julio kuitenkin säilytti sen hyvin eikä tuntunut ajattelevan raville pudottamista. Olivatpa vastalaukat kerrankin aika vaivattomia ja vieläpä ympyrän kaarella tehtyinä. Jes!



Loppuravissa houkuttelin vielä Juliota rentoutumaan ja pyöristymään, mikä onnistui hetkittäin. Välillä Julion piti saada hirveillä, mutta malttoi se vielä väläytellä parempia hetkiä. Koulutunti Julion kanssa oli kiva. Sen kanssa sai hifistellä aina, kun sain omaa kroppaani kuosiin. Jos taas lässähdin, seurasi Julio esimerkkiäni heti. Hyvin opettavaista.

Videot on kuvattu FilmMellä.