Viikonloppuleirin 6. tunti: odotettu paluu Alman satulaan

Viikonloppuleirin viimeisellä eli kuudennella tunnilla oli luvassa esteitä. Toivoin tunnille erikseen tallin suosikkini, 2002 syntyneen Palle-Pilkun eli Alma-tamman. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja pääsimme hyppäämään ensin tehtäviä ja sitten pari rataa. Alkuverryttelyssä Alma oli sellainen kuin muistin: reipas ja kevyt. Toki se vähän intoili, mutta ei se tämän hevosen kohdalla haitannut. Alma kuitenkin ohjautui hyvin ja totteli jarrujakin, kun en itse keikkunut irti satulasta tai hämännyt hevosta muilla ihmeellisillä tempauksillani.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme kahdeksikolla kohtuullisen pienillä käännöksillä vesimatolla varustettua ristikkoa sekä muurilaatikoilla varustettua pystyä. Alma kääntyi hyvin ja nappaili muistaakseni yhtä kertaa vaille laukat esteillä oikein. Esteille lähestymisessä tuli pieni kaarre vastalaukassa, mikä tuntui hieman horjuttavan Alman tasapainoa, mutta hienosti se piti laukan yllä.

Toisena tehtävänä tulimme kaarevan linjan ristikolta okserille ja siitä ristikko-okserin ja ensimmäisenä olleen ristikon suoralle linjalle. Kaareva linja meni muuten hyvin, mutta viimeinen askel ennen okserin hyppyä oli hieman töksähtävä. Laukka kuitenkin vaihtui. Suora linja meni tasaisesti viidellä askeleella. Toisella kierroksella kaareva linja meni paremmin, samoin okserista trippeliksi muuttunut este. Suoralle linjalle tulin kannustaneeksi Almaa äänellä, jolloin viisi askelta jäi hieman ahtaaksi. Alma kuitenkin selvitti esteen hyvin, vaikka tulimmekin vähän lähelle sitä. Seuraavaksi hyppäsimme askeleen sarjan sekä neljän askeleen suoran linjan. Pienillä esteillä sarja oli hieman pitkä yhdellä askeleella, mutta Alma venytti sen hienosti. Alma otti suoran linjan ensimmäiselle esteelle vähän jarruttavan hypyn. Tajusin ratsastaa sitä heti eteen, jolloin selvitimme välin toivotusti neljällä askeleella.

Tämän jälkeen saimme suunnitella oman radan hypättäväksi noin 80 sentin korkeudella. Sille sai myös ajatella uusinnan. Minun radalleni lähdimme Alman kanssa vasemmassa laukassa ja tulimme neljän askeleen suoran linjan. Se meni hieman viipottaen, mutta kuitenkin puhtaasti molemmat. Sen jälkeen laukka piti korjata ravin kautta, mihin meni pieni tovi. Pääsimme kuitenkin pystyn ja trippelin kaarevalle linjalle kohtuullisesti, ja väli meni kuudella askeleella. Suora linja okserilta pystylle meni viidellä askeleella, viimeisen askeleen ollen taas vähän muita lyhyempi. Sen jälkeen olimme väärässä laukassa, jota en muka ehtinyt korjata. Niinpä tulimme siinä pysyen sarjalle. Sarja sujui hyvin ja päätti suunnittelemani perusradan. Sarjan jälkeen kaarsin vähän lyhyemmän tien vesimatolla varustetulle pystylle, joka ylittyi hyvin. Siitä kaarsin lyhyemmällä tiellä trippelille. Alma hyppäsi sen hyvin, ja pääsin kääntämään vielä uusinnan viimeiselle esteelle eli muurilaatikoin varustetulle pystylle. Alma selvitti sen yhtä varmasti kuin radan muut esteet, ja näin pääsimme omalta radaltamme virheettömästi maaliin.

Loppuun hyppäsimme vielä toisen radan: kaareva linja pystyltä trippelille, suora linja okserilta aiemmalle pystylle, sarja sekä suora linja muurilaatikoin varustetulta pystyltä vesimatolla varustetulle pystylle. Kaareva linja meni tasaisesti kuudella askeleella. Olimme kuitenkin sen jälkeen Alman kanssa molemmat vähän etukenossa, jolloin Alma kompastuikin. Ehdin päästää käsiä auki sen verran, etten kiskaissut Almaa suusta. En tosin ehtinyt kerätä ohjia takaisin, kun suora linja oli jo edessä. Puolipitkin ohjin pidin pohkeet tuntumalla ja luotin siihen, että Alma hyppäisi esteet. Kompastuminen horjutti hieman Alman luottamusta, ja se tuli suoran linjan ensimmäiselle esteelle lähelle. Se selvitti sen kuitenkin ja venytti itsensä vielä toiselle esteelle viidellä askeleella, vähän vielä arpoen miniaskelta mukaan. Tämän jälkeen sain ohjat takaisin tuntumalle ja korjasin Alman takaisin myötälaukkaan. Sarja sujuikin jo onneksi hyvin, ja Alma korjasi lennosta itsensä sen jälkeen myötälaukkaan. Viimeisenä ollut suora linja meni neljällä askeleella, ja näin saimme paikattua alun haparoinnin tasoittamalla menoa onneksi loppua kohti.



Alma oli yhtä super kuin muistelinkin, kerrassaan hieno tamma! Se teki niin kuin pyysin ja paikkasi vielä parit mokani. Alman kanssa huomasin jääväni keikkumaan hyppyjen jälkeen liikaa irti satulasta sen sijaan, että olisin istunut alas ja napannut tasapainon takaisin. Taas uutta mietittävää. Alma kuitenkin ansaitsi isot rapsutukset tunnista, jonka aikana se teki osuutensa oikein hyvin. Onneksi pääsin tällä leirillä sen kyytiin ja vielä esteille. Sen verran mainio ratsu se on.

Leirijengimme: minä ja Julio, Jenni ja Ville,
Nora ja Valma sekä Kaisa ja Rada.
Kuvasta kiitos Tiina-opettajallemme!

Leiri päättyi hyviin fiiliksiin. Kuusi tuntia, kuusi eri ratsua. Ei niin tyypillistä minulle, mutta opettavaista ja tarpeellista vaihtelua. Leiri vastasi myös odotuksia. Hevoset olivat hyviä, ja sain niistä jokaisen kanssa onnistumisen kokemuksia sekä arvokasta oppia. Opettajan positiivinen opetustyyli sopi minulle, ja hän huomasi hyvin peruspulmani ja jaksoi korjata niitä. Neljän ratsukon tunneilla ehti tehdä sekä saada palautetta oikein hyvin. Majoitustilat olivat kohdillaan, ja ratsastussimulaattorista sekä FilmMestä annan tietysti lisäpisteitä. Vaikka Kivarin Totilas -nimellä kulkeva simulaattori jäikin tiukahkon aikataulun takia vähän paitsioon. Toiveissa kuitenkin on, että pääsemme vielä uudelle leirille. Jospa se vaikka toteutuisi, sen verran kiva viikonloppu oli.

 Videot on kuvattu FilmMellä.

Viikonloppuleirin 5. tunti: vastalaukasta nauttimista

Viikonloppuleirin viimeinen päivä eli sunnuntai saapui tietysti liian nopeasti. Vaan onneksi edessä oli vielä kaksi ratsastustuntia. Niistä ensimmäinen meni neljän ratsukon koulutunnilla. Ratsukseni tuli 2001 syntynyt Iglesias eli Julio-ruuna. Tunnin aiheena olivat sulkutaivutukset sekä käynnistä tehdyt vastalaukan nostamiset.

Alkuverryttelyn menimme tuttuun tapaan kaikissa askellajeissa itsenäisesti. Julio liikkui ihan mukavasti, mutta hirveili melkoisesti. Yritin olla itse kädellä mahdollisimman tasainen, jotta ruunakin voisi malttaa paremmin. Julio kehtasi myös tollotella ovipäätyä, mutta ei onneksi tehnyt pientä kylkimyyryä kummempaa. Tajusin ratsastaa sitä myös paremmin töihin, jolloin se alkoi unohtaa päädyn ja keskittyä enemmän hommiin.

Suurimman osan tunnista työskentelimme keskiympyrällä. Teimme sulkutaivutuksia tai niiden kaltaisia yritelmiä niin käynnissä kuin ravissa. Julio jännittyi säätämisestäni melkoisesti, mikä opetti hyvin nollaamaan tilannetta ja apujen määrää. Teimme myös vastasulkutaivutuksi. Pääsimme jumppaamaan hevosia siis yhdellä kertaa molempiin suuntiin. Tavallinen sulkutaivutus ympyrällä hahmottui, mutta vastasulkutaivutus tuntui hankalammalta. En sitten tiedä, kuinka rehellisiä sulkutaivutuksia parhaimmillaankaan menimme, mutta jumppaava vaikutus alkoi näkyä Juliossa. Hetkittäin se ryhdistäytyi mukavasti tuntumalle. Niitä hetkiä oli kiva fiilistellä, kun olin saanut tuotua hevosen palikoita paremmin kohdilleen. Noissa hetkissä viilattavaa olisi ollut se, että olisin antanut Julion liikkua niissä tarmokkaammin. Nyt jäimme vähän hiippailemaan.

Ympyrällä nostimme käynnistä aina toviksi vastalaukan. Ehdin hetken kauhistella tehtävää, kunnes huomasin Julion osaavan sen mainiosti. Kunhan vain sain annettua selvät avut. Julio opetti minua hyvin olemaan tarkempi avuissani, sillä epämääräisinä kertoina se luonnollisesti nosti myötälaukan. Sain myös korjata istuntaani, joka tuppasi valumaan sisälle. Kun valmistelin noston rauhassa ja istuin satulassa tasaisemmin, Julio nosti vastalaukan todella näppärästi käynnistä. Laukkakin jäi vähän hissutteluksi, mutta Julio kuitenkin säilytti sen hyvin eikä tuntunut ajattelevan raville pudottamista. Olivatpa vastalaukat kerrankin aika vaivattomia ja vieläpä ympyrän kaarella tehtyinä. Jes!



Loppuravissa houkuttelin vielä Juliota rentoutumaan ja pyöristymään, mikä onnistui hetkittäin. Välillä Julion piti saada hirveillä, mutta malttoi se vielä väläytellä parempia hetkiä. Koulutunti Julion kanssa oli kiva. Sen kanssa sai hifistellä aina, kun sain omaa kroppaani kuosiin. Jos taas lässähdin, seurasi Julio esimerkkiäni heti. Hyvin opettavaista.

Videot on kuvattu FilmMellä.

Viikonloppuleirin 4. tunti: kinastelusta sopuun

Ennen tuntia oli aikaa hempeillä
Tikrun kanssa. Kuvasta kiitos Jennille!

Viikonloppuleirin neljäs tunti meni taas koulun parissa. Ratsukseni sain Dikfordsin eli Tikru-ruunan. Sillä menin aiemmalla kesäleirillä tasan kerran. Tunnilla luvassa oli neljän ratsukon voimin pohkeenväistöjä sekä niiden päätteeksi tehtyjä laukannostoja ravista.

Alkuverryttelyssä Tikru laiskotteli parhaansa mukaan. Mikään tervakavio se ei ollut, kunhan kokeili, voisiko minua jallittaa. Minuahan ei tunnetusti hitaat hevoset haittaa, joten nohittelin Tikrua reippaasti. Tikru päätti sitten vaihtaa laahaustaktiikkansa takaosajumppaan ja nakkeli protestina muutamat pukit. Jos allani olisi ollut iso puoliverinen, olisin varmasti jäätynyt. Mutta Tikrun puolivillaiset pullaponipukit vain naurattivat ja komensin ruunan niiden päätteeksi aina tarmokkaammin eteen. Hiljalleen Tikru alkoi päätellä, että tällä tunnilla joutuisi lopulta töihin. Sitä myöten verryttelyssä kaikissa askellajeissa Tikru alkoi liikkua paremmin, vaikka ei se liitokavioksi silti muuttunut.

Tunnin kuvionamme oli kääntyä keskihalkaisijalle ja tehdä siitä pieni pätkä pohkeenväistöä uraa kohti. Toiselle lyhyelle sivulle päästyämme käännyimme taas keskihalkaisijalle ja teimme jälleen väistöä uraa kohti. Väistöjä teimme käynnissä ja ravissa. Myöhemmin raviväistöjen päätteeksi suoristimme hevoset ja teimme laukannostoja.

Niin käynnissä kuin ravissa tehdyissä väistöissä pulma oli sama. Tikru tahtoi hidastaa eikä aina ottanut väistättävää pohjetta vastaan. Samalla se pääsi vielä pullahtamaan etuosasta mutkalle. Näitä ongelmia sain korjailla melkoisesti, mutta onneksi tahkosimme tehtävää valtaosan tunnista. Hiljalleen väistöt paranivat, kun sain napattua Tikrun etuosan haltuun ja pidettyä sen silti liikkeellä sekä riittävän suorana. Selvempiä väistöaskelia jäin kaipaamaan, mutta en saanut niitä tällä kertaa kaivettua. Tikru olisi varmasti pitänyt ensin suoristaa, sitten pyytää liikettä eteen ja näiden toimiessa ottaa vähän takaisin ja pyytää väistö. Nyt jäin tekemään vähän kaikkea kerralla. Onneksi mukaan mahtui rauhallisempiakin hetkiä, jolloin Tikru pääsi ottamaan parempia väistöaskelia.

Ravista tehdyt laukannostot sen sijaan sujuivat mukavasti. Kunhan siis taas muistin suoristaa Tikrun ensin. Tikru oli kuitenkin hyvin kuulolla ja nosti laukat asiallisesti. Sain valmisteltua nostot useimmiten rauhassa, mikä varmasti auttoi pyyntöjen läpimenossa. Kertaalleen saimme vasempaan laukkaan sangen mukavaa menoa, kun Tikru loksahti kohdilleen ja tarjosi osaamistaan. Laukka rullasi pehmeästi ja nohittelematta Tikrun ollessa pyöreä ja rento. Hetki ei ollut pitkä, mutta sitäkin kivempi. Jotain oli siis tullut tunnin aikana tehtyä oikein.



Loppuravissa Tikru väläytteli vielä parempia hetkiä, joten tunti päättyi hyviin fiiliksiin. Tikru oli kyllä kiva tapaus! Heräteltävä toki, mutta ei mikään mahdottomuus. Se on vain tainnut oppia naruttamaan ratsastajia, jolloin testailee aina uusia kuskejaan. Tämän tunnin sain mennä mukavuusalueella, sillä olen enemmän kotonani heräteltävän kuin kipittävän ratsun kyydissä.

Videot on kuvattu FilmMellä.

Viikonloppuleirin 3. tunti: ei lempinimi ratsua pahenna

Viikonloppuleirin kolmas tunti meni mukavasti esteillä. Tällä kertaa sain ratsukseni 2003 syntyneen trakehner-ruuna Kristalasin eli Syylän. Ruunan lempinimi on sangen konkreettinen, sillä kun sattuu olemaan melkoinen syylä vasemmassa korvassa. Tunnilla ratsukoita oli nyt neljä, kun saimme oman ryhmän taas kasaan.

Alkuverryttelyn menimme itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Syylä vaikutti muuten kivalta, mutta en aivan saanut sitä heräämään. Ei se nyt laiska ollut, mutta sangen ponneton. Opettaja kertoi sen olevan vielä vähän lihakseton, mikä sai aikaan sen tunteen kuin olisi ajanut autoa yhtä vaihdetta pienemmällä kuin olisi halunnut. Tämä vertaus sopikin Syylään hyvin. Se kyllä yritti, mutta ei kuntonsa vuoksi pystynyt ihmeisiin. Etenkin laukka tuntui jämähtäneeltä enkä osannut istua mukana. Lopulta tajusin hyödyntää kevyttä istuntaa, mikä helpotti molempien menoa.

Ensimmäisenä tehtävänä laukkasimme pääty-ympyrällä olleen puomin yli, jonka jälkeen siirryimme raviin. Ravissa pysyen lähestyimme suoralle linjalle, jossa oli ponnistuspuomi, ristikko, askeleen päässä ollut pysty sekä kahden askeleen päässä ollut lopulta okseriksi muuttunut este. Puomin yli pääsimme mukavan asiallisesti. Suoran linjan hypyt menivät ihan ok, kun en hätäillyt ravilähestymistä ja annoin Syylän tehdä osuutensa. Se oli myös näppärä korjaamaan itse laukan lennosta, jos olimme suoran linjan jälkeen väärässä laukassa.

Seuraavaksi tulimme kertaalleen ponnistuspuomilla varustetun ristikon ja vesimatolla varustetun okserin kaarevan linjan. Ponnistuspuomi taas sotki ajatuksiani, mutta Syylä hoiti osuutensa ja pääsimme linjan viidellä askeleella. Oikealle selvästi valuen, mutta varmasti silti esteet ylittäen. Sitten lisäsimme tämän linjan perään vielä toisen kaarevan linjan, jolla oli okseri ja pysty. Tulimme molemmat linjat putkeen. Ensimmäiselle kaarevalle linjalle Syylä lähti vähän kauempaa, mutta pääsimme ristikolta okserille viidellä askeleella. Toinen kaareva linja meni sujuvammin tien osalta, ja sen väliin pistimme samoin viisi askelta.

Tunnin loppuun tulimme vielä hypätyistä esteistä tehdyn radan. Lähdimme matkaan vasemmassa laukassa tulemalla ympyrällä puomin. Se ylittyi asiallisesti, ja Syylä jarrutti raviin. Suora linja meni myös ihan hyvin, vaikka sain hieman äänellä kannustaa Syylää. Seuraavaksi hyppäsimme lävistäjäokserin, joka ylittyi hyvin. Tämän jälkeen oli pidempi laukkapätkä aiemmin hypätylle ristikon ja okserin kaarevalle linjalle. Syylä oli alkanut heräillä viimein ja imikin ristikon ponnistuspuomille ja hyppäsi ristikon positiivisen askeleen kautta. Laukka venyi samalla, ja Syylä selvittikin välin nyt aiemman viiden askeleen sijasta neljällä. Olin kuitenkin kartalla eikä tämä tullut yllätyksenä. Sen jälkeen tulimme vielä vasta hypätyn okserin ja jatkoimme siitä kaarevan linjan pystylle. Lävistäjäokserille tuli hyvä hyppy, ja pääsimme aiempaan tapaan pystylle viidellä askeleella.

Tulimme saman radan vielä uudelleen. Syylä alkoi jo vähän ennakoida emmekä päässeet ympyrällä olleen puomin jälkeen enää raviin, vaan Syylä yritti pysyä pienessä laukassa. Suora linja menikin vähän koikkelehtien, kun olin yrittänyt jarrutella Syylää enkä tajunnut tehtävän olevan jo liian lähellä. Syylä kuitenkin selvitti sen asiallisesti. Yksittäinen lävistäjäokseri meni hyvin. Ristikon ja okserin kaareva linja jäi viidellä vähän ahtaaksi, mutta Syylä sai soviteltua sille pienemmän viimeisen askeleen ennen hyppyä. Toinen kaareva linja meni edelleen asiallisesti, ja päivän hyppelymme olivatkin siinä.



Kuten opettaja totesi, tekee Syylä työnsä nöyrästi ja kiltisti. Lopputuntia kohti Syylä alkoi jopa imeä esteille eli johan se alkoi herätä. Tämän kerran perusteella Syylästä tuli vähän Pave mieleen. Kummatkin ovat vielä vähän lihaksettomia, mutta kiltteja ja yritteliäitä. Jälleen kerran kiva tunti, kunhan ensin pääsin Syylän kanssa vähän tutuiksi enkä jäänyt punkemaan turhia.

Videot on kuvattu FilmMellä.

Viikonloppuleirin 2. tunti: konkaripapan kanssa esteillä

Viikonloppuleirin toisella tunnilla pääsimme jo hyppäämään, jee! Jatkoimme vielä tämän tunnin kolmen ratsukon ryhmässä. Ratsukseni sain vuoden 2012 leirin toisen estesuosikkini, 1996 syntyneen Nightlifen eli Nasu-ruunan. Sillä ehdin mennä edellisellä leirillä peräti viidesti.

Alkuverryttelyn saimme mennä aika itsenäisesti. Maneesin toisessa päädyssä oli ympyrän kaarella toisesta päästä nostetut puomit, joiden yli saimme ravata ja laukata. Nasu tuntui tasaiselta menijältä, joka tosin vähän tykkäsi jäädä kenottamaan kierroksesta riippumatta oikealle. Ravissa se tykkäsi myös hieman hyytyä puomeille, kunnes aloin herätellä sitä paremmin. Laukassa se alkoi edetä ihan asiallisesti, mutta tein itse lähestymisistä puomeille ihmeellisen numeron. Pahimmillaan yritin usuttaa Nasua loikkaamaan turhan kaukaa sen sijaan, että olisin hakenut laukan tasaiseksi ja sujuvaksi. Tajusin sitten alkaa hyödyntää laukkaamista kevyessä istunnassa, mikä sai Nasunkin heräämään paremmin.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme noita samoja puomia tiukalla kahdeksikolla ensin ravissa ja sitten laukassa. Ravissa kahdeksikolla sai oikeasti kääntää, sillä seinät tulivat niiden jälkeen todella nopeasti vastaan. Nasu kuitenkin tuntui tietävän tehtävän ja ravasi tiukemmatkin kaarteet helposti. Laukassa tehtävälle annettiin vähän enemmän tilaa. Nyt puomeilla piti myös saada vaihdot tehtyä. Nasu tahkosi tätäkin kun vanha tekijä, mikä se tosiaan onkin. Nasu nappaili tehtävällä useimmiten kerralla oikeat laukat ja tiukemmat tiet hyvin. Olin ihan mielissäni siitä, kuinka notkealta 20 ikävuoteen ehtinyt ratsu tuntuikaan. Sain myös itse ajateltua reittiä hyvin enkä ollut vaikuttamassa liian myöhään.

Seuraavaksi tulimme samat puomit siten, että niiden väliin meni yksi laukka-askel. Siitä jatkoimme kaarevan linjan puomille, pystylle ja puomille. Kavalettien ja ensimmäisen puomin väliin meillä meni neljä tai viisi askelta. Tulimme saman tehtävän myös toisesta suunnasta. Tehtävän vaikein osuus sattui puomeille. En aina saanut tultua niille ihan parhaimpaan paikkaan, jolloin Nasu hieman takelteli. Matka kuitenkin aina jatkui, ja saimme tultua puolestaan puomeilla varustetulle pystylle ihan hyvin. Toisesta suunnasta tultuna tehtävä vaikeutui vielä, kun pystyn jälkeen piti valita tie puomeille huolella, mikäli niistä mieli päästä kerralla hyvällä reitillä yli. Nasu oli tässäkin mainio ja kääntyi tiukemminkin, jos olin itse ensin reitistä hukassa ja löysin sen viime tipassa.

Lopputunnin olimme jumppasarjalla, jossa oli ponnistuspuomi, ristikko, askeleen väli ja toinen ristikko, taas askeleen väli ja pysty sekä kaksi askelta ja lopulta okseriksi noussut este. Ensimmäisellä kierroksella himmailin laukassa niin, että pistimme viimeiseen väliin kahden askeleen sijasta kolme. Tehtävän aloittanut ponnistuspuomi sekoitti taas pakkaani, mutta onneksi Nasu oli tehtävästä kartalla ja selvitti sen hyvin. Ruuna alkoi jopa intoilla sille eikä aina malttanut tulla jumppasarjan alkuun kaikista suorimmalla tiellä. Kuskin ohjaamisellahan ei tietysti ollut mitään tekemistä asian kanssa. Tajusin myös Nasun osaavan varmasti katsoa paikat ja lyhentää laukkaa tarvittaessa. Niinpä pääsin keskittymään omaan mukautumiseeni ja sen parsimiseen. Okseri nousi lopulta noin 80 senttiin ja ylittyi edelleen tasaisen varmasti. Jumppasarjan jälkeen Nasu olisi mielellään pistänyt vähän kierroksia lisää, mutta tyytyi vain vähän opettajan sanojen mukaan iloittelemaan. Hassu kaveri.



Nasu oli paljon pirteämpi kaveri kuin muistinkaan. Ihanasti se jaksoi innostua sen mittapuulla mitättömistä esteistä. Nasun kanssa oli mukava hypellä, ja jumppasarjan tahkoaminen on aina kivaa. Omaa istuntaa ja mukautumista kun sietääkin treenata.

Videot on kuvattu FilmMellä.

Viikonloppuleirin 1. tunti: vihdoin paluu Pudasjärvelle

Perjantain kohokohta oli se, kun pakkasimme kimpsut ja kampsut ja suuntasimme Noran, Kaisan ja kolmannen kaverimme kanssa vihdoin ja viimein OSAOn Pudasjärven yksikön viikonlopun mittaiselle ratsastusvalmennusleirille. Tätä on odotettu! Viimeksi olemme olleet siellä kesällä 2012, joten olihan se aikakin lopulta päästä sinne takaisin. Viikonloppuleirin maksimi oli kahdeksan ratsastajaa, mutta lopulta meitä oli yhteensä seitsemän. Ihanan tehokasta ratsastusta siis luvassa. Tällaiselle bloggaajalle iloinen uutinen oli myös se, että yksiköllä oli FilmMe useammalla rannekkeella vapaasti käytettävissämme.

Ensimmäisen tunnin menimme perusratsastuksen parissa. Menimme tämän päivän tunnit poikkeuksellisesti kolmen ratsukon kesken. Sain ratsukseni 1997 syntyneen Fillinin eli Ville-ruunan, joka oli jo 2012 leiriratsuvalikoimissa. Blogi paljasti, että myös silloin aloitin leirini juuri samaisella ratsulla. Alkutunnista saimme mennä aika itsenäisesti opettajan tarkkaillessa ratsastustamme. Ville eteni ihan mukavasti ja tasoittui hetkittäin tuntumalle, mutta välillä vähän myös nyki ohjia. Kävimme kaikki askellajit läpi, joista laukka oli ehdottomasti kivoin. Huomasin kuitenkin lopulta, että jäin vähän kaikissa askellajeissa humputtelemaan enkä ihan saanut Villen moottoria kunnolla käyntiin. Opettaja olikin tuumannut, että oikein ratsastamalla Villestä saa todella paljon irti. Vaan kivalta se tuntui näin humputellenkin.

Alkuverryttelyn jälkeen nakkasimme jalustimet pois ja teimme muutamat ratsastajien venytykset. Sen jälkeen siirryimme pääty-ympyrälle, jolla pysyimme lopputunnin siirtymisiä tehden. Opettaja korjaili siinä istuntaamme ja kertasi sen käyttämistä. Vatsalihakset piti saada aktivoitua käyttöön, ja sen lisäksi opettaja hoksautti minulle käsien, erityisesti ulkokäden, kantamisesta sekä oikeassa kierroksessa hartialinjan korjaamisesta liikkeen suuntaan. Ensin tahkosimme harjoitusravia, jossa pyrimme istumaan mahdollisimman hyvin mukana. Villen ravi oli aika tavallista, mutta istuntani tykkäsi silti levitä täysin (kiitos koulusatulan tai oikeastaan jäykän ratsastajan). Yritin hakea harjoitusravissa vatsalihaksia tukemaan keskivartaloa, vaan ajauduin aina pullauttamaan selän notkolle. Sinnikkäästi kuitenkin korjasin istuntaani, ja välillä sain palasia hieman paremmin paikoilleen. Oikea kierros oli hankalampi, kun hartiani tahtoivat koko ajan kiertyä vasemmalle enkä siis ollut itse liikkeen suuntaan. Välillä sain tätä korjattua, mutta yhtä helposti singahdin takaisin vanhaan asentoon, kun keskivartalon tuki petti. Teimme myös parit siirtymiset käyntiin mahdollisimman paljon istuntaa käyttäen. Ville ei ihan ymmärtänyt jarrutuksiani, jolloin jouduin ottamaan ohjaspidätteitä mukaan. Onneksi sen verran tsemppasin, ettei siirtyminen tullut kokonaan vain ohjalla.

Seuraavaksi teimme laukannostoja käynnistä. Opettaja muistutti nostamaan laukan silloin, kun sisätakajalka oli astumassa alle. Ville oli ihan guru näissä. Pyrin ajoittamaan nostot oikein ja joko onnistuin siinä tai sitten osaava ratsu paikkasi kuskin virheitä. Ville nosti kuitenkin jokaisen laukan todella helposti ilman raviaskelia. Laukka pyöri nyt myös vähän tasaisemmin ja siinä sain korjattua istuntaani hieman ravia paremmin. Edelleen tosin keskivartalon tuki katosi, mutta sain napattua sitä aina takaisin. Siirtymiset laukasta raviin ja takaisin käyntiin eivät yllättäen olleet niin helppoja, mutta nyt Ville ymmärsi pyyntöjäni vähän paremmin, ainakin hetkittäin.

Vielä ennen jalustinten nappaamista takaisin opettaja pisti meidät hakemaan harjoitusravissa sujuvaa menoa. Etenkin meiltä opettaja toivoi näkevänsä kunnon ravia, Villellä kun oli vaikka miten paljon tarjottavaa. Istuntani oli edelleenkin hajalla, jolloin en saanut istuttua niin hyvin, että Ville olisi päässyt väläyttelemään hyviä askeleita. Harmitti kyllä, mutta ei sitä yhdellä tunnilla valitettavasti kaikkia istuntaongelmia korjata. Yritystä kuitenkin oli, mikä lohdutti. Saimme vielä ravata jalustinten kanssa keventäen, mikä tuntui samaan aikaan sekä helpolta että vaikealta. Jalat olivat sen verran notkistuneet, että jalustimet tuntuivat aavistuksen lyhyiltä, mutta samalla jalustinten tuki auttoi hallitsemaan omaa mukautumista.



Ensimmäinen tunti meni ihan mukavasti. En asettanut sille onneksi mitään suuria odotuksia, jolloin en sortunut häsläämään liikaa. Istunnan viilaus on aina paikallaan, ja tehtävät sopivat siihen hyvin. Ville oli myös mukava ratsu, ja odotan näkeväni sen menoa muiden ratsastamana.

Videot on kuvattu FilmMellä.

Kenttäratsun kyydissä ja kevyttä työskentelyä

Olipas taas vähän erilaisempi perjantai hevosteluiden osalta. Pääsin Noran ansiosta osallistumaan FilmMe-videokamerajärjestelmän tiedotustilaisuuteen. FilmMe:n idea on yksinkertainen: se seuraa ja kuvaa ratsukkoa automaattisesti. Kameran seuraaminen perustuu ratsastajan käyttämään rannekkeeseen, jonka järjestelmä tunnistaa paikannusmenetelmää hyödyntämällä. Rannekkeella ratsastaja voi myös aloittaa ja lopettaa kuvaamisen, ja otetut videot siirtyvät automaattisesti nettiin käyttäjän omalle tilille. Oli hauska päästä testaamaan oululaiskeksintöä eikä intoa vähentänyt yhtään se, että se tarkoitti samalla uuden hevosen selkään kipuamista.  

Niskan tuijottamista. Kuva: FilmMe Group.

Tapahtuma järjestettiin Oulussa sijaitsevalla maneesilla, jossa järjestelmä on käytössä. Ratsuna toimi yrityksen toimitusjohtajan oma ratsu, 2000 syntynyt torinhevosruuna Olympos eli Olli. Ollilla on kisattu koulupuolella vaativaan B:hen saakka, rataesteillä 120 senttiä ja lisäksi kenttää helpossa luokassa. Ollin omistaja oli esitellyt FilmMe:n toimintaa jo ennakkoon ratsunsa kanssa, joten hevonen oli hyvin verrytelty. Olin testini ajan rannekkeen kanssa vähän hukassa, kun en tiennyt, milloin se tallensi ja milloin ei. Onneksi paikalla oli Nora kuvaamassa "vanhanaikaisesti" sekä yrityksen ihmisiä, joilta saatoin kysellä, milloin järjestelmä kuvasi. Lopulta sain napattua itsestäni kolme videopätkää.

Miltä se FilmMe:n tallennusjälki sitten näyttää? Seuraavista videoista se käy ilmi. En ole mikään tekniikkahifistelijä, joten minun arvioni on, että ei yhtään hullumpaa. Mukana on vähän nykiviä kohtia välillä kameran seuratessa ja zoomatessa, mutta muutoin videot ovat hyvin käyttökelpoisia. Videot ovat myös ihanan vakaita, kun niissä ei ole sitä ihmiskäden tuomaa tärinäefektiä. Ehkä aavistuksen toivoisin peruszoomauksen olevan lähempänä kohdetta, mutta ilmeisesti sekin on säädettävissä. Tuntiratsastajan näkökulmasta voisin kuvitella joko ostavani ihan oman rannekkeen tai vuokraavani sellaista videojärjestelmän hankkineelta tallilta, jotta saisin videoita ratsastuksestani. Toivottavasti tallit tarttuvat tällaiseen mahdollisuuteen tarpeidensa mukaisesti ja kiitos vielä FilmMe Groupille mukavasti kokemuksesta! Tämä ei tosiaan ole maksettu mainos, vaan ihan omasta mielenkiinnosta kokeiltu juttu.


Tämä seuraava sitten on Noran kuvaama, kiitos!

Iloiset bloggaajat ja Olli. Kuva: FilmMe Group.

Olli oli todella mukava tuttavuus, vaikka sen selässä vietinkin aikaa ehkä viitisen minuuttia. Olisin kyllä voinut olla pidempäänkin. En tehnyt mitään kummallisuuksia, vaan ratsastin kaikissa askellajeissa ja parin askeleen verran menin pohkeenväistöä. Olli vaikutti mukavan aktiiviselta ja kankien kanssa kulki paikoin pyöreänä. Ravi oli ihmeen helppoa istuakin (koulusatulalla oli varmasti vaikutusta myös), ja laukassa tuntui olevan potkua vaikka mihin. Jos taitoni olisivat riittäneet, olisi Ollin varmasti saanut vaikka millaiseen koottuun laukkaan samoin kuin keskilaukkaan. Kun pääsin selästä alas, saatoin vain fiilistellä hienoa hevosta ja toivoa, että kaikki tuntihevosetkin voisivat pysyä samanlaisina: herkkinä ja läpiratsastettuina. Videolta katsottuna nauratti, kun ratsastin Ollia kuin se olisi tehty lasista: hiippailimme jokaisessa askellajissa. Mutta jotain positiivista kyljistä irti heiluvien käsien ja notkoselän unohtamiseksi: kyynärkulma säilyi, jihuu! Vuoroni jälkeen Nora kipusi kyytiin, ja minä puolestaan leikin vanhan ajan kuvaajaa. Bongasitteko muuten ihan käsityönä tehdyt blogipaidat minulta ja Noralta? Keksimme väkertää moiset, ja paitamme pääsivät nyt ensi kertaa ihmisten ilmoille.

***

Ajellessamme Noran kanssa pois tapahtumasta oli Easyn omistaja kysellyt, josko jompikumpi meistä pääsisi ratsastamaan ja hoitamaan tamman. Noralla oli (minun onnekseni) menoja, joten pääsin Easyn liikuttajaksi. Ehdotuksena oli vaikka maasto, jonka sovelsin tarkoittamaan reilun puolen tunnin maastoa ja sitten kentällä käynnissä jumppaamista pohkeenväistöjen, etu- ja takaosakäännösten sekä avo- ja sulkutaivutusten parissa.

Maastossa ei tapahtunut kummempia. Otin yhden pidemmän pätkän ravin ja laukan vuorotteluita. Easy kuunteli hyvin, mutta laukassa se tuntui keskittyvän pälyilemään sen sijaan, että olisi edennyt. Väliin sitä sai jopa patistella, kun se yritti tarjota hidastamista. Raviin se siirtyikin varsin mieluusti, mutta kipitti siinä paikoin hyvin kiireisesti. Toppuuttelulla se kuitenkin malttoi aina lopulta tasoittua. Loppuun otinkin pitkän tovin käyntiä ja kunnon kyttääjän tavoin valitsin paluureitiksi tallille tien, jotta saatoin vilkaista, millä ratsulla Nora oli omalla tunnillaan.

Kentälle päästyämme keräsin ohjat taas tuntumalle ja aloin tehdä sillisalaattiani. Väistöjä tein niin lävistäjää myöten kuin etuosa uraa seuraten. Tällä kertaa väistöt eivät lähteneet ihan niin kevyesti kuin joskus, mutta uraa myöten tehtynä toimivat paremmin. Sen sijaan olin tyytyväinen siihen, kuinka puolieroja ei tuntunut niin selvästi. Etu- ja takaosakäännökset tuntuivat menevän hyvin, kun sain jarrutettua Easyn etuosaa odottamaan. Itselleni hankalampia ovat takaosakäännökset jostain syystä, joten etuosakäännökset sujuivat helpommin. Avoissa ja suluissa oli vaikea tuntea, menivätkö ne oppikirjamaisesti vai kaukana siitä. Avot tuntuivat lähtevän helposti, mutta suluissa huomasin vääntäväni hevosen liian jyrkkään poikitukseen. Easy eteni kuitenkin molemmissa kohtuullisesti. Suluissakin maltoin lopulta olla poikittamatta hevosta liikaa, jolloin Easyn eteneminen parani. Tehtävien parissa yritin muistaa muutenkin huolehtia etenemisen säilymisestä, jotta jumppatuokiosta olisi ratsullekin jotain hyötyä.

Lopuksi annoin Easyn vielä käppäillä hetken pidemmällä ohjalla ennen kuin ratsastus oli pulkassa. Sen jälkeen tamma pääsi hoitotoimenpiteiden jälkeen takaisin tarhaan heinien pariin, ja minä puolestaan sain tehdä tallihommat kaikessa rauhassa. Eipähän jäänyt tämän perjantain hevostelut muutamaan hassuun minuuttiin. Jatkossahan perjantai on ainakin kesän ajan talliton päivä. Tuntuikin hurjalta olla kotona ennen kahdeksaa, kun koko talvikauden perjantaisin on tullut kotiuduttua hyvinkin vasta puoli kymmenen jälkeen. Onneksi ratsastuskerrat eivät vähene, vaikka päivät vähän vaihtuvat.