sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Sunnuntain humputtelua

Sunnuntaina kävin ratsastamassa Paven itsenäisesti. Olin ensin ajatellut treenaavani seuraavan viikon koulukisojen ohjelmaa, mutta lopulta jäin vain perusratsastuksen pariin. Maneesissa meidän lisäksemme oli kaksi muuta ratsukkoa, joista toisella oli meneillään ohjattu tunti.

En tosiaan tehnyt mitään kummempaa, kunhan kävin kaikki askellajit läpi ja mietiskelin välillä menoamme. Muutamat tekemäni pysähdykset sekä siirtymiset alaspäin olivat tänäänkin vaikeita. Pysähtymisissä Pave jostain syystä jää usein hangoittelemaan vastaan. Haluaisin viimein tietää, mikä istunnassani tai avuissani saa sen tekemään niin. Muutoin siirtymisissä alaspäin Pave alkaa tehdä ne ensin asiallisesti, mutta viime hetkellä aina jännittyy ja muuttuu hirveksi. Siitä taas pari askelta, niin hevonenkin onkin palautunut rennommaksi. Mitä ihmettä? Nyt olisi istuntagurulle tarvetta, niistä istuntatunneista nyt puhumattakaan.

Toisena asiana kiinnitin huomiota Paven etenemiseen. Jälleen istuntani näkökulmasta. Keventäessä Pave liikkuu ihan kohtuullisesti. Kun taas istun harjoitusraviin, ravi hiipuu hieman. Vielä enemmän se hiipuu, jos Pave jännittyy ja jää kulkemaan hirvenä. Silloin en saa istuttua sitä vähääkään. Jos taas saan parsittua istuntaani, kulkee Pave rennommin ja tasaisemmin, jolloin istuminenkin on helpompaa. Niinpä kunnon eteneminen harjoitusravissa jää vähän vaiheeseen, kun oma istuntani ei pysy riittävästi kuosissa. Repsahdus näissä istunta-asioissa alkaa näkyä todella harmillisella tavalla, joten asiaan pitäisi tehdä muutos. Pavessa kuitenkin hyvää on se, että vastaa ratsastajan muutoksiin melko nopeasti, joten onpahan helppoa tajuta, milloin istuu paremmin, milloin taas todellakaan ei.

Laukkasimme vähän pätkissä ilman sen kummempia tehtäviä. Olin muutamat hetket kevyessä istunnassa ja hain hyvää, vakaata asentoa. Se löytyi ihan kivasti. Yritin myös muistaa pistää Paven laukkaamaan isosti, mutta taisimme kuitenkin vähän jäädä humputtelemaan sunnuntaifiiliksin. Vaan eipä se haittaa. Tänään oli kiva mennä rauhassa ja tehdä noita pieniä havaintoja.