Arpaonni päätti koulukisaratsukseni Peran. Pakko myöntää, että ennen tuntia vähän mietitytti, tuliko tehtyä väärä päätös. Parit aikaisemmat kerrat Peran kanssa ovat olleet sellaisia, että hevonen on vähän venkoillut enkä ole saanut siihen otetta. Ehkä niiden ansiosta maltoin nyt vähän keskittyä paremmin ja koettaa keksiä, miten saan hevosen vakaasti otteeseeni. Hihkuin heti tunnin aluksi toiveeni laukkalävistäjien ja askeleenpidennysten harjoittelusta, ja onnekseni toive meni läpi.
Treenit aloitettiin kuitenkin tekemällä aika pikaisesti portaittaiset pohkeenväistöt. Väistöt menivät kivasti sekä käynnissä että ravissa, mutta suoristushetkissä hevonen tahtoi vähän jäädä puskemaan väistön suuntaan. Ihmeen nopeasti tajusin, etten pitänyt ei-väistättävää pohjetta tuntumalla, jolloin hevosen oli helppo livahtaa sieltä karkuun. Kun sain pidettyä sen pohkeen kevyesti tuntumalla, onnistuivat suoristautumiset vain väistöpyynnöt lopettamalla. Oli jännä huomata, että ravissa väistöt tuntuivat menevän käyntiä helpommin.
Väistöjen jälkeen keskityttiin hetkeksi ratsastamaan käynnissä ja ravissa keskiympyröitä mahdollisimman tarkasti. Tämä meni ihan kivasti, mutta harmittelin ravissa puuttunutta pyöreyttä. En saanut Peraa kovin aktiiviseksi takaa, vaikka koetin muka olla nopea pohkeillani. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että muutamat testailemani siirtymät käynnistä raviin sujuivat kivasti, kun sain pidettyä ohjat tuntumalla. Keskiympyrän reitti oli myös valtaosan kerroista hallussa, kunhan muistin seurata katseella reittiä edemmäs enkä tuijotella hevosen niskaa.
Laukkalävistäjiä treenattiin pyöräyttämällä lyhyelle sivulle ensin keskiympyrä ja sitten ratsastamalla kulman jälkeen suunnilleen kouluradan kanssa samanmittainen lävistäjä. Laukkaa jatkettiin myös lävistäjän lopussa hetken aikaa ja vasta sitten siirryttiin käyntiin. Keskityin huolella pitämään vanhan laukan avut kevyesti tuntumalla, jolloin Pera laukkasi vaivatta takaisin uralle ja jatkoikin vastalaukassa. Kertaalleen hutiloin, jolloin laukka putosi hieman liian aikaisen, ja yhden kerran Pera sai oman spurtin ja kiihdytteli lävistäjän vaihtaen lopussa ristilaukkaan. Mutta molempiin suuntiin tuli helpot onnistumiset ja ihan toimivat siirtymät alas, joten olin sangen tyytyväinen.
Loppuun otettiin vielä askeleenpidennyksiä pitkällä sivulla kahden kirjaimen ajan keventämättä. Tällä kertaa päätin, että nyt lisätään himmailun sijasta. Pera lähti aika kivasti pidentämään, mutta olisin saanut olla vielä hitusen rohkeampi. Plussaa kuitenkin siitä, että muistin ottaa hevosen hyvin takaisin normaalimpaan raviin, jolloin vähän vaatimattomampikin pidennys erottuu kuitenkin vähän paremmin. Oma istunta oli muuten siedettävä, mutta oikea jalka hukkasi jatkuvasti jalustimen. Jännityn siis jaloillani pusertamaan noissa hetkissä, ei hyvä. Täytyy muistaa ajatella kantapäitä enemmän alas noina hetkinä, niin ei tarvitse alkaa sitä jalustinta kaivelemaan kesken kaiken.
Kaiken kaikkiaan tunnista jäi ihan hyvä fiilis, vaikka harmitti, etten saanut Peraa ravissa kovin rennoksi. Onneksi helpossa C:ssä ei vielä katsella hevosen muotoa, niin saamme tämän tällä kertaa radallakin toivottavasti anteeksi. Täytyy vain muistaa keskittyä, hengittää ja rentoutua, niin emmeköhän saa tälläkin kertaa ainakin ne läpimenoon vaadittavat pisteet.
