Koska oma tunti jää väliin perjantaina, lyöttäydyin korvaamaan sen ennakkoon tiistaina. Aikuisten C-tunnilla oli tilaa, joten ujuttauduin siihen mukaan, ja kaikeksi onneksi opettaja oli mukavasti laittanut minulle Peran. Tunnin aiheena oli pohkeenväistö käynnissä ja ravissa.
Alkuverryttelyssä haimme hevosiin tuntumaa ensin käynnissä ja sitten ravissa aika omatoimisesti. Tällä kertaa yritin alusta asti keksiä, miten saan Peran takapään aktiiviseksi. Koetin saada käteni pitämään ohjat tasaisesti samalla, kun koetin pohkeilla pyytää takaosaa liikkumaan. Sitten pyörittelin ympyröitä ja voltteja, joilla koetin hakea asetuksia läpi. Kokeilinpa käynnissä muutamia etuosakäännöksiäkin toiveena, että ne herättäisivät hevosen takapään. Mitään mainittavaa menestystä en saanut. Pera pyöristyi kyllä välillä nätisti ja eteni, mutta edelleen itsellä oli tunne, etten saa hevosta tuntumalle yhtään. Omat neuvot loppuivat tähän samoin kuin alkuverkka, joten siirryimme väistöjen pariin.
Väistöt tehtiin pitkille sivuille pyöräyttämällä alkuun ensin voltti ja siitä sitten uralle etujalat palauttaen ja takapään sisempänä pitäen. Käynnissä Pera väisti aika kivasti, kun sain oman istuntani pidettyä kasassa. Opettaja tosin toivoi meiltä hieman jyrkempää väistöä, mikä vähän tuotti hankaluuksi. Kun esimerkiksi vasemassa kierroksessa pyysin oikealle pohkeella jyrkempää väistöä, unohdin kontrolloida hevosen vasenta puolta, jolloin se vähän pullahti sieltä karkuun. Käynnissä sain kuitenkin välillä palaset kohdilleen, ja Pera tarjosi hyvää, pyöreää väistöä kevyillä avuilla. Kuvioon lisättiin myös väistön jälkeen siirtyminen raviin ja pääty-ympyrän pyöräyttäminen. Opettaja ohjeisti tekemään siirtymän silloin, kun hevonen on vielä tuntumalla pyöreänä, jotta nostosta tulisi tasainen. Noottia tuli tässä vaiheessa siitä, kuinka päästin siirtymisissä ohjat aina löystymään. Muutaman kerran sain kuitenkin pidettyä ohjatkin käsissä, jolloin Pera nosti aika pyöreänä hyvän ravin.
Ravissa väistöt olivatkin hankalampia. Pera alkoi vähän muuttua häseltäväksi enkä saanut sitä kauheasti rauhoitettua. Niinpä väistöissä se tahtoi pullahtaa aina väistön toiselta puolelta ulos ilman, että osasin ottaa sitä kontrolliin. Lopulta opettaja neuvoi ottamaan vähän asetusta sille puolelle, jolta se yritti karata. Tämä auttoi hieman, mutta meno oli silti melkoista säätämistä. Tuli siis tehtyä se klassinen moka, että jäin säätämään ja unohdin täysin rentoutua. Lopuksi kuvioon lisättiin vielä hevosen suoristaminen ja siitä laukkaan siirtyminen. Tavoitteena oli edelleen saada siirtymä pyöreällä hevosella. Meillä tämä ei ottanut onnistuakseen, sillä jostain syystä kerta toisen jälkeen Pera tykkäsi viskata päänsä ylös nostossa. Taisin saada ehkä yhden tai kaksi sinnepäin olevaa nostoa, jossa Pera nosti laukan ilman päänviskomista. Laukassa opettaja yritti avittaa siinä, että saisin Peraa rentoutumaan siinäkin askellajissa. Ohjeet menivät hukkaan, kun en saanut itseäni toimimaan jostain syystä yhtään. Kädet ja jalat eivät halunneet olla yhteistyössä, jolloin apuja sateli vähän miten sattuu. Huomasin tässä olevani jälleen armottoman hidas palkitsemaan hevosen pienistäkin yrityksistä, jolloin varmaan onnistun kadottamaan siltä intoa edes yrittää.
Loppuraveissa yritin vielä keksiä, miten Peran saa ravaamaan rentona ja pyöreänä. Hetkittäin sain vähän vihiä asiasta, kun oma tuntuma ohjissa oli tasainen ja hevosen takapää aiempien harjoitusten ansiosta käynnissä. Meno ei kuitenkaan ollut kauhean tasaista, vaan hevosen rentous sekä tahti vaihtelivat tuon tuosta. Koko tunnista jäi vähän fiilis, että olin hukannut pahemman kerran hevosen altani. Tuntiin mahtui muutama pieni pätkä, kun Pera oli selvästi kuulolla ja työskenteli minun kanssani, mutta sitten oli monta hetkeä, kun minä tein yhtä ja Pera toista. Ei kauhean hyvä lähtökohta koulukisoja ajatellen. Tosin ehkä keskittymisemme riittää yhdessä sen noin viiden minuutin suorituksen ajan.
