Oikeasti minun piti mennä illasta vain katsomaan tallin viimeistä tuntia. Mutta sitten kuulin, että tunnille on tulossa vain neljä ja ratsastustutun rohkaisemana kävin kinumassa hevosta. Pollehan sieltä irtosi, nimittäin Lore-ruuna. Intoani kasvatti entisestään se, että olin kuullut tunnin aiheena olevan esteitä.
Lorellahan olen hypännyt aiemmin kerran, ja siitä kerrasta jäi hyvä tunne. Tällä kertaa keskityttiin kuskin myötäämiseen kolmen esteen sarjan, jossa väliin mahtui yksi laukka-askel sekä yhden innarin ja laukka-askeleen päässä olleen toisen esteen muodostelmalla. Pitäisi varmaan opetella oikeat termit näille, mutta jospa noista jotain tajuaisi. Alkuverkoissa ravasimme ja laukkasimme maassa olleiden puomien yli. Opettajalta tuli tässä vaiheessa kommenttia siitä, että myötäämisen aikana ei tule päästää tuntumaa kuitenkaan pois. Muuten homma meni meiltä kivasti, ja olin tyytyväinen oman katseen pysymiseen menosuunnassa.
Tämän jälkeen siirryimme hyppelemään sarjaa, joka oli alussa kokonaan ristikkona, lopussa vissiin toka ja kolmas pystynä, korkeutta maksimissaan 50 senttiä. Opettaja ohjeisti ottamaan ensimmäiselle esteelle automaattimyötäyksen eli annetaan kohtuudella se, mitä hevonen pyytää. Toiselle piti olla pieni myötäys ja kolmannelle pitkä myötäys harjan puoliväliin. Myötäykset ja katse onnistuivat hienosti, mutta toin Loren alussa liian pitkänä ensimmäiseen hyppyyn, jolloin se oli lähinnä veltto lässähdys kuin varsinainen ponnistus. Opettaja ohjeisti ratsastamaan kunnolla loppuun asti ennen estettä. Yritin sitten muistaa tämän enkä vain ajatella jo hyppyä. Paransimmekin Loren kanssa hieman menoa, mutta toki hiomista olisi riittänyt.
Tämän jälkeen siirryttiin kahden esteen innarille sekä laukka-askeleen päässä olleelle kolmannelle esteelle. Ennen ensimmäistä innaria oli puomi avustamassa sopivaa kohtaa, mutta siitä huolimatta päästin kahteen otteeseen Loren hyppäämään ihan oman mielensä mukaan eli vähän turhan kaukaa. Lisäksi olin itse ihan omissa ajatuksissani, sillä hyppelin ihan omaan tahtiini mukana. Ei ollut kovin kaunista katseltavaa. Kysyin sitten opettajalta ohjetta, ja ohjeena oli edelleen ratsastaa loppuun asti ja pidättää hevosta, ettei se tee omaa ennakkoratkaisua. Hain sitten vähän sujuvampaa laukkaa ja yritin muistaa ratsastaa koko matkan. Homma parani hieman, mutta kylläpä tajuamisessa kesti taas turhan kauan.
Lopuksi molemmat esteryhmät hypättiin yhteen putkeen. Hyppelyt alkoivat innarista ja toisena tuli sarja. Sarjassa ei tapahtunut muutoksia, mutta yksittäinen pysty innarin jälkeen muuttui okseriksi. Korkein este taisi olla ehkä 65 tai 70. Ensimmäinen kierros oli sitä luokkaa, että parempi olisi ollut jättää hyppäämättä. Innarista lähtien tyrin ja koko loppuradan katsoin hyppypaikat ihan väärin ja hyppelimme hevosen kanssa eri aikaan. Siitä kuitenkin vähän iloa, että eriaikaisuudesta huolimatta en jäänyt hevosen suuhun kiinni. Lisäksi Lore hyppäsi kiltisti, vaikka se tunnetusti ärsyyntyy kuskin virheistä. Virheitä tuli niin paljon, etten voinut muuta tehdä kuin huudella kesken rataa soria ja nauraa päälle. Olisi tietenkin voinut valita sen keskittymisen tuon sijaan, mutta sehän olisi ollut jo melkoista osaamista.
Toiselle kierrokselle lähtiessä tajusin ottaa laukkaa vähän sujuvammaksi, mutta silti ratsastaa ensimmäiselle esteelle asti paremmin. Kas kummaa, sekä kuski että hevonen hyppäsivät yhtä aikaa ja paljon paremmasta paikasta. Keskittyminen kannattaa. Koska ensimmäinen innari ylittyi järkevästi, ei toinenkaan tuottanut ongelmaa ja okserikin ylittyi siinä samalla nätisti. Kaarre sarjalle, vähän laukkaa siinä eteen ja sarjakin hurahti muitta mutkitta. Tuntui hyvältä parantaa alun rämpimistä siedettävälle tasolle.
Lopuksi saimme ottaa vielä sarjan. Keskittymistä riitti vielä tällekin kertaa, joten opettajalta tuli kehuna menon olleen tasaista ja sujuvaa. Mikäs siinä, kun antaa hevosen hoitaa oman osuutensa ja muistaa ennen kaikkea itsekin olla menossa oikein mukana. Mutta jotenkin löydän itseni ainakin alussa jostain automaattimaailmasta, jossa kuvittelen hevosen tekevän kaiken työn, kunhan vain suunnilleen kerron sille, missä se hypättävä este on.
Opettajalta tuli vielä kannustavaa palautetta siitä, että homma sujui, kun mentiin hyvää laukkaa. Hän myös kehui Lorea siitä, että se oli käyttäytynyt tosi nätisti niinä hetkinä, kun kuski kämmi melkoisesti. Onneksi ruunan pinna oli pitkä, sillä sille oli etenkin alussa tarvetta. Oli kuitenkin tosi mukava tunti, sillä tällä kertaa ei edes kummemmin jännittänyt. Lore on kuitenkin mukavan rehellinen hevonen ja ehkä, paino tällä sanalla, alan hiljalleen muistaa, että olemalla itsekin mukana, homma sujuu vähän paremmin. Enpä pistä pahakseni vieläkään, jos pääsen muulloinkin hyppelemään Lorella.
