Hilpaisin tälläkin kertaa jo aamusta tallille. Tuloni sattui sopivasti, sillä aamutallia tehnyt oli juuri viemässä ensimmäisiä heppoja ulos. Verona oli vielä karsinassa odottamassa vuoroaan, joten nappasin sen siitä mukaani.
Treeniaiheeksi valitsin pohkeenväistön. Lähdin väistöön aina pitkän sivun alusta toista pitkää sivua kohti mennen. Muutamat ensimmäiset väistöt eivät lähteneet oikein mitenkään. Verona kulki tyynesti suoraan, ja minä ihmettelin pitkät tovit, mitä teen väärin. Lopulta aloin kiinnittää tarkemmin huomiota puolipidätteiden läpimenoon ja vartioimaan, ettei hevonen luiskahda ulkopuolelta karkuun. Näillä konsteilla sain käynnissä väistön oikealle sujumaan ihan ok, mutta vasemmalle oli takkuista menoa. Huomasin taas, kuinka paino valuu enemmän väistättävän pohkeen puolelle, jolloin vinksahdan selässä muutenkin kummalliseen asentoon. Verona kuitenkin alun hankaluuden jälkeen yritti kiltisti ymmärtää pyyntöjä, vaikka itseä tuskastutti tuottaa hevoselle enemmän päänvaivaa kehnolla istunnalla.
Ravissa hurauttelimme taas ilman mitään väistötuloksia muutamat kerrat ennen kuin ymmärsin hidastaa menoa sen verran, että saan avut selvästi tehtyä. Melkoisesti sain tosin vahtia etenkin ulkopuolta, sillä muutoin väistö katosi, ja tamma humputteli löysän ulkopuolen kautta omille teilleen. Pätkittäin sain ravissakin hyviä väistöhetkiä, mutta kyllähän se vain oli käyntiä vaikeampaa. Tässä kohti on hyvä väittää, että jos vain tekisin asiat jo käynnistä alkaen selvästi läpi, ei toisessakaan askellajissa saman tehtävän tekeminen olisi niin vaikeaa.
Väistötreenien jälkeen oli vuorossa jälleen laukka, jossa tavoitteena oli taas keskittyä omaan istuntaan ja rentouteen. Tällä kertaa onnistuin nostamaan laukan heti ensimmäisellä yrityksellä. Oikeassa kierroksessa tamma laukkasi ihan rauhallisesti ja oli mukavan hallittavissa. Keskityin hokemaan itselle sitä, että istu rennosti, älä nojaa eteen. Muutamina hetkinä sain istuntaa kasaan, toisena hetkenä se taas levisi käsiin. Lisää treeniä siis. Vasemmassa kierroksessa tamma meni vauhdikkaammin, mutta kuitenkin kohtuullisesti kuulolla pysyen. Reippaammassa menossa istuntani ei halunnut pysyä oikein mitenkään matkassa, mikä harmitti suuresti. Lisäksi viime kerralta tuttua sisäpuolelle valumista tapahtui taas ilman, että juuri pystyin sitä korjaamaan. Suurin onnistumiseni oli siinä, että rohkenin laukata molempiin suuntiin pitkät sivut. Jotain vaihtelua sille ainaiselle pääty-ympyrälle.
Sellaista tällä kertaa. Mitään suuria ahaa- tai jes-elämyksiä ei tullut, mutta laukka sai jälleen hyvälle mielelle. Toivottavasti tamma ei ole rauhoittunut vain kesän takia, sillä jatkaisin mieluusti näitä laukkaharjoituksia edelleenkin.
