Heikon istunnan ongelmat

Kipaisin tallille tiistaina odottavaisin mielin, sillä olin katsonut C-B-tunnin aiheena olevan esteitä. Olin myös toivonut Manua tai Elmoa, joista opettaja oli jakanut minulle Manun. Se oli jo valmiiksi aiemmalla tunnilla, joten tiitteränä tunnin lopussa kyselin, mitä rakennetaan. Sitten selvisikin, että luvassa oli koulua ja että tuntisuunnitelmassa oli vanhaa tietoa. Hieman harmitti etenkin, kun meillä Manun kanssa ei ole kovin hyvin koulutunnit menneet. Päätin niellä harmitukseni ja koettaa tsempata parhaani mukaan.Tunnin aiheina olivat loivat kiemuraurat sekä siirtymiset käynnistä laukkaan ja lyhyestä laukasta raviin.

Tunnin ensimmäinen puolikas hurahti käynnissä ja ravissa loivien kiemuraurien parissa. Keskihalkaisijalle laitetun puomin avulla kiemurauran sai hahmoteltua järkeväksi, jolloin saattoi keskittyä paremmin hevoseen. Käynnissä Manu liikkui aluksi hieman tahmeasti, vaikka koetin komentaa sitä aktiivisemmaksi. Asetukset oikealle tökkivät pahemman kerran, ja niiden aikana Manu yritti liirata vasemmalta karkuun. Vasemmalle asetukset sujuivat paremmin, mutta olisin saanut pyytää niitä selvemmin. Koulukisoissa tuomari on monesti pyytänyt tätä samaa, joten saisin kiinnittää asiaan huomiota jo treeneissä. Ravissa Manu tuppasi kipittämään ja valumaan pitkäksi ja edestä raskaaksi. Opettaja neuvoi hakemaan ensin Manu kantamaan omaa etuosaansa ja vasta sitten miettiä sen ratsastamista pyöreäksi. Hetkittäin sain Manua kevenemään edestä ja vähän lyhenemään, mutta annoin sen useaan otteeseen roikkua ohjalla ja valua vaivihkaa pitkäksi. Ravissa tehdyillä kiemuraurilla ei uusia pulmia ilmaantunut, joskin Manun jäykkyys asetuksissa oikealle paheni entisestään. Välillä Manu lähti myös kiihdyttämään, mutta kiemurauran ja asetusten avulla malttoi taas rauhoittua. Opettajalta tulikin paikoin kehuja siitä, kuinka mukavan rentoa ravia Manu eteni.

Kiemurteluiden jälkeen pääsimme tunnin siirtymätehtävään, jossa nostettiin käynnistä laukka ja ratsastettiin pääty-ympyrälle, jossa oli tarkoitus lyhentää laukka niin, että siitä oli helppo siirtyä hallittuun harjoitusraviin. Laukannostot sujuivat vähän niin ja näin. Omaa vuoroa odottaessa Manu ehti aina sopivasti jäädä omiin maailmoihin, jolloin kumpikaan meistä ei varmaan oikein ollut skarppina. Muutama hyväkin nosto mahtui mukaan, mutta olisin saanut ratsastaa Manun nostoon aktiivisena, jolloin laukkakin olisi varmasti lähtenyt pyörimään paremmin. Oikean laukan nostaminen tuntui sujuvan paremmin kuin vasemman, johon mahtui ravipätkiäkin väliin ennen varsinaista laukkaa. Muutamia kertoja Manu tuntui vaipuneen johonkin transsiin, sillä se vain seisahtui paikoilleen eikä liikahtanut hetkeen mihinkään. Käänsi vain päätään ja taisi mielessään ajatella, että itsepäs käskit odotella. Sain käyttää välillä pohkeitani aika mielikuvituksellisesti, että sain Manun taas liikkeelle.

Laukan lyhentäminen ympyrällä ei ollut ihan niin vaikeaa kuin olin ajatellut. Oikeassa kierroksessa Manu puski railakkaasti sisälle samalla, kun sen takapää liirasi vasemmalla. Opettaja sanoi vinouteni korostavan sitä, mutta Manu menisi samalla tavalla muutoinkin. Neuvona oli koettaa siirtää takaosaa vähän sisemmäs. En tainnut juuri takaosaa saada hallintaan, mutta laukka lyheni kuitenkin hetkittäin kohtuullisesti. Yritin muistaa olemaan roikkumatta ohjassa ja sen sijaan pyrin lyhentämään ja rentoutumaan ja tekemään saman uudelleen. Harmikseni ajatukseni olivat koko ajan tulevassa ravissa, jolloin laukan lyhentäminen tahtoi jäädä vähän puolitiehen, sillä tyydyin jo pariin lyhyempään askeleeseen ja joko annoin Manun siirtyä raviin tai sitten se vain itse keksi sen.

Ravi laukan jälkeen olikin sitten melkoista kaahausta. Manu vain kauhoi eteenpäin piittaamatta pidätteistäni tuon taivaallista ja alkoi kuunnella minua vasta voltin aikana. Vasemmassa laukassa lyhentäminen tuntui hieman vaikeammalta, ja Manu pudotti muutaman kerran omia aikojaan raville. Opettaja muistutti pitämään oman istunnan jäntevänä ja pyrkimään istumaan syvälle satulaan. Tässä kohtaa huomasin, kuinka heikosti hallitsen istuntani ja kuinka minulta selvästi puuttuu keskivartalon lihakset eli se korsetti, jolla saisin istuntanikin kasaan. Molempiin suuntiin saimme lopulta kuitenkin ainakin yhdet järkevät siirtymiset ilman, että Manu ihan ryntäsi raviin, joten siihen oli tällä kertaa tyytyminen. Kuten opettaja sanoi, monissa siirtymissä ja lyhennyksissä oli ideaa. Toteutus vain tahtoi jäädä puolitiehen.

Loppuraveissa Manu sitten taas leikki lännen nopeinta ravaajaa ja viis veisasi pidätteistäni. Opettaja komensi meidät ympyrälle, jossa sain taas jämäköittää omaa istuntaani ja ensin vasta-asetuksen ja siitä myötäasetukseen siirtymällä pala kerrallaan hinata hevosta rauhallisemmaksi ja enemmän oikeinpäin. Mitään valtavaa läpimurtoa ei ympyrän aikana ehtinyt tapahtua, mutta meno onneksi tasoittui paljon. Haikailin taas kovasti keskivartalolihasten perään, sillä niiden avulla olisin voinut ratsastaa Manua istunnallani, en vain ohjalla ja huteralla istunnan kaltaisella esityksellä. Tunnin lopuksi murehdinkin opettajalle ongelmaani. Hän tuumasikin, että Manu poimii herkästi ratsastajan istunta-avut ja reagoi niihin silloinkin, kun ratsastaja ei edes tiedä tehneensä mitään. Niinpä esimerkiksi vähäinenkin keikahtaminen istuinluiden takaosalle ja sitä kautta pohkeiden työntyminen liian eteen merkitsee Manulle sitä, että pitää mennä reippaammin, ja niinhän se sitten menee. Siinäpä istunnastaan autuaasti oleva kuski (lue: minä) ihmettelee ratsun kummallisia päähänpistoja. Toisaalta on kyllä kivaa, että Manu paljastaa armotta tällaiset asiat, vaikka kivahan se olisi osata ratsastaa paremmin.

Pientä jännitystä

Päätin ilmeisesti aloittaa pienen estetuntiputken, sillä suuntasin sunnuntaina kuokkimaan B-A-tunnille esteiden pariin. Sunnuntain opettaja oli lomalla, joten tallin toinen opettaja veti tunnin. Olinkin toivonut häneltä edellispäivänä jokeriratsua ja lisäsin toiveeseen, etten pahastuisi, vaikka jokerina olisi poni. Toiveeni napsahti mainiosti nappiin, sillä sain Elmon. Hieman kyllä jännitin, mahtaisiko Elmo esitellä sinkaisujaan tunnilla, mutta päätin luottaa sen viime aikaisen rauhoittumisen pätevän tänäänkin. Kun Elmo oli vielä Tallinmäellä, ehdin hypellä sillä viidesti, ja ne kerrat menivät ihan mukavasti. Lisäksi edelliskerran estetunnilla se meni todella fiksusti ratsastajan kanssa niin lyhentäen kuin pidentäen laukkaa vanhan tekijän lailla.

Alkuverryttelyssä tulimme toisella pitkällä sivulla puomeja ravissa käyttäen niiden välissä käynnissä. Alkuun Elmo liikkui tuttuun tapaan vähän hitaasti ja yritti kiskoa ohjia pidemmäksi. Komensin sitä topakammin liikkumaan, jolloin se malttoi keskittyä paremmin ja ensimmäiset puomit ylittyivät hyviin. Siirtymiset käyntiin eivät tuottaneet ongelmaa, sillä Elmo tykkää kovasti mennä hitaampaa. Ravi nousi käynninkin jälkeen ihan hyvin, mutta olisin läpi linjan saanut keskittyä tasaisempaan tahtiin ja suorempaan tiehen. Kuviota muutettiin vielä sen verran, että ensimmäisten puomien jälkeen siirryttiin edelleen käyntiin, mutta ravin sijasta nostettiinkin laukka ja ylitettiin toinen puomi. Aluksi tahdoin hoputtaa Elmoa liikaa jo ravipuomeilla, jolloin meno meni hätäiseksi. Käyntiin päästiin edelleen ihan ok, ja laukatkin nousivat pääosin hyvin ja vielä toivotusti vasempana. Kertaalleen nosto ei mennytkään läpi, vaan Elmo nosti ensin ravin ja hitusta ennen puomia laukan. Laukassa Elmo tuntui hieman löysältä, mutta en sitten tohtinut jännityksissäni komentaa sitä liikkumaan, sillä pelkäsin nynnynä Elmon joko ampaisevan innoissaan tai pukittavan protestina.

Sitten tulimme 26 metrin suoraa linjaa nyt minikavaletteina sekä jatkettiin siitä toisella pitkällä sivulla olleelle puomin, pystyn ja puomin viritelmälle. Suora linja meni vähän niin ja näin hetkittäin, sillä laukka ei oikeassa kierroksessa lähtenyt rullaamaan toivotusti. Muutamia kertoja rämmimme välin miten sattuu ja yksittäisen esteen myös. Kaarteet esteille menivät hieman puskien, jolloin laukka kärsi edelleen samoin kuin lähestyminen. En ollut kovin napakkana ratsastamassa Elmoa, jolloin se ehti muutaman kerran pudottaa tehtävällä ravillekin. Ilmeisesti pieni jännitykseni sotki tätäkin, vaikka Elmo kulki edelleen pientä aktiivisuuden puutetta huomioimatta tasaisesti. Olisin myös voinut keskittyä rutkasti paremmin muun muassa niiden kaarteiden ratsastamiseen, mutta jotenkin hihkuin vain tulevia esteitä niiden välistä piittaamatta.

Seuraavaksi tulimme suoraa linjaa nyt pieninä pystyinä tavoitteena ensin saada väliin mahdollisimman monta askelta, sitten mahdollisimman vähän. Laukan lyhennyksessä töpeksin alussa siten, etten lähtenyt lyhentämään riittävän ajoissa, jolloin Elmo pääsi ensimmäiselle esteelle miten sattuu. Niinpä väli hurahti kahdeksalla askeleella, kunnes tajusin lyhentää ajoissa ja pitää ensimmäisen hypyn pienenä. Sitten saimme sentään väliin yhdeksän askelta. Tie esteiden välissä mutkitteli hieman, kun en muka osannut sekä lyhentää laukkaa että ratsastaa suoraan. Kehtasinpa kertaalleen lähteä sukeltamaan, kun luulin Elmon lähtevän kauempaa. Kertaalleen puolestaan jäin matkasta, kun Elmo ampaisikin kaukaa. Päästin ohjat pitkäksi, jolloin Elmo ajatteli lipuvansa reitiltä ja ohittavansa toisen esteen, mutta onnekseni sain ohjia hinattua sen verran takaisin, että sain Elmon suuntaamaan esteeltä. Kuten olen parissa muussakin estetuntikirjoituksessa todennut: sangen epämääräistä menoa.

Sitten tehtävää tultiin pidentämällä laukkaa, mikä taas tätä nynneröä jännitti. Sitä ei helpottanut se, että muutaman kerran Elmo vinkaisi ennen siirtymistään laukkaan. Vinkaisut ovat yleensä edeltäneet sinkaisua, mutta tällä kertaa Elmo tyytyi yhteen moiseen ja varsin hillittyyn sellaiseen. Lopulta aloin taas luottaa Elmoon ja uskalsin vähän ratsastaa sitä eteen. Elmon askel venyikin helposti, ja pääsimme välin lopulta mainiosti seitsemällä sujuvalla askeleella. Oikea laukka oli taas Elmolle vähän vaikeampi, ja se esittikin muutaman kerran alkuun ristilaukkaa, jonka korjasimme ympyrällä pois. Elmo oli mukavasti linjan välissä kuulolla, jolloin ehdin laskea laukat ja vaikuttaa ajoissa, mikäli tarvetta moiselle ilmestyi. Pääosin tehtävä meni kuitenkin lopulta mukavasti, kun rohkenin antaa Elmon laukata enkä jarrutellut sitä turhaan.

Lopuksi tulimme vielä yksittäisenä okseria, jolle laskimme viimeiset kolme askelta ennen hyppyä. Tämä meni hyvin sen jälkeen, kun annoin Elmon taas laukata rennosti ja sopivan rennosti. Laukka tosin taisi muutamia kertoja hypyssä vaihtua, mutta sen onneksi ehti korjata esteen jälkeen ympyrällä. Miinusta tosin minulle siitä, että pohkeeni kehtasivat taas heilahdella hypyissä taakse, vaikka okseri ei edes leveä ollut. Ei ihme, jos ratsuni tulevat esteelle vähän miten sattuu, kun jätän ne silloin melkein yksin irrottamalla pohkeeni tuntumalta. Onneksi loppuun sain hieman korjattua ongelmaani, ja meno tuntuikin heti tasaisemmalta ja helpommalta, kun pidin koipenikin matkassa.

Tunnin loppuraveissa olikin hyvä mieli, ja tuumasin opettajalle tekeväni Elmosta vielä esteponini. Se on kuitenkin ihanan mutkaton hyppäämään, kun sen saa liikkeelle ja näyttää esteen. Jännitin siis onneksi aika pitkälti turhaan ja varmasti tartutin vinkuenergiaa sitä kautta Elmoon. Rohkaistuin kuitenkin pistämään Elmon toiseksi vaihtoehdokseni seuraavalle estetunnille ja luulenpa myös, että muutoinkin uskallan taas useammin hyppäämään tällä ponilla. On se kuitenkin parhaimmillaan sen verran mukava ja mutkaton tapaus.

Videoista kiitos Alekseille!

Askelpeliä esteillä

En malttanut pysyä poissa lauantain B-tunnilta, kun huomasin sen aiheena olevan esteitä. Lisäksi olin ihanasti tunnin viides ratsukko, joten pääsimme hyppäämään mukavan pienellä ryhmällä. Enteilin esteratsuni oikein, sillä opettaja oli laittanut minulle Potterin. Tunnin tehtävät sijoittuivat ensin kolmen ja lopuksi kahden esteen suoralle linjalle, jolla pelattiin askelmäärillä.

Alkuverryttelyssä ylitimme niin suoralla linjalla olleita puomeja ravissa kuin pyörittelimme ympyröitä. Potter tahtoi liikkua aika tahmeasti, ja minulla oli taas totuttelemista hieman pomputtavassa ravissa keventämiseen. Pohkeeni eivät tahtoneet pysyä tuntumalla, ja kätenikin tuntuivat seikkailevan missä sattuu. Puomilinja sentään meni aika kivasti ilman, että Potterin tahti juuri kärsi. Taisin silti itse olla säätämässä kaikkea hieman turhaan. Toisella pitkällä sivulla puolestaan pyöräytettiin pari ravivolttia ja yksi laukkavoltti. Volteilla oli reitin kanssa hieman ongelmia, kun en saanut Potteria oikein ohjattua, vaan se valui minne halusi. Laukannostoissa opettaja huomautti liian eteen lennähtävästä sisäpohkeestani samoin kuin siitä, että unohdin kantaa käteni. Laukka kulki jotenkin tönkösti, jolloin oma istuntani oli samanlaista suolapatsastelua. Suoraa linjaa tultiin vielä minikavaletteina siten, että väleihin piti laittaa neljä askelta. Potterin lyhyellä laukalla tämä onnistui aika helposti, mutta aktiivisuutta ei juuri ollut mukana, mistä opettaja huomauttikin.

Alkuverryttelyn jälkeen suoran linjan puomit nousivat pieniksi esteiksi, joista korkein taisi olla 65 senttiä. Kolmen esteen linjalle väleihin haettiin ensin neljä, sitten kolme askelta. Neljä askelta onnistui ihan hyvin, ja esitimmepä kertaalleen viidenkin askeleen välit. Aktiivisuus oli edelleen vähän niin ja näin, jolloin Potter hyppäsi aika veltosti. Opettaja neuvoi pitämään pohkeet tuntumalla hyppyyn lähtiessä, jotta Potter muistaisi säilyä napakkana. Tätä yrittäessäni huomasin, kuinka pohkeeni olivat taas irti hevosen kyljistä, sillä jouduin hakemaan ne aina esteiden välissä uudelleen tuntumalle. Kaiken lisäksi pohkeeni kehtasivat heilahtaa näinkin pienissä hypyissä taakse, kun ne roikkuivat vapaasti ilmassa. Noloa jälleen kerran. Sentään en sukellellut tai istunut liian aikaisin satulaan, joten jotain edistystä kuitenkin. Loppujen lopuksi neljän askeleen välit ja hypyt menivät ihan ok, kun muistin aktivoida Potterin ajoissa ennen ensimmäistä hyppyä ja pitää pohkeet tehtävän ajan tuntumalla. Näin en jäänyt säätämään liian myöhässä, jolloin Potterkin sai hieman työrauhaa.

Kolmen laukan askeleen välit tuottivat aluksi vaikeuksia, sillä en saanut Potteria liikkumaan. Välit menivätkin neljällä askeleella, ja puutuin asiaan aivan liian myöhään. Lopulta tajusin viritellä Potterin parempaan laukkaan jo alkuun pyöräytetyn ympyrän aikana, jolloin se innostuikin hieman ja laukkasi välit toivotusti kolmella askeleella. En myöskään jäänyt matkustamaan, vaan pidin pohkeet tuntumalla kertoen hevoselle, että tämä aktiivisuus säilytetään läpi tehtävän. Niinhän Potter sitten teki ja aika helpostikin. Oli mukava huomata, että sekin vähän innostui hyppäämisestä ja ylläpiti kohtuullisen kivasti reippaampaa laukkaa. Sain myös pari kertaa pyydettyä sitä venyttämään askelta, jolloin se ei tarjonnut neljättä miniaskelta, vaan hyppäsi pyydetysti kolmen askeleen jälkeen.

Lopuksi suoran linjan keskimmäinen este otettiin pois, ja tehtävänä oli tulla kahden esteen linja ensin vähintään yhdeksällä askeleella ja sitten korkeintaan kahdeksalla. Laukan lyhentäminen onnistui Potterin kanssa mukavasti, ja saimme väliin kymmenen askelta. Jos olisin osannut vaatia paremmin, olisi väliin saattanut mennä yksitoista, jopa kaksitoistakin askelta parhaimmillaan. Lyhentäminen oli kuitenkin helppoa, sillä Potter tuli mielellään lähelle ensimmäistä estettä eikä lähtenyt ryykäämään sen jälkeen. Laukan pidentäminen sen sijaan oli hieman taas rauhallisemman laukan jälkeen työläämpää. Kahdeksan laukka-askelta oli reippain, johon alussa pääsimme enkä ollut kauhean tyytyväinen. Onneksi opettaja pisti meidät sakkokierrokselle tuumaten, että kyllä se väli kuudella menee. Niinhän se menikin, kun lopulta pyysin Potteria laukkaamaan kunnolla ja annoin sen mennä linjalla. Kuusi askelta sujahti väliin helposti ilman, että Potter joutui lähtemään liian kaukaa, joten kyllähän siltäkin sitä pidempää laukkaa löytyy, kun vain osaa pyytää.

 

Tunnista jäi hyvä mieli askeltehtävien onnistumisesta lopulta. Se myös ilahdutti, etten lässähdellyt satulaan kesken kaiken, mutta harmikseni keksin nakella pohkeitani hypyissä taakse. Parannettavaa olisi ollut myös siinä, etten olisi päästänyt Potteria puskemaan volteilla ja ympyröillä niin pahasti kuin nyt sen annoin tehdä. Jostain syystä estetunneilla tunnun viisveisaavan tällaisista asioista, vaikka esteradalla ollaankin pahasti hukassa, jos hevonen ei mene sinne, minne pyytää. Esterataharjoitukset voisivat siis olla paikallaan, niin pääsisin muistuttamaan itseäni, että kyllä sitä ohjausta tarvitaan sielläkin.

Videoista kiitos Noralle!

Suoruuden vaikeus

Perjantain pienryhmätunnilla pääsi taas vääntämään koulua, kun aiheena oli tällä kertaa hevosen suoruus. Ratsukseni sain Rappenin, mihin suhtauduin vähän ristiriitaisesti. Meillä on Rappenin kanssa ollut hyviä tunteja, mutta viime aikoina olen joko alkanut ratsastaa ihan päinvastoin kuin silloin tai sitten Rappenissa on tapahtunut jokin muutos. Oli miten oli, päätin suhtautua tulevaan mahdollisimman optimistisesti. Tunnin aihe sopikin siihen hyvin, sillä perusratsastuksen kautta voi viilata palasia kohdalleen hieman rauhallisemmassa tahdissa. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä.

Melkein koko tunti vietettiin kahden ratsukon ympyrällä, jossa tehtävänä oli pitää hevonen mahdollisimman suorana. Jos jotain asetusta tarvitsi käyttää isolla ympyrällä, tuli silloin hyödyntää vasta-asetusta. Käynnissä ja ravissa isolta ympyrältä pyöräytettiin myötäasetuksessa kaksi volttia ja laukassa puolestaan vain yksi voltti. Käynnissä Rappen tahtoi välillä hieman hyytyä, etenkin volteilla. Minun pulmanani oli saada hevonen pysymään suorana, sillä monta kertaa havahduin siihen, että olinkin antanut Rappenin asettua. Rappen tykkäsi myös valua molemmissa kierroksissa sisälle aika korostetusti. Välillä taas se pyrki liukumaan ulommas, jolloin sain käyttää molempia pohkeita melkoisen paljon. Meno ei ollut kovin tasaista, sillä tuntui, että sain olla melkein joka hetki vaikuttamassa. Vasen kierros tuntui kuitenkin helpommalta saada Rappen pysymään hieman suorempana. Pienemmillä volteilla opettaja muistutti säilyttämään Rappenin käynnin aktiivisena sekä huolehtimaan siitä, että Rappen oikeasti asettuu eikä vain pyöristä niskaansa. Käynnissä enemmän onnistumisia tuli volteilla, joissa myötäasetuksen avulla Rappen rentoutui hetkittäin mukavasti. Isommalla ympyrällä hevosen suorana pitäminen tuntui ihmeellisen vaikealta.

Ravissa korostui entisestään Rappenin pyrkimys jäädä hieman hiippailemaan. Opettaja neuvoi ajattelemaan istunnalla raviin rauhallista tahtia, mutta samalla pyytämään pohkeilla Rappenia venyttämään askelta. Oma tasapainoni pohkeiden ja istunnan välillä oli paikoitellen hutera, joten välillä Rappen kipitti ja välillä taas hetkeksi asettui rennompaan ja hieman pidempiaskeleeseen raviin. Oikeassa kierroksessa päädyin menemään keventäen ja vasemmassa puolestaan harjoitusravissa istuen. Kevennyksen kanssa oli vaikeampi saada pidempää askelta rauhallisessa tahdissa, sillä innostuin aina itse keventämään nopeammin. Harjoitusravissa oli hieman helpompaa yrittää houkutella Rappenista parempaa askelta irti, kun en voinut itse lähteä kiihdyttämään menoa. Suoruuden saaminen isolla ympyrällä oli edelleen vähän kinkkistä ja tuntui kuin Rappenissa olisi ollut peramaisesti satoja liikkuvia osia, joita en saanut paikoilleen. Niinpä pyöristymishetket hieman rennompana jäivät pääosin volteille, joilla sain taas käyttää myötäasetusta apuna. Niiden aikana kuitenkin ravin tahti tuppasi kärsimään, jolloin aloin pyytää enemmän ja sain Rappenin taas jännittymään. Opettajalta tuli hoksautusta ulkokäteni seikkailuista omille teilleen samoin kuin siitä, että kun Rappen kulki oikeinpäin, en saanut jättää sitä kokonaan yksin, vaan se oli pidettävä keskittyneenä töissä. Toistaiseksi en osaa hahmottaa sitä, milloin hevoselle pitää antaa rauha ja milloin taas jätän sen muka rauhan nimissä kokonaan yksin, jolloin pääsemme aina metrin tai pari nätisti, kunnes ratsu kyllästyy kulkemaan yksin ja alkaa puuhailla omiaan.

Laukka olikin sitten raskain osuus tästä tunnista. Laukka ei lähtenyt rullaamaan kunnolla pieniä pätkiä lukuun ottamatta kumpaankaan suuntaan, vaan pitkästä aikaa Rappenin meno oli kaukana kolmitahtisesta. Puskeminen myös paheni yllätyksettömästi, sillä en lopulta ollut saanut käynnissä saati ravissa ratsua ruotuun sen osalta. Rappen keksi myös alkaa keskittyä luimistelemaan ympyrän kanssamme jakaneelle Atelle, jos se sattui yhtään liian lähelle, joten taas oli yksi mutka matkassa. Oikeassa kierroksessa nakkasin jalustimet kaulalle, mistä lopulta seurasi enemmän ongelmia kuin apua. Vasemmalle valuva istuntani paheni entisestään, ja meinasin muutamaan otteeseen keikahtaa satulasta alas Rappenin valuessa tiukasti oikealle istuntani jatkaessa menoa vasemmalle. Opettaja muistutti taas rauhoittamaan laukan tahtia istunnalla, mutta pyytämällä samalla pohkeilla Rappenilta pidempää askelta. Ainoastaan voltin aikana Rappen vähän malttoi tasoittua, isommalla ympyrällä päästin sen taas vähän kaahailemaan tai jarruttamaan oman mielensä mukaan. Opettaja neuvoi käyttämään silloin asetusta kontrollityökaluna, jotta Rappen palautui aina kuulolle. Se auttoikin hieman, mutta melkoisen vaivalloista silti oli. Vasemmassa kierroksessa menin suosiolla jalustimien kanssa, mikä auttoi ainakin olemaan valumatta niin selvästi mihinkään suuntaan. Rappen keskittyi nyt hieman paremmin, mutta itse olin jäänyt häsellysvaiheeseen. Unohdin olla riittävän rento ja säädin liikaa, jolloin iso ympyrä meni vähän niin ja näin. Onneksi volteille sattui pari hyvää hetkeä, jolloin Rappen yritti ymmärtää minua, ja sen seurauksena meno tasoittui ja parani. Rappenista kyllä huomasi pitkin tuntia, että se yritti, mutta jokin palanen jäi loksahtamatta paikoilleen.

Tunnin jälkeen olin melkoisen puhki, sillä laukkatehtävä viimeistään imi kaikki mehut. Kieltämättä myös harmitti tunnin sangen epätasainen meno, kun vielä jokin aika sitten olin kovaa vauhtia ihastumassa Rappeniin, sillä se tuntui kehittyneen valtavasti eteenpäin. Epäilemättä Rappen edelleen osaa hommansa, mutta omassa ratsastuksessani oli ilmeisesti muuttunut jokin. Ehkä kuvittelin Rappenin toimivan automaattisesti, jolloin jäin matkustamaan. Opettajalle murehdinkin sitä, kuinka hevosen kulkiessa oikeinpäin lakkaan tekemästä suunnilleen mitään. Jollain oudolla tavalla ilmeisesti odotan, että sen jälkeen hevonen tekee itsestään kaiken, mitä ikinä keksin ajatella. Yllättäen asia ei mene näin tai sitten minun täytyy löytää ajatuksiani lukeva ja niitä ehdoitta toteuttava ratsu. Sattuisiko jollakulla olemaan sellainen? Kysyy nimimerkki Matkalla vuoden 2016 olympialaisiin.

Kaksin maastossa

Ja niin sain toteutettua toiveeni päästä maastoilemaan Kuivasjärvellä ihan kaksin hevosen kanssa. Ratsunani oli Easy ja keliolosuhteina aurinkoinen -16 astetta. Onneksi ehdin maastoon vielä valoisan aikana, niin tohdin ratsastaa kaikissa askellajeissa. Omistajan toiveena olikin rauhallista menoa pääosin käynnissä ja ravissa tasapainottamaan edellispäivän treeniä.

Aurinko + valoisuus = iha-ha-naa!

Tallilta poispäin kulkeminen oli Easylle taas vähän hankalaa, ja se ehdotteli kovasti matelemista. Sinnikkäästi komensin sitä etenemään, kunnes risteyksen jälkeen Easy uskoi, että nyt lenkkeillään joka tapauksessa. Käynnissä Easy kulki ihan mukavasti, mutta ravissa aluksi tarjosi hieman jännittynyttä menoa. Kaikkea piti kuulostella ja tarkkailla ja lisäksi säpsähtää maltillisesti lumen kuorruttamia maastoesteitä. Halusipa tamma lyhyen hankitreeninkin, kun se ominpäin syöksähti ravissa hankeen. Komensin sen sitten sielläkin ravaamaan, kunnes pääsimme taas auratulle osuudelle. Sen kahlauksen jälkeen Easy malttoi rauhoittua ja alkoi mukavasti ravata rennommin vähän pidemmällä kaulalla. Vuorottelin käynti- ja ravipätkiä tunteroisen ensimmäisen puolikkaan verran. Siinä ajassa ehdinkin kiertää muutaman lenkuraisen, jolloin vähän hahmotin reittiä. Vaikeahan se ei ole, mutta olen täysin suuntavaistoton samoin kuin suunnituskyvytön eli reitit eivät jää kovin helpolla mieleeni.

Ensimmäinen laukkapätkä meni plörinäksi, sillä lumihangesta pölähti teeri lentoon. Jo ennen laukkapätkää oli pari muuta teertä lehahtanut samalla tavalla lentoon, mikä oli vähän vienyt Easyn keskittymistä. Laukassa Easy kuitenkin säikähti isommin ja sivuloikilla vei itsensä taas hankeen. Ei muuta kuin ratsu takaisin reitille ja hetki käyntiä, kunnes tamma oli taas kuulolla. Sitten vielä pätkä laukkaa, joka meni mukavan rennosti. Otin vielä lenkin aikana pari laukkapätkää, joissa pyrin pitämään vauhdin maltillisena. Easy olisi kovasti halunnut mennä, mutta otti pidätteet hienosti vastaan ja malttoi aina hidastaa. Tällaiselle nynnylle oli riittävän jännittävää mennä rennon rauhallista laukkaa yksinään maastossa.

Hieman puutteellinen yhteiskuva.

Kotimatkalle lähdettäessä Easyä ei tarvinnut hoputtaa tippaakaan, päinvastoin. Se lähinnä tuppasi unohtamaan, mitä pidätteet tarkoittivat ja yritti tarjota ravia ja laukkaakin. Otin sitten näistä yrityksistä aina pysähdyksen kautta peruutuksia, kunnes hevonen tuli taas kuulolle. Loppupätkän ravissa pidätteet tosin kaikuivat ihan kuuroille korville, mitä aloin ihmetellä. Sitten huomasinkin hyvän matkaa takanamme olleen ratsastajan, joka huikkasi tervehdyksen ja siirsi ravaavan hevosensa käyntiin todella hyvän välimatkan päähän. Easy kuitenkin sai tästä jonkinlaisen virtapiikin, ja sitten painelimmekin eteenpäin niin epämääräistä ravikylkimyyryä kuin vaikka millaista poikituksen sävyttämää etenemistä. Easy kun halusi kipittää, ja minä taas sanoin, että nyt kävellään. Tässä välissä Easy ehti esittää myös hyvin lyhyttä, mutta silti ponnekasta laukkaakin hetken ennen kuin kiepsautin sen hangen kautta käyntiin.

Hetkiseksi Easy malttoikin rauhoittua, ja pääsimme jatkamaan. Kipusimme vielä minimäen yli, kun alamäessä Easy lähtikin itsestään raville. Ohjaukseni oli puutteellista ja mätkäytin naamani lumiseen männynoksaan, josta irtosi osa mukaan samoin kuin aimo pölähdys lunta niin minun kuin Easyn päälle. Easy oli innoissaan, kun kuski ei ollut yhtään kartalla ja kipitti taas. En voinut muuta kuin naureskella tohelointiani, kunnes aloin pistää ratsua järjestykseen. Siinä sitten neuvottelimme tovin pienessä risteyksessä sitä, johtaako ratsu vai ratsastaja tätä lenkkiä. Easy pyrki tallille, ja minä taas pistin sen kävelemään tallilta pois. Askel kerrallaan sain ratsun viimein hyväksymään minun suuntani, ja muutaman rauhallisen metrin jälkeen pyöräytin hevosen tallille, ja pääsimme sen pihalle kohtuullisen harmoniassa. Virtaahan Easylle tuntui jäävän vaikka millä mitalla, mutta pitäähän sitä joskus olla rennompiakin päiviä.

Maastolenkinkin jälkeen Easy haikailee ulos.

Valtaosa maastoreissusta meni lopulta kivasti, vaikka loppupätkän kinastelut vähän jäivätkin harmittamaan. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, etten kangistunut kauhusta vähän mieltään osoittavan hevosen kanssa, vaan pyrin parhaani mukaan olemaan rauhallinen ja saamaan hevosen taas kuuntelemaan minua. Siitä olin vielä erityisen ylpeä, etten antanut sen kipittää tallille, vaan pistin sen hyväksymään minun päättämäni suunnan. Eipähän tullut siis ainakaan 6-0 hävittyä tälle tammalle, vaikka epäilen sen kyllä oivaltaneen, että minua voisi olla mahdollista kiikuttaa. Jospa se ei kuitenkaan pistä tätä oivallusta muistinsa kätköihin, niin ehkä mahdollinen seuraava kerta menee taas vähän tasaisemmin. Kivaa kuitenkin oli, varmasti sekä minulla että Easyllä.