Ei ole parempaa

Kuin suomenhevosruuna nimeltään Hilanteri. Kaikista rodeohevosen tempuista huolimatta sen luonne on täysi kymppi. Lauantaina se oli touhukkaana, kun aikaisempi ratsastaja oli palkinnut sitä leivällä. Niinpä se oli päättänyt, että minullakin täytyy moista herkkua olla eikä se millään lakannut tutkimasta minua pehmeällä turvallaan. Aivan ihana hevonen, saa hyvälle tuulelle kyllä.

Itse tunnin aiheena oli puomit ja lähestymiset. Hiltsu oli poikkeuksellisen reippaalla tuulella eikä junnannut metkuilemaan kertaakaan, vaikka ehdin kuvitella pahimmat pelkoni. Puomitreeni aloitettiin ylittämällä kolme vinosti aseteltua puomia suoraan keskeltä. Reittivalinta toimi ihan hyvin, ja ravissa tahti oli sopiva. Laukassa sen sijaan piti pyytää tarmokkaampaa, mutta samalla hallitumpaa menoa, jotta askeleet osuisivat ensimmäiselle puomille oikein. Muutamat kerrat menivät höpöksi, ja polle pudotti raville. Onneksi kuski sai korjattua virheitään, ja onnistumisetkin seurasivat sen myötä. Uusi vinkki puomia tai estettä lähestyttäessä vinoilun tai mutkittelun korjaukseen on molemmilla ohjilla johtaminen. Tällöin hevonen ei niin helposti pääse vyörymään haluamaansa suuntaan.

Sitten samoja puomeja hyödyntämällä mentiin pieni rata, jossa piti pyrkiä vaihtamaan laukka. Minultahan se ei sujunut, koska en saanut pollea ensinnäkään pysymään suorassa ja toiseksi Hiltsu ei kuulemma ole kaikista aktiivisin laukanvaihtaja. Monella muulla meni homma myös syteen, joten opettaja päätti kiepsauttaa maassa olleet kavaletit toisinpäin, jotta ne nousisivat hieman maasta irti. Tämä auttoi hieman ja niinpä sain yhden kerran laukan vaihdettua. Jippii. Vaikka homma ei siis ihan rullannut, kehui opettaja silti, että annoin suuntamerkit ihan hyvin pollelle. Jännä homma, mitä se keskittyminen tekeekään tuloksille.

Lopuksi pääty-ympyröille laitettiin kavaletit, joita sai pomppia menemään. Ohjasin Hiltsun muutamia kertoja kehnosti kavaletille, jolloin hyppy oli kehno tai polle oli fiksu ja väisti koko tehtävän. Paremmalla ohjauksella ja kannustuksessa saimme tiimityön taas yhteen ja meno oli oikein mukavaa.

Hilanterilla oli kiva mennä, kun sillä itselläänkin tuntui olevan oikein hyvä päivä. Rapsutellessani pollea en voinut olla haikailematta, että se olisi omani. Upea hevonen kerrassaan.

Potkurilla humputtaen

Keskiviikon koulutunnille sain pitkästä aikaa Potterin, jota tykkään kutsua Potkuriksi. Nimi ei välttämättä kuvaa pollea oikein mitenkään, mutta sanaväännökset syntyvät kuin itsestään.

Tunti aloitettiin hakemalla sekä käynnissä että ravissa lyhyempää ja pidempää askelta. Minulla oli hivenen vaikeuksia saada kaivettua selvä ero noiden kahden välille. Huomasin kuitenkin Potterin ottavan pidätteet istunnasta paremmin kuin ohjista, joten tällä korjauksella löysin vähän paremmin muutoksia. Mutta ai kauhea tämän pollen ravia. Se oli haastavaa jopa keventäen enkä saanut hillittyä pomppivia käsiäni kovin hyvin.

Tämän jälkeen lähdettiin kuviolle, joka alkoi pyöräyttämällä voltti pitkän sivun päähän. Tästä suunnattiin keskihalkaisijalle tekemään avoväistöä voltin asetuksen mukaisesti. Avosta pyöräytettiin myös voltti, josta keskihalkaisijalle palatessa valmisteltiin kääntämään kulma avotaivutuksen avulla. Harjoitusta tehtiin käynnissä ja ravissa. Tällä tunnilla meni jokin hyvin nappiin, sillä yleensä viimeistään ravissa avotaivutukset menevät minulla ihan höpöksi. Mutta ei tällä kertaa. Tsemppasin ja istuin omasta mielestäni satulassa kelvollisesti, pyysin etuosaa kulkemaan poissa uralta ja huolehdin molemmin puolin avuilla, että hevonen pysyy toivotusti. Kuinkas sitten kävikään? Potter kulki kevyin pyynnöin todella näppärästi sekä käynnissä että ravissa! Uskon tähän kaikkeen myös sen takia, että opettajalta tuli asiasta positiivista palautetta. Jes!

Tässä vaiheessa olin jo niin hyvällä mielellä, että se korvasi parit mäntyihin kirmanneet kerrat. Hyvä tuurini (en kehtaa kirjoittaa taitoa) ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan laukassakin tuli mahtavia onnistumisia. Avojen jälkeen tosiaan pyöräytettiin taas käynnissä voltit pitkän sivun loppuihin ja siitä nostettiin voltin mukainen laukka. Tarkoituksena oli pysyä keskihalkaisijalla suorassa. Jos polle lähtisi valumaan jonnekin, voisi tilannetta paikata avotaivutuksen kaltaisesti. Meillä ei moista tarvetta tullut, sillä Potter laukkasi ihanan suoraan ilman suurempia kommervenkkejä. Kasvoillani pysyi varmasti sellainen hymy, ettei aikoihin. Kaikki sujui vain niin hyvin, etten voinut uskoa minun saavan moista hevosen kanssa aikaan. Tasaista ja toimivaa.

Oli siis aivan huippu tunti. Tällaisia lisää ja pian, kiitos.

Yhteistyöyritystä Uljaan Mustan kanssa

Oikeasti, olen viimeksi saanut mennä Peralla viime vuoden elokuussa! Olin siis ihan mielissäni, että sain tämän Uljaan Mustan ratsukseni kouluvääntöön. Esteillehän en sitä kauheasti mieli, kun tyriessäni menetin uskon sen ja minun yhteistyöhön.

Aiheena oli puolipidäte. Olen tosiaan tsempannut sen käytössä, joskin olen tehnyt sitä tietenkin väärin. Olen turvautunut liikaa pelkkään ohjaspidätteeseen, vaikka oikeaoppinen puolipidäte on istunnan, pohkeen ja ohjan yhteistyötä. Tulipa siis tunnin treeni tarpeeseen!

Aluksi verryteltiin omatahtisesti ravissa. Opettaja komenteli kuskeja laittamaan heposia liikkumaan kunnolla eikä millään pikkukipittelyravilla. Paheeni on se, että jos tiedän allani olevan reipas hevonen, annan sen valita tahdin luullen, että se on oikea. Laiskemman pollen kanssa puolestaan vähän enemmän vahdin menoa. Peran ravi oli ihanan tarmokasta, kun pyysin sitä vähän tsemppaamaan. On kyllä ollut vähän ikävä tätä pollea, pakko myöntää.

Verryttelyn jälkeen opettaja kertasi puolipidätteen idean. Käytäntöön treeni vietiin tekemällä oma-aloitteisesti siirtymiä ja voltteja yrittäen muistaa aina ennen uutta pyyntöä ottaa puolipidätteellä pollen huomio takaisin. Taivas, että oli vaikea saada istuntaa ja pohjetta mukaan ohjaspidätteeseen. Ärsyttävää, kuinka hankalalta se tuntui ja kuinka usein sain vain 2/3 palasesta kohdilleen kolmannen jäädessä matkalle. Mutta etenkin ravissa tein ajoittain oikein, sillä esimerkiksi voltille lähdöt olivat pehmeitä ja tasaisia. Se joko kieli Peran ajatustenlukutaidosta tai siitä, että se ymmärsi minun versioni puolipidätteestä.

Tunnin aikana kokeiltiin myös lävistäjillä, kuinka lisäykset lähtevät. Ohjeena oli pitää Pera suorassa ja tehdä tarvittaessa puolipidätteitä, jotta meno pysyy tasaisena. Perahan lähti lisäykseen aika kivasti ja ennen kaikkea tasaisesti. Olin siis oikein tyytyväinen komistuksen suoritukseen.

Treeniä jatkettiin myös laukannostoharjoituksilla käynnistä ja ravista. Alussa puolipidätteeni olivat epämääräisempiä ja jäin jännittyneeksi niiden teon jälkeen, joten nostotkin olivat kehnoja. Mutta muutamia kertoja sain palaset pollen kanssa kohdalleen ja laukka nousi käynnistä ja ravista nätisti. Kun nostoja oli saatu tehtyä riittävästi, jäätiin vain laukkamaan. Tässäkin laukkaa saattoi parannella juuri puolipidätteiden avulla. Minulla oli vaikeuksia istua kummallisen muotoisessa satulassa ja jalkani pyrkivät koko ajan jännittymään. Opettaja muistuttikin, että kiinnittäisin huomiota jalkojen rentouteen. Lisäksi opettaja vaati selvempiä asetuksia muistamalla aina tehdä puolipidätteen ensin ja toistamalla tarvittaessa. Niinpäs siinä kävikin ohjeita totellessa, että Pera rentoutui tuntumalle ja pyöristyi ajoittain. Saman sai aikaiseksi toistamalla aina saman kaava ja muistamalla pitää ohjat kädessä. Laukka pyöri hyvin ja tasaisesti, joten olin kuin pieni aurinko pollen selässä. Pisteitä ropisi taas tälle ruunaherralle, kunpa saisin mennä sillä koulua taas pian.

Ravityöskentelyä

Satuinpa perjantaina maneesille parhaimpaan aikaan. Siellä oli vain yksi ratsukko, joka juuri lopetteli ja sain mennä yksinään noin puolen tunnin ajan. Sen jälkeen tulikin sellainen estehirmuratsukko, että oli parempi lopetella vinhaa vauhtia ja lähteä jaloista pois.

Helvi urpoili tänään vähän vähemmän, mutta silti liikaa. Sen mielestä olen kirppu, jota ei tarvitse väistää tai totella. Sain sen kiukustumaan myös, kun en päästänyt sitä katsomaan karsinan oven viereen maailman menoa. Paha täti, juu, mutta ei vain huvita tulla jyrätyksi. Täytyisi oikeasti jaksaa ottaa samat komennot joka kerta ja tehdä niitä nii kauan, että polle käyttäytyy toivotusti. Sitten antaa sen olla rauhassa palkintona. Kai se joskus uppoaisi senkin päähän?

Sitten itse ratsasteluun. Koska käyntihommat menivät nätisti viime kerralla, halusin alkaa työstää asiaa myös ravissa. Alkuhan oli taas niin tervailua, etteivät raviväistöt onnistuneet oikein millään. Helvi pudotti joko käynnille tai oli väistämättä ja hiippaili raviaskelia etäisesti muistuttavin liikkein vähän sivulle.

Oli siis aika tehdä hommia käynnissä, kun aloin turhaan ahnehtia näitä heti ravissa. Käynnissä polle asettui taas tekemään töitä ihan nätisti. Ravissa siirryin ympyrälle ja aloin hakea asetusta ja pyöreyttä. Alussa taas tervaa ja puskemista, mutta hiljalleen vähän nätimpää menoa ja hivenen rennompaakin. Sain samaa menoa jatkumaan pätkittäin myös suorilla, joten siitä sain palkinnon yrittämiselleni. On todella mukavaa, kun edes silloin tällöin näkyy, ettei melkein vuoden ajan ole tehnyt ihan turhaa töitä hevosen kanssa.

Lopuksi piti myös koettaa saada laukkaympyrällä samoja fiiliksiä. Ensin oli tuttua pää pystyssä -menoa, mutta asetuksilla ja pohkeella koputtamisella sain Helvin kulkemaan tasaisemmin ympyrää. Kun myös muistin asetusten jälkeen vinkata myötäämisellä oikeaan suuntaan, sain pollen liikkumaan kivasti laukassakin.

Oikein kiva kerta siis, lisää tällaista.

Estetunti vol. 2

Olipas lystiä, kun keskiviikkona oli sen verran perumisia, että saimme periaatteessa itse valita pollen esteille. Minulle oli alun perin laitettu Potter, mutta koska oli lupa valita polle korkeintaan tunnin menneistä, vaihdoin sen Pokuun.

Tunnilla keskityttiin oikean tien löytämiseen. Mikäs sen parempi treeni kuskille, joka kuvittelee hevosen voivan hypätä esteen yli mistä kohden vain. Tätä treenattiin lähestymällä esteille käyttäen pitkää sivua hyödyksi. Siitä poikettiin vasta, kun reitti oli selvästi toivotunlainen ja pyrittiin taas toiselle pitkälle sivulle mahdollisimman nopeasti.

Alussa tahdoin yllättäen ottaa omat reittini sen sijaan, että tottelisin ohjetta. Tästähän seurasi se, että Poku puski minne halusi. Kun tajusin, että oikea reitti yllättäen auttaa ja toin Pokun oikein, ehdin myös korjata mahdolliset puskemisyrityksen helpommin. Huiskaisin tosin yhden esteen ohi, koska toin pollen taas liian tiukasti esteelle.

Laukanvaihtoja en saanut täysin kohdalleen, mikä tietenkin harmitti. Jos olisin osannut katsoa jokaisen tien esteelle, olisi vaihdot onnistuneet paremmin. Mutta pidemmän radan ratsastin aika huolella ja opettaja kehuikin minun ratsastaneen sen ajatuksen kanssa ja korjanneen aikaisempia virheitä paremmin.

Pitäisi kyllä taas ottaa Pokun kanssa yksityisestetunti. Sillä on vain niin upea hypätä ja vielä parempi treenata. Voin vain kuvitella, kuinka hienoa sillä olisi hypätä, jos itse osaisi tehdä oman osuutensa kunnolla. Se olisi tiimityötä parhaimmillaan.