Avotaivutuksia tai sen kaltaisia

Tälle kertaa olin jopa suunnitellut treenikuvioita Veronan varalle, nimittäin avotaivutuksia. Satuin kuitenkin tallille huonoon aikaan, sillä käynnissä oli juuri yhden ratsukon estevalmennus. Muuten pysyin ratsukon jaloista poissa, mutta esteet veivät maneesista melkoisesti tilaa. Alkukäynnit ja -ravit humputtelin vikkelää alta pois. Veronassa oli taas virtaa, ja jarrut tuppasivat olemaan jo tässä vaiheessa hukassa.

Avotaivutuksia jouduin aluksi tekemään ilman peilien apua, mikä tuotti vähän vaikeuksia tajuta, milloin hevonen teki pyydetysti. En pysty vielä istunnalla tuntemaan avotaivutuksia, joten epäilen, että valtaosa yrityksistä oli enemmänkin asetuksia hevosen kulkiessa muuten normaalisti. Lopulta pääsin kurkkimaan menoa peileistäkin. Käynnissä saimme muutamia hyviä hetkiä, kun sain avut kohdilleen. Niinä hetkinä Verona myös pyöristyi mukavasti ja oli kuulolla. Huomasin kuitenkin tekeväni korjauksia liian hätiköiden, jolloin meno oli välissä melkoista mutkittelua. Välillä sössin avut niin epämääräisesti, että hevonen reagoi siirtämällä takaosaansa. Olin ilmeisesti enemmän sulkutaivutusmaailmoissa, kun etupään kontrollointi unohtui aina välillä.

Ravissa homma meni enemmänkin kinasteluksi siitä, kipitetäänkö nyt vai ei. Veronalla oli virtaa, ja se tykkäsi olla kuuntelematta pidätteitäni. Koetin hakea hevosta kuulolle stoppailemalla ja tekemällä peruutuksia, jos se yritti päättää itse menosta. Ilmeisesti tämä harjoitus ei ollut kuuliaisuutta kasvattava, sillä aina liikkeelle päästyään hevonen unohti läksytykseni. Kun sain hevosen tyyrättyä jotenkin avotaivutusta muistuttavaan menoon, malttoi se ravatakin rauhallisemmin. Peilistä tarkasteltuna saimme muutamat askeleet avotaivutusta tehtyä ravissakin, mutta oma pakettini hajoili aina sen verran, ettei sujuvasta menosta ollut toivetta.

Loppuun pyörittelin vielä käyntiympyröitä hakien hevosta rennommaksi ja rauhallisemmaksi. Tällä kertaa ohjien ja pohkeiden yhteistyö sujui vähän normaalia paremmin, ja pätkittäin sain Veronan myötäämään mukavasti. Miinusta tosin siitä, että meno ei ollut kauhean energistä. Unohdin siis ratsastaa takaa eteen ja keskityin mitä ilmeisimmin miettimään vain sitä etupäätä. Laukkaa ei tosiaan tällä kertaakaan otettu muutamaa ympyrää enempää, sillä homma oli niinäkin kertoina siinä ja siinä, että se lipsahtaisi hevosen päätettäväksi. Hivenen turhauttavaa luovuttaa taas, mutta odottelen sitä valaistumista jarrutustaidon suhteen. Ehkä vielä jokin päivä saan muutamia ahaa-elämyksiä tätä asiaa auttamaan.

Sillisalaatin parissa

Väsymyksen takia ja kirkkaan treeniaiheen ollessa hukassa päädyin ratsastamaan Veronan melkoisella sillisalaattitarjonnalla eli otin vähän sitä sun tätä ilman, että jäin kunnolla treenaamaan mitään. Tamma oli reippaalla tuulella alusta alkaen ja kulki alkukäynnit mukavan pitkällä askeleella. Ravikin nousi näpsäkästi, mutta hidastamisen kanssa pitikin vähän neuvotella.

Päätin käyttää tämän energian hyväksi väistöissä käynnissä ja ravissa. Välillä väistätin pitkältä sivulta lävistäjälle ja siitä takaisin. Välillä taas muutaman askeleen pitkältä sivulta keskemmäs, siitä takaisin ja sama uudelleen. Hetkittäin väistöt lähtivät mukavasti eikä vauhtikaan ihan pahiten hiipunut. Ulkopuolelta sai tosin ottaa pidätteitä, ettei Verona koettanut pullahtaa sieltä karkuun. Ravissa pidätteitä sai ottaa vielä vähän enemmän, jotta tamma kuunteli väistättävää pohjetta vauhdin lisäämisen sijaan. Oma vinkkara istuntani vaikeutti taas väistöä oikealle enkä vieläkään ollut kauhean vetreä korjatakseni sitä kunnolla.

Väistöt olivat oikeastaan ainoa asia, joita tein vähän pidempään. Muuten ujutin väliin siirtymiä, peruutuksia ja asetuksia. Alaspäin tehdyt siirtymät eivät oikein sujuneet, mutta raviin päästiin käynnistä ja peruutuksesta kohtuullisesti parin käyntiaskeleen kautta. Peruutukset puolestaan menivät hitusen sutjakammin kuin aikaisemmin, mutta aina kolmannen askeleen jälkeen meno hyytyi. En ollut niin paljoa hereillä, että olisin tajunnut siinä kohdassa tekemäni virheen ja korjannut sen. Jälkikäteen voisin analysoida, etten ollut myötäämisen kanssa hereillä. Siitä johtuen hevonen ei välttämättä ollut tuossa kohtaa enää varma, tekikö se pyydetysti vai ei.

Tallivihkosta olinkin jo ennakkoon lukenut, että Veronalla on taas ollut virtaa laukassa. Saman asian olin tosin jo käytännössä kokenutkin muutamilla viime kerroilla. Laukkanostoihin tamma vastasi reippaasti, joten jäin pääty-ympyrälle laukkaamaan. Vähänkään suoraa nähdessään tamma yritti kiihdyttää, joten kääntämistä sai taas harjoitella. Koetin pidättää, myödätä ja rauhoittaa menoa äänellä, mutta kovin suurta tulosta ei syntynyt. Niinpä pari kierrosta edes suunnilleen hallittua laukkaa riitti, ja jätin asian sikseen. Jarrutustaitoni tämän hevosen kanssa ovat täysin hukassa. Ymmärrän vallan hyvin, että ohjiin kiinni jääminen ja oman istunnan jännittyminen ja sitä kautta satulasta irtoaminen eivät auta tippaakaan, päinvastoin, mutta toistaiseksi en osaa itse ratkoa tätä ongelmaa yhtään enempää. Rentous ja määrätietoisuus olisivat tarpeen, mutta nyt ne katoavat siinä hetkessä, kun tamma lakkaa kuuntelemasta melkein mitään.

Loppuraveissa koetin saada Veronaa maltillisempaan menoon ja venyttämään ohjan perässä. Hetkittäin se malttoikin mennä letkeämpää ravia ja antaa myöten, mutta jälleen ne pahamaineiset suorat nostivat sen pään ja lisäsivät kavioihin vauhtia. Oma puhti oli pahasti hyytynyt, joten useimpina noina hetkinä katselin menoa matkustajan paikalta. Jos jollain on hyviä treenejä siihen, miten hevosen kuuliaisuutta parannetaan, niin vinkatkaa toki. Muutamat kuuliaisuussulkeiset tekisivät varmasti sekä minulle että hevoselle enemmän kuin hyvää.

Ensimmäiset koulukisat sinivalkoisella tuloksella

Ensimmäiset koulukisani ovat takana, ja otsikostakin voi päätellä sisäisen kouluratsastajani näyttävän esteminälleni pitkää nenää. Ihme ja kumma kyllä en nähnyt kisoja edeltävänä yönä yhtään painajaista, joskin heräsin kolmea varttia ennen herätyskelloa. Luottavaisin mielin maalailin tietenkin synkkiä pilviä taivaalle ajattelemalla, että unista puuttuneet painajaiset käyvät sitten ohjelman aikana toteen. Kaikeksi onneksi olin väärässä ja nyt olen ratsastanut hienon Peran kanssa hyväksytysti 130,5 pisteellä eli 65,25 prosentilla kouluohjelman helppo C:1 2000.

Verryttelemään pääsin siinä vaiheessa, kun minua ennen oli vielä neljä ratsastajaa. Ehdin katsoa Peran aikaisemman ratsastajan radan, ja heppaparka tykkäsi vähän kyttäillä etenkin tuomaripäätyä. Verkka mentiin maneesissa kouluradan jättämässä tilassa. En ollut kaikessa muussa hosumisessa suunnitellut kunnolla, mitä asioita pitäisi testata ennen omaa vuoroa. Kokeilin kuitenkin saada Peraa liikkumaan vähän paremmin itse, saada sitä antamaan myöten, seisomaan pysähdykset hyvin sekä peruuttamaan ja siirtymään raviin. Lisäksi pyörittelin vähän aikaa laukkaa ja koetin saada oman istunnan pysymään siirtymisissä takaisin raviin kasassa.

Pera tarjosi mieluusti hitaampaa menoa enkä saanut sitä rehellisesti aktiivisemmaksi. Etenkin peruutuksesta raviin siirryttiin aika nihkeästi. Peruutukset menivät muutaman töksähtävän jälkeen ihan hyvin, mutta olivat kaukana siitä pöllöenergian siivittämästä vauhdista. Laukat onneksi nousivat molempiin suuntiin hyvin, mutta oma istuntani oli taas hakusessa siirtymisessä raviin. Suurimmaksi mietinnäksi verryttelyn pohjalta jäi se, saisinko Peran menemään koko radan suunnilleen siedettävää ravia vai tulisiko menosta epätasaista. Toisena pysähdys, peruutus ja siirtymä raviin mietitytti nihkeyden takia ja itseäni tehtävänä arvelutti laukkalävistäjät ja siirtymät raviin.

Oma vuoroni tuli sopivasti, sillä en arvellut saavani enää hevosesta kummempaa irti. Ehdin kaikeksi onneksi ravailla koko kouluradan ympäri kertaalleen ja huomata, että tuomaripääty ja koulukirjaimet pistivät hevosen kyttäämään. Kehuin hevosta niinä hetkinä, kun se unohti kyttäämisen ja rentoutui ihan hitusenkaan. Lopulta jäin pyörimään yhteen kohtaan odottaen tuomarin vihellystä. Lopulta se tuli ja lähdin matkaan tulevaa ohjelmaa mielessäni kertaillen.

 

Pysähdys ja tervehdys onnistuivat ihan hyvin. Ravi nousi siitä muutaman käyntiaskeleen jälkeen, ja pääsimme tekemään askeleen pidennyksen lävistäjälle. Mielestäni se meni ihan mukavasti, mutta tuomarilta oli tullut aiheellinen kommentti: lähtee hyvin, hyytyy loppua kohti. Keskityin ilmeisesti liikaa jo siirtymään harjoitusraviin. Olisin kuitenkin voinut tehdä selvemmän eron askeleen pidennyksen ja harjoitusravin välille. Oma istuntani pysyi kasassa ihan siedettävästi. Kiemuraura meni epätasaisesti, kun unohdin hevosen ja keskityin vain kiemurtelemaan. Tuomarilta tuli noottia siitä, että ensimmäinen ja kolmas kaarre olivat pienehköjä, kun taas toinen kaarre oli iso. Suorittamiseen keskittyminen vie kummasti huolellisuudelta mahdollisuuden.

Askeleen pidennys keventämättä uraa seuraten jäi vaatimattomaksi, kun istuntani tuntui huteralta. Pysähdys tuli vähän töksähtäen ja luulen, että olimme paikoillamme yli neljä sekuntia. Peruutus ei lähtenyt ihan ensimmäisestä pyynnöstä, mutta ilmeisesti apuni olivat sen verran huomaamattomat, että tuomari arvioi peruuttamisen sujuvaksi. Toinen lävistäjällä tehty askeleen pidennys meni minusta edelleen ok, mutta tuomari toivoi menoa vielä rohkeammin eteen. Kai se keventäminen toi jonkinlaisen harhakuvitelman siitä, että tämähän menee sutjakasti. Laukannostot molempiin suuntiin onnistuivat hyvin, ja tuomarilta tuli oikean nostosta kehu energisyydestä, mutta toive runsaammasta ylämäkeen nostamisesta. Keskiympyrät sujuivat molempiin suuntiin kivasti, ja olin erityisen tyytyväinen siihen, että tiet niissä olivat hyvät.

Ensimmäisen laukkalävistäjän lopussa en ollut tarkka, ja Pera pudotti liian aikaisin raville. Toisessa puolestaan pääsin hitusen paremmin, mutta istunta vähän levisi, ja pompsahdin selässä. Loppuun tehty ravivoltti meni muuten ok, mutta Peran takaosa jäi sisemmäs. Tätä en itse tajunnut, mutta onneksi tuomari oli sen näkemässä. Muistin ratsastaa tervehdyksen oikeaan kohtaan, ja Pera pysähtyi helposti. Tuomari hoksautti hevosen jääneen oikealle asettuneeksi, mutta pysähdyksen olleen muuten suora ja täsmällinen.

Ja niin ensimmäinen kouluohjelmani oli ohi. Taputin Peraa kiitollisena siitä, että vaikka se radallakin vielä vähän tuijotteli, oli se muutoin riittävästi kuulolla. Olisin toki saanut ratsastaa sitä enemmän rennoksi, mutta tässä vaiheessa oma keskittyminen meni vain seuraavien kohtien muistamiseen ja välillä siihen heräämiseen, että minullahan on hevonenkin matkassa. Yleisvaikutelmaksi opettaja oli kirjannut kommentteina seuraavasti: siisti, tasainen kokonaisuus. Toivoisin vielä lisää tarkkuutta, pientä hienosäätöä teihin. Hyvät taivutukset kulmissa ja kaarevilla urilla.

Huomiot olivat aiheellisia etenkin koskien teiden ratsastamista. Taivutusten onnistumisesta olin iloinen, sillä joskus tahdon tehdä ne vähän puolihuolimattomasti. Pakko sanoa, että sinivalkoinen ruusuke tuli yllätyksenä, mutta todella iloisena sellaisena. Ainoana jäi harmittamaan se, että Pera oli siirtynyt jo uuden kuskin alle enkä päässyt vastaanottamaan ensimmäistä voittoruusukettani hevosen kanssa saati päässyt kunniakierrokselle. Mutta onpahan jatkoon tavoitetta: saada vielä joskus sinivalkoinen ruusuke niin, että pääsee nauttimaan siitä yhdessä hevosen kanssa. Tämä oli sisäisen kouluratsastajani päivä, ja ehkäpä se pääsee vielä pistämään silinteriään ojoon ja yrittämään toistekin. Kuvasta päätellen minä ja Pera suuntaamme ajatukset jo tulevaisuuteen.

Tässä vielä tuomarin arvostelut katsottavaksi. Jospa siitä jotain selvää saa, vaikka ryppyisen paperin kuvaaminen olikin hieman huono ajatus.








Videosta kiitos Noralle ja kuvasta kiitos Kaisalle!

Niin mönkään kuin vain voi

Siinäpäs otsikossa onkin kauniisti tiivistetty, miten tämän aamun itsenäinen ratsastukseni Peran kanssa meni. Tarkoituksenani oli siis kertailla helpon C:n kouluohjelmaa huomisia kisoja ajatellen, mutta kaikki tuntui olevan ajatusta vastaan. Ensinnäkin maneesissa oli menossa valmennus, jossa treenattiin myöskin samoihin kisoihin. Sain siis pyöriä liki koko tunnin ovipäädyssä pienessä tilassa. Sekään ei olisi ollut niin paha, mutta Pera-reppanan pasmat menivät sekaisin kovasta tuulesta ja lepattaneista ovista, joita piti säikkyä, pyörähdellä karkuun ja tuijotella koko tunti.

Kaiken huipuksi Peraa myös ahdisti olla ihan ilman omia kavereita maneesissa, joten se kiljui säännöllisin väliajoin ja tepasteli varsin malttamattomana. Edes paikalla olleet kaksi muuta hevosta eivät rauhoittaneet tätä kiljuhanhea. Tuloksena oli häseltävä hevonen ja hermostunut kuski, jolloin lähtökohdat olivat ihan pielessä. Inhottavaa, kun oma asenne pääsee valahtamaan miinukselle, niin sitä ei sieltä hevillä nosteta.

Kaiken häseltämisen ohella yritin kuitenkin ensin treenailla ohjelman asioita palasissa. Testailin sitten peruutuksia, pysähdyksiä, lisäyksiä ja ympyröitä. Pysähdykset menivät suurimman osan kerroista pieleen, kun Pera ei malttanut seistä, vaan pyöri miten halusi. Peruutukset sen sijaan olivat todella tarmokkaita eli viimein löysin hevosen, joka käytti pöllöenergiansa hyödyksi tässä tehtävässä. Raviin siirtyminen peruutuksesta ei kuitenkaan sujunutkaan enää niin kivasti, vaan valui enemmän hipsimiseksi. Lisäykset keventäen sujuivat puolestaan ihan ok, mutta keventämättä olikin vaikeampaa. Oma istuntani tahtoi levitä kunnolla, jolloin en tohtinut pyytää kunnon lisäystä.

Istuntaongelmiin törmäsin kunnolla myös siirtymisissä laukasta takaisin raviin. Pompsahtelin kyydissä melkoisen hirvittävästi ja kauhistelin jo ennakkoon, kuinka kehnot pisteet saan istunnasta. Tajusin sentään, että asiaa parantaakseni minun tulisi ottaa Pera lyhyempään laukkaan ennen siirtymistä, mutta hevosen ollessa virittynyt omille taajuuksilleen ei ajatuksen toteuttaminen onnistunut. Samalla huomasin, että alaspäin tehdyissä siirtymisissä jalkani karkasivat eteen. Positiivista oli kuitenkin se, että laukat nousivat kohtuullisen hyvin. Tosin ohjastuntuma olisi saanut olla tasaisempi. Laukassa puolestaan oli vähän turhan paljon virtaa hetkittäin, mutta toivon sen johtuneen pelottavasta tuulesta ja hermostuneisuudesta, jotka molemmat toivottavasti ovat huomenna vähempänä. Ympyröiden pyörittelyt onnistuivat ihan hyvin samoin kuin laukkalävistäjät. Pera ei yrittänyt pudottaa niiden aikana raville saati vaihtaa, joten elättelen toiveita, että kykenen huomennakin ratsastamaan ne kohtuullisesti.

Ehdin ratsastaa radan kertaalleen läpi. Samat ongelmat kulkivat tiiviisti mukana eli hevonen ei kuunnellut, kyttäsi ovipäätyä, pysähdyksistä ei tullut oikein mitään ja oma istuntani levisi sen minkä ehti. Saatoin vain toivoa, että näin kenraaliharjoituksessa on ihan hyvä käydä kaikki virheet läpi, jotta niitä ei tarvitsisi oikeassa suorituksessa tehdä. Tämä kerta oli kyllä ehdottomasti huonoin kouluvääntökerta Peran kanssa ikinä. Jos en saa Peraan otetta silloin, kun se on rauhassa, on toivotonta saada siitä hitustakaan hallintaan hermostuneena. Eikä tilannetta auta se, että hermostun itsekin ja alan säheltää tuplasti.

Kaikeksi onneksi tuntiin mahtui muutamia hetkiä, kun Pera kulki minua jopa ainakin toisella korvalla kuunnellen mukavan pyöreänä. Rentoutta nyt ei kauheasti ollut, mutta sentään muutama pätkä muistutti siitä, miksi tämän hevosen olin koulukisoihin valinnut. Rehellisyyden nimissä olisin kyllä käynyt viivaamassa nimeni kisalistasta yli, jos se tässä vaiheessa olisi vielä ollut mahdollista. Tämä ratsastus ei rauhoittanut mieltäni, mutta pitää yrittää kasata huomenna kaikki keskittymisen rippeet, jotta saan kuitenkin edes hyväksytyn tuloksen C:stä. Sen jälkeen onkin hyvä eläköityä koulukisapuolelta.

Sujumista ja tökkimistä

Viime kerran estevalmennuksessa jäi turhan epävarma olo Peran kanssa, joten tällä kertaa esteratsunani toimi Poku. Alkuverkassa keskityin siihen, että hevonen liikkuu pyynnöstäni. Poku yritti ainakin vähän, sillä reippaamman käynnin pyynnöstä se nosti aina ravin. Olin muka tyytyväinen, vaikka oikeasti minun olisi pitänyt vaatia käynti reippaammaksi raville karkaamisen sijaan. Laukassa painalsin muutamat pitkät sivut reippaammin ja kuvittelin, että pollehan on ihan hereillä. Harmi vain, että esteet nähtyään Poku tahtoi välissä hyytyä, välissä kiihdyttää kuskia juuri kuuntelematta.

Yksittäisissä hyppytehtävissä harjoiteltiin pääosin kääntämistä ja laukanvaihtamista. Meillä meni aika vaihtelevasti. Välillä sain Pokua liikkumaan, jolloin laukat vaihtuivat, ja hypyt olivat helppoja. Sitten taas oli hetkiä, kun en meinannut saada hevosta ollenkaan hereille ennen estettä, jolloin muutamia kertoja Poku joko stoppasi sen eteen tai jopa väisti sen. Oma kunto oli taas kunnolla koetuksella, mutta sykemittari kertoi silti tunnin aikana palaneen vaivaiset 259 kcal. Tuntui kyllä moninkertaisesti rankemmalta. Ilmesesti viime ajan kuntoilut ovat tepsineet, sillä alkusyksystä estetunnilla sykemittari paukutteli helposti yli 350 kcalin lukemia.

Radalla tunnin kääntämisajatus pysyi vahvasti mukana. Ykköselle lähdettiin oikeassa laukassa ja sen aikana koetettiin saada laukka vasemmaksi. Siitä kakkoselle ja taas laukanvaihtoyritys oikeaksi, josta kolmosen yli ja laukka vasemmaksi. Sen jälkeen neloselle ja laukka oikeaksi, jonka jälkeen viitosen ja kuutosen väliin muistaakseni viidestä kuuteen askelta. Tästä seiskan yli, laukka vasemmaksi ja kasisarja yhdellä laukka-askeleella ja ysikavaletille kolme tai neljä askelta. Ongelmat radalla olivat joko vauhdin puute tai sitten hevosen kiihdyttäminen ja samalla mahdottoman pitkäksi venyminen. Myönnän, että usutin hevosen mieluummin pitkään, vauhdikkaaseen laukkaan, sillä sen avulla tiesin saavani sen miniesteistä (korkeus maksimissaan 60 cm) yli paremmin kuin hyytyneellä humputtelulla.

Niinä kertoina, kun Poku itse vähän syttyi ja imi esteelle, vaihtuivat laukatkin hyvin. Muutamia kertoja piti tehdä vaihdot ravin kautta, kun olimme tulleet löysänä esteelle. Käännöskohdat tuottivat ongelmia, sillä ne veivät pienenkin vauhdin pois enkä jostain syystä onnistunut saamaan hevosta uudelleen kunnolla liikkeelle ennen seuraavaa pidempää suoraa. Onnistuneimmat kohdat radalla olivat viitosen ja kuutosen sekä kasisarjan ja ysin välit. Sain Pokun etenemään, joskin pitkänä, jolloin leiskautimme välit pienemmillä askelmäärillä sujuvasti.

Pokun kanssa plussaa on se, ettei sen kyydissä tarvitse pelätä yhtään. Se kyllä osaa myös pysähtyä esteen eteen tai väistää sen, mutta se varoittaa asiasta niin hyvissä ajoin, että yleensä itsekin tietää kiellon tulevan muutamien askelien päästä. Poku ei myöskään ole kovin hyvä mutkittelemaan tai venkoilemaan, joten siitäkään ei tarvitse huolehtia. Opettaja kertoikin, että nuorempanakin Pokua sai usuttaa laukkaamaan kunnolla eli iästä ei ainakaan tämän hevosen hidastelut johdu. Toinen haaste tämän hevosen kohdalla on samalla se, että kun sen saa liikkeelle kunnolla, pitäisi se osata keriä vähän lyhyemmäksi, jotta hypyistä tulee hyvän pyöreitä.

Tunnin aikana myönnän nakelleeni hanskojani tiskiin aika monet kerrat. Samalla iski epätoivo, kun tajusin, ettei tallissa tällä hetkellä ole yhtään esteratsua, jota osaisin ratsastaa. Useita en saa liikkumaan kunnolla ja loput puolestaan liikkuvat liikaakin enkä saa niihin otetta. Sisäinen kouluratsastajani yritti supattaa, että vaihdapas nämä estehömpötykset kunnon kouluvääntöön, mutta toistaiseksi en haluaisi kuunnella sitä silinterihörhöä. Yksi ratkaisu olisi keksiä, miten saan Peran taas hyppysiini, jolloin ongelma olisi ratkaisu. Tämä olisi hyvä vaihto sen sijaan, että keskityn uikuttamaan sitä, kuinka hevonen vie ja minä vikisen. Toisaalta Peran kanssa olen alkanut jännittää hyppäämistä, mikä taas pahentaa tilannetta. No, sunnuntaina sisäinen kouluratsastajani pääsee testaamaan elämänsä ensimmäiset koulukisat. Saa nähdä, kuoriutuuko minusta sitten kouluratsastuksen nimeen vannova ratsastaja vai pompinko silinterin lyttyyn katkaistun esteraippani viereen.