Pyrkimyksiä suoruuteen

Tallinmäen tunnin treeniaiheena oli sama kuin oman tallin lauantain tunnilla, sillä molemmat opettajat olivat olleet saman valmentajan opissa viikonloppuna. Tehtävänä oli ratsastaa lyhyet sivut ympyrän puolikkaana ja muutoin mennä suoraan uralta sisempänä pysyen. Tavoitteena oli saada pitkillä sivuilla hevoset suoraksi ja puoliympyröillä ajoissa valmisteltuna hevoset asettumaan ja kääntymään hyvin. Ratsukseni sain Akun, ja ratsukoita tunnilla oli neljä.

Alkuverryttelyn ravissa opettaja tarkisteli kevennystämme. Ensin piti seistä jalustimilla koko ajan, sitten kahden askeleen ajan pysyä ylhäällä ja käydä satulassa yhden askeleen ajan ja lopuksi keventää normaalisti. Koko ajan ylhäällä pysyminen luonnistui yllättävän hyvin. Aku ravasi tasaisen tahdikkaasti, ja löysin jalkani tukevasti alle, joten siinä olisi voinut mennä hyvät tovit ilman kummempaa ongelmaa. Kahden askeleen ajan ylhäällä pysyminen tuottikin välillä vaikeuksia, sillä tasapainoni pääsi pettämään. Opettaja neuvoi korjaamaan ylävartaloa vähän eteenpäin, jolloin tasapaino pysyi paremmin. Mietin myös jalkojeni paikkaa, jotta ne olivat painoni alla eivätkä liian edessä. Satulaan pääsin istahtamaan kohtuullisen rauhassa, kunhan muistin pitää ylävartaloni oikeassa paikassa enkä päästänyt sitä keikahtamaan taaemmas, jolloin istuminen muuttui lässähdykseksi. Normaalisti keventäminen sujui tämän tehtävän jälkeen aika helposti, kun pienet korjaukset tuntuivat auttaneen sen löytämisessä.

Tämän jälkeen siirryimme päätehtävään eli pitkien sivujen ratsastamiseen suorana ja puoliympyränä ratsastettuihin lyhyihin sivuihin. Aloitimme tehtävän käynnissä. Vasemmassa kierroksessa asetuksen saaminen tuntui sangen vaikealta. Aku ei meinannut asettua tai jos sain sitä houkuteltua siihen, pääsi se pullahtamaan sisäpuolelta karkuun. Sisäpohje ei siis aluksi ollut hereillä. Opettaja toivoikin meiltä paljon aikaisemmin valmisteltua asetusta, jonka jälkeen piti vielä päästä hetki suoraan ennen puoliympyrälle siirtymistä. Kohottava sisäohja ote samoin kuin sisäpohkeen tiivistäminen tuntumalle auttoivat hiljalleen, jolloin sain Akun vasempaan kierrokseen asettumaan paremmin. Oikeassa kierroksessa asetukset onnistuivat rutkasti helpommin. Käynnissä Aku pyrki hieman takaosallaan valumaan vasemmassa kierroksessa ulos ja oikeassa kierroksessa sisään. Noina hetkinä pyrin siirtämään etuosan takaosan edelle, jolloin Aku suoristui hyvin. Korjauksien jälkeen se alkoi pysyä itse paremmin suorana.

Ravissa piti alun perin istua harjoitusravissa, mutta hölskyin taas kuin perunasäkki. Aku reagoi tähän kipittämällä, joten opettaja kehotti keventämään. Aku rauhoittui siitä selvästi, joten sain keventää koko tehtävän ajan. Harmitti kyllä, miten istuntani ei vieläkään osannut mukautua Akun raviin, vaikka se ei ole mikään pomppuravi. Ravissa Aku meni helpommin suoraan molempiin suuntiin, joten ilmeisesti käyntityöskentely oli tehonnut. Asetuksen saaminen vasemmalle oli edelleen oikeaan verrattuna työläämpää, mutta sain Akun kuulolle nyt nopeammin. Puoliympyröiden aikana Aku pyöristyi mukavasti, mutta suorien alkaessa tahtoi aina vähän kiihdyttää. Sitten aloimmekin pyöräyttää molemmille pitkille sivuille ympyrät, joiden aikana sain Akun taas uudelleen kuulolle, jolloin pitkät sivut välitehtävän ansiosta menivät sujuvammin.

Lopuksi tehtävään lisättiin laukka siten, että se nostettiin toisen pitkän sivun alkupuolelta ravissa. Sen jälkeen laukattiin loput pitkästä sivusta mahdollisimman suoraan ja valmisteltiin asetus puoliympyränä ratsastetulle lyhyelle sivulle. Toisen pitkän sivun alkupuolelle laukattiin vielä lopuksi ympyrä. Laukat nousivat pääosin hyvin, ja väärä laukka nousi molempiin suuntiin muistaakseni vain kerran. Ensimmäisissä laukoissa Aku vähän mutkitteli, mutta kun laukka lähti pyörimään ja muistin ratsastaa, tuli Aku muut laukkaosuudet mukavan suorana molemmissa kierroksissa. Tällä kertaa oikeassa kierroksessa sai olla tarkempana, sillä siinä kierroksessa Aku yritti hieman valua sisemmäs, mikäli en ollut hereillä. Ympyrät ratsastin aluksi turhan pienenä, kunnes opettaja huomautti asiasta, ja korjasin tilanteen. Ympyröillä Aku rauhoittui mukavan rentoon laukkaan ja pyöristyi hienosti. Sen sijaan laukan jälkeisessä ravissa se kipitti menemään, jolloin sain aina pyöräyttää ympyrän, jossa hain Akun taas kuulolle. Kovin hyvin jarrut eivät silti pysyneet matkassa, sillä Aku oli innokkaana menossa uutta laukkaosuutta kohti, ja sain toppuutella kerta toisen jälkeen sitä odottamaan. En silti osannut pahastua, sillä on vain mukavaa, että hevonen on itse innokkaana menossa. Saisin silti ratsastaa vaatimukseni tarkemmin läpi. Silloin Aku olisi varmasti tullut kuulolle paremmin ja uskonut pidätteitäni, jolloin minun ei olisi tarvinnut joka hetki muistuttaa asiasta.

Loppuraveissa Aku oli hetken ajan kiireinen, mutta äänellä rauhoittamalla ja ympyröitä pyöritellen sain sen tasoittumaan. Niinpä tohdin antaa sille pidempää ohjaa, jonka perässä se venytti hienosti. Lopuksi se tarjosikin rennon letkeää ravia, jossa oli mukava kevennellä mukana. Tällä kertaa Aku oli kiireisempi, mikä vähän vaikeutti hallitun menon saavuttamista. Aku kuitenkin suoristui aika hyvin, ja asetuksetkin alkoivat lopulta toimia. Itseäni jäi tällä kertaa harmittamaan harjoitusravissa istuminen kinkkisyys sekä tietysti se, etten saanut pyydettyä Akua pysymään koko ajan kuulolla, vaan päästin sen aina kipittämään ennen kuin taas aloin pyytää sitä rauhoittumaan. Siirtymisten harjoittelu tämän ratsun kanssa voisikin olla paikallaan.

Kevyttä rentoilua ja työskentelyä

Pääsin taas jatkamaan ratsastusleirikunnon kohottamista, kun kävin maanantaina ensin ratsastamassa Easyn ja sen jälkeen suuntasin Tallinmäen tunnilleni. Easyllä oli takana kaksi hyppypäivää, joten omistajan toiveena oli kevyt liikutus. Päätin käydä aluksi maastolenkin, jonka jälkeen pyöriä kentällä vielä hetken koulukiemuroiden parissa.

Maastolenkille pääsimme ihmeen helposti. Easy ei vieläkään ollut mikään liitokavio, mutta se ei myöskään jarrutellut selvästi menomatkalla. Tosin ensimmäisessä ravipätkässä Easy päätti käydä mutkan hangessa, mutta se jäikin reissun ainoaksi. Pitäydyin maaston ajan vain käynnissä ja ravissa ja pyrin antamaan Easyn mennä rennosti itse. Aluksi se tuppasi kipittämään korvat tötteröllä, mutta malttoi hyvin hidastaa, kun sitä pyysin. Käyntipätkissä se kulki sangen rennosti pitkällä ohjalla. Pari maltillista säikähdysvavahdustakin sattui matkalle, kun Easy näki hurjan lumikokkareen maassa ja sitten jotain ihan omiaan. Sen sijaan taivaalle ilmestynyt Hitchcockin leffasta karannut karmivasti rääkynyt lintuparvi ei herättänyt siinä mitään reaktiota. Kotimatkalla käyntiaskelkin veti oikein hyvin.

Kentällä pyörittelin etu- ja takaosakäännöksiä käynnissä ja ravissa. Aluksi käännökset tuppasivat olemaan vain paikallaan pyörähdyksiä, kun vuoroin etu- ja takajalat liimautuivat maahan eivätkä enää ottaneetkaan pieniä askeleita. Korjauksena tajusin ratsastaa käännöstä aktiivisemmin silti etuosaa aina hieman jarruttaen, jolloin kaikki jalat ehtivät liikkua toivotusti. Pienillä raipankosketuksilla sain myös aktivoitua Easyä kääntymään täsmällisemmin, jolloin saimme parit aika kivat etuosakäännökset. Takaosakäännökset sen sijaan vähän tökkivät. Jotenkin en saanut etuosaa niin hallintaan, että käännös olisi ollut sujuva. Ravissa lähinnä keskityin siihen, että Easy kääntyi valtamerilaivan tyyliin eli koko hevonen kerralla ilman mutkitteluja. Etuosaa sai jarrutella nyt enemmän, jotta Easy malttoi ottaa sivuaskelia eikä vain pullahtanut uuteen suuntaan. Olen aina tykännyt näistä käännöksistä, mutta tämän kerran perusteella niitä saisi olla taas treenaamassa. Ote niihinkin on vähän hukassa.

Laukassa pyörittelin muutamat pääty-ympyrät, joiden aikana pyrin hakemaan Easyä suoraksi. Oikeassa kierroksessa hyödynsin vasta-asetusta, mikä tuntui auttavan, ja hetkittäin Easy rentoutui pyöreämmäksi. Aika nopeasti se kuitenkin joko sukelsi tai kiskaisi päänsä taas korkeuksiin, joten meno ei ollut tasaista. Vasemmassa kierroksessa sain enemmän huolehtia siitä, että ympyrä ei pienene, joten sisäavut olivat silloin käytössä. Oikea laukka tuntui tällä kertaa pyörivän paremmin, kun taas vasen oli jotenkin kulmikasta. Suorilla pätkillä laukan tahti tahtoi vähän muuttua, mikä jäi harmittamaan. Olisi ollut kiva saada tasaista laukkaa myös ilman ympyrän apua. En vain keksinyt tähän itse ratkaisua. Oliko vika tasaisen ohjastuntuman puutteessa, pohkeiden lepattamisessa irti tuntumalta vai jostain muusta?

Loppuraveissa annoin Easylle pidempää ohjaa, jolloin se malttoi jäädä vähän rennompaan raviin. Käynnissä se kulki jo hyvin letkeästi, joten päivän työt olivat pulkassa. Nyt arvelen keskeisimmäksi pulmaksi Easyn kanssa sen, että se on hyvin herkkä istunnalle, jota minä puolestaan en osaa joka hetki kontrolloida. Tästä esimerkkinä Easy töksäytteli sekä maastossa että kentällä yhtäkkiä muutamia kertoja käyntiin, vaikka omasta mielestäni vain jatkoin ravin ratsastamista. Istunnassani oli kuitenkin tapahtunut jokin muutos, jonka Easy oli huomannut ja tulkinnut. Istuntatunti näin herkän ratsun kanssa voisi olla mielenkiintoinen kokemus. Ehkä sitä kautta saisin oman istuntani tasaisemmaksi, mikä toivottavasti näkyisi ratsun kulkemisessa.

Hetkiä, kun tekee mieli buuata

Viikon ensimmäisen ekstratunnin otin vasta lauantaina, hyvä minä. B-tunnille kannattikin mennä, sillä ratsukoita oli yhteensä vain viisi. Opettaja oli jakanut minulle Peran, joten pääsin vähän asennoitumaan maaliskuussa koittavia koulukisoja varten. Tunnin treeninä oli ratsastaa maneesin lyhyet sivut ympyrän puolikkaana ja muutoin mennä suoraan hieman uralta sisempänä. Tavoitteena oli saada pitkillä sivuilla hevoset suoraksi ja ympyrän puolikkailla ajoissa valmistellusti hevoset asettumaan ja kääntymään hyvin.

Alkuverryttelyssä saimme ravata omaan tahtiimme vapaasti molempiin suuntiin, joita vaihdettiin lävistäjän avulla. Peralle tunti oli päivän ensimmäinen, jolloin se oli tapansa mukaan hieman omissa maailmoissaan ja ravasi aika ponnettomasti. Opettaja pyysikin ratsastamaan raviin vähän napakkuutta, mutta en oikein tiennyt, miten se tehtiin. Pohkeista Pera ei tuntunut piittavan kummemmin, ja pienestäkin raipan kosketuksesta se vain hätkähti parin askeleen verran. Ääniavut auttoivat jonkin verran, mutta on aika hölmöä turvautua vain niihin, sillä kouluradalla niitä ei saa käyttää. Ympyröillä muistin huolehtia siitä, että Pera kääntyi etuosastaan enkä vain vääntänyt sitä kaulasta mutkalle. Keskityin siihenkin, että Pera hilasi turpansa vasemmassa asetuksessa oikeasti pois oikealta, jolloin se kulki paremmin. Kovin tasaista tai pyöreää meno ei ollut muutoin kuin hetkittäin ympyröillä, mutta maltoin olla ottamatta siitä paineita.

Sitten siirryimme varsinaiseen tehtävään eli hevosen suoraksi ratsastamiseen ja ympyrän puolikkailla järkevään asettumiseen ja kääntymiseen. Kuviota ratsastettiin kaikissa askellajeissa ja ensimmäisenä tietysti käynnissä. Pera tahtoi taas siirtyä hiippailemaan, joten jouduin liian monta kertaa nohittamaan sitä eteenpäin. Olisin mieluusti pyytänyt sitä kerralla hommiin, mutta en vain löytänyt sitä tapaa, jolla Pera olisi sen ymmärtänyt. Suorat hetket menivät pääosin ihan ok, vaikka Pera tuntui yrittävän saada vasemmassa kierroksessa takaosaa oikealle ja oikeassa kierroksessa puolestaan sisälle. Ilmeisesti ero ei näkynyt kummemmin ulospäin, sillä opettajalta tuli kommenttia lähinnä suoruuden katoamisesta ympyrän puolikkaalle tarvittavaa asetusta valmistellessa. Ympyrän puolikkaat menivät kohtuullisen hyvin, sillä käynnissä minulla oli riittävästi aikaa valmistella asetus ja antaa hevosen kääntyä. Vasemmassa kierroksessa sain tosin vartioida sisäpohkeella, ettei Pera päässyt oikaisemaan kaarretta. Oikeassa kierroksessa sain taasen muistaa kääntää selvästi ulkoa, sillä muutoin Pera valui sieltä ulos.

Seuraavaksi jatkoimme kuvion työstöä harjoitusravissa. Istuntani hytkyi ja hyllyi vaikka miten, ja kaiken huipuksi pohkeeni pyrkivät koko ajan eteenpäin. Opettaja huomautti useampaan kertaan siirtämään pohkeita taaemmas, mutta se ei vain ottanut onnistuakseen. Yritin kovasti pähkäillä, miten minun pitäisi muuttaa istuntaani, jotta saisin siirrettyä pohkeita taaemmas, mutta en keksinyt tätäkään. Jokin palanen tai satakin jäi loksahtamatta istunnassani paikoilleen, jotta ongelma olisi korjautunut. Pitkillä sivuilla Pera kulki, kuten käynnissä eli kohtuullisen vähillä korjauksilla pääsimme järkevästi suoraan. Kaarteissa Peran tahti tahtoi hiipua, jolloin opettaja muistutti säilyttämään menon sielläkin. Asetuksen valmistelu hyvissä ajoin ennen ympyrän puolikasta tuotti kuitenkin enemmän vaikeuksia kuin käynnissä. Pera pääsi luikahtamaan asetusta valmistellessani joko vähän sisemmäs tai ulommas, kun en kyennyt sekä hakemaan asetusta että kontrolloimaan hevosta yhtä aikaa. Puhisin jo mielessäni, että onpas taas naurettavan vaikeaa. Opettaja muistutti ratsastamaan suorissa hetkissä hevonen tasaisesti jalkojen väliin, minkä seurauksena älysin asetustakin hakiessa vartioida pohkeilla, että Pera pysyi suorana. Tämä auttoi kummasti, ja meno parani hitusen. Kuvioon lisättiin myös toisen pitkän sivun aikana pyöräytetty voltti, jossa ongelmaksi tahtoi lähinnä tulla voltin venähtäminen loppupuoliskolla. Ohjeeksi tuli tasapainottaa menoa ulko-ohjalla ja muistaa edelleen kääntää tarkasti ulkopohkeella. Neuvo auttoi aina, kun muistin sen oikein toteuttaa.

Lopuksi tulimme samaa tehtävää vielä laukassa, tosin ilman toiselle pitkälle sivulle pyöräytettyä volttia. Laukka on yksi Peran vahvuuksista, ja kehtasin ajatella, että nyt saamme tehtävään jotain tolkkua. Mutta ehdinpä olla turhan toiveikas ja keskittyä toivomaan ehkä enemmän ihmettä kuin yrittämäänkään ratsastaa. Periaatteessa Pera laukkasi ihan hyvin, mistä tuli opettajaltakin kehu. Silti kaarteet menivät vähän miten sattuu, ja etenkin oikeassa kierroksessa Peran etuosa tahtoi liirata ulommas. Opettaja neuvoi selvästi kääntämään etuosaa niin, että se ja takaosa ovat samalla uralla. Pyörittelin avuksi muutaman ympyrän, jossa vasta-asetusta hyödyntämällä hain Peran suoraksi. Niinä hetkinä itsekin pystyin nauttimaan menosta, sillä kun Peran saa suoraksi, loksahtaa se liki itsestään oikeinpäin. Pitkät sivut menivät sinällään myös suorana, mutta jokin menosta puuttui. Nyt mietittynä se taisi olla rentous. Olin onnistunut pumppaamaan muun tunnin aikana itseeni niin paljon harmitusta kaikista pienistä kömmähdyksistä, etten enää osannut rentoutua. Ketutuksen kruunasi sitten se, ettei istuntani toiminut edes laukassa. Lässähtelin kummallisesti ja valuin satulassa edestakaisin. Tässä vaiheessa jo buuasin itselleni mielessäni sen verran, että olisin halunnut jättää koko homman kesken. Onneksi en sellaista oikeasti koskaan kehtaisi tehdä, joten nytkin roikuin sisulla satulassa mukana, vaikka yrittämisen into oli jo pahasti hävinnyt.

Loppuraveissa Pera viimein kulki itse aktiivisesti, jolloin sitä ei tarvinnut hoputtaa. Se pysyi samalla myös rutkasti paremmin tuntumalla, jolloin sitä oli paljon helpompi ratsastaa. Olin tunnin aikana valittanut opettajalle Peran turhan eläväisestä päästä. Neuvona tuli ratsastaa etuosaa lyhyemmäksi tuntumalla pysyen ja samalla pyytää pohkeilla takapää hommiin. Kun sain pyydettyä pohkeilla niin, etten heittänyt samalla tuntumaa pois, tasoittui Pera heti. Mutta käteni eivät osanneet säilyttää tasaista tuntumaa, joten hetken päästä Pera pääsikin taas pilkkimään päänsä kanssa miten tahtoi. Tunnista jäi inhottava harmitus. Eniten varmasti siksi, että alan viimein luopua siitä toivosta, että minun ja Peran yhteistyö paranisi niin, että sillä olisi järkevää vielä jatkaa koulukisaamista. Pisteet eivät parane mihinkään suuntaan, jos en ala ymmärtää kunnolla, miten Peran saa ratsastettua rennon aktiiviseksi. Treeniä ja treeniä vain siis, sillä ihmeitä ei taida itsestään tapahtua.

Istumista koko tunnin edestä

Kolmen ratsukon pienryhmätunnin treeniaihe tuli enemmän kuin tarpeeseen. Niin paljon kuin sen treenaamista inhoankin, saisin treenata sitä monin verroin enemmän. Niinpä en mutissut kertaakaan, kun opettaja ilmoitti tunnilla treenattavan tällä kertaa istuntaa. Ratsuarpajaisissa sattui kunnon voitto kohdalleni, sillä opettaja oli jakanut minulle iki-ihanan Hilanterin. Jostain syystä tämä toisinaan turhankin hyvin oman päänsä pitävä suomenhevosruuna on onnistunut hiippailemaan yhdeksi minulle tärkeimmistä hevosista. Hilanterissa on vain sitä jotain.

Alkukäyntien jälkeen siirryimme ravaamaan siten, että ensin kevennyksessä pysyttiin kaksi askelta ylhäällä ennen kuin yhden askeleen ajaksi istahdettiin alas. Sitten homma vaihdettiin toisinpäin eli istuttiin kaksi askelta harjoitusravissa ja kevennettiin yhden askeleen ajan. Sekään ei vielä riittänyt, vaan sitten vielä kevennettiin viisi askelta ja istuttiin viisi askelta alas. Parhaiten minulta sujui yhden askeleen ajaksi istuminen alas ja kahden askeleen ajan irti satulasta pysyminen. Valtaosan ajasta sain sekä noustua satulasta että laskeuduttua takaisin hallitusti, jolloin en häirinnyt Hilanterin ravaamista. Muutamia kertoja pohkeeni eivät pysyneetkään hevosen kyljissä tuntumalla, vaan pääsivät heilahtamaan eteenpäin, jolloin tasapainoni petti ja lässähdin lässähdin satulaan. Kahden askeleen ajan istuminen alas ja yhden askeleen kevennyksessä ongelmana oli harjoitusraviosuus. Hilanteri meni vielä melkoisessa hirvimeiningissä, jolloin pari askeltakin ehti pomputtaa minua melkoisesti, jolloin ne hetket eivät olleet kauhean kauniita katsottavia.

Viiden askeleen kevennyksen ja alasistumisen aikana pääsin vähän työstämään istumista harjoitusravissa. Siinä istuessani Hilanteri tahtoi samantien hidastaa, ja opettaja huomautti jalkojeni puristuvan satulaan, johon Hilanteri reagoi välittömästi hidastamalla. Pääsinkin rentouttamaan jalkojani hyvin, sillä Hilanteri ilmaisi heti, jos kuvittelinkaan tarraavani jaloillani kiinni. Harjoitusravissa istuminen ei aivan muuttunut luontevaksi, mutta alaselän notkoa pyöristämällä hieman sain parempia hetkiä. Pohkeeni eivät kuitenkaan halunneet pysyä aloillaan noina kertoina, jolloin istunta ei kuitenkaan muuttunut kovin tukevaksi. Opettaja ohjeisti myös suoristamaan ylävartaloa, joka tahtoi olla hieman turhan etukenossa. Hilanterikin venkoili hieman arvatenkin huteraa istuntaani protestoiden. Hilanterin yksi parhaita puolia onkin se, ettei se juuri ala sietää kokeneempien ratsastajien virheitä, vaan osoittaa ne korostetusti.

Näiden tehtävien jälkeen nakkasimme jalustimet kaulalle ja viritimme ohjat puolipitkiksi. Ensimmäiseksi saimme haahuilla pitkin maneesia pyöritellen mitä tahansa kuvioita. Tavoitteena oli saada hevonen kääntymään ja liikkumaan toivottuun suuntaan paino- ja pohjeapujen kanssa. Ohja piti jättää niin rauhaan kuin mahdollista. Välillä sain Hilanterille kerrottua hyvin, minne toivoin sen menevän, mutta sitten yhtäkkiä se ei enää tajunnutkaan minua ja meni minne halusi. Yritin kovasti pähkäillä, mitä muutin ratsastuksessa, mutta en keksinyt sitä. Nollasin sitten tilanteen aina mielessäni ja aloin yrittää uudelleen, jolloin Hilanteri taas hetken aikaa ymmärsi minua. Mahdollisesti saatoin liioitella apujani, jolloin istuntani levisi eikä ratsu enää voinut tietää, mihin oikein halusin. Ehkä taas yksi osa avuistani sanoi, että tuonne, mutta kaikki loput sanoivat, että tänne. Tästä tehtävästä tykkäsin, sillä siitä tuli mukavasti länkkäfiilikset. Enää olisi tarvinnut stetsonin ja lasson, niin paketti olisi ollut (ratsastustaitoa vaille) valmis.

Sitten pysyimme edelleen puolipitkällä ohjalla ja aloimme treenata siirtymiä. Teimme käynti-seis-, ravi-käynti- ja käynti-laukka-käyntisiirtymiä. Käynnistä pysähdyksiin siirtymiset onnistuivat, kun nojasin aavistuksen taaksepäin ja pyöristin notkon selästäni pois. Aivan kuin seinään Hilanteri ei seisahtunut, mutta sinnikkäästi liikettä mukailematta ja tiiviisti istumalla Hilanteri aina lopulta pysähtyi ja ilman ohjaa. Melkoinen saavutus minunlaiselleni ohjan halaajalle. Ravi-käyntisiirtymiset olivat samoin varsin helppoja, ja siihen riitti oikeastaan vain pieni jarrutus istunnalla. Hilanteri taitaa muutenkin tykätä käynnistä sen verran, että saattaisi tarjota sitä, vaikka kukaan ei edes pyytäisi. Sen sijaan käynti-laukka-käyntisiirtymät olivat puolipitkällä ohjalla ja muutenkin istuntaongelmieni vuoksi hyvin vaikeita. Laukka ei meinannut joka kerta nousta, ja Hilanteri alkoi esittää bravuuriaan eli mutkalle vääntymistä ja hetkittäistä paikoilleen juurtumista. Opettaja yritti neuvoa viemään vähän painoa ulkoistuinluulle ja sitten istunnalla keinauttamaan hevonen laukkaan. Muistin kyllä hämärästi, että näinhän laukka ihannetilanteessa nousee, mutta kroppani ei suostunut yhteistyöhön tällä kertaa. Keräsin sitten itse asiasta niin paljon paineita, että Hilanteri jumitti vastineeksi vielä enemmän. Opettaja muistuttikin pitämään enemmän sellaisen rennon meiningin, josta kevyesti vain siirryttiin laukkaan ilman, että siitä tehtiin isoa numeroa. Laukat alkoivat nousta, mutta ei kovin ponnekkaasti suoraan käynnistä. Laukasta käyntiin siirtymiset eivät myöskään ottaneet onnistuakseen oikeastaan yhtään. Väliin mahtui aina liian monta raviaskelta, kun en joko valmistellut siirtymää kunnolla tai kaiken lisäksi istuntani ei vain pysynyt riittävän jämäkkänä.

Lopuksi saimme ottaa ohjat normaalille tuntumalle, mutta jalustimet jätettiin edelleen matkasta. Tehtävänä oli treenata käynti-laukka-käyntisiirtymiä vielä ohjat tuntumalla pitäen. Hetkittäin laukassa Hilanteri esitti hyvää, pyöreää laukkaa, josta sain ympyrällä kääntämistä hyödyntämällä siirrettyä sen kohtuullisesti käyntiin. Sen sijaan käynnistä laukkaan siirtymistä saimme treenata tosissamme, sillä Hilanteri tykkäsi pistää siihen aina raviaskeleita. Vaikka kuinka yritin nohittaa pusertumatta silti satulaan kiinni, en saanut kovin montaa kertaa Hilanteria tarpeeksi aktiiviseen käyntiin, josta laukka olisi noussut. Onneksi muutaman kerran rentouduin vahingossa ennen laukannostoapujen antamista, jolloin Hilanteri nostikin laukan varsin mukavasti. Kuten opettaja kuului sanovan: ratsastuksessa vähemmän on enemmän. Laukassa oli mukava fiilistellä töitä tekevää ratsua, vaikka Hilanterilla hyvät hetket eivät jatkuneetkaan kovin montaa askelta. Se kuitenkin tarjosi parastaan eikä siitä voinut olla nauttimatta. Niin vasemmassa laukassa kuin aiemmin tunnin aikana samaan suuntaan ratsastetuissa käynnissä ja ravissa opettaja muistutteli koko ajan hakemaan asetus läpi niin, että Hilanterin turpakin tulee vasemmalle eikä se vain niksauta kaulaansa nätin pyöreäksi. Hilanterin bravuurihan on kulkea turpa vinkkarallaan juuri toiseen suuntaan kuin pitäisi. Kohottava sisäohjan ote auttoi kummasti vinkkaamaan Hilanterille, missä sen turvan kuului olla. Sain myös hienosti treenata ulkopuolen apujen käyttämistä, sillä Hilanteri valui heti sinne, mikäli pohkeeni lepattivat omilla teillään.

Loppuraveissa Hilanteri malttoi jo tarjota asiallisempaa ravia alun hirvikipityksen sijaan, jolloin harjoitusravissa istuminen oli kummasti helpompaa. Hilanteri pysyi myös kohtuullisen kivasti tuntumalla, jolloin sain viimeistään ympyröiden aikana sen pyöristymään rennosti. Tässä vaiheessa pääni ympärillä taisi taas leijua sydämiä, sillä tunti tämän ratsun kanssa oli vaikeista hetkistä huolimatta silti niin kiva ja ennen kaikkea opettavainen. Voisin oppia yhtä sun toista, jos saisin mennä Hilanterilla useamminkin. Istunnan lisäksi varmasti oppisin olemaan myös vähän pitkäpinnaisempi, sillä hätiköimällä ei tämän, kuten varmasti monen muunkaan ratsun kanssa pääse muualle kuin ojasta sinne allikkoon. Täytyypä joskus taas ihan varta vasten toivoa Hilanteria ratsuksi, niin pääsen varmemmin jatkamaan oppimista sen ohjauksella.

Mainio uusi tuttavuus

Viikon toinen Tallinmäen tuntini vierähti kahden ratsukon tunnilla torstaina. Ratsukseni sain toiveeni mukaisesti tallin uusimman tulokkaan eli Akun. Olin aikaisempien havaintojeni perusteella pitänyt Akua pienehkönä suomenhevosena, mutta nyt lähempää tarkasteltuna se taitaakin olla noin 160-senttinen, ellei jopa vähän päälle. Lisäksi se oli sopivasti muodostunut rungoltaan, jolloin se tuntui passelilta koonsa puolesta. Osaamistasoltaan Aku on käsittääkseni helppo B ja rataesteillä siltä sujuu 70 senttiä. Tunnin tehtävänä oli ympyrällä kääntäminen ja asettaminen sekä sitä myöten hevosen ratsastaminen oikeinpäin.

Ympyrällä kääntämisen apuna käytettiin ajatusta siitä, että pääty-ympyrä oli kahdeksankulmio. Sen kulmien aikana tuli muistaa asettaa ja kääntää, jonka jälkeen tuli myös rentoutua. Aku eteni käynnissä mukavasti omalla moottorilla, jolloin minun ei tarvinnut huolehtia sen liikkumisesta. Alkuun Aku vähän jännittyi asettamisista, mutta opettaja kehotti vain jatkamaan rentoutumista unohtamatta, jolloin Akukin alkaisi varmasti kulkea oikeinpäin rennommin. Oikeassa kierroksessa tämä tapahtuikin kohtalaisen helposti, kun muistin aina myödätä enkä jäänyt pitelemään hevosta ohjilla tai nyhertämään jotain varmuuden vuoksi. Vasen kierros oli Akulle hieman jäykempi puoli ja samalla minulle se vaikeampi suunta, jolloin saimme mennä useampia ympyröitä ennen kuin aloin taas tavoittaa ajatuksen asettamisen, kääntämisen ja rentouden yhtälöstä. Opettaja muistutti, että Akulta kärsii vaatia asioita, sillä se osaa kyllä tehdä pyydetysti. Samalla hän muistutti tekemään asetukset selvästi eikä jättämään niitä puolitiehen. Hankalampaan suuntaan asettaessa taidan siis tyytyä herkästi siihen, että hevonen menee jotenkin sinnepäin. Kaiketi kuvittelen, etten pysty parempaan tai mikä vielä pahempaa, luulen pyytäneeni oikein ja hevosen samoin tehneen vaaditusti. Lopulta kohottavat sisäohjan otteet ratkaisivat tilannetta niin, että Aku alkoi asettua vasemmallekin paremmin ja rentoutua.

Ravissa ympyrätyöskentelyä jatkettiin samoin pääty-ympyröillä niitä nyt molemmille lyhyille sivuille tehden. Ympyrää sai vaihtaa lävistäjän kautta. Aluksi tarkoituksena oli istua harjoitusravissa, mutta istuntani ei löytänyt vielä hyvää mukautumista Akun tavalliseen raviin, joten opettaja armahti ja antoi keventää. Harjoitusravissa istuminen kun ei onneksi ollut tunnin varsinainen harjoitus. Aku liikkui edelleen ravissa ihanasti itse ja varsin tahdikkaasti. Opettaja muistutti jälleen tekemään asetukset selvästi ja siten, että ne menivät myös läpi. Oikea kierros alkoi sujua taas helpommin, jolloin Aku oli mukavan kevyt ratsastettava. Vasempaan kierrokseen oli aluksi jälleen hankalampaa, kun en muka osannut asettaa kunnolla ilman, että Aku pääsi valumaan sisemmäs. Sisäpohjetta aktivoimalla ja kohottavilla sisäohjan otteilla Aku palasi taas kuulolle, jolloin vasenkin kierros alkoi sujua järkevämmin. Aku kulki suorinakin hetkinä ympyrää vaihtaessa mukavasti kuulolla, jolloin sen kyydissä sai melkein vain istua ja nauttia. Kahdeksankulmion ajatteleminen ympyrällä auttoi erityisesti siihen, etten jäänyt koko aikaa venkslaamaan jotain, vaan muistin välillä rentoutua ja hellittää, kun hevonen teki pyydetysti.

Laukassa hevosen kääntämistä jatkettiin samoin pääty-ympyröitä hyödyntäen. Tehtävään lisättiin ympyrä leikkaa -kuvio, jonka suoristushetkessä hevonen siirrettiin raviin ja jatkettiin pitkää sivua myöten toiseen suuntaan tehdyn ympyrän alkuun ja nostettiin laukka. Mikäli laukasta siirtyminen hallittuun raviin ei onnistunut, piti hevonen pysäyttää lyhyttä sivua kohti ja odottaa paikoillaan niin kauan, että hevosella ei ollut enää kiire mihinkään. Akun laukka oli mukavaa istua, ja vaikka se muutamia kertoja pudotti jostain syystä raville, pyöri laukka muutoin aika hyvin. Ilmeisesti olin käynnin ja ravin aikana saanut kääntymistä ja asettumista sille perille, sillä laukassa se tarjosi hetkittäin varsin mukavan pyöreää ja rentoa menoa. Opettaja varoitti kuitenkin, että Aku saattoi painua helposti liiankin alas. Muutoin itse ympyrät sujuivat kivasti, vaikka vasemmalle sain edelleen tehdä enemmän töitä. Nyt se suunta kuitenkin rullasi paljon vaivattomammin, ja sain antaa Akun tehdä töitä ja nauttia sen menosta. Yllätyin kyllä, kun olin ajatellut laukassa aiempien ongelmien pahentuvan, mutta Aku kulkikin jopa käyntiä ja ravia paremmin. Muutamat hetket olivat aika makeita, kun hevonen oli kunnolla tuntumalla ja teki aktiivisesti töitä pyöreän rentona pysyen. Raviin siirtymiset onnistuivat vasemmassa kierroksessa paremmin, mutta pienen hiomisen jälkeen myös oikea kierros alkoi sujua. Taisin ottaa Akun pysähdyksiin tehtävän aikana kahdesti, jonka aikana se oppi malttamaan hyvin. Niinpä laukasta pääsimme siirtymään maltilliseen raviin, jolloin Aku pysyi hyvin kuulolla ja rentoutui raviin nopeasti. Olin taas aika innoissani siitä, kuinka ratsuni ei ottanut laukkaamisesta kierroksia, vaan piti sitä yhtenä askellajina siinä missä muitakin.

Loppuraveissa annoin Akun venyttää ohjan perässä ja kehuin sitä hienosta suorituksesta. En kyllä ole hetkeen istunut näin vaivattoman suomenhevosen kyydissä. Tietysti jokaisella hevosella, niin kuin ihmisellä, on luontaisesti vinouksia, mutta Aku oli kuitenkin ihmeen helppo, vaikka vasemmalle meno olikin vähän hankalampaa. Akussa parasta oli oma moottori, jota se käytti järkevästi. Oli ihanaa, kun hevosta ei tarvinnut patistella liikkumaan saati olla jarruttelemassa joka hetkessä. Aku oli kyllä kaikin puolin varsin mainio uusi tuttavuus, jolla toivon pääseväni menemään vielä useamminkin.