Uskalla myödätä

Vaihdetaan irrallaan hevosen kyljistä roikkuvat pohkeet sekä armottoman hitaat kädet toimivampiin kappaleisiin. Tähän tulokseen tulin keskiviikon vakiotunnillani, kun koetin saada jotain järkeä Peran ratsastamiseen. Ennen tuntia olin hyrissyt mielessäni, kuinka pääsisin väläyttelemään Peran kanssa kivoja hetkiä, mutta ahneuksissani ennakoin liikaa. Tunnin treeniaiheina olivat askeleen lyhentäminen ja pidentäminen sekä laukannostot ravissa tehdyn pohkeenväistön jälkeen. Pera jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta.

Askeleen lyhentämistä ja pidentämistä tahkottiin pysyen pääty-ympyrällä. Opettaja neuvoi askeleen lyhentämisessä hakemaan ensin hevosen vähän lyhyemmäksi ja vasta sen jälkeen vaikuttamaan askeleeseen. Pidennyksessä puolestaan lähdettiin ensin venyttämään askelta ja sen pohjalta päätettiin, kärsikö hevosen antaa myös vähän pidetä vai oliko se parempi pitää vähän lyhyempänä, jotta se ei lässähtäisi pitkäksi askeleen mukana. Peralla on hyvin säädeltävät askeleet, joten kuvittelin tehtävän menevät ihan suitsait. Vaan eipä mennytkään, yllättäen. Jostain syystä minun oli vaikea saada pidätteet läpi, kun Pera tuntui olevan piittaamatta niistä ja painoi ohjalle. Yritin yhdistää myös jämäkän istunnan ja sillä jarruttamisen, mutta sekään ei tuntunut auttavan.

Väliin sain Peraa hiippailemaan, mutta silloin aktiivisuus katosi liki kokonaan. Pera ei myöskään halunnut kovin rentoutua lyhennyksissä, vaan vähän jopa jäkitti vastaan. Opettaja neuvoi pidätteen ottamisen jälkeen yksinkertaisesti vain uskaltamaan antaa myöten. Sen jälkeen saattoi taas vaatia lisää, mutta aina piti muistaa myödätä. Yksinkertainen ja kerrassaan perinteinen neuvo, mutta niin vain olin sen unohtanut. Jotenkin sorrun kuvittelemaan, että kun vain pidän käteni paikoillaan, hevonen jossain vaiheessa tajuaa jäädä siihen. Periaatteessa tasainen tuntuma pitääkin tarjota, mutta käsi ei saa jumahtaa täysin liikkumattomaksi, kuten minulla tuppaa yleensä käymään. Lopulta aloin yksinkertaisesti ajatella pientä hölläystä ohjista aina, kun olin pyytänyt jotain. Näin Peralla ei jäänyt vahvaa seinämää, johon jäädä nojaamaan. Hiljalleen se alkoikin kantaa itseään hetkittäin paremmin, vaikka montaa askelta oikeinpäin emme päässeetkään. Muutos oli kuitenkin ihanan selkeä ja ennen kaikkea Peran keveneminen edestä ilahdutti rutkasti. Pidennysten pariin en juuri päässyt, kun lyhentäminenkin tuotti näin paljon tuskaa. Peraa oli kuitenkin tällä kertaa helpompi pyytää eteen kuin koettaa saada lyhyemmäksi.

Tämän hieman niin ja näin menneen tehtävän jälkeen pääsimme ravissa tehtyjen pohkeenväistöjen ja niiden jälkeen nostettujen laukkojen pariin. Käännyimme A:sta keskihalkaisijalle ja väistäsimme hevoset takaisin uralle noin pitkän sivun puolivälin kohdille. Siitä nostimme laukan ja laukkasimme pääty-ympyrän työskennellen laukkaa mahdollisimman hyväksi. Vasemmalle tehdyissä väistöissä Pera yritti pullauttaa vasemman lapansa ulos ja valua sieltä karkuun. Opettaja neuvoi kontrolloimaan vasenta lapaa ja pitämään Pera mieluummin jopa ilman asettamista. Vasemmalta saikin ottaa pidätteitä aika tiiviisti samoin kuin vartioida vasemmalla pohkeella, että hevonen pysyi toivotusti ja väisti. Oikealle tehdyt väistöt eivät olleet niin pahaa pullahtamista, mutta väistöaskeleet eivät olleet kuitenkaan kovin näppäriä. Olisin kaivannut Peralta selvemmin tuntuvia askeleita, mutta en tainnut lopulta vaatia siltä niitä. Välillä väistöissä Peralla oli kiire ja välillä taas aikaa, vaikka maailman tappiin saakka. Kovin tasaista saati tahdikasta meno ei siis ollut. Mikä lie niissäkin ollut vikana, se jäi selvittämättä.

Varsinaista jee-hetkeä ei loppujen lopuksi tullut laukkapätkiinkään. Opettaja tuumasi, että Pera vaikutti siltä, että jäi odottamaan sitä lopullista pyyntöäni kulkea oikeinpäin. Siltä se vähän itsestäkin tuntui. Pyysin ja väkersin, mutta ilmeisesti liikaa ja liian epämääräisesti. Pera kyllä laukkasi, mutta takajalat eivät olleet parhaiten menossa mukana, jolloin yleisvaikutelma oli vähän lässähtänyt. Samalla sorruin myös halailemaan sisäohjaa, jolloin unohdin ulkopuolen tuen. Askel tai pari koko tunnin laukkaosuuksista saattoi mennä kohdilleen, mutta nekin olivat tuurista johtuvia. Tällä kertaa meno oli sangen epämääräistä, jolloin en tuntunut voivan keskittyä saati parantaa menoa jonkin mystisen syyn takia. Kummaa.

Loppuraveissa yritin vielä maanitella Peraa venyttämään eteen ja alas. Se antoikin aina hetkittäin periksi ja venytti tuntumalla pysyen, mutta meno töksähti aina hyvissä ajoin ennen kunnon venytykseen pääsemistä. En tosin ole aiemminkaan saanut Peraa venyttämään kovin pitkälle, joten sinällään se ei ollut uutta. Harmittelin kuitenkin tunnin jälkeen etenkin pohkeideni epävakautta ja sitä, etten saa pidettyä niitä tuntumalla. Mieltä synkensi tietysti myös tuttu käsiongelmani, joka tämän pohjeongelman kanssa aiheuttaa melko kinkkisen yhtälön. Nakkasinkin tunnin jälkeen tallin toiselle opettajalle, että hänen tulee jatkossa varautua juoksutuspiiskan kanssa opettamaan minua. Eivätköhän ne pohkeetkin tajua parhaansa ja ala pysyä vaaditussa paikassa, kun vähän juoksutuspiiskalla kutittelee niitä. No, ehkei ihan näin hurjiin toteutustapoihin tarvitse mennä, mutta jonkin virikkeen tarvitsisin, että saisin tähän asiaan parannusta viimeinkin.

Kyllä se vielä joskus

Ratsastusviikkoni alkoi tiistain C-B-tunnilta, jonne änkesin hieman harmillisesti yhdeksänneksi ratsastajaksi. Ratsuarpajaisten tulos sen sijaan oli pieni yllätys: sain vasta toisen kerran Lennin. Taukoa tästä ratsusta onkin ehtinyt tulla liki yhdeksän kuukautta, joten ehkä oli aikakin. Toisaalta olen ymmärtänyt varsin hyvin, miksi Lenniä ei ole minulle jaettu. Tallin sivuilla sen kerrotaan olevan erittäin herkkä ratsastajan istunnalle ja kädelle sekä jännittyvän helposti kaikista ohjasotteista. Tiedän kyllä, että käsilläni on oma elämä istunnastani puhumattakaan, joten olen suosiolla ollut Lenneilemättä hyvät tovit. Nyt olin kuitenkin varovaisen iloinen näkemään, miten ratsu liikkuisi tauon jälkeen minun kanssani.

Tunnin tehtävinä olivat kulmien ratsastaminen takaosakäännösmäisesti sekä siirtymät mahdollisimman paljon istuntaa käyttämällä. Aloitimme heti käynnistä kulmien ratsastamisen ja pitkillä sivuilla puolestaan ajattelimme hieman hevosen askeleen lyhentämistä ja sitten pidentämistä. Lenni jännittyi päänsä kanssa heti, kun otin ohjat tuntumalle. Keskityin sitten ajattelemaan mahdollisimman kevyttä kättä ja ratsastamaan enemmän pohkeilla. Takaosakäännösmäiset kulmat menivät käynnissä ihan ok, mutta niissä olisi saanut olla terävyyttä vähän enemmän. Koetin kyllä kääntää jämäkästi ulkoa, mutta ilmeisesti en sitten hallinnut hevosen etuosaa niin, että käännös olisi tapahtunut vikkelästi. Ravissa Lenni tuppasi jännittymään niin paljon, että kipitti mieluusti kulmat ja muut pätkät vikkelästi ohi ilman, että juuri keskittyi pyyntöihini. Menoa ei varmasti auttanut se, että ravissa käteni tuntuivat hyppelehtivän miten sattuu, vaikka kuinka yritin pitää niitä vakaana. Pitkille sivuille tehdyt askeleen lyhentämiset ja pidentämiset eivät myöskään juuri onnistuneet. Välillä hoputin Lenniä liikaa, välillä taas sammutin sen menon totaalisesti.

Siirtymisiä treenattiin ravi-käynti-ravikuviolla pitkillä sivuilla. Aloin käyttää alusta alkaen apuna hengitystä eli uloshengityksen aikana koetin pysäyttää oman liikkeeni ja kertoa siten hevoselle, että sen tulisi siirtyä käyntiin. Alussa Lenni tuntuikin tajuavan, mitä halusin ja vaihtoi ravin käyntiin ihan hyvin. Sen sijaan raviin palaaminen ei lähtenyt kovin sutjakkaasti. Omasta mielestäni en kuitenkaan sortunut puskemaan hevosta istunnalla liikkeelle, vaan komensin pohkeilla. Raippaa olisin saanut tosin käyttää, sillä siirtyminen raviin oli aika tahmaista. Opettajalta tuli kommenttia, etten varaisi siirtymissä alaspäin niin paljon painoa jalustimille. Tätä en ennen huomautusta ollut hoksannutkaan, mutta tunnistin pian jännittyväni siirtymisessä myös jaloista, vaikka koetinkin hengityksen avulla olla rento. Ilmeisesti aloin jännittyä enemmän, sillä Lenni tahtoi alkaa ravissa taas kipittää eivätkä istunnalla yritetyt siirtymät käyntiin enää tahtoneet onnistua, vaan jouduin käyttämään ääntä ja ohjaakin apuna. Lenni sitten väliin esittikin taas ihan kelvollisen siirtymän käyntiin ilman noita kahta. Jäi vähän mysteeriksi, mitä tein oikein ja mitä taas väärin, kun homma toimi ja oli toimimatta. Tulipahan kuitenkin taas treenattua siirtymiä myös ilman, että halasin joka hetki ohjaa.

Laukassa saimme jatkaa edelleen kulmien ratsastamista joskin enemmän ajatusta hyödyntäen kuin varsinaisia takaosakäännöksiä tehden. Lisäksi lyhyille sivuille sai pyöräyttää ympyrät, mutta niille ei pitänyt jäädä turhaan pyörimään, sillä tavoitteena oli tehdä laukkatyöskentelyä vähän enemmän. Opettaja myös huomautti, että jokaisen pitäisi tarkkailla muiden menoa ja yrittää pysyä koko ajan laukassa. Eli tavoitteena oli voida kontrolloida hevosta laukassa niin, että toisia hevosia ehti väistää joko reippaammalla tai rauhallisemmalla laukalla sen sijaan, että siirryttiin raviin tai käyntiin. Koska ratsastajia oli yhdeksän, ei homma mennyt ihan niin hyvin kuin olisi voinut eli moni minä mukaan lukien esitti ravia ja käyntiä, kun tila kävi ahtaaksi. Laukassa ongelmaksi tuli Lennin pieni kaahotus ja toisaalta helposti laukan pudottaminen raviin. Ympyröillä Lenni rauhoittui aika mukavasti, mutta näki pitkän sivun alun aina kiihdytyskaistana. Kun toppuuttelin sen menoa, se pudotti usein raville. Opettaja kommentoikin, että vaikka hevosta lyhentää, täytyy sille edelleen sanoa, että pysytään laukassa. Meno paranikin hieman, kun muistin pitää pohkeet paremmin tuntumalla pidätteiden aikana. Jostain syystä laukassa en oikein osannut istua, vaan tunnuin seilaavan satulassa eteen ja taakse. Opettaja huomautti myös siirtämään pohkeita vähän taaemmas, mutta se tuntui liki mahdottomalta. Jalkani eivät vain halunneet venyä siihen suuntaan, ja jos sainkin niitä sinnepäin, muuttui istuntani entistä huterammaksi. Loppua kohti laukkaa saattoi alkaa jo vähän säädellä, mutta kaukana hallitusta menosta olimme silti.

Loppuraveissa Lenni taas yritti kipittää niin, että kaviot vain kopsahtelivat toisiaan vastaan. Sain taas toppuutella sitä ja päädyinpä siirtymään käyntiin sitä varten. Hiljalleen Lenni alkoi taas rauhoittua, jonka jälkeen tohdin siirtää takaisin raviin. Nyt meno oli jo asteen hallitumpaa, ja hetkittäin Lenni vähän rentoutuikin, joskaan ei pitkiä aikoja. Opettaja tuumasi, että tuntiin mahtui hyviäkin askeleita, jolloin Lenni työskenteli paremmin takapäällä. Hän tuumasi vielä myös, että kyllä me vielä joskus Lennin kanssa saamme homman toimimaan. Haasteeksi jäi kuitenkin saada se käyttämään selkäänsä. Omilla taidoillani en siihen kyennyt, joten Lenni mennä jolkotti valtaosan tunnista hirvimoodissa. Näin ollen sain hyvillä mielin tunnustaa, että se on minulle liian herkkä hevonen. Toivottavasti sitä ratsastaa jatkossakin enemmän ne ratsastajat, jotka osaavat herkistää apujaan riittävästi. Toisaalta Lennillä olisi kiva mennä silloin tällöin, sillä se muistuttaisi hyvin siitä, kuinka kevyesti tulisi ratsastaa, niin sitä kuin muitakin hevosia.

Kääntämistä tiimalasilla

Lauantaina suuntasimme kaverini kanssa pitkästä aikaa Tallinmäelle ratsastamaan. Kun lähdimme matkaan, auton mittari näytti ihan siedettävät -10 astetta ulkona ratsastamista ajatellen. Niin vain perille päästyämme pakkanen olikin ovelasti kiristynyt -20 asteeseen (välimatkaa näiden kahden mittauspaikan välille kertyi noin 23 kilometriä). Kaikeksi onneksi olin pakannut topparatsastushousuni mukaan, ja muutenkin vaatteita oli riittävästi, joten tunnista muodostui loppujen lopuksi varsin lämmin. Opettaja antoi meille ratsuiksi Melban ja Jetin. Koska kaverini ei ollut mennyt Melballa ja minä olin, sain tällä kertaa Jetin, joka tosiaan Sukupostin kuviin verrattuna on rutkasti valkoisempi nykyään, kuten Tallinmäen kuvakansiosta voi nähdä.

Alkuverryttelynä menimme kaikkia askellajeja kohtuullisen leppoisin mielin. Jetti hiippaili ravissa hyvin kiireettömästi menemään, mutta hetkittäin reipastui vähän. Laukassa se puolestaan tarjosi hidastetusta filmistä napsaistua esitystä, jolloin opettaja komensikin meitä liikkumaan eteenpäin. Jetti reipastui kohtuullisesti ja liikkui, kun muistin itsekin sitä ajatella. Jos taas jäin katselemaan kaunista auringonpaistetta tai miettimään, että ovatpas hevoset kovin kauniita eläimiä, oli Jettikin pian omissa ajatuksissaan. Sellainen ratsu kuin kuski -ajatus toimii varsin hyvin Jetin kohdalla. Opettaja kertoi Jetin toimivan niin kuin ennenkin eli kulkevan kyllä, jos sen annetaan tehdä asiat rauhassa eikä jäädä päkertämään ylimääräistä varmuuden vuoksi. Tällöin Jetti nimittäin saattaa mennä jumiin, kun asiaa tulee liiaksi. Hurautimmepa laukassa vielä parit vaihdot lennosta, ja Jetti teki ne varsin näpsäkästi jo tässä vaiheessa. Innostun yhä askeleessa tehdyistä vaihdoista kuin ne olisivat korkeaakin korkeampaa kouluratsastusta, joten olin taas mielissäni.

Tunnin päätehtävänä oli ratsastaa kentällä tiimalasin muotoista kuviota tarkasti ja kohtuullisen nopeasti kääntäen. Kuvittelen tehtävän näyttäneen suunnilleen hahmottelemani kuvan kaltaiselta. Aluksi tosin mielikuvani tiimalasista oli vähän vinkkarallaan ja ratsastin kuviota vähän miten sattuu. Kun seurasin tunnin muita ratsastajia, aloin lopulta päästä kartalle. Tiimalasin vasemman kierroksen puolikkaan ratsastaminen osoittautui hankalaksi. Mikäli sain Jetin kääntymään näppärästi, en saanut asetusta läpi. Jos taas sain asetuksen läpi, oli kääntyminen enemmänkin valumista. Vasen pohkeeni vihelteli joutessaan, sillä töitä se ei ainakaan tehnyt. Tällä kertaa pohkeenikin kertoivat sen, etteivät osaa tehdä töitä yhtä aikaa, vaan jommankumman on aina huilittava vuorollaan. Kaikeksi onneksi oikealle menty tiimalasin puolikas sujui helpommin. Asetuksen sai ilman, että Jetti pullahteli, ja pääsin opettajan hoksautusten avulla kääntämään vähän terävämmin valumisten sijasta.

Samaa kuviota tultiin käynnin lisäksi myös ravissa ja laukassa, jossa lävistäjien loppupuolella vaihdettiin laukka lennosta. Ravissa vasemman puolen pulmat korostuivat, ja muutenkin hetkittäin unohdin kääntää riittävän nopeasti. Jetti kyllä kääntyi, joten lähinnä itse jäin pyytämään turhan epämääräisesti. Välillä tosin päästin Jetin hiippailemaan, jolloin sain taas hoputtaa sitä liikkeelle. Laukassa meno oli melkoisen ponnetonta paikoitellen. Kuvioon keskittyminen tuntui vievän minulta kyvyn ajatella etenemistä, jolloin mielestäni matelimme paikoin liikaa. Laukassakin Jetti kääntyi aika kivasti isoksi hevoseksi, mutta olisin tietysti toivonut aktiivisuutta enemmän. Ehkä mielessäni lausuma toiveeni tavoittaa Jetin vielä jokin päivä, kun en tainnut avuillani sitä sille tällä kertaa välittää. Laukassa oli kuitenkin kiva huomata se, etteivät käynnissä ja ravissa vaivanneet puolierot tulleet niin vahvasti esille. Laukatkin vaihtuivat sangen helposti, sillä Jettikin tuntui olevan kartalla ja huomaavan, että pian oli taas aika vaihtaa vastalaukaksi muuttuva meno myötälaukaksi.

Loppuraveissa pyrimme venyttämään hevosia tuntumalla eteen ja alas. Jetti oli viimein herännyt kauniin aurinkoiseen pakkaspäivään ja hetken aikaa kipitti menemään. Opettajan neuvoilla hain Jettiä vähän lyhyemmäksi ja pyöreämmäksi, jonka jälkeen houkuttelin sitä taas venyttämään ohjan perässä askeltakin samalla venyttäen. Hetkittäin tämä onnistui, hetkittäin taas ei niinkään. Jetti kuitenkin malttoi lakata kipittämästä, varmaankin huomattuaan, että tunti veteli viimeisiään. Loppukäynneissäkään ei tullut vilu, vaan koko tunnin tarkeni mainiosti ja välillä jopa pukkasi kuumakin. Sopiva pukeutuminen yhdistettynä hieman nohitettavaan hevoseen lienee sopiva yhdistelmä pakkaspäivän maneesittomaan ratsastukseen. Tämän kerran iloja olivat tietysti laukanvaihdot askeleessa sekä ne muutamat hetket, kun Jetti kääntyi näpsäkästi. Parannettavaa olisi ollut asetusten läpisaamisessa samoin kuin siinä, että olisin komentanut hevosen kerralla liikkumaan enkä aina antanut sen ensin hiipua huomattavasti. Onneksi taas on hyvä tuumata, että tuskin sitä tunnissa valmiiksi tulee, joten ei huolta tästä. Aina on ensi kerta.

Vaihtuako vaiko eikö vaihtua?

Viikon toisella vakiotunnillani eli perjantain pienryhmätunnilla oli yllättäen puomeja. Hihkuin tyytyväisyydestä, sillä viime puomitunnista tuntui olevan muka hurjan kauan. Kun vielä sain ratsukseni Loren, olivat palikat mukavasti kohdillaan. Karsinassa Lore käyttäytyi ihmeen asiallisesti, kun kaverini ensin kävi heppakuiskailemassa sen. Näemmä Lore vaatii riittävää rauhallisuutta, jolloin se tietää, mitä tapahtuu ja ehtii mielessään hyväksyä sen. Täytyy itsekin muistaa jatkossa olla rauhallisempi sen kanssa karsinassa eikä heittäytyä äkäilemään kilpaa.

Alkuverryttely mentiin käynnissä ja ravissa itsenäisesti, opettaja hoksautti vain tarkistamaan, että hevoset kääntyvät hyvin ulkoavuilla. Lore kulki mukavasti itse ja tuntui myös kääntyvän sangen helposti. Käynnissä kokeilin muutamia takaosakäännöksiä ja ravissa käännöksiä valtamerilaivan kaltaisesti eli koko hevosta kerralla kääntäen. Lore oli hyvin kuulolla ja kääntyi hyvin. Varsinaisia puolieroja en huomannut, mutta asetuksia testaillessa meno vasemmalle oli hankalampaa, ja Lore yritti vähän puskea silloin sisälle. Koetin hakea sisäpohjetta paremmin läpi, mutta olin vähän omissa maailmoissani ja yritelmät olivat vähän puolinaisia.

Tunnin puomikuvio näytti suunnilleen tältä. Puomit olivat lävistäjillä, ja ensiksi niitä tultiin ravissa. Opettaja muistutti säilyttämään hyvän tahdin ja huolehtimaan hyvästä tiestä. Loren kanssa tehtävä oli sangen helppo. Vain pari kertaa sattui askel vähän hassusti tai kavio kopsahti puomiin, mutta muutoin Lore eteni tasaisen tahdikkaasti ylittäen puomit suoraan ja vaivattomasti. Kuten opettajakin tuumasi, ei menossamme oikein ollut huomauttamista. Oli ihanan helppoa, kun itsekin muistin rentoutua kyydissä enkä jäänyt varmistelemaan turhaan.

Laukkatehtävässä lävistäjillä olleet viimeiset puomit nousivat pieniksi kavaleteiksi, joiden avulla yritimme saada laukkoja vaihtumaan. Tulimme ensin puomeja erikseen sekä oikeassa että vasemmassa laukassa ja lopulta ihan kahdeksikkona. Lore suosii vasenta laukkaa, joten sen saaminen oikeasta laukasta onnistui aluksi kohtalaisesti. Opettaja hoksautti pikaisen johtamisen sijaan muistamaan johtaa rauhallisemmin. Oikeaan laukkaan vaihtaminen vasemmasta laukasta ei sitten ottanutkaan onnistuakseen. Kerta toisen jälkeen Lore piti sinnikkäästi vasemman laukan, ja jouduin korjaamaan sen ravin kautta. Muutamia kertoja sain Loren odottamaan ja kuulolle mukavasti samoin kuin johtaminen tuntui sujuvalta, mutta niin vain laukka jäi vaihtumatta. Tehtävää vaihdettiin, vaikka emme saaneet onnistumisia toiseen suuntaan. Välikäynneissä ehdin huomata, että vasemmalle valuva istuntani varmasti vaikeutti asiaa ja päätin yrittää tehdä siihen jotain muutosta.

Lopuksi tulimme siis vielä molempia puomilävistäjiä kahdeksikolla. Aluksi meno takkusi jopa oikean laukan vaihtamisessa vasemmaksi eikä onnistumisia juuri tullut. Yritin kyllä miettiä hivuttavani painoa ajoissa hieman uuden laukan suuntaan, mutta ilmeisesti se jäi sitten enemmän ajatukseksi. Lopulta opettaja kehotti kokeilemaan sitä, että ensimmäiset puomit ylitetään rauhallisesti ja niiden jälkeen hevosta kannustetaan eteenpäin. Tämä auttoikin kuin taikaiskusta, ja loppuun saimme onnistuneesti kolmesti putkeen laukat vaihtumaan sekä oikeasta vasempaan että vasemmasta oikeaan. Olin hurjan tyytyväinen Loreen, joka teki pyydetysti heti, kun vain sain sen sille selvästi sanottua. Oli myös jälleen kiva huomata, kuinka hyvin säädeltävissä Loren laukka on. Jään yleensä humputtamaan sitä samaa laukkaa, kun luulen, ettei siihen muka voi vaikuttaa. Nyt kuitenkin huomasin taas, kuinka hienosti Lore myös lyhentää samoin kuin pidentää laukkaa. Tästä on hurjasti hyötyä estetunneilla, kunhan vain muistan sen olemassaolon silloinkin.

Tunti oli mukava lopettaa onnistumiseen. Tykkäsin tehtävästä todella paljon, vaikka se ei tosiaan ihan putkeen mennytkään. Tehtävä oli mukavan yksinkertainen, ja siinä oli riittävästi aikaa valmistautua pyytämään hevosta tekemään jotain. Lore kulki myös sangen mukavasti ja oli kuulolla, jolloin sitä oli ilo ratsastaa. Kenties tunti olisi mennyt hitusen sujuvammin, jos olisin alkuverryttelyssä malttanut ratsastaa pohkeet paremmin läpi, mutta turhapa sitä on enää murehtia. Seuraavalla kerralla meillä onkin esteitä, ja opettaja sanoi laittavansa meille mahdollisuuksien mukaan samat ratsut kuin nyt. On mukava päästä hyppäämään samalla hevosella, jonka kanssa on jo vähän harjoittelut tulevaa puomien avulla.

Videoista kiitos Noralle!

Uusi vuosi käyntiin avoilla ja suluilla

Uusi ratsastusvuosi käynnistyi keskiviikon vakiotunnillani. Vähän väsyneenä toivoin saavani jonkin itsestään liikkuvan ratsun, ja toiveeni toteutui ihan hyvin nähtyäni nimeni Rappenin kohdalla. Tunnin treeniaiheina olivat avot ja sulut, joten aivonystyröitä pääsi käyttämään heti vuoden alkajaisiksi. Olen tosin iloinen, että nämäkin harjoitukset ovat palanneet kuvioihin. On kiva treenailla monipuolisesti eri asioita ja hyvällä tuurilla toisesta tehtävästä voikin saada vinkkiä siihen, miten jonkin muun asian saa onnistumaan.

Kuviona oli ratsastaa ensin käynnissä ja sitten ravissa pitkän sivun ensimmäinen puolikas avotaivutusta, jonka jälkeen pyöräytettiin voltti. Siltä palattiin takaisin ratsastamaan loppuosa pitkästä sivusta sulkua. Toiselle pitkälle sivulle sitten pyöräytettiin kaksi kymmenen metrin halkaisijan volttia. Avotaivutuksissa sain keskittyä siihen, että käänsin etuosan pois uralta enkä yrittänyt tuuppia takaosaa pois uralta. Opettajalta tuli kommenttia johtaa sisäohjalla selvemmin ja pyytää etuosaa vähän odottamaan. Pääsääntöisesti Rappen teki avotaivutuksen käynnissä ja ravissa kohtuullisen hyvin. Se ei juurikaan liiraillut, mutta välillä taisin pyytää sitä liian vaatimattomasti taipumaan. Välillä taas Rappen ilmeisesti kyllästyi tehtävään ja yritti kipittää sen nopeasti läpi. Kovin mainittavaa pyöristymistä ei Rappen avojen aikana tarjonnut, mutta kulki silti kohtuullisen järkevästi.

Sulkutaivutukset olivatkin sitten tunnin kinkkisin osuus. Itse pidän sulkutaivutuksista paljon, mutta nyt ne olivat jotenkin todella haastavia. Rappen kiemurteli niiden aikana melkoisesti, ja jos sainkin sen pyydettyä oikeaan asentoon, kulki se varsin jännittyneesti eteenpäin. Opettajakin ihmetteli Rappenin jännittyneisyyttä, ja saimmekin tehdä ylimääräisiä sulkutaivutuksia tavoitteena saada hevonen antamaan edes hieman periksi. Opettaja lohdutti sanomalla, että Rappen ei kovin helposti käytä selkäänsä tällaisten tehtävien aikana, mutta jotenkin ratsu tuntui tavallista hankalammalta. Ratsun rentoutumista ei varmasti auttanut se, että apuni saattoivat olla aika epämääräisiä ja ravissa puolestaan istuntani muuttui epävakaammaksi. Muutamia kertoja Rappen rentoutui ihan aavistuksen verran, mikä silloin tuntui isolta saavutukselta. Olisin kuitenkin toivonut, että tahkoamisen jälkeen olisi saatu parempia hetkiä enemmän, mutta onhan muutamat askeleet jo kuitenkin sinnepäin. Mukavaa oli kuitenkin myös se, että opettaja oli apuna rutkasti. Ilman sitä olisin varmaan ollut tuplasti hukassa ja häseltänyt mahdottomasti.

Toiselle sivulle pyöräytetyillä volteilla opettaja hoksautti pitämään Rappenin ulkolavan aina hallussa. Kun pyysin Rappenia liikkumaan aktiivisesti, huolehdin ulkolavasta ja sain asetuksen läpi, rentoutui Rappen pyöreälle tuntumalle hyvin. Välillä taas vauhti vähän sammui, jolloin ratsu vähän unohtui ajatuksiinsa ja työstön sai aloittaa uudelleen. Volteilla Rappen kuitenkin rentoutui niin paljon paremmin kuin avo- tai sulkutaivutuksissa kertaakaan. En tiedä, mikä tähän oli syynä, mutta sentään hevonen toimi helpommissa kohdissa normaalimmin. Voltteja tultiin myös vasemmassa kierroksessa laukassa, jolloin tarkoituksena oli saada lyhyttä ja aktiivista laukkaa. Volttien aikana Rappen tarjosi hetkittäin sangen mukavasti lyhentynyttä laukkaa pyöränä, mutta suorilla pätkillä vauhti tahtoi turhaan kiihtyä. Opettaja muistutti pysymään itse rentona ja pyytämään hevostakin malttamaan. Hetkittäin Rappen malttoi vähän rauhoittua suorilla pätkillä, mutta yhtä hyvää menoa emme saaneet niillä niin kuin volteilla.

Loppuun otimme vielä oikeaa laukkaa pääty-ympyrällä. Rappenin oikea laukka oli ihan kummallisen kulmikasta ja huonosti rullaavaa verrattuna vasempaan. Rappen pudottelikin kumman usein raville, mutta siirtyi aina takaisin laukkaan pyynnöstä. Opettaja kehotti ratsastamaan Rappenin ulkotakajalkaa aktiivisemmaksi, jotta laukka alkaisi sujua. Kun sain laukkaan vähänkään aktiivisuutta ja sain pidettyä Rappenin enemmän suorana kuin asettuneena, toimi laukka hieman paremmin. Rappenkin saattoi niinä hetkinä vähän pyöristyä ja rentoutua eikä mennä epätasapainossa eteenpäin. Oli kuitenkin vähän kummaa, miten vastahakoisesti Rappen suostui asettumaan oikealle. Joko olen hyvin unohtanut Rappenin jäykkyyden tuohon suuntaan tai sitten se on jotenkin jäykistynyt siltä puolen. Kumpi lie, mutta oikea laukka vaati rutkasti enemmän työtä kuin vasen.

Loppuraveissa koetin saada Rappenia venyttämään ohjan perässä eteen ja alas, mutta tällä kertaa homma ei oikein lähtenyt toimimaan. Hetkittäin Rappen venyttikin, mutta sitten jännittyi ja nosti päänsä takaisin ylös. Koetin hakea sitä aktiivisempaan raviin, mikä auttoi aina hetkittäin. Muutoin meno oli kuitenkin epätasaisempaa kuin mielestäni yleensä. Tällä kertaa sain olla tyytyväinen siihen, että oma pinnani ei napsahtanut missään kohtaa, vaikka tehtävät eivät aina sujuneetkaan nappiin. Koin myös pienen valaistumisen oman ratsastukseni suhteen. Kun hevonen vastaa apuihini oikein, ilostun ja jätän sen liki kokonaan yksin sen jälkeen. Sen sijaan, että pysyisin edelleen hevosen tukena ja tuntumalla, heitän ohjat ja pohkeet liki irti hevosesta ja luulen sen jatkavan siitä itsekseen. Ei ihme, jos Rappenilla oli välillä vaikeuksia tehdä pyyntöjeni mukaan, kun välillä olin paikalla, välillä taas jossain ihan muualla. Jotenkin höpsösti miellän, että kun hevonen saadaan oikeinpäin, on homma pulkassa. Vaikka kuten toinen opettaja joskus sanoi, oikeasti ratsastaminen voi vasta alkaa silloin. Tämän asian sisäistämisessä onkin minulla vielä opeteltavaa.