Kinkkiset keskiaskellajit

Keskiviikkona tuppauduin A-tunnille mukaan toiveenani saada harjoitella Peran kanssa sunnuntain koulukisoihin. Harmikseni Pera oli ehditty napata jo toiselle kuskille, jolloin sain alleni Rappenin. Tunnin aiheita olivat kulmien ja volttien ratsastamiset sekä keskiaskellajien treenaus. Myös Kaisa oli tunnilla treenaamassa kisaratsunsa kanssa.

Tehtävien pariin lähdettiin ratsastamalla kulmat selvästi normaaliuraa sisempää. Opettaja kehotti huolehtimaan ulkoavuilla kääntämisestä ja asettamaan sisältä kevyesti. Rappen lähti pyöristymään alusta alkaen aika kivasti ja otti kääntävät avut hyvin vastaan. Kulmista tuli yllättävän hyviä, mutta volteilla tahdoin unohtaa keskittyä tien säilyttämiseen. Välillä Rappen pääsikin vähän valumaan sisälle, kun en muistanut sisäpohkeella pitää sitä oikealla reitillä. Hetkittäin taas unohdin ulko-ohjan tuen, jolloin Rappen nosti päänsä ylös. Ravissa uusia ongelmia ei tullut, mutta opettaja kehotti muistamaan pitää Rappen aktiivisessa ravissa. Tuppasin jättämään sen hiippailemaan, jolloin se vähän jännittyi eikä tullut avuille niin helposti. Kun pyysin tarmokkaampaa menoa ohjat tuntumalla säilyttäen, pyöristyi Rappen välittömästi ja tarjosi mukavaa ravia. Opettaja hoksautti myös huolehtimaan, etten valuisi itse vasemmalle. Helmasyntini roikkui siis taas sinnikkäästi mukana ja sen korjaaminen oli työlästä. Kun sain itseäni suoremmaksi, näkyi se välittömästi ryhdistäytyvänä Rappenina.

Pitkille sivuille teimme voltin pyöräytyksen jälkeen hetket keskikäyntiä ja -ravia. Käynnissä itse asiassa unohdin työstää mitään keskiaskellajien kaltaista, hups. Ravissa kuitenkin yritin miettiä pitäväni etupään lyhyenä, kun pyysin takapäähän liikettä. Muutamia kertoja Rappen pysyi pyöreänä pyytäessäni sitä eteen, jolloin keskiravi tuntui onnistuvan suunnilleen. Mmuina hetkinä sain Rappenin vain jännittymään, kun nyin ohjia ja hoputin epämääräisesti pohkeella. Unohdan helposti sen, ettei keskiravissa haeta vauhtia, vaan askeleen venymistä tahti säilyttäen.

Sitten siirryimme laukkatehtävän pariin. Oikeassa kierroksessa laukka nostettiin käynnissä lyhyen sivun keskeltä. Sen jälkeen pyöräytettiin kulmaan voltti, valmisteltiin keskilaukka pitkälle sivulle ja ajoissa ennen toista kulmaa lyhennettiin harjoituslaukkaan ja pyöräytettiin voltti, jonka jälkeen sai siirtyä raviin. Vasemmassa kierroksessa laukka nostettiin myös lyhyen sivun keskeltä, mutta tällä kertaa ravissa. Muuten kuvio meni samalla tavoin. Aloin ilmeisesti säätää liikaa, sillä laukat eivät nousseet käynnistä saati ravista kovin hyvin. Kenties valmistelut jäivät puolitiehen, ja Rappen koki, että laukkapyyntö tuli ihan tyhjästä. Laukka itsessään lähti pyörimään kuitenkin ihan kohtuullisesti, mutta silti aika jännittyneesti. Keskilaukoissa tein sen virheen, että ajoin Rappenia nopeampaan laukkaan askeleen venyttämisen sijasta. Siksipä esitimmekin harjoituslaukkaan palaamisen sijaan pudotuksia raville tai sitten jätimme palaamisen kokonaan tekemättä. Toisella voltilla menoa sai vähän hillittyä, ja muutaman kerran Rappen löysi tasapainon ja laukkasi pyöreänä. Opettaja neuvoikin olemaan pyytämättä niin reipasta laukkaa, vaan keskittymään siihen, että antaa Rappenin hitaasti venyttää. Laukan säätely ei ole Rappenille helpoin asia, joten oman osaamattomuuteni kanssa soppa oli aika valmis. Loppujen lopuksi saimme pari hillitympää keskilaukan kaltaista menoa, jolloin myös siirtyminen harjoituslaukkaan onnistui kohtuullisesti. Kouluradalla pisteitä ei tosin olisi ropissut tuosta, mutta meidän menoksemme se oli riittävää.

Loppuun otimme vielä parit keskiravit lävistäjää pitkin. Jatkoin hätäilevää linjaani niissäkin, jolloin keskiravi meni enemmän kipitykseksi. Loppuun sain maltettua hieman, jolloin muistin pitää ohjat tuntumalla ja hiljalleen pyytää Rappenia venyttämään askelta. Loppuraveissa annoin Rapen venyttää ohjan perässä, minkä se tekikin aivan kivasti. Tunnin jälkeen oli vähän sekalainen fiilis. Toisaalta Rappen oli tänään paljon tasaisempi ja kulki helpommin pyöreänä, mutta sitten itse sorruin rikkomaan hetket häseltämällä. Olin myös kovasti toivonut ehtiväni treenata Peran kanssa kisoja varten pari kertaa, mutta tällä hetkellä vaikuttaa, että hyvä, jos kerran ehdin sen selässä käydä. Toki olen mennyt sillä paljon, mutta pari viimeistä kertaa on hurahtanut puomi- ja estetunneilla. Jospa kuitenkin saisin sen kanssa alle hyvän tunnin, jonka perusteella voin lähteä kouluradalle kohtuullisen tasaisin mielin.

Mitä yksinkertaisempaa, sen vaikeampaa

Viiden hengen tallitestauspoppomme suuntasi tiistaina Äimäraution ratsastuskeskukseen meitä varten järjestetylle tunnille. Mukana olivat tietysti Nora ja Kaisa. Keskusta on siis palannut pyörittämään tauon jälkeen Jaana Aitta, jonka tunnilla saatan olla kerran käynyt. Muisti ei tosin riitä varmistamaan tätä arvelua todeksi. Opettaja olisi antanut meidän valita hevoset, mutta koska emme niistä hänen lyhyitä esittelyjä enempää tienneet, sai hän nakittaa meille ratsut. Itse sain 2000 syntyneet True Tigerin eli Turon, joka oli ulkonäöltään tuttu, sillä oli aikanaan asunut Koivikon ratsutilalla. Varustaessa musta ja tähtipäinen ruuna oli muuten asiallisesti, mutta vasenta takasta ei antanut puhdistettavaksi. Kuulemma heppa metkuilee asiasta säännöllisesti. Satulavyön kiristyksestä ei tykännyt, mutta tyytyi mulkoilemaan happamasti. Säkäkorkeudeksi arvioisin äkkiseltään ehkä 170 cm, joka voin olla vähän turhan ylimitoitettu. Turo kuitenkin tuntui selästä käsin kookkaalta ja tällä kertaa pitkät kinttuni eivät jääneet haparoimaan ilmaa.

Aluksi aloitimme nopealla istunnan kertauksella. Opettajalta tuli mukavan paljon teoriaa koko ajan, mutta ihan kaikki ei millään ehtinyt tallentua muistiin. Emme saaneet istunnasta henkilökohtaisia korjauksia, vaan opettaja kävi läpi pääpiirteet. Siinä ei tullut itselle mitään uutta, lähinnä vain tuttujen ongelmien huomaamista. Jalustimet karkaavat siksi, että ratsastaja yrittää pitää painonsa niillä sen sijaan, että istuisi istuinluidensa päällä. Tuttu virhe, tunnustan. Opettaja kertoi myös, että kuten Kyra, hänkin herkistää hevoset aluksi kuuntelemaan istuntaa. Sitä vastaan hevoset eivät kuulemma voi puskea samoin kuin esimerkiksi pohjetta vasten. Sitten pääsimme testaamaan, miten hevoset pysähtyvät pitkin ohjin pelkästään oman liikkeen stoppaamalla, mutta ei siis jännittymällä. En saanut itseäni pysäytettyä oikein mitenkään niin, että Turo olisi sen ymmärtänyt. Opettaja neuvoi käyttämään ohjia apuna muutamat kerrat, jotta Turo heräisi kuuntelemaan myös istuntaa. Kovin hyvin tässä ei onnistuttu. Kertaalleen Turo tosin stoppasi, mutta senkin varmaan enemmän omasta tahdostaan kuin pyynnöstäni. Testailimme myös kääntämistä omaa lantiota kääntämällä. Turo kääntyili sangen helposti, mutta oma lantio tuntui jäykkääkin jäykemmältä. Ihan kuin joku olisi jälleen kerran lusmuillut venyttelyistä.

Verkkaravissa saimme mennä aika oman mielen mukaan hevosia pyöreämmäksi houkutellen. Muoto sai olla aika vapaa, minkä seurauksena Turo sukelteli välillä komeasti kuolaimen alle. Se ei kuitenkaan haitannut, kuten opettaja tuumasi, sillä tässä vaiheessa hevosia piti vain saada lämpimämmäksi. Myöhemmin ehtisi hioa hevosta kulkemaan paremmassa muodossa. Turo oli ravissa mukavan reipas, kunnes alkoi ottaa tilanteesta hyödyn irti eli jyräsi käteni läpi. Opettaja toppuutteli menoa ja kehotti ottamaan ulko-ohjasta pumppaavia pidätteitä eikä kannattelemaan sillä hevosen etupäätä. Aluksi ratsastin taas kuin lasihevosta konsanaan, jolloin Turo ei juuri kuunnellut hissutteluitani. Opettaja pistikin meidät peruuttamaan, kunnes sain Turon kevenemään edestä. Hiljalleen aloin rohjeta ratsastaa vähän keskittyneemmin, jolloin pidätteetkin alkoivat mennä läpi. Niinä hetkinä Turo kulki paremmin rentona ja kevyenä niinkin kookkaaksi hevoseksi.

Sitten porukka jaettiin kahtia ja siirryttiin ympyröille. Opettajan mukaan noin 95 prosenttia hevosista kulkee etuosa ulos puskien ja takaosa sisälle valuen. Niinpä päädyimme treenaamaan ympyröillä hevosen takapään väistätyksillä sisäjalan parempaa astumista rungon alle ja sitä kautta hevosen suoraksi saamista. Vaikeammaksi puoleksi osoittautui yllättäen oikea kierros. Turo liiraili lahjakkaasti ulos karkuun, kun en muistanut tehdä mitään ulko-ohjalla. Tällä kertaa jopa unohdin asettaa hevosta vähän sisällekin eli en roikkunut sisäohjassakaan, johan on ihme! Opettaja muistutti käyttämään lantiota apuna käännöksessä, mutta minulla se tuntui kramppaavan paikoilleen. Välillä huomasin yrittäväni saada takaosaa sisälle, kun oma istuntani vinksotti ihan päinvastaiseen suuntaan. Ei siis ihme, että Turo oli hukassa ajoittain siitä, mitä yritin siltä pyytää. Vasempaan kierrokseen meno vähän parani, mutta oma istuntani oli kaukana hyvästä ja toimivasta. Ravissa meno tietysti mutkistui, kun vauhti kasvoi. Turo myös tykkäsi jälleen juosta ohjista läpi, kun sen annoin tehdä niin. Pidätteet tulivat ainakin tällä tunnilla tutuksi pitkästä aikaa. Kivaa oli tietysti, että oli reipas hevonen alla, mutta jarrutuskyvyttömyys harmitti jälleen kerran. Mukaan mahtui sentään muutamia pätkiä, joissa Turo malttoi kuunnella pyyntöjäni ja meni aika kivasti.

Lopuksi otimme vielä laukkaa ympyrällä. Tästä tulikin kinkkisin tehtävä. Laukka ei meinannut nousta kunnolla ja sain yrittää nostoja monen monta kertaa, sillä kaiken huipuksi päästin Turon pudottamaan nousseen laukan tuosta noin vain. En ole yhtään tietoinen siitä, mitä kummaa tein väärin. Lopulta laukka alkoi nousta, mutta vaati melkoisen alleviivatut laukka-avut. Todennäköisintä on, että istuntani oli niin mutkalla, ettei tämä tuntihevosen arjesta kaukana ollut ratsu tajunnut enää mitään yrityksistäni. Itse laukka taas tuntui varsin villiltä. Välillä tuntui, että kävin puoli metriä irti satulasta ennen kuin laskeuduin taas takaisin. Omat pasmat menivät lahjakkaasti sekaisin, mikä varmasti pisti Turon pudottamaan vähän väliä raville. Sain mennä melkoisen monta kierrosta, että suunnilleen pystyin istumaan laukassa. Jalustin tuppasi myös karkaamaan oikeasta jalasta, jolloin koetin vahvistaa keskivartaloa ja ajatella istuvani niiden istuinluiden päällä. Harmikseni vain keskikroppani ei halunnut löytää tarvittuja lihaksia eikä meno juuri parantunut. Kaiken kruunasi se, että Turo alkoi valua tehokkaasti kerta toisen jälkeen ympyrältä ulos. Ulkopuolen pidätteet eivät auttaneet eikä liioin se, että yritin ulkopohkeella estää hevosen aikeet. Välillä tuli melkoisen turhautunut olo, kun muka yritin kaikkea, mutta mikään ei auttanut. Opettajalta en tainnut saada tähän asiaan korjausvinkkejä tai sitten en vain niitä kuullut. Muutaman laukka-askeleen verran Turo kulki hyvin, mutta sitten jokin taas häiritsi sen menoa, jolloin se esitti kumman kulmikasta laukkaa takapäällään tai pudotteli raville. Tällä kertaa laukka oli vaikein askellaji, jossa ei juuri onnistumisia saatu, harmi vain.

Loppuraveissa tehtäväksi tuli venyttää hevosia eteen ja alas. Turo kipitti jälleen riemuissaan menemään eikä juuri malttanut jäädä venymään. Muutamia kertoja se tajusi, mitä siltä pyysin ja venytti hienosti. Sitten se taas muisti tykkäävänsä edetä reippaasti pää ylhäällä. En siis saanut hevosta kovin hyvin kuuntelemaan minua, kun muun maailman tapahtumat kiinnostivat enemmän. Vaikka tunti (itse asiassa 1,5 tuntia vierähti satulassa) oli jälleen kerran sitä ah niin ihanaa perusratsastusta, oli se sitäkin vaikeampaa. Välillä tunnuin taantuvan alkeisratsastajaksi, kun en saanut laukkaa nousemaan ja muutaman askeleen verran taas liihottelin hienosti liikkuvan ratsun alla. Olimme siis kaukana tasapainoisesta menosta, mutta sentään tuntiin mahtui niitä hyviäkin hetkiä, loppujen lopuksi siis. Turoa ei voi moittia reippauden puutteesta ja jotenkin aloin haaveilla, että sillä voisi olla kiva kokeilla hypätä joskus. Mikäli se siis on estekäytössä ja mikäli vielä toiste samalle tallille päädyn.

Satakieli ja tahmakavio

Perjantain pienryhmätunnille olin toivonut suullisesti opettajalta Peraa tai sitten jotain hänen mielestään minulle koulukisoihin soveltuvaa ratsua. Kun pääsin kurkkaamaan hevoslistaa, pyörittelin silmiäni ja päätin uskoa, että opettaja oli vain yksinkertaisesti unohtanut toiveeni. Minulle oli nimittäin merkitty Poku. Hevosessahan ei ole vikaa, sillä koulutustasoltaan se on helppo A, jolloin yksi helpon B:n kouluohjelman pitäisi taittua tuosta noin vain. Mutta itse en vain vielä osaa ratsastaa Pokua niin, että saisimme ohjelmasta hyväksytyn tuloksen. Sen sijaan esittäisimme tahmaista menoa ja kuskin päämäärätöntä soutamista ja huopaamista. Sen takia en sillä tohdi kisoihin vielä, sillä tarvitsen alleni helpommin ratsastettavan hevosen. Tai ainakin sellaisen, joka liikkuu helpommin itse. Myös Kaisa oli tunnilla treenamassa kisoihin Jussilla.

Ensimmäisenä tehtävänä oli ratsastaa nelikulmaista kahdeksikkoa. Käynnissä Poku tykkäsi taas tahmailla, ja olin melkoinen satakieli, kun koetin hoputtaa sitä liikkumaan myös ääniapujen avulla. Opettaja neuvoi ratsastamaan Poku nopeisiin askeliin, jotta se ei laahaisi jalkojaan, vaan jaksaisi nostella niitä irti maasta. Kulmien ratsastamiset menivät kohtalaisesti käynnissä, sillä ehdin valmistella ne hyvin. Valitettavasti vain meno takkuuntui niiden aikana melkoisesti. Kivaa oli se, että Poku kuunteli kääntävät avut eikä puolieroja tuntunut kumpaankaan suuntaan.

Kuviota jalostettiin tekemällä toinen kahdeksikon puoli ravissa ja toinen käynnissä sekä lopulta kokonaan ravissa suoristuskohdassa muutaman käyntiaskeleen kanssa. Siirtymä käynnistä raviin tehtiin suunnan vaihtoa edeltäneen suoristuksen aikana. Poku nosti hyvin nihkeästi ravia, ja tarvitsin liki jokaiseen nostoon raipan avun. Ravissakin Poku tarjosi mieluusti mönkimistä, jolloin sain hoputella sitä melkoisesti liikkumaan. Kulmat tuntuivat sujuvan ravissakin ihan kohtalaisesti, kun muistin kääntää kunnolla ulkoavuilla sisäohjassa roikkumisen sijaan. Välillä Poku innostui myös esittämään ihan oikeaakin ravia, joskin aika säästeliäästi. Siirtymät ravista käyntiin sujuivat vailla mitään ongelmaa, sillä Poku vaihtoi mieluusti helpompaan askellajiin. Opettajalta tuli kiva kehu siitä, kuinka sain hyvin kevyellä ohjasotteella hevosen siirtymään käyntiin. Poku kuunteli alaspäin siirtymisessä istunnan tässä vaiheessa niin hyvin, että sen tosiaan sai hyvin kevyesti käyntiin.

Sitten kuvioon lisättiin myös käynnistä nostettu laukka kahdeksikon toiselle puolelle, kun toiselle puoliskolle siirryttiin vaihtamalla laukka raviin ja ratsastamalla kulma, kunnes sai siirtyä käyntiin. Oikeat laukanostot sujuivat ihmeen hyvin, vaikka takapää ei lähtenyt kovin hyvin käyntiin. Laukassa Poku nojasi melkoisesti sisälle ja tarrautui ohjaan, jolloin opettaja neuvoi siirtämään pohjetta selvästi edemmäs ja pyytämään Pokua kantamaan oman lapansa itse. Muutamia ympyröitä sai pyöritellä ennen kuin pyyntö meni yhtään perille, mutta se kyllä auttoi aina hetkiseksi. Sitten Poku päätti jälleen testata, voisinko mahdollisesti kantaa sen sisäpuolen ohjan avulla. Saimme kuitenkin oikeaan laukkaan mukavia, pyöreitä hetkiä, jolloin Pokukin jaksoi hetkellisesti kantaa itsensä. Laukasta Poku innostui sen verran, että siirtymät raviin olivat aika pitkälti hirveitä. En tajunnut valmistella siirtymiä kunnolla, jolloin Poku vain lässähti kipittävään raviin. Sen seurauksena uuteen suuntaan lähtenyt kulma meni aika plörinäksi. Vasen laukka ei puolestaan meinannut pyöriä aluksi ollenkaan. Raipalla sai olla nohittamassa eikä sekään meinannut auttaa. Opettaja neuvoi pyytämään ulkopohkeella ulkotakajalkaa töihin, jotta meno paranisi. Muutamia pyyntöjä sain läpi, mutta oikea laukka vei tänään kirkkaasti voiton. Siirtymät vasemmasta laukasta raviin olivat pääosin melkoisia vyörymisiä heti oikealle, mutta sinnikkäällä yrittämisellä sain pari kelvollisempaa hetkeä.

Lopuksi otimme vielä askeleenpidennyksiä lävistäjille ravissa. Poku oli täpinöissään ja esitti kiitoraviaan aluksi. Nyt sitä sai puolestaan toppuutella ennen kuin se malttoi alkaa kulkea rauhallisemmin. Opettaja neuvoi pitämään Pokun etupään lyhyempänä ja pyytämään sitten oikealla pohkeella askelta pidentymään. Oikea pohje sen takia, että Poku mieluusti puskee siihen suuntaan. Aluksi en tohtinut pitää edestä Pokua kiinni, sillä arvelin sen tuhoavan viimeisetkin pidennysyritykset. Opettajan avustuksella sain tsempattua ja pyydettyä Pokuun liikettä, jolloin se opettajan mukaan pidensikin parit kerrat aika kivasti. Itseä harmitti, kun en tuntenut eroa satulaan niin, että olisin itse huomannut nuo hetket. Positiivista oli kuitenkin se, että Poku esitti lopulta hyväksyttävää pidennystä kipityksen sijasta.

Tunnin jälkeen oli ihmeen hyvä fiilis, vaikka treeni ei nyt ihan nappiin mennytkään. Ihmettelin opettajalle Pokun yhtäkkistä painamista oikealle, ja hän arveli, että se on parin alemman tason tunnin aikana saanut taas nojailla miten sattuu. Suoristamistreenit olisivat olleet tänään siis paikallaan, jotta Poku olisi kunnolla taas muistanut, että sen tulee kantaa itseään. Opettajalta tuli tunnin aikana aiheellista palautetta siitä, että minun tulisi uskaltaa pitää hevonen edestä lyhyenä ja sen jälkeen vaatia takapää liikkeelle. Vinkkinä tuli myös siirtää pohkeita vähän taaemmas, jotta saisin ne paremmin tuntumalle. Jalkani kun tahtovat valua välillä turhan eteen. Tämän kerran perusteella en tosin ole ihan heti Pokun kanssa koulukisoihin ilmoittautumassa, mutta jatkan mieluusti sen kanssa treenejä tunneilla. Hassua, miten vasta muutama kuukausi sitten Poku oli kouluratsulistani häntäpäässä, mutta on nyt muutaman tunnin perusteella parantanut asemiaan hurjasti. Ehkä se kaiken tahmakavioisuuden alla on kuuliainen ja haluaa miellyttää, jos vain kuski osaa sanoa sille asiat oikein.

Videoista kiitos Alekseille!

Kovin vaikeat puomit

Tiistaina lyöttäydyin C-tason puomitunnille mukaan. Toivoin mielessäni jotain yllätävämpää ratsuvalintaa, ja opettaja olikin onnistunut. Sain pitkästä aikaa mennä tallin lempihevosellani eli Hilanterilla. Vaikka meillä onkin mennyt sukset aina silloin tällöin ristiin tämän joskus itsepäisenkin ruunan kanssa, en vain osaa olla tykkäämättä siitä. Se ei turhaan yritä miellyttää ratsastajaansa, vaan kertoo kyllä, mikäli satulassa istuja häseltää omiaan.

Alkuverryttelyssä tulimme ympyrän kaarelle vähän tiuhemmin ja hieman väljemmin laitettuja puomeja ravissa. Lyhyemmällä väleillä olleilla puomeilla Hilanteri meni ihan hyvin, kunhan muistin pitää sen liikkeessä. Meno tahtoi vähän hidastua ennen ensimmäistä puomia, ellen ollut tarkkana. Väljemmin olleilla puomeilla kunnon aktiivisuuden puute näkyi ja kuului, kun Hilanteri pisti väleihin liian monta raviaskelta ja kopsautteli jalkansa kaiken lisäksi puomeihin. Opettaja neuvoi kääntämään puomeilla tasaisesti ja huolehtimaan jälleen siitä, ettei Hilanterin saati minun ulkopuoli pääsyt lössähtämään. Tarvitsimme aika monta toistoa, jotta nämä puomit alkoivat mennä oikein. Lisäksi tulimme vielä kolmen puomin linjaa, jossa tärkeintä oli tasaisuus. Hilanteri hoiti tämän helposti, sillä se melkein jopa innostui ravaamaan aktiivisemmin puomeja kohti.

Ravityöstön jälkeen siirryimme tekemään aiemmin yksittäiden tehdyt tehtävät kokonaisuutena laukaten. Eli ensin tultiin ympyrätehtävät, joiden päätteeksi vielä suora linja. Alkukierroksilla molempiin suuntiin Hilanteri tahtoi pudottaa laukan turhankin helposti. Yritin kaikin keinoin olla puristumatta satulaan polvillani, sillä Hilanteri protestoi helposti tuollaista vastaan. En kuitenkaan saanut laukkaa kunnolla rullaamaan, jolloin Hilanterilla oli aikaa vääntää itseään jos jonkinmoiselle mutkalle. Sen seurauksena sekä yksittäinen puomi soikiolla että kolme puomia ympyrällä ylittyivät hyvin kehnosti ja epätasaisesti. Suoralle linjalle puolestaan esitimme neljää ja kolmea ja puolikasta askelta ennen kuin aloin heräillä. Hilanterin kanssa olen hieman huono komentamaan, sillä ruuna on hyvin näppärä vetämään herneen turpaansa, mikäli kokee tulleensa komennetuksi aiheetta. Niinpä ratsu ehti mennä oman mielensä mukaan useampia kierroksia, kun mietiskelin, miten saisin sen toimimaan. Lukuisten toistojen jälkeen saimme vihdoin ja viimein ympyrät onnistumaan siedettävästi. Yllättäen avainsanoina olivat tiiviisti tuntumalla olleet pohkeet ja hevosen pitäminen riittävän suorana. Hilanterikin alkoi vihdoin lämmetä laukkaamiseen, jolloin se vähän innostui suorasta puomilinjasta ja laukkasi välit helposti kolmella askeleella. Tehtävien aikana opettaja huomautteli vähän kaikille, ettei tässä pitäisi olla mitään vaikeaa. Pelkkiä ympyröitähän kun oli kyse tehdä. Silti jostain kumman syystä ne maassa maanneet puomit onnistuivat sekoittamaan oman pakkani niin, että homma tuntui hetkittäin varsin vaikealta.

Lopuksi tulimme vielä kertaalleen suoran puomilinjan, sillä opettaja halusi nähdä kaikkien hevosten pääsevän puomien välit kolmella askeleella. Hilanterille homma ei enää tässä vaiheessa ollut mikään juttu, joten se hurruutteli tehtävän kerralla läpi. Opettajakin ehti tuumata, että sen kuin annan Hilanterin mennä, niin homma onnistuu. Ja niinhän siinä kävi. Loppuraveissa koetin vielä asetella ja taivutella ratsua pyöristymään, minkä se tekikin hetkittäin. Takapää tosin sammui noina hetkinä melkoisesti, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, että sain hevosta vähän myötäämään niskasta. Muun tunnin se oli onnistuneesti kulkenut kaula pitkällä. Tunnin jälkeen aloin toivoa taas nuorennuskonetta, jonne pistäisin tämän hevosen mieluusti. Jospa ehtisin vielä joskus yrittää vääntää kouluakin sen kanssa. Muistelen, että joskus oli myös aikoja, kun tulimme toimeen varsin kivasti.

Revanssi sarjan kanssa

Kisoista jäi kismittämään mokani sarjalla, joten niitä oli pakko päästä treenaamaan uudelleen. Niinpä kyselin, josko Tallinmäellä olisi maanantaille tilaa ja mahduinkin kahden ratsukon tunnille. Aiheeksi toivoin tosiaan sarjan ratsastamista auttavia tehtäviä sekä ratsuksi lyhytlaukkaisinta hevosta, joka sattui olemaan Nasse.

Ensimmäisenä ravasimme lävistäjän suuntaisesti olleita puomeja (ratapiirroksesta esteiden 4a ja 4b kohta) molemmista suunnista. Aluksi Nasse vähän hidasti ja laittoi väleihin useampia jalkoja, kunnes sain tsempattua sen ylittämään puomit tasaisemmin. Kuulemma sillä ei juuri entisessä kodissaan ole menty useamman puomin rykelmiä saati jumppasarjoja, joten ne ovat sille opettelua vielä. Sitten opettaja nosti pari puomia kavaletiksi ja lisäsi perään vielä ristikon, ja nyt tehtävä tultiin laukassa. Tällä kertaa unohdin pitää Nassen suorana, jolloin se pääsi sukaisemaan oikealta ohi. Paremmalla suoristuksella ja reippautta pyytämällä Nasse meni tehtävän aika kivasti. Itselle teki hyvää se, etten voinut luottaa hevosen pelastavan minua, vaan jouduin keskittymään ja olemaan hevosen tukena. Kummasti sitä pysyi hereillä, kun tiesi tämän asian. Jatkossa pitäisi siis osata ajatella, etten voi jättää niitä konkareitakaan yksin, sillä nekään tuskin nauttivan hommien tekemisestä itsekseen.

Sitten tehtävä muutettiin pelkäksi sarjaksi kavaletin ja ristikon ja sittemmin pystyn kanssa (esteet 4a ja 4b). Nasse meni pääsääntöisesti hyvin aina, kun muistin ratsastaa. Muistin jopa pitää pohkeet paremmin tuntumalla, jolloin laukkakin pysyi paremmin aktiivisena. Muutamia kertoja tosin arvioidan laukan väärin, jolloin sarjan väliin tullut yksi askel meinasi jäädä lyhyeksi. Nasse kuitenkin venytti ihan kivasti, jos ehdin sitä siltä ajoissa pyytää. Seuraavaksi hyppäsimme pariin kertaan kahden esteen linjan (2a ja 3) kuudella askeleella. Ensimmäinen kerta meni nappiin, mutta toisella kerralla Nasse pääsi vähän venymään, jolloin askelia tuli noin viisi ja puoli. En muka yhtään huomannut satulaan, milloin laukka pääsi venähtämään.

Lopuksi tulimme vielä kaksi yhden laukka-askeleen välin sarjan sisältävän pienen radan, jonka esteet olivat maksimissaan 60 senttiä. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa vaihtaen laukka ykkösellä vasemmaksi. Olin lähtenyt liikkeelle tuttuun tapaani ponnettomassa laukassa, jolloin se ei vaihtunut esteellä. Nasse ei halunnut hevillä luopua laukastaan, joten jarruttelut menivät turhan pitkälle. Viime tipassa ennen kakkossarjaa sain myötälaukan, mutta lähestyminen meni hänekseen. Rämpimällä menimme kuitenkin sarjan yli ja saimme vaaditut neljä askelta sarjan b-osalta kolmosesteelle. Nelossarja meni ihan hyvin, mutta sitten kaarre viitoselle söi laukkaa, jolloin hyppy sille oli aika onneton. Toisella yrittämällä petrasin menoa paremmin nelossarjan jälkeiselle ajalle, mutta sitten se kaarre koitui edelleen laukan kohtaloksi. Nyt taisimme vilahtaa esteestä vasemmasta ohi, kun en ohjanntu tarkasti. Pyöräytyksellä ja uuden vauhdin hakemisella pääsimme esteestä yli, mutta ei kovin sutjakkaasti. Niinpä sain sakkokierrokseksi tulla nelossarjan ja viitosen vielä uudelleen. Nasse vähän protestoi komentoani laukata kunnolla ja tarjosi pienen pukinkin. Matka jatkui siitä huolimatta, mutta omat pasmat olivat taas vähän sekaisin. Siitä seurauksena vielä sopiva sakkokierros viitoselle. Hukkasin oikean jalustimeni jossain vaiheessa, mutta pienellä esteellä tohdin hypätä ilman sitäkin. Tasapaino vähän petti tosin, mutta yli päästiin paremmin kuitenkin.

Vinkahtanut jalka ja blingblingiä.

Opettaja kommentoi, että laukka pääsi hyytymään radan aikana muutamia kertoja. Itsekin sentään huomasin hyytymisen, mutta jostain syystä en saanut patisteltua hevosta liikkumaan kunnolla uudelleen. Oma keskittyminen valui sitten johonkin muuhun. Sakkokierroksilla sain vähän tsempattua, mutta edelleen tasaisuus oli aika kaukana. Ennen ensimmäistä hyppyä pitäisi saada hevonen laukkaamaan aktiivisesti ja sitten keskittyä säilyttämään se yli esteiden ja läpi kaarteiden. Nyt ratsastus muistutti vähän potkurilla liikkumista, kun jouduin aina tasaisin väliajoin nohittamaan hevosta liikkumaan uudemman kerran aiemman pyynnön hiljalleen hiipuessa. Nassen kanssa näitä asioita voisi silti treenata uudelleen, sillä se opettaa minua ainakin pitämään pohkeet tuntumalla ja keskittymään suoruuteen. Niin ja tietysti opettelemaan sen aktiivisen laukan saamista ja säilyttämistä.

Kuvista kiitos Riikalle!