Aherrusta volteilla

Perjantain tunnille toivoin mielessäni kovasti Jussia, mutta arpaonni oli sattunut Mortin kohdalle. Sisäinen kouluratsastajani heräsi ennen tuntia henkiin ja päätti, että tällä tunnilla Mortti pistetään töihin. Tunnin aiheena oli hevosen asettaminen ja taivuttaminen epäsuoria ohjasotteita tarvittaessa käyttäen sekä jälleen ympyrälle laitettujen kavaletin ja puomien avulla tasaisuuden ja sujuvuuden hakemista.

Kuviona oli tehdä jokaiseen kulmaan voltti, jonka aikana hevosta asetettiin ja taivutettiin normaalisti. Tavoitteena oli saada hevosta pyöreämmäksi ja avut tietysti läpi. Meille helpommaksi suunnaksi osoittautui vasen, sillä oikealle Mortti ei tahtinut antaa kunnolla periksi. Voltin alussa sain tehdä epäsuoria ohjasotteita sekä olla sisäpohkeella tarkkana, ettei hevonen yrittänyt puskea sisemmäs. Puolivälissä volttia, jossa ei ollut enää lyhyttä sivua tai pitkän sivun seiniä tukena, sai puolestaan tuoda ulkokättä lähemmäs hevosen kaulaa ja ajatella johtamista sisäkädellä ulkopohkeella kääntäen. Muuten Mortti yritti puolestaan valua ulos. Tehtävässä oli oikein hyvää se, että kerrankin sain käytettyä käsiä yhdessä sen sijaan, että yritin säheltää niillä suunnilleen eri suuntiin. Lisäksi pohkeeni pääsivät kunnolla töihin, kun Mortti ahkerasti yritti joko vähän puskea sisemmäs tai valua ulommas.

Käynnissä sain itseäni kasattua sen verran, että Mortti pyöristyi, mutta ravissa ei tällä kuviolla kauheasti samaa löytynyt. Opettaja ohjeisti kaikkia, että jos voltilla löytynyt pyöreys katoaa pitkän sivun alassa, niin silloin tulee ohjat ajatella vähän sivuohjamaisesti paikoilleen niitä vähän puristellen ja pohkeilla puolestaan ratsastaa hevosta takaa eteen. Käynnissä sain tämän ohjeen toimimaa, mutta jäin vieläkin liikaa ihastelemaan hevosen päätä, kun takapää tahtoi sammua pyöreyshetkinä. Ravissa en saanut takapäähän senkään verran liikettä, joten pyöreydet jäivät muutamia hassuja hetkiä lukuun ottamassa haaveeksi. Kuviota mentiin myös kahden kulman verran myös laukassa. Saimme tehtyä parin kokeilukerran jälkeen ihan mukavat voltit, ja muutamat hetket Mortti lyhensi laukkaa siten, että aktiivisuuskin säilyi.

Tunnin loppuun otettiin estevalmennuksesta tuttu puomikuvio eli ympyrän toisella puolella oli yksi kavaletti ja toisella kolme puomia rykelmässä. Aluksi tehtävää mentiin ravissa ja sitten laukassa, molemmissa askellajeissa oli tavoitteena saada sujuvaa, tasaista menoa. Ravissa kuvioa meni meillä mukavasti, kunhan sain uskoteltua Mortille, että nyt pitää liikkua. Laukassa saimme käydä uudelleen tämän liikkumiskeskustelun, jota käydessä Mortti joko loikkasi hurjan kaukaa kavaletille tai pudotti kesken kaiken raville. Lopulta sain Mortin parempaan laukkaan, jolloin tehtävä sujui vaivatta. Oman vuoron odotteluaikoina työstin toisessa päässä ravia tarkoituksena saada hevonen viimein pyöristymään. Ihan helpolla se ei onnistunut, mutta kaikeksi onneksi sain molempiin suuntiin viimein asetuksia paremmin läpi, jolloin Mortti pyöristyi. Miinuksena tosin se, että edelleen takapää tahtoi vähän jäädä matkasta. Hetkittäin sain kuitenkin pyöreänä hetkenä kaivettua vielä liikettäkin hevosesta, jolloin se meni varsin mukavasti.

Tunti oli ihan kiva, vaikka olisin toivonut osaavani ratsastaa Mortin aktiivisemmaksi. Tästä hevosesta irtoaa kyllä hienoa liikettä, mutta minulla on vielä se kaasupoljin hukassa. Olin kuitenkin tyytyväinen laukkatehtävien onnistumiseen pienten alkuvaikeuksien jälkeen samoin kuin siihen, että sain ravissakin hevosta antamaan työskentelyn jälkeen vähän myöten. Oli myös hauska huomata, että puomitehtävä pienen kavaletin kera oli Mortin mieleen. Alkutahmeuden jälkeen pollelta irtosi oikein mukavaa laukkaa ja tehtävältä poistumisen jälkeen ravikin oli varsin lennokasta. Kiva nähdä, että hevosetkin ainakin välillä tykkäävät tuntien tehtävistä.

Henkinen käsijarru päällä

Ensiksi on hyvä todeta, että ratsastuksessa on ihan suotavaa olla kaasun ja ratin lisäksi mukana myös se jarru. Mutta siinä vaiheessa, kun se jarru pysyy liki koko estevalmennuksen ajan päällä, on jossain menty pahasti vikaan. Näin kävi jälleen kerran, kun henkinen käsijarruni otti vallan minusta, ja Lore-reppana joutui kestämään hidastelevaa kuskia.

Alkuverkassa ylittelimme kolmea puomia ja yhtä kavalettia ympyrällä. Tehtävä meni hetkittäin sujuvasti, mutta sitten aloin sukellella laukassa kavaletille ihan omia aikojani. Ärsyttää vietävästi, että vieläkin valitsen itse mieluummin sen hyppäämisen liian kaukaa, kun taas hevonen tekee paremman ratkaisun ja ottaa vielä sen yhden askeleen. Opettajalta tuli ohje antaa laukan sujua päästämättä hevosta pitkäksi. Kun sain hevosen vähän lyhyemmäksi laukassa, kavaletti ylittyi sutjakasti samoin kuin puomit. Käsijarrun lisäksi minulla näyttäisi tuo puusilmäisyys tekevän paluuta.

Harjoittelimme myös laukanvaihtoja esteillä. Vaihto oikeasta vasempaan sujui helposti, mutta vasemmasta oikeaan ei. Ongelmaksi vasemman laukan vaihtamisessa oikeaksi tuli se, ettei oikea pohkeeni saanut pidettyä hevosta suorassa. Jo ennen estettä aloimme vähän valua oikealle ja esteen ylitimme selvästi oikeasta reunasta. Johtamista en tainnut oikein saada tehtyä ja jos sain sinnepäinkään, se pahensi hevosen kirmaamista tiukasti esteeltä oikealle. Tähän varmaan auttaisi se, että ratsastaisin alkuverkassa oikeankin pohkeeni toimimaan, jolloin voisin luottaa sen hoitavan homman noissa kohdissa. Taisimme saada yhden kerran laukan vaihtumaan vasemmasta oikeaan, mutta esteen jälkeinen tie oli edelleen kehno, kun valuimme liikaa oikealle. Laukanvaihtoesteet olivat tosiaan ratapiirroksen esteet 1 ja 4. Ykkönen tosin mentiin piirroksesta poiketen toiseen suuntaan.

Lopuksi tuttuun tapaan hyppäsimme radan, jonka korkeimmat esteet olivat 70 senttiä. Meidän ratamme ei lähtenyt kauhean hyvin liikkeelle, sillä heti ensimmäisellä esteellä sähläsin laukanvaihto-ongelmani kanssa. Eihän se mihinkään vaihtunut, vaan ravin kautta sain vähän turhan myöhään oikean laukan. Hitaus kostautui kakkos- ja kolmosesteillä, jotka ylittyivät vauhdin puutteen takia töksähdellen. Nelosella sain laukan vasemmaksi, mutta kaarteessa hyydyimme, jolloin viitonen ja kuutossarja menivät rämpien. Minä sukeltelin ja Lore pelasti ylittämällä esteet hitaastakin laukasta. Lore ansaitsi suuret kiitokset rähmäkäpäläisen kuskin pelastamisesta useasti tällä tunnilla. Jos itse olisin ollut ratsu, olisin kieltänyt tuohon sarjalle, kun vauhdin puute ja kuskin epäröinti olisivat häirinneet omaa menoani liikaa.

Saimme radalle kaksi sakkokierrosta. Toisen yrityksen aikana sain vääriä laukkoja pari kappaletta enemmän niitä itse tajuamatta, jolloin laukka ei pyörinyt ja esteet ylittyivät jälleen töksähdellen. Kolmannelle yritykselle opettaja ohjeisti ottamaan kerralla sujuvan laukan ja matkustamaan enemmän. Tähän asti olin jäänyt vähän liikaa itse säätämään (lue: jarruttelemaan), ja opettaja sanoikin, että saisin antaa hevosen laukata. No, sain radan aikana ehkä muutamien askelien ajan sitä rentoa, etenevää tunnetta, mutta sitten taas bongasin esteen ja ilmeisesti panikoin. Tällä kertaa kuitenkin töpeksin hitusen vähemmän, jolloin pääsimme piirun verran paremmin. Sujuvuus oli edelleen kaukana, mutta enpähän sukeltanut niin pahasti eikä Lore joutunut joka estettä rämpimään minilaukassa yli. En kuitenkaan ollut tyytyväinen rataan, mutta aika loppui kesken. Toisaalta olin taas luovuttanut niin pahasti, etten varmasti olisi saanut yhtään parempaa tulosta. Hyvä ratkaisu olisi ollut vaihtaa kuskia sen verran, että Lore olisi saanut yhden hyvän pätkän radasta loppuun.

Loppukäyntien aikana murehdin opettajalle henkistä käsijarruani, jonka ilmaantumista en käsitä. Samalla harmittelin, ettei tämän kevään tavoitteeni 70-80 sentin hyvästä radasta taida tällä menolla toteutua. Opettajalta tuli hyvää tsemppausta, sillä hän sanoi itsekin kärsineensä samasta aikanaan. Ratkaisuna on yksinkertaisesti uskallettava mennä kerralla sitä sujuvaa laukkaa. Vaikka mieli haluaa uskotella hitaassa laukassa olevan turvallisempaa, niin estepuolella ongelmat yleensä alkavat sen takia. Nyt olisi hyvä ottaa kunnon kuuri maksimissaan 50 sentin esteitä, joita ylitellessä alkaisin hakea uskallusta ja tuntumaa siihen etenevään ja hallittuun laukkaan, jossa myös ne vähän korkeammat ylittyvät vaivatta. Jotta tästä kirjoituksesta ei tulisi ihan kauheaa valitusta, niin mainitaan kuitenkin pari hyvää asiaa loppuun. Suurin hyvä asia oli toki Lore, kuten aiemmin sitä jo hehkutin. Se kesti kuskin mokat hienosti eikä kertaakaan yrittänyt kieltää tai väistää estettä. Kuskille sitten armopisteet siitä, että kädet myötäsivät tällä kertaa paremmin ja katsekin oli monina hetkinä oikeaan suuntaan. Toivottavasti ensi estevalmennuksessa saamme vähän enemmän onnistumisia.

Takaosan parissa työskentelyä

Pienen tauon jälkeen sain taas käytyä tuntiopettajamme omalla tallilla opissa kahden ratsukon tunnilla. Hevoseksi sain Jetin, ja tunnin aiheena oli takapään siirtäminen ja siten hevosen saaminen kevyeksi. Samalla kertaa tuli huomattua, kuinka kyvytön näemmä olen pukeutumaan oikein, kun ratsastus tapahtuu ulkona kentällä. Tunnin alussa jäätyivät sormet, vaikka pakkasta oli vaivaiset -8 astetta. Kun sain ne lämpimäksi, alkoivat varpaat jäätyä. Onneksi ratsastaessa tuli lopulta sen verran lämmin, että ainoastaan varpaat vähän muistuttelivat parempien kenkien perään.

Ensimmäisenä lähdimme tekemään takapään väistätystä ulommas ratsastamalla kentän päädyt puoliympyrämaisesti, jonka aikana väistätystä tehtiin (kuvassa muut kuin mustat kohdat). Puoliympyrä muuttui pitkällä sivulla normaaliksi kulman ratsastamiseksi kentän poikki ja siitä taas vaihdettiin suuntaan toiselle puoliympyrälle tekemään samaa. Jetti siirsi takaosaansa hyvin helposti ja itse asiassa menin pyytämään välillä liikaakin, jolloin ratsu meinasi siirtää itsensä pitkän sivun myötäiseksi. Tajusin aika nopeaa, että pienempikin siirto riittää ja homma palasi nätimmäksi. Olisin kuitenkin saanut olla tarkempi ulkopuolen kanssa, sillä vaikka nyt käytin jopa pohjetta, niin unohdin sitten vastapainoksi kaiken muun. Ravissa sain keskittyä siihen, että pyyntöni tulkittiin takapään siirtämiseksi, ei vauhdin lisäämiseksi. Puolipidätteet auttoivat tähän kummasti, kun hevonen osasi niiden jälkeen odottaa jotain muuta pyyntöä. Olen taas alkanut lipsua puolipidätteiden teosta ja niiden sijaan vain ihmettelen, miksi hevonen ei lue ajatuksiani.

Tämän jälkeen takapään väistätystä hiottiin vielä kahdeksikolla. Suuntaa vaihdettaessa suoristettiin huolellisesti ennen kahdeksikon toiselle puolelle lähdettäessä ja takapäätä väistätettiin sen ajan ulommas. Parhaimmat onnistumiset tulivat oikeassa kierroksessa, kunhan opettaja oli vaatinut vähän enemmän siirtoa. Tässä kierroksessa muistin jopa hetkittäin pitää ulkopuolenkin kontrollissa ja pyytää sisäpohkeella takapäätä ulommas. Ravissakin saatiin aika kivoja hetkiä, jolloin Jetti pyöristyikin ja muuttui mukavan kevyeksi ilman. Vasemmassa kierroksessa könötin tuttuun tapaan painoni kanssa sisäpuolella, jolloin minulla oli vaikeuksia saada apujani selviksi. Homma ei siis sujunut siihen kierrokseen ihan niin nätisti, vaan välissä Jetti jopa liirasi kokonaan ulos. Ongelma korostui etenkin ravissa, mutta hieman tahtia hidastamalla sain Jettiä taas väistämään takaosaa. En kyllä tajunnut yhtään selässä ollessani korjata istuntaa, mikä olisi varmasti auttanut vielä enemmän.

Lopuksi palasimme vielä tuon ylhäällä olevan kuvan kaltaiseen harjoitukseen laukassa. Muutoksena tosin se, ettei laukassa tehty väistöjä, vaan pyrittiin nauttimaan aiempien harjoitusten tuloksesta: kevyestä ja kuulolla olevasta hevosesta. Kuvio tehtiin siis kokonaan laukassa ja suuntaa vaihdettiin tuossa suoristuspätkässä laukka lennosta vaihtaen. Jetti oli koko tunnin ajan tykännyt vähän kyttäillä milloin mitäkin. Täytyihän sen valtavan alueen valaistun kentän ulkopuolella olla varmasti täynnä kaikkia pieniä hevospoloja ahmivia hirviöitä. Säikähtipä ratsu kertaalleen myös itsensä ja toisen ratsun varjoakin, onneksi vain paikallaan vähän vavahtaen. Tässä vaiheessa kuvan mukaan vasemmassa päädyssä tehdystä laukasta ei tahtonut tulla mitään, kun Jetti puski puoliympyrältä kunnolla sisään. Oikeassa päädyssä heppa sentään vähän malttoi mennä nätimmin, mutta oli silti vähän muissa maailmoissa. Yritin sitten saada hevosen huomion pyytämällä sitä enemmän eteenpäin. Tuloksena oli vauhdikkaammin laukkaava ratsu, joka ei vieläkään kuunnellut ratsastajaansa. Ei hyvä. Meno huononi tästä myös sillä, ettei Jetti tuntunut oikein kevyeltä ja kaikista vähiten yhtään kuulolla olevalta. Niinpä puoliympyrät eivät olleet kauhean nättejä saati helppoja. Laukanvaihdot suuntaa vaihdettaessa sen sijaan onnistuivat muuten hyvin, mutta päästin hevosen aina vaihdon yhteydessä puskemaan jo uuteen suuntaan, vaikka tarkoituksena oli päästä vielä vaihdonkin jälkeen hetki suoraan. Oma keskittyminen menee näemmä vieläkin liikaa vaihtamiseen, vaikka siinä ei paljoa tarvitse tehdä. Niinpä en saanut kauhean nätisti puskemista kuriin, mutta pari hitusen hallitumpaa pätkää saimme lopulta tehtyä.

Opettaja otti meidät vielä lopuksi syyniin, kun huomasi hevosen olevan omissa maailmoissaan. Tahkosimme kuviota ensin ravissa läpi, kunnes Jetti alkoi rentoutua eikä enää kipittänyt kaikkea kuunnellen. Hevosen rauhoittaminen onnistui sillä, että keskittyin itse olemaan mahdollisimman rento ja ennen kaikkea ratsastamaan muina miehinä tehtävää hevosta pienimmästäkin syystä kehuen. Vähitellen Jetti alkoi ravata rennommin ja lakkasi tuijottelemasta. Opettaja neuvoi siirtymään laukkaan rennosti ilman, että muuttaisin omassa ratsastuksessani mitään. Laukka nousikin kohtuullisen rennosti. Alussa Jetti oli taas vähän pinkeämpi tapaus, mutta hiljalleen itseäni rauhoittamalla ja hevoselle jutellessa se alkoi rentoutua. Niinpä saimme loppuun vielä muutamat rauhallisemmat laukat ja vaihdot, jolloin opettajakin oli tyytyväinen menoomme.

Tunnista jäi vähän harmitus siitä, etten osaa muuttaa omaa ratsastustani hevosen mukaan. Enemmän tuntuu, että yritän ratsastaa kaikkia hevosia samalla tavalla ja olen vähän hukassa, kun ne eivät välttämättä toimikaan. Nytkin Jetin kohdalla olisi pitänyt osata olla jämäkkä, mutta rauhallinen. Sen sijaan komensin ja vaadin vailla mitään rentoutta, mikä ei todistetusti rauhoittanut tätä hevosta. Tunti oli kuitenkin mukava, sillä treeniaihe oli mieluinen ja tällä kertaa keskityttiin yhteen asiaan koko tunnin ajan.

Aaltopituudet paremmin kohdillaan

Perjantain tunnille minulle oli pistetty Hilanteri, ja viime kerran laukkahankaluuksien jäljiltä vähän voivottelin tuuriani. Kokeilin sitten rapsuttelemalla ja positiivisella mantralla hokea hevoselle, että kun pääset tunnille, sinusta kuoriutuu vaativien koululuokkien kisatykki, jolla on oma moottori. Liekö tämä vai juuri ennen maneesiin suuntaamista tallin entisen opettajan tuumaus hevoselle mennä hienosti auttanut, sillä tunti meni itse asiassa kerrassaan mukavasti. Hihkuin heti maneesiin päästyäni, että voisimmeko mennä osittain puomeja. Toive meni läpi, kun kukaan neljästä muusta ratsukosta ei sitä ainakaan ääneen vastustanut.

Ensimmäisenä tehtävänä oli mennä pohkeenväistöä pitkältä sivulta vähän keskemmäs, siitä hetki suoraan, kunnes palattiin uralle väistättäen. Aluksi tehtävää mentiin hetki käynnissä, kunnes sitä jatkettiin harjoitusravissa. Hilanterin kanssa minulla on yleensä ongelmana se, että hevosessa tuntuu olevan noin sata ja yksi liikkuvaa osaa, josta en saa kiinni yhdestäkään. Nytkin huomasin, etten tainnut koko tunnin aikana saada muutamaa lyhyttä hetkeä lukuun ottamatta hevosta kunnolla molemmille ohjille saati pohkeiden väliin, vaan jossain oli aina vähän löysää. Tällä kertaa Hilanteri oli kaikeksi onneksi kuitenkin jättänyt ainakin kymmenen liikkuvaa osaansa talliin, sillä se oli itsekseen kohtuullisen mutkaton.

Pohkeenväistöt oikealle sujuivat sekä käynnissä että ravissa aika kivasti. Kevyet pohjemerkit ja oman vartalon suuntaaminen väistön suuntaan saivat hevosen väistämään helposti. Huomasin kuitenkin, että hevosen etupää tahtoi välillä tehdä ihan omia kuvioitaan, jolloin koetin hakea sitä paremmin ulko-ohjan tuelle. Välillä taas valaistuin sen suhteen, että pohkeiden käyttö auttaa korjaamaan asioita paljon paremmin kuin ohjilla säätäminen, jolloin Hilanteri menikin paremmin. Vasemmalle pohkeenväistöt tahtoivat takkuilla. Joko itse kiskoin Hilanterin etupäästä mutkalle tai se esitti vääntymistaitojaan, mutta välillä esitimme väistöä lapa edellä seikkaillen. Sitten ymmärsin taas käyttää väistättävää pohjetta aktiivisemmin ja pitää vähän enemmän hevosta suorana, jolloin Hilanteri väisti paremmin. Vasempaan suuntaan hevosta sai myös vähän nohittaa liikkumaan, joten ilmeisesti se oli sen jäykempi puoli.

Väistöpuuhia jatkettiin tekemällä koko maneesista kaksi neliötä. Katsomopäädyssä mentiin oikeassa kierroksessa ja peilipäädyssä vasemmassa. Tarkoituksena oli ratsastaa kulmat niihin hyvin taivuttaen ja heti uuden sivun avautuessa eli periaatteessa vielä kulmaa ratsastaessa väistättää hevosta muutama askel sisemmäs ja jatkaa siitä suoraan kohti uutta kulmaa. Tehtävää harjoiteltiin lyhyesti käynnissä ja sen jälkeen sekä ravissa että laukassa. Oikea kierros sujui meillä taas paremmin. Hilanteri oli mukavasti kuulolla, jolloin kulmat menivät hyvin samoin kuin väistöaskeleet sekä käynnissä että ravissa. Mitään uutta ongelmaa ei tullut, joten tehtävää oli mukava tehdä, ja opettajaltakin tuli positiivista palautetta menostamme. Vasemmassa kierroksessa piti aluksi vaatia vähän tarmokkaammin ennen kuin Hilanteri lähti väistämään helpommin. Sen jälkeen väistöt tähänkin suuntaan muuttuivat alkutuntia helpommiksi.

Laukassa ei tarvinnut onneksi tällä kertaa kinastella niin paljon kuin viimeksi. Muutamat kerrat Hilanteri toki kyseenalaisti laukkaamisen ja pudotti raville, mutta muuten se meni laukkaosuudetkin kivasti. Väistötehtävässä oikeassa kierroksessa ei ollut muuta ongelmaa kuin se, että väistön jälkeen olisin saanut mennä hetken paremmin suoraan ennen uutta kulmaa. Nyt en joka hetki korjannut hevosta kunnolla, vaan se hetkittäin jatkoi lipumista sisemmäs. Vasemmassa kierroksessa puolestaan tulivat nuo pudotukset raville, kun en saanut väistöapuja läpi, ja hevonen päätti tehdä omia ratkaisujaan. Opettajalta tulikin hoksautus, että minun tulisi käyttää selvemmin pohkeita eikä vain yrittää ohjilla. Pohkeiden käytöstä olin saanut jo aiemmin tunnilla ahaa-elämyksen, mutta näemmä en osannut soveltaa sitä enää laukassa. Lopulta saimme vasemmallekin ihan kohtuullisia väistöaskelia, jolloin tehtävä ei jäänyt kaihertamaan.

Puomitehtävänä oli estevalmennuksesta tuttu kuvio. Siihen tutustuttiin ensin lyhyesti ravissa menemällä siis ensimmäisenä pienempi ympyrä yhden puomin yli ja siitä sitten isommalle, kahden puomin ympyrälle. Vasempaan kierrokseen tehtävä meni itse asiassa paremmin. Kertaalleen Hilanterilla meni askeleet sekaisin ja se pudotti raville, mutta muut kerrat saimme laukan säilymään hyvänä, käännökset onnistumaan ja kahden puomin väliin helposti sujuvat neljä askelta. Oikeaan kierrokseen puolestaan tuli vaikeuksia kahden puomin kohdassa. Toin Hilanterin muutamia kertoja huonosti puomille, jolloin se harppasi sille kauempaa, mikä tuli minulle aina yllätyksenä. Sitten tajusin ylittää ensimmäisen puomin vähän oikeaa reunaa lähempää, jolloin väliin menikin vain kolme, mutta kuitenkin hyvin sujuvaa askelta.

Tunnista jäi todella hyvä mieli, vaikka ongelmiakin oli. Loppuraveissa tuli myös lisää syytä hymyyn, kun tehdyillä loivilla kiemuraurilla sain Hilanteria vähän pyöristymään ja venyttämään vähän ohjan perässä. Tällä kertaa aaltopituutemme olivat hitusen lähempänä toisiaan, jolloin muistin taas, miksi aikanaan tähän hevoseen tykästyin. Parhaina hetkinä tunnilla Hilanteri oli mukavan kevyt ja herkkä avuille, jolloin ratsastamisen tuntui taas helpolta. Noissa ongelmakohdissa saatoin myös hyvin syytellä itseäni etenkin, kun alla oli jo hyviä hetkiä. Vielä kun osaisin tajuta ongelman heti, jolloin menoa saisi parannettua muutenkin kuin täältä näppäimistön takaa. Tallin entisen opettajan mukaan niin Tapsaa kuin Hilanteria ratsastetaan asenteella. Tällä tunnilla minulla oli jo mukana sentään se a-kirjain sanasta.

Mitä yksinkertaisempaa, sen hankalampaa

Otsikko tiivistää hyvin tämänkertaisen estevalmennuksen, jossa hyppelin jälleen Lorella. Sen nimi tosin on ilmeisesti jälleen vaihtunut jostain syystä Kukkikseksi, mutta en vielä ole tottunut siihen. Mennään siis Lorella ainakin vielä. Tällä kertaa valmennuksessa ei hypätty rataa, vaan otettiin useampia pieniä pätkiä. Alkuverkka mentiin itsenäisesti. Laukassa Lore tykkäsi puskea molempiin suuntiin, mutta vasemmalle vielä hitusen enemmän. Lorea sai myös hieman pyytää etenemään välillä, sillä se jäi mieluusti vähän hitaammaksi.

Tunnin tehtävät olivat varsin yksinkertaisen kuuloisia. Mukana oli muun muassa kolmen esteen jumppasarja yhden laukka-askeleen välillä, kolmen esteen linja ratsastettuna siten, että keskimmäiseltä esteeltä käännyttiin ympyrälle, jonka aikana ylitettiin toinen este sekä tietysti linjan toinen ja vielä lopuksi se kolmas este. Linjaa hypättiin myös lopuksi ihan vain suoraan. Näillä tehtävillä ja oikeastaan koko tunnin aikana hevonen meni ihan kivasti, mitä nyt välillä tarvitsi muistutusta liikkumisesta, mutta oma mukautumiseni hyppyihin oli taas pahemman kerran kadoksissa.

Kolmen esteen jumppasarjalla huomasin, että jäin tiukasti pitämään kädet paikoillaan myötäämisen sijaan. Opettajalta tuli myös noottia siitä, että sukellan taas ylävartalolla liikaa. Onneksi esteet olivat niin pieniä, ettei tuo myötäämättömyys aiheuttanut ongelmia, mutta ikävää, jos käteni alkavat taas keksiä paikalleen jämähtämisen. Jumppasarjalla myös keskityin liikaa matkustamaan, kun Lore muutamat kerrat lähti lipumaan jo ensimmäisen esteen kohdalla vasemmalle. Opettaja laittoi meille pari sakkokierrosta, kunnes saimme mentyä jumpan paremmin suoraan.

Kolmen esteen linja yhdellä ympyrällä olleella lisäesteelle höystettynä meni muuten mukavasti, mutta pari kertaa Lore vipsautti väliin vastalaukan oikeassa kierroksessa. Näinä kertoina en ollut päässyt hyppyyn mukaan, jolloin pieninkin ajatus johtamisesta oli jäänyt matkasta. Muuten keskimmäiseltä esteeltä kääntyminen ympyrällä olleelle toiselle esteelle sujui aika mukavasti. Tunnilla oli aiemminkin treenattu ympyrällä hyppäämistä, joka myöskin oli mennyt kivasti. Tästä saimme tunnin parhaimmat onnistumisen, kun kerrankin kääntyminen ja hyppääminen sujuivat ja vieläpä samassa tehtävässä.

Loppuun hypättiin vielä tuttu kolmen esteen linja täysin suoraan. Ensimmäisellä kierroksella olin jälleen nukahtanut, ja Lore pisti väleihin neljä askelta. Opettaja käski jättämään yhdet askeleet pois eli väleihin piti mennä enää kolme askelta. Vinkkinä tuli, ettei hevosta oikeastaan tarvinnut hoputtaa tähän vauhtiin, vaan pikemminkin antaa sen vain laukata. Olin siis jäänyt jälleen ratsastelemaan käsijarru päällä. Kun uskalsin olla vähän rennommin, meni Lore linjan nätisti vaadituilla askelilla ja ennen kaikkea niin sujuvasti, että itsekin tiesin, missä mennään ja mistä hypätään. Pitäisi vihdoin uskoa, että sujuvaan menoon tarvitaan hyvä laukka. Hidastelemalla tulee vain enemmän ongelmia.

Tästä kerrasta jäi itselle vähän harmitus siitä, että olen unohtanut myötäämisen, sukeltelen taas ylävartalollani ja vieläpä jätän näkemättä hyppykohtia. Lore sentään keräsi pisteet koti eikä tällä kertaa yrittänytkään kiertää yhtään estettä ja meni muutenkin pientä hitautta huomioimatta kivasti. Koska polle oli mukavana, kehtasin pyytää sitä ensi viikollekin. Lore on ainakin näillä meidän turvallisilla, maksimissaan 60 sentin korkeuksilla luotettavan oloinen tapaus. Suunnittelenkin jo, että alan leipoa siitä itselleni Pera II:sta. Ilman siis niitä epäluottamuslauseita, joita välillemme on alkanut ilmestyä. Ensi viikolla onkin kolmas estevalmennus Lorella, joten ehkäpä se kerta kertoo sen kuuluisan totuuden.