Ymmärtämisvaikeuksia

Aiemmin tallille saapunut tuntilainen oli halunnut vaihtaa hevostaan. Minulle oli alun perin merkattu Manta, mutta tämän vaihdoksen myötä sain Kaapon. Harmittelin ennen tuntia vaihdosta vähän, mutta ylioptimistisena kuvittelin, että meillä saattaisi Kaapon kanssa mennä ihan kivasti. No joo, yllättäen tauko kyseisestä hevosesta ei ole tehnyt yhtään hyvää keskinäiselle ymmärryksellemme, päinvastoin. Jos ennen tuntia harmitti vaihdos, tunnin aikana tuon tunteen sai ainakin kymmenkertaistaa. Kuski pitäisi laittaa kyllä tukiopetukseen, jotta se alkaisi viimein tajua tämän hevosen ratsastamisen päälle.

Tunnin treenailut aloitettiin käynnissä pyörittelemällä päätyihin ympyröitä, joissa hevosen etupäätä tuotiin vähän sisemmäs ja takapäätä väistätettiin. Koska jarrutustaitoni tämän pollen kanssa on hyvin kadoksissa, en saanut Kaapon etupäätä hallintaan, jolloin takapääkin oli tavoittamattomissa. Opettaja antoikin meille tukiopetusta kädestä pitäen ja korostikin sitä, että ensin oli otettava etupää haltuun. Kun se on hyppysissä, voidaan alkaa ajatella takapäätä. Uskalsin sitten paremmin alkaa vaatia, jolloin Kaapo alkoikin pätkittäin kuunnella paremmin ja tarjosi homman tajuttuaan mukavaa pyöreyttä. Vaivalloista tämä oli kuitenkin, mutta ne parit onnistumiset ilahduttivat kuitenkin.

Tämän jälkeen jatkettiin ravissa. Tarkoituksena oli pyöritellä ympyröitä ja saada hevosta koottua. Opettaja ohjeisti kokoamaan Kaapoa enemmän istunnalla kuin ohjalla ja jos polle yritti lähteä kaahaamaan, ulko-ohjalla saattoi ottaa pidätteitä. Homma meni valtaosan ajasta taas kinasteluksi pollen kanssa siitä, mitä nyt pitikään tehdä. Kaapo olisi halunnut ravailla harja hulmuten oman mielensä mukaan, ja minä halusin saada sitä kuuntelemaan ja pyöristymään. Yritin pitää itseni tiukkana pakettina, jolloin en antaisi hevoselle mahdollisuutta vetää minua mukanaan. Muutaman kerran onnistuinkin, jolloin Kaapo löysi itsestään pyöreän, rennosti etenevän hevosen. Sitten taas keskittymiseni herpaantui, ja hevonen lässähti pannukakun tavoin pitkäksi kaasuttelijaksi.

Laukassa haettiin myös pyöreyttä ja tasaisuutta. Minä lähinnä keskityin siihen, ettei Kaapo puskisi sisäpohkeestani läpi mielensä mukaan ja että se pysyisi suunnilleen hallinnassani. Vasen kierros meni ihan mukavasti. Kaapo laukkasi tasaisesti, minä pystyin pitämään itseni ryhdikkäänä ja vauhti pysyi hallinnassa. Jes. Mutta sitten kaikki liki nollaantui, kun vaihdettiin oikeaan kierrokseen. Se on hevoselle selvästi vaikeampi ja se puski häikäilemättä sisäpohkeeni läpi. Lopulta taisin istua selässä miten sattuu, nykiä ohjia joka suuntaan ja muutenkin hötkyillä päättömästi. Kun unohdin kaiken tuon ja otin rauhassa, sain Kaapon vähän parantamaan. Hyvin vähän, mutta kuitenkin.

Hyvää tunnissa oli se, että opettaja pyrki auttamaan meitä eikä jättänyt pyörimään oman onnen nojaan. Tärkeämpänä korjauksena opettajalta tuli se, että ulkopuoleni tahtoo lähteä omille teilleen. Etenkin käteni kyynärpääkulma katoaa ja lisäksi vielä painan käden lähelle hevosen kaulaa. Ei hyvä. Kaiken kruunaan sillä, että lysähdän ulkopuolelta myös kasaan. Riittää ainakin korjattavaa.

Jostain syystä ratsastan Kaapoa aina alussa silkkihansikkain. En uskalla vaatia siltä suoraan kunnolla, vaan tyydyn puolittaiseen suoriutumiseen. Siitä sitten tietenkin koituu vaikeuksia, kun hevonen ehtii tottua lepsuiluuni. Onneksi tunnin aikana sain sekä käynnissä että ravissa parit oikein nätit, pyöreät ja yhteistyöhaluiset hetket hevosen kanssa. Vaikka suurin fiilis tunnista oli pettymys omaan osaamattomuuteen, nuo pari hetkeä nostivat mieltä sieltä maasta kuitenkin vähän.

Perjantain kertailua

Vaihdoin torstain menojen takia Helveilyn näin lauantaiksi. Hiippailimme maneesille ja ajattelin kertailla perjantain tunnin oppeja. Heti ravissa huomasin, että onnistuin jumiuttamaan itseni eilisen tunnilla hyvin perusteellisesti. Kuski olisi tarvinnut sitä juoksuttamista ja verryttelyä paljon enemmän kuin Helvi.

Sinnikkäästi kuitenkin jäykän alkuravailun jälkeen siirryin tekemään pohkeenväistöä käynnissä. Keskityin pitämään Helvin liikkeessä väistön ajan, sillä muutoin se yleensä jarruttaa menoaan. Väistöpohje, hoputuspohje, väistöpohje, hoputuspohje ja tällä mantralla mentiin molempiin suuntiin väistöjä. Helvi haki itseään tuntumalle mukavasti, mutta reippautta olisi saanut olla enemmän. Ei meno ihan hiippailuksi onneksi mennyt.

Sitten otinkin pitkillä sivuilla lisäyksiä ravissa. Muuten kiva, mutta tamma ei kuvitellutkaan pyöristyvänsä saati pysyvänsä tuntumalla. Pää kohti kattoa ja kaviota toiseen eteen oli tamman tapa totella, kun pyysin sitä lisäämään ja houkuttelin kohti tuntumaa. No, ainakin se vauhti löytyi. Laukassa pyörittelinkin vain vähän isompaa ja pienempää ympyrää. Helvistä löytyi heti alusta mukavasti rullaava laukka, joten ympyröitä oli kiva pyöritellä. Pyöreyttä itse hevosesta ei kauheasti löytynyt, mutta oli se kuitenkin rento.

Lopuksi otin omaksi ja myös pollen iloksi parit hyppelyt minipystyn yli. Helvi innostui hommasta samantien ja parit kerrat sinkoili vähän turhankin kaukaa esteen yli. Kavioita se reppana ei vieläkään jaksa edes innostuksissaan nostella, joten toinen pysty kolisi alas. Onneksi toinen pysyi muut hypyt ylhäällä. Jarrutkin tahtoivat vähän kadota, kun tamma spurttaili esteen jälkeen. Helvillä olisi varmasti vähän nuorempana ollut mukava hypätä. Sillä on sopivaa imua esteelle, se etenee reippaasti ja on edelleen käänneltävissä ja ratatempokin taitaisi löytyä tuosta noin vain. Loppukäynneissä tamma ei olisi millään edes pitkällä ohjalla halunnut rauhoittua. Höpsönä se nosteli ravia itsenäisesti ja koetti kuunnella, enkö vahingossa pyytäisi siltä laukkaa tai ohjaisi esteelle. Hassu tamma.

Kukkaispojan kyydissä

Tällä kertaa en jänistänyt, kun minulle tarjottiin tallin uusinta hevostulosta. Kyseessä on kuusivuotias Flower-niminen ruuna, joka on tuotu muutama viikko sitten Puolasta. Kouluvääntötasosta en tiedä, mutta esteratana sillä on menty vähän päältä metriä. Opettaja naureskelikin, että meidän pitää vaihtaa opettajaa, jos haluamme kouluhevosia. Ei me mitään sellaisia tarvita, estehevosia vain lisää! Ja kas kummaa, sieltä on tulossa toinen estepainotteinen hevonen, joka on Floweria onneksi isompi. Flower oli säkäkorkeudeltaan varmaan jotain 155 sentin hujakoilla, mutta kapoinen kuin mikä. Tällaisen hongankolistajan jalat tahtoivat vähän jäädä ilman kylkiä, joihin koskea.

Flower (en kuullut pollen helpompaa lempinimeä vielä tallilla) on ollut parilla samalla tunnilla kanssani, jossa se on mennyt ihan siivosti, mutta aika jäykästi. Alkulämmittelyksi menimme käynnissä ja ravissa voltteja, joissa haettiin asetuksia. Polle jännittyi heti pienimmästäkin ohjakosketuksesta ja nosti niskan todella korkealle. Kun mikään tapa ei tuntunut alkavan toimia, kysyin opettajalta tästä. Hän epäili hammaspiikkejä vaivaksi ja kehotti ratsastamaan tunnin niin paikallaan pysyvällä kädellä kuin mahdollista. Raspausaikaa oli kyllä yritetty saada pollelle, mutta tähän aikatauluun se ei ehtinyt. Tunnista tulikin sitten minulle istuntapainotteinen, kun yritin tehdä kaiken mahdollisen enemmän istunnalla kuin ohjalla. Ja tällaiselle ohjaan lumoutuneelle se oli todella haastavaa. Jotain tein kuitenkin oikein, sillä Flower alkoi vähän rentoutua eikä enää jännittynyt pohjepyynnöistä. Polle oli myös mukavan reipas, joskin jarrutustaidottomalla ja nyt liki ohjattomalle kuskille se tietenkin tuotti vähän ongelmaa. Parit kerrat ravissa Flower tulkitsi sisäpohkeeni koputtelun laukkanostoksi sen sijaan, että olisi ottanut onkeeni pohkeen kiellon pienentää ympyrää. Hepan innokkuus vaihtaa askellajia kuitenkin tahtoi vain naurattaa, syystä tai toisesta.

Alkulämmittelyn jälkeen siirryttiin pohkeenväistöön. Sille lähdettiin lyhyen sivun keskeltä, josta väistätettiin reunalla ollutta tötteröä kohti. Ensimmäiset kierrokset Flower halusi uskoa pohjeapuni tarkoittavan kaasua, jolloin se nosteli ravia. Kun lopulta sain sen tajuamaan, ettei kaasu ole oikea vastaus, sain siltä muutamia väistöjä. Kieltämättä oli todella hankalaa, kun en käyttänyt ohjaa juuri minkään vertaa. Yritäpä siinä vatsalihaksilla jarruttaa ja pohkeella väistättää. Niin siis mitä, ai että tämä on sitä ratsastusta? Aina riittää opittavaa.

Sitten otettiinkin ravailua ihan uralla. Pitkille sivuille tuli tehdä lisäykset ja hyvissä ajoin ennen sivun loppumista siirtyä takaisin normaaliin raviin. Flower innostui taas siitä mahdollisuudesta, että pohkeeni voisi tarkoittaa laukkaa ja painatteli muutamat pätkät tätä askellajia. Suhtauduin taas asiaan huumorintajulla ja treenasin vatsalihaksiani nauramalla. On mukava joskus ottaa vähän rennommin nämä epäonnistumiset kuin kiskoa vannetta kiristämään päätä. Sain kuitenkin pollen taas hallintaan, jolloin onnistuimme yhdessä tekemään parit toimivan lisäykset. Askel lähti rullaamaan kivasti, polle oli kuulolla ja vauhti myös palautui normaaliin menoon.

Laukkaharjoituksessa pyöräytettiin päätyyn ympyrä, pitkän sivun keskeltä noin 20 metrin halkaisija ja toisen pitkän sivun alusta lävistäjää myöten laukaten toiselle pitkälle sivulle, jossa yritettiin siirtyä nätisti raviin. Flowerille oikea laukka oli haastavampi, ja se tarjosikin mieluusti vasenta. Piti oikein ajatuksella nostaa se oikea, jotta polle otti kuskin todesta. Laukka oli melko töyssyistä menoa ja hyvin reipasta myös. Ilman kunnon ohjasotteita polle tahtoi oikoa ympyrän suoraksi, kun kuski ei vain muistanut, miten sitä taas ratsastettiin. Oikeassa kierroksessa meni myös turhan vauhdikkaasti lävistäjä, mutta toisella kierroksella sain laukan vaihtumaan raviin kivasti. Vasen kierros oli oikeaa helpompi. Kyllähän polle spurttaili tässäkin, mutta selvästi paremmin malttoi kuunnella kuskia.

Loppuraveissa humputtelimme uraa myöten ja käännyimme aina valitsemassamme kohdassa keskelle kentää, jossa tuli siirtyä käyntiin ja nostaa taas ravi. Flowerin reippauden ja kuskin jarrutaidon puutteen vuoksi siirtymät käyntiin vähän venyivät, mutta löytyivät kyllä kuitenkin lopulta. Polle tahtoi lähinnä vain olla juuri valmisteltu kunnon ratsastusta varten, sillä energiaa sillä olisi ollut muillekin jaettavaksi.

Yleisfiilis tunnista oli hupaisa. Nauru pääsi moneen kertaan, kun polle jopa itsekseen nosti laukkoja tai yritti kyseistä askellajia ehdotella mistä tahansa pohkeen pyynnöstä. En osannut ottaa turhia paineita onnistumisista, kun kyse oli ensimmäisestä yhteisestä kerrasta. Opettaja kuitenkin sanoi olleensa tyytyväinen suoritukseemme. Hän myös kertoi, että uudet hevoset tottuvat uuteen paikkaan asteittain. Ensin ollaan ja möllötetään rauhassa, sitten vähän virkistytään ja kokeillaan, mille mallille täällä voisi alkaa ja sitten tasaannutaan omaksi itseksi. Opettaja sanoikin, että Flower oli nyt alkanut piristyä ja päättänyt vähän kokeilla, mitä tarvitsee tehdä ja mistä voi luistaa.

Onkin jännä nähdä jatkossa, millainen kukkaispoika tästä ruunasta paljastuu. Ruuna reippaasta jäi minulle kaikesta innosta huolimatta hyvä kuva. Kunhan se pääsee kunnolla kotiutumaan ja saa mahdolliset suuhuollot tehtyä, siitä voi kuoriutua melkoisen kiva nuorukainen. On myös todella mukava saada tallille estepainotteinen hevonen, jolla on ponnua vähän isompiinkin. Yhtä innokkaasti odotan myös sen toisen hevosen saapumista talliin. Uudet hevoset ovat aina mukavia uutisia.

Pyörittelyä ja pyöreyttä

Tiistain ekstratunti toteutui, ja myös polletoiveeni oli mennyt läpi. Tunnin siis humputtelin Jussilla, ja sen aiheena oli yllätys, yllätys hevosen pyöreys volteilla ja ympyröillä aseteltuna hakien. Ensin lämmiteltiin pyörittelemällä koko maneesin kattavaa kahdeksikkoa. Tarkoituksena oli saada hevosta rennoksi, ei vielä varsinaisesti pyöreäksi saati kovin lyhyeksi. Jussi meni tässä ihan kivasti, mutta vasen kierros alkaisi tuntua oikeaa hankalammalta. Täytyy jatkossa alkaa kiinnittää huomiota siihen, että saan apuni myös tässä kierroksessa oikein läpi, jolloin hevonen myös kuuntelisi paremmin.

Alkuverkan jälkeen siirryttiin lyhyille sivuille pituushalkaisijan suuntaan tehtyihin kahdeksikkoihin. Pitkillä sivuilla tehtiin puolestaan avotaivutuksen kaltaisesti yksi sivu, toinen taas lisäyksellä. Kahdeksikolla alettiin hakea hevosta pyöreäksi, ja opettaja korosti jälleen kerran myötäyksen merkitystä. Tällä kertaa osasin paremmin tunnustella hevosta ja myödätä kohtuullisen monta kertaa oikein. Jussi palkitsi tämän menemällä kahdeksikkoa sekä käynnissä että ravissa mukavan rennosti asettuen. Myös lisäyksen menivät nätisti, etenkin ravissa. Yleensä olen jotenkin komentanut pohkeilla liikaa, mutta unohtanut pidättää edestä, jolloin hevonen on valinnut laukan lisäämisen sijaan. Nyt muistin myös hallita etupään, jolloin Jussi lisäsi etenkin ravia hienosti. Avotaivutuksen kaltaiset etenemiset toisella sivulla olisivat saaneet olla parempia, mutta sentään itse asetus pysyi pienillä avuilla.

Lopuksi haettiin hyviä laukkanostoja, joiden jälkeen pyöräyteltiin ympyröitä. Tavoitteena oli saada kerralla etenevä laukka ja mahdollisuuksien mukaan myös pyöreyttä. Jussi nostaa laukan etenkin käynnistä todella näppärästi, joten tässä ei ollut ongelmaa. Muistin jopa pyytää pollea tekemään ajoittain töitä myös takapäällä, jolloin pyöreys löytyi pätkittäin ja laukka oli rennon etenevää.

Yleisesti ottaen tunti meni meillä kivasti. Sain Jussia kulkemaan mukavan pyöreänä jälleen ja muistin tosiaan välissä vartioida myös takapäätä. Pitäisi vain vielä keksiä, miten saan hevosen työskentelemään pidempiä pätkiä pyöreänä.

Tunnin aikana taisin saada opettajalta ehkä pari kolme kommenttia. Kaksi niistäkin taisi olla hyvä-sanoja, kolmas sitten reitin korjaus. Ehkä meillä sitten Jussin kanssa meni sen verran kivasti, että meidät saattoi jättää treenaamaan kahdestaan tai ehkä muut tuntilaiset kaipasivat enemmän huomiota. Onhan se vähän harmi, kun opettaja ei ehdi katselemaan jokaista kunnolla. Mutta sitten kun tämä asia alkaa oikeasti vaivata, on varmasti aika siirtyä teho- tai yksityistunneille.

Avotaivutuksesta sulkutaivutukseen

Minkä perjantaina menetin, sen näin sunnuntaina sain takaisin. Eli pollenani oli Jussi, treeninä avo- ja sulkutaivutuksia. Aluksi kuitenkin verkattiin hevosia ravissa kahdeksikolla, jossa aloiteltiin jo pohkeiden läpivienti väistättämällä takapäätä pätkittäin ulommas. Jussi liikkui muutoin hyvin, mutta pohkeistani se lähinnä lähti puskemaan ulos. Piti taas kaivella muistista asia nimeltä ulko-ohja, jonka jälkeen pohje meni paremmin läpi ja ulko-ohja puolestaan esti, jos polle halusi punkea. Ravissa opettaja kehotti laittamaan pollea ravaamaan niin, että se työskentelee kunnolla selälläkin. Kun unohdin pitää tästä huolta, Jussi vaihtoi toimivan ravin lyhyempään ja hitaampaan menoon. Kun taas muistin, sai Jussin helposti takaisin toimivaan raviin.

Sitten siirryttiin kuviolle, joka lähti liikkeelle kulmaan tehdyllä voltilla. Sen jälkeen suunnattiin pitkällä sivulla ollutta tötteröä kohti avotaivutuksessa. Ennen uralle osumista avotaivutus kiepsautettiin sulkutaivutukseksi ja sillä mentiin pitkä sivu loppuun. Kuviota piti ensimmäisen kerran miettiä vähän, kunnes se avautui. Sen jälkeen saimmekin Jussin kanssa ihan onnistuneita avotaivutuksia ilman kummempia ongelmia. Asetus pysyi nätisti, ja Jussi kuunteli apujani tarkalla korvalla.

Mutta sulkutaivutukseen vaihto ei ollutkaan helppoa. Minulle sulkutaivutus on vieläkin avoa paljon vaikeampi. Joko saan etupään aseteltua oikein, mutta sitten takapää ei enää olekaan paikoillaan tai toisinpäin. Jotenkin käteni ja pohkeeni eivät osaa asettua oikein hallitsemaan hevosta kokonaisvaltaisesti. En ole keksinyt miksi. Lähinnä vain tuntuu, että jotenkin en saa taivuteltua itseäni istumaan oikein ja laittamaan pohkeita täsmällisiin kohteisiin. Opettaja tosin havainnollisti sulkutaivutusta sanomalla, että pohkeet kannattaa pitää niin kuin olisi nostamassa myötälaukan. Tämä vähän auttoi, mutta sitten kädet taas jäivät höpsöttelemään omiaan.

Parin kierroksen jälkeen sulkutaivutusta seurasi ensin ravin, sitten laukan nostot. Ravi meni ihan kivasti, mutta laukassa tulivat parhaimmat onnistumiset. Ensinnäkin laukka nousi tosi nätisti sulkutaivutuksesta ja toiseksi Jussi työskenteli mukavan pyöreänä. Sain sen myös opettajan avustuksella taas selkää käyttäen, jolloin se loksahteli pätkittäin hyvään muotoon. Laukassa piti myös säädellä vauhtia. Jarrutaidottomana pidennys toki onnistui, mutta lyhennystä piti työstää paljon. Kunnon lyhennyksiä en tainnut tuntiin saada yhtään, mutta sentään pidennykset olivat nättejä ja hallittuja.

Jussia oli kyllä huippu ratsastaa jälleen kerran. Kun muistin pitää sen aktiivisena ja houkutella myös selkää mukaan, palkitsi se minut hyvällä pyöreydellä ja rennolla työskentelyllä. Se kuunteli minua hyvin ja pyrki toteuttamaan pyyntöjäni. Jussi on kyllä kiilannut itsensä hyvin suosikkipollelistani kärkituntumaan. Ajattelin hemmotella itseäni ratsastelemalla ainakin tiistaina ylimääräisen kerran, jos tunnille mahtuu. Kehtasin myös laittaa polletoiveet listaan. Jospa onnistaisi ja pääsisin parin päivän päästä kipuamaan joko Jussin tai sitten Peran kyytiin.