Hidastelusta spurttiin

Viikonloppuopettaja oli muistanut toiveeni estepolleksi, joten Pokuhan se oli. Tykkään edelleen hypätä tällä ruunalla, sillä se itsekin innostuu esteistä. Ainakin viimeistään siinä vaiheessa, kun se bongaa moisen edestään. Mahtava muistini teki myös tunnilla tepposet. Esteitä kantaessa laskin raippani maahan ja kun nostin sen uudelleen, oli se vaihtunut johonkin ihan muuhun raippaan. Etsiskelin omaani tunnin jälkeenkin, kunnes luovutin ja menin talliin. Siellähän se oma raippa odotteli Pokun karsinan luona. En siis koskaan ollut ottanut sitä mukaan ja maasta löytynyt toinen raippa oli melkoista tuuria.

Tunnilla kuitenkin keskityttiin saamaan toivotut askelmäärät kahden esteen väliin. Vauhdin löytymistä ja hallintaa testattiin ensin ravipuomeilla, joihin ensin tultiin lyhyemmillä askelilla ja siitä pidennettiin ja myös toisinpäin. Poku liikkui jälleen kuin tervassa, mutta pienen hiomisen jälkeen askeleet saatiin kohdalleen ja puomit menivät sutjakasti.

Tämän jälkeen siirryttiinkin jo laukkaan. Ensimmäisessä harjoituksessa ylitettiin puomi ja yksi este. Tämän jälkeen molemmat nostettiin esteiksi, ja väliin tuli saada neljä ja kolme laukka-askelta. Kolme ei tietenkään ollut ongelma, sillä Pokuhan spurttaa onnessaan, kun tajuaa pääsevänsä hyppäämään. Tässä tosin tuli se ongelma, että hevonen meni oman tahtinsa mukaan, ja opettaja kehottikin ottamaan pidätettä esteiden välissä, jotta hypystä tulisi hallitumpi. Tuttuun tapaan makoilin myös siellä kaulalla, mikä ei tietenkään auttanut yhtään. Sain kuitenkin pidätettyä menoa esteiden välissä, jolloin Poku vähän malttoi ja meno oli hallitumpaa. Noissa hyppykohdissa ei enää muistakaan, kuinka tuskan takana on ollut saada polle liikkumaan ennen estettä. Poku hölkytteli tervalaukkaansa ennen estettä ympyrällä, mutta spurttasi tietenkin nähdessään esteen. Kunpa saisin ratsastettua tätä hevosta tasaisesti koko ajan.

Neljän laukka-askeleen väli tuotti vähän päänvaivaa juuri Pokun innokkuuden takia. Pidätteillä ja äänijarrutuksilla polle kuitenkin vähän malttoi, jolloin askeleet osuivat paremmin kohdilleen eikä kuskiakaan hirvittänyt niin paljoa. Pakko tunnustaa, että jälleen pelko hiippaili ikävästi nahoissa. Ei niin pahana kuin aikoinaan, mutta se hevosen itse määrämä vauhti sai vähän tätä tunnetta pintaan.

Pokusta pidän esteillä juuri sen takia, että se itse tykkää hypätä ja sillä myös on ponnua hyvinkin meidän estekorkeuksiin (maksimissaan varmaan 75 cm). Tästä voi esimerkiksi katsoa, kuinka tuo liinaharjainen komistus hyppää näppärästi.

Mainiota käyntityöskentelyä

Pakkanen oli taas kirinyt perjantaiksi, joten otin Helvin kanssa kevyen käyntipainotteisen tunnin höystäen sitä ravilla. En halunnut hiostuttaa hevosta turhaan, mutta onneksi väistöt ja taivutukset vaikuttivat hyvältä ajatukselta. Helvi tosin pässeili pahemman kerran, kun joutui pakkasesta yksin tyhjään talliin. Onhan se hirveää, hui. Koko ajan sen piti pälyillä, liikkua levottomana ja olla ymmärtämättä nostaa kaviota tai pitää sitä ylhäällä. Pinnani napsui pahemman kerran, mutta lopulta jollain taikasanamurahduksella sain pollen asettumaan ja tarjoamaan seuraavaa kaviota puhdistettavaksi. (Oikea syy rauhoittumiseen oli toki se, että talliin tuli muitakin hevosia.)

Maneesilla aloitin käyntiväistöillä. Yleensä tamma väistää näpsäkästi pienin kehotuksin, mutta tänään oli tahmeampaa menoa. Jouduin huomauttamaan usein, kunnes polle ilmeisesti vähän vetreytyi ja tuli kuulolle paremmin. Muistin välissä myös kiinnittää huomiota tuntumaani ja myödätäkin, tämä kun tahtoo usein minulta unohtua ja jään tietämättänikin roikkumaan ohjiin.

Seuraavaksi kokeilin sitten, kuinka avo- ja sulkutaivutuksen kaltaiset liikkeet sujuisivat. Sulkutaivutus oli tietenkin jälleen haastavaa. En vain tajua, kuinka saan hevosen pidettyä asettuneena sisälle ja silti takapään pysymään poissa uralta. Helvi kyllä tuntui yrittävän totella apujani, mutta ilmeisen sekavina siitä ei oikein tullut mitään. Avossa puolestaan yritin keskittyä siihen, että etu- ja takapää kulkevat oikeasti eri urilla eikä hevonen pelkästään taipuisi näyttämään kulkevansa muka oikein. Tässä tulikin mukava onnistuminen. Muutamia pätki avoja meni oikein mukavasti ja muistin taas antaa hevosen tehdä töitä rauhassa ilman turhaa ohjissa roikkumista.

Käynti-ravisiirtymät olivat tutun tihkaita eivätkä nyt niin suuresti siitä parantuneet. Ravi kyllä löytyi samoin kuin käynti, mutta olisin toivonut vielä vähän enemmän tarmokkuutta. Sen sijaan ravissa tehdyt lisäykset lähtivät mainiosti. Helvi innostui pariin kertaan ja hyppäsi laukkaan pelkän lisäyksen sijaan. Vaikka vauhtia löytyi, olisin toivonut Helvin pysyvän paremmin tuntumalla. Mutta tästä on aina hyvä hioa eteenpäin.

Lopuksi otin vielä käynnistä laukkanostot. Ensin ihan tavallisesti ja pari kertaa peruutuksen kautta. Laukat nousivat ihan kivasti, mutta olisihan se toki paremminkin voinut mennä. Laukka kuitenkin rullasi ihan hyvin, joten se sai luvan korvata nostoharmituksen.

Kokonaisvaltaisesti treeni oli oikein mainio Helvin kanssa. Se pysyi kuulolla mainiosti ja ennen kaikkea käyntitehtävissä hakeutui tuntumalle ja pysyi siellä pitkiä pätkiä. Ei ollut puhettakaan siitä, että se olisi viskannut päänsä kattoon ja tehnyt töitä miten sattuu. Sen sijaan se pyöristi itseään, kuunteli ja teki hommia ajatuksella. Oli oikein mukava kerta siis!

Voi sitä jarrujen puutetta

Keskiviikon puomitunnille olikin sattunut pienen tauon jälkeen Kaapo. Lieköhän ollut viikonloppuopettajan jakama, sillä viikko-opettaja ei ehkä ensimmäisenä sitä minulle laittaisi. No, samapa sille ja sitten tunnin sisältöön.

Kaksi puomia oli asetettu yhdelle suoralle ja useampi puomi lyhyelle sivulle kaartuen. Aluksi tehtävänä oli tulla puomit ravissa suorassa ja tasaisesti. Suoruus kahden puomin välillä sujui, mutta tasaisuttaa ei kaartuvalla puomilinjalla oikein ollut ja kolinaksihan se meni. Hienosäädöllä sain Kaapoa korvaamaan vauhdin keskittymisellä ja puomit menivät paremmin. Puomit mentiin myös sisä- ja ulkoreunasta, jolloin piti osata pienentää ja kasvattaa ravia. Tämäkin sujui viilailun jälkeen. Tässä vaiheessa Kaapon jarrukeskus toimi ihan hyvin. Muutoinkin polle yllätti minut hyvällä ohjailtavuudellaan. Sain sen kulmiin tosi nätisti, voltit menivät myös hyvin eikä polle koettanut puskea tai kaatuilla mielensä mukaan. Se oli oikein mukava asia.

Sitten testailtiinkin kahden puomin väliä laukassa. Siihen olisi pitänyt sutjakkaasti saada kuusi ja seitsemän askelta, mutta arvannette, kuinka jarruttoman kuskin ja liikkuvan pollen kävi? Niinpä, viidellähän sitä mentiin pääsin, olisikohan kerran väli mennyt jonkintyylisellä kuudella askeleella. Nostin laukan vähän ennen puomia, jarruttelin, koetin iskostaa jarruja muuallakin, mutta ei. En saanut sitä laukkaa hallintaan sitten yhtään.

Laukkaharjoitus vietiin myös kaarevalla uralla olevalle puomisarjalle. Koska en ollut onnistunut lyhentämisessä, menin vain puomien keskeltä peruslaukassa. Aluksi Kaapo kokeili tehdä tehtävän vauhdilla, jolloin puomit kolisivat jälleen. Se kuitenkin malttoi keskittyä, jolloin sain laukkaa hallintaani ja puomit menivät ihan mukavasti.

Pienistä onnistumisista huolimatta tunti jäi harmittamaan. Löydänkö ikinä jarruja tuohon hevoseen? Miksi juuri sen kanssa jarrujen löytäminen on niin vaikeaa? Näin kysyy nimimerkki Jarrut hukassa -84.

Höpsö kerta

Opin sitten kantapään kautta, että Helviä on syytä mennä vuokraamaan perjantaisin ajoissa. Tällä kertaa pääsin maneesille vähän iltaseitsemän jälkeen ja puljuhan oli pistetty jo kiinni. Harmitti kyllä vietävästi. Yritin sitten kentällä mennä muka vähän, mutta kyllästyin liki välittömästi epätasaiseen alustaan ja siihen, että heikko valospotti toimi liiketunnistimella.

Toisin sanoen Helvin kanssa tuli käveltyä, säikähdeltyä, mentyä hetki kentällä pohkeenväistöä ja etu- ja takaosakäännöksiä ja kahlattua pieni matka lumessa. Se muuten oli ihan kohtalaisen rankkaa.

Mutta jotain kivaa kävi tälläkin kerralla. Menin sen lyhyen hetken kentällä reippaan pitkällä ohjalla. Polle silti meni ihan kivasti ja edelleen pienillä pyynnöillä ja kaiken huipentumana venytti itseään tuntumaa kohden! Olin ihan fiilareissa tästä, joten hymy jäi siitäkin kerrasta, vaikka paljoa ei tehty.

Kotimatkalla Helvi taas keksi kauhistella jytisevää discotaloa, ihmisiä sekä autoa. Ilmeisesti jännityn itsekin noissa hetkissä välittömästi ja yllättäen se ei auta tilanteessa yhtään. Täytyy siis opetella rentoutumaan ja saamaan hevonen samoille aaltopituuksille.

Ensi perjantaina kirmaan maneesille kyllä viimeistään kuuden aikaan. Saa nähdä, miten siellä sitten menee.

Pelokas ja taidoton heppatyttö

Niin vain tuli taas keskiviikko ja ratsastustunti. Pollena oli Mortti ja voi vain sanoa, että kuinkas taas kävikään. Tämä hapannaama onnistui pelottelemaan minua karsinakäytöksellään niin, että olin onnessani pollesta enemmän tykkäävään suostuessa laittamaan se valmiiksi. Minua ei huvittanut kokeilla, ehtisikö polle kääntää minulle takamuksensa ja jos ehtisi, mitä siitä seuraisi. Tyttöparka, myönnän, mutta lupaan yrittää ensi kerralla olla reippaampi.

Tunnin aiheena piti alun perin olla puomit, mutta koska opettajalla ei ollut kunnollista suunnitelmaa ja peruskouluvääntö sai enemmän kannatusta, vaihtui aihe siihen. Harjoituksena oli avo- ja sulkutaivutuksen kaltainen meno pitkillä sivuilla sekä pienet pätkät vastalaukkaa.

Meillähän Mortin kanssa ei yhteistyö ottanut sujuakseen. Sulkutaivutuksessa en millään saanut asetusta oikein ilman, että takapää ei olisi lipsahtanut omille teilleen. Avossa en taas saanut etupäätä pois uralta. Plää-ää-ä. Kuskille tuottaa tosiaan joskus suuria vaikeuksia ymmärtää, että kaksi asiaa voi kuin voikin tehdä yhtä aikaa. Jotenkin oma pääkoppa haraa moista asiaa vastaan ja ilmeisesti avut tulevat annettuna niin hölmösti, ettei polle hyvällä tahdollakaan saata niitä ymmärtää. Lisää treeniä, jospa se sillä.

Vastalaukkakuvio oli puolestaan se, että pitkältä sivulta nostettiin vastalaukka, kaarrettiin lyhyt sivu kääntöpisteajattelulla, lähdettiin lävistäjälle ja lopuksi päädyttiin myötälaukkaan, johon pyöräytettiin vielä ympyrä. Juu ei, vastalaukka sujui aiemmin suorilla Mortin kanssa, mutta tässä harjoituksessa joko nousi koko ajan myötälaukka tai laukka putosi raville kaarteessa. Argh! Lopulta kunnon pinnistelyillä ja vauhdin hiipumista estämällä sain pollen pysymään vastalaukassa kaarteenkin läpi, mutta mitenkään sujuvaa tai helppoa se ei ollut. Mortti tahtoi kompensoida vaikeaa tilannetta vauhdilla ja kaartamalla oman mielensä mukaan. Mutta onnistuin sentään pari kertaa tunnin aikana jotenkuten. Kai sekin on jotain?