Avo- ja sulkumaista menoa

Norjalaispolle nimeltä Rappen oli sattunut nimeni kohdalle lauantain tunnille. Aiheena oli avo- ja sulkutaivutusten kaltaisten liikkeiden hyödyntäminen ympyrällä sen pienentämiseen sekä isontamiseen.

Tunti alkoi vapaamuotoisella lämmittelyssä ravissa. Pyörittelin Rappenin kanssa voltteja ja koetin saada sitä asettumaan. Ei mennyt ihan nappiin ne, mutta paljon paremmin silti kuin Hessulla viimeksi. Ravissa opettaja huomautti muutamaan kertaan, että hevoselle pitää saada enemmän liikettä. Ei siis nopeutta, vaan sitä, että takajalat oikeasti tekevät töitä. Tähän apuna oli pienten pidätysten ottaminen samalla, kun pohkeet pyysivät eteenpäin. Meno parani aina, kun muistin huolehtia pollen liikkumisesta.

Lämmittelyn jälkeen jakaannuttiin kahdelle ympyrälle. Kuviona oli sulkutaivutuksen kaltaisesti ensin pienentää ympyrää ja avotaivutuksen kaltaisesti kasvattaa se jälleen isommaksi. Totta kai kuskin pää meni harjoituksesta sekaisin ja välillä sai pysähtyä miettimään, mitä taas pitikään tehdä. Mutta kun muisti pelasi, toimi Rappenkin oikein nätisti. Ulko-ohjasta olisin saanut tosin ottaa enemmän ajoittain pidätteitä, jotta polle ei olisi yrittänyt jäädä pyörimään jalkojensa ympärille. Muutoin Rappen on oikein mainio näissä tehtävissä, sillä se toimii pienillä avuilla jäämättä silti kahlaamaan tervaan.

Laukassa ei ollut muuta kummempaa harjoitusta kuin rytmin löytäminen ja asettaminen. Tunsin istuntani olevan taas normaalia vähän parempi, mutta sitten puolestaan annoin Rappen kaahottaa enkä saanut sitä asettumaan oikein. Opettaja ohjeistikin hidastamaan menoa lantion liikkeellä ja pidätteillä. Kas kummaa, alleni ilmestyi näillä ohjeilla paljon tasaisemmin ja rennommin kulkeva hevonen. Vielä kun asetukset olisivat löytyneet, meni olisi ollut mainiota.

Parit tiivistetyt tunnit

Laiskuus on taas napannut tämän kirjoittelun kanssa, mutta tiivistetäänpä nyt parit hepastelut ylös.

Viime maanantaina kävin joulutaukoni jälkeen pitkästä aikaa ratsastamassa Helviä. Tamma oli tauon aikana päättänyt unohtaa, että minua tarvitsisi totella ja tunti oli sen mukainen. Ei puhettakaan vapaaehtoisesta liikkumisesta saati kulkemisesta suoraan. Helvi kiemurteli ja hidasti niin onnessaan, että itku oli jo päästä. Tein alussa käynti-ravisiirtymisiä, jotta saisin jotain liikettä. Ei sitä kauheasti löytynyt, mutta parani se hivenen.

Itse harjoituksena tein keskiviikon tunnilta tuttuja väistöjä ensin seinää myöten ja sitten seinältä keskelle. Väistöt menivät aika kivasti, sillä tämä polle ei tarvitse huomautuksia koko ajan, vaan etenee pienillä pyynnöillä hyvät tovit. Suoruuden kanssa saisin tosin olla vielä tarkempi.

Laukassa puolestaan oli pitkästä aikaa hetki, kun Helvi olisi halunnut kirmata oman mielensä mukaan. Otin sitten laukkaa ympyrällä, jotta meno saataisiin tasaiseksi. Rauhallisempi tahti löytyikin ja laukka kulki ihan kivasti. Sen jälkeen toki tamma oli löytänyt uuden reippausvaihteen silmään, ja loppuravit etenivätkin reippaasti. Edelleen suuri mysteeri on se, kuinka sen saisi liikkumaan noin reippaasti alusta alkaen. Enemmän lämmittelyä ennen harjoituksia kenties?

Keskiviikkona puolestaan oli pitkästä aikaa Hessu. Tunnin aiheena oli jälleen pohkeenväistöä. Helvin tavoin Hessua oli vaikea saada liikkeelle. Se olisi mennyt mieluusti pää pitkällä ja laiskasti. Niinhän se menikin, mutta välillä sentään vähän yritti. Kuski ei varmaan yrittänyt senkään vertaa. Lannistun taas ihan liian helposti laiskempien hevosten kohdalla.

Itse väistökuvio meni tutusti. Ensin seinää myöten, myöhemmin seinän viereltä keskemmäs ja siitä laukannostoon saakka. Väistöt eivät menneet niin onnettomasti kuin ennen tuntia ehdin ajatella, mutta taas se hevosen suoruus. Jään jotenkin ulko-ohjaan ihan liikaa kiinni ja siitäkös niitä ongelmia seuraa. Käynnissä väistöt sujuivat ravia huomattavasti paremmin. Tietyt hevoset onnistuvat huijaamaan minua ja vain humputtelevat menemään ilman mitään väistöajatuksia. Huh, lisää ongelmia vain minulle siis.

Laukat pohkeenväistön suoristamisen jälkeen nousivat ehkä kerran tai pari kunnolla. Muutoin olin auttamattomasti myöhässä tai Hessu ei ollut väistänyt ollenkaan. Kraah! Puolipidätteitä olisi siis kaivattu sekä sitä, että tuntisin kunnolla hevosen väistöliikkeen, jolloin osaisin sen joko antaa tehdä töitä rauhassa tai muistuttaisin tekemään hommia.

Joskus menee tosiaan vähän penkin alle nämä hommat, mutta silloinpa ne onnistumiset palkitsevatkin todella paljon. Saa nähdä, miten tänään sujuu. Peukut ja kaviot pystyyn, että tulisi muutamia onnistumisia.

Uusintakierros keskiviikosta

Lauantai ja puolestaan viikko-opettaja tuuraamassa viikonloppuopettajaa. Pollevalinnan oli ilmeisesti tehnyt viikonloppuopettaja, sillä Kaapo oli sattunut jälleen kohdalleni. Tunti oli yhdistetty junnujen C:stä ja aikuisten B:stä sillä tuloksella, että ratsukoita oli kymmenen. Voitte kuvitella, kuinka mainiosti minä sovin joukkoon reippaalla hevosella, jota en kykene täysin jarruttelemaan. Oppia ikä ja tunnit kaikki.

Tunnin aiheena oli sopivasti pohkeenväistöä, kuten keskiviikkonakin. Ensimmäinen väistökuvio lähti katkaisemalla lyhyt sivu kesken ja tulemalla pitkälle sivulle valmiiksi poikittain. Tästä takapäätä pidettiin uran sisäpuolella ja etupää kulki uralla. Ajoittain roikuin ihan liikaa kiinni ulko-ohjassa, jolloin opettaja komensi aina suoristamaan sekä ajattelemaan väistöä vähän avotaivutuksen kaltaisesti. Kaapo väisti pätkittäin oikein mukavasti, kunhan muistin ottaa tomerat pidätteet vauhdin mennessä höpöksi. Sain myös pollen välillä heiluttamaan päätään ilmeisesti mielenosoituksena, mutta tomeralla pyynnöllä ja myötäyksellä Kaapo asettui jälleen töihin ja väisti ihan hienosti.

Toinen väistökuvio oli puolestaan se, että lyhyellä sivulla tehtiin voltti ja siitä jatkettiin väistämällä takaisin pitkälle sivulle. Tätä tehtiin ravissa ja välillä Kaapo pääsi kaahailemaan ihan oman mielensä mukaan eikä väistö oikein sujunut. Välillä taas sain pollea hallintaan ja väistö sujui kivasti. Lisähommana kuviossa oli se, että pitkälle sivulle päästyä tuli vielä asettaa hevonen sisäpuolelle ja päästä kulmaan kunnolla. No, ei onnistunut tältä kuskilta. En vain yksinkertaisesti tunnu osaavan asettaa tuota hevosta sitten yhtään. Jos asetus ja kulma onnistuivat, sai nostaa laukan. Jätin suosiolla useat laukkanostot pois, koska tilaa ei juuri ollut enkä onnistunut tehtävässä. Huokaus minua ja taitojen puutetta.

Laukkapätkissä ei mennyt kyllä kauhean paljon paremmin. Meno ei ollut kuitenkaan ihan päätöntä, mutten saanut Kaapoa asettumaan nimeksikään. Opettaja selvensi asiaa kertomalla sen, että luonnossa hevoset laukkaavat tasapainottaakseen itseään hieman ulospäin asettuneena. Ratsastajan painon kanssa moiseen ei kuitenkaan kannata alkaa, joten hevoselle tulisi opettaa uusi tapa liikkua. Tajusin vasta nyt, että osittain minunkin ratsastuksella on millin verran vaikutusta Kaapoon. Tuntui turhauttavalta ymmärtää, etten osaa tehdä sen kanssa kunnolla asioita oikein, vaan annan sen kallistua vanhoihin tapoihin liian helpolla. Tähän asti olen ollut todella mielissäni siitä, että olen kerta toisen jälkeen saanut mennä Kaapolla ja oppia itse. Mutta miten on hevosen oppimisen laita minun kanssani? Niinpä. Voisi oikeasti kysäistä sen yksityistunnin. Siitä näkisi, kannattaako minua enää puskea kyseisen hevosen selkään vai pitäisikö se jättää suosiolla taitavimpien käsiin.

Ei vaikutusta

Keskiviikko ja ilahduttavasti viikonloppuopettaja pitämässä etenkin, kun polleksi oli sattunut tauon jälkeen Kaapo. Aiheena oli pääosin pohkeenväistö. Kun kaksi aiempaa kertaa Mantalla olivat menneet näppärästi, piti tietenkin kolmannen kerran eri pollella mennä vähän miten sattuu.

Alkulämmittelyssä Kaapo kulki ihan kivasti ja tuttuun tapaan reippaasti. Asettaminen oli taas kuskille jotain ihan käsittämätöntä, mutta kenties pari niistä meni kohdilleen. Minun täytyy kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni ja joko tajuta asettaminen tuntien aikana tai sitten rohkaistua pyytämään yksityistunti. Alkaa mennä ihan höpöksi, kun yksinkertainen asia onnistuu vain, jos alla on oikea hevonen. Kai sen nyt pitäisi tässä vaiheessa onnistua jo kaikilla hevosilla?

Sitten siirryttiinkin väistöihin, jotka tehtiin käynnissä. Pitkän sivun alusta väistätettiin normaalisti keskemmälle, noin puolivälissä lopetettiin ja tehtiin ravissa voltti seinän kautta, ravattiin keskihalkaisija loppuun ja palattiin harjoituksen alkuun pitkää sivua ravaten sekä kaksi volttia tehden. Osa väistätyksistä onnistui, mutta välillä tunnuin olevan ihan hukassa ja Kaapo otti ohjat omiin kavioihinsa. Opettaja ohjeisti johtamaan välillä ulko-ohjalla, jos näytti, että polle lähtee harppomaan etupäällään liikaa. Välissä taas piti muistaa sisäohjalla jarruttaa. Välissä taas polle hermostui kuskin liian pitkiin jarrutuksiin, välillä taas muutamat väistöaskeleet menivät ihan näppärästi. Miten se onkin niin käsittämättömän vaikeaa osata pyytää tomerasti, mutta muistaa myödätä, kun asia menee perille?

Laukassa puolestaan kokeiltiin pätkiä vastalaukkaa. Lyhyeltä sivulta nostettiin laukka ja lävistäjää mukaillen mentiin pitkää sivua kohden ja ennen kulmaa pudotettiin raville. Ensimmäiset kerrat menivät taas kuskin osaamattomuuden takia päin mäntyä, mutta lopulta pieni pätkä vastalaukkaakin onnistui. Tämän jälkeen oli jossain määrin vapaata laukkaamista, jossa Kaapo vei mielensä mukaan. Minulla ei ollut mitään kontrollia hevoseen ja laukkaaminen oli vain kaahotusta vailla mitään osaamista. Että otti päähän olla taas tällainen vikisevä vietävä.

Opettaja kyseli tunnin lopuksi kommentteja omasta menosta. Myönsin olleeni todella huono, mitä sitä kiertelemään. Opettaja sanoi ääneen sen, mitä olin ajatellutkin. Olin vain antanut hevosen viedä yrittämättä kummemmin vaikuttaa. Murehdin opettajalle myös sitä, että asettaminen ja vauhdin kontrollointi on minulle ihan käsittämättömän vaikeaa tällä hevosella. Opettaja tosin löysi muutamia hyviä kohtia väistätyksestä, joten se hyvä palaute vähän piristi. Hän myös kertoili, ettei muutamaan viikkoon ole ehtinyt Kaapon kanssa tehdä muuta kuin maastoilla, mikä on vähän harmittanut häntäkin. No, ensi kerralla täytyy kaivaa se tomerampi asenne ja saada hevonen kuuntelemaan kuskiakin.

Saa nähdä, miten tänään lauantaina kulkee. Juuri tuli viesti ja kaksi loppupään tuntia yhdistetään, joten tallille saakin lähteä tuntia normaalia aiemmin. Näin kyllä unta, että toivoin Rappenia, joten ehkäpä se olisikin arvottu minulle.

Kertaustunnilla

Lauantain tunti olikin suora kertaus keskiviikosta. Ei yhtään hassumpaa etenkään kun opettaja oli fiksusti laittanut Mantan minulle toistamiseen. On mukava päästä treenaamaan samaa asiaa saman pollen kanssa, sillä silloin on jo vähän pohjaa sille, mihin asioihin kiinnittää enemmän huomiota. Tämä tamma on ihastuttavan höpö myös. Karsinassa se näyttää hapanta naamaa satuloidessa ja suitsiessa, mutta toisaalta taas leppyy nuokkuvaksi höpsöksi, kun sitä vähän vain rapsuttaa. Tamma on myös löytänyt unelmiensa prinssin Kaaposta, joskaan herra ei tälle korvaansa tunnu lotkauttavan.

Takaisin itse tuntiin. Treeninä siis keskiviikon kaltaisesti ympyröillä takapään väistättämistä käynnissä ja ravissa, laukassa puolestaan tasaisuuden hakemista. Viimeksi unohdin hallita ulkopuolta, joten koetin nyt keskittyä siihen. Lisävinkkinä opettaja muistutti sisäohjalla myötäämisestä, jotta Manta alkaisi pyöristyä ja olla ulko-ohjan tuella. Pätkittäin muistinkin molemmat asiat ja tamma toimi allani mainiosti. Ravissa sain jopa hetkittäin pidempää askelta Mantalta, ja olin syystäkin tyytyväinen. Tympeää kyllä, kuinka yhden asian muistaessa unohtaa vastaavasti ainakin yhden. Tällä kertaa se oli juuri tuo sisäohjalla myötääminen, mutta ehkäpä se pysyy jatkossa paremmin mielessä.

Laukassa meno oli taas keskiviikon kaltaista eli oikein toimivaa. Manta laukkasi tasaisesti ja rauhallisesti, kääntyi pienillä pyynnöillä ja korjaantui helposti takaisin samaan menoon. Mikäs siinä oli sitten istuskella kyydissä etenkin kun opettajakin bongasi menomme ja kehui sitä, kuinka istun hyvin selässä. Tuntuihan se hyvältä, kun yleensä lähinnä könötän tai roikun kaulalla. :)

Oikein mukava tunti ja edelleen pidän entistä enemmän tästä tammasta. Kun sen työmoraalin löytää vaikka sitten ennen tuntia rapsuttelemalla, on tamman kanssa kiva humputella menemään. Ehkäpä jatkossakin arpaonneni sattuisi Mantan kohdalle.