Kirjoituslaiskuuksissani siirryn suoraan ruotimaan kokonaisen radan, sillä tuttuun tapaan kaikki tunnin aikana nähdyt onnistumiset ja epäonnistumiset esitin myös luonnollisesti siellä. Olisipa varsin kiva oppia tekemään ne virheet harjoitteluvaiheessa ja sitten ehtiä korjata ne siten, että kokonainen rata menee tasaisemmin. Nyt tahdon vain esittää kerta toisen jälkeen samanlaista menoa ilman mainittavaa parannusta. Plussaa olisi jo sekin, että tekisin jonkin uuden virheen vanhan sijasta, mutta kuten aina, nytkin keskeisimmät ongelmani Epperin kanssa olivat vauhdin puute ja oma kyvyttömyys ratsastaa teitä huolella.
Päivän rata näytti suunnilleen tuollaiselta. Ykköselle lähdettiin vasemmassa laukassa. Esteessä oli puomin lisäksi kaariholvi (tai vastaava), mutta Epper oli kiltisti tuijottelematta sitä. Laukka ei vaihtunut esteellä, mutta kuitenkin lennosta sen jälkeen. Kakkosen ja kolmosen väliin meni meillä viisi askelta, vaikka neljää toivottiin enemmän. Sitten menin nukahtamaan ja unohdin ohjata, jolloin tulimme neloselle liian jyrkästi. Epper teki ainoan oikean ratkaisun ja ohitti esteen oikealta. Hämmennyin ja heti perään kiukustuin itselleni. Miksi en osaa pysyä edes yhden radan ajan hereillä? Kiukustuminen ei kuitenkaan tällä kertaa jalostunut tehokkaaksi ratsastamiseksi, vaan uuden lähestymisenkin jälkeen sarjalle tultaessa vauhti oli taas kerran armottoman hidasta, jolloin kahden esteen ylitys oli melkoista räpellustä. Taisimme tulla myös väärässä laukassa alas, joten survoin vaihdoin lennosta ennen viitosta. Viitonen ylittyi ok, mutta yllättävä nukkumisen tarve iski taas sen jälkeen, jolloin puolestaan kuutoselle piti ottaa uusi lähestyminen. Kuutonen oli puolestaan lainepaloista rakennettu este, jota Epper ei myöskään tuijotellut, vaan möngersi kiltisti hitaassa laukassa yli. Radan jälkeen kehtasin vielä puuskuttaa kuin pahainen junavanhus. Ensimmäisellä kierroksella en saanut Epperiin yhtään liikettä, jolloin koko rata oli tuskaista puskemista, ja keskittymiskykyni puute aiheutti nuo turhat uusintalähestymiset esteelle.
Opettajalta tuli odotetusti noottia siitä, että olimme menneet koko radan aivan liian hitaasti. Siitä seurauksena olivat ne enemmän mönkimistä kuin hyppäämistä muistuttaneet esteiden ylitykset. Itse sain myös hoksautuksen ratsastaa hevonen paremmin esteille, jolloin en tulisi tehneeksi niin kummallisia tievalintoja. Myönnän rehellisesti, että oma onneton kunto ei kestänyt Epperin nohitusta, jolloin väsyin kesken kaiken ja korvasin kaiken keskittymisen hutiloinnilla. Toiselle kierrokselle opettaja muistutti, että nyt piti liikkua.
Starttasimme toiselle kierrokselle vähän paremmin. Ykkönen meni ok, kakkosen ja kolmosen väli edelleen viidellä, mutta nyt tasaisemmin. Sarjalle laukka vähän hyytyi, mutta ylittyi kuitenkin hitusen paremmin kuin viimeksi. Edelleen laskeuduimme kuitenkin väärässä laukassa. Nohitin Epperiä vaihtamaan, mutta viitonen taisi ylittyä ristilaukassa. Kuutoselle saakka jaksoin pysyä hereillä, jolloin sekin päästiin onnellisesti yli. Helppoa ei ollut, sillä sykemittari näytti heti radan päätteeksi yli 160 lukemaa, ja puuskutin taas ihan kuin olisin käynyt maratonin hilpaisemassa alle. Opettaja oli kuitenkin vähän tyytyväisempi menoon, ja pakko myöntää, että liikuimme tällä kertaa kuitenkin vähän ensimmäistä yritystä reippaammin. Silti toistin kehnot tievalinnat aika pitkälti uudelleen, kun keskittymiskyky ei vain jostain syystä riittänyt. Opettaja oli myös ennen radalle lähtemistä hoksauttanut katsomaan hyvissä ajoin seuraavaa estettä. Tämäkin jäi tekemättä, mikä harmitti valtavasti. Jos saisin katsottua rataa pidemmälle, voisin ehkä kyetä ratsastamaan tiet esteille edes vähän paremmin.
Loppuun saimme hypätä vielä esteet 6, 2 ja 3. Nyt ei enää tavoiteltu vauhtia, vaan vähän tiukempien teiden valitsemista. Epper tuli kuutoselle hyvin kääntyen, ja este ylittyi ihan ok. Laukka vaihtui oikeaksi muistaakseni vasta esteen jälkeen, jolloin kakkonen olikin pian vastassa. Ihan täysin en saanut siihen suoristettua, mutta onneksi este oli matala, jolloin se ylittyi. Kolmoselle pääsimme tuttuun tapaan viiden askeleen turvin, ja tunnin viimeinen tehtävä olikin siinä. Jostain syystä olen alkanut mieltyä tällaisiin tiukempien teiden harjoitteluun. Tämä johtunee siitä, että olen varsin kehno hyödyntämään perusradalla kaiken annetun tilan ja kurvailen vähän miten sattuu. Joten olen ihan onnessani, kun näissä tehtävissä saa kurvailla luvan kanssa.
Muutamat radan esteet olivat kisakorkeudessa eli 80 sentissä. Myötääminen ja katse toimivat tällä kertaa ihan ok, mutta pohkeeni olivat ottaneet heilurivirtaa jostain. Tunsin monen hypyn aikana, kuinka pohkeeni kävivät lennähtämässä takana. Ilmeisesti tulen jo esteelle pohkeet irti hevosesta, jolloin jaloillani on mahdollisuus tehdä mitä vain. Epper sai kuitenkin pisteet siitä, että se ylitti esteet kahta kuskin törkeistä virheistä johtunutta ohitusta huomioimatta jälleen kiltisti. Harmittaa vain, etten saa sitä innostumaan hommasta, sillä silloin se olisi varmasti yksi estesuosikeistani. Nyt Epper vain tekee oman osuutensa kummemmin niskuroimatta, mutta hommasta sen kummemmin välittämättäkään. Jospa vain voisin lainata sille edes vähän omaa hyppäysintoani, niin ties millainen estekiituri siitäkin kuoriutuisi.
Videosta kiitos Noralle! Kuvia tulossa.
