torstai 6. tammikuuta 2011

Mukava metsälenkki, harmillinen päätös

Ihana vapaapäivä viikolla. Sen ansiosta pääsin tallille valoisalla ja päätin käydä köpöttelemässä pidempää reittiä pellolle johtavalla tiellä. Varustin Helvin ulkona, joten tamma oli hyvällä tuulella. En jaksanut ottaa mitään treeniaihetta mukaan, vaan köpöttelimme rauhassa tietä myöten ja ihastelimme aurinkoista talvipäivää.

Pellolle päästyä päätin ottaa vähän ravia, mutta sepä tyssäsi alkuunsa. Muutaman askeleen ravissa mentyä tajusin, ettei tamma mene ihan oikein. Pudotin käynnille, jossa meno tosin jatkui normaalisti. Kokeilin vielä toisen pätkän ravia, jonka jälkeen hyppäsin selästä alas. Helvi oli alkanut ontua vasenta etustaan, reppana. Onneksi olimme pellolla eli kohtuullisen lähellä tallia, joten suuntasimme sinne rauhallisesti kävellen.

Toivottavasti rautarouvan jalassa ei ole mitään suurempaa, jota pieni lepo ei parantaisi.