keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Potkua Potteriin

Puomitunti, Potter ja treeninä laukanhallinta. Tunti aloitettiin rennolla lämmittelyllä. Käynnissä mentiin aika löysin ohjein ja kevyesti pyydettiin asetuksia volteille. Ravissa puolestaan jatkettiin löysin ohjin ja pyöriteltiin kevyitä voltteja samalla teemalla kuin käynnissä.

Tämän jälkeen siirryttiinkin puomeille. Ensin otettiin peruslaukalla väli, johon pistettiin seitsemän askelta. Sehän meni Potterilla mainiosti. Sitten väliin saikin sijoittaa kahdeksan tai yhdeksän askelta, miten parhaaksi näki. Potterilla kahdeksan meni kivasti ja kuulemma yhdeksänkin olisi ollut helppo. En ihan täysin kunnolla saanut yhdeksää, olisikohan se kerran mennyt suunnilleen. Jännä homma, miten laukan lyhentäminen tuntuu useimmiten olevan niin vaikeaa.

Pidennyksessä puolestaan lähdettiin tavoittelemaan seitsemää tai kuutta askelta. Lisätehtävänä oli se, että päädyissä kaarrettiin kahden puomin suoralle. Seitsemällä välit menivät kohtuullisesti. Tuppaan aina nostamaan jonkin laukkavauhdin ja jäämään siihen. Unohdan tarkkailla, millä vauhdilla hevonen lähtee, onko se sopiva ja tekemään tarvittavia muutoksia tehtävänkin aikana. Tähän saisi kiinnittää huomiota enemmän jatkossakin. Lisäksi pitäisi muistaa tasapainottaa meno kaarteessa, mutta ei missään nimessä hidastaa. Taas uutta kertausta vanhan päälle.

Olin vähän pelkuri ja toivoin tunnin lopuksi ensi viikon estetunnille pollea. Arvaattekos sen kauraturvan, jota toivoin? Aivan, pisteet sille, joka lausui nimen Poku. Se on toistaiseksi ansainnut luottamukseni esteillä, mutta se ei ole automaatti. Mietin jo nyt, jos sen saan, että sopivaa tempoa koko ajan, ei matelua ja niin ne laukatkin vaihtuvat oikein ja esteet menevät sujuvasti. Saa nähdä, kuinka viikon päästä käy. :)