Olipas aika höpö Helveily-kerta. Luminen maa kerrytti Helvin kavioihin tierat, joita jouduin puukepakolla kaivertamaan irti, kun totta kai unohdin kaviokoukun matkasti. Enkä edes yhden kerran, vaan kolmesti matkalla!
Maneesille päästyäni harmistuin, kun siellä treenasi jo valmiiksi useampi ratsukko. En millään päässyt kiinni heidän harjoituksistaan ja koko aika meni siihen, kun pyörittelin päätäni ja koetin pysyä muiden jaloista poissa. Ohjatulla tunnilla sentään tietää, mitä muut tekevät, mutta vapaasti mennessä ei voi kuin arvata.
Ratsastelin kuitenkin vähän väistöjä ja asettamisia käynnissä ja ravissa. Helvi oli tuttu oma vauhditon itsensä, mutta tuntui vähän kannattelevan itseään. Se oli oikein positiivista huomata. Väistöjä tein keskihalkaisijalla ja koetin saada Helviä siirtämään takaosaansa pois etuosan jatkaessa kuviteltua suoraa linjaa. Välissä sujui, välissä kuski unohti avut.
Laukassa vain humputtelin menemään ja pyöräyttelin ympyröitä. Helvi laukkasi aika mukavan pehmeästi. Harmi vain, etten osannut ottaa omaa tilaani ja keskittyä pyöreyden hakemiseen. Laukan jälkeen Helvi tosin löysi upean, eteenpäinpyrkivän ravinsa ja minua harmitti kovasti, sillä sitä olisi ollut mukava työstää enemmän. Mutta tilaa ja aikaa oli enää rajoitetusti, joten tunti sai luvan päättyä siihen.
Menomatkalla varauduin jo tierojen lukuisaan poistoon, mutta kas kummaa. Maneesin muhjut kavioissa estikin tierojen kerääntymisen ja matka taittui kivasti. Tallilla sitten nekin liat kavioista pois ja polletoveri karsinaan iltapalalle.
Onko muuten mitään kauniimpaa kuin valkoinen maa, hiljainen lumisade ja hevonen vierellä?
