Estevalmennuksen piti tänä torstaina tallin aikaisempi viikonloppuopettaja. Olin mielissäni, sillä arvelin hänen bongaavan ratsastuksestani uusia parannuskohteita. Ratsuksi olin saanut mukavasti Loren, ja valmennukseen osallistui lisäkseni viisi muuta ratsukkoa. Nora oli myös mukana tällä kertaa Hessun kanssa, joten lukaiskaahan hänenkin hyppelynsä sujumiset. Mieltä ilahdutti entisestään opettajan tekemä ratapiirros, jossa oli mukana sekä tavallinen että kolmoissarja. Näitä olenkin kaivannut viime estekisojen mokailujen takia, joten olin innoissani.
Alkuverkassa opettaja ohjeisti tekemään temponvaihteluita tiuhaan tahtiin. Hevosen piti kuunnella sekä pidättävät että eteenpäin pyytävät avut. Lore oli mukavalla tuulella ja otti molemmat pyynnöt hyvin vastaan. Ainoastaan puskeminen sisälle vasemmassa kierroksessa aiheutti vaivaa. Yritin korjata istuntaani, mutta en saanut menoa kovin paljon paremmaksi. Olisi pitänyt olla jämäkämpi sisäpohkeella, mutta höperösti jäin säätämään ohjilla, mikä ei tietenkään auttanut. Jatkossa pitäisi malttaa siirtyä vaikka ihan käyntiin ja hakea hevonen siinä suoremmaksi sen sijaan, että häseltää ravissa ja lopulta luovuttaa kesken.
Ensin opettaja pisti meidät tahkoamaan kolmoissarjaa (2a-2c) puomeina.
Se tultiin ravissa kevyessä istunnassa tehden ensimmäiselle puomille
myötäys tuntuman sisällä, toiselle puolestaan vähän isompi myötäys ja
kolmannelle sitten ihan reilu myötäys eli käyttämällä ohjat roikkumassa.
Ohjeeksi tuli myös malttaa pysyä viimeisen puomin jälkeen kevyessä
istunnassa niin kauan, että koko hevonen on päässyt sen yli. Opettaja
hoksasi näppärästi sen, että kenotan ylävartalollani liikaa eteenpäin ja
että käteni nousevat myötäämään sivulle. Korjaukseksi tuli pitää
ylävartalo pystympänä ja antaa käsien liukua harjaa myöten. Sain vähän
parannettua menoa, mutta tähän saisi osata kiinnittää huomiota joka
tunti.
Okserilla harjoiteltiin todella reilua myötäystä.
Lopulta pääsimme hyppäämään rataa, jolle lähdettiin pyöräyttämällä vasemmassa kierroksessa pääty-ympyrä. Ykköseste oli kavaletti, jonka tarkoituksena oli herättää sekä kuski että hevonen keskittymään tuleviin esteisiin. Lore lähti liikkeelle aina mukavasti, ja kavaletti ylittyi hyvin. Kolmoissarja meni pääsääntöisesti ihan ok, mutta okserin kohdalla istahdin muutamia kertoja liian aikaisin satulaan, mihin opettaja huomauttikin odottamaan rauhassa hypyn loppumista. Tätäkin saisi treenata useammin, sillä hyppykuvista katsottuna vietän ilmassa ollessa suurimman osan ajasta silti satulassa. Kolmossarjan jälkeen laukassa jatkettiin toiselle pitkälle sivulle, josta siirryttiin raviin ja ylitettiin sarja ravilähestymisellä. Lore ei oikein tykännyt siirtyä raviin, vaan sain jarrutella melkoisesti. Kun aina lopulta sain hevosen raviin, huokaisin helpotuksesta ja unohdin, että luvassa oli vielä hyppyjä. Niinpä Lore pääsi vähän vötkyläksi, jolloin hypyt olivat löysiä. Ruuna oli kuitenkin kiltillä tuulella ja ylitti esteet siitä huolimatta. Sain vielä loppuun sakkokierroksena tulla tämä osuus uudelleen. Ensin piti kääntää kokonaan pois, kun Lore ei suvainnut siirtyä raville. Lopulta sain sen jarruteltua, jolloin pääsimme sarjan a-osalle ihan kohtalaisesti hereillä ja b-osakin ylittyi siedettävästi. Kovin napakkaa meno ei vieläkään ollut, mutta opettaja hyväksyi suorituksemme.
Tunnin treeniaiheet olivat todella mieluisia. Voisin työstää omaa istuntaa ja myötäystä vaikka miten paljon. Radalla meno varmasti helpottuisi hieman, kun tietäisi oman istunnan pysyvän paremmin kuosissa, vaikka esteelle tulisikin epämääräisempi hyppy. Nyt oma pakka tahtoo levitä hyvin helposti enkä saa välttämättä sitä aina korjattua ennen seuraavaa hyppyä. Ilahduttavaa tällä tunnilla oli se, että hiljalleen kädet tajusivat myödätä oikeaan suuntaa ja että 80 sentin okseri ylittyi aika kivasti, kun muistin vain odottaa hypyn rauhassa loppuun. Kummaa, miten paljon helpompaa esteratsastus onkaan, kun alla on pääosin itsestään liikkuva hevonen. Korjattavaa tässä tunnissa olisi ollut vielä myötälaukassa pysyminen, mutta oma keskittyminen ei riittänyt omiin korjauksiin ja siihen. Lisää treeniä siis vain!
Perjantain tunnilla pääsin ensimmäisen kerran kokeilemaan tallille kohtuullisen vasta tullutta Lennonia eli Lenniä. Tallin sivujen mukaan utelias 8-vuotias ruuna on koulutustasoltaan helppo B, herkkä ja mukava ratsu. Estepuolella ratsulle ei ole määritelty tasoa, sillä aikaisempi omistaja on ollut koulupainotteinen, ja puomi- ja estetyöskentely on paikoitellen Lennille vielä vähän treeniä vaativaa puuhaa. Säkäkorkeudeksi arvelisin ratsulle maksimissaan 160 senttiä, todennäköisesti vähän allekin. Sukupostista voi käydä kurkkaamassa, miltä tämä ratsu näyttää. Siellä tosin virheellisesti ilmoitetaan, että kyseessä olisi ori.
Lennon on tehnyt tunteja jo jonkin aikaa, ja sivusta katselleena olen kauhistellut sen todella levotonta päätä. Montaa sekuntia ruuna ei jaksa päätään paikoillaan pitää, kun se taas aloittaa sen vispaamisen johonkin suuntaan. Mietiskelin sitten ohjia kerätessä, että mahdollisimman vakaa ja hiljainen käsi voisi olla oikea ratkaisu. Jo alkuverkan aikana huomasin, että minun ohjastuntumataidoilla ei tätä hevosta pään kanssa rauhoiteta. Lenni viskasi päänsä ylös ja kurkotteli kattoa, kävi sukeltamassa alhaalla ja palasi taas johonkin puoleen väliin heiluttelemaan koppaansa uusiin suuntiin. Oli aika mielenkiintoista yrittää vakauttaa omaa kättä, kun ne heiluivat tahdottomina kappaleina hevosen mielen mukaan. Käynnissä Lenni tahtoi olla jopa hitusen laiska. Ajattelin, että se alkaisi malttaa päänsä kanssa, kun vain pyytäisin sitä työskentelemään. Ravissa ratsu liikkuikin jo paremmin, mutta sillä oli silti liikaa aikaa leikkiä päänsä kanssa. Vähitellen aloin uskoa, etten saanut hevosta keskittymään, jolloin se viihdytti itseään muuten.
Ravailimme aluksi torstain estevalkan tapaan kolmea puomia oikeasta kierroksesta. Lenni meni ne kohtuullisen sujuvasti, mutta sen sai ohjata huolellisesti suoraksi. Vauhti kuitenkin pysyi tasaisena, ja askeleet sopivat väleihin, joten homma sujui siltä osin kivasti. Sitten vaihdettiinkin suunta oikeaksi kierrokseksi ja tultiin sama tehtävä siten, että keskimmäinen puomi oli pieni pysty, jolle tultiin muutamat kerrat ravilähestymisellä. Opettaja ohjeisti ottamaan kevyen istunnan jo muutamaa askelta ennen ensimmäistä puomia ja pysymään siinä vielä tehtävän jälkeen. Jalustimeni olivat turhan pitkät, joten istunta ei ottanut onnistuakseen. Lisäksi Lenni innostui ja kiihdytti ravissa hyppyä kohti. Kun sama tehtävä tultiin laukassa, ampaisi Lenni esteelle aika vauhdilla. Muutaman kerran sain istuntaa sinnepäin, mutta silti heikosti. Jalustisten lyhennys olisi auttanut, mutta enpä tajunnut ajoissa. Plussaa kuitenkin siitä, että yli mentiin ilman epäröintiä, joskin turhan vauhdikkaasti.
Tämän jälkeen treenasimme keskihalkaisilta käynnissä toivotun laukan nostamista. Opettaja kertoi, että Lennin suosikkilaukka on oikea. Niinpä kaksi ensimmäistä yritystä nostaa vasen laukka menivät mönkään, ja Lenni valitsi mieluummin oikean. Sitten opettajan ohjeistuksella siirsin takapäätä vasemmalle, jolloin vasen laukka nousi oikein. Lenni tosin innostui edellä menneistä ratsuista ja viskoi päätään ja tepasteli sivullekin, kun ei olisi halunnut jaksaa odottaa hidasta kuskiaan. Kun vasen laukka nousi pienemmillä valmisteluilla, kokeilin vielä ottaa oikeaa. Lenni olikin ehtinyt oppia, että tehtävässä ainoa oikea vastaus on vasen laukka, jolloin lempilaukkansa sijaan se valitsikin sen. Ei muuta kuin uusi yritys, ja nousihan se oikeakin laukka jälleen. Melkoista sähellystä kyllä oli paikoitellen, kun Lenni ei olisi malttanut odottaa, vaan joko stoppasi yhtäkkiä, kipitti sivulle tai muuten heilui rauhattomana.
Seuraavaksi siirryimme pohkeenväistöihin, jotka tehtiin kaikissa askellajeissa. Kuviona oli lähteä pitkän sivun alusta tehden portaittaiset väistöt, kunnes pääsi keskihalkaisijalle. Siitä jatkettiin suoraan ja palattiin toista pitkää sivua myöten takaisin tehtävän alkuun. Helpompi suunta meille oli väistö vasemmalle. Siinä Lenni teki töitä kohtuullisen kivasti käynnissä. Hitusen se tahtoi kiirehtiä ja puolipidätteisiin vastasi päätään ravistelemalla. Pätkittäin se kuitenkin malttoi, jolloin väistöt ja suoristuksen onnistuivat mukavasti. Väistöt oikealle tahtoivat olla enemmän takaosan johtamia pullahduksia. Unohdin pitää oikeaa puolta hallinnassa, jolloin hevonen aina valahti väistönkaltaisesti pyydettyyn suuntaan. Ravissa ratsu taas hätiköi, jolloin sain taas keskustella sen kanssa puolipidätteen mystisestä tarkoituksesta. Käynnin tapaan väistöt vasemmalle menivät lopulta ihan hyvin, ja onnistuin suoristamaan hevosen hyvin ennen kuin se yrittikään lähteä kaatumaan väistön suuntaan. Väistöt oikealle olivat taas kurjempia esityksiä, joita en saanut hiottua paremmiksi.
Laukassa väistöä tehtiin muutaman askeleen verran päätyen jälleen keskihalkaisijalle, jota piti päästä jatkamaan myös suorassa. Lennin vauhtikierrokset lisääntyivät hieman, mutta kohtuullisen kivasti se väisti silti reippaudesta huolimatta. Vasemmalle meno oli taas sujuvampaa ja sen jälkeen suoraan jatkaminen onnistui oikeastaan kummempia tekemättä. Oikealle puolestaan piti taas jarrutella hieman ja olla tarkkana, ettei Lenni jatka itsekseen valumista oikealle. Laukka itsessään Lennillä on mukava istua ja pyörivä, mutta sen säätelyn kanssa minulla on opeteltavaa. Pitäisi osata hidastaa menoa paremmin istunnalla, sillä ohjien kanssa näpräyksestä tämä ratsu ei selvästi tykkää.
Loppuun ei enää otettu ravia, vaan mentiin käyntiä pitkin ohjin. Ihmettelin opettajalle, millä keinoilla Lennin saisi rauhallisemmaksi päänsä kanssa. Hänellä ei ollut tähän valmista ratkaisua, vaan kertoi miettineensä, auttaisiko mahdollisesti kuolaimettomat suitset menoa vai vastustaisiko Lenni niistäkin aiheutuvaa painetta. Uskoisin kuitenkin, että tasapainoisesti istunnalla ratsastava saa Lennin menemään aika rennosti, mutta minun taidoillani sellaisesta ei oikein voi vielä haaveilla. Laukassa tuli itse asiassa tunnin rauhallisimmat pätkät pään suhteen, mutta käynnissä ja ravissa meno oli läpi tunnin aika vispaavaa. Kieltämättä turhautti melkoisesti, kun ratsu pälyili ja häselsi omiaan. Oma lyhyt pinnani tuskin paransi asiaa, vaikka kuinka välissä yritin hengitellä ja laskea kerta toisen jälkeen kymmeneen. Lenni kuitenkin opettaa aika hyvin juuri tuota malttamista ja eleettömyyttä. Suosikkiheppamittelöihin ei tällä ratsulla vielä ole asiaa, mutta ei se myöskään ihan sinne heppalistani pahnanpohjimmaiseksi joutunut.
Torstain estevalmennuksessa jatkoin mukavasti Lorella. Ratsuja valkassa oli sopivasti neljä, joista yksi oli Nora, joten käykäähän lukemassa hänenkin tunnin sujumiset. Alkuverkassa sekä käynnissä että ravissa oma olo oli taas jotenkin vaikea. Pohkeet ja kädet vispasivat, ja istunta oli tönkkö. Lisäksi vasemmassa kierroksessa Lore puski mieluusti sisälle, mitä en muista sen noin korostetusti tehneen. Asetukset eivät tahtoneet mennä sille puolelle nimeksikään läpi eikä vasen pohkeeni puolestaan osannut koputella hevosta kantamaan itsensä sisäpuolelta sinne nojailun sijaan.
Alkuverkan jälkeen ylitimme muutamia kertoja kolmea puomia ravissa, ja ne menivät aika mukavasti. Sitten keskimmäinen puomi nousi pystyksi, jolle lähestyttiin ravissa, mikä tuotti taas päänvaivaa minulle. Ravissa en tajua, milloin hyppy lähtee, jolloin olen yleensä aina myöhässä. Tätä saisi kyllä treenata todella paljon lisää. Luulen sen auttavan näkemään myös laukassa hyppypaikan paremmin, ja sille olisi viime aikaisten sukeltelujeni perusteella tarvetta.
Lisäksi treenasimme kavaletin ja okserin viiden askeleen kaarevaa linjaa, johon aluksi survoin kuusi. Annoin Loren alussa valua kavaletille lähestymisessä vasemmalle, jolloin piti turhaan kääntää reilummin okserille. Opettaja neuvoi ajattelemaan kavaletilla enemmän oikealle menemistä, mikä auttoi kummasti. Okseri sujui muutoin ihan hyvin, ja muistin johtaa reilusti. Jos en väärin muista, laskeuduimme pääosin myötälaukassa.
Päivän rata hypättiin kahdesti, ensin matalampana ja sitten siten, että pari estettä oli 80 sentissä. Näyttivätpä ne taas pienen tauon jälkeen muka kauhean valtavilta, melkein jopa jännitti. Opettaja kuitenkin ohjeisti, että jokainen lähtee heti alusta liikkeelle kunnon estelaukassa. Lore totteli kiltisti, ja pääsimme liikkeelle hyvässä laukassa. Ykköseste oli holvikaari, jota tuijottelin itse Loren suhtautuessa siihen välinpitämättömästi. Arvioin hypyn lähdön väärin, jolloin kolautimme kuuluvasti holvikaaren päällä olleen puomin alas. Kakkoselle päästiin vaaditusti kolmella laukalla, mutta jälleen annoin käännöksen kolmoselle valua hitusen oikealle. Saimme kuitenkin tien neloselle kohtuulliseksi, ja se ylittyi ihan ok. Viitossarjalle tein tutun mokan eli kuvittelin hevosen lähtevän kanssani liian aikaisin hyppyyn. Lore fiksuna otti vielä askeleen, kun taas minä sukelsin. B-osasta päästiin kuitenkin vielä yli, mutta ennakointi harmitti. Kuutosen ja seiskan väli tuntui jo vähän ahtaalta, sillä radan loppupuolella laukka oli reippaampaa ja pidempää. Esteistä päästiin yli, ja itsellä oli hyvä mieli siitä, että ei ainakaan himmailtu. Voin kyllä myöntää, että ihan joka hetki en ollut itse menosta vastuussa, mutta onnekseni Lore halusi mennä itsekin esteistä yli, joten se ei tuottanut enempää ongelmia.
Toisella kierroksella vauhti oli edelleen toimiva, mutta olisin tarvinnut vähän tasapainotusta väliin. Parit hyppykohdat olivat taas vähän hukassa, ja viitossarjan a-osalle ennakoin taas. Lore ei tykännyt ratkaisustani, ja vilahti vasemmalta ohi. Toisella yrityksellä olin hereillä, ja Lore meni esteen mutkattomasti yli. Oma keskittyminen oli kadonnut, joten hutiloin sitten vielä kuutosen jälkeen, jolloin Lore ohitti puolestaan seiskan, jälleen vasemmalta. Esteen ohimenot eivät harmittaneet, sillä ne opettivat mukavasta kantapään kautta. Lore kyllä hyppää, kun se tuodaan hyvin esteelle, mutta se ei ala turhaan uhrata itseään, jos kuski ei ole yhtään hereillä. Tämän perusteella laukansäätely- ja ponnistuspaikan näkemistä parantavat harjoitukset olisivat minulle kovin tarpeellisia.
Syntilistani numerot yksi ja kaksi eli sukeltaminen ja myöhästyminen näyttää siis tältä. Lorelle suuret kiitokset siitä, että se rankaisi minua mokailustani vain livahtavalla maltillisesti esteiden ohi niiden eteen stoppaamisen sijaan.
Onneksi estevalmennuksia on luvassa jatkossakin, niin jospa opin hiljalleen korjaamaan noita vanhoja virheitä enkä keksisi aina uutta vikaa yhden ratkotun tilalle. Opettaja kommentoi tunnin lopussa Loren sopivan minulle. Vastasin siihen, että pidän Loresta juuri siksi, että vaikka se on kohtuullisen varma, ei se lähde ihan päättömistä kohdista. Se opettaa minua malttamaan sekä matkustamisen sijaan jopa ratsastamaan. Tämän tunnin perusteella tuntui taas, ettei Lore välttämättä olisi yhtään hullumpi kisaratsu. Onneksi tässä on treeniaikaa vielä hyvin jäljellä, niin jospa se 70-80 sentin kisarata menisi sujuvasti.
Sain täytettyä tänään tämän vuoden kouluratsastustavoitteeni eli ratsastin Peralla hyväksytyn tuloksen helppo B K.N. Specialista 2009. Uusi ohjelma jännitti todella paljon, sillä pelkäsin joko unohtavani sen tai sekoittavani siihen kahden tahkotun C:n ohjelman osuuksia. Kaikeksi onneksi muistin ohjelman, vaikka jännittämiseni tarttui Peraan eikä yhteistyömme pelannut kovin hyvin pieniä hetkiä lukuun ottamatta. Loppujen lopuksi saimme suorituksestamme 147 pistettä eli 58,8 prosenttia, joka riitti neljän ratsastajan sennuluokassa sinivalkoiselle ruusukkeelle. Jos junnut ja sennut olisivat kisanneet samassa, olisin ollut viides 14 ratsastajan joukossa.
Verryttelyyn lähdin vähän myöhässä, joten ehdin kävellä pihalla muutamia kierroksia ennen kuin pääsin siirtymään maneesiin. Käynnissä ja ravissa Pera toimi oikeassa kierroksessa aika pyöreästi ja rennosti, mutta vasemmassa kierroksessa asetukset eivät tahtoneet mennä läpi, ja Pera kulki jännittyneesti. Yritin korjata istuntaani ja huolehtia ulko-ohjasta, mutta jokin palanen jäi loksahtamatta kohdilleen. Muutoinkin verryttelyni oli vähän pikainen sillisalaatti, kun jännityksissäni kertasin rataa uudelleen ja uudelleen päässäni. Kokeilin kuitenkin muutamia pysähdyksiä, ravi-käynti-ravisiirtymiä sekä laukasta käyntiin. Pysähdykset menivät ok samoin kuin siirtymät ravista käyntiin ja takaisin, mutta laukasta käyntiin siirtymisessä mukaan mahtui turhan paljon ravia. En osannut ottaa laukkaa sitä ennen lyhyeksi, jolloin siirtymä tuli ratsulle vähän yllätyksenä. Laukassa muutoin saatiin pari rentoa pätkää, joten siitä jäi silti ihan luottavainen olo. Sitten heittäydyinkin jo odottamaan vuoroani, sillä ajattelin pitkin ohjin kävelyn rauhoittavan minun lisäkseni Peraa, joka oli hitusen jännittynyt myös.
Radalle päästyäni ravailin heti tuomaripäätyyn. Perasta se oli taas jännä paikka, joten muutamia kertoja ravasin siitä edestä ja kehuin hevosta, kun se meni pyydetysti. Sen jälkeen pyöräytin muutaman voltinkaltaisen, kunnes tuli lähtömerkki. Tervehdykseen päästiin mukavan suorana, mutta menimme vähän I:stä ohi. Raviin siirtymisessä mahtui taas käyntiaskeleita, mutta kohtuullisen kivuttomasti mentiin muutoin. Ensimmäinen loiva kiemura meni ajatuksella, ja tuomari kehui hyvää tietä ja tahdikkuutta. Lävistäjälle tehdyssä keskiravissa jäin suoristelemaan liikaa, josta tuli noottia liian myöhässä lähtemisestä ja varovaisuudesta. Olin antanut Peran alkaa hiippailla, jolloin en enää löytänyt siitä energisyyttä keskiravia varten. Lävistäjä oli valitettavan ponneton ja epätasainen.
Lävistäjän jälkeen pyöräytimme C:hen 10 metrin voltin, joka venyi turhan isoksi. En ollut ajoissa katsonut reittiä kunnolla, mikä kostautui tässä. Lisäksi tuomari hoksautti Peran takaosan menneen sisempänä. Toinen kiemuraura oli myös täsmällinen, mutta olisin saanut taivuttaa Peran pehmeämmin. Lävistäjällä I:ssä tehty kolmen askeleen käynti ei sujunut niin kivasti kuin olisin toivonut, vaikka tuomari kehui sen täsmällisyyttä. Jarruttelin kuitenkin vähän voimakkaasti, joka ei jäänyt tuomarilta näkemättä. C:hen tehty voltti vasemmalle valui taas liian suureksi, jota ehdin harmitella jo ratsastaessani. Olisipa oivallista, jos osaisi katsoa reittiä pidemmälle, jolloin tällaisilta virheiltä voisi välttyä paremmin. Pera tykkäsi voltin jälkeen kytätä kulmaa, jolloin se meni vähän oikaisten. Käyntiin siirtyminen ei ollut jännittyneen ratsun kanssa sujuva, vaan tuomari moitti takaosan olevan sisällä ja siirtymän tulleen kättä vasten. Pysähdys oli ok, vaikka ei tullutkaan tasajaloin. Tässä käytin saamani vinkin hyödyksi ja rapsutin Peraa oikealle kädellä, jotta se malttaisi seistä. Käyntiin päästiin ok, ja Pera malttoi vähän pyöristyä.
Raviin päästiin ihan kivasti, mitä nyt hitusen etuajassa. En kuitenkaan saanut ratsastettua ravia aktiiviseksi, jolloin oikea laukka nousi vähän ajaen ja ponnettomasti. Nyt vuorostaan ratsastin ympyrän hieman liian pienenä, vaikka itse olin reittiin tyytyväinen. Lävistäjällä laukka putosi ehkä yhtä askelta liian aikaisin, ja tuomarilta tuli taas hoksautus sisempänä olevasta takaosasta ja liian aikaisesta ravista. Ensimmäisen laukan jälkeen Pera kuitenkin ravasi mukavasti aktiivisempana. Vasen laukka I:stä nousi ihan kohtuullisesti, mutta olisi kuulemma saanut olla vielä pontevampi. Olin kuitenkin iloinen, sillä pääsimme laukkaan aika suorana. Laukkaympyrä jäi pieneksi, mutta rullasi sujuvasti, kunnes kulman luona Pera päätti säikähtää jotain, otti hyppäyksen vasemmalle ja pudotti raville. Omat pasmat menivät pahasti sekaisin, sillä en ollut yhtään huomannut sen suunnittelevan moista. Itsestä sähellys tuntui ikuisuuden mittaiselta, mutta videolta tarkastettuna olimme takaisin laukassa viiden raviaskeleen jälkeen. Ihmeen hyvin sain oman pakettini takaisin kasaan, mutta kulma meni huolimattomasti. Lävistäjällä tuli hyvää laukkaa, mutta annoin Peran valahtaa ennen aikoja ravilla ja siirtymä käyntiin meni ravista jarrutellen, kun sen olisi pitänyt tulla suoraan. Lopputervehdykseen mennessä sain Peraa vielä vähän rentoutumaan, mutta pysähdys jäi vinoksi ja lyhyeksi, sillä Pera nykäisi ensin itselleen ohjaa ja lähti tepastelemaan heti perään.
Video alkaa ohjelman kohdasta 4.
Radan jälkeen päällimmäisenä oli vahva harmitus, kun mielessä olivat vain kaikki epäonnistuneet kohdat. Etenkin Peran säikähdys sekoitti pakkaa, mutta muutoinkin omalla jännityksellä oli sekoittavat sormensa pelissä. Kaikeksi onneksi Noraoli paikalla ja tsemppasi sanoen radan olleen tasainen. Harmitus haihtui hieman, kun sain selville prosenttini. Tavoitteeni oli kivunnut yön aikana hyväksytystä tuloksesta siihen, että prosentteja olisi vähintään 55. Saamillani 58,8 prosentilla pääsin tavoitteeseeni hyvin, joten saatoin kuitenkin vähän olla iloinen.
Tuomarin terveiset lapussa kuuluivat seuraavasti: Kivoja pätkiä, työssä selkeästi ideaa. Saisi olla vielä energisempi. Kiinnitä huomiota suoruuteen. Siirtymiset tarkemmin takaosalle. Eniten mieltä lämmitti tuo, että työskentelyssämme oli ideaa. Oma jännitys ei siis ihan täysin lamauttanut kerran tuomarikin näki, että yritin siellä selässä kuitenkin jotain. Itselleni listaan parannettaviksi kohdiksi käsien kantamisen paremmin, pohkeiden vakauttamisen sekä tehtävien vielä huolellisemman valmistelun. Seuraavat koulukisat ovatkin sitten syksyllä, joten tässä on hyvin aikaa treenata. Tässä vaiheessa harmitus on jo painunut liki kokonaan taka-alalle ja päällimmäisenä on helpotus kisojen olemisesta ohi ja ilo siitä, että sain täytettyä yhden tämän vuoden tavoitteestani. Toinen tavoitteeni pääseekin koetukselle 17.5., kun tallin estekisoissa tarkoituksenani on suoriutua parhaassa tapauksessa puhtaasti 70-80 sentin radasta.
Videosta kiitos Noralle! Käykäähän lukemassa Noran blogista, miten ensimmäinen helpon A:n ohjelma sujui häneltä samoissa kisoissa. Lisäksi Kaisa oli kanssani samassa luokassa ja nappasi hienosti toisen sijan.
Jostain syystä huumorintajuni oli jäänyt matkasta, kun suuntasin perjantain tunnille. Luvassa oli viimeiset harjoitukset ennen sunnuntain koulukisoja eli ratsunani oli tietysti Pera. Kun olin liki istumassa satulaan, lähti Pera jo tepastelemaan. Pysäytin ratsun ja sitten jahkasimmekin pitkät tovit jalustimia säätäessäni sitä, pysytäänkö sen aikana paikoillaan vai ei. Sitten menin vielä pudottamaan raippani, joten hyppäsin vielä alas satulasta. Sitten yritin nousta maasta selkään, mutta Pera esittin hienosti taakse peruuta -temppuaan, kunnes lopulta pahasti jo jupisten marssitin sen perässäni korokkeelle. Lopulta satulaan päästessäni puhkuin kiukkua ja ajattelin, että nyt pistetään sekä kuski että ratsu ruotuun.
Ensin alkukäynneissä opettaja neuvoi hakemaan hevosia pyöreäksi. Pera loksahti käynnissä helposti tähän, mutta oli silti aika epätasainen. Puhisin itselleni, että nyt muuten pysyy ulko-ohja tuntumalla. Lisäksi olin nopea vaikuttamaan jo ennen kuin Pera oli kokonaan kerinnyt nakata itsensä väärinpäin. Hiljalleen Pera alkoi rauhoittua, ja käynti alkoi muuttua mukavan tasaiseksi ja pyöreäksi. Ravissa puolestaan ratsu esitti taas kyvytöntä olla tasainen, jolloin keskityin entistä enemmän ulko-ohjaan. Ajattelin pohkeita myös paremmin tuntumalle ja sinnikkäästi pidin ohjat käsissä. Vasemmassa kierroksessa muistin myös korjata omaa istuntaani, jolloin Pera alkoi huomata, että kuski jaksoi tällä kertaa sinnikkäästi korjata sen venkoilut. Niinpä ravikin alkoi muistuttaa vähän sellaista, jolla kehtaisi sunnuntainkin kisoissa käydä ohjelman esittämässä. Epätasaisuutta ilmeni kyllä ravissa vieläkin, mutta tällä kertaa jaksoin korjata aktiivisesti, ja hetkittäin Pera työskenteli hienosti.
Tämän jälkeen aloimme tahkota ravissa kuviota, jossa toiselle pitkälle sivulle tehtiin loiva kiemuraura ja toiselle sivulle aluksi keskiravipätkä ja sitten kolmen askeleen käyntisiirtymä. Sain kiemuraurasta nyt paremmin kiinni, jolloin se meni pääsääntöisesti hyvin. Asetukset olisivat saaneet olla tosin varmasti selvempiä, mutta olin tyytyväinen Peran kohtuulliseen tasaisuuteen. Pera ei tosin pysynyt läheskään koko aikaa pyöreänä, mutta olimme kuitenkin kaukana pää katossa -menosta. Alun keskiraviyritykset olivat kehnoja, kun en malttanut valmistella niitä huolella. Lopulta tajusin suoristaa hevosen huolella, pitää ne ohjat tuntumalla ja pyytää eteen, jolloin Pera lähti kohtuullisesti. Todennäköisesti radalla saisi ratsastaa vielä rohkeammin eteen, mutta jospa muistaisin sen sitten. Ilahduttavaa oli se, kuinka helposti Pera tuli takaisin normaaliin raviin. Kolmen askeleen käyntisiirtymät sujuivat aika kivasti. Pera siirtyi hyvin käyntiin eikä vaatinut isompia nohitteluja palatakseen raviin. Saisin kuitenkin hioa omaa ajoitustani sen verran, etten antaisi hevoselle niin äkkinäisiä ja hätäisiä apuja, vaan siirtymä olisi tasainen.
Oikea laukka treenattiin nostamalla se C:stä, pyöräyttämällä pääty-ympyrä, ratsastamalla lävistäjä ja siirtymällä uralla lyhyen sivun lähestyessä mahdollisimman nopeasti käyntiin. Oikea laukka nousi hyvin, ja pääty-ympyrällä sain omaa istuntaa kuosiin, jolloin Pera rentoutui ja laukkasi kevyesti. Lävistäjällä huolehdin laukan säilymisestä pitämällä pohjeavut paikoillaan. Pera laukkasikin helposti takaisin uralle ilman aikomustakaan pudottaa raville. Siirtymä käyntiin oli venyi hitusen pitkäksi, kun en tajunnut lyhentää laukkaa ennen siirtymää. Vasen laukka nostettiin puolestaan I:stä. Ensimmäisessä nostossa tyrkkäsin liikaa ulkopohkeella, jolloin Pera otti hätääntyneitä raviaskelia, valahti vasemmalle ja nosti lopulta töksähtävän laukan. Pääty-ympyrällä sain kasattua itseni, jolloin Pera taas rauhoittui rennommaksi. Laukkalävistäjä sujui yhtä hyvin kuin toiseenkin suuntaan tehtynä ja tällä kertaa sain käynnin vähän nopeammin, raviaskelten siivittämänä tosin. Opettaja antoi uusia vielä noston, ja toisella kerralla maltoin tehdä valmistelut huolellisemmin, jonka Pera palkitsi nostamalla tasaisen vasemman laukan.
Loppuun harjoittelimme vielä tervehdyspysähdykseen tuloa. Tässä vaiheessa Peran keskittyminen katosi eikä se millään olisi halunnut ravata suoraan saati pysyä paikoillaan. Otin sitten ravin vähän hitaammaksi, sillä halusin mieluummin rauhallisen ja tasaisen suorituksen kuin liian energisen ja käsiin leviävän kohelluksen. Hitaammassa ravissa ehdin korjata myös paremmin, kun Pera aina lipsahti johonkin suuntaan. Lopulta sain pysähdyksen paremmin eikä Pera lähtenyt steppailemaan siitä karkuun. Koko ajan oli kuitenkin tunne, että hevonen voi livahtaa hetkellä millä hyvänsä omille teilleen. Tähän en keksinyt tunnin aikana ratkaisua, mutta pitää toivoa, että rentoutumalla itse tuossa hetkessä malttaa myös ratsu odottaa hetken.
Tunti vilahti tosi nopeaa ohi, ja treenistä jäi melkoisen hyvä mieli. En rehellisesti sanottuna muista, milloin viimeksi olisin osannut keskittyä koulutunnilla näin hyvin. Onnistuin jotenkin kanavoimaan turhan kiukustumiseni keskittymiseksi, joka auttoi muun muassa parantamaan ohjastuntumaa ja istuntaa. Perakin taisi huomata kuskin olevan enemmän tosissaan kuin yleensä, sillä tämä tunti lukeutuu häseltäenkin menneistä hetkistä huolimatta varmasti top viitoseen parhaimmissa kerroissa tämän ratsun kanssa. Itselle oli opettavaista huomata, kuinka paljon enemmän tunnista ja hevosesta saa irti, kun jaksaa olla jämäkämpi ja yrittää tosissaan. Tämän treenin pohjalta olen sunnuntain kisojen osalta luottavaisella mielellä. Jos saan silloin yhteistyön Peran kanssa vaikka edes puoliksi tälle tasolle, pitäisi meidän saada hyväksytty tulos ratsastusurani ensimmäisestä helpon B:n ohjelmasta.
