Jatkotyöstöä ja kahlailua

Estekurssin toisen tunnin jälkeen ehdin huilia tovin, kunnes suuntasin takaisin tallille vakiotunnilleni. Sille tunnille sain ratsukseni *tättärää* Manun. Ovela ja erittäin tarpeellinen veto opettajalta. Lämpimän kesäpäivän takia opettaja kertoi tunnin sisältävän noin puolet kouluvääntöä, jonka jälkeen lähtisimme maaston lätäkköön kahlailemaan hevosten kanssa. Tämähän sopi oikein hyvin.

Kouluväännössä pyörittelimme voltteja jokaisessa askellajissa. Käynnissä ja ravissa kuviona oli pyöräyttää keskihalkaisijalta voltteja vuorosuuntiin. Manu liikkui aika mukavasti käynnissä, mutta oli ravissa kiireinen. Opettaja muistutti vaatimaan asetuksen rehellisesti eikä myötäämään jo ennen kuin hevonen oikeasti oli antanut periksi. Täsmällisemmällä ratsastuksella saimme muutamia aika asiallisia voltteja, mutta kaikki niiden tuoma hyöty tahtoi kadota aina suoraan ratsastetuilla pätkillä. Opettaja muistuttikin, että niiden aikana voi myös asettaa ja hakea hevosta kuulolle. Yritys hyvä, tulos liki pyöreä nolla.

Laukkakuviona oli nostaa laukka käynnistä pitkän sivun alusta, pyöräyttää keskikohdassa voltti ja siirtyä takaisin käyntiin pitkän sivun lopussa. Alussa hätiköin itse liikaa laukannostoissa, jolloin Manu siirtyi laukkaan parin raviaskeleen kautta. Kun maltoin olla rauhassa ja istua, nosti Manu muutaman kerran laukan aika asiallisesti. Vauhtia tosin tuppasi olemaan välillä liikaa, mutta volteilla sain Manua aina rauhoittumaan. Saimme molempiin suuntiin pari kohtuullista volttia, mutta kovin rentoja ne eivät olleet. Jäin varmasti pitelemään liikaa, kun oikea vastaus olisi ollut muistaa rentoutua eikä jäädä varmistelemaan. Siirtymät käyntiin tein ravin kautta, ja silloinkin jarrutusmatka tahtoi venyä melkoiseksi. Jarrutehostin, mistähän sellaisia saa hevosille? Niin tai sitten sitä ratsastustaitoa kuskille.

Tämän enempää emme onneksi ehtineet vääntää koulua, vaan järjestäydyimme possujonoon ja suuntasimme maaston lätäkölle. Hellepäivät olivat tehneet odotetun tempun eli pieni lätäkkö oli pienentynyt entisestään. Syvimmässä kohdassa nilkkani ylsivät veteen, joten ainakin kintut saivat vähän viilennystä. Manu meni kuuliaisesti aina kierroksen lätäkössä ja välillä jopa örisi kuin pieni virtahepo. Taisipa sekin tykätä tästä rennommasta tavasta viettää kesäiltaa. Lyhyt pyörähdys maastossa ja kahluupaikalla sujui kivasti, ja tallille sai palata hyvillä mielin. Kesä! Mitä sitä muutakaan sanomaan.

Estekurssin 2. päivä: askeleiden säätämistä

Estekurssin toisena päivänä ehdittiin treenata niin askeleen säätämistä kuin laukanvaihtoja hypyissä. Ratsukoita oli edelleen neljä, ja minä menin tietysti jälleen Manulla. Alkuverryttelyssä pyrin taas saamaan Manun hereille, mutta pysymään lyhyenä. Yritystä oli, mutta taidot tahtoivat loppua kesken. Manu oli kuitenkin mukavasti hereillä, ja kun sain tehtyä pyynnöt selvästi, totteli Manu kohtuullisesti.

Askeleen säätämistä teimme ravissa pidemmillä ja lyhyemmillä väleillä olleilla puomeilla sekä laukassa kolmen esteen suoralla linjalla niiden välien ollessa muistaakseni 13 metriä. Ravissa Manu kolisutteli puomeja aikansa, kunnes sain sen uskomaan ja menemään sopivassa tahdissa. Meille oli vähemmän yllättäen paljon helpompaa vähän pidentää askelta kuin yrittää lyhentää sitä. Niinpä pidennystehtävät menivät aika vaivatta, kun taas lyhennystehtävillä sain opetella asioita kerta toisen jälkeen.

Laukka-askeleen säätämisessä oli taasen tutut ongelmat: Manu oli joko pitkä ja löysä tai pitkä ja kipittävä. Sovitapa siinä sitten vaadittuja neljää askelta väleihin, kun hevonen tuntuu joko hyytyvän tai kipittävän alta. Saimme tahkota kolmen esteen suoraa linjaa melkoisesti ennen kuin saimme edes sinnepäin olleita suorituksia. Löysyys oli tällä kertaa pahempi ongelma, sillä välillä Manu meinasi hyytyä naurettavan pienen esteen aikana. Sen seurauksena terävyys oli ihan hukassa, vaikka välit menivätkin neljällä askeleella. Tänäänkin sain huokailla moneen otteeseen sitä, kuinka lyhyen, mutta terävän hevosen taikominen esiin on omalla osaamisellani kamalan vaikeaa.

Ehdimme tulla vielä pari minirataa. Ensimmäinen niistä sisälsi pystyn, jolta jatkettiin kaarevalla tiellä toiselle, lävistäjällä olleelle pystylle, jolla pyrittiin vaihtamaan laukka oikeasta vasemmaksi. Siitä jatkettiin vielä toiselle lävistäjäpystylle, jolla pyrittiin saamaan laukka taas takaisin oikeaksi. Toisella kierroksella mentiin sama alku ja jatkettiin vielä kolmen pystyn suora linja perään. Kolmannella kerralla puolestaan tultiin kaareva linja, siitä suora linja ja vielä yksittäinen lävistäjäpysty. Jokaisella tehtävällä vaivasivat samat ongelmat: kaikki laukat eivät aina vaihtuneet ja mukaan mahtui löysiä hyppyjä. Parhaimmat hetket olivat kolmen esteen suoralla linjalla, jossa Manu säilytti tahdin ja hyppäsi jokaisen esteen aika maltillisesti, mutta etenevästi. Muuten tahdissa oli paljon petraamisen varaa, mutta en vain saanut ratsastettua tasaista menoa.



Sellaista tälläkin kertaa. Joka tapauksessa Manussa oikein kivaa on se, että se kyllä menee esteistä yli eikä hötkyile ylimääräisiä. Toki hyppäsimme taas sen mittapuulla aivan mitättömiä esteitä, joten rimakauhu ei päässyt heräämään laisinkaan. Jos jotain positiivista haen taas, niin jos joskus opin ratsastamaan Manua esteillä paremmin, tiedän taas oppineeni paljon enemmän. Sitä päivää odotellessa.

Videoista kiitos Noralle!

Estekurssin 1. päivä: lyhyys ja terävyys haussa

Tiistaina alkoi kesän toinen kurssini, joka oli tietysti estekurssi 70–80 sentin tasolla. Ratsukseni olin toivonut Manua, jonka myös ilahduttavasti sainkin. Ratsukoita kurssille osallistui yhteensä neljä, joten teho-opetus oli taattu.

Ensimmäisen päivän päätreeniaiheena oli jumppasarja. Sitä ennen kuitenkin verryttelimme niin ravi- kuin laukkapuomeilla sekä pienillä kavalettihypyillä. Puomit ja kavaletit olivat suorassa linjassa, ja tarkoituksena oli tulla niille riittävän lyhyenä, mutta terävänä. Niin ravi- kuin laukkatyöskentelyssä suurin ongelma tahtoi olla joko riittävän lyhyyden tai terävyyden puute. Jos sain Manun liikkumaan, meni se liian pitkänä eikä tahtonut mahtua väleihin. Jos taas sain sitä lyhyemmäksi, katosi liikkeestä terävyys, ja tilalle tuli löysyys. Opettaja neuvoi rohkenemaan pitää ohjista kiinni ja samalla ratsastamaan pohkeilla, mutta päästin Manun toistuvasti venymään. Yritin kyllä tehdä kaiken maailman vaihtoehtoisia pidätteitä, jotta en olisi käsistäni kova ja jarruttaisi menoa, mutta oikea taikaliike jäi löytymättä. Meno parani kyllä välillä, mutta levisi myös yhtä vikkelästi. Minulla on vielä melkoinen työ siinä, että opin ratsastamaan Manun sekä lyhyeksi että teräväksi, en vain jompaakumpaan noista.

Tämän jälkeen siirryimme keskihalkaisijalle rakennetulle jumppasarjalle, joka koostui pysyvästä ponnistuspuomista ja sitten vaihdellen innarin, askeleen tai kahden välein olleista pystyistä. Osan jumppasarjan tehtävien aikana jatkoimme vielä toisella pitkällä sivulla olleen kavaletin yli. Aluksi jumppasarjan lähestymiset tehtiin ravissa, sitten laukassa. Ravilähestymiset olivat hankalia, kun en millään meinannut saada Manua riittävän teräväksi ja lyhyeksi, sama ongelma siis kuin tunnin alussa. Niinpä ensimmäinen hyppy tahtoi olla vähän ponneton ennen kuin Manu huomasi olevansa oikeasti tehtävällä. Opettaja kehotti korjaamaan istuntaa keskelle, sillä tahdoin valua enemmän vasemmalle ja neuvoi myös lähtemään hyppyyn vähän rauhallisemmin mukaan. Muuten olin itse aika tyytyväinen mukautumiseeni hypyissä, ja kerrankin kätenikin osasivat myödätä. Tehtävä helpottui kummasti, kun sen sai tulla kokonaan laukassa. Terävyys toki puuttui edelleen, ja Manu pääsi vyörymään paikoin tavarajunana, mutta ainakin näin itse, mistä kohtaa lähdimme aina ensimmäiseen hyppyyn eikä sitä tarvinnut arpoa.



Tunnin tehtävät sujuivat kuitenkin kohtuullisesti, vaikka tuntuivat loppuvan ennen kuin pääsimme edes kunnolla vauhtiin. Tehtävät olivat omiaan paljastamaan sen, kuinka huonosti osaan lyhentää hevosta aktiivisuuden säilyttäen, mutta tulipahan nyt treenattua tätäkin. Oma mukautumiseni oli onneksi suhteellisen kunnossa, jolloin se ei vaikeuttanut menoa enempää. Mielenkiinnolla kyllä odotan, mitä kurssin toinen ja kolmas päivä tuovat tullessaan.

Videoista kiitos Noralle!

Palauttelua maastossa

Lauantaina suuntasin Jetin ja neljän muun ratsukon kanssa palauttavaan maastoon. Keli oli kohdillaan, kun aurinko helotti puolipilviseltä taivaalta, ja plussa-asteet olivat kesäisissä lukemissa. Maasto mentiin pääosin rennosti käynnissä ja ravissa. Matkan aikana otimme yhden maltillisen ja rauhallisen laukkapätkän. Jetti pysyi koko sen ajan kuulolla, jolloin kyydissä saattoi vain olla ja nauttia. Muutenkin matka sujui leppoisasti, ja vähän päälle tunnin jälkeen saavuimme tallille. Mukavan kevyt ja helppo lenkki sopi lauantaihin enemmän kuin hyvin. Mitä sitä kisojen jälkeen heti tosissaan treenaamaan. Välissä on aivan paikallaan ottaa rennosti ja vain nauttia.

90 sentin yli puhtaasti!

Kuski tollottaa monttu auki, ratsu edustaa. © Rosita Malinen

Perjantaina suuntasin Tornioon Meri-Lapin Ratsastajien seuraestekisoihin Jetillä. Kisaluokiksi valitsin opettajan suosittelemana 75 ja 90 sentin, vaikka 90 sentin luokka tietysti jännitti. Molemmissa luokissa arvosteluna oli 367.1. Ensimmäisessä luokassa eli 75 sentissä starttasin lähtönumerolla 14 ja 90 sentissä heti toisena.

Kisat olivat kentällä, ja verryttely tehtiin isossa maneesissa, jossa oli laitettu omat esteet niin oikeassa kuin vasemmassa kierroksessa ratsastettavaksi. Nerokasta! Ehdin tehdä sileän verryttelyn itsenäisesti ennen kuin opettaja tuli katsomaan hypyt. Sileällä Jetti tuijotteli ensin tovin maneesin eri kohtia, kunnes sain keskityttyä itse ja viritettyä Jetin samaan mielentilaan. Alkutahmeuden jälkeen liikettä irtosi ihan asiallisesti, ja temponvaihtelut auttoivat pitämään Jetin hereillä. Hyppyjä otimme muutaman pystylle ja okserille molemmista suunnista. Esteet ylittyivät ihan ok, ja laukat korjaantuivat lennosta, mikäli ne olivat hypyissä vaihtuneet turhaan. Opettaja muistutti pitämään hyvän ratatempon alusta alkaen, niin 75 sentin rata menisi hyvin. Kentälle pääsi jo edellisen ratsukon aikana, ja ennen omaan suoritukseen lähtemistä kävin näyttämässä Jetille valkoisen portin ja muurilaatikot. Se ei niistä erityisemmin piitannut, joten lähdimme matkaan.

75 sentin radan ensimmäinen este. © Rosita Malinen

Aloitimme ihan sujuvassa oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi hyvin, joskin Jetti oli sen jälkeen ristilaukassa, mutta korjasi itsensä kokonaan vasempaan laukkaan. Huomasin tämän ja aloin pyytää vaihtoa oikeaan, joka onnistui vasta pienessä kaarteessa, silti hyvissä ajoin ennen kakkosestettä. Kakkoselle tuli hieman jarruttava hyppy, mutta en onneksi panikoitunut. Kolmoselle pääsimme seitsemällä askeleella, ja matka jatkui sujuvasti vasemmassa laukassa. Nelonen ja viitonen ylittyivät hyvin, ja viitosella sain Jetin vaihtamaan jo hypyssä oikeaan laukkaan, jes! Kuutonen meni myös hyvin, ja hypyn jälkeen Jetti vaihtoi itsensä lennosta vasempaan laukkaan. Edessä oli perusradan viimeiset hypyt eli seiskaesteenä ollut askeleen sarja. A-osalle tuli vähän jarruttava hyppy Jetin katsoessa paikan kuntoon, mutta siitä huolimatta se venyi helposti b-osalle askeleella. Perusrata oli puhtaasti siinä, joten pääsimme jatkamaan uusintaan.

75 sentin este numero 2. © Rosita Malinen

Hain Jettiin vähän kierroksia, mikä onnistui kohtuullisesti. Kasi ylittyi ihan ok, mutta sen jälkeen Jetti rämpi hetken ristilaukassa, kunnes sai kavionsa oikeaan laukkaan. Ysi ylittyi vähän kauempaa, jolloin Jetti oli taas ristilaukassa. Pyysin vaihtoa, mutta kymppieste ehti tulla ensin vastaan. Se onneksi ylittyi hyvin, joskin isomman hypyn kautta, ja matka jatkui vasemmassa laukassa uusinnan viimeiselle esteelle. Yhdestoista este oli muurilaatikoin koristettu pysty, jota kehtasin itse jännittää. Sain kuitenkin pidettyä pohkeet tuntumalla ja pidettyä ajatuksen esteen yli, jolloin Jetti hyppäsi uusinnan viimeisen esteen puhtaasti tekemättä siitä numeroa. Tuloksena siis puhdas rata. Aikamme ei riittänyt sijoituksiin, mutta olin suoritukseemme silti tyytyväinen, sillä se oli aika sujuvaa ja helppoa. Sijoituksemme oli seitsemäs, kun lähtijöitä oli yhteensä 17.



90 sentin verryttelyssä otimme vain muutamat hypyt, sillä Jetti oli jo hyvin verrytelty aiemman radan ansiosta. Kisajännitys teki tehtävänsä, ja aloin jännittää. Sen seurauksena en nähnyt verryttelyesteille ponnistuspaikkaa ja sorruin puskemaan. Jetti ei tykännyt yhtään ja kielsikin kertaalleen pystylle ja okserille. Opettaja komensi katsomaan esteen yli eikä tuijottamaan sitä. Lopulta sain hermoriekaleeni kasattua sen verran, että pääsimme kohtuullisen asiallisesti esteistä yli ja siirryimme odottamaan vuoroa, joka oli heti toisena. Radalle oli tullut violetti laatikko uutuutena 75 sentin rataan verrattuna, joten ennen omaa suoritusta näytin sen Jetille, ja lähdimme matkaan.

Syy, miksi Jetillä on korvahuput.
90 sentin este numero 3.
© Rosita Malinen

Ykkönen ylittyi ihan ok, ja Jetti vaihtoi itsensä hypyn jälkeen odotetusti vasempaan laukkaan. Kakkonenkin mentiin varmasti yli, vaikkakin ristilaukassa sen jälkeen ollen. Sain Jetin kuitenkin korjaamaan laukan kaarteen avulla oikeaan. Kolmosena ollut okseri näytti valtavalta, mutta Jetti hyppäsi siitä hieman hitaammassakin laukassa yli. Neloselle pääsimme seitsemällä askeleella, vähän taas ehkä liian hitaasti. Jetti oli jo kolmosella vaihtanut itsensä vasempaan laukkaan, joten nelosenkin jälkeen olimme toivotussa laukassa. Viitosena oli tuttu yhden askeleen sarja. Jetti jarrutti hieman a-osalle, mutta meni sen ja b-osan sujuvasti muutoin. Kuutonen ylittyi ok, ja Jetti vaihtoi hypyssä puhtaasti oikeaan laukkaan. Yritin vähän viritellä Jettiä, mutta olin itse jo niin puhki, etten saanut nohitettua tarpeeksi. Seiska kuitenkin ylittyi ihan hyvin, ja matka jatkui perusradan viimeiselle esteelle eli kasille. Sillekin tuli jarruttava hyppy, mutta Jetti nosti kavionsa silti puhtaasti trippelistä yli. Perusrata oli siinä, joten pääsimme uusintaan.

90 sentin este numero 10. © Rosita Malinen

Tavoitteenani oli unohtaa aika ja ratsastaa yksinkertaisesti puhdas rata. Yritin kuitenkin vähän hakea Jettiä reippaammaksi, jotta perusradalla esitettyjä jarruttavia hyppyjä ei tulisi niin montaa. En kuitenkaan onnistunut tässä, vaan meno oli aika rauhallista, ja Jetti pääsi menemään vähän pitkänä. Ysi ylittyikin tuttuun tapaan vähän jarruttaen, mutta puhtaasti. Tie kympille vähän hirvitti, mutta keskityin ajattelemaan esteen ylittämistä, jolloin Jettikin hyppäsi sen. Yksitoista meni puhtaasti hitaamman hypyn kautta, ja samalla tavalla ylittyi myös este 12. Sen jälkeen ehdin hengähtää ja miettiä, että edessä oli uusinnan viimeinen este. Yritin ratsastaa vielä keskittyneesti sitä kohti, jotta en mokaisi hommaa lopussa. Yritys onnistui, ja Jetti ponnisti vielä viimeisenä olleen esteen numero 13 yli puhtaasti. Kiitin sitä heti saman tien enkä meinannut uskoa, että olimme tehneet sen. Puhdas 90 sentin esterata seurakisoissa! Fiilis oli uskomaton, sillä samalla olimme täyttäneet tämän vuoden esteratsastuksen tavoitteeni onnistuneesti. Sijoituksemme oli tasan luokan puolivälissä eli kolmas, kun lähtijöitä oli kuusi.



Kisareissu oli kyllä kaiken kaikkiaan todella onnistunut. Sain täytettyä tavoitteeni ja ratsastettua kaksi puhdasta rataa. En antanut jännityksen ottaa ylivaltaa, vaikka meninkin taas tauon jälkeen kaksi luokkaa eivätkä verryttelyn mokat onneksi näkyneet radalla. Näihin kisoihin kannatti todellakin lähteä! Jetti teki osuutensa älyttömän hienosti niin, ettei paremmin olisi voinut mennä. Itselle oli todella opettavaista tajuta, etteivät tämän korkeuden esteet oikeasti ole sille pahoja, vaan se kyllä menee niistä yli rauhallisemmassakin laukassa, jos vain kuski antaa siihen mahdollisuuden. Tästä on hyvä jatkaa treenejä eteenpäin. Sitä ennen paistattelen vielä hetken näissä hyvissä fiiliksissä, jes!

Videoista kiitos Hanskille ja kuvista kiitos Rosita Maliselle!