Kouluratakurssin 3. päivä: A-merkki jälleen läpi

Torstain toinen ratsastus oli kouluratakurssin kolmas ja samalla viimeinen kerta. Ratsunani jatkoi Manu, ja kurssin viimeisellä kerralla oli luvassa osittain ohjattu verryttely sekä sen jälkeen A-merkin kouluohjelman ratsastus opettajan toimiessa tuomarina. Kehtasin jännittää tätäkin jonkin verran, mutta onneksi pahin jännitys hiipui verryttelyn ja oman vuoron odotuksen aikana. Laitoin Manulle uudelleen kanget, sillä se toimi niillä varsin mukavasti edelliskerralla.

Ohjatussa ja osin itsenäisessä verryttelyssä tein ravissa pohkeenväistöjä, muutamia siirtymiä ja peruutuksia sekä vähän myötä- ja vastalaukkaa. Manu oli mennyt aiemmin päivällä estetunnin, jonka jäljiltä sillä oli menohaluja. Aluksi mistään ei tahtonut tulla mitään, kun Manu halusi kipittää enempiä kuuntelematta. Keskityin sitten toviksi hakemaan Manun kuulolle ja rauhallisemmaksi, mikä onnistui lopulta kohtuullisesti. Kunhan vain muistin itse olla rento ja rauhallinen enkä lähtenyt Manun häsellykseen mukaan. Väistöt sujuivat lopulta ihan hyvin samoin kuin muut kokeiluni. Pientä kiireisyyttä oli välillä ilmassa, mutta sen sai aina haltuun. Niinpä olin valmis radalle ja siirryin odottamaan vuoroani, joka oli toisena.

Alkutervehdykseen tulimme hieman mutkitellen, mutta Manu malttoi seisahtua ihan hyvin. Liikkeelle emme päässeet niin näppärästi, vaan väliin mahtui turhan monta käyntiaskelta. Voltti, S:n muotoinen vaihtoura ja voltti toiseen suuntaan sujuivat ihan ok, mutta kuviot tahtoivat olla hieman liian isoja. Tahti kuitenkin pysyi asiallisesti näiden läpi. Pohkeenväistö vasemmalle sujui aika helposti, ja sain Manun myös suoristettua sen jälkeen. Ensimmäinen keskiravipätkä oli vähän vaatimaton, kun en rohjennut pyytää riittävästi. Pohkeenväistö oikealle oli vähän tihkaampi, ja etuosa pääsi johtamaan liikaa. I:ssä tehty pysähdys valui hieman pisteestä ohi, ja peruutuksessa Manu vastusteli hetken ennen kuin otti askeleet. Raviin pääsimme taas turhan monen käyntiaskeleen kautta.

Ensimmäinen vastalaukan eli vasemman laukan nosto käynnistä onnistui, mutta vähän puolittaisesti ilman kunnon valmistelua. Olin vain hurjan huojentunut siitä, että pyytämäni laukka nousi. Siirtyminen raviin oli vähän huolimaton, ja Manu pyrki kipittämään sen jälkeen. Myötälaukka nousi ihan asiallisesti, ja samoin sujuivat kymmenen metrin voltti ja keskilaukassa tehty keskiympyrä. Eroa harjoitus- ja keskilaukan välillä olisi tosin voinut olla enemmän. Siirtyminen raviin oli taas vähän töksähtävä, kun pidätteet eivät menneet pehmeästi läpi. Lävistäjälle ratsastettu keskiravi lähti nyt aikaisempaa paremmin. Manu innostui taas sen verran, että siirtyminen käyntiin C:ssä meni vähän töksähtäen pidätteiden ensin mennessä kuuroille korville.

Toisen vastalaukan eli oikean laukan nosto onnistui myös. Jännitin tätä vähän etukäteen, jolloin ylivarmistelin nostoa. Manu reagoi tähän poikittamalla ja jännittymällä, mikä ei jäänyt opettajalta huomaamatta. Vastalaukasta siirryimme taas kiireisesti raviin, mutta sain vähän tasapainotettua menoa ennen kuin nostin myötälaukan. Kymmenen metrin voltti sujui taas mukavasti, ja keskiympyrä keskilaukassa oli tähän suuntaan parempi. Sain palautettua Manun harjoituslaukkaan kohtuullisesti, vaikka lävistäjällä se olisi selvästi voinut mennä lujempaakin. Raviinkin pääsimme kohtuullisesti oikeassa kohtaa. Lopputervehdykseen suunnatessa kiemurtelimme keskihalkaisijalla melkoisesti, mutta pysähdykseen sain Manun suunnilleen suorassa. Manu malttoi odottaa hienosti lopputervehdyksen ajan, ja siinä olikin ensimmäinen yhteinen koulurataharjoituksemme.

Opettaja tuomaroi suorituksemme jälleen hyvin ystävällisesti. Pisteitä saimme 180, mikä tarkoitti 66,67 prosenttia. Paras numero oli seitsemän ja huonoin 6 eli tällä kertaa menomme oli mukavan tasaista. Opettajan vapaamuotoinen palaute oli mukavaa luettavaa: “Tasaista Anne! Hyvä raami ja tuntuma hevoseen. Olet saanut istuntaan paljon jäntevyyttä!” Radan jälkeen oma fiilikseni olikin kohdillaan. Pieniä huolimattomuusvirheitäni ja lyhyitä kipityksiä lukuun ottamatta Manu tahkosi radan mukavan varmasti. En jäänyt radan aikana harmittelemaan asioita, vaan osasin jatkaa aina eteenpäin. Videolta katsottuna meno ei näytä yhtä hyvältä kuin mitä se selkään tuntui, mutta ei menoamme sentään hävetäkään tarvitse. Harmiksi kameran muistikortti täyttyi ennen kuin olimme ehtineet mennä koko radan, mutta onneksi matkasta jäi vain lyhyt pätkä lopusta. Tämän kurssin jälkeen on kyllä todettava, etten enää voi vältellä sitä helpon A:n luokkaan osallistumista. Seuran kisakausi starttaa syksyllä, joten vielä on onneksi vähän treeniaikaa. Sitten onkin vuoro kokeilla, millaista meno oikealla kisaradalla on.

Videosta kiitos Alekseille!

Katse ylös ja esteiden yli

Torstaikin sattui olemaan kahden ratsastuskerran päivä, joskin nyt tuntien välissä oli pieni huilaustauko. Päivän ratsastukset alkoivat Jetillä Tallinmäellä, jossa luvassa oli estetunti Kaisan ja Vaken kanssa. Tunti toimi samalla valmistelutreeninä seuraavan päivän Torniossa järjestettäviä kisoja varten. Hui jännä, ensimmäiset seuraestekisat tällaisen matkan päässä.

Alkuverryttelyssä keskityimme saamaan hevoset hereille sekä reagoimaan pohkeeseen tekemällä temponvaihteluita. Jetti oli alussa hyydyksissä ja pyrki vasemmassa kierroksessa valumaan painoni matkassa vasemmalle. Yritin korjata tilannetta ajattelemalla keventäväni oikealla puolellani vasenta korvaa kohti, mikä vähän auttoi. Vasen pohkeeni olisi kuitenkin saanut olla töissä paremmin, sillä se ei toiminut useimpina kertoina stoppaavana seinänä, vaan antoi Jetin valua mielensä mukaan. Temponvaihtelut puolestaan alkoivat onnistua kohtuullisesti, kun ensin sain uskoteltua Jetille olevani tosissani. Olisin kaivannut vielä enemmän terävyyttä menoon, mutta mistäpä se itsestään olisi tullut. Laukassa kentästä tehtiin kahdeksikko, jonka ympyröillä sai työstää laukkaa tovin temponvaihteluita hakien. Jetti liikkui alun jälkeen laukassakin aika mukavasti, mutta olisin itse saanut tehdä selvemmät erot laukkojen välille. Tehtävällä suuntaa vaihdettiin tekemällä laukanvaihdot lennosta ja lopulta samaa kuviota tultiin hetki laukkoja koko ajan vaihdellen. Tällä kertaa laukat vaihtuivat helposti vasemmasta oikeaan, kun taas vaihdot oikeasta vasempaan, Jetin lempilaukkaan, olivat vähän hitaampia. Hassu muutos, jonka syytä en keksinyt.

Ensimmäisenä hyppäsimme vasemmasta kierroksesta pystyä (ratapiirroksen este 1) ympyrällä pari kertaa, kunnes jatkoimme siitä okserille (este 2). Aluksi en herättänyt Jettiä ajoissa, jolloin vähän hyydyimme esteelle. Sitten opettajan huomautuksen jälkeen sain ratsastettua Jetin paremmin liikkumaan, jolloin sain antaa sille rauhan ajoissa, ja hypyt paranivat. Hukkasin ponnistuspaikan muutaman kerran, mutta tällä kertaa ratkaisin tilanteet ajattelemalla esteen ylittämistä ja antamalla Jetin huolehtia ponnistuspaikasta. Taktiikka toimi paremmin kuin itse puuttumalla asiaan. Tämän jälkeen hyppäsimme putkeen kolme estettä (esteet 1–3). Homma sujui ihan mukavasti, kun taas muistin herättää Jetin enkä jäänyt tuijottamaan estettä ja arpomaan ponnistuspaikkaa. Hevosen herättämisen lisäksi olennainen ahaa-elämys oli taas ymmärtää, että hevoselle on annettava myös työrauha.

Kaisalle kiitos tästä!

Lopuksi hyppäsimme lyhyen radan noin 85-90 sentin tuntumassa. Ykköselle pääsimme mukavassa laukassa, jolloin se ylittyi ok. Kakkoselle kurvasimme ehkä hieman liian nopeasti, mutta tilaa onneksi jäi riittävästi järkevälle lähestymiselle. Laukka ei hypyssä vaihtunut, vaan sen sai korjata lennosta myöhemmin. Kolmoselle iski vähän ponnistuspaikkapaniikki, mutta muistin nostaa katseeni esteestä ja tuijottaa sen yli. Jetti sai ratkoa ponnistuspaikan, ja se tekikin sen mainiosti. Oikea laukka vaihtui hypyssä toivotusti vasemmaksi. Nelosesteelle lähestyminen ei ollut paras mahdollinen, mutta Jetti hyppäsi sen yli ihan asiallisesti ja jatkoi kohti viitosta. Askelista ei ollut tietoa, mutta keskityin ajattelemaan esteen ylittämistä, jolloin viimeinenkin este ylittyi hyvin.

Opettaja kysyi radan jälkeen, miltä korkeus oli tuntunut. Oli ihanan helpottavaa vastata, ettei se tuntunut ollenkaan pahalta. Tämän korkuiset esteet ovat toki Jetin kokoiselle hevoselle vielä pieniä eikä sen tarvitse juuri nähdä vaivaa niiden ylittämisessä. Niinpä niin pitkään kuin itse olen luottavaisin mielin menossa esteen yli, hyppää Jettikin ongelmitta. Tunnin hyppytreenit pidettiin lyhyenä, jotta Jetillä olisi hyppyintoa myös kisoissa. Se sopi minullekin mainiosti, sillä tarvitsin tunnilta vain sen fiiliksen, ettei 90 senttiä ole paha korkeus. Sen sainkin, joten tunti teki tehtävänsä. Nyt sitten pää riittävän kylmänä kohti kisoja. Iik ja jee, jälleen kerran.

Kouluratakurssin 2. päivä: kanget käyttöön

Kouluratakurssin toisen päivän menin tietysti Manulla, jolla oli tällä kertaa kanget ja minulla kannukset. Halusin etukäteen treenata, millainen Manu olisi näiden varustusten kanssa, jolloin mahdollisella kisaradalla ei tulisi yllätyksiä. Kaiken lisäksi oli mukava päästä ratsastamaan kangilla taas pienen tauon jälkeen, sillä niiden kanssa olen tuplasti tarkempi kädestäni. Ratsukoita kurssilla oli edelleen viisi, ja tällä kertaa keskityimme työstämään voltteja, ympyröitä sekä keskiaskellajeja.

Aloitimme tunnin pyörittelemällä ravivoltteja. Manu liikkui aika mukavasti, mutta olin itse käsieni kanssa tovin hukassa. Minulla kesti hetki löytää sopiva tuntuma ohjiin ja ymmärtää, ettei Manu ole muuttunut lasiksi, vaikka sillä kanget onkin. Lopulta sain käteni sopivan pehmeiksi, mutta pitämään myös ohjat tuntumalla, jolloin Manukin pääsi rentoutumaan. Volteilla sain keskittyä huolehtimaan ulkoavuilla kääntämisestä, sillä Manu lähti muutoin helposti isontamaan kuviota. Opettaja muistuttikin pitämään oman ulkokyljen jämäkkänä. Manun kyydissä oli yllättävän mukava istua harjoitusravissa, mutta valitettavasti pohkeillani tahtoi edelleen olla oma elämä eli ne vispasivat. Manu on toki hieman kapea, mikä hankaloittaa muutenkin heikosti tuntumalla pysyviä pohkeitani löytämään kyljet kaverikseen.

Raviosuuden jälkeen siirryimme työstämään laukkaa. Oikeassa kierroksessa teimme laukannostot pitkän sivun alusta käynnissä ja pyöräytimme S-kirjaimeen harjoituslaukassa kymmenen metrin laukkavoltin sekä keskilaukassa keskiympyrän. Sen jälkeen palasimme harjoituslaukkaan, jonka pyrimme säilyttämään myös toisella pitkällä sivulla ennen raviin siirtymistä. Vasemmassa kierroksessa teimme voltin ja ympyrän samoin, mutta nostimme laukan lyhyen sivun keskeltä ravista. Laukannostot sujuivat pääosin kivasti eikä pahoja pisteen ohi valuneita nostoja tapahtunut paria kertaa enempää. Pontevuutta nostoissa olisi tietysti saanut olla vähän enemmän, mutta sen toteuttaminen on minulla vielä opettelun alla. Laukkavolteilla sain taas tovin muistella ulkoavuilla kääntämistä ja omaa vartaloa ennen kuin ne alkoivat sujua kivasti. Sen jälkeen ne menivätkin aika asiallisesti, vaikka välillä liirasimme hieman voltilta ulos. Se oli kuitenkin korjattavissa, kun muistin yllättäen ratsastaa, en vain istua ja odottaa asioiden tapahtuvan itsekseen.

Keskilaukkaympyröillä opettaja muistutti olemaan päästämättä ohjista turhaan. Ensin piti pyytää pohkeella ja sitten antaa tarvittaessa ohjalla vähän tilaa, ei toisinpäin ohjia löysäksi nakaten ja pohkeet täysin unohtaen. Muutaman kerran jäin pyynnöissäni vähän vaisuksi, jolloin suurta eroa keski- ja harjoituslaukan välille ei tullut. Sitten taas löin vähän yli, jolloin Manu lähti kipittämään enkä saanut sitä kovin nopeasti palaamaan takaisin harjoituslaukkaan. Pari kertaa tajusin sopivan yhdistelmän, jolloin keskilaukka tai ainakin kovasti sen kaltainen rullasi mukavasti, ja Manu palasi harjoituslaukkaan tosi kivasti istunnan avulla. Olin aiemmin huolehtinut siitä, miten Manun saisi palaamaan keskilaukasta harjoituslaukkaan, mutta näemmä rauhallisesti asiat tekemällä se ei ollut mikään ongelma.

Tunnin aikana ehdimme myös tehdä muutamia keskiravipätkiä samoin kuin tulla keskihalkaisijaa pitkin ravissa mahdollisimman suorana ja jatkaen siitä aina valitsemaansa suuntaan. Sen jälkeen pitkille sivuille sai tehdä pysähdyksiä ja peruutuksia. Keskiravi olisi saanut keskilaukan tapaan olla vähän selkeämpi, mutta muuten petrasin hyvin siinä, etten nakannut ohjia turhaan pois. Maltoin myös pyytää Manua keskiraviin maltillisesti enkä yrittänyt tyrkätä sitä kerralla matkaan. Tämä auttoi varmasti siinä, että Manu pysyi kuulolla eikä jäänyt kipittämään. Keskihalkaisijalla suoraan meneminen onnistui pääsääntöisesti, kun muistin tarkkailla, ettei Manu pyrkinyt seilaamaan oikealle. Pysähdykset ja peruutukset sujuivat ihan hyvin. Muutaman kerran peruutus ei lähtenyt, kun Manu ei tajunnut pyyntöäni, mutta muina kertoina peruutus oli ihan asiallinen ja kohtuullisen suora. Paluu peruutuksesta raviin sen sijaan olisi saanut olla tarmokkaampi. Nyt väliin tahtoi mahtua käyntia aina parin askeleen verran. Terävät siirtymät ovat vielä hankalia, joten niitä saisin harjoitella enemmän.

Tämä kerta olikin vallan mainio. Kun sain käteni toimimaan, meni Manu mukavan tasaisesti. Opettaja kehui Manun olleen kankien kanssa kuin kotonaan ja menneen rennon ja tyytyväisen näköisenä. Jarrutkin löytyivät lopputunnin kipitystä huomioimatta tosi kivasti eikä Manu hötkyillyt sen kummemmin minnekään. Kanget auttoivat pitämään Manua lyhyempänä, ja samalla olin itse tarkempi käsistäni. Tämä yhdistelmä teki Manusta tosi mukavan ratsastaa, jolloin hyvä mieli oli taattu. Näin kouluratakurssin toinen päivä oli pulkassa, ja edessä on vielä kurssin viimeinen päivä, jolloin ratsastamme A-merkin kouluohjelman opettajan tuomaroidessa. Iik ja jee sopivassa suhteessa.

Pyöreitä hyppyjä etsimässä

Keskiviikkona oli luvassa tuplaratsastus ja vieläpä putkeen, kun en tietenkään malttanut jättää vakiotunnin estehyppelyitä välistä. Niinpä ennen kouluratakurssin toista kertaa kävin hyppäämässä seitsemän ratsukon tunnilla Epperin kanssa. Tunnilla keskityttiin tällä kertaa siihen, että ratsut saataisiin tulemaan sopivan lähelle estettä ja hyppäämään ne pyöreästi kaukaa lähtevien laakahyppyjen sijaan.

Epperille tunti oli päivän ainoa. Mietin etukäteen, millainen poni mahtaisi siitä johtuen olla, mutta sehän oli kiva. Jo alkukäynneissä se liikkui aika kivasti itse ja uskoi pyyntöni reipastua, mikäli se yritti hyytyä. Ravissakin meno oli mukavaa, kun muistin yrittää pitää Epperin lyhyenä. Laukassa ylitimme ympyrällä ollutta puomikasaa, jolle tultaessa Epper pääsi useampaan kertaan hyytymään. En tajunnut, mitä siinä tapahtui, mutta sorruin sen jälkeen hetkeksi puskemaan Epperiä puomikasaa kohti. Tämä ei parantanut tilannetta, jolloin onneksi tajusin lopettaa sen ja ratsastaa Epperin ajoissa hereille. Tämän jälkeen puomikasa ylittyi ihan kivasti. Laukassa tunsin Epperin olevan melkoisen etupainoinen, mutta tällä kertaa sain korjattua sitä heikosti. Yritin tehdä kohottavia pidätteitä etuosalle, mutta olisiko pohjeratsastus sitten jäänyt paitsioon. Epper kyllä laukkasi ihan mukavasti, mutta pitkänä ja etupainoisena.

Ensimmäisenä tulimme oikeassa laukassa ympyrällä pientä kavalettia. Tarkoitus oli tuoda hevoset lähelle ja saada pienestä hypystä pyöreä. Epper pääsi taas hyytymään kavalettia kohti enkä saanut sitä ajoissa hereille. Opettaja hoksautti pehmentämään sisäkättä, mistä huomasin molempien käsieni olevan turhan liikkumattomat. Hyppäsimme ympyrällä yhteensä neljä minihyppyä, joista puolet olivat ihan ok ja toiset heikompia.
Seuraavaksi tulimme kahdesti tehtävän, jossa ylitimme vasemmassa laukassa kavaletin ympyrällä ja jatkoimme siitä kahden ristikon suoralle linjalle, joka tuli mennä viidellä askeleella. Tehtävä meni molemmilla kerroilla ihan asiallisesti, vaikka Epperin pysymistä hereillä sai vähän vahtia. Olin itse tyytyväinen siihen, etten ennakoinut tai sukellellut, vaan maltoin odottaa. Suora linja meni helposti viidellä askeleella, kun annoin Epperin mennä omaan tahtiinsa, mutta silti hereillä ollen. Tämän tehtävän jälkeen jätimme kavaletin hyppäämättä ja tulimme suoraan pystyiksi nousseiden esteiden suoralle linjalle. Nyt väliin piti saada neljä askelta. Epper oli vähän unessa, ja herätin sen liian myöhään, jolloin pääsimme kyllä välin neljällä askeleella, mutta viimeinen askel jäi pystyltä kauas. Niinpä Epper laskeutui toiselta esteeltä ristilaukassa. Sen onneksi sai korjattua nopeasti pois. Harmitti vain, että unohdin herättää Epperin ajoissa, jolloin tällainen perusvirhe sattui mukaan.

Tämän jälkeen tulimme oikeassa laukassa tehtävän siten, että ensin oli kavaletti ympyrällä ja siitä jatkettiin kahden pystyn suoralle linjalle, joka tuli päästä kolmella askeleella. Siitä puolestaan jatkettiin vielä toiselle suoralle linjalle, johon tuli laittaa neljä askelta. Kavaletti ylittyi ihan ok, mutta Epper ei ollut ihan parhaiten hereillä. Yritin nohittaa sitä ajoissa ennen ensimmäistä suoraa linjaa, mutta olin myöhässä. Pääsimme linjan kolmella askeleella, mutta toisesta hypystä vähän kauas jääden. Toinen suora linja sentään meni ihan asiallisesti neljällä askeleella. Lopuksi tulimme vielä pelkät suorat linjat putkeen. Kolmen askeleen linja meni edelleen vähän kauas toiselta esteeltä jääden, kun taas neljän askeleen linja meni jälleen nätisti. Hyppelyt päättyivät tähän, vaikka kolmen askeleen linja jäikin kaivelemaan.



Tunnin treenit olivat todella hyödyllisiä. Oma ratkaisuni on liki aina pyytää hevosta lähtemään kauempaa kuin malttaa odottaa se viimeinen askel. Tietysti on tapauksia, jolloin onkin parempi lähteä kauempaa, mutta useimmissa minun tapauksissani odottaminen olisi viisaampi ratkaisu. Näiden tehtävien aikana osasin aika hyvin odottaa estettä enkä pyrkinyt lähtemään kaukaa. Muutaman kerran siihen tosin sorruin, mutta en onneksi mitenkään valtavasti ylilyöden. Tehtävät paljastivat myös hyvin sen, etten aina saa herätettyä ratsua ajoissa, vaan se jää vähän viime tippaan. Silloin askel ei venykään tuosta noin vain, ja linja saattaa käydä pitkäksi. Epperin liikkumisessa sinällään ei ollut moitittavaa, ja pienet hyytymiset johtuivat valtaosin etupainoisuudesta. Olisin saanut prässätä Epperiä vähän säpäkämmäksi ja pois nojaamasta etuosalle, jolloin laukkakin olisi voinut alkaa rullata paremmin. Muuten Epperin kanssa oli kiva hypellä. Se on kuitenkin useimmiten niin tasaisen varma menijä, ettei sen kanssa tarvitse huolehtia mistään ylimääräisestä, mikä on vallan mainio ominaisuus tuntihevosessa.

Videoista kiitos Alekseille!

Kouluratakurssin 1. päivä: väistöjä ja vastalaukkoja

Mitä kesä olisi ilman kesäratsastuskursseja? No ei mitään, joten ilmoittauduin kahdelle moiselle. Ensimmäinen alkoi näin tiistaina ja oli kouluratakurssi (esteratsastajani hirnui tätä valintaa, kun taas vakava kouluratsastajani painoi silinteriä tiukemmin päähänsä ja valmistautui koitokseen). Päätin ottaa kurssin ajaksi testiin uuden koulukisaratsuehdokkaan, sillä olemme tainneet Peran kanssa tehdä yhdessä voitavamme. Minä jännitän kisoja samoin kuin Pera, jolloin olemme yhdessä melkoinen hermokimppu. Kouluratsuvaihtoehtoja minulla ei juuri ole, joten loppujen lopuksi päädyin toivomaan Manua, jonka sainkin. Kurssille otettiin vain viisi osallistujaa, mikä oli oikein mainiota. Ratsastuskerta kesti myös tunnin ja vartin, mikä antoi sopivasti vähän lisäaikaa.

Alkuverryttelyssä työskentelimme hetken käynnissä ja ravissa aika vapaamuotoisesti. Manu tuli tunnille tallista ja oli käynnissä aika tahmea. Yritin keskittyä hakemaan sitä lyhyeksi ja käyttämään takaosaa. Asia, jota saan oikeastaan tehdä jokaisella hevosella, sillä aiemmin olen keskittynyt yleensä vain jompaankumpaan. Ravissa meno oli parempaa, mutta Manu pyrki venymään pitkäksi, ja annoin ohjien valua käsieni läpi. Välillä sain pidettyä ohjat käsissä, mutta silloin unohdin puolestaan ratsastaa takaosaa. Opettaja kommentoi Manun olevan mukavasti edestä rento, mutta takapään olevan ponneton. Yritin sitten taas saada molemmat osat oikein, mutta olihan se vähän työlästä.

Pohkeenväistöjä teimme ravissa keskihalkaisijalta noin viiden metrin matkan uraa kohti edeten. Molemmissa suunnissa sain huolehtia siitä, ettei Manu pullahtanut ei-väistävän puolen kautta karkuun, vaan malttoi odottaa ja väistää. Unohdin paikoin pitää pohjetta seinänä estämässä tätä, jolloin Manu luikahti ovelasti väistöstä lapa edellä ulos. Opettaja muistutti myös valmistelemaan väistön ajoissa, jotta se lähtisi sujuvasti. Toistojen avulla sain välillä parempia hetkiä, mutta hieman kinkkistä oli. Pariin otteeseen Manu pääsi pudottamaan ravista käyntiinkin, kun ei ilmeisesti ymmärtänyt hieman sekavia apujani. Selvät pidätteet ulko-ohjalla, ulkopohkeen pitäminen sopivana seinänä ja maltilliset pyynnöt väistättävällä pohkeella toivat lopuksi asiallisimmat hetket.

Laukkakuviona oli nostaa pitkän sivun alusta käynnissä vastalaukka, laukata sitä tovi ja siirtyä ajoissa ennen sen loppumista raviin. Lyhyen sivun keskeltä nostettiin puolestaan myötälaukka, jossa pyöräytettiin toiselle pitkälle voltti. Tehtävän aikana sain nostettua kaikki vastalaukat kerralla oikein, mutta melkein jokainen nosto oli vähän hidas. Myötälaukan nostaminen ravista puolestaan venyi muutaman kerran melkoisesti, kun Manu ei tajunnut pyyntöäni laukannostoavuksi, vaan tulkitsi sen kiihdyttämistoiveeksi. Opettaja muistutti olemaan rauhallisempi pohkeella eikä antamaan laukannostoapua kiireisesti. Enemmänkin sai ajatella pohkeen pitämistä tuntumalla, kunnes hevonen ponnisti laukkaan. Tämä vinkki auttoi olemaan rauhallisempi, jolloin saimme muutamia aika kivan täsmällisiä nostoja. Laukkavolteilla meno oli kohtuullisen tasaista, kunhan muistin huolehtia ulkoavuilla kääntämisestä enkä jäänyt sisäohjaan kiinni.

Loppuraveissa Manulla oli tuttuun tyyliinsä kiire, mutta hiljalleen se tasoittui rauhallisemmaksi. Yritin tässäkin vaiheessa säilyttää tasaisen ohjastuntuman, ettei Manu pääsisi venähtämään pitkäksi. Paikoin sain omat palikkani kohdilleen, joiden myötä Manukin muuttui kivaksi. Välillä taas huomasin päästäneeni ohjat valumaan ja unohtaneeni ratsastaa pohkeella, jolloin Manu olikin jo kipittämässä. Vaikka tunti ei mennyt mitenkään erityisemmin penkin alle, oli fiilis vähän vaisu. Manussa kivaa on se, että sillä on oma moottori, mutta toisaalta en osaa ratsastaa sitä(kään) lyhyeksi ja sitä kautta takaosaa oikeasti töihin. Jarrutusmatkat venyivät välillä hassun pitkiksi, ja kipityshetkiä esiintyi turhan monta. Manu on kuitenkin opettavainen hevonen, joten ei kait tässä auta muuta kuin ratsastaa sillä enemmän. Olihan tämä vasta 18. kertani sen selässä, joten ehkä en voi odottaakaan kovin suuria ihmeitä yhteistyöltämme vielä tässä vaiheessa. Ehkä kuitenkin vielä joskus.