Pitkien jalkojen ilo

Vaikka maineeni poniratsastajana ei ollut kiirinyt tallin toisen opettajan korviin, sain kahdeksan ratsukon keskiviikon tunnille Jukan. Ratsuvalinnan perimmäisenä tarkoituksena oli hyödyntää pitkiä koipiani, joiden avulla pääsisin istumaan kunnolla ratsuni ympärille ja saamaan sitä työskentelemään paremmin oikeinpäin. Blogiarkiston mukaan olen mennyt Jukalla viimeksi helmikuussa 2008, joten melkoinen tauko tästä ponista onkin tullut. Jukan säkäkorkeus on noin 145 senttiä, mutta se ei ole ihan kapearunkoisin, joten sen kyydissä ei edes tullut jättiläisoloa. Tunnin treeniaiheena olivat avotaivutukset.

Alkuverryttelyssä menimme loivia kiemurauria käynnissä ja ravissa pitäen hevoset käännöksissä mahdollisimman suorina. Jukalle hankalammalta tuntui kääntyä vasemmalle, sillä sitä sai nohittaa melkoisesti ennen kuin se alkoi kääntyä siihen suuntaan. Sen sijaan oikealle kääntäminen sujui liki itsestään, kun Jukka lähti sinne helposti. Aluksi unohdin ensimmäisen kiemuran jälkeen antaa hevosen mennä muutaman askeleen suoraan ja sen sijaan pistin Jukan samantien palaamaan uralle. Kun muistin pienen suoran hetken, sain paremmin Jukan palaamaan myös uralle. Vasemmalle kääntämisessä auttoi myös kummasti se, että pidin ulkopohkeen vartioimassa Jukan vasenta lapaa, jolloin se ei päässyt pullahtamaan sieltä ulos. Näin sain Jukan pysymään oikeasti suorempana myös siihen suuntaan, jolloin tehtävä onnistui hieman paremmin. Käynnin ja ravin välillä ei juuri eroja ollut. Jukka ravasi pääosin ihan kivasti, mutta kaipasi hetkittäin pientä aktivointia.

Avotaivutuksia tehtiin pitkille sivuille vain käynnissä. Lyhyille sivuille pyöräytettiin puolestaan pääty-ympyrät ensin ravissa, sitten myöhemmin laukassa. Ensimmäiseksi avotaivutusten pariin lähdettiin tekemällä sen kaltaista liikettä siirtämällä hevosen etuosaa suorana vähän sisemmäs. Tarkoituksena oli saada hevoset notkisteltua hieman ilman, että niitä heti pyydettiin varsinaiseen oppikirjan mukaiseen avotaivutukseen. Aluksi en saanut Jukkaa ymmärtämään, mitä halusin siltä, ja se tykkäsi pitää etu- ja takaosan samalla uralla. Sitten tajusin jarruttaa etupäätä sen verran, että sain Jukan odottamaan ja ymmärtämään etuosan siirtopyyntöni. Helpommalta tuntui siirtää etuosaa oikealle, vaikka ei vasemmallekaan siirtäminen varsinaisesti vaikeaa ollut. Enemmänkin työtä tuotti se, että Jukka malttoi pitää takaosansa siellä, missä piti eikä yrittänyt livauttaa sitä etuosan jatkeeksi.

Kun ratsuja oli hieman notkisteltu avotaivutuksen kaltaisesti, siirryttiin liikettä ratsastamaan enemmän oikeaoppisesti eli nyt sai myös asettaa. Tämän lisäyksen myötä avotaivutus oikealle oli selvästi vasenta helpompi. Vaikka Jukka oli hangoitellut aiemmin oikealle asettumista vastaan, tuntui se nyt toistojen myötä vetristyvän siltä puolelta vasempaan verrattuna helpommin. Haastavinta oli suunnasta riippumatta saada Jukka myös rentoutumaan tehtävän aikana. Opettaja tuumasikin yhdessä vaiheessa, että ponin ilmeestä saattoi lukea, että "mitä ihmettä, pitääkö tässä ihan töitä tehdä?". Rentouttamisessa auttoi huomattavasti se, että muistin pitää käteni mahdollisimman tasaisena, mutta silti eläväisenä. Palkitsin opettajan ohjeiden mukaan Jukan pienestäkin yrittämisestä, jolloin se pikkuhiljaa alkoi tarjota niitä enemmänkin. Molempiin kierroksiin saimme lopulta mielestäni ihan järkeviä liikkeitä siten, etten pusertanut kovin paljon ylimääräistä, jolloin Jukka pääsi kulkemaan rennon pyöreänä avotaivutuksessa. Energisyyttä olisi saanut toki olla enemmän, mutta kun yritin nohittaa Jukkaa liikkumaan, päästin siihen asti kasaamani muun osan purkautumaan samaa vauhtia. Jukka myös vaikutti siltä, että sillekin riitti tehtävässä pureskeltavaa vähän rauhallisemmassakin menossa niin kuin minullekin. 

Ravissa ja laukassa tehdyillä pääty-ympyröillä oikea kierros oli taas sangen takkuisa. Jukka tuppasi unohtamaan ympyrän aikana oikealle asettumisen taidon ja hangoitteli vastaan. Laukka ei myöskään aluksi tuntunut pyörivän ihan toivotusti, jolloin opettaja neuvoi hakemaan pohjepyynnöillä laukkaan haluttua rytmiä. En ihan tätä saanut tehtyä, mutta vähitellen laukka alkoi silti pyöriä. Jukan pyöristämiseen ympyrällä auttoi vasta-asetus etenkin vasemmassa kierroksessa, jolloin sain sisäpuolen hallintaan eikä Jukka päässyt valumaan sisemmäs. Opettaja kehotti hakemaan pohkeita hevosen ympäri kunnolla ja saamaan Jukka nostamaan vatsaansa ja sitä kautta käyttämään selkäänsä. Pohkeita sai käyttää laukassa melkoisesti, mutta ahertaminen palkittiin, kun Jukka hetkittäin sai itsensä oikeinpäin, ja laukka muuttui heti paremmaksi. Unohduin tosin aina näiden hetkien aikana jäämään matkustajaksi, jolloin Jukkakin tahtoi repsahtaa takaisin väärinpäin kulkemiseen.

Loppuraveissa annoin Jukan venyttää ohjan perässä, minkä se tekikin aika hyvin. Tunnin treeniaihe oli sopiva ja kerrankin yksittäistä liikettä maltettiin työstää rauhassa käynnissä. Joskus ongelmana on ollut se, etten saa liikettä toimimaan käynnissä, ja sitten jo siirrytäänkin raviin. Siitä seurauksena on joskus ollut se, että ravissa homma hajoaa niin käsiin, että missään ei tunnu olevan mitään järkeä. Siksi onkin kiva välillä hinkata asioita maltilla käynnissä, jotta on kunnolla aikaa saada palikat kohdilleen. Tykästyin tämän kerran perusteella Jukkaan kouluväännössä, vaikka aloin jo haaveilla myös hyppäämisestä sen kanssa. Jukka vaikutti riittävän ahkeralta, kun sen sai heräteltyä. Opettaja tuumasikin Jukan kulkeneen paikoitellen oikein mukavasti. Kehu tuntui hyvältä, sillä tunsin tavoittaneeni ainakin osan siitä, mitä tunnin alussa lähdettiin hakemaan.

Oikeita askeleita ja yksi spurtti

Päätin laajentaa ratsastusreviiriäni pitkästä aikaa Tallinmäelle ja ostin kymmenen kerran lippuvihkon. Ensimmäisen tunnin kulutin siitä maanantaina kolmen ratsukon puomitunnilla. Ratsukseni sain Jetin, jota olin vähän mielessäni toivonut. Kerroin opettajalle, että haluaisin kortin aikana päästä parantamaan otettani esteratsastukseen, jonka parissa olen enemmän hutiloinut kuin hallinnut tilannetta. Tähän tarkoitukseen minulle sopivat niin puomi-, kavaletti- ja estetunnit kuin koulutunnitkin, kunhan voin soveltaa niiden treenejä myös estemaailmaan. Senhän luulisi onnistuvan, sillä esteratsastushan on kouluratsastusta hyppyjen välillä.

Alkuverryttelyssä käppäilimme hetken omaan tahtiimme, kunnes siirryimme raviin. Siinä aloimme tehdä pieniä temponmuutoksia keskittyen siihen, että hevonen reagoi pohkeeseen. Jetti oli tuttuun tapaansa maltillisen rauhallinen, jolloin reippaamman ravin eteen sitä sai hoputella. Yritin keskittyä siihen, etten jäisi puristamaan ja nohittamaan, vaan pyytäisin selvästi ja sitten rentoutuisin. Hiljalleen Jetti alkoikin vähän heräillä ja reagoi pohkeeseen samoin kuin pyyntöön palata takaisin hieman rauhallisempaan raviin. En ehkä saanut ihan niin reipasta ravia kuin olin toivonut, mutta arvelin Jetin reipastuvan tunnin edetessä. Halusin välttää sitä, että saisin sen jännittymään jo alkutunnista, jolloin koko lopputunti voisi mennä mönkään sen takia.

Aluksi teimme lauantain tunnilta tuttua puomitehtävää ravissa. Ensin annoin Jetin ravata kohtuullisen ponnettomasti, jolloin se kompasteli puomeihin. Pieni nohitus hyvissä ajoin ennen puomia auttoi etenkin, jos muistin rentoutua sen jälkeen enkä ajanut hevosta jännittyneeksi. Vasen kierros oli taas sangen hankala, sillä Jetti puski reippaasti sisälle enkä meinannut saada sitä ollenkaan hanskaan. Yritin saada vasemman lavan kontrolliin vasta-asetuksella, mutta sisäpohkeeni ei sitten osannut pyytää oikein. Jäin myös miettimään, mahtoiko Jetti reagoida näin suuresti vasemmalle valuvaan istuntaani. Se ainakin selittäisi, miksi puskeminen oli niin huomattavaa ja hankalaa korjata. Istuntaani kun en juuri tajunnut tällä kertaa puuttua. Onneksi oikea kierros olikin vastineeksi hieman helpompaa, ja ympyrät olivat asiallisempia siihen suuntaan.

Seuraavaksi työskentelimme laukassa 20 metrin suoralla linjalla, jossa oli kavaletti ja puomi. Ensin tulimme linjan lyhyemmässä laukassa kuudella askeleella. Jetille tämä oli oikeastaan tavallinen, rauhallinen laukka, joten kummempaa ei tarvinnut tehdä. Opettaja tosin huomautti vasemmassa kierroksessa ratsastamaan lyhyen sivun paremmin ja tulemaan ensimmäiselle puomille suorana. Jetti kun pääsi taas puskemaan sisälle, ja tulimme puomille vähän mistä kohdasta sattui ja kaikkea muuta kuin suorana. Vasta-asetuksen avulla sain nyt hieman vasenta puolta Jetistä kuriin, jolloin pääsimme paremmalla tiellä ensimmäiselle puomille. Oikeassa laukassa linja alkoi kavaletilla, johon sain laskettua laukat ihmeen hyvin. Kuudella askeleella Jetti meni linjan tässäkin suunnassa hyvin ja vasempaan kierrokseen nähden rutkasti paremmalla tiellä. Sitten tulimme vielä linjan molemmista suunnista viidellä askeleella. Unohdin hetkeksi, että allani on näennäisestä rauhallisuudesta huolimatta estehevonen. Niinpä tein nolon virheen ja pyysin Jettiä turhan tomerasti reippaampaan laukkaan. Jetti taisi tyrmistyä patalaiskan tuntiratsun komentamiseen tarkoitetuista avuistani ja hilpaisi sellaiseen laukkaan, että väli suhahti neljällä askeleella. Hups! Opettajalta tuli hieman noottia tekosestani ja ihan aiheesta. Toisaalta olin silti innoissani, kun viimein koin Jetin estehevosen säpäkkyyden. Onneksi Jetti ei vetänyt siitä kummempaa hernepeltoa turpaansa, vaan tuli muut kerrat viiden askeleen välin ihan asiallisesti enkä enää itse sössinyt selässä enempää.

Lopuksi tulimme vielä laukassa ympyrätehtävää. Aluksi meno oli taas hieman tahmeaa, ja Jetti pääsi pudottamaan raville aina välillä. Sitten muistin pyytää ajoissa, rentoutua ja antaa hevosen tehdä työt. Tällä kaavalla tehtävä sujui kohtuullisesti, vaikka vasen kierros oli edelleen kinkkisempi. Jetti kuitenkin ohjautui hieman alkutuntia paremmin, joten lopulta siitäkin selvittiin. Ympyrätehtävät eivät tosiaan ole suosikkilistallani, mutta onneksi tajuan, että niiden treenaaminen on minulle enemmän kuin tärkeää. Inhoan niitä tietysti siksi, etten osaa sekä kääntää että säilyttää laukkaa, jolloin tehtävä ei menekään noin vain. Juuri siksi niitä on myös treenattava, vaikka se ei niin kivaa olekaan. Tällaisissa tehtävissä auttaisi suuresti se, että oppisin ratsastamaan hevosen ensinnäkin hyvään laukkaan ja sitten toiseksi säilyttämään sen läpi tehtävän. Silloin keskittymiseni ei menisi siihen, että saan hevosen pysymään liikkeessä, vaan voisin ratsastaa teitä huolellisemmin. Kuten monesti olen todennut, ei keskittymiseni tunnu riittävän kerrallaan kuin yhteen asiaan.

Loppuraveissa Jetin kaviot nousivat ihanan reippaasti, mutta rauhoittelin sitä hiljalleen rennompaan raviin ja venyttämään eteen ja alas. Kyselin myös opettajalta Jetin hyppypuolesta ja kuulemma metri on hyvinkin sen mukavuusalueella. Itse en metristä tohdi vielä edes haaveilla, mutta kehtaanpa silti toivoa, että pääsisin hyppäämään Jetillä ratatehtäviä. Olisi mukava nähdä, kun se innostuu hommasta ja vielä kivempaa olisi olla silloin itse hereillä ratsastamassa järkevästi. Ehkäpä tämä vielä joskus toteutuu, onpahan ainakin tavoitetta.

Ruusunpunainen tunti

Kaunis Ruusu-tamma. ♥

Ratsastusleirikuntotestin toinen tunti oli omalla tallilla kello 13. Ehdin siis Tallinmäen tunnin jälkeen käväistä nopeasti kotona vaihtamassa vaatteita, syömässä pienen välipalan ja sitten saikin jo lähteä liikkeelle. Edellispäivän poniratsastuksesta innostuneena olin laittanut toiveikseni Eetun, Jukan ja vielä villisti Ruusun, jonka sitten ihanasti sainkin. En tosiaan ole koskaan mennyt tällä ponilla, mutta kerran siihen oli mahdollisuus. Sen mahdollisuuden käyttämättä jättäminen jäi harmittamaan sen verran, että halusin paikata sen. Light Rose eli tutummin Ruusu on 1996 syntynyt tamma, jonka säkäkorkeus on noin 145 senttiä eli samaa kokoa muun muassa Dillen kanssa. Ruusu on tosin kapoisampi.

Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain viisi. Tunnin treeniaiheena oli hevosen takaosan liikutus ympyrällä niin sisemmäs kuin ulommas. Alkuverryttely mentiin käynnissä ja ravissa itsenäisesti. Käynnissä Ruusu hakeutui mukavasti tuntumalle ja jopa pyöristyi ilman, että takapää edes sammui. Mikään virtapilleri se ei automaattisesti silti ollut, mutta kulki kuitenkin mukavasti itse. Käynnissä sain pohkeeni jotenkin sen kylkiin tuntumalle, vaikka olihan niillä vähän hakemista. Ravissa Ruusua sai pyytää enemmän liikkumaan ja ympyrillä pitikin jo huolehtia siitä, ettei se yrittänyt puskea sisälle. Pohkeeni puolestaan seilasivat ravissa valtaosan ajasta ilmassa, mutta se ei näemmä menoa juuri haitannut.

Alkuverryttelyn jälkeen jakauduimme kahdelle ympyrälle siten, että me Ruusun kanssa jaoimme tilan Peran ja Manun kanssa. Ison ympyrän aikana siirsimme hevosen takaosaa sekä ulommas että sisemmäs niin käynnissä kuin ravissa, jossa tosin siirtämistä sai tehdä sen verran kuin hyväksi havaitsi. Siirrot onnistuivat luonnollisesti parhaiten käynnissä, kun minulla oli riittävästi aikaa miettiä apuja ja pyytää rauhassa. En tosin aluksi saanut pohkeitani järkevästi, joten nakkasin jalustimet pois. Se auttoi hieman, ja pääsin yrittämään Ruusun takapään siirtelyä. Niin käynnissä kuin ravissa helpommaksi tehtäväksi selvisi takaosan siirtäminen hieman sisemmäs. Tätäkin sai pyytää selvästi ennen kuin Ruusu ymmärsi, mitä ajoin takaa. Tässä kohtaa isona helpotuksena oli se, jos hevosen etuosan sai odottamaan. Ruusu kuunteli pidätteet hyvin, joten saatoin alkaa pyytää takaosaa sisemmäs. Välillä pyynnöksi riitti pohjeapu, välillä muistutin pienillä raippamerkeillä. Ravissa etupäätä sai hidastuttaa selvästi enemmän, sillä muutoin Ruusu vain asettui, mutta piti takaosansa sinnikkäästi etuosan kanssa samalla uralla.

Takaosan siirtäminen ulommas olikin sitten kinkkisempi juttu. Käynnissä monenlaisten yritysten jälkeen pyytelyni alkoivat tuottaa tulosta, ja Ruusu suostui siirtämään takaosaansa toivotusti. Nyt mietittynä olisin saanut huolehtia silloin paremmin myötäasetuksen säilymisestä, sillä takaosan siirtyessä ulommas taisin päästää Ruusun aina suoristumaan asetuksesta liki kokonaan. Ravissa takaosan kontrollointi oli jo suorastaan haastavaa. En saanut istuntaani kovin vakaaksi, vaikka Ruusun ravi olikin melkoisen helppoa, joten apunikin olivat sitä myöten vähän epämääräisiä. Olisin lisäksi saanut varmasti pidättää etuosaa tarkemmin, sillä hetkittäin Ruusu innostui ja ravasi mukavan tarmokkaasti eteen. Ravissa sai myös vähän säädellä raviaskeleen mittaa, ja takaosan onnistuneiden siirtoyritysten seurauksena Ruusu pyöristyi kivan rennosti tuntumalle ja meni mielestäni varsin mallikasta ravia. Askel kulki mukavasti, mutta tahti ei silti kiihtynyt, ja poni pysyi hienosti tuntumalla kuunnellen. Tässä kohtaa ehdin jo fiilistellä, kuinka hienon ratsun kyytiin olinkaan päässyt.

Lopuksi vuorossa oli vielä laukkatehtävä, jossa isommalla ympyrällä pidettiin hevonen joko suorana tai käytettiin apuna hetkittäin vasta-asetusta. Isolta ympyrältä pyöräytettiin sopiviin kohtiin voltteja, joiden aikana sai ja pitikin tehdä selvä myötäasetus. Muutaman kerran Ruusu vaikeili laukannostossa tai pudotti kesken kaiken raviin, mutta muutoin laukka rullasi hyvin. Isommalla ympyrällä minulla meni muutama kierros tunnustellessa ponilaukkaa, kunnes muistin, että voin myös ratsastaa. Vasta-asetusten avulla Ruusua sai hetkittäin pyöristymään kivasti, jolloin laukka tuntui vain paranevan. Pienempien volttien kanssa olin aluksi vähän hukassa, sillä laukka kärsi niiden aikana hurjasti. Opettaja neuvoi pyytämään Ruusua ulkopohkeella pysymään niidenkin aikana hyvässä laukassa. Lopputuloksena olikin molempiin suuntiin aika kivoja voltteja, joiden aikana Ruusu asettui, pyöristyi ja lyhensi laukkaa niin, ettei sen aktiivisuus tai tahti kärsineet ollenkaan. Tässä vaiheessa viimeistään olin ihan myyty: allani työskenteli aivan mahtava poni! Se kuunteli hienosti, mitä pyysin siltä ja toteutti pyyntöni aina, kun vain sain itseni kasaan. Toki se myös muisti olevansa ajoittain tamma ja käytti sen hyödykseen luimimalla jokaisena mahdollisena kertata toisella ympyrällä laukanneelle Dillelle. Miten lie niiden tammojen sukset menneet ristiin, mutta Ruusu ei siitä tykännyt. Onneksi tammailu näkyi vain korvien liimaamisella tiukasti päätä myöten aina, kun tämä kilpasisko sattui liian lähelle.

Loppuraveissa Ruusu oli terhakkaana, jolloin pyörittelin vielä ympyröitä rauhoittaakseni menoa rennommaksi. Sitten keskityinkin hyrisemään tyytyväisyydestä, sillä tämä poni yllätti minut täysin. En yleensä tule toimeen tammojen kanssa, joten olin jo ehtinyt ajatella, kuinka Ruusu esittää kuuluisaa vinkupukkisarjaansa minulle, mutta ei. Ehkä se pelkäsi sen verran selässä olevaa jättiläistä, ettei tohtinut ryttyillä. Ehkä satuin kerrankin ratsastamaan sellaista tammaa, jonka kanssa tulimme ainakin tunnin ajan toimeen. Oli miten oli, niin hehkutin opettajalle Ruusun hienoutta. Nyt sitten vain jään odottamaan ihmettä, joka yön aikana muuttaa Ruusu-ponin hienoksi hevoseksi, jotta tämä kerta ei jäisi ainoaksi sen kanssa.

Kuvista kiitos Noora-Marialle!

Hevonen puhuu, jos sitä kuuntelee

Lauantai sattui olemaan varsin näppärä päivä testata viimein, millä mallilla ratsastusleirikuntoni on. Päivän ensimmäinen tunti alkoi kello 10 Tallinmäellä kaverini ja opettajan lapsen kanssa. Ratsuvaihtoehtoina olivat tallin uusin tulokas Erä-Aku sekä Jetti, joista kaverini otti Akun testiin, ja minä kipusin vanhan tutun Jetin kyytiin. Tallinmäellähän ei maneesia ole, mutta keli oli kerrankin meidän puolellamme: -5 astetta ja hieman tuulta, joka ei onneksi ollut kylmää viimaa. Tunnilla harjoiteltiin ympyrällä kääntämistä ja asettamista sekä loppuun tahkottiin puomeja niin isommalla kuin pienemmällä ympyrällä.

Ympyrätehtävän pariin ryhdyttiin heti ensimmäiseksi. Ympyrää piti ajatella hieman kahdeksankulmioksi, jolloin niin kääntämistä kuin asettamista tehtiin kulmion kulmien ajan välillä ratsastaen melkein suoraan. Ideana oli se, ettei hevosta jäisi pitämään asettuneena, vaan ratsastaisi asian läpi ja sen jälkeen voisi rentoutua. Opettaja muistutti, että Jetin kanssa tällaisella tehtävällä olennaista oli etenkin ulkopohkeen käyttö. Vasen kierros oli tällä kertaa taas vaikeampi. Asetus ei tahtonut mennä läpi, ja annoin Jetin puskea sisemmäs. Koetin kyllä naputella sisäpohkeellani hevosta takaisin oikealle reitille, mutta liekö sitten kenottava istuntani valuttanut hevosta sisemmäs.

Molempiin suuntiin ratsastaessa toistelin itselleni, että pyydä ja rentouta, pyydä ja rentouta. Näin muistin olla jäämättä ohjaan kiinni, mutta samalla myös vaatia hevoselta jotain. Oikeaan kierrokseen saimme käynnissä ja ravissa kohtalaisen mukavaa menoa, mutta vasen jäi vähän kesken. Ehkä olisi pitänyt nakata jalustimet matkasta ja kokeilla siten tasapainottaa istuntaa ja saada pohkeitani toimimaan paremmin. Teimme samaa kuviota myös laukassa, jossa molemmat suunnat tökkivät. Sain keskittyä enemmän siihen, että Jetti liikkui järkevästi, jolloin en muka pystynyt samalla kääntämään ja asettamaan sitä kunnolla. Pitkillä sivuille kevensin aina istuntaa ja pyysin Jettiä laukkaamaan isommin, minkä se toteuttikin hyvin. Jostain syystä hyvä liike katosi ympyröiden aikana, joten pahoin arvelen itse alkaneeni pusertaa silloin jotain ylimääräistä. Välillä tuntuu, että ratsastuspalapelissä on liian monta liikkuvaa osaa.

Jatkoimme ympyröiden parissa puomitehtävällä. Tulimme isommalla ympyrällä puomin, kavaletin ja puomin sekä yksittäisen puomin yli samoin kuin pienemmällä ympyrällä toisen yksittäin puomin yli. Tavoitteena oli saada rento ja tasainen eteneminen. Ravissa saimme homman toimimaan Jetin kanssa ihan kohtuullisesti. Jettiä sai kyllä ratsastaa, sillä muutoin se tuppasi jäämään turhan hitaaksi. Paikoin kääntämisen kanssa sattui myös ongelmia, kun en muistanut enää käyttää ulkoapuja, mutta rentouden saavutettua homma alkoi toimia. Jetti ravasi niin pienemmän kuin isomman ympyrän aika sujuvasti ja ennen kaikkea sopivan letkeästi. Pienemmälle ympyrälle oli ensin hankalampi saada järkevä tie, kunnes opettaja vinkkasi, että sille lähdettäessä kannattaa alkaa kääntää jo isomman ympyrän kaarella olleella puomilla.

Laukassa meno tökkikin sitten vaikka miten. Laukka joko putosi raville ennen puomeja tai sitten en kääntänyt hevosta oikein, jolloin liirasimme tehtävältä ulos. Ratkaisuna tähän aloin puskea Jettiä ja hoputtamaan sitä laukkaamaan. Jetti ei arvostanut hätiköintiäni, vaan jännittyi, mikä pahensi kommunikaatio-ongelmiamme entisestään. Opettaja ohjeistikin hakemaan rentoa ja rauhallista laukkaa, jolloin Jetti alkaisi toimia paremmin. Hevoselle pitää muistaa antaa aikaa ajatella eikä vain työntää sitä koko ajan eteenpäin. Aikani asiaa pähkäiltyäni aloin taas kyetä itsekin rauhoittumaan, jolloin Jettikin palautui lunkimmaksi. Ja niin vain puomit ylittyivät taas niin paljon helpommin, kun en sinkoillut ja säheltänyt selässä kaikkea mahdollista.

Tunnin suurin anti oli se, kun Jetti jännittymällä yritti kertoa minulle, että ratsastan väärin. En itse tätä valitettavasti silloin tajunnut, mutta onneksi oli opettaja tulkkaamassa hevosen käyttäytymistä minulle. Kunpa vain tajuaisin tarkkailla ratsua joka tunnin aikana ja yrittää huomata, milloin se tekee parhaansa ja milloin se ei voi tehdä parastaan, kun jokin ratsastuksessa on vialla. Jetin kanssa suurin ongelmani on ehkä juuri se, etten osaa kertoa sille rennon jämäkästi, mitä haluan. Enemmän taidan olla jämäkän pingottunut vaatimaan sillä hetkellä sitä asiaa, mitä on tarkoitus tehdä. Ei muuta kuin om-äännähdykset mukaan ja zen-olotilaa etsimään.

Hihittelyä & hyviä hetkiä

Pienryhmätunnin ratsuarvonta aiheutti taas hilpeyttä. Kolmen ratsastajan kesken ratsut oli jaettu niin, että tunnin ainoa junnu sai hevosen, ja me kaksi sennua puolestaan ponit. Minut oli merkitty toistamiseen Dillelle, mitä jaksoin edelleen hihitellä. Dillehän on noin 145-senttinen eli samaa kokoluokkaa kuin Eetukin, mutta silti Dille tuntuu siihen nähden hitusen pienemmältä. Opettaja oli valikoinut ratsut myös sen takia tunnille, että niillä jokaisella on samankaltaiset ongelmat. Tässä tapauksessa rehellisesti asettumisen ja taipumisen välttely.

Ensimmäisenä tehtävänä oli tulla keskihalkaisijaa ensin käynnissä ja sitten ravissa siten, että alkupätkä mentiin suoraan ja sen jälkeen asetettiin aina jompaankumpaan suuntaan. Sitten hieman ennen lyhyelle sivulle tuloa ratsastettiin taas suoraan. Tehtävän tavoitteena oli saada hevoset asettumaan rehellisesti eikä vain niksauttamaan kaulaansa pyöreäksi asetuksesta piitaamatta. Erinomainen harjoitus minulle, sillä lumoudun pyöreästä kaulasta niin, etten enää muusta piittaa. Dillellä asetuksen saaminen oikealle tuntui hankalammalta, sillä Dille lähti asetusta pyytäessäni samalla puskemaan oikealle. Yritin pohkeella muistutella sitä pysymään reitillä, mutta jotenkin vikkelästi se ehti aina ottaa sivuaskelia. Vasemmalle asetusta oli helpompi pyytää, kun Dille ei pyrkinyt valumaan samalla sinne, mutta toisaalta asetus siihenkään suuntaan ei tapahtunut kovin helposti. Hetkittäin Dille kuitenkin keskittyi, ja pohkeeni toimivat, jolloin Dille asettui rehellisemmin ja pyöristyi. Ravissa suurin ongelma oli saada Dille kuvion alkuun, sillä katsomopääty oli sen mielestä täynnä petoja. Muutoin asettamiset sujuivat niin kuin käynnissä: välillä onnistuen, välillä liiraillen. Oli kuitenkin kivaa päästä kerrankin ajatuksella miettimään asettamista suoralla uralla.

Seuraavana tehtävänä oli ratsastaa Dillen päätykyttäilyn takia pienemmäksi rajatussa tilassa ravissa voltit jokaiseen kulmaan ja hakea pitkille sivuille askeleenpidennystä. Nyt Dille keksi, että vain peilipäädyn oikeanpuoleinen kulma on täynnä petoja, jolloin se esitti muutamat laukkalähdöt sieltä. Keskittymiskykyni repsahti viimeistään tässä vaiheessa ja nauraa käkätin näinä hetkinä. En vain voinut sille mitään, kun pienen ponin pöljäilyt olivat niin huvittavia. Eihän se olekaan ollut tuossa samassa maneesissa kuin lukemattomia ja taas lukemattomia kertoja. Dille kuitenkin keräsi säikähdyksistään sen verran pöllövirtaa, että lähti aina kipittämään peilipäädyn ajaksi. Opettaja komensi ottamaan pidätteet niin, että Dille lakkaa hötkyilemästä ja alkaa kuunnella. Sain neuvotella Dillen kanssa asiasta joka ainoan kierroksen ajan, ja välillä se kuunteli minua hetken ja sitten taas ei korvaansa lotkauttanut. Opettaja neuvoi asettamaan volteille rohkeammin ja muistamaan huolehtia samalla ulkoavuilla kääntämisestä ja ulko-ohjan tuesta. Katsomopäädyn puoleisella alueella Dille keskittyikin paremmin, jolloin asetukset menivät volteilla paremmin läpi. Sen sijaan ulkoavuilla kääntäminen tökki hieman, ja voltit tahtoivat olla välillä vaikka millaisia niin muodoltaan kuin kooltaan. Helpommalta kierrokselta tuntui tällä kertaa oikea, sillä siinä kierroksessa Dille puski vähemmän ulos. Sen sijaan se kyllä yritti valua sisälle, mutta kohtalaisesti sain sitä aina estettyä.

Pitkille sivuille tehdyt askeleenpidennykset ravissa eivät tainneet aivan muistuttaa sitä oikeaa liikettä, mutta ainakin niissä oli hieman ajatusta. Kovin rennosti Dille ei niihin lähtenyt, mutta ainakin se yritti, kun muistin pyytää. Opettaja ohjeisti pitämään selvän tuntuman myös pidennyksen aikana, sillä tuppasin päästämään Dillen etuosan karkuun. Dille vaati hieman nohitusta pidennyksissä, mutta hiljalleen kaviot alkoivat ottaa toivottuja askelia. Muutaman kerran Dille rikkoi laukalle, joten ainakin se löysi moottoriaan taas vähän. Laukalle rikkominen puolestaan kieli hyvin siitä, kuinka hatara tuntuma minulla oli, kun hevonen pääsi sekoittamaan askeleenpidennyksen laukkapyyntöön. Samalla tajusin itsekin sen, että hevosen takapäästä työntämä energia valuu hukkaan, mikäli sillä ei ole tuntumaa, jolle sitä energiaa tuoda. Jos humputtelen ohjat löysänä pitämättä tuntumaa, pääsee hevonen yhtä hyvin venymään kilometrijunaksi.

Lopuksi otimme vielä laukkatehtävänä mennä toinen pitkä sivu hieman irti urasta mahdollisimman suoraan ja toiselle sivulle vuorostaan pyöräytettiin kaksi ympyrää. Oikeassa kierroksessa Dille intoili hieman ja erityisesti kiihdytti suorituspätkälle. Siinä se kyllä meni suoraan ilman kummempaa säätöä, mutta opettaja toivoi tasaisempaa menoa. Ympyröillä sain taas muistaa kääntää selvästi ulkoavuilla, sillä muutoin Dille lähti puskemaan ulos. Opettaja muistutti myös asettamaan rohkeasti. Kun sain sekä ulkoavuilla kääntämisen että asetuksen kohdilleen, pyöristyi Dille mukavasti ja työskenteli paljon hallitummassa laukassa. Laukka ei pyörinyt ihan täydellisesti, kun ilmeisesti väsymys alkoi painaa jo ponia. Se kuitenkin keskittyi nyt paremmin kuin koko tunnin aikana. Vasempaan kierrokseen Dille ei enää jaksanut juuri kiihdytellä, vaan laukkasi suoratkin hetket maltillisesti. Ympyröillä tuli hyviä hetkiä, kun sain koko ratsun kääntymään, en vain yhtä osaa kerralla. Ihmeen hyvin sain myös pidettyä pohkeet tuntumalla ilman, että polveni olivat puristamassa satulaa. Laukassa tulivatkin tunnin parhaat hetket, sillä ilmeisesti Dillekin joutui siinä tekemään jo sen verran hommia, ettei sille jäänyt aikaa kyttäillä kaikkea muuta.

Loppuraveissa houkuttelin Dilleä vielä vähän rentoutumaan pyörittelemällä ympyröitä ja pysyttelemällä visusti pelottavista päädyistä kaukana. Hiljalleen Dille rauhoittui, ja pääsimme siirtymään käyntiin. Opettajalta tuli kommenttina, että mukaan mahtui hyviä pätkiä, mistä olin samaa mieltä. Käynti ja ravi olivat hieman heikkoja esityksiä, mutta laukassa sitten palaset loksahtelivat paremmin kohdilleen. Välillä tuli olo, että kumpikaan meistä ei jaksanut keskittyä. Hetkittäin taas ajattelin Dillen keskittymiskyvyn ollessa nollassa, että kokevatkohan jotkin hevoset minut samanlaisena häseltäjänä niiden selässä. Ainakin voisin kuvitella, että toimin keskittymiskyvyn puuttuessa niin kuin Dille: häsellän, kipitän, venkoilen ja teen kaiken muun paitsi kuuntelen ketään. Dille on kyllä näppärä ratsu, kun sen saa keskittymään eikä se liikkeidensä puolesta tosiaan ponilta tunnu. Seuraava hassu ajatus onkin, että sillä voisi olla kiva hypätä. Tuumataanhan siitä tallin nettisivuilla, että sen laukka on rytmikästä, joten esteet ylittyvät helposti. Sitä kertaa odotellessa.