Maastoreitin kautta sulkutaivutusten pariin

Piip-piip, piip-piip, sanoi puhelimeni, ja sen seurauksena päädyin maanantaina ratsastamaan Easyn. Oman lämmittelyni ratsastusta varten sain tehtyä näppärästi karsinan siivoamisella. Treeniaiheeksi päätin ottaa viime sunnuntailta tutut sulkutaivutukset. Easyn lämmittelin tehtävää varten menemällä maneesille maastoreitin kautta. Tamma tahmaili melkoisesti, ja sain patistella sitä etenemään. Pienen pätkän matkasta ehdimme taittaa ravaten, jolloin Easy liikkui paremmin. Maneesissa oli ilahduttavasti vain yksi ratsukko, ja loput treenistämme saimme mennä ihan kaksistaan. Ihanaa luksusta.

Sulkutaivutukset tein pitkillä sivuilla välillä voltteja väliin pyöräyttäen. Yritin myös muutamia kertoja niitä keskihalkaisijalla, mutta meno ilman seinän tukea osoittautui turhan haastavaksi. Helpommaksi suunnaksi selvisi vasen kierros. Easyn takaosan siirtäminen siinä kierroksessa sujui helposti, ehkä vähän liiankin. Poikitusta tuli välissä liikaakin, jolloin eteneminen oli kuin tervassa kahlaamista. Etuosan sai pidettyä myös kohtuullisen vaivatta oikealla paikalla, kun pohkeeni löysivät paikat kontrolloidakseen niin etu- kuin takaosaa. Kiitos ihanalle koulusatulalle siitä. Käynnissä parannettavaa olisi kuitenkin ollut tahdin säilymisessä. Ravissa pyysin Easyä tietoisesti vähän rauhallisempaan menoon, jotta ehdin saada avut läpi. Ravissa tahti säilyikin paremmin eikä turhan jyrkkää poikitustakaan tullut.

Oikeassa kierroksessa Easy ei liikuttanutkaan takaosaa ihan niin helpolla sisemmäs, vaan tuntui, etten saanut viestiäni perille. Liekö kyseessä ollut ratsun jäykempi puoli vai olivatko istuntani ja apuni toisiinsa nähden ristiriidassa. Koetin kyllä huomioida, että istuisin mahdollisimman tasapainoisesti ja yritin ehdotella takaosan siirtymistä useammalla tavalla. Huomasin kuitenkin, kuinka vasen pohkeeni tahtoi takertua satulaan kiinni enkä oikein saanut sitä siitä irti. Ilmeisesti sitten jäin pusertamaan pohkeellani, jolloin Easy protestoi junnaamalla vähän vastaan. Olisi pitänyt myös tarkkailla istuntaani tuplasti enemmän, sillä yrityksistäni huolimatta painoni taisi olla rutkasti vasemmalle valuneena.

Jumppatuokion jälkeen menimme hetken aikaa ravia ympyrällä asetuksia hakien. Easy tasoittui aika mukavasti kulkemaan, joskin huomasin pian, etten kontrolloinut sen ulkopuolta saati vaatinut asetuksia kunnolla. Olin jäänyt siis tyypillisesti matkustelemaan. Kun asetukset alkoivat mennä kohtuullisesti läpi, unohdin kokonaan ulkopuolen. Niinpä Easy vähän liiraili sieltä ulos. Sen jälkeen tajusin alkaa ajatella hevosta paremmin keskelle ohjia, jolloin sekä ulko- että sisäpuoli pysyivät paremmin hanskassa. Laukassa Easy oli reipas oma itsensä, mutta hieman levoton päänsä kanssa. Sen sijaan, että se olisi nakannut päätään kattoa kohti, se sukelsi sen kanssa hetkittäin melkoisen alas. Yritin niinä hetkinä ratsastaa eteen, jotta hevonen nousisi takaisin parempaan asentoon. Laukassa unohdin taas ulkopohkeen käytön, jolloin ympyrät olivat hieman mielenkiintoisen muotoisia. Kun ulkopohje muisti osansa, muuttuivat ympyrät taas vähän enemmän oikeanlaisiksi.

Lopuksi keksin vielä ratsastaa kertaalleen ulkomuistista läpi K.N. Special -kouluohjelman. En juuri valmistellut itseäni saati Easyä siihen, minkä kyllä huomasi. Kipitimme ohjelman läpi melkoisesti häseltäen. Loivilla kiemuroilla unohdin asetukset, kun Easy yritti kipittää. Keskiravissa oli vähän ajatusta, mutta askel olisi saanut venyä enemmän. Sentään ero harjoitusraviin oli selkeä. Kymmenen metrin voltit olivat aika muotopuolia, kun en muka hahmota ympyrää sitä ratsastaessani. Ravista käyntiin siirtyminen kolmeksi askeleeksi sujui hyvin, mutta raviin emme päässeet niin napakasti. Siirtymä hetkeksi kokonaan käyntiin meni vetokisaksi, mutta pysähdyksiin pääsimme helpommin. Easy seisoi nätisti nelisen sekuntia ja lähti siitä helposti takaisin käyntiin. Sorruin puskemaan sitä tulevaa ravisiirtymää varten, jolloin Easy nosti ravin ennen aikojaan. Ei muuta kuin takaisin käyntiin ja oikeassa kohdassa vähän hitaammin raviin. Oikea laukka nousi myös vähän myöhässä, kun en muistanut valmistella. Pääty-ympyrä ei sentään ollut ihan valtaisa ja näyttikin vähän ympyrältä. Laukkalävistäjällä en ollut hereillä, jolloin Easy pudotti raville liian aikaisin. I:ssä saimme kuitenkin nostettua vasemman laukan ihan ok, mutta kulman ratsastaminen unohtui. Toinen pääty-ympyrä meni ihan hyvin samoin kuin laukkalävistäjä. Nyt pääsimme paremmin loppuun saakka, mutta unohdin lyhentää laukkaa käyntiin siirtymistä varten. Niinpä Easy siirtyi raville ja jarrutteluiden jälkeen vasta käyntiin. Lopputervehdykseen ajoin vielä hevosta etenemään, jolloin loppuun tuli ravirikko. Pysähtyminen sentään onnistui kevyesti, ja Easy pysyi hienosti tervehdyksen ajan paikoillaan.

Kouluradan jälkeen keräilin muutamia kasoja maneesista samalla Easyä talutellen. Sen jälkeen hyppäsin takaisin kyytiin, ja kävimme vielä ihan lyhyen mutkan maastossa ravailemassa ennen kuin palasimme pitkien käyntien jälkeen tallille. Easylle treeni ei tuntunut missään, sillä se ei hionnut yhtään. Niinpä se pääsi hyvillä mielin takaisin tarhaan hoitotoimenpiteiden jälkeen. Huomasin taas ratsastuksen aikana kaipaavani kovasti opettajan neuvoja, sillä vaikka itse tajusin joitain korjattavia asioita, en saanut korjattua niitä niin tehokkaasti kuin valvovan silmän alla. Maastossa oli kuitenkin kiva käppäillä menemään. Ehkä joskus uskallan sinne vähän pidemmällekin reissulle.

Vinkistä jonkinlaista vaaria

Viimeistelin tämän viikon ratsastukset sunnuntain B-A-tunnilla, jolla Kaisakin oli. Luvassa oli koulua, ja ratsukseni olin saanut Peran. Koska ratsuni oli valmiiksi tunnilla, ehdin kerrankin vähän venytellä omia jalkojani koitosta varten. Treeniaiheena oli hevosen jumppaaminen sulkutaivutusten avulla. Kuviona oli tehdä sulkutaivutusta pitkille sivuille välillä suoristaen tai voltti pyöräyttäen. Lyhyille sivuille sai puolestaan tarvittaessa pyöräyttää pääty-ympyrän. Tehtävää mentiin sekä käynnissä että ravissa. Opettaja neuvoi keskittymään siihen, että tuntisi, mitä hevosessa tapahtuu liikkeiden aikana.

Tehtävän pariin lähdettiin heti käynnissä. Pera oli ollut sopivasti edellisellä miniestetunnilla, joten se oli valmiiksi hyvin verrytelty. Käynnissä sulkutaivutukset tai ainakin kovasti sen kaltaiset liikkeet onnistuivat hieman helpommin vasempaan kierrokseen. Suurta eroa oikean kierroksen menoon ei ollut, mutta jotenkin vasen tuntui itselle helpommalta. Hankalinta oli saada asetus pysymään samalla, kun takaosa oli vähän uralta sisempänä ilman, että Pera pullautti etuosankin uralta pois. Sisäpohje pääsi siis käyttöön ja hetkittäin jopa toimikin.

Tunnin aikana keskityin huomioimaan alaselän notkon korjaamista samoin kuin sitä, että en jumittanut käsiäni koviksi, vaan annoin niiden elää sopivasti. Pera tuntui pitävän näistä ratkaisuista, ja saimme käynnissä molempiin suuntiin aika kivoja sulkutaivutuksia aina, kun sain palikat kohdilleen. Hienointa oli se, että muistin rentoutua paljon useammin kuin normaalisti. Välillä tietysti kangistuin vanhoihin tapoihini eli polvet alkoivat yhtäkkiä puristua satulan ympärille, ja käsi jähmettyi kovasti, mutta virheet huomattuani korjasin niitä taas vähemmäksi. Opettaja toivoi Peran takaosalta sulkutaivutuksissa isompaa liikettä, mikä tosin jäi vähän puuttumaan. Meno tahtoi sulkujen aikana vähän hiipua, jos niiden saamisessa oli hankaluuksia. Suoristushetkissä sekä voltilla ja ympyröillä oli mukava huomata, kuinka Pera pysyi niidenkin aikana paljon paremmin tuntumalla ja pyöreänä. Ilmeisesti jumppa alkoi tehdä tehtäväänsä tai ehkä hetkittäiset korjaukset omassa ratsastuksessani auttoivat sitä kulkemaan paremmin.

Ravissa helpommalta kierrokselta tuntui käynnistä poiketen oikea kierros. Siinä sain hallittua Peran etu- ja takapäätä jotenkin paremmin, kun taas vasemmassa kierroksessa oli vaikeuksia. Jostain syystä en tuntunut saavat Peran takaosaa siirrettyä kunnolla sisemmäs, vaan muutos oli aika pieni. Lisäksi Pera yritti kovasti pitää asetuksen oikealle, vaikka koetin houkutella sitä pois sieltä. Harjoitusravissa istuminen tuotti myös vasemmalle paljon enemmän ongelmia. Liekö sitten johtunut siitä, että tahdoin siinä kierroksessa vinouteni takia valahtaa koko ajan satulassa enemmän vasemmalle. Oikeassa kierroksessa taasen sain korjattua painoani paremmin ja ehkä jopa jaettua sitä vähän tasaisemmin vasemmalla roikkumisen sijaan. Ravissa huomasin jännittyväni istunnallani ja käsilläni eniten, joten sain samalla muistutella itseäni ahkerammin rentoutumaan. Ravin parhaat hetket sattuivat silloin, kun Pera kulki oikeinpäin, ja tajusin istuvani kohtuullisen järkevästi ja mikä parasta, pohkeet paremmin tuntumalla pysyen! Olin ihan ihmeissäni näistä onnistumisen hetkistä ja mietin, saattoiko lyhyellä venyttelyhetkellä olla noin paljon vaikutusta. Ehkä alan uskoa siihen, niin jospa saisin siitä lisäintoa säännöllisempään venyttelyyn.

Laukkaa työstettiin puolestaan pääty-ympyröillä. Jumppaaminen oli auttanut entisestään, sillä Peran laukka oli varsin mukavaa. Opettaja toivoi hetkittäin menoon silti vähän enemmän ponnistusta ja huolehtimaan siitä, etten jäisi sisältä kiinni. Parhaimmat hetket tulivat jälleen vasempaan kierrokseen. Sain pidettyä istuntani kohtuullisesti kasassa ja huolehdittua siitä, etten jää sisälle kiinni tai unohda ulkopuolta. Sen seurauksena Pera laukkasi mukavan kevyenä tuntumalle pyöristyneenä. Opettajallekin piti hihkua, että ne hetket tuntuivat varsin makeilta. Kun Pera oli niin hyvin kuulolla, saatoin hieman prässäillä laukkaakin lyhyemmäksi. Pera totteli parhaansa mukaan, ja pätkiä saimmekin lyhyempää ja silti napakkaa laukkaa. Yhdistin niihin sitten muutamia kertoja siirtymiä suoraan käyntiin, ja pari mukavaa onnistumista niistä seurasikin. Hitsit, että laukkaa on sitten vain kiva työstää, kun palaset ovat kohdillaan.

Loppuraveissa annoin Peran venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Nyt se jopa malttoi tehdä sitä paremmin tai ehkä sitten kehtasin pyydellä sitä useammin. Joka tapauksessa loppuun saatiin mukavan rentoa ravia, josta oli hyvä siirtyä käyntiin. Opettajalle piti vielä kehua tunnin sisältöä, kun se jostain syystä oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Vaikka sitä en tunnin alussa tiennytkään. Tehtävä vain sattui sopivaan hyvin perusongelmaani Peran kanssa eli epätasaiseen ohjastuntumaan. Nyt siihen tuli rutkasti parannusta eli jumppaaminen ilmeisesti notkisti Peraa, jolloin sen oli helpompi hakeutua tuntumalle. Samalla sain keskityttyä tehtävään koko tunnin ajan huomattavasti paremmin. Parannuksena olisi ollut se, että olisin tuntenut selkään, mitä hevosessa näinä hyvinä hetkinä tapahtui. Nyt se jäi vähän puutteelliseksi, kun en vielä osaa tuntea kovin hyvin asioita itse ainakaan istunnallani. Tämä tunti taisi silti livahtaa ainakin top5-listalleni kouluväännön parissa. Lisää tällaista, kiitos!

Velttoilua, lätsähtelyä ja yksi onnistuminen

Perjantain estetunnin töksähtelyt jäivät vaivaamaan sen verran, että menin vielä lauantainakin C-B-tunnille esteiden pariin. Kehtasin toivoa etukäteen Peraa, ja opettaja toteutti toiveeni. Tosin Peran ylimääräisen virtapiikin aiheuttama pukki edellispäivänä arvelutti hieman, mutta päätin uskoa sen menevän rauhallisesti, ellei mikään ympärillä villitse sitä kauheasti. Arveluni osuivat oikeaan epäilemättä myös sen takia, että Pera joutui tekemään töitä kolmen tunnin verran. Ratsukoita tunnilla oli täydet yhdeksän, mutta onneksi kaikki menivät sen verran sutjakkaasti, ettei odotteluun tuhrautunut enempää aikaa.

Tunnin tehtävänä oli kahden suoralla linjalla olleiden esteiden tahkoaminen. Alkuverryttelyssä saimme mennä hetken aikaa käyntiä ja ravia, kunnes aloimme tulla suoraa linjaa ensin puomeilla varustettuna. Ensimmäiset kolme puomia olivat hivenen lyhyemmillä väleillä, kun taas toiset kolme puomia pidennetyillä väleillä. Peran kanssa lyhyen välin puomeille sai ottaa ravia vähän kiinni, kun taas pidemmän välin puomit menivät melkein normaalilla ravilla. Oikeaan kierrokseen tehtynä Pera lyhensi hyvin ja venyi myös pidentämään askelta. Vasempaan kierrokseen venytys onnistui edelleen, mutta lyhentämisessä tahtoi aktiivisuus kadota. Sitä saikin vähän aikaa nohitella ennen kuin meno tuntui taas järkevältä. Pieni onnistuminen tuli siinä, että muutaman kerran jälkeen tajusin ratsastaa ravin ajoissa sellaiseksi kuin puomit vaativat enkä vasta viime hetkellä ennen ensimmäistä puomia ähertänyt jotain.

Seuraavaksi ensimmäiset puomit pysyivät edelleen maassa, mutta jälkimmäiset puomit nousivat ristikoksi ja lopulta pieneksi pystyksi. Ensimmäisellä kerralla Pera nosti laukan noin askelta ennen hyppyä, jolloin opettaja ohjeisti olemaan puskematta hevosta niin, että se rikkoo laukalle. Muilla kerroilla Pera intoili ja tarjosi puomien jälkeen laukkaa, mutta sain sen raviin ennen hyppyä. Lopulta pääsimme koko suoran ravissa ilman, että Pera intoili ylimääräistä tai oikeastaan ilman, että hoputin sitä puolivahingossa. Tässä vaiheessa Peran pieni velttous alkoi näkyä siinä, että aloin yliratsastaa. Sen sijaan, että olisin pyytänyt Peran kerralla aktiiviseen raviin, jäin nyhertämään moneksi toviksi, ja lopulta Pera tulkitsi minun haluavan laukkaa. Oikeastihan yritin vain saada aktiivisuutta raviin, mutta ilmeisen kehnosti. Niinpä hypyt menivät sitten myös lötköillen, jolloin Pera laskeutui muutamia kertoja väärässä laukassakin.

Sitten molemmat esteet nousivat pystyiksi, ja niille laitettiin puomit sekä ennen että jälkeen. Linjan väli oli noin 20 metriä, jonka taisimme selvittää pääsääntöisesti neljällä askeleella. Pera tuli nyt paremmin jo ensimmäiselle esteelle, joten menoa häiritäkseni kaivoin perusvirheistäni vuorostaan ennenaikaisen satulaan lässähtämisen käyttööni. En yleensä ole esittänyt tätä kuin oksereilla, mutta nyt sitten päätin hyödyntää osaamistani jo pienillä pystyillä. Enkä tehnyt tätä kovin eleettömästi, vaan aina istuessani kesken kaiken satulaan kuului hieno lätsähdys. Taidan ajatella, että hevonen loppuu siihen, missä minä istun, joten kun olen itse päässyt esteestä yli, voin istua satulaan ja huokaista helpotuksesta. Harmi vain, että oikeasti hevosen takajalat ovat vielä hypyssä, jolloin painollani häiritsen menoa ja saatan hyvin aiheuttaa puomin pudotuksen lätsähtämällä satulaan ennen aikoja ylimääräiseksi painoksi. Opettaja neuvoi pitämään sinnikkäästi kevyt istunta vielä esteen jälkeisen puominkin yli, jolloin sain menoa parannettua. Pitänee oppia odottamaan vähän kauemmin laskeutumista satulaan, jolloin todennäköisesti istun paljon parempana hetkenä alas.

Lopuksi tulimme vielä pari kertaa linjaa oikeassa kierroksessa siten, että opettaja halusi meiltä väliin kuusi askelta. Ensimmäisen pystyn jälkeen tuli puomi kahden laukka-askeleen päähän, jonka jälkeen piti luonnollisesti saada vielä neljä muuta askelta ennen toista hyppyä. Ensimmäisellä yrittämällä luulin tulevani hitaasti, mutta päästinkin Peran hyppyyn pitkänä. Niinpä esitimme ensimmäisen esteen jälkeen noin puolitoista laukka-askelta puomille ja sen jälkeen kolme pitkää askelta ja yhden sangen töksähtävän. Toisella yrittämällä sain prässättyä laukan ympyrällä sen verran lyhyeksi enkä antanut Peran valua ensimmäisessä hypyssä, jolloin saimme vaaditut kuusi askelta kohtuullisen kivasti. Pera lyhensi laukkaa hienosti ja pysyi siinä hienosti. Pidätteet menivät myös ensimmäisen hypyn jälkeen ihanan hyvin perille, jolloin väli tuntui kuin suunnitellulta kuudelle askeleelle. Tässä olikin tunnin selvin onnistuminen, ja olin hyvin tyytyväinen Peraan. Sillä on niin hyvä skaala laukassa, että sitä pitäisi osata hyödyntää useammin. Etenkin lyhyt laukka ennen estettä oli sellaista, jota olen koulutunneilla kokoamisharjoituksissa kaivannut.

Loppuraveissa Perassa riitti vielä virtaa, joten hain sitä pyöreämmäksi ja vähän rauhallisemmaksi. Aika nopeasti Pera huomasi, ettei enää ollut kiire mihinkään ja malttoi pysyä rennon pyöreänäkin hetkiä. Sain taas mukavasti keskittyä siihen, että myötäsin aina, kun se antoi periksi enkä jäänyt pitelemään sitä ohjilla. Pera tuntuikin rennommalta noin tehtynä ja hakeutuikin helpommin takaisin tuntumalle, kun sieltä oli päässyt nousemaan. Vaikka istunnassani ja hevosen aktiivisuudessa oli tämänkin tunnin perusteella viilattavaa, hälveni perjantain tunnin aiheuttama paluu lähtöpisteeseen -fiilis hieman. Keskittymisellä pääsee vähän pidemmälle ja etenkin sillä, ettei turhaudu heti alkutunnista omiin virheisiin, vaan pyrkii parantamaan niitä. Joskus vain tuntuu, että kaipaisin opettajan neuvoja joka askeleeseen. Koska siihen ei luonnollisesti ryhmätunneilla ole mahdollisuutta, saisin alkaa keskittyä korjaamaan tiedossa olevia virheitä itsekin hieman aktiivisemmin.

Melkein taas lähtöpisteessä

Perjantain vakiotunnillani eli pienryhmätunnilla oli vuorossa esteitä. Ratsukoita oli viisi, ja opettaja oli jakanut minulle odotetusti Loren. Mukana hyppäämässä oli myös Kaisa. Alkuverryttely mentiin aika nopeaa ja omatoimisesti. Lore oli alusta alkaen reippaasti menossa, jolloin pidätteeni kaikuivat hieman kuuroille korville. Ravissa Lore kuitenkin rauhoittui ja säilytti hyvän ja tasaisen tahdin, joten en miettinyt asiaa enempää. Opettaja neuvoi tarkistamaan, että hevoset kääntyvät hyvin ulkoavuilla suorana pysyen. Lore kääntyi näppärästi kohtuullisen suorana pysyen, joten olin aika tyytyväinen.

Laukassa pääsimmekin tulemaan kahden ristikon suoraa linjaa (ratapiirroksen esteet 3 ja 6) muutamia kertoja. Askelia väliin meni 10-11. Ensimmäisellä yrittämällä oikeassa kierroksessa tosin Lore laukkasi rauhallisesti ristikosta oikealta ohi, kun en juuri ollut menossa sen kanssa. Noloa! Toisella yrittämällä sentään jo osuimme esteelle. Lore oli innoissaan ja tahtoi hieman kiihdyttää välin aikana. Sen seurauksena se lähti muutamia kertoja turhan kaukaa toiseen hyppyyn tai sitten survaisi miniaskeleen vielä ennen. Meno ei ollut siis kovin hallittua saati tasaista. Tulimme linjaa myös toisesta suunnasta, jolloin tapahtui samaa. Opettaja huomautti, etten edelleenkään saisi jäädä roikkumaan pidätteissä ohjaan, vaan pitäisi ottaa pidäte ja sitten rentoutua. Tämän huomautuksen avulla muistin lakata vetämästä Loren kanssa kilpaa, ja saimmekin pari järkevämpää suoritusta tehtyä. Aika paljon tosin sai tehdä esteiden välissäkin työtä, kun aiemmin tunnun päässeeni Loren kanssa vähän vähemmällä.

Seuraavaksi hyppäsimme kaarevalla linjalla olleita kahta estettä (oikeassa kierroksessa esteet 3 ja 2 ja vasemmassa esteet 4 ja 5). Lore tahtoi lähteä ampaisemaan aina ensimmäisen esteen jälkeen, jolloin tie ei ollut kaikista paras toiselle esteelle enkä muka ehtinyt ajatella laukanvaihtamista esteellä kunnolla. Opettajalta tulikin noottia tievalinnasta samoin kuin johtamisestani, joka oli nopea nykäisy ja vieläpä vähän ylöspäin. Niinpä laukat eivät oikein tahtoneet vaihtua, kun keskittymiseni meni hevosen hillitsemiseen liki kokonaan. Kaahotusta ei vieläkään ollut ilmassa, vaan tehtävään nähden liiallista reippautta. Taisimme saada oikean laukan kertaalleen vaihtumaan vasemmaksi, kun tie ja vauhti olivat kunnossa, mutta vasen laukka (Loren lempilaukka) ei muistaakseni vaihtunut kertaakaan oikeaksi. Siinä kierroksessa reitti ensimmäiseltä esteeltä toiselle pysyi koko ajan aika hirveänä, kun päästin Lore kaatumaan hypyssä jo oikealle. Oikea pohkeeni taasen ei halunnut tehdä asialle mitään. Ja taas nolotti.

Lisäsimme vielä kaarevalle linjalle yhden esteen eli tulimme kolme estettä yhteensä (oikeassa kierroksessa esteet 1, 2 ja 3 ja vasemmassa 4, 5 ja 6). Tässä vaiheessa huomasin, että kun en myödännyt turhan reilusti ensimmäisellä esteellä, pysyi Lore paljon paremmin hyppysissä. Niinpä saimme ratsastettua kaarteet vähän paremmin, ja laukkakin pääsi vaihtumaan, jos ei keskimmäisessä hypyssä, niin sitten viimeisessä. Oma istuntani esteiden välillä oli kuitenkin jostain syystä hieman huteraa, jolloin itsellä oli vähän epätasapainoinen olo. Kenties Lore reagoi siihen niillä reippaammilla pätkillä. Koetin korjata tilannetta kevyellä istunnalla, mutta se villitsi Lorea turhaan. Mistä lie epävakaus johtunut, mutta se vaivasi vaihtelevasti koko tunnin ajan.

Yhdistimme vielä koko tehtävän eli tulimme kuusi hyppyä putkeen. Tehtävä aloitettiin oikeassa laukassa. Lore oli hieman rauhoittunut eikä niin kiihdytellyt, joten ensimmäiset kolme hyppyä menivät ihan mukavasti. Kaarteessa neloselle istuntani keikkui taas miten sattuu, joten neloselle emme tulleet kovin hyvin. Lore myös hieman pinkaisi sen jälkeen, jolloin tie viitoselle oli vähän mitä sattuu. Laukkakaan ei vaihtunut viitosella oikeaksi eikä muistaakseni edes kuutosellakaan, vaan saimme korjata sen ravista. Heti vain kun siis sain Loren raviin. Se tahtoi jäädä minilaukkaankin mieluummin kuin vaihtaa raviin. Tehtävässä huomasi taas sen, kuinka keskittymiseni riittää osan radasta, mutta harvemmin kokonaan. Ihme ja kumma tällä kertaa keskittymiseni oli mukana alussa. Ehkä tuudittauduin hyvin menneen alun jälkeen siihen, että Lore loikkii loputkin vaikka itsestään. Ajatus oli tietysti virhearvio, josta radan muut ongelmat sitten syntyivät. Korkeimmillaan pari estettä oli 70 sentissä, ja jostain syystä ne onnistuivat aiheuttamaan pientä rimakauhua. Hassua, sillä aiemmasta hyppykerrasta ei kuitenkaan ollut edes kuukautta. Nopeasti sitä näemmä unohtaa kaiken.

Loppuun tulimme vielä kaikki viisi ratsukkoa kerralla esteitä 1, 4, 3 ja 6 koko ajan laukassa pysyen. Lore innostui hommasta kunnolla ja kiihdytteli väleissä. Pidätteet eivät menneet läpi yllättäen, kun en niitä aikaisemminkaan ollut vaatinut kunnolla. Niinpä hyppypaikat olivat mitä sattuu ja kaarteet sellaisia, että arvelin muksahtavani pian hevosen ulkopuolelta maahan, kun istuntani ei pitänyt. Suunnanvaihdoksen jälkeen ehdimme tulla hetken samaa, kunnes Lore yhtäkkiä nakkasi ensimmäistä kertaa minun kanssani pukin. Pysyin kyydissä ja nauraa räkätin iloisesti, sillä olimme kaverini kanssa juuri tallimatkalla jutelleet siitä, kuinka Lore ja pari muuta hevosta tuskin edes osaavat pukittaa. Mutta nauru loppuikin lyhyeen, kun sain Loren käyntiin ja näin, mitä oli tapahtunut. Pera oli saanut virtapiikin ja tempaissut rodeopukkinsa sillä seurauksella, että ratsastaja mätkähti maahan. Ilmeisesti Lore sai tästä tempauksesta sen pukkisätkynsä samoin kuin sivulaukkahypyn ottanut Potter. Pera viiletti oman aikansa vielä ravissa menemään ennen kuin malttoi siirtyä käyntiin ja jäädä napatuksi kiinni. Lore ei onneksi ottanut irti viilettävästä kaverista enää uusia pömeleitä, joten meno saatiin rauhoitettua. Loppuraveissa Lore kipitti ja vaati napakat pidätteet, että lopulta uskoi ja malttoi rauhoittua.

Tunnin aikana ja etenkin jälkeen oli sellainen olo kuin olisin palannut takaisin lähtöpisteeseen esteratsastuksen suhteen. Meno oli jotenkin käsittämättömän huteraa, häseltävää ja kaikkea muuta kuin sujuvaa. Johtamiseni on taas mitä sattuu, istuntani keikkuu vaikka ja miten enkä sitten muka osaa kontrolloida hevostakaan yhtään. Ajatus ensi kesän esteleiristäkin alkoi tuntua naurettavalta, ellen saa parempaa otetta hyppelyyn ennen sitä. Jännää, miten liian tahmeaa hevosta jaksan kyllä prässätä, mutta sitten reippaan hevosen kohdalla heittäydyn matkustajaksi ja toivon parasta. Miksi en silloin voi vaikuttaa yhtä tomerasti kuin laiskan kanssa? Kuvittelenko, että sekin heittäytyy sitten laiskaksi, joten on parempi kaahottaa? Ärsyttävää. Lore on kuitenkin herkkä hevonen, joka kyllä kuuntelee, kun sille sanoo asiat oikein. Siksipä sainkin piiskata itseäni melkoisesti tunnin epäonnistumisista, jotka olisivat varmasti olleet paikattavissa yksinkertaisesti vain ratsastamalla itse paremmin.

Satulattomuuden pieni autuus

Ei varmaan tule yllätyksenä, mutta hilpaisin ihan muuten vain torstainakin seitsemän ratsukon tunnille. C-B-tason vakiotuntilaiset olivat sopineet keskenään menevänsä ilman satulaa. Koska opettaja oli jakanut minulle Epperin, jätin itsekin mieluusti satulan matkasta. Epperin selkä ja tasaiset askellajit ovat omiaan satulatta ratsastamiseen. Tunnilla mentiin hyvin perusratsastusta eli työskenneltiin niin ympyröillä kuin suoralla hevosia oikeinpäin ja pienenä bonuksena harjoiteltiin pitkästä aikaa peruutuksia.

Käynnissä työskennellessä Epper hakeutui kyllä kauniisti pyöreälle kaulalle, mutta sammutti samalla takapäänsä kokonaan ja siirtyi hiippailemaan. Opettaja neuvoi hakemaan Epperin etuosaa ensin ryhdikkäämmäksi, jonka jälkeen sitä voisi alkaa työstää pyöreämmäksi. Epperhän tuppaa helposti olemaan hyvin etupainoinen, ja minun ratsastustyylilläni tyrkkään sen tuplasti edestä raskaammaksi alkamalla heti ajatella vain pyöreää kaulaa takaosasta piittaamatta. Ratsastan siis usein edestä taaksepäin, joka on kaukana siitä oikeasta tavasta. Epperin etuosaa sai kevennettyä kohottavilla pidätteillä, jonka jälkeen pidin ohjat tuntumalla ja ratsastin pohkeella eteen. Välillä Epper ymmärsi kantaa itsensä ja tuoda jopa pikkuriikkisen painoa takajaloille sen sijaan, että yritti valuttaa kaiken painonsa eteen. Tätä sai kyllä pyydellä sinnikkäästi, sillä parin hyvän askeleen jälkeen Epper oli ehtinyt unohtaa, miten piti kulkea ja tarjosi taas pitkäksi ja etupainoiseksi muuttumista.

Ravissa ongelma pysyi samana eli Epper yritti hiippailla itsensä etupainoiseksi, joten sain taas ryhdistellä sitä ennen kuin kuvittelin mitään muuta. Harjoitusravi ei onneksi tuottanut ongelmia, sillä Epperin ravi on ihanan tasaista. Opettaja keskittyi taas hetkeksi korjaamaan istuntaani eli kehottamaan ajattelemaan lantiota alle, vetämään vatsaa sisään, jotta alaselän notko häviäisi ja huolehtimaan siitä, että ylävartalo pysyi luontevasti tämän paketin jatkona. Nyt ensimmäistä kertaa ilman satulaa taisin saada korjattua asentoni niin, että tunsin selvästi eron. Toki vatsalihaksia alkoi poltella hyvin nopeaa, kun en ole tottunut tätä asentoa pitämään yllä. Oli kuitenkin kiva huomata, kuinka asento tuntui sekä suoralta että rennolta, ei väkisin väännetyltä, kuten jotkin yrittämäni korjaukset ovat tuntuneet. Tosin eipä asento vieläkään itsestään tullut, mutta ainakin nyt on hyvä tuntuma siihen, miltä sen pitäisi tuntua. Ravissa oli myös jännä huomata se, kuinka etenkin takareisiin tuntui ilman jalustinten tukea meneminen. Olen näemmä oppinut varaamaan jalustimille hyvin paljon painoa sen sijaan, että osaisin kantaa jalkani itse. Niinpä varatessani paljon painoa jalustimille, en voi istua niin syvällä satulassa, jolloin olen enemmän irti hevosesta kuin pitäisi.

Peruutuksia emme ole tainneetkaan tehdä tunneilla taas hyvään toviin. Siksipä oli hauska virkistää muistia niidenkin suhteen. Epper oli mukavasti kuulolla ja siirtyi käynnistä pysähdyksiin kevyesti. Opettaja neuvoi hakemaan omaa painoa hieman istuinluiden etuosalle, ajattelemaan istuinluita osoittamaan taakse ja tarvittaessa viemään vähän ylävartaloa myös eteenpäin. Liikettä sai aluksi liioitella, jotta tunsi varmasti asennon, jonka jälkeen sitä tietysti viilattiin vähän eleettömämmäksi. Muutamina kertoina Epper lähti peruutukseen todella kevyesti ja suorana. Askeleet se olisi voinut ottaa hieman aktiivisemmin, mutta muutoin peruutus oli mielestäni täsmällinen ja hallittu. Välillä taas Epper lakkasi ymmärtämästä, mitä yritin pyytää ja joko seisoi paikoillaan tai vipsautti itsensä vinoon parilla askeleella. Noina kertoina Epper tuntui edestä raskaammalta, joten olisiko se voinut jo pysähdyksessä jäädä niin etupainoiseksi, että väärin oleva istuntani korosti asiaa ja peruutus muuttui tahmeaksi? Kenties. Tai sitten syynä oli jokin muu vinkkarallaan ollut kohta.

Laukassa tulivat tunnin kivoimmat hetken, kun muutamien pätkien verran sain Epperin edestä kantamaan itsensä pyöreänä. Työtä se tosin vaati, ja opettaja sai huomautella hevosen pitämistä molempien ohjien keskellä ja etenkin ulkopuolen kontrollointia. Kun lopulta aina sain Epperin tasaisesti molemmille ohjille, napsahti se ihanan kevyeksi ja pyöreäksi, ja laukkakin rullasi ihan uudella tavalla. Jotenkin tuntui, että ilman satulaa pääsin vaikuttamaan hevoseen paljon paremmin kuin yleensä, jolloin saatoin vaatia nopeammin, jos meno tuntui muuttuvan väärään suuntaan. Väliin Epper myös kehtasi pudotella laukan raville, jolloin komensin sen napakasti takaisin laukkaan. Välillä Epper uskoi suosiolla, välillä taas yritti edelleen pysyä ravissa. Tulipahan pysyttyä hereillä, kun ei voinut jäädä matkustelemaan. Tuntuipa myös samalla siltä, että nämä pienet hyvät hetket laukassa olivat parhaimpia, mitä Epperin kanssa tähän mennessä olen saanut.

Tunnin lopussa olikin varsin hyvä mieli. Kaikki ratsastajat pysyivät kyydissä, ja itsestä tuntui, että ilman satulaa meneminen antoi taas aivan uusia vinkkejä omaan istuntaan. Kuten viimeksikin ilman satulaa menemisen jälkeen taisin tuumata, niin näitä pitää kyllä ottaa jatkossakin. Kun vain on sopiva ratsu alla, voi tavalliseltakin tunnilta jättää sen satulan matkasta. Tuleepahan taas tehtyä itse kunnolla töitä, kun ei voi ripustautua sen satulan varaan joka hetki.