Leirin yhdeksäs tunti: laukan säätämistä puomeilla

Leirin yhdeksäs ja samalla toistaiseksi viimeinen tunti hurahti Nasun kanssa puomitunnilla. Nasun nappasin siksi, että leirin viimeisellä tunnilla oli luvassa estekisat ja halusin saada ratsuun tuntumaa jo puomeilla. Tunti keskittyi ellipsin muotoisesti olleiden kolmen puomin ylittämiseen ja siihen lisättyyn volttien pyöräytyksiin kolmessa kohdassa sekä tasaisen laukan hakemista viiden puomin suoralla.

Nasu tuntui edelleen vähän väsyneemmältä. Puomitehtävällä meno oli sangen epätasaista, ja ruunaa piti herätellä enemmän kuin aikaisemmin. Itse taas nukuin varmaan yhtä tehokkaasti, sillä opettaja hoksautteli vaatimattomista asetuksista ja suoristuvasta kyynärkulmasta tuon tuosta. Tehtävää olisi pitänyt mennä mahdollisuuksien mukaan harjoitusravissa, mutta viimeisenä leiripäivänä vatsalihakseni huusivat jo sen verran armoa, etten kyennyt moiseen touhuun. Opettaja onneksi armahti ja antoi mennä tehtävää kevyessä ravissa.

Tehtävän jahkaaminen alkoi tylsistyttää aika nopeasti, kun en saanut omaa keskittymistä kuntoon, ja annoin Nasun tepastella laiskasti. Niinpä en saanutkaan mitään mullistavia ahaa-elämyksiä sen aikana, vaan keskityin lähinnä odottamaan, että siirtyisimme seuraavaan tehtävään. Puomikuviota taidettiin jahkata reilusti puolet tunnista tai ainakin vähintään sen pituiselta se tuntui. Onneksi opettaja viimein kuittasi tehtävän tehdyksi ja siirryimme seuraavaan.

Seuraavaksi kokeiltiin pohkeenväistöjen sujumista ravissa. Ravia tultiin opettajaa kohti, ja ratsun takapäätä väistätettiin suoran aikana molemmille puolille uran ulkopuolelle. Nasu väisti ihan kivasti, kunhan ensin tajusin ottaa etupään hallintaan. Väistö kärsi heti, jos unohdin vähän jarruttaa, sillä silloin Nasu vain kipitti kaula mutkalla suoraan. Pienillä pidätteillä ratsu puolestaan kuunteli väistättävänkin pohkeen ihan hyvin.

Lopuksi pääsimme treenaamaan tasaisen laukan ylläpitämistä viiden puomi suoralla. Ensin teimme tehtävän vasemmassa laukassa, jolloin puomien väliin tuli 1, 2, 3 ja 4 laukka-askelta. Kuvio sujui meiltä kohtuullisen mukavasti, sillä välit passasivat Nasun normaalille laukalle. Mutta sitten tehtävä käännettiin toisinpäin eli välit tultiin 4, 3, 2, ja 1 laukka-askeleen mukaisesti. Nyt ongelmaksi tuli se, että neljän askeleen välin jälkeen vauhtia oli liikaa, jolloin muut välit menivät plörinäksi. Kolmen askeleen väliin hurahti kaksi, kahden yksi ja viimeinen väli meni räpeltäen askeleen ollessa sille liian pitkä. Saimme tulla monta toistoa ennen kuin sain yhden tyydyttävän suorituksen aikaiseksi. En tajunnut ottaa jo neljän askeleen välissä Nasua sen verran hallintaan, että muut välit olisivat menneet yhtä tasaisesti. Nukahtamispaheeni kukoisti siis tässä tehtävässä melkoisesti.

Tunti kyllä osoitti taas kerran selkeästi sen, kuinka asetusten läpisaaminen ja vauhdin kontrollointi tuottavat minulle kumman paljon vaikeuksia. Jostain syystä en yhtään näytä tajuavan, milloin asetus on riittävä, vaan jätän sen useimmiten puolitiehen. Yksi syy tähän on vanha tuttu ongelma eli se, että keskityn räpeltämään ohjalla pohkeeni huilatessa. Kuudes ratsastusvuosi käynnissä eivätkä pohkeeni ole vieläkään älynneet alkaa toimia. No, ehkäpä kuuden vuoden päästä tilanne on vähän parempi.

Videoista kiitos jollekin leiriläisistämme!

Leirin kahdeksas tunti: mahtavia maastoesteitä

Leirin yhden tunnin sisällöksi oli toivottu maastoesteitä, ja toive toteutui torstaina. Pienestä tutinasta huolimatta päätin rohjeta hyppäämään niitä kahden muun leiriläisen kanssa. Ratsukseni olin alun perin haaveillut Deriä, sillä se kantoi minut ensimmäisten maastoesteideni yli turvallisesti kaksi vuotta sitten, mutta sitten päädyin Alman selkään. Eikä kyllä olisi voinut parempaa ratsua alle sattuakaan.

Alma saapui tunnille maastoreissusta, jonne ajattelin sen jättäneen ylimääräiset virrat. Maasto oli ollut kuitenkin sen verran kevyt, että tamma puhkui vieläkin menohaluja. Verkkalaukoissa vähän mietin, että mitähän menosta mahtaa tulla, sillä ratsu olisi mieluusti kipitellyt toiveitani kovempaa. Verkkahyppyinä mentiin kavalettia ja pystyä, ja kun ne sujuivat hyvin, hypättiin vielä kentällä ollut mökkieste ennen siirtymistä maastoon. Mökkieste ylittyi ongelmitta ja sen mukana häipyivät huoleni siitä, että tamma lähtisi viemään ja saatoin siirtyä innokkain mielin muille maastoesteille.

Seuraavaksi hyppelimme useammasta tukista koostunutta estettä. Kävin näyttämässä Almalle esteen kaiken varalta. Siinä esteet edessä taputtelin sitä pysähdyksissä, kun tamma keksi oman vinkeensä. Täysin varoittamatta se hyppäsi tukin paikoiltaan yli. Hukkasin molemmat jalustimet ja rytkähdin kyydissä, mutta tällä kertaa apinarefleksini olivat hereillä ja pysyin kyydissä. Sen jälkeen en voinut kuin nauraa tammalle, joka oli tosiaan jo ensimmäisenä päivänä väläytellyt hyppyintojaan. Silloin sitä ei vielä otettu laitumelta mukaan, joten se päätti itse hypätä sähköaidan yli ja liittyä talutettavien ratsujen seuraan. Tukkia hypättiin molemmista suunnista ja vielä kerralla molemmista suunnista samalla kierroksella. Yhteen kertaan jäin matkasta, mutta muutoin este ylittyi mukavan tasaisesti.

Tukin jälkeen suuntasimme rengasesteelle, jota hypättiin ensin muutamia kertoja sellaisenaan ja sitten sen päälle lisättiin vielä puu korottamaan sitä hieman. Tätäkin hypättiin ensin yksittäin molemmista suunnista ja lopulta kerralla edestakaisin. Alma oli mukavan innoissaan, mutta kuunteli pidätteet edelleen mainiosti. Niinpä saatoin nauttia menosta, sillä uskalsin luottaa Almaan. Niinpä tämäkin este ylittyi ilman sen kummempia ongelmia, ja kiittelin ratsuani ahkerasti. Almalla riitti edelleen virtaa, sillä se ei millään olisi malttanut kävellä. Kovasti se ehdotteli ravia ja oli heti valmis menemään, kun pyysi. Aivan ihana maastoesteratsu!

Tässä vaiheessa opettaja tuumaili, että hypyt riittäisivät. Manguimme kuitenkin lisää ja pääsimme hyppäämään vielä tukin ja mökin kertaalleen putkeen. Tunnin viimeiset hypyt menivät mukavasti, joten loistin selässä varmasti sellaista hymyä, ettei aikoihin. Tässä oli leirin siihen astisista tunneista ylivoimaisesti paras kerta.

Alma oli maastoesteillä kerrassaan mahtava enkä varmasti osannut kiitellä sitä tarpeeksi. Jos maastoesteet sujuisivat aina näin hyvin, uskaltautuisin niille paljon useammin. Suunnittelinkin jo, että pakkaisin Alman vaivihkaa leiriltä kotiinviemisiksi, jotta pääsen maastoon useamminkin. Alma sopi kaltaiselleni vähän aremmalle maastoestehyppääjälle täydellisesti, sillä se eteni eikä jäänyt kyttäilemään yhtään mitään. Silloin saatoin itse keskittyä olemaan mukana ja antaa hevosen tehdä oman osuutensa rauhassa. Kerrankin siis yhteistyö minun ja ratsun välillä toimi ilman häseltämistä. Jes!

Kiitos videoista jollekin leiriläisistämme!

Leirin seitsemäs tunti: väsynyttä menoa puomeilla

Leirin seitsemäs tunti sisälsi jälleen puomitreeniä. Ratsukseni nappasin jälleen Nasun. Tunnin tehtävänä oli laukan tasaisuuden säilyttäminen kavaleteista koostuneella ellipsin tai soikion kaltaisella kuviolla sekä tunnin loppuun otetut laukanvaihtotreenit.

Laukan pitäminen tasaisena kavalettitehtävässä osoittautui minulle todella työlääksi. Vissiin väsymys painoi, sillä annoin Nasun vuoroin pidetä ja vuoroin pyysin sen minilaukkaan, jolloin möngimme kavalettien yli vähän miten sattuu. En tainnut myöskään kertaakaan saada säilytettyä yhtä kierrosta samaa, tasaista laukkaa, vaan keksin väleihin aina uusia askelmääriä. Todella harmillista, mutta onneksi tehtävä oli silti opettava. Tässä ainakin huomasi selvästi sen, kuinka epätasaista meno pahimmillaan oli. Radalla sitä ei niinkään ehdi ehkä huomata, mutta tässä ahtaaksi tai liian pitkiksi jäävät välit kyllä ehti huomata. Vielä kun olisin pysynyt sen verran hereillä, että olisin päässyt niitä korjaamaankin. Parhaimmillaan taisin saada muutamia välejä kohtuullisen sujuvasti mentyä, mutta kuten totesin, jäi yhden kauniin kokonaisen kuvion suoritus hyvin kauas meiltä.

Kaikeksi onneksi opettaja viimein kuittasi tehtävän tehdyksi ja siirryimme tunnin toiseen harjoitukseen: laukan vaihtamiseen hevosesta riippuen joko puomin avulla tai suoraan lennosta. Nasun nappaaminen ratsuksi osoittautui tässä tehtävässä hyväksi valinnaksi, sillä sen kanssa pääsin  harjoittelemaan laukanvaihtoa ilman puomia eli suoraan lennosta. Opettaja kertasi laukanvaihtoavut, jossa laskemalla yhdestä kolmeen tehtiin ensin pidäte, sitten vaihdettiin laukka-avut ja kolmannella pyydettiin uusi laukka. Nasu vaihtoi aika kepoisasti vasemman laukan oikeaan. Yritin pysyä laskuissa mukana, mutta taisin olla armottoman hidas loppujen lopuksi. Nasu kuitenkin tajusi pyyntöni aina jossain vaiheessa ja vaihtoi laukan pyydetysti ilman ravia. Laukanvaihto oikeasta vasempaan oli Nasulle vähän vaikeampi. Taisimme saada tunnin aikana lopulta yhden tai kaksi puhdasta vaihtoa, mutta mukaan mahtui myös vaihto ensin etupäästä ja sitten vasta takapäästä.  

 

 

Onneksi tunti päätettiin laukanvaihtoihin, joista jäi puomikuviota paljon parempi mieli. Tässä vaiheessa olin kyllä jo hyvin mieltynyt Nasuun puomi- ja estetuntiratsuna, vaikka meno olikin taas vähän väsynyttä. Siihen varmasti vaikutti myös oma vireystasoni, joka ei nyt kovin päätä huimaavan korkea ollut. Toisaalta on mukavaa, että hevonen heijastaa ratsastajan olotilaa, sillä silloin voi vain tuijotella omaa napaansa ja etsiä sitä vikaa sieltä hevosta syyttelemättä. Sananlaskuhan väittää, että kertaus on opintojen äiti, mutta itselläni näemmä liian pitkäksi venähtävät tehtävät eivät paranna suoritusta, kun keskittymiskykyni ehtii repsahtaa olemattomiin kesken kaiken. Toisaalta taas hyvän aikaa jatkuva tehtävä antaa mahdollisuuden korjata virheitä enemmän kuin pikainen pyrähdyssuoritus.

Videoista kiitos jollekin leiriläisistämme!

Leirin kuudes tunti: häntä heiluu, kädet lypsävät ja istunta paranee

Kuudes tunti hurahti istuntatreenien parissa. Ratsukseni sain 1993 syntyneen Tarkur-ruunan eli Tarmon. Ratsua kehuttiin osaavaksi, mutta vähän eteenpäin patisteltavaksi. Ihan innosta hihkuen en siis lähtisi koulutunnille tämän kanssa, mutta istuntatunnille se kelpasi mainiosti.

Tunti aloitettiin venyttämällä jalkoja eteen, sivulle ja taakse. Kolmannen leiripäivän tulokset olivat jo näkyvissä, sillä paikat olivat aika jumissa. Vaikeinta oli saada omaa jalkaa heilautettua sivulle, sillä liike jäi varsin olemattomaksi. Helpointa, joskaan ei silti yhtään sujuvaa oli heiluttaa jalkaa taakse.

Tämän jälkeen alettiin seistä jalustimilla ensin käynnissä, sitten ravissa. Tarkoituksena oli seistä yhtä suorassa kuin omilla jaloilla ollessa. Tästähän ei tullut sitten mitään. Oma tasapaino ei pitänyt enkä löytänyt pohkeille sitä paikkaa, jossa ne olisivat saaneet minut pidettyä suorassa. Kenotin aika pitkälti eteenpäin ja ravissa puolestaan roikuin suurimman osan Tarmon harjassa tukea hakien. Opettaja yritti huudella minua suorempaan asentoon, mutta valaistuminen jäi saavuttamatta. Myöhemmin toinen leiriläinen sanoi hoksineensa, että myös lantion asentoa muuttamalla löysi hyvän tasapainon. Tämä vinkki olisi saattanut auttaa, sillä itse keskityin vain pohkeisiin eikä sillä tekniikalla saanut hyvää tulosta.

Hetken saimme mennä myös liinassa ravia. Siinä kuskille jäi tehtäväksi saada hevonen siirtymään ravista käyntiin hengityksellä ja istunnalla ja parhaassa tapauksessa myös palaamaan takaisin raviin näillä avuilla. Tarmo ei letkauttanut korvaansa minun hönkimisilleni enkä saanut istuntaani yhtään kertomaan hevoselle oikeita asioita, joten turhauduin eikä homma onnistunut kertaakaan. Käyntiin siirtymisessä tarvitsin ohjaa ja ääntä, raviin siirtymisessä pohjetta, välillä raippaakin.

Laukassa puolestaan mentiin aina hetki sisäkättä ylhäällä pitäen ja siitä se sitten takaisin ohjaan palauttaen. Sisäkäden ylhäällä pitäminen tuntui tekevän asennosta tukevamman, kun siinä pääsi jotenkin istumaan satulaan syvemmälle. Tarmo meni hetkittäin myös mukavan rentoa laukkaa, jolloin istuminen rullasi aika mukavasti. Opettajaltakin tuli kommenttia, että laukassa istuin parhaiten. Kuulemma en ravissakaan kauhea ollut, mutta siinä meno oli kuitenkin epätasaisempaa.

Istuntatunti oli minulle rankempi kuin olin kuvitellut. Eniten jäi kaivelemaan jalustimilla seisomiseen tarvitun tasapainon puuttuminen, mutta toisaalta jaksoin ilahtua hyvästä laukkaistunnasta. Loppuun pyörittelin vielä Tarmoa ravissa, ja vaikka eteenpäinpyrkimys oli vähän kateissa, vaikutti Tarmo ihan kivalta kouluratsultakin. Jos sen siis vain jaksaisi motivoida liikkumaan itsenäisesti, ettei joka askelta tarvitsisi anella hevosesta. Istuntatreeni tuli myös hyödyksi, vaikkei se kuulukaan lempitreeniasioihini.

Keskiviikon teoriaosuus oli myös mieleinen, sillä pääsimme ainaisen satulassa istumisen lisäksi myös kärryjen kyytiin. Oli kyllä kivaa käydä ajamassa ihan yksin pari kierrosta tallirakennuksen ympäri, kun ravurinani toimi viisivuotias suomenhevostamma Uutelan Bertta.











Kuvista ja videosta kiitos jollekin leiriläisistämme!

Leirin viides tunti: 85 sentin okserin yli

Viidennellä tunnilla oli luvassa erikoisesteitä. Kentälle oli kasattu vesimatto aaltolankuilla, muurieste sekä tavallinen okseri. Ratsuksi valitsin hieman epäröiden jälleen Nasun, jonka opettaja tuumasi olevan reipas, mutta ei kuuma.

Tunnin aluksi ravailtiin puomeja, joissa ei sen ihmeempiä tullut. Laukkaa otettiin nopeasti molempiin suuntiin. Pitkät sivut mentiin kevyessä istunnassa ja lyhyillä sivuilla istuttiin takaisin satulaan ja vähän lyhennettiin. Nasu liikkui ihan kivasti itse ja kevyessä istunnassa tunsi, että ratsu lähtisi helposti reippaammin, jos sitä siltä vain pyytäisi. Opettaja kuitenkin tuumasi, että Nasun kanssa voi ottaa rauhallisemmin, ja pienoisena jänishousuna valitsinkin mieluummin vähän hitaamman tahdin kuin olisin ottanut sitä riskiä, että Nasu innostuu turhankin reippaaseen menoon.

Hyppelyt aloitettiin hyppäämällä ristikkoa verryttelyesteenä. Sille tultiin vasemmassa kierroksessa ja hypyssä laukka vaihdettiin oikeaksi. Nasu eteni mukavan tasaisesti, ja laukka vaihtui joko hypyssä tai näpsäkästi esteen jälkeen lennossa. Seuraavaksi hypättiin ensimmäistä erikoisestettä eli aaltolankulla viritettyä vesimattoa. Ohjeena oli tulla vähän liikkeen takana lyhyessä, mutta aktiivisessa laukassa. Nasu ylitti esteen ilman kyttäilyjä, joten saatoin kivasti keskittyä omaan menooni. Opettaja kehui myötäämisen sujuvan hyvin, ja itse olin tyytyväinen katseeseeni. En myöskään sukellellut, joten tunti oli sujunut tähän asti lupaavasti. Esteeseen lisättiin myös toinen lankku, joka ei vaikuttanut menoon ollenkaan.

Tämän jälkeen hypättiinkin vesimaton ja aiemmin ristikkona ja nyt okseriksi muuttuneen esteen kaareva linja 21 metrin välillä. Meille väliin sujahti kuusi askelta, mikä kelpasi opettajalle. Viisi olisi ollut toki hevoskokoisen ratsun katu-uskottavampi valinta, mutta nynnerövaihteella menneelle kuskille se kuusikin sopi mainiosti. Laukat saatiin myös vaihtumaan samaan tapaan kuin aiemmin eli joko esteellä tai sitten lennosta.

Kaarevan linjan jälkeen hypättiin vielä muuriestettä. Ensimmäisellä kierroksella käänsin turhan vikkelästi esteen jälkeen vasemmalle, josta opettaja huomautti. Toisella yrittämällä meni paremmin, ja se riittikin. Olin Nasuun tyytyväinen, sillä vaikka sillä ei ollut hypätty laidunlomien takia aikoihin, se ylitti erikoisesteet varsin mutkattomasti ja toimi muutenkin minulle sopivan rauhallisesti ja helposti.

Loppuun hyppelimme esteet vielä putkeen järjestyksessä vesimatto, okseri, muuri ja vielä uudelleen vesimatto. Miniradan korkein este oli okseri, joka oli 85 senttiä. Este ei hirvittänyt eikä edes näyttänyt korkean Nasun selkään isolta. Niinpä lähdin radalle ilman ongelmia. Opettaja oli toivonut kaarevan linjan väliin nyt viittä askelta, ja lähdinkin sitä yrittämään. Pyysin alkuun reippaan laukan, mutta lopulta vesimatolle tuli jokin kommellus ja väli mentiin kuudella askeleella. Siitä laukka vaihtui muistaakseni suoraan oikeaksi, ja jatkoimme muurille. Sekin ylittyi kummemmitta ongelmitta laukan vaihtuessa jälleen vasemmaksi. Loppuun oli enää vesimatto uudelleen, ja rata olikin siinä.

Itselle oli parhainta päästä hyppäämään hurja 85 sentin okseri ja kun se vielä ylittyi ongelmitta, olisi hymy melkoinen. Nasu myös lunasti tällä tunnilla paikkansa tämän leirin ykkösestehevosena. Se kulki mukavan tasaisesti ja rauhallisesti sekä sen hyppyihin oli valtavan helppo mennä mukaan. Kuvista tosin selvisi hassu asia: ruuna hyppää takajalat ihan oikoisenaan, aivan kuin ne olisivat halvaantuneet kesken kaiken. Tätä ei tosin selkään tuntenut, joten menoa se ei haitannut. Kehuinkin ratsua opettajalle ja toivoin, että menisin sillä esteitä leirin aikana vielä uudemman kerran.

Kuvasta ja videosta kiitos jollekin leiriläisistämme!