Leirin neljäs tunti: Narskutteleva Nasu

Neljäs tunti oli kouluvääntöä. Opettaja antoi meidän jälleen jakaa hevoset keskenämme, ja hinguin itselleni 1996 syntyneen Nightlife-ruunan eli Nasun. Koulutustasosta en muistanut kysellä sen kummemmin. Tunnin aikana ehdittiin treenata pohkeenväistöä sekä avotaivutusta.

Tunnin alussa opettaja komensi ratsastamaan hevosia kunnolla takaa eteen. Minä taas innoissani näpertelin hevosen etupäätä, johon Nasu reagoi olemalla sieltä melkoisen raskas. Opettaja neuvoi lyhentämään ohjia ja vaatimaan liikettä Nasun takapäähän. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä rakkauteni ohjia kohtaan on palava. Nasu kyllä reagoi pohjeapuihin, mutta ilmeisesti annoin sen aina kävellä ohjista läpi, jolloin tuloksena oli pitkä ratsu. Asetuksien kanssa olin jälleen pulassa, ja opettaja huutelikin kerta toisen jälkeen asettamaan ja taivuttamaan paremmin. Lopulta aloin ottaa melkoisia johtavia ohjasotteita, jotka välillä menivät läpi, välillä taas eivät. Ulkopuolen unohdin näinä hetkinä aika lahjakkaasti, minkä Nasu huomasi ja käytti tilanteen hyödykseen livahtamalla sieltä aina vähän karkuun.

Pohkeenväistöä tehtiin sekä käynnissä että ravissa. Nasu väisti melkoisen herkästi, jolloin liian isot apuni aiheuttivat välillä takapään lipsahtamisen johtavaksi osaksi. Opettaja muistutti pyytämään väistöä ja sitten malttamaan olemaan rauhassa, kun hevonen tekee pyydetysti. Ravissa oli vähän enemmän ongelmia, sillä oma istunta hajoili vähän. Nasu myös kipitti välissä, jolloin keskittyminen meni jarrutteluun, ja väistöt kärsivät hieman. Onneksi kuitenkin sekä käynnissä että ravissa tuli tehtyä ihan kivoja väistöpätkiä, joissa muistin myös hetkittäin olla rentona, kun hevonen teki pyydetysti.

Sitten kuvioon lisättiin avotaivutus. Pohkeenväistöä tehtiin hetki, jonka jälkeen hevonen pyydettiin avotaivutukseen. Oikeassa kierroksessa Nasun saaminen avotaivutukseen oli vaikeampaa, sillä se tahtoi vähän vain kääntää päätään ja jättää lavat siirtämättä. Lisäksi ulkokäteni yritti karata sisäkäden kaveriksi kaulan yli. Sisäpohkeeni halusi myös leikkiä kuollutta eikä alussa osannut tehdä mitään. Hiljalleen aloin saada käynnissä parempia pätkiä, mutta melkoisen monta liikkuvaa osaa siinä itselle oli hallittavaksi. Vasempaan kierrokseen opettaja hoksautti hevosen tulevan välillä neljälle uralle, joten siihen suuntaan sai apujen kanssa olla vieläkin tarkempi, etten pyytänyt vahingossa liikaa.

Lopuksi avotaivutuksesta nostettiin laukka. Molempiin kierroksiin laukka nousi ihan hyvin, ja ongelmatkin pysyivät itse asiassa samoina kuin aikaisemmin. Oikeassa kierroksessa en meinannut saada Nasua pysymään avotaivutuksessa ja vasemmassa kierroksessa mentiin välillä liiankin mutkalle. Sain kuitenkin molempiin suuntiin menoa korjattua sen verran, että saimme tehtyä ihan kelpo pätkät. Tehtävä tuntui haastavalta, joten nämä onnistumisen tuntuivat sen myötä varsin kivoilta, vaikka hommia sai tehdä.

 

 

Tämän kerran perusteella en tykännyt Nasusta koulutunnilla nimeksikään. Jäin taas säätämään ratsun päätä, johon se reagoi olemalla edestä raskas ja vieläpä alkamalla narskutella. Tuli melkoisesti mieleen vanhat ajat Loren kanssa, jolloin sekin tympääntyessään kuskin ohjasintoiluun narskutteli niin, että raikasi. Nasu kuitenkin vaikutti ihan osaavalta ratsulta, kunhan kuski vain taitaa hommansa. Minun pitäisi ottaa jotain tehotunteja, joilla keskittyisin oikeasti ratsun takapään aktivoimiseen ja onnistuisin nollaamaan mielestäni sen säädön etupään kanssa. Sitä päivää odotellessa keskityn ratsastamaan sitä puolikasta hevosta, jonka näen edessäni.

Leirin kolmas tunti: Tikrun kanssa hyppelemässä

Leirin kolmannen tunnin piti olla puomeja ja kavaletteja, mutta opettaja yllätti mukavasti ja lisäsi tunnin tehtäviin vielä estelinjan sekä jumppasarjan. Ratsunani oli 2004 syntynyt Dikfords-ruuna eli Tikru. Vähän kesämahaa kasvatellut ruuna on ilmeisesti enemmän koulukäytössä, mutta selviytyy 80 sentin esteradasta kunniakkaasti.

Tunnin alussa sain ratsua vähän pyöristymään ja rentoutumaan hetkittäin. Jarrut löytyivät eikä kaasunkaan kanssa ollut varsinaisesti ongelmia. Asettamisen kanssa olin taas aika varovainen, mistä opettaja hoksauttikin jälleen aiheesta. Tehtävinä oli viime kerralta tuttu kuvio eli puomeja kevyessä ravissa, välissä käyntiin siirtymä ja sitten puomeja harjoitusravissa. Tehtävä sujui ihan kivasti, ja Tikru puksutti menemään tasaisesti.

Puomitahkoilun jälkeen pääsimme pienten hyppelyiden pariin. Opettaja oli tehnyt 17 metrin linjan, johon piti hevosesta riippuen laittaa sopiva määrä askeleita. Meille Tikrun kanssa viisi oli varsin passeli. Tehtävä sujui ihmeen mukavasti, ja kiitos siitä kuuluu ratsulle, joka meni tasaista laukkaa eikä minun tarvinnut kauheasti säätää. Kuviossa oli mukana myös suunnasta riippuen kuvion alkuun tai loppuun kavaletin yli pyöräytetty ympyrä. Siihen tulikin meidän suurimmat ongelmat, sillä Tikru halusi kerta toisen jälkeen loikata kavaletin yli valtavan kaukaa. Lopulta aloin tajuta, että minähän voisin yrittää vaikuttaa hevoseen enkä vain nukkua ja rytkähdellä mukana. Näin jälkikäteen ajateltuna minun olisi tullut ottaa laukka kontrolliin linjan toisen pystyn jälkeen, jotta olisin saanut tuotua hevosen kavaletille paremmin. Nyt annoin ratsuni valita itse laukkansa ja askeleensa, jolloin se teki loikkaratkaisuja. Jälkiviisaus on varmasti hyväksi, vaikka ei se tässä vaiheessa enää lämmitäkään. Onneksi tunnin aikana taisin kertaalleen kuitenkin saada kavaletille kohtuullisen lähestymisen.

Sitten pääsimme jumppasarjalle, joka koostui puomista, kavaletista, kavaletista ja vielä ristikosta lopuksi okseriksi muodostuneesta esteestä. Hyppyjen väliin mahtui aina yksi laukka-askel. Tällä kertaa olin jo vähän herännyt ja sain Tikrua liikkumaan kivasti, jolloin pääsimme hyppyihin ihan kivasti. Oma käsi toimi tänään aika mukavasti, mutta opettaja muistutti olemaan menemättä etuvartalolla liian kenoon. 160 sentin hyppytyyli tekee näemmä taas tuloa ratsastukseeni. Onneksi sain menoa parannettua, ja katsekin löysi opettajan korjauskehotuksen jälkeen oikean suunnan. Lopulta jumppasarjan viimeinen este eli okseri nousi 80 senttiin. Olin innoissani, sillä senkin ylittäminen sujui ilman vaikeuksia. Viilattavaa olisi ollut tosin siinä, että olisin saanut Tikrun tuotua useammin myötälaukassa alas. Onneksi ei ollut kyse radasta, niin en jäänyt harmittelemaan virhettä kummemmin.

Tunnista jäi hyvä mieli, ja tehtävät olivat hauskoja. Tikru keräsi pisteet kotiin olemalla kivan tasainen ja omalla moottorilla liikkuva. Itselle suostun antamaan pisteitä siitä, etten suoristautunut okserilla liian aikaisin ja että käteni liikkuivat varsin kivasti harjaa myöten. Kieltämättä tunnin aikana iski taas halu päästä hyppäämään isompaa, sillä jumppasarjalla isommatkaan esteet eivät jännitä niin paljon kuin radalla. Toiveissani on päästä hyppäämään leirin aikana 70–80 sentin rata, mieluusti ehkä niin, että useampi este on 80 sentissä. Toivottavasti toive toteutuu.

Kuvasta ja videosta kiitos jollekin leiriläisistämme!

Leirin toinen tunti: Alman kyydissä kahden vuoden jälkeen

Leirin toiselle tunnille manguimme jo puomeja ja esteitä. Opettaja lupasi puomeja ja kavaletteja. Ratsut saimme kilpahuutaa itsellemme, ja hihkuinkin heti Palle-Pilkun eli Alma-tamman itselleni. Muistan tykästyneeni siihen kahden vuoden takaisella leirillä, joten halusin virkistää muistiani tämän tamman kohdalla. Alma on 2002 syntynyt suomenhevosen ja lämminverisen risteytys. Nykyisestä koulutustasosta kuulin sen verran, että ainakin estepuolella sillä on hypätty 80 senttiä. Koulupuoli jäi kuulematta.

Villen jälkeen Alma tuntui mukavan helpolta edestä. Se liikkui heti itse ja sitä sai keskittyä ehkä enemmän vähän toppuuttelemaan eteenpäin vaatimisen sijaan. Pysähtymisissä se ei aluksi malttanut seistä, vaikka otti pidätteet ihan hyvin vastaan. Kun muistin keskittyä myös omaan menooni, alkoivat nekin onnistua ihan hyvin. Siirtymät sujuivat näpsäkästi samoin kuin ympyrät. Olisin tosin saanut olla paljon tarkempi ulkoa, ettei Alma olisi päässyt liirailemaan sieltä aina vähän omille teilleen.

Puomeja tahkottiin sekä maassa makaavina että toiselta puolelta nostettuina niin ravissa kuin laukassa. Opettaja tarkkaili kevyttä istuntaamme, ja sain kommentiksi olla menemättä etuvartalolla turhan kenolle kaulalle ja viemään käsiä reilusti harjaa myöten eteen. Jalustinten lyhennyksen jälkeen parempi kevyt istunta alkoi löytyä, ja kädetkin muistivat alkaa liikkua. Alma meni puomit kohtalaisen kivasti itse. Hassuinta oli mennä toisesta päästä nostettuja kavaletteja harjoitusravissa. Istunta tahtoi vähän pomppia, mutta jos hevosen sai tuotua puomeille lyhyessä ravissa, ei meno tuntunut laisinkaan huteralta. Liian kiireisessä ravissa puolestaan meno oli kummasti hankalampaa, kun hevonen vain kohelsi puomit yli.

Kuviota jalostettiin seuraavaksi siten, että suunnasta riippuen tultiin puomit ravissa ja ensimmäisten jälkeen nostettiin tarvittaessa ympyrän avustuksella laukka ja toisesta suunnasta päinvastoin. Ravilähestymisten jälkeen laukat nousivat pääasiassa helposti, mutta mukaan mahtui muutamat kerrat vastalaukka. Alma ei myöskään itse niin osaa säätää laukkaa, joten lähestymiset laukkapuomeille menivät pari kertaa hassusti. Laukalla aloitetussa suunnassa puolestaan jäin nukkumaan muutamia kertoja, jolloin en ollut tukemassa ratsua, ja se pudotti ravisekamelskalle kesken kaiken. Jännä, miten sitä ehtiikin aina torkahtaa joka välissä. Sainpahan taas kantapään kautta opetuksen siitä, että ei se hevonen yleensä yksin niitä tehtäviä täydellisesti ala tehdä.

Lopuksi pääsimme vielä hyppäämään kavaletteja. Ensin kahden kavaletin väliin piti saada hevosesta riippuen viisi tai kuusi askelta. Meille sopiva määrä oli viisi, jonka saimmekin pääosin mahdutettua väliin. Parin kuskin nukahtamisen tuloksena tuli neljää ja kuutta askelta, mutta kun muistin jopa vaikuttaa ratsuun, meni Alma välin kivan tasaisesti. Itselle tuli taas hyvä muistutus siitä, että ratsuun voi vaikuttaa jopa tehtävän aikana sen sijaan, että jättää asian sikseen, kun sen on saanut ohjattua sinnepäin. Tehtävään lisättiin vielä kolmas kavaletti, jolle päästiin neljän laukka-askeleen kanssa. Loppuun saatiin mukavan hallittu suoritus viidellä ja neljällä askeleella, johon oli hyvä lopettaa sen tunnin treenailut.

Aika oli ehtinyt kullata muistojani, sillä en enää muistanut, että Almalla olisi ollut noin paljon laukan kanssa säädettävää. Tai ehkä todennäköisempää on se, etten itse osannut keskittyä nyt niin paljon, että olisin saanut autettua hevosta. Tunnin aikana oli ehditty testata myös pätkät käyntiväistöä, joissa Alma meni varsin kevyesti. Sen pohjalta tuumailin, että sillä voisi olla ihan kiva mennä koulutuntikin. Laukasta raviin siirtymisissä sain puolestaan kaivettua Almasta esiin pientä jyrää, mikä vähän hillitsi kouluvääntöhimojani. Toisaalta taas voisin maneesin peileistä hevosen kaulan asennon sijasta kurkkia myös vähän itseäni ja miettiä, mitä kaikkea omassa ratsastuksessani voisinkaan korjata.

Kuvasta ja videoista kiitos jollekin leiriläisistämme!

Leirin ensimmäinen tunti: Ohjissa roikkuva ratsastaja, jännittyvä ratsu

Tämän kesän leiripaikaksi valikoitui OSAOn Pudasjärven yksikkö. Paikka oli Noralle ja minulle tuttu kahden vuoden takaisesta leiristä, ja saimme houkuteltua mukaan viime vuoden leiriltä tuttuja ratsastajia sekä muutaman uudenkin mukaan. Meille varta vasten järjestetty leiri pyörähti käyntiin mukavasti opettajan esitellessä meille käytössä olevat 11 ratsua.

Ville-herra toisen ratsastajan kanssa.

Ensimmäiseksi ratsukseni valikoitui 1997 syntynyt Fillini-ruuna, tuttujen kesken Ville. Ruunasta opettaja kertoi sen verran, että se jännittyy kovakätisestä ratsastajasta ja on esteillä reipas tapaus. Sillä ei tosin ole juuri hypätty, sillä sen jalat eivät tahdo kestää sitä menoa kunnolla. Ilmeisesti ratsulla olisi kuitenkin sillä puolen annettavaa, vaikka koulukin sillä sujuu mallikkaasti.

 

Aikatauluongelmien vuoksi ensimmäinen tunti kesti noin kolme varttia. Se käytettiin perusratsastukseen, sillä opettaja halusi muodostaa kuvan leirin osallistujien taidoista. Ville liikkui alusta alkaen ihan kohtalaisesti itse, mutta sitä sai välillä vähän patistella. Alkuun teimme pysähdyksiä ja pyörittelimme ympyröitä. Opettaja käski asettaa reilummin, mutta meno oli aika tihkasta. Asettava sisäkäteni kiskoi enemmänkin ohjasta taakse, jolloin Ville jarrutti menoa. Jos sainkin ohjaa asettamaan paremmin, unohdin tehdä pohkeilla mitään, jolloin hevonen korkeintaan käänsi vähän päätään ja puski muutoin omille teilleen. Opettajalta tuli myös paljon kommenttia käsistäni, jotka joko unohtivat kyynärkulman tai eivät joustaneet riittävän rennosti. Kehtasivatpa ne vispata myös sivuille luonnollisemman eteen ja taakse -liikkeen sijasta.

Ravissa opettajalta tuli huomautus siitä, että oma kevennykseni oli liian kiireistä hevosen tahtiin nähden. Yritin saada itseäni hevosen kanssa samaan vauhtiin, mutta huomaamatta karkasin aina edelle. Ei ihme, että tunsin olevani vähän epäsynkassa hevosen kanssa. Hetkittäin sain mukavan rentoa ravia, mutta jäin vaatimaan kädellä liikaa. Niinpä en saanut Villeä koko tunnin aikana yhtään pyöreäksi, mutta onneksi mukaan mahtui pari hetkeä, kun se sentään vähän rentoutui. Ärsytti, kun jäin taas ratsastamaan hevosen etupäätä unohtaen takapään liki kokonaan.

Taisin tykätä Villen askellajeista laukasta eniten. Hetkittäin Ville vähän hyytyi ja toisaalta kiihdytteli, mutta pätkittäin onnistuin jälleen olemaan häiritsemättä sitä, jolloin se rauhoittui kivaan laukkaan. Välillä taas aloin häseltää, johon ratsu vastasi jännittymällä ja nostamalla päänsä kattoon. Opettajalta tuli tässäkin askellajissa ohjetta viedä asetukset paremmin läpi. Lisävinkiksi tuli asettaa sisäkädellä, muistaa myödätä ja vielä rapsuttaa hevosen kaulaa ulkokädellä, jotten jäisi ohjaan kiinni. Siinä oli taas monta liikkuvaa palasta hallittavaksi, mutta onneksi mukaan mahtui pari lyhyttä ja onnistuneempaa hetkeä.

Käsien leviämisen ja kiireisen kevennyksen lisäksi opettaja hoksautti minua muutamia kertoja suoristamaan jalkaterät eteenpäin. Ne siis tahtoivat levitä harottamaan sivuille, mikä ilmeisesti johtuu varsin rautakankimaisesta ja joustamattomasta kropastani. Pitäisi oikeasti opetella ottamaan venyttely osaksi jokaista päivää, jolloin istuntaa luulisi olevan helpompi korjata, kun kroppa ei pistäisi niin paljon vastaan. Villestä jäi päällimmäisenä vähän harmitus siitä, etten saanut sitä rentoutumaan. Se olisi toisaalta pitänyt arvata jo etukäteen, sillä ohjaa rakastavana olen aika kehno niiden hevosten kanssa, jotka tarvitsevat tasaisen ja vakaan tuntuman ilman ylimääräistä häseltämistä. Muuten Ville tuntui näin perustunnin pohjalta mukavalta ratsulta, jota ei luulisi kovin pahasti joutuvan maanittelemaan eteenpäin. Rentouden kanssa vain saattaa saada tehdä töitä vähän enemmän kuin monen muun.

Kuvasta kiitos jollekin leiriläisistämme!

Kipitystä koulussa, malttia hypyissä

Perjantain tunnille sain Manun. Muistin viime kerralla hermoparkojeni olleen koetuksella kipittävän ratsun kanssa, joten yritin ehdotella vaihtoa. Muut kuskit olivat kuitenkin ratsuihinsa tyytyväisiä, joten venyttelin hermojani vähän pidemmiksi ja kipusin Manun kyytiin. Opettaja kyseli tunnin alussa, haluaisimmeko mennä koulua vai esteitä. Lopputulemana oli, että mennään molempia.

Kouluväännön tehtävänä oli ratsastaa lyhyen sivun keskelle oikeassa kierroksessa voltti oikealle ja vasemmassa puolestaan oikealle. Tarkoituksena oli saada hevosia kuulolle ja muistaa tehdä voltti usealla kääntöpisteajatuksella sen sijaan, että jää koko ajan kiinni hevoseen. Tehtävää mentiin aluksi käynnissä, sitten ravissa muutoin, mutta voltit käynnissä ja lopuksi muu tehtävä laukassa ja voltit ravissa. Manu liikkui käynnissä mielestäni hitusen tahmeasti, mutta asettui volteille kohtuullisen kivasti. Huomasin jälleen jääväni itse sisäohjaan kiinni ja puolestaan päästäväni ulko-ohjan löysäksi. Kun sain ulko-ohjaa tuntumalle, pyöristyi Manu hetkittäin kivasti. Sitten taas unohdin pitää ohjia tuntumalla ja pohkeita töissä, jolloin ratsu liirasi oman mielensä mukaan. Ravissa ratsu innostui taas kipittämään. Opettaja neuvoi ottamaan hyvät puolipidätteet ja ennen kaikkea rentoutumaan niiden kanssa. Välillä Manu otti puolipidätteet vastaan ja välillä taas leikki kuuroa. Otin sitten ääniavun käyttöön, ja hiljalleen aloimme saada järkeviäkin hetkiä ilman, että kuski venytteli viimeisiä hermonsäikeitään mielessään. Volteilla ratsu rauhoittui pääsääntöisesti hyvin, mutta niiden jälkeen tykkäsi yrittää kiihdyttää. Niinpä jotkin pätkät menivät vain jarrutteluun asetukset unohtaen, mutta muutamat järkevät hetket sentään mahtuivat mukaan.

Laukassa ongelmaksi tuli alussa se, että ratsu pudotti sen oma-aloitteisesti pois. Lopulta muutaman kierroksen jälkeen laukka rullasi kohtuullisen rauhallisesti, ja ratsun sai siirtymään raviin ihan hyvin. Voltit tahtoivat silti mennä vähän kipittäessä, joten pyöräytin niitä aina pari, jotta saisin haettua toisella kierroksella asetusta paremmin. Tehtävässä olin tyytyväinen siihen, kuinka helposti laukat alkoivat lopussa nousta. Pieni merkki riitti, ja Manu nosti hyvän ja rauhallisen laukan. Kehuin ratsua ja mietin, mitä mahdoin tällä kertaa tehdä oikein. Ilmeisesti oma rauhallisuus riitti tasoittamaan ratsua. Manun kanssa huomaa kyllä selkeästi sen, kun oma pinna kiristyy, niin ratsu kipittää entisestään. Manu onkin erinomainen opettaja minulle tässä asiassa.

Tämän jälkeen pääsimme hyppäämään samoja tehtäviä kuin edellispäivän estevalmennuksessa eli jumppasarjaa ja kavaletteja. Jumppasarjalle opettaja neuvoi tulemaan lyhyessä laukassa, jotta Manu mahtuu väleihin. Aiemmin kipittänyt ratsu yllätti minut tässä tehtävässä täysin. Se mennä puksutti mukavan maltillisesti ja hyppäsi jumppasarjan kerta toisen jälkeen sujuvasti. Siinä oli varsin helppo olla kyydissä, ja taisinkin loistaa toistojen jälkeen yhtenä hymynä. Opettajalta tuli kehua siitä, kuinka onnistuin pysymään rauhallisena kyydissä, ja istuntakin toimi hyvin. Korkeimmillaan jumpan kolmas este eli okseri oli 75 cm.

Kavalettitehtävällä treenasimme laukanvaihtoja, joissa en sitten loistanutkaan enää niin hyvin. Manu ei ilmeisesti vaihda lennosta kauhean näppärästi, joten yritin keskittyä johtamaan esteellä. Laukanvaihto oikeaan ei sujunut kertaakaan, mutta ratsu vaihtoi kuitenkin kohtuullisen nopeasti ravin kautta. Vaihdon vasempaan laukkaan saimme muutamia kertoja onnistumaan, mutta Epperiin verrattuna meno oli varsin hankalaa. En tiedä sitten, olinko johtamisissani niin myöhässä, ettei ratsu tiennyt suuntaa. Jos sillä kuitenkin on kisattu 110 sentin luokkia, luulisi sen osaavan vaihdot näppärästi. Toisaalta taas tällä hevosella voisin oppia tekemään johtamiset tarkemmin, mistä ei varmasti olisi yhtään haittaa.

Pienet hyppelyt menivät vikkelästi, ja tunti päättyi loppuravailuun. Manu ravasi nyt varsin maltillisesti, jolloin sain sitä vähän venyttämään rauhassa ohjan perässä. Käyntiin siirtyessä hain hevosen vielä pyöreäksi, johon se suostui hetkittäin aika mukavasti. Opettajalta tuli lopuksi kommenttia, että minun kannattaisi alkaa hypätä Manulla. Kieltämättä houkutteleva ajatus, mutta toisaalta nyt tunnin tehtävät olivat helppoja. Vauhdista ei tarvinnut kummemmin huolehtia, joten oikealla radalla omat hermoni eivät välttämättä pysyisi ihan näin viileänä. Toisaalta Manu on hyvä ja rehti hyppääjä, joten ehkä sen kanssa voisikin kokeilla esteitä ihan kunnolla. Sillähän se selviäisi, miten kemiamme sillä puolen kohtaavat.