torstai 10. helmikuuta 2011

Pakkasesta viis

Hrr, näihin pakkasiin on taas totuttautuminen. Kangistelimme itsemme kuitenkin Helvin kanssa maneesille aihe vähän hukassa. Lopulta päädyin asettamiseen ja lisäyksiin. Helvi pyöristyi käynnissä ihan mukavasti asetuksissa, mutta olisin saanut vaatia takapäätä paljon paremmin liikkeelle. Helvi on oppinut kanssani sen kuvion, että kun se pyöristyy, saa takapäätä hidastaa. Pitää siis alkaa olla paljon tarkempi tuon kanssa ja hiljalleen koulia tamma liikkumaan takapäästä alkaen ja pysymään pyöreänä. Ravissa ei tullut niin sujuvaa pyöreyttä, mutta ei se pää kattoakaan kurkotellut, joten olin tyytyväinen.

Lisäykset tein lävistäjää myöten. Käynnissä tahtoi lähteä nihkeästi eteen, mutta lopulta sain kaivettua tammasta liikettä. Kaikista parasta oli se, että tamma pysyi päänsä kanssa maltillisena ja melkein jopa pyöristyi enemmän lisäykseen kuin että antoi sen kokonaan kadota. Ravissa vauhtia puolestaan löytyi todella hienosti, mutta Helvi hurruutteli sen omaksi ilokseen. Pää siis kattoa kohti, mutta korvat innosta höröllä. Oli mukava nähdä, kun tamma ravata humputteli mielissään.

Lopuksi otin sitten vielä laukkaa. Alussa lähti tahmeasti ja kulmikkaasti liikkeelle, joten otin sitten kevyen istunnan käyttöön. Se auttoi erinomaisesti, sillä Helvi lähti oma-aloitteisesti laukkaamaan sitä tuttua, vetävää askelta jälleen korvat hörössä. Eikä se edes ehdotellut ravia, vaan meni kierros toisen jälkeen laukkaa mielissään. Sain myös pitkästä aikaa jarrutellakin tammaa, kun se olisi mieluusti mennyt reippaammin eikä niinkään keskittynyt esimerkiksi ympyröiden tekoon. Menin myös puomiksi käännetyn kavaletin yli, ja tammahan innostui ajattelemaan sen esteenä. Nytkin tulee vielä hyvä mieli siitä, kun tamma tumtui tykkäävän laukasta ja etenkin puomista. Ehkäpä lauantaina ottaisi muutaman kavaletin tamman piristykseksi?

Tänään oli todella kaivattu hyvä kerta Helvin kanssa. Varustaminenkin meni ongelmitta, sillä tallissa oli muut hevoset sisällä. Ratsastus oli myös kiva, joten Helvi ansaitsi kunnon rapsutukset. Lauantaina sitten tosiaan uudelleen, jo näin ennakkoon ensi viikon väliin jäävän kerran korvatakseni.