keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Pieleen meni melkein koko tunnin edestä

Kauan odotettu estetunti. Olin toivonut Peraa, minulle oli alun perin laitettu Hessu, mutta lopulta menin tunnin Kaapolla. Ei siinä periaatteessa mitään, sillä Kaapo on järkevä hyppääjä, mutta se jarrujen puute ei ole hyvä asia. Ei sileällä ja vielä vähemmän esteillä.

Tunnin alussa keskityttiin istuntaan kahden kavaletin ja yhden pystyn muodostamalla suoralla. Kehitin itselleni ihan uuden vaivan nimeltä kyömyselkä. Aikaisemmin en ole koskaan pyöristänyt selkää, vaan päinvastoin laittanut sen liian notkolle. En tiedä, kaivoinko tämän uuden vinkeen vain Kaapon kanssa vai olenko ehtinyt harjoitella sitä jo aikaisemmin. En tosin muista aikaisemmilta estetunneilta saaneeni siitä palautetta. Suoraa mentiin myös silmät kiinni, jotta kuskit eivät ennakoisi liikaa. Edes tämä ei auttanut selkääni, pah.

Sitten kokeiltiinkin laukanvaihtoja yhden esteen avulla. Taisin kerran saada molempiin suuntiin vaihdot kohdilleen, kunhan sain Kaapon ensin pysymään hyppysissä ja toisekseen menemään suoraan sen sijaan, että polle yritti oikoa kaikki mahdolliset kohdat. Jarrujahan ei ollut ollenkaan, joten esteelle tultiin sitä vauhtia, jonka hevonen itse päätti.

Lopuksi hypeltiin vielä pieni rata, johon olisi ihannetilanteessa pitänyt ujuttaa kolme laukanvaihtoa. Me taidettiin Kaapon kanssa saada yksi tai ehkä kaksi kohdalleen. Kummasti noissa auttoi se, että muisti itse katsoa sinne menosuuntaan, ei tuijotella hevosta tai maata. Niin miten sen vauhdin kanssa? Kyllähän sitä piisasi, kontrollia ei vain nimeksikään.

Tunnista päällimmäiseksi jäi iso harmitus. Pidän esteistä valtavasti, joten niillä epäonnistumiset tuntuvat vielä pahemmalta kuin kouluväännössä. En vain tiedä, millä sirkustempulla (lue: taidolla) olisin saanut Kaapon kuuntelemaan pidätteitä. Ne eivät menneet perille hyvällä saati edes pahalla. Tiivistetysti fiilis tunnista ja omasta osaamisen puutteesta oli lyhyesti ja ytimekkäästi ARGH.

No, tällaisia tunteja vain tulee vastaan aina silloin tällöin. Ne täytyy vain kestää ja toivoa, että ensi kerralla olisi taas yhdessä asiassa vähän parempi.