Tänään oli ainakin toistaiseksi viimeinen oppituokio viikonloppuopettajan kanssa. Vieläkin harmittaa luopua tästä opettajasta, mutta uudet haasteet ovat varmaan hänelle tarpeen. On vain ollut hienoa oppia niin kärsivällisen, konkreettisen ja tallin pollet tuntevan opettajan johdolla.
Polleksi oli tälle kerralle valikoinut Hilanteri. Katselin sen menoa aikaisemmalla tunnilla ja hirvitti jo etukäteen. Siellä se polle kulki pää katossa ja asettuessaan valitsi mieluummin aina väärän suunnan. Jostain kummasta sain kuitenkin satulaan noustessani sellaisen olon, että nyt yritetään oikeasti eikä vain meinata. Kuinka ollakaan, sehän tuotti tulosta.
Tunnin aiheena olivat takaosakäännökset. Lämmittelyt humputeltiin ravissa tehden tarpeen mukaan väistöjä, asetteluita ja taivutuksia, jotka pohjustivat itse treeniä. Hiltsu oli mukavasti lämmennyt aikasemmalla tunnilla, joten se kulki kohtuullisen reippaasti. Asetusten saaminen oli jälleen työn ja tuskan takana, mutta raviväistöt menivät muutamiin otteisiin todella napsahdellen paikoilleen.
Itse takaosakäännöstreeniä lähdettiin tekemään ensin nurkkien avulla. Käyntiä lyhyemmäksi, asetus menosuuntaan ja sitten ulkopohkeella pyyntöä. Vaikeinta oli pitää oma katse ja paino menosuunnassa. Väkisellä paino tahtoi jäädä ulkopuolelle, ja katse unohtua hevosen niskaan. Hilanterille treeni oli tietenkin tuttu, sillä samaa oli tahkottu jo edellistunnilla. Sen avulla meillä menikin käännökset aika hitsin näppärästi. Ainoastaan ulko-ohjalla piti välillä vähän ottaa puolipidätteitä, jotta kulku pysyisi hallinnassa.
Kulmien jälkeen takaosakäännöksiä alettiin tiivistää ja tehdä ympäri omaa aluetta. Hilanteri kasasi itsensä usein näppäriin käännöksiin, ja olin tietenkin ihan haltioissani. Lisämausteena käännöksiin tulivat laukat, joita sai ottaa aina sopivassa kohdissa.
Laukka kruunasi koko tunnin. Sain nimittäin Hilanteria ajoittain pyöristymään ja olin niin tyytyväinen! On upea tunne saada tämä arvonsa ja itsepäisyytensä tiedostava herra loksahtamaan paikoilleen, pyöristymään ja kulkemaan kerralla oikeinpäin tahdikkaasti. Opettajan vinkit siitä, että täytyy pitää pollen korvat samalla tasolla, auttoivat paljon. Sitä asiaa seuraamalla sain Hilanteria aina koottua sen verran oikeinpäin, että laukka jatkui rennosti ja pehmeästi. Voitte kuvitella, kuinka riemastunut olin. Hymy irtoaa tuon miettimisestä vieläkin.
Tuumasin tunnin lopussa opettajalle, että Hilanterilla onnistumiset tuntuvat paljon paremmilta kuin monen muun kanssa. Ehkäpä juuri siitä syystä, minkä opettajakin hoksautti. Sen herran kanssa kun asiat voivat mennä niin monella tavalla väärin. Onnistumiset siis palkitsevat jo tuon tiedostamisen takia.
Hilanterissa on vain se jokin. Vaikka tunnit eivät aina rullaakaan lähellekään hyvin sen kanssa, osaa se silti voittaa sydämeni kerta toisensa jälkeen. Hilanteri on uskomattoman hieno hevonen, piste.
