lauantai 27. kesäkuuta 2009

Niputusta jälleen kerran

Kesän helteet ja menot ovat näemmä verottaneet taas kerrana blogausintoani. Nyt pitää laskeskella, kuinka monta tuntia olenkaan kirjausta jäljessä. Huh, onko niitä oikeasti viisi kertaa? Nyt täytyy kyllä päästä taas ruotuun itseni kanssa, ei tästä muuten tule mitään.

Ke 10.6.

Hävettää, en millään muista, mikä polle minulle sattui. Jostain syystä veikkaisin Potteria, mutta ei kyllä ole mitään varmaa tietoa. Vielä vähemmän muistan, mitä tunnilla treenattiin. Jos joku muistaa polleni paremmin, saa todellakin oikaista. Aa, nyt muistinkin varmuudella! Tallilla oli käymässä joitain vanhempia lapsineen ja he katselivat Potteria, kun laitoin sitä kuntoon. Hyvä, palautuihan se muisti edes pollen suhteen.

Pe 12.6.

Helvin kerran sentään muistan paremmin. Omistaja tuli katsomaan, sillä Helvi oli alkuviikosta kulkenut epäpuhtaasti. Pyörittelin ravia suuntaan ja toiseen eikä Helvi ollut moksiskaan. Tämän jälkeen uskalsin treenata vähän enemmän, mutta keskityin vain lähinnä väistättelemään sekä tekemään siirtymisiä. Vähän hermostutti ratsastaa omistajan silmän alla, jos vaikka olisi ollut niin huono, että vuokraamiset tyssäävät siihen. En onneksi ollut, omistaja vaikutti ihan tyytyväiseltä.

La 13.6.


Tämä oli kiva tunti, sillä paikalle oli sattunut minun lisäkseni vain yksi ratsastaja. Melkein kuin yksityistunnilla olisi ollut ja asian paremmaksi teki pollearpajaisten tulos: Rappen.

Tunnilla tehtiin takaosakääntöä lähtemällä hieman ulospäin asettuneena uralta voltille ja sen puolivälissä seis. Siitä sitten etuosa liikkeelle asetuksen suuntaan. Tämä olikin aika kimuranttia, mutta onneksi opettajalla oli aikaa neuvoa ja korjata. On se vain uskomattoman vaikeaa pyytää toisella pohkeella, kun painon pitäisi puolestaan olla juuri toisella puolella. Rappenhan toki teki hienosti heti, kun kuski tajusi pyytää oikein.

Lisäksi laukassa otettiin lyhennystä ja onnistuimme parikin kertaa hyvin. Olin hyvin tyytyväinen, sillä reippaasta laukasta tykkäävää Rappenia en aiemmin ole moista onnistunut tekemään ilman, että se pudottaa raville heti. Mainio tunti, kerrassaan!

Ke 24.6. Rolle

Sitten viimeisinpään oman tallin tuntiin. Heppojen kesälomien rullatessa vieressä saattaa sattua jänniäkin pollevalintoja. Minulle sattui heppa nimeltä Ralle, kutsumanimi kekseliäästi Rolle. Kuva ei ole kovin edustava, mutta Sukupostista löytyy oikein vallaton kuva Rollesta näyttämässä hienoa liikkumista, vielä kun se näyttäisi moista liikettä tunnillakin.

Olin vähän skeptinen minun ja Rollen yhteistyöstä, sillä olin mennyt sillä viimeksi 12.3.2008! Herranen aika tosiaan. Rolle oli myös ensimmäinen hevonen, jolla tallilla menin. Sehän tapahtui 21.7.2006 ja reppanana aloittelijana kirjasin muistiin "pomppuravi, itsepäinen". Jännä homma, miten nuo kuvaukset eivät millään enää liity Rolleen, ei ainakaan tämän tunnin perusteella.

Mutta siis, tunnilla treenattiin etu- ja takaosakäännöksiä ensin ihan paikaltaan tötterön vierestä, jotta oli helppo kuskinkin seurata, onnistuuko homma vai ei. Rolle oli tuttuun tapaansa vähän laiskahko, mutta kyllä se silti raahusti eteenpäin. Käännökset menivät kivasti, kunhan muistin vahtia, etteivät käännettävät jalat jämähdä kokonaan paikalle. Ravissa käännökset sujuivat myös, samoin laukassa. Vitsit, oli kyllä kivaa, sillä kaikki ennakkoluuloni romuttuivat täysin tästä pollesta. Rollehan osaa ja tekee, kun haluaa ja kun kuski osaa pyytää. Voisin mennä toisenkin kerran, ihan vain sen takia, että näen, oliko tämä kerta tuuria kokonaan.

Pe 26.6.

Helvillä piiitkästä aikaa (kyllä, viikon tauko on karmean pitkä aika). Tein yllättäen tuntini treeniä. Helvi hoksasi jujun, mutta olisin saanut ravissa ja laukassa pyytää sitä tarmokkaammin tekemään oikein. Onneksi minulla on taas huomenna korvaustuntia juhannusviikon peruutuksesta, joten ehkäpä sitten palaset loksahtelevat paremmin paikalle.

Helvi kyllä kulki helteestä huolimatta kivasti. Laukassa oli mukava ottaa pari reippaampaa pätkää. Ennen kaikkea parasta on se, että minä määrään vauhdin, ei enää Helvi lähellekään niin usein kuin alussa. Se oli myös aika herkkä pienille avuille eikä meidän siis tarvinnut tapella pysähtymisistä siihen malliin kuin yleensä.

Helvi on kyllä ihastuttava tamma ja minun tasolleni oikein passeli. Täytyypä huomenna ottaa kamera mukaan ja yrittää napsaista tammasta oikein edustavia kuvia talteen. Ainakin sen valtaisa laidunmaha tulee esille, jos ei muuta. :)