Vaellusviikonloppu Hailuodossa, päivä 2

Pave peri Jetin niin sanotut diskopäitset.

Vaellusviikonloppumme Hailuodossa jatkui lauantaina rauhallisen aamun jälkeen. Varustimme hevoset ja suuntasimme Pöllästä kohti Marjaniemeä. Alkumatkasta samoilimme metsäreittejä hyttysten armoilla. Onneksi pääsimme pujahtelemaan merenrannalle, jossa kävi ihana tuuli karkottaen inisijät kimpustamme.

Vroom. © Annu Kuure

Samoilimme rantaa pitkin välillä metsän puolella käyden. Ohitimmepa vanhan kalastajakylänkin, joten reitille sattui mukavasti katseltavaa. Reitti oli meille uusi, mutta pääsimme kulkemaan sen sangen sujuvasti. Reissun parhaat hetket olivat lähellä majapaikkaa otetut laukkaosuudet merenrannalla. Hevoset laukkasivat iloisesti menemään eikä niitä tarvinnut hoputella. Pave toimii niin mutkattomasti, että hihkuin niin hiljaa mielessäni kuin ääneenkin. Hitsit!

Hymy kertoo kaiken. © Annu Kuure

Marjaniemeen saavuimmekin hyvin iloisena seurueena. Hevoset pääsivät samaan paikkaan tarhaamaan kuin viime kerrallakin. Pave taas pomonsa kanssa samassa tarhassa oleskellen. Aurinkoinen keli helli meitä, joten ulkona kelpasi oleskella. Illan kruunasi taas ruokailu ja saunominen. Hevosia olisi päässyt uittamaan, mutta nynnyilin taas ja jätin välistä. Jospa sitä kuitenkin kerran tälle kesää pääsisi uittamaan. Illalla kelpasi sitten köllähtää nukkumaan ja keräämään voimia vaellusviikonlopun viimeistä päivää varten.

Paven toisen yön majapaikka.

Merkityistä kuvista kiitos Annulle! Muut kuvat ovat omia.

Vaellusviikonloppu Hailuodossa, päivä 1

Pave lautalla.

Perjantaina lähdimme päivää vaille yhdeksän kuukautta ensimmäisen Hailuoto-reissumme jälkeen sinne uudelleen. Matkaan lähti kahdeksan ratsukkoa sekä kahden hengen huoltotiimi. Minun ratsunani oli tietysti Pave. Lauttamatkan jälkeen ajoimme Potinlahdelle, jossa purimme hevoset, varustimme ne ja kipusimme kyytiin.

Potinlahdelta samoilimme Hyypänmäelle, jossa kävimme viimeksikin. Hevoset vähän intoilivat eivätkä malttaneet kiipeillä ja laskeutua pieniä mäkiä käynnissä, vaan ottivat välillä ravi- ja laukkapyrähdyksiä. Yhdessä ylämäessä kumarruin Paven kaulan viereen väistämään oksia. En kuitenkaan ollut riittävän tarkka, vaan pian löysin itseni maasta. En ilmeisesti kumartunut riittävän alas, sillä vahva oksa pyyhkäisi minut alas satulasta Paven jatkaessa käyntiä eteenpäin ilman kuskia. Oksa sattui napsahtamaan kaiken lisäksi ylähuuleeni, johon tuli haava ja kaupanpäällisenä turvotus mallia epäonnistunut kauneusleikkaus. Sadattelin tapaturmaa, vaikka onneksi hidas putoaminen ei sattunut eikä oksa osunut pahempaan paikkaan.

Matka kuitenkin jatkui jomottavan huulen kanssa, ja hiljalleen huumorintaju alkoi voittaa. Pian muksahduksesta ja turvonneesta huulesta kärsi jo vitsailla. Eniten minua ehkä nauratti se, että näemmä minulle on kovin vaarallista kävellä maastossa. Silloin näyttää aina sattuvan. Putosinhan Jetinkin kyydistä ensimmäisen kerran juurikin maastossa ja käynnissä, joskin silloin syynä oli pukki tuntemattomasta syystä. Tällä reissulla matkaa oli ehditty taittaa vasta noin 50 minuuttia ennen kuin keksin jo tämän virikkeen. Nyt on sitten pudottu ensimmäisen kerran Paven selästä. Onneksi ilman Paven kekkulointia.

Chillailua rannalla. © Annu Kuure

Tämän jälkeen taivalsimme kohti kirkonkylää, jossa pysähdyimme kauppareissulle. Muut nauttivat jäätelöitä, minä taas vietin laatuaikaa huuleni ja pakasteherneiden kanssa. Yritin saada turbohuultani laskemaan, mutta kylmäys oli myöhässä (herneet tuli naposteltua illalla parempiin suihin, joten eivät ne onneksi hukkaan menneet). Kaupan jälkeen suuntasimme kohti Pöllää, jossa ensimmäinen majapaikkamme oli. Sinne pääsimme ilman muita kommelluksia. Kävimme kahlailemassa hevosten kanssa rannassa. Minä talutin Pavea maasta käsin, ja se uskaltautui muiden esimerkin rohkaisemana käydä vähän vedessäkin. Sen jälkeen piehtaroinnit hiekalla olivat sen mielestä parasta. Tämän jälkeen veimme hevoset isoon lammasaitaukseen, jonne oli rakennettu kolme tarhaa. Pave sai tarhata oman pomonsa kanssa kahdestaan.

Ratsujen ensimmäinen majapaikka.

Ensimmäinen päivä sujui alun ohjelmanumeroa lukuun ottamatta todella mukavasti. Pave oli alussa vähän jännittynyt, mutta meni muiden mukana kummempia ihmettelemättä ja oli laukkapätkissä todella kiva. Muutkin ratsut käyttäytyivät asiallisesti, joten maastoilu oli oikein mukavaa. Miinuspuolena olivat tiheimmissä ja tuulettomissa metsäpätkissä kimppuun hyökänneet hyttyset, joita riitti tuhottomasti. Onneksi pääsimme menemään paljon myös sellaisia reittejä, joissa oli avarampaa, jolloin tuuli mahtui hätistelemään enimmät ötökät. Perjantai kruunautui syömiseen ja saunomiseen, kylmää kaihtamattomat kävivät myös uimassa. Oikein mainio päätös ensimmäiselle vaelluspäivälle.

Merkitystä kuvasta kiitos Annulle! Muut kuvat ovat omia.

Kivan kimon kanssa puomeilla

Torstaina piti päästä tallille. Kyllähän se päivän tauko tuntuikin pitkältä. Kinuin itselleni Masan ja änkesin viidenneksi ratsastajaksi puomi- ja kavalettitunnille. Tällä kertaa menimme maneesissa, kaiketi edellispäivän sateiden takia. Vakkariopen sijaan pääsin kolmatta kertaa toisen opettajan tunnille.

Alkuverryttelyssä ravasimme ja laukkasimme pääty-ympyröillä kahta puomia. Masa liikkui ihan mukavasti, mutta tuppasi kenottamaan suunnasta riippumatta oikealle. Haeskelin asetuksia vasemmalle ja pyrin muutenkin tuomaan Masaa oikealta enemmän vasemmalle eli suoremmaksi. Laukassa paikat puomeille eivät osuneet aina kohdilleen, mutta Masa venytti hienosti. Laukka olisi saanut olla pyörivämpää, niin paikatkin olisivat löytyneet paremmin.

Seuraavaksi tulimme pari kertaa samat puomit, mutta nyt kolmikaarisella kiemurauralla. Ravissa Masa liikkui paremmin, mutta edelleen asetus vasemmalle oli hukassa. Yritin saada ruunan oikeaa puolta paremmin hallintaan, jotta se ei pullahtelisi sieltä karkuun. Kovin mainittavasti en onnistunut, mutta kaarteissa oikealle tajusin pitää ulkopuolen paremmin hallinnassa, jottei Masa kenottanut liioitellusti oikealle. Tulimme kiemurauran myös laukassa puomeilla vaihtoja tavoitellen. Tehtävällä Masa vaihtoi kohtuullisen helposti laukan vasemmasta oikeaan. Sen sijaan vaihdot toiseen suuntaan eivät onnistuneet niin helposti. Taisimme saada kerran kiemurauran aikana molemmat vaihdot oikein. Muutoin vaihto oikeasta vasempaan tuli joko puomin jälkeen lennosta tai nopean raviaskeleen kautta. Tulimme kiemurauran myös molemiin suuntiin putkeen. Tässä ei tullut meillä uusia pulmia, mutta emme myöskään petranneet erityisemmin.

Seuraavaksi tulimme muutaman kerran keskihalkaisijalla olleen suoran linjan, jolla oli muutama puomi ja kaksi kavalettia innarivälein. Tehtävälle tulimme vasemmassa laukassa ja sen jälkeen valitsimme suunnan hevosen laukan mukaan. Masa pääsi kaarteessa keskihalkaisijalle oikaisemaan paikoin reilusti. Sen siitä saa, kun ei ajoissa ratsasta hankalamman puolen pohjetta läpi. Sain vähän parsittua tätä, kun yksinkertaisesti blokkasin Masan pakoreitin vasemmalla pohkeella. Itse suora linja meni ihan asiallisesti, vaikka emme aina tulleet ensimmäiselle puomille täydellisesti. Masa tuntui innostuvan tehtävästä, joten hyppely lienee sille mieluisaa.

Sitten tulimme kolmikaarisen kiemurauran putkeen molemmista suunnista sekä jatkoimme vielä suoran linjan vasemmassa laukassa sille tullen. Tehtävällä kaikki laukat eivät vieläkään vaihtuneet, mutta Masa oli näppärä korjaamaan itsensä nopeasti myötälaukkaan ravin kautta. Suora linja meni kuitenkin ihan asiallisesti. Tällä tehtävällä Masa pääsi oikomaan kaarteissa vasemmalle enemmän kuin aiemmin, joten unohdin taas ratsastaa tarkasti. Sain kuitenkin parsittua huolimattomuuttani, jolloin tiet paranivat. Loppuun tulimme vielä kertaalleen suoran linjan ilman jalustimia. Se meni mukavasti, ja tunnin varsinaiset tehtävät päättyivät siihen.

Loppuravissa annoin Masan venyttää ohjan perässä, kun se ensin malttoi ravata rauhassa, ja olin tovin työstänyt vasenta kierrosta paremmaksi. Masa oli edelleen lysti kaveri. Sen kanssa voisi olla kiva hypätäkin, se pitää ottaa seuraavaksi tavoitteeksi. Kunhan vain saan sitä suoremmaksi, alkaa laukkakin varmasti kulkea paremmin. Nyt jäimme paikoin vähän puoliteholle, mutta Masa hoiti hankalammatkin kohdat hienosti kotiin. Näin sen homman pitää toimia: jeesitään puolin ja toisin.

Liian suuret odotukset vai liian vähäinen yritys?

Ratsastusviikon pakka sekoittui tällä viikolla hieman, kun Artsin koulutunti oli jo tiistaina. Vaan samapa sille päivälle, kunhan pääsee treenaamaan. Ratsunani oli Pave, ja ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä. Treenasimme pohkeenväistöjä sekä askeleen lyhentämistä ja pidentämistä laukassa. Alkuverryttelyssä pyöräyttelimme pääty-ympyröitä ja menimme uraa myöten ravissa ja laukassa. Pave liikkui ihan mukavasti, joskin meille yleensä helpompi oikea kierros oli tänäänkin hankalampi. Vaikka ei sillä, myös vasen kierros tökki tänään, se sentään oli tuttua. Tässä vaiheessa ei tullut mitään sen kummempaa, ja niin pääsimmekin siirtymään varsinaisten aiheiden pariin.

Aloitimme ravissa tehdyillä pohkeenväistöillä, jotka teimme nyt portaittain pitkän sivun alusta keskihalkaisijaa kohti. Lopulta tulimme aina muutamat yhtäjaksoiset väistöt pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle. Väistöissä jatkui alkuverryttelyssä huomattu asia: molemmat suunnat olivat hankalia. Pave alkoi jo alun väistöissä jotenkin hätäiseksi ja pyrki juoksemaan alta sen sijaan, että olisi ottanut väistöaskelia. Yritin toppuutella sitä odottamaan, mutta pidätteeni menivät usein kuuroille korville. Kun pidätteet sattuivat menemään läpi, sain Paven ottamaan vähän parempia väistöaskelia. Hankalaa se kuitenkin oli suunnasta riippumatta, ja homma oli meillä enemmän kinastelua kuin harmoniaa. Suuria parannuksia tehtävään ei tullut, mikä jäi kaivelemaan pahemman kerran. Sujuvuus ja helppous loistivat poissaolollaan.

Laukkaa työstimme pääty-ympyrällä. Oikean laukan nostamisen valmistelimme ratsastamalla käynnin lyhyeksi ja teräväksi. Pave nosti laukan käynnistä aika asiallisesti, vaikka emme ole niitä oikein kunnolla harjoitelleet. Vasemman laukan nostimme puolestaan lyhyestä ravista, mikä onnistui myös ihan hyvin. Nostojen jälkeen meitä prässättiinkin ihan kunnolla. Laukkaa piti vuoroin lyhentää ja vuoroin pidentää, ja erojen piti myös olla selviä. Lyhentäminen oli selvästi vaikeampaa, vaikka yritin parhaani mukaan pitää Paven lyhyenä, mutta silti aktiivisena. Takajalat tuppasivat unohtumaan, ja homma meni meillä välillä vetokisaksi. Pave yritti saada tilaa edestä ja nyki ohjia, minä taas keikuin mukana miten sattuu. Yritin parsia istuntaani jämerämmäksi, jotta en keikahtaisi Paven nykimisissä, vaan saisin ratsastettua sitä tekemään oman osuutensa. Parempia hetkiä tuli lopulta molempiin suuntiin, mutta niiden eteen sai tehdä kyllä töitä. Lyhentämisen onnistuminen näkyi myös siinä, että Pave lähti halukkaasti pidentämään laukkaa. Paven tarvitsi oikeastaan vain päästää isompaan laukkaan, ja se säilytti sen itse kohtuullisen hyvin. Mutta voi jee, mikä homma oli taas isomman laukan jälkeen palata lyhyempään laukkaan. Tehtävä oli kaikessa vaikeudessaan silti älyttömän kiva ja opettavainen. Istunnan merkitys korostui taas hyvin. Jos se ei ollut kunnossa, ei askeleen pidentäminen saati lyhentäminen onnistuneet juurikaan.

Loppuravissa hain vielä kunnon ravia. Pave olisi mieluusti jäänyt himmailemaan, mutta jaksoi tsempata vielä kohtuullisesti. Hetkittäin löytyikin sellaista ravia, jota kannattaisi kouluradoillakin saada kaivettua esiin. Vaikka tuntiin mahtui pieniä onnistumisia, oli päällimmäisin tunne silti jonkinlainen harmistus. En tiedä, oliko minulla taas epärealistisesti suuret odotukset siitä, että Pave liitelisi itsestään, ja minä istuisin naama messingillä kyydissä. Vai yritinkö lopulta liian vähän ja turhauduin liian nopeasti, kun asiat eivät sujuneet heti ensimmäisellä yrityksellä? Minulla on kyllä aika lyhyt pinna ja tykkään erityisesti jäädä vellomaan surkeudessa ja epäonnistumisissa. Olen huono kehumaan itseäni, mutta nuo asiat voin empimättä sanoa osaavani erinomaisesti. Kaipa sitä pinnaakin voi oppia venyttämään näiden treenien lomassa. Kun opin olemaan viilipyttymäisempi, saanen vietyä samaa fiilistä myös ratsuun. Sitten voimme ehkä aina aloittaa tehtävän nollasta uudelleen sen sijaan, että helisemme molemmat vuorotellen.

Kiva kimo

Maanantain koulutunnille olin erikseen toivonut tallin uusinta tulokasta, 2003 syntynyttä ruunaa nimeltä Maks II. Kärpäskimona se toi tietysti Jetin mieleen, joten olihan moisen kyytiin päästävä. Masan säkäkorkeus lienee noin 150 sentin tuntumassa, ellei jopa vähän päällekin. Masasta kuulin ennakkoon jo hyviä kokemuksia, ja siltä sujuu niin koulu kuin esteet. Ruuna on tällä hetkellä pyöreässä kunnossa, joten se ei tuntunut pieneltä selästäkään käsin. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja pääsimme treenaamaan väistöjä sekä siirtymisiä.

Tunnin aluksi verryttelimme ravissa ilman jalustimia. Ideana oli löytää hyvä, pieni kevennys, jonka voisi hakea myös jalustimien kanssa. Masan ravi oli niin tasaista, että kevennyksen treenaaminen oli helppoa. Pyrin tekemään kevennyksen takareisillä pitäen alapohkeet tuntumalla. Homma onnistui kohtuullisesti, ja kevennys pysyi suunnilleen samanlaisena sittenkin, kun jalustimet otettiin takaisin. Masa liikkui paikoin vähän uneliaasti, mutta palasi hommiin tavallisilla pyynnöillä. Hetkittäin se taas keksi alkaa vähän kiirehtiäkin, jolloin sitä sai toppuutella. Pääosin Masa liikkui kuitenkin ihan kohtuullisesti ilman suurempaa patistelua.

Seuraavaksi teimme väistöjä keskihalkaisijalta pätkän uraa kohti, suoristimme ja palasimme väistöllä toiseen suuntaan takaisin keskihalkaisijalle. Teimme kuvion kertaalleen käynnissä, kunnes tahkosimme sitä ravissa. Väistöt sujuivat molempiin suuntiin ihan asiallisesti, mutta sain olla tarkkana Masan etuosan kanssa. Muuten se saattoi vääntyä sieltä tahattomasti mutkalle. Erityisesti se tuntui tykkäävän asettua itsekseen oikealle ja pullauttaa samalla kaulan ja lavan vasemmalle. Kun muistin olla kiirehtimättä väistöissä ja ottaa askeleet rauhassa, saimme petrattua Masan kanssa mukavasti. Suoristaminen ja malttaminen, siinäpä asioita väistöissäkin muistettavaksi.

Tämän jälkeen tulimme keskihalkaisijalle laukassa ja jatkoimme sitä noin kolmanneksen. Sitten valmistelimme siirtymisen raviin, jonka jälkeen ravi ratsastettiin kuntoon, nostettiin toinen laukka ja ratsastettiin keskihalkaisija loppuun ja kulma myötälaukassa. Masan kanssa sai laukassakin kiinnittää huomiota suoruuteen, ettei poni kiemurtellut lisää tilaa itselleen. Laukat nousivat sangen näppärästi, joskin pari kertaa taisimme esittää laukanvaihdon vahingossa. Liekö ollut puhdas vaihto vai ei, se jäi selvittämättä. Siirtymiset raviin olisin voinut valmistella vähän paremmin, sillä Masa intoutui laukkatehtävästä sen verran, että vähän jäkitti siirtymisiä vastaan. Kun sain ensin laukkaa vähän lyhennettyä, oli siirtyminenkin hieman asiallisempi. Pari kertaa tehtävän aikana Masa otti pienet lähdöt yhdestä kulmasta. Syykin löytyi: puiden takana kävellyt ratsukko. Masa ei onneksi kovin kovaan vauhtiin kiihdyttänyt eikä nakellut pukkeja, joten minua kehtasi vain naurattaa ratsun ampaisut.

Loppuravissa haeskelin vielä Masan kuulolle, ja se tottelikin ihan mukavasti. Olipa kiva ratsu! Jotenkin kummasti sitä oli sangen kotoisa olo kimon ruunan selässä. Masasta tulee varmasti tykätty tuntiratsu. Vielä kun se saa karistettua liikakilojaan, niin liikettäkin varmasti löytyy entistä helpommin. Masa oli siis oikein mukava tuttavuus, ja aion hinkua kyllä sen kyytiin pian uudelleenkin. Kuten aikoinaan olen todennut: se jokin niissä kimoissa ruunissa vain on.