Maastoestekurssin 2. päivä: arkailua ja onnistumisia

Silloin on jotain kohdillaan, kun hymyilyttää.

Maastoestekurssin toinen ja samalla viimeinen päivä sujui myös kivasti. Edellispäivästä olin oppinut sen, että Potter voi hätääntyä kavereiden kadotessa piiloon, mutta minun tehtävänäni oli silti saada pidettyä se kurissa. Keli oli onneksi puolellamme, ja pääsimme hyppelemään pilvisessä noin +18 asteen lämpötilassa. Hyttysiä oli taas kiusaksi asti, mutta onneksi seisoskelua ei ollut tälläkään kertaa kohtuuttomasti. Verryttelynä kävimme lyhyen lenkin ravissa, ja Potter käyttäytyi ihanan asiallisesti.

Tältä näyttää "hieman" huonolla tiellä tehty hyppy.

Ensimmäiset hypyt otimme lautalankulle, joka oli maastoesteille tyypillisesti puskassa. Ensimmäisellä yrittämällä Potter ajatteli hetken ajan lähtevänsä esteen sijasta vasemmalle kavereiden luo, mutta pienen sivuaskeleen jälkeen sain sen kuitenkin tuotua hyppyyn. Sen jälkeen laukkasimme vielä veden läpi, mikä hieman arvelutti Potteria. Toisella yrittämällä lautalankku ylittyi sujuvasti, vaikka ehkä hieman alitempoisesti. Huomasin jännittäväni ja varmistelevani liikaa, mikä taas sai Potteria hidastamaan. Näiden hyppyjen jälkeen tehtävää jatkettiin tulemalla veden jälkeen vielä keltainen lankkukolmio kertaalleen. Puskassa ollut lautalankku meni muitta mutkitta, mutta veteen tulimme vanhaa reittiä myöten, joka taas ei ollut yhtään linjassa lankkukolmiolle vievän tien kanssa. En tajunnut korjata reittiä heti virheen huomatessani, vaan arvelin Potterin kyllä menevän esteen tuosta noin vain, vaikka vähän sitten vinosti. No, eipäs Potter mennytkään, vaan laukkasi vasemmalta ohi. Sitten tein liian vinon uusintatien hevonen mutkalla ja oho, emme menneet siitä vieläkään yli. Vasta kolmannella kerralla sain Potterin suunnilleen esteelle päin ja toivoin parasta (todella hyvä taktiikka!). Lopputulemana Potter lipui vasemmalle, mutta hyppäsi esteen sangen vinosti. Minähän en pysynyt matkassa, vaan mätkähdin kaulalle. Siitä oli onneksi lyhyt matka taputtaa hienosti kuskinsa esteen yli kiikuttanutta ratsua.

Ilmavara, paras vara.

Sitten siirryttiin hyppäämään kaksi kertaa harmaa lankkupuolipöytä (haha, näitä epämääräisiä selityksiäni, tietävä saa laittaa kommenttia ja korjata esteille oikeat nimet). Potter oli vähän täpinöissään, kun lähtö tapahtui kavereiden kadottua puskan taakse. Sinnehän piti päästä kiireesti. Opettaja neuvoi ottamaan pidätteen ja rentoutumaan, etten jäisi vetämään koko ajan. Hiljalleen uskalsin antaa Potterin laukata, kun reippaudesta huolimatta se tuntui pysyvän käsissä. Lähestymiset esteelle tulivat molemmilla kerroilla hyvin, ja mukautuminen oli helppoa. Opettaja muistutti rauhallisemmasta myötäyksestä. Potter ei edelleenkään tuntunut vaativan lisäohjaa, joten maltoin olla aika maltillinen myötäyksessä enkä aivan nakannut ohjaa pois. Se tuntui riittävän Potterille hyvin.

Seuraavaksi tulimme kertaalleen yksittäisenä minulle aivan uutta maastoestetyyppiä eli kahta porrasta ylöspäin. Opettaja kertoi esteen olevan kuin sarja, mikä helpotti käsittämään, miten siinä pitäisi olla. Tutustumishyppy meni kivasti, joskin hieman annoin Potterin tulla vähän hitaasti ja mukauduin liikaa ylävartalolla eteenpäin nojaten. Sitten tulimmekin aiemmasta tutun lankkuportin ja jatkoimme siitä portaille. Hypyt menivät edelleen hyvin, joskin opettaja toivoi parempaa sujumista. Jännitin taas itse hieman, mikä näkyi tällaisena töppäyksenä. Tehtävää jatkettiin vielä tulemalla ensin keltainen lankkukolmio, siitä puskan lankkuportti ja lopuksi vielä portaat. Lankkukolmio uudesta suunnasta ylittyi hyvin, samoin puskan lankkuportti, mutta sitten vähän hyydyin, ja portaat menivät vähän kivuten, ei hypäten. Harmillista, kuinka unohdin ratsastaa pienen jännityksen vähän vaivatessa. Onneksi Potter jaksoi ponnistella esteiden yli, vaikka varmasti huomasi kuskin olevan hieman varovainen.

Portaita tötterökorvaruunalla.

Tämän jälkeen luvassa oli pieni rata, jossa olivat mukana lankkupuolipöytä, keltainen lankkukolmio, puskassa ollut lankkuportti sekä portaat. Ensimmäinen este meni tosi kivasti eikä Potter kauheasti lähtenyt ryykäämään, sillä kaveri oli sopivasti näkyvillä. Minä taas jäin tämän takia matkustamaan, jolloin lähestyminen toiselle esteelle vähän unohtui. Potter pääsi itse valitsemaan, hyppääkö se esteen vai ohittaa sen mennen kaveria kohti. Arvata voi, kuinka kävi. Niinpä lipsahdimme tästä keltaisesta kataluudesta oikealta ohi. Ei muuta kuin uusi lähestyminen, ja nyt Potter jo hyppäsi, kun ohjeistin paremmin. Heräsin tämän jälkeen ratsastamaan, jolloin vesi meni kivasti, samoin puskaeste ja portaatkin hurahtivat vaivatta.

Lopuksi tulimme vielä lankkukolmion, lankkuportin ja portaat sekä toisena tehtävänä saman ilman lankkukolmiota. Ensimmäisellä tehtävällä ainoa korjauksen aihe oli tie ensimmäiselle esteelle, joka jäi vähän vinoksi. Potter onneksi hyppäsi sen eikä muita ongelmia ollut. Toisella tehtävällä ei tullut uusia ongelmia, vaan aloin viimein loppua kohti rentoutua ja uskalsin taas ratsastaa paremmin. Potter viiletti menemään asiallisen hallitusti eikä hyppyihin mukautumisissa ollut taaskaan ongelmia. Päinvastoin, meno tuntui ihanan helpolta. Tähän oli enemmän kuin hyvä päättää tämä kurssi, joka oli todella kiva ja opettavainen. Aika varmasti olen ensi kesänäkin pyrkimässä uudelleen maastoesteiden pariin tutun hevosen kanssa. Sitten toivottavasti olen taas asteen verran rohkeampi ja osaavampi ratsastaja.



Videoista kiitos Noralle ja kuvista Lauralle!

Kouluratakurssin 3. päivä: pakan kasaamista

Keskiviikon kouluratakurssin tunnin menin Peralla jälleen kangilla. Koska Pera toimii niillä hyvin ja helpon A:n kouluohjelmassa saa käyttää niitä, oli harjoittelu paikallaan. Tällä tunnilla treenattiin ensin yhteisesti käynnissä ja ravissa pohkeenväistöjä, kunnes tultiin yksitellen osia helpon A:n tai B:n kouluohjelmasta. Ennen omaa vuoroa sai treenata kentän toisessa päädyssä itsenäisesti.

Pohkeenväistöjä tehtiin A-merkin kouluohjelman mukaisesti keskihalkaisijalta noin viisi metriä uraa kohti, jonka jälkeen suoristettiin. Väistöt vasemmalle olivat taas helpompia, kun oikealle tehtyihin väistöihin mahtui paljon säätämistä. Perusongelmana oli se, ettei tunnin huilannut Pera ollut heti reippaimmillaan, vaan tarjosi hiippailua. Väistöissä oma keskittyminen meni niiden ristiaskelten pyytämiseen, mikä hidastutti edelleen Peraa. Oikealle väistimme paikoin enemmänkin vain puskemalla ulkolavalla ulos unohtaen ristiaskeleet kokonaan. Pera oli aika jännittynyt väistöjen aikana, minkä ratkaisemiseksi olisin saanut hakea sitä tehtävän ulkopuolella ensin kunnolla aktiiviseksi. Lisäksi olisin edelleen saanut olla rutkasti tarkempi myös ulkopuolen hallinnan kanssa. Yritysten ja erehdysten kautta saimme pari kohtuullista väistöä molempiin suuntiin, mutta olisin voinut hinkata näitä vielä tovin lisääkin.

Tämän jälkeen ratsukoista helpon B:n ohjelman suorittavat treenasivat opettajan silmän alla ohjelman osia, kun me kolme A:n ratsastajaa saimme verrytellä toisessa päässä itsenäisesti. Tein kaikkea vähän sillisalaattimaisesti. Ehdin kokeilla siirtymiä, peruutuksia, keskiaskellajeja ja muutamia vastalaukkoja. Pera toimi ihan hyvin, mutta siirtymät olivat edelleen sangen jännittyneitä, kun oma istuntapakkani hajosi. Keskilaukka löytyi ihan hyvin, ja saimme palattua siitä muutaman ravirikon jälkeen myös harjoituslaukkaan. Peruutukset eivät olleet nyt niin kiireisiä, mutta valitettavan jännittyneitä. Vastalaukat puolestaan yllättivät taas positiivisesti, sillä ne nousivat ongelmitta. Vuoroa odottaessa annoin Peran myös kävellä pidempiä hetkiä pitkin ohjin, sillä en halunnut turhan säätämiseni jännittävän sitä enempää.

Kun pääsimme opettajan silmän alle, ratsastimme A-merkin kouluohjelman alkupuolen kohtaan 7. saakka. Pysähdys ravista oli sangen epämääräinen ja kiireinen käyntihutaisu. Raviin pääsimme vasta useamman käyntiaskeleen kautta, kun aktiivisuus loisti poissaolollaan. Voltti oikealle, S:n muotoinen vaihtoura ja voltti vasemmalle olivat vähän epämääräisiä kooltaan. Sentään vaihtouran aikana muistin parin askeleen suoristuksen ennen kuin kaarsin vasemmalle. Volttien pyöreän reitin säilyttäminen onkin minulle aika hankalaa. Väistö vasemmalle sujui harjoituksia paremmin, ja vaikka tahti hiipui hieman, eteni Pera silti ihan asiallisesti. Keskiravi oli sangen vaatimaton. Istuntani oli hajallaan, ja pohkeeni liitelivät irti hevosen kyljistä. Väistö oikealle oli odotetusti hankalampi eikä kunnon ristiaskeleita tainnut tulla. Tahti ei kuitenkaan tässäkään suunnassa hyytynyt niin pahasti kuin harjoituksissa, joten jotain parannusta. Pera ei myöskään jännittynyt yhtä paljon, vaikka olisi voinut olla paljon rennompi.

Kävimme huilaamassa taas hetken ja työskentelemässä itsenäisesti ennen kuin palasimme tekemään vielä laukkaosuutta. Toiselle pitkälle sivulle teimme vastalaukan nostot ja toiselle puolestaan ensin kymmenen metrin voltin ja siitä keskiympyrän keskilaukassa. Vastalaukat käynnistä nousivat kerta toisen jälkeen oikein. Siirtymät niistä raviin olivat edelleen kinkkisen töksähtäviä, ja opettaja muistutti ajattelemaan heti eteen, kun Pera oli ravissa. Laukkavoltti ja -ympyrä onnistuivat tällä kertaa paremmin kuin edellispäivänä. Pera eteni aika tasaisesti eikä liiraillut sen kummemmin. Opettaja kehuikin, että laukka näytti siltä, että siinä tarvitsi vain istua ja nauttia. Keskilaukastakin Pera tuli kohtuullisesta takaisin harjoituslaukkaan, kun muistin pitää pohkeet tuntumalla enkä nakannut niitä kyljistä irti, kun pyysin lyhentämään askelta.



Tämä tunti oli aika kiva. Koska Pera tuli tallista huilattuaan yhden tunnin, tajusin ratsastaa sitä paremmin alusta alkaen. Nyt en voinut jäädä matkustelemaan ja nauttimaan edellisen ratsastajan aikaansaannoksista, mikä oli vain hyvä. Pera vertyikin loppua kohti kivasti, ja etenkin laukkaosuuksien onnistuminen lämmitti kovasti mieltä. Videoita katsellessa huomasin, kuinka saisin kankien kanssa opetella pitämään ohjat paremmin tuntumalla. Paikoin varon varmuuden vuoksi kankiohjaa, jolloin en saa pidettyä niveltäkään kunnolla tuntumalla. Kangilla ei tosin ole tullut ennen tätä kurssia mentyä taas pitkään aikaan, joten varmasti harjoittelulla tässäkin tulee parempaa tulosta. Alkuviikon jatkunut sopiva zen-henki jatkui myös edelleen, mistä nautin suunnattomasti. Ihanaa voida olla ratsun selässä ilman, että kaikki-pitää-saada-onnistumaan-nyt-just-heti-asenne vaivaa. Maltilla ja rauhallisuudella pääsee kumman paljon pidemmälle.

Videoista kiitos Alekseille!

Rauhassa vähän kerrallaan

Keskiviikkona minulla olikin tehokas ratsastuspäivä, sillä aamun maastoestetunnin jälkeen huilasin hetken, kunnes suuntasin tallille ensin omalle tunnilleni ja sitä kouluratakurssille. Oman tunnin ratsukseni sain Loren, joka oli jo edellistunnilla hommissa. Ratsukoita tunnilla oli kahdeksan, ja tehtävinä olivat toisella pitkällä sivulla tehdyt sulkutaivutukset niin käynnissä kuin ravissa sekä toisella pitkällä sivulla tehdyt voltit ja askeleenpidennykset.

Sulkutaivutukset käynnissä onnistuivat kohtuullisesti, vaikka Lore hieman jännittyikin niiden aikana. Maltoin itse pyytää Lorea sulkuun kaikessa rauhassa ja korjasin mahdollisia ongelmia maltilla. Olin ihan ihmeen zen, mikä varmasti auttoi ratsuakin keskittymään. Varsinaisia puolierojakaan en huomannut, joten sekin oli vain plussaa. Sen sijaan ravissa meno meni niin jännittyneen pinkeäksi, että mistään ei meinannut tulla mitään. Vaikka Lore jännittyi, olin itse edelleen ihmeen rauhallinen ja pyysin aina yhtä pientä asiaa kerralla ja muistin kehua, kun Lore yritti edes sinnepäin. Opettaja kertoi ravisulkutaivutusten olevan Lorelle vaikeita, mutta sangen hyödyllisiä, jotta se oppisi käyttämään selkäänsä ja takajalkojaan eikä etenisi etupainoisena etujalkojensa varassa.

Vasemmassa kierroksessa opettaja muutti tehtävää meille enemmänkin pohkeenväistöksi, jossa asetus oli oikealla. Tämä helpotti Loren etenemistä, ja se saattoi paremmin yrittää päästä toivottuun asentoon. Muutamia kertoja se jopa vähän rentoutui, kun sai itsensä järjesteltyä ja huomasi, että asennossahan saattoi liikkuakin ilman ongelmia. Tehtävää vaikeutti osaltaan se harjoitusravissa eteneminen. Kun Lore oli jännittynyt, sen ravi oli aika vaikeaa istua, ja hölskyinkin inhottavan häiritsevästi mukana. Sulkutaivutustehtävän ulkopuolella kevensinkin suosiolla, ettei ratsu turhaan jännittänyt itseään väärinpäin epävakaan istuntani takia.

Toiselle pitkälle sivulle pyöräytimme alkuun voltin, sitten pidensimme askelta ja sitten taas loppuun teimme voltin. Volteilla sain paikoin Lorea vähän rennommaksi, mutta takaosa ei silti alkanut kovin hevillä töihin. Lorea ei tarvinnut silti nohittaa hommiin, mutta olisin saanut keksiä, miten Loren olisi saanut paremmin kevenemään edestä. Ulkopuolen tuki oli taas aika olennainen, sillä ilman sitä Lore ei halunnut mennä volttia täsmällisesti, vaan vähän kiemurteli. Askeleenpidennykset eivät lähteneet kovin hyvin, vaan enemmänkin päästin tahdin kiihtymään sen sijaan, että askel olisi venynyt tahdin säilyessä. Pyrin pitämään tuntumaa ja ratsastamaan pohkeella eteen, mutta jokin palanen jäi puuttumaan. Muistaakseni kerran tai maksimissaan kahdesti sain ravissa vähän pidennysajatuksesta kiinni, kun keskityin pyytämään vähän kerralla sen sijaan, että pyrin pääsemään nopeasti täyteen pidennykseen.

Laukkaa työstimme niin uralla kuin volteilla. Vasemmassa laukassa saimme volteilla aika kivoja hetkiä, kun Lore tuntui olevan kuulolla ja vähän jopa rentoutuvan. Laukka pyöri myös hyvin ilman, että Lorea täytyi patistella. Loressa kivaa onkin se, että valtaosan ajasta se liikkuu itse eikä vaadi kannustamista jokaisen askeleen eteen. Oikea laukka olikin sitten melkoista vatkausta, mikä tuli taas järkytyksenä. Loren oikea ja vasen laukka tosiaan eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Niinpä istuminen oli haastavaa, jolloin vaikuttaminen hevoseen oli vähän huteraa. Tähän suuntaan kovin suuria onnistumisia ei tullut, ellei sitä lasketa, että sisuskaluni pysyivät toivottavasti oikeassa järjestyksessä. En oikein voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin jonkinlaiseen mukautumiseen, jolloin Lore jäi vähän paitsioon. Tietysti olisi pitänyt keskittyä työstämään ratsua, jolloin laukka olisi voinut parantua hieman, mikäli olisin saanut hevosta oikeinpäin.

Loppuraveissa ei ollut sen ihmeellisempää, vaan Lore kulki ihan asiallisesti. Pyöreyden kanssa oli vähän niin ja näin, mutta ympyröillä saimme paikoin ihan kohtuullisia hetkiä. Tunnista jäi itselle hyvä fiilis sen takia, kuinka rauhallinen osasin vaikeimmissakin hetkissä olla. Kerrankin maltoin enkä lähtenyt jännittymään hevosen mukana, vaan pyrin olemaan maltillinen ja kehumaan hevosta heti, kun se yritti sinnepäinkään. Tällä asenteelle kinkkisetkin kohdat menivät riittävän kivuttomasti, ja samalla oma fiilis pysyi selvästi koko ajan plussan puolella, kun en antanut turhautumiselle tilaa. Tällaisella asennoitumisella varmasti moni tunti menisi paljon paremmissa tunnelmissa, joten täytyy yrittää löytää tämä keskittyminen jatkossakin.

Maastoestekurssin 1. päivä: odotus palkittiin

Maastoesteratsu korvat tötteröllä.

Hyppäsin ensimmäisen kerran elämässäni maastoesteitä kesällä 2010 ratsastusleirillä Pudasjärvellä. Siitä asti olen haaveillut, että pääsisin hyppäämään vakiotallin hevosella maastoesteitä ja tänään, melkein kolmen vuoden odotuksen jälkeen, se toteutui! Ratsukseni kahden päivän maastoestekurssille olin toivonut Potteria, sillä halusin alleni sellaisen hevosen, jonka kanssa olen hypännyt muutenkin ja joka on kohtuullisen tasainen. Toiveeni meni läpi, ja niin suuntasimme viiden ratsukon voimin maastoon hyppäämään. Alkuverryttelynä käppäilimme ensin maasto-osuuden risteykseen ja ravasimme siitä lyhyen lenkin ympäri. Potter oli vähän täpäkkänä ja tarjosikin aluksi hyvin lyhyttä laukkaa pysyäkseen muiden perässä. Pidätteet eivät menneet läpi, vaan Potter sinnikkäästi eteni minilaukalla, kunnes lopulta uskoi minua ja saattoi jatkaa matkaa ravissa. Muun osan lenkistä se ravasikin kivan maltillisesti.

Hyppäsimme valtavia maastoesteitä.

Ensimmäisenä hyppynä otimme yksittäisenä tukin tallilta metsää kohti. Potter eteni reippaasti, sain katsottua askeleet eikä hypyssä ollut mitään ongelmaa. Tämän jälkeen tulimme pikaisesti kyhätyn miniesteen, josta jatkoimme ensimmäisenä hypätylle tukille. Potterille tuli alussa kiire päästä nopeasti kavereiden luo, joten se hitusen kiihdytti. Pidätteet menivät kuitenkin miniesteen lähestyessä läpi, jolloin se ylittyi ihan kivasti eikä Potter enää kavereiden ollessa jo lähempänä hätäillyt. Niinpä tukkikin ylittyi maltillisen näppärästi. Näiden jälkeen hyppäsimme kolme estettä putkeen: rengaseste, puskassa ollut este sekä jo tutuksi tullut tukki. Rengasta Potter vilkaisi viimeisellä askeleella ennen hyppyä, mutta ei piitannut siitä enempää. Omaa menoa tämä ei häirinnyt, sillä olin nähnyt askeleet oikein ja maltoin odottaa hyppyä. Puskaankin Potter meni ongelmitta eikä siellä ollut este tuottanut ongelmia. Potter liikkui kivasti, kun kavereita oli sopivasti kaikkialla, jolloin tukkikin ylittyi helposti. Pääsinkin ihastelemaan, kuinka tolkusti Potter liikkui silloin, kun sitä ei huolestuttanut.

Iso tukki.

Sitten hyppäsimme isomman tukin, tukkikasan ja lopuksi keltaisen lankkukolmion (en tiedä esteiden virallisia nimiä, joten nimittelen niitä näin). Tukille tultiin hieman siten, ettei sitä nähnyt kuin pienen kaarteen jälkeen. Huolehdin ennen omaa vuoroani, että jos en muistaisi ohjata, pyyhältäisimme esteestä vasemmalta ohi. Huoli oli turha, kun Potter laukkasi vanhan tekijän tavoin maltillisesti, jolloin sain ohjattua sen tukille.

Tukki ja chillaava Manu.

Edessä ollut tukkikasa vähän jännitti, olihan se tämän päivän isoin ja levein este, vaikka ei se nyt niin iso ollut. Ehkä 70-75 senttiä ja leveyttä ihan normaalin okserin verran. Jännitin estettä kuitenkin sen verran, etten ollut Potterin tukena eikä hyppy lähtenyt sulavimmin. Suoristauduin liian aikaisin ja oikaisin käteni oudosti hypyssä, ja siitä tulikin päivän huonoin hyppy. Lankkukolmiolle Potter imi innokkaana, sillä sen takana odottivat kaverit. Hyppy olikin sujuva, vaikka hieman ehkä olisi voinut lähestyä tasaisemmin eikä loppua kohti kiihdyttäen. 

Näiden tehtävin jälkeen pääsimme tulemaan seitsemän esteen radan: iso tukki, tukkikasa, rengas, risu, puskaeste, tukki ja keltainen lankkukolmio. Iso tukki ylittyi edelleen ongelmitta, ja petrasin hyvin tukkikasalla, jolloin mukautuminen oli kunnossa. Renkaatkin ylittyivät hyvin eikä Potter lähtenyt kiihdyttämään, vaikka etenimme tallia kohti. Sen sijaan se meni ihan maltillisesti, ja pääsimme pienen nyppylän ylös ja alas helposti. Sitten Potter tajusikin kavereiden olevan hurjan kaukana ja ampaisi kunnon kiitolaukkaan. Lähtö (alla olevalta videolta kohta 1:48) tuli niin puskista, että menin lukkoon. Äänellä yritin reppanana ptruutailla Potteria, mutta eihän se kuunnellut. Opettaja huuteli ottamaan ronskin pidätteen, mutta en vain kuullut sitäkään. Tuijotin vain paniikissa vauhdilla lähestyvää risuestettä ja mietin, mitähän hevonen mahtaa tehdä (tosi fiksu ratkaisu tuo matkustajaksi heittäytyminen). Tätä ajatellessani Potter loikkasi risun yli, ja viimein sain pidätteen läpi ja pääsin kääntämään Potteria ympyrällä. Kaverit olivat myös niin lähellä, että Potter varmasti rauhoittui jo sen takia. Opettaja muistutti, että hevosen lähtiessä tuolla tavalla otetaan sellainen pidäte, että se kanssa menee läpi. Niin olisi pitänyt tehdä jo yleisen turvallisuuden takia, mutta enpä osannut tällä kertaa toimia oikein. Onneksi Potter ampaisi vain suoraan eteenpäin eikä edes ehdotellut pukkeja tai sivuaskelia. Muuten olisin lentänyt kuin leppäkeihäs. Pienen nollauksen jälkeen nostin laukan ja jatkoin loput radasta. Koska kaverit olivat taas hyvällä etäisyydellä, oli Potter kuuliainen. Puskaeste meni muitta mutkitta, samoin tukki ja siitä sain käännettyä yllättävän hyvin vasemmalle kohti viimeistä eli keltaista lankkukolmiota kohti. Potter laukkasi rauhassa ja hyppäsi viimeisen esteen asiallisesti.

Jihuu!

Ehdimme vielä kivasti hypätä kolme estettä putkeen. Ensimmäisenä tulimme renkaan, siitä jatkoimme puskaesteelle ja lopuksi vielä jo moneen kertaan hypätyn tukin. Nyt esteet olivat sen verran lähekkäin, ettei Potterilta kadonneet kaverit näköpiiristä, joten se puksutti kolmen hypyn tehtävän ihanan rauhassa. Tähän oli todella hyvä päättää tämän päivän hyppelyt, kun hevonen oli kuulolla, eteni sopivasti, ja pääsin siten mukautumaan hyppyihin helposti. Oikein jees!



Loppuun otimme lyhyet ravit ja sitten käppäilimme tallille. Kyllä odotus palkittiin! Tietenkin tuo Potterin kiihdytyshetki pisti jännittämään, mutta onneksi siinä selvittiin vain säikähdyksellä. Muuten ei juuri jännittänyt, vaan uskalsin luottaa hevoseen. Se auttoi kummasti, jolloin en panikoinut tulevia esteitä, vaan ratsastin niitä kohti. Kivaa oli ja huomenna uudestaan, toivottavasti vielä vähän paremmin!

Videoista kiitos Noralle! Kuvat on napattu videoilta.

Kouluratakurssin 2. päivä: paluu lähtöruutuun

Kouluratakurssin toiselle päivälle varustin Peran kangilla opettajan luvalla. Pera jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta, jossa oli tehty samoja asioita, joilla me tunnin aloitimme. Ensin luvassa oli siis hevosen jumppaamista ympyrällä takaosaa sisemmäs ja ulommas siirtelemällä. Jumppaamisen lisäksi ehdimme työstää kymmenen metrin voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia sekä keskiaskellajeja. Varsin tehokas puolitoistatuntinen siis.

Pera oli ratsastettu edellisellä tunnilla hyvin kuulolle, joten alkutunnista sain fiilistellä mainiosti avuilla olevaa ratsua. Samalla tein perusvirheeni eli en alkanut ratsastaa, vaan ihastelin menoa matkustajana. Tämä valitettavasti kostautui tunnin edetessä. Takaosan siirtäminen ulommas ja sisemmäs onnistuikin tässä vaiheessa ihanan helposti Peran tehdessä siirrot vaivattoman helposti. Pera oli myös mukavan aktiivinen eikä sitä tarvinnut hoputtaa liikkeelle. Niinpä ravikin rullasi mainiosti, ja siinä istuminen oli helppoa. Pohkeenikin taisivat pysyä hitusen verran paremmin tuntumalla, kun en joutunut säätämään niillä ylimääräistä, vaan saatoin keskittyä niiden paikkaan kunnolla.

Seuraavaksi työstimme kymmenen metrin ravivoltteja sekä ravista siirtymisiä pysähdykseen, siitä peruutuksen ja lopulta taas takaisin raviin. Voltit menivät ihan kivasti, mitä nyt tuttu ongelma eli vasemmassa kierroksessa turvan jäkittäminen oikealla alkoi tehdä paluuta. Muutoin voltit näyttivät ihan volteilta eikä Pera jännittynyt tai mutkitellut niiden aikana sen kummemmin. Pysähdyksissä huomasin kankien jarruttavan vaikutuksen, vaikka meninkin valtaosan tunnista kankiohjat hieman nivelohjia löysemmällä kaiken varalta. Koska jarrut olivat tehostuneet, Pera suorastaan töksähti ravista käyntiin, jolloin itse kippasin aina vähän eteen pikaisesta pysähdyksestä yllättyneenä. Yritin valmistella siirtymistä pehmeämmäksi, mutta en ollut kovin etevä siinä. Sain kuitenkin hallittua omaa ylävartaloa paremmin, jolloin en kippaillut enää pahemmin eteen.

Peruutuksissa Peralla oli jostain syystä valtava kiire, ja se harppoi askeleet taakse melkoisella vauhdilla. Yllätyin tästäkin niin paljon, etten meinannut perässä pysyä. Peruutukset tuppasivat myös menemään vinoon, kun en saanut askelia otettua hallitusti. En osannut päätellä sitä, miksi Peralla oli niin kova hoppu. Onneksi toistojen kautta saimme pari rauhallisempaa hetkeä. Energisyys alkoi kuitenkin kadota samalla toistojen lisääntyessä, sillä siirtymät raviin eivät olleet varsinaisesti kovin näppäriä. Pontevuus puuttui, joten Pera enemmänkin valui raviin kuin ponnisti siihen. Tässä vaiheessa aloin huomata, mitä matkusteluni oli aiheuttanut ja pyrin heräämään ja ratsastamaan itse aktiivisemmin.

Laukkatyöskentelyssä teimme A-merkin kouluohjelmasta tuttua kuviota eli pyöräytimme pitkän sivun keskelle ensin kymmenen metrin voltin, josta jatkoimme keskiympyrälle esittäen sen aikana keskilaukkaa. Ympyrän jälkeen piti tietysti siirtyä takaisin harjoituslaukkaan, ja siirtymän harjoitusraviin teimme lyhyen sivun keskellä. Aluksi pelkkä laukannosto tuntui vaikealta. Alan ilmeisesti ährätä sitä valmistellessani niin paljon, ettei hevonen enää tiedä, mitä ihmettä haluan. Vähemmän eleettömästi tehtynä sain Peran lopulta aina käsittämään, mitä siltä pyysin. Voltit menivät ihan ok, ja keskilaukkakin irtosi ihan kivasti. Vaikeampaa olikin siirtyä takaisin harjoitusraviin. Joko en saanut Peraa enää maltillisempaan laukkaan tai sitten se siirtyi suoraan raviin. Pohkeet liitelivät siis taas jossain muualla kuin tuntumalla. Lopulta laukka alkoi vähän sekä pidentyä että palautua paremmin, mutta siirtymät harjoitusraviin olivat edelleen turhan töksähtäviä. Opettaja muistutti pitämään oman istunnan paketissa ja ratsastamaan heti siirtymisen jälkeen eteen, jotta töksähdys ei vaikuttaisi niin kauaa. Inhottavasti istuntani hajoaminen pääsi silti vaikuttamaan siihen, että kesti aina tovin ennen kuin olin itse tasapainossa ja saatoin pyytää Peraa liikkumaan.

Lopuksi otimme vielä keskiravia lävistäjille. Pera oli päässyt palautumaan alkutunnin automaattiasetuksista takaisin ratsastettavan hevosen taajuuksille, kun en ollut tajunnut ratsastaa sitä alusta alkaen aktiivisesti. Niinpä keskiravit olivat vähän heikkoja yritelmiä, kun istuntani hajoili Peran ravatessa paikoin hirvenä. Silloin en tietenkään saanut pyydettyä ravia eteen, kun en itsekään pysynyt kasassa. Tuppasin myös unohtamaan ohjan tuen ja pyysin hevosta vain pohkeella tulemaan kohti ei mitään, tuntuma kun oli puutteellinen. Oli vähän harmillista, kuinka tunti loppua kohti oikeastaan palautui takaisin lähtöruutuun siinä mielessä, että oli kuin en olisi ollutkaan selässä. Tämä tunti muistuttikin oikein kantapään kautta, mitä siitä matkustelusta seuraa. Toki hevonen voi vähän aikaa jaksaa tehdä töitä itsenäisesti, mutta kyllä senkin mielenkiinto lopahtaa, jos kuskikaan ei ole menossa mukana. Zen-henki oli onneksi vielä jossain määrin mukana, jolloin en mennyt paniikkiin virheistä saati kiristellyt hermojani, kun jokin ei mennytkään kerralla nappiin. Kangilla oli myös kiva ratsastaa pitkästä aikaa ja huomata, kuinka hyvin Pera toimii niilläkin. Niiden kanssa olen myös tuplasti tarkempi käteni kanssa, mikä ei koskaan ole pahitteeksi.