Suolapatsastelua testausreissulla

Pienoisen tauon jälkeen suuntasin testaamaan kaverin kanssa uutta tallia. Tällä kertaa vuorossa oli Haukiputaalla sijaitseva Isolahden Ratsutila, jossa tutustumistunti helmikuun ajan maksoi 22 euroa. Maneesiton talli järjestää pienryhmätunteja, ja pääsimmekin kahdestaan omalle tunnille. Ratsut saimme päättää keskenämme kahdesta vaihtoehdosta, ja minä nappasin 2004 syntyneet entisen estekisaratsun eli Perkunasin. Pertsa-ruunaa kuvaillaan tallin nettisivuilla 120 sentin rutinoituneeksi kisaajaksi, joka ei pienistä hetkahda. Noin 169-senttisenä sillä silti on mukavat liikkeet, ja kaiken lisäksi se on kuuliainen. Tunnin aiheena oli sopivasti perusratsastus, jolloin opettajalta sai mukavasti uuden silmäparin tekemiä havaintoja.

Alkuraveissa menimme ihan uraa myöten ja välillä pääty-ympyröitä pyöritellen. Pertsa kulki sopivan reippaasti, mutta asettuminen kumpaankaan suuntaan ei ottanut onnistuakseen eikä ratsu juuri kuunnellut minua, vaan tarkkaili ympäristöään kiinnostuneena. Opettajalta tuli kommenttia nyrkkien pitämisestä kiinni, kyynärkulman säilyttämisestä sekä ylävartalon suoristamisesta. Näitä korjatessa huomasin, kuinka oikeassa kierroksessa Pertsa hieman kyttäsi kentän talopäätyä. Eipä aikaakaan, kun tulimme samaan kohtaan, jotain mystistä tapahtui, ja Pertsa kiskaisi itsensä parin pukin kautta laukkaan. Istuntani horjahti jo ensimmäisestä pukista, mutta ihmeen kaupalla sain hoettua itselleni, että nyt muuten nojaat taakse. Ja niin tein, mikä varmasti oli ainoa syy, miksi en päätynyt kuperkeikalla selästä alas. Pukkien jälkeen Pertsa jatkoi holtitonta laukkaa, jossa pidätteeni eivät menneet läpi. Aloin sitten tehdä yhden ohjan pysäytystä, mutta ihmeen pitkään Pertsa jaksoi hangoitella sitä vastaan ennen kuin lopulta oli vääntänyt itsensä sellaiselle mutkalle, ettei laukkaaminen onneksi enää onnistunut. Ei tarvitse varmaan ole yllätys, että sydämeni takoi kahtasataa ja mietin jo, että nyt jänistän koko hommasta. Opettaja kehotti nollaamaan tilanteen, ja niin kävelimme ohjat tuntumalla hyvän tovin ennen kuin siirryimme takaisin ravin pariin. Opettaja kyseli kohtauksen syytä enkä vielä tälläkään hetkellä tiedä, mitä kummaa tapahtui.

Kohtauksen jälkeen pääsimme hiljalleen takaisin raviin, ja opettaja muistutti pitämään ohjat käsissä ja vaatimaan Pertsaa liikkumaan sellaisessa ravissa, jossa sen sai hallittua. Hetken aikaa Pertsa tuntui kiikkuvan toisen räjähdyksen partaalla, mutta hiljalleen taisi uskoa, että välillä voisi käyttäytyäkin. Vaikka opettaja oli kehunut toimintaani pömelikohtauksessa, tönkköönnyin itse melkein koko lopputunnin ajaksi suolapatsaaksi. Koska en ollut nähnyt syytä kohtaukselle, en voinut myöskään varmistua siitä, ettei toista tulisi. Inhotti jäädä ylivarovaiseksi, mutta minkäs arkajalka itselleen mahtaa. Pääsimme kuitenkin työstämään niin kevyessä kuin harjoitusravissa pääty-ympyröitä. Asetukset menivät edelleen hyvin jähmeästi, ja Pertsa alkoi painaa ohjille melkoisesti. Pohkeita en juuri tohtinut käyttää, sillä pelkäsin hevosen räjähtävän pienestäkin ylimääräisestä avusta. Välillä meno meinasi mennä vetokilpailuksi, kunnes muistin alkaa käyttää ikään kuin sähköttäviä pidätteitä, joita vastaan ratsuni ei voinut jäädä vetämään. Hiljalleen Pertsa jäi paljon tasaisempaan ja rauhallisempaan raviin, jolloin uskalsin itsekin hengittää. Opettaja jatkoi edelleen sinnikkäästi perusvirheideni korjailua. Pääongelmat olivat juuri ryhdissä ja käsissä. Kumman helposti se käsi aina aukenikin nyrkistä.

Ensimmäinen laukkatehtävä sovellettiin meille turvalliseksi eli nostin pääty-ympyrän toiselta puoliskolta oikean laukan, jossa menimme ympyrän pari kertaa. Aluksi laukka ei meinannut nousta, vaan apuni saivat Pertsan vain kiihdyttämään. Sorruin ajamaan hevosta kiitoravista laukkaan, mistä opettaja huomautti ja palautti meidät takaisin hallittuun raviin ennen kuin mitään laukannoston tapaistakaan sai yrittää. Lopulta oikea laukka alkoi nousta, ja laukassa Pertsa oli itse asiassa ihan mukava. Jännitin kyllä hieman edelleen, mutta onneksi aika turhaan. Laukasta Pertsa siirtyi helposti raviin, mutta tahtoi jäädä kiireiseksi, jolloin sain taas rauhoitella sitä hyvän tovin. Koska olin päästänyt Pertsan etupainoiseksi, se sai aina vietyä minutkin etukenoon. Keskivartalon lihakset, missä olette?

Seuraavaksi otimme pohkeenväistöjä keskihalkaisijalta uralle. Teimme niitä käynnissä ja ravissa vasemmalle sekä oikealle vain ravissa. Suurin ongelmani oli saada pidätteet läpi, jotta Pertsa olisi kuunnellut väistöapuni. Käynnissä sain ratsun sen verran haltuun, että opettaja oli tyytyväinen hyviin askeliin. Ravissa sen sijaan oli tuskaisaa. Pidätteet eivät menneet läpi, ja Pertsa kipitti karkuun. Opettaja neuvoi ottamaan selvemmät pidätteet, mutta en vain saanut toivottua lopputulosta juuri mitenkään. Lopulta kunnon jämäköillä pyynnöillä Pertsa malttoi ottaa muutamia järkevämpiä raviväistöaskeleita molempiin suuntiin. Niinä hetkinä hevonen loksahti mukavasti oikeinpäin ja tuli kevyeksi ratsastaa. Harmi vain, ettei niitä hetkiä ollut montaa.

Väistöjen jälkeen otimme vielä vasenta laukkaa samalla tavalla kuin aiemmin eli pääty-ympyrän toiselta puolikkaalta nosto ja sitten kierros tai pari laukassa ennen raviin siirtymistä. Aluksi laukannostot eivät taaskaan ottaneet onnistuakseen, mutta tällä kertaa en jäänyt ajamaan Pertsaa, vaan rauhoittelin ravin uutta yritystä varten. Tämän seurauksena Pertsa tulikin paremmin kuulolle, ja saimme lopulta pari aika hyvää laukannostoa, jossa laukka nousi selvästi takaosalla ja pari askelta noston jälkeen kulki vielä hienosti ylämäkeen. Sitten oma pakkani hajosi, ja Pertsakin antoi periksi siinä vaiheessa. Oli kuitenkin kiva saada nämä muutamat hyvät hetket, kun tuntiin oli mahtunut harmillisen paljon muuta sähellystä.

Loppuverryttelyssä taisin olla jo melkein muuttunut suolapatsaasta kohtuullisen rennoksi ratsastajaksi, ja Pertsakin noudatti esimerkkiäni kulkien rauhassa. Opettaja tsemppasi sanomalla, että rentouduin koko ajan tunnin loppua kohti ja ratsastin alun jännityshetkestä huolimatta silti aika päättäväisesti. Pertsaan en tosiaan tällä kertaa saanut otetta, mutta se väläytti kuitenkin muutamia hienoja hetkiä, joiden perusteella saatoin hyvin uskoa sen olevan varsin näppärä ratsu reippaan kuskin kanssa. Se ei tainnut kovin arvostaa minun jännittynyttä ratsastustani ja käyttäytyikin sen mukaisesti. Totesinkin huvittuneena opettajalle, että tällaisten tuntien aikana on varmasti monen vaikea uskoa, että olen oikeasti ratsastanut jo pidempään kuin pari hassua tuntia alle. Aina ei voi mennä putkeen, mutta onneksi niistä kehnoimmistakin kerroista voi oppia jotain.

Vinojen lähestymisten harjoittelua

Perjantain toinen ratsastukseni meni tuttuun tapaan pienryhmätunnilla, jolla oli vuorossa puomeja. Neljän ratsukon tunnille opettaja oli pistänyt minulle Epperin. Arvelin tunnin sujuvan ihan hyvin, mikäli saan Epperin liikkumaan vähänkään reippaasti. Samalla mietiskelin, ovatko nämä ratsut samalla meidän ensi viikon estetuntimme valinnat. Puomitunnin aiheena oli joka tapauksessa vinojen lähestymisten harjoittelu, jota puolestaan jatkettaisiin luonnollisesti varsinaisella estetunnilla.

Ennen siirtymistä vinojen lähestymisten pariin tulimme ravissa suoraa puomilinjaa, jossa oli kuusi puomia aina kahden pareissa. Tavoitteena oli tulla suoraan ja tasaisesti aivan kuin puomeja ei olisikaan. Muualla sai tehdä tarpeen mukaan sitä, minkä aiheelliseksi koki. Epper oli ehtinyt olla päivän ensimmäisellä tunnilla, joten sillä oli useamman tunnin lepo alla. Niinpä se ei ollut alussa reippaimmillaan, vaan vaati nohitusta. Toisella pitkällä sivulla se hetkittäin esitti aika mukavaa ravia, mutta puomisuoralle käännyttäessä kaarre ja ilmeisesti häseltämiseni veivät ponnekkuutta. Loppujen lopuksi pääsimme puomilinjaa aika kivasti suoraan, mutta paikoin Epper hieman hyytyi puomeja ylittäessä. Opettaja muistutti komentamaan ajoissa Epper liikkumaan hyvin ja muistamaan antaa sen tehden työt, kun se liikkui. Keskityin olemaan rento, mutta tuntumalla Epperin toimiessa hyvin, jolloin saimme hyviä hetkiä molempiin suuntiin.

En luottanut sanalliseen kykyyni selittää tehtäviä, joten tein tuollaisen mystisen piirroksen. Ensimmäiseksi tulimme siitä tehtävää 1 eli ravipuomeja, jotka olivat vinossa. Ohjeena oli tulla keskeltä hevonen mahdollisimman suorana pitäen. Vasemmassa kierroksessa ensimmäiset puomit olivat hankalia, sillä Epper tahtoi hieman oikaista eli lähteä vasemmalle ennen aikojaan. Puomienkin aikana se vähän pyrki valumaan vasemmalle, mikäli annoin sen tehdä sen. Sen sijaan toiset puomit menivät kuin vettä vain, ja pääsimme niidenkin jälkeen jatkamaan vielä suorana helposti ennen kuin käänsin Epperin uralle. Oikeassa kierroksessa molemmat ravipuomit ylittyivät helposti. Liekö Epper hoksannut homman jujun vai minä tsempannut. Joka tapauksessa tässä kierroksessa en huomannut ongelmia kummankaan käännöksen aikana.


Kakkostehtävässä puomit pidettiin pitkän sivun suuntaisesti, mutta ne eivät olleet kohdikkain toisiinsa nähden, vaan hieman eri kohdissa. Opettaja kertoi sen mahdollisesti aiheuttavat ongelmia hevosille, joille puomit näkyisivät tällä tavalla hieman optisena harhana. Siksipä saikin olla tarkka, jotta hevosen sai puomien yli keskikohdasta. Epper ei piitannut puomien vinoudesta, vaan puksutti muitta mutkitta suorana puomien läpi. Sen sijaan se yritti kyllä kovasti viimeistään toisien puomien aikana huilailla, sillä niille sattui muutamia töksähtäviä askelia Epperin hyytyessä. Tämän jälkeen heräsin taas tarkkailemaan, että Epper liikkui, jolloin sain korjattua hieman aiemmin, mikäli Epper yritti hidastaa. Näin pääsimme molemmat puomit taas paremmin yli. Kolmostehtävässä jatkettiin vielä ravissa tullen nyt vinoittain olevia puomia suoralla linjalla. Alussa molemmissa suunnissa ensimmäiset puomit tahtoivat mennä aavistuksen verran ulos liiraten, mutta sain Epperin aina suoraksi muiden puomien ajaksi. Opettaja huomautti Epperin myös hieman nojaavan ulkolapaansa, mikä selitti painamisen. Tein ulko-ohjalla kohottavia puolipidätteitä ja vartioin ulkopohkeella, jolloin Epper alkoi kantaa ulkopuoltaan. Näiden korjauksien avulla puomit ylittyivät jälleen mukavan suoraan.

Seuraavaksi tulimme tehtävän numero 4 laukassa. Tehtäväpiirroksessa on piirretty vasemman kierroksen kulku, mutta tulimme tehtävää molemmista suunnista. Vaikeimpia tällä kertaa olivat pääty-ympyröillä olleiden puomien ylittäminen. Laukka ei lähtenyt rullaamaan kunnolla, enkä saanut käännettyä Epperiä kunnolla. Niinpä ympyrä oli kaikkea muuta kuin ympyrä, ja kolme viimeistä askelta puomille vaikka millaisia. Jäin tyhmästi näpertelemään sisäohjan kanssa, kun oikeasti minun olisi pitänyt pistää Epper ruotuun ulkoavuilla. Homma parani hieman, kun älysin ajatella ympyrää koko ajan, jolloin aloin kääntää ajoissa enkä yhtäkkiä vääntänyt Epperiä kohti puomia. Suora sen sijaan meni hyvin. Puomien väleihin tuli pääsääntöisesti tasaiset neljä laukka-askelta eikä Epper enää tässä vaiheessa jaksanut juuri mutkitella. Tosin keskittymiseni herpaantui viimeisen puomin jälkeen, jolloin Epper pääsi hieman valumaan seinää kohti. Unohdinpa muutamia kertoja myös pyöräyttää tehtävän loppuun toisen pääty-ympyrän, hups.

Lopuksi tulimme vielä kertaalleen puomiradan aloittaen vasemmassa kierroksessa. Ykköspuomi ylittyi hyvin, mutta laukka ei vaihtunut siinä toivotusti. Päätin yrittää vaihtoa lennosta, mutta se ei onnistunut, ja kakkospuomi tuli vastaan. Sen jälkeen Epper viimein viitsi vipsauttaa itsensä vasemmasta laukasta oikeaan. Kolmospuomilla piti taas saada laukanvaihto aikaan, mutta tällä kertaa etupää taisi vaihtaa takapään jäädessä matkasta. Pusersin vaihtoa lennosta, mutta suoran linjan puomit tulivat vastaan. Epper oli kerännyt virtaa vaihtoyrityksistäni, jolloin huomasin olevamme reippaamassa laukassa. Ehdin ensimmäisessä välissä hihkaista opettajalle, että tulemme nyt välit neljän sijasta kolmella askeleella. Epper venytti laukkaansa hyvin, ja pääsimmekin välit ihan järkevästi kolmellakin askeleella. Epper sai myös kavionsa oikeaan järjestykseen, kun olimme päässeet suoralta pois, ja pyysin sitä vaihtamaan sekamelskalaukkansa vasempaan.

Ennen loppuraveja opettaja komensi meidät vielä laukkaamaan vasemmassa kierroksessa kunnolla eteen. Otin kevyen istunnan ja patistin Epperin liikkeelle. Se lähti ihan mukavasti, mutta valui samalla etupainoiseksi. Sitten opettaja käski ottamaan laukkaa kiinni ja tekemään lävistäjällä lennosta laukanvaihdon vasemmasta laukasta oikeaan. Ohjeena oli tehdä puolipidäte, asettaa oikealle ja vaihtaa. Taisin ottaa puolipidätteen epämääräisesti, sillä ehdimme lävistäjää myöten pitkälle sivulle ja siitä kaarteeseen ennen kuin Epper huomasi vastalaukan ja vaihtoi viimein oikeaan. Vaikka vaihto oli kaukana sujuvasta, tuli se kuitenkin, ja sain olla tyytyväinen Epperiin. Opettajalle totesinkin, että Epper pitäisi saada reippaaseen, mutta hallittuun laukkaan siten, ettei se valu etupainoiseksi, mikäli sillä haluaa kunnon vaihtoja. Epperhän osaa vaihtaa ihan hyvin laukan askeleessa, jos nämä edellytykset täyttyvät.

Loppuraveissa annoin Epperin mennä omaan tahtiinsa hieman pidemmällä ohjalla. Kovin suuria menohaluja sillä ei enää ollut, mutta ei sitä onneksi enää tarvinnut kummemmin patistella liikkumaankaan. Loppukäynnit hurahtivat sopivasti maasta käsin, kun kannoin puomeja yhteen kasaan. Tunnista jäi hyvä fiilis. Vaikka tehtävät eivät menneetkään kuin ajatuksen voimalla, ne sujuivat kohtalaisen mukavasti tekemällä. Epperiä sai ratsastaa, mutta missään kohtaa ei iskenyt epätoivoista oloa saati halua luovuttaa. Epper mennä puksutti, kun kerroin sille, minne ja missä askellajissa. Tämän perusteella voisi olla järkevää hypätä sillä ensi viikon estetuntikin, mutta opettaja päättäköön, millä ratsulla sitten menen.

Köpöttelyä maastossa

Perjantain hevostelut alkoivat Easyllä, kun pääsin sen kanssa käyntimaastoon. Koska moisesta reissusta ei juuri paljon irtoa järkevää kirjoitettavaa, otin reissulleni mukaan kameran ja tallensin muutamat pätkät jutteluani ja näkymiä. Artikulointini on mitä on ja kamerakin heiluu, mutta eiköhän tuosta jotain selvää saa.

Ei hullumpaa hyppelyä

Tallinmäen viikon toisen tunnin sain torstaille, ja luvassa oli neljän ratsukon kavalettitunti. Ratsukseni sain Melban, jolla en olekaan taas hetkeen mennyt. Muistelin kuitenkin Melban olevan ihan näppärä ratsu, joka myös hyppää kohtuullisesti. Alkuverryttelyksi kävimme pienen peltolenkin ensin käynnissä ja sitten kiekan vielä ravaten. Melba pysytteli tiiviisti letkaa johtaneen ponin hännillä ja liikkui siten mutkattomasti. Vielä kentälle päästyämme ruuna koetti pysytellä toisten hännissä kiinni ja tehdä, mitä nekin tekivät ennen kuin sain kerrottua sille, että nyt voisi alkaa kuunnella minua niiden sijasta. Kentällä ravasimme vielä molempiin suuntiin ja ylitimme pari kertaa maapuomin. Asetukset eivät meinanneet mennä läpi, mutta puomi ylittyi järkevästi.

Laukassa tulimme pari kertaa molemmista suunnista kavaletin yli tehden ensin ison ympyrän ja sitten pienemmän. Oikea kierros oli helpompi, sillä vasemmassa kierroksessa Melba yritti puskea ulos. Tälle puolelle en ollut saanut myötäasetusta läpi saati ulkoapujani toimimaan, minkä Melba huomasi ja hyödynsi. Osuimme kuitenkin kavaletille aika järkevästi, joten laukka ainakin pyöri sen verran, ettei se enää tuottanut ongelmaa. Lopulta myös kääntäminen toimi, kun muistin olla jäämättä kiinni pusertamaan, vaan pyysin ja rentouduin. Edes pienemmällä ympyrällä ei tullut kummempia kääntöongelmia, vaikka arvelin sille osuvan kaikki pulmat.

Ennen rataa hyppäsimme kahden kavaletin innarisarjaa (ratapiirroksen numerot 3a, 3b) jatkaen siitä samalla linjalla olleelle pystylle (numero 4), lävistäjällä olleita kahta pystyä (numerot 5 ja 6) sekä kaarevaa linjaa (numerot 1 ja 2). Innarisarjaa ja sitä seurannutta pystyä tultiin vasemmassa kierroksessa, jolloin pari ensimmäistä lähestymistä menivät siten, että Melba pääsi puskemaan vasen lapa edellä eikä tiestä tullut kovin suoraa. Niinpä hyppykohtakin oli vähän mitä sattuu. Yksittäiselle pystylle pääsimme kuitenkin järkevästi. Lopulta sain myös tuotua Melban järkevämmin ensimmäiselle kavaletille ja annettua sen mennä tehtävän rauhassa läpi. Silloin olikin vaivatonta olla mukana ja jatkaa suorana vielä pystylle ja jopa sen jälkeen.

Lävistäjällä olleita pystyjä tultiin samoin vasemmassa laukassa. Ensin reittivalinta meni vähän kehnosti, sillä tulimme jo ensimmäisen esteen liian oikealta. Jouduin silloin korjaamaan ennen toista estettä, jolloin laukan vaihtuminen hypyssä vasemmasta oikeaksi jäi haaveeksi. Sain kuitenkin korjattua reitin samoin kuin tuotua Melban toisenkin hypyn jälkeen hyvällä tiellä, mutta laukka ei silti vaihtunut. Onneksi se ei ollut päätehtävänä, vaikka olisihan se ollut kiva onnistua siinäkin. Kaarevaa linjaa tulimme vielä oikeassa kierroksessa tavoitteena saada kakkosesteellä laukka vaihtumaan. Tie pystyltä okserille tuli ihmeen helposti ratsastettua hyvin, mutta ensimmäisellä kierroksella laukka ei vaihtunut. Toisella yrittämällä olin jo paremmin hereillä samoin kuin Melba, jolloin saimme laukan oikeasta vasemmaksi.

Lopuksi tulimme vielä radan, jolle lähdimme oikeassa laukassa. Ykkösesteelle pyysin Melbaa lähtemään hieman kauempaa, sillä muutoin olisi ollut luvassa töksähtävä hyppy. Melba totteli hienosti, ja pääsimme ykkösen isommalla loikalla yli. Samalla vauhdilla kakkosokseri ylittyi hyvin, ja laukka vaihtui oikeasta vasempaan. Sarjalle tie oli ihan ok, mutta askeleet eivät passaaneet, joten ylitykset eivät olleet sujuvimpia. Sain tsempattua ennen nelospystyä, mutta erehdyin askelissa ja yritin taas pyytää Melbaa kauempaa hyppyyn. Tällä kertaa aikaa oli vielä hyvään askeleeseen, jonka Melba ottikin. Esteelle viisi tulimme myös hyvällä tiellä, mutta laukka pääsi venähtämään välissä. Tuloksena oli noin kolme ja puoli askelta ennen kuutosta, jolloin laukkakaan ei päässyt vaihtumaan. Toisella yrittämällä paikkasin suurimmat virheeni, ja Melba meni radan aika kivasti. Laukkaa sai tosin vähän vartioida ja välillä pyytää Melbaa eteen, mutta nyt laukat vaihtuivat emmekä sattuneet kovin hassuihin ponnistuspaikkoihin.

Saimme ottaa radasta vielä uusintana esteet 5 ja 6, jotta niiden väliin saataisiin sujuvammat neljä askelta. Opettaja neuvoi ottamaan laukkaa vähän lyhyemmäksi ajoissa ennen viitosestettä ja tarvittaessa jarruttamaan sen jälkeen. Melba oli hyvin kuulolla, jolloin väliin meni sujuvat neljä askelta, ja laukkakin vaihtui hypyn aikana vasemmasta oikeaan. Melba alkoi tässä vaiheessa olla ihanasti kuulolla ja liikkuikin paremmin eteen. Alkutunnista olin vähän miettinyt, mitä hommasta puskemisen takia tulee, mutta onneksi se ei pahentunut, vaan piirun verran korjaantui. Vaikka Melba ei ihan liitokavio ollutkaan, ei sitä onneksi joka hetki tarvinnut puskea eteenpäin. Pääsääntöisesti se liikkui ihan hyvin itse, kunhan muistin ratsastaa, en matkustaa. Oli myös kiva huomata, että Melban ajatukset hyppypaikoista menivät pääsääntöisesti yksiin minun mietintöjeni kanssa, niin en sitten esittänyt sukelteluita tai myöhästymisiä tällä kertaa.

Loppuraveissa houkuttelin Melbaa venyttämään eteen ja alas. Tämän onnistumiseen vaadittiin selviä asetuksia ja taivutteluita ennen kuin Melba malttoi lakata pälyilemästä pää korkealla. Kun Melbaa sai rentoutumaan, tuli ravistakin samalla paljon letkeämpää. Hetkittäin Melba tuntui jäävän sisäohjaan kiinni, jolloin tiesin selvästi, etten ollut saanut pohjeapujani rehellisesti läpi. Onneksi pienellä houkuttelulla Melba aina lopuksi antoi periksi. Koulutunnilla olisin varmasti ollut hätää kärsimässä asetusten kanssa, mutta esteillä jaksoin tsempata itseäni saamaan hevosen oikeaan suuntaan. Muutoinhan olisi jäänyt kiva hyppy kokematta, ja sehän ei olisi käynyt päinsä. Olin aika yllättynyt siitä, että loppujen lopuksi tunti ei mennyt yhtään hullummin. Kertaakaan ei tullut sellaista harmitusta, että se olisi vienyt ilon. Pienet pulmat ratkesivat kuitenkin sen verran kivuttomasti, että hymisin tyytyväisyydestä. Jes, lisää tällaista!

Askellajeista yksi hallussa

Keskiviikon vakiotunnilla oli mukavasti vain kuusi ratsukkoa. Opettaja oli jakanut minulle Jussin, joten sain hieman intoa kouluvääntöön, vaikka olisin jo kolmen viikon putken jälkeen toivonut jotain muuta. Onneksi ensi viikolla onkin jo kavalettien vuoro ja sitten esteiden. Tunnin treeniaiheena olivat takaosakäännökset, ja laukassa puolestaan haettiin vähän lyhyempää menoa takaosakäännöksiä ajatellen.

Takaosakäännöksiä tehtiin molemmilla pääty-ympyröillä, jotka muutettiin tötteröiden avuilla neliöiksi. Neliön kulmissa sitten haettiin käyntiä lyhyemmäksi vähän kokoamista ajatellen ja sitten käännyttiin takaosakäännöksen avulla. Aluksi hurautin käännökset turhan vauhdikkaasti, kun olin jättänyt kuulematta kokoamisajatuksen. Opettajan ohjeiden avulla sain sitten haettua Jussin aika lyhyeen käyntiin, josta oli helpompi lähteä tekemään takaosakäännöstä. Niiden tekeminen tuntui sujuvammalta oikeassa kierroksessa, jossa Jussi kääntyi helpommin. Vasemmassa kierroksessa tuntui paljon vaikeammalta saada etuosaa kääntymään. Jussi yritti myös siinä kierroksessa selvemmin kävellä pidätteiden läpi, jolloin en saanut käyntiä kovin helposti lyhennettyä. Lisäksi sisäpohje tahtoi unohtaa varmistaa sen, ettei Jussi päässyt horjahtamaan käännöksessä sisälle, vaan säilytti itse tasapainonsa kääntymisessä.

Ravissa takaosakäännöksiä sai tehdä vähän enemmän ajatustasolla tai ainakin näin itse sovelsin. Käynnissä Jussi oli kyllä liikkunut pyöreällä kaulalla, mutta ilman takaosaa, jolloin se oli sangen raskas edestä. Ravissa sen sijaan se alkoi kantaa itseään paljon paremmin ja muuttui rutkasti kevyemmäksi edestä tuntumalla pysyen. Niinpä takaosakäännösmäiset kulmat menivät paremmin, vaikka raviakin olisi voinut lyhentää paremmin. Ravasimme myös ihan koko uraa seuraten ympyröitä pyöritellen. Opettaja muistutti korjaamaan samalla istuntaa ja varmistamaan, että Jussi asettuu rehellisesti eikä vain syvennä pyöreyttään huijaten siten. Sisäpohje pääsi hyvin tässä vaiheessa käyttöön, jolloin asetukset alkoivat mennä paljon paremmin läpi, ja Jussi oli taas rehellisemmin molempien ohjien tuntumalla.

Laukkaa treenattiin puolestaan pääty-ympyrällä, jota ratsastettiin lyhyemmässä laukassa hieman neliönä takaosakäännöstä ajatellen. Laukassa Jussi oli taas yhtä raskas kuin käynnissä. Koetin saada takapäätä töihin, mutta jotenkin pyyntöni eivät menneet kovin läpi. Opettaja neuvoi pitämään oikeassa kierroksessa myötäasetus ja hakemaan takapäätä vähän sisemmäs. Kun sain tätä läpi, Jussi kantoi itseään hetkittäin paremmin. Vasen kierros tökki edelleen, ja Jussia sai tosissaan houkutella kääntämään ulkopuolta neliöllä ratsastaessa. Oikeassa kierroksessa kääntyminen sujui paremmin, mutta Jussi keikahti hyvien hetkien jälkeen nopeasti takaisin etupainoiseksi, kun en saanut ratsastettua sitä rehellisesti työskentelemään. Opettaja ohjeisti hakemaan Jussia vähän lyhyemmäksi, ja hetkittäin tuntui, että käteni ennemmin irtoavat kuin Jussi lyhenee. Pohkeita olisi siis saanut käyttää rutkasti enemmän, että hevosen takaosakin olisi lähtenyt liikkeelle. Oman istunnankin kanssa tuntui olevan vaikka mitä pulmaa. Keskeisin oli se, että kun yritin suoristaa alaselän notkon, ylävartaloni kippasi eteen. Kroppa tuntui junnaavan vastaan niin, etten pystynyt sekä istumaan ryhdikkäästi että korjaamaan notkoa. Istuntani tuntuikin hetkittäin hyvin jäykältä, mikä varmasti vaikeutti Jussin selän käyttämistä.

Loppuraveissa Jussi kulki taas ihanan rennosti. Tavoitteena oli saada hevosia venyttämään eteen ja alas, minkä Jussi teki pääosin hyvin. Hetkittäin Jussi tosin lähti venyttämään itseään pitkäksi unohtaen kantaa itseään, jolloin opettaja huomautti korjaamaan menoa. Kun Jussi venytti itseään kantaen, kulki se taas paljon tasapainoisemmin eikä etupainoisuudesta ollut tietoakaan. Samalla niinä hetkinä Jussin askel tuntui kevenevän ilman, että vaikutin siihen itse. Opettaja pyysikin ottamaan muutaman kerran pitkille sivuille askeleenpidennystä rento muoto säilyttäen. Jussi lähtikin näihin aika mukavasti, jolloin sain syyn hangonkekseillä selässä. Tuntuuhan se kerrassaan makealta, kun hevonen tekee oman osuutensa niin kuin pitää. Vielä kun olisin saanut samaa tunnetta laukkaan, niin varmaan hymyilisin vieläkin. Tällä kertaa se jäi kuitenkin puuttumaan. Ensi kerralla enemmän pohkeita ja parempaa istuntaa, niin eiköhän yhden askellajin hallinta toivottavasti vielä joskus muutu niiden kaikkien kolmen hallitsemiseksi.