Kannustamista kavaleteilla

Neljän päivä tallitauko hurahti ihmeen kivuttomasti, mutta silti oli todella kivaa palata takaisin tallille keskiviikon vakiotunnin pariin. Tuntisuunnitelman mukaisesti luvassa oli kavaletteja, ja ratsukseni niille sain Rappenin. Norjalaisherra on jostain syystä alkanut melkoisen epävarmaksi niin puomeilla, kavaleteilla kuin esteillä. Olen joskus tunneilla seurannut ihmetellen sen epävarmaa menoa, sillä aikaisemmin se on ollut hyvin innokas ja aika rohkeakin hyppääjä. Niinpä yritin varustautua tunnille rohkealla ja kannustavalla asenteella, jotta pääsisimme tehtävistä kunnialla läpi.

Alkuverryttelyssä testasimme ensin nopeasti käynnissä, että hevonen oli kuulolla. Rappen liikkui mukavasti ja tuntui omalta itseltään, joten pääsimme siirtymään raviin. Ravissa ratsastettiin pääty-ympyrät minikavalettien yli sekä suoralla linjalla puomien yli. Ensimmäisen kavaletin Rappen ylitti töksähtäen tuijottaen sitä kuin se olisi ollut sapelihammastiikeri. Toisella yrittämällä se meni helpommin yli, mutta jännittyi selvästi. Pyrin olemaan sen tukena, mutta taisin kuitenkin vähän itsekin jännittää, miten se menisi niistä yli. Hiljalleen meno kuitenkin parani eikä Rappen enää jaksanut ihmetellä kavaletteja saati puomeja, jolloin aloin luottaa sen toimivan vähän varmemmin. Sitä myöten taisin itsekin malttaa rentoutua paremmin, mikä taas osaltaan auttoi Rappenia olemaan jännittämättä niin paljoa.

Seuraavaksi jakauduimme pääty-ympyröille ja laukkasimme vasemmassa kierroksessa sillä ollutta kavalettia laskien mielessä viimeiset kolme askelta ennen hyppyä. Rappen puski laukassa vallattomasti sisälle enkä muka saanut sitä kontrolliin. Samaa oli tapahtunut jo ravissa, ja olinkin sitä muka korjaillut. Näemmä aika kehnosti, kun vauhdin lisääntyessä ongelmakin vain paheni. Laukka ei muutenkaan rullannut ihan sujuvasti, vaan oli jotenkin huteraa. Muutamia kertoja Rappen pudotti raville kavaletilla, mutta muutoin laukka alkoi sujua paremmin, jolloin laskemisetkin onnistuivat. Sain myös kertaalleen pyydettyä Rappenin venyttämään askelta, jolloin pääsimme kavaletin laskujeni mukaan oikein. Muutoin onneksi saimme tultua sille niin, että rytmi pysyi pääsääntöisesti tasaisena eikä viime hetkellä tarvinnut tehdä korjauksia.

Sitten pääsimme tulemaan oikeassa laukassa piirroksen numeroita 1-4 putkeen. Rappen tahtoi puskea edelleen aikalailla sisälle, joten reitti ensimmäiselle kavaletille oli vähän kehno. Yli kuitenkin päästiin, joskin tuijottamalla. 13 metrin suoran linjan ristikoille vauhti kiihtyi, mutta väliin saatiin silti aina survottua toivotut neljä askelta. Kertaalleen tosin sisään taidettiin tulla ravilla. Tehtävän päättänyt kavaletti ylittyi kuitenkin suoran linjan jälkeen kohtalaisen maltillisesti, ja sain laskettua sillekin vaaditut kolme askelta ennen hyppyä samoin kuin ensimmäiselle kavaletille oli pitänyt tehdä. Meno ei kuitenkaan ollut tasaista, vaan Rappenia sai rauhoitella sekä samalla muistaa olla edelleen säilyttämässä laukka. Oma ratsastamiseni ei varmaankaan tämän seurauksena ollut tasaisinta, mutta onnekseni muistin kehua Rappenia joka välissä, kun se sen ansaitsi. Oli vain kurjaa nähdä, kuinka se otti niin paljon stressiä niin helpoista tehtävistä.

Vasemmassa laukassa tulimme puolestaan kavaletit A-D samalla ajatuksella kuin oikeassa kierroksessa eli kolme viimeistä laukka-askelta laskemalla. 17 metrin suoran linjan väliin piti puolestaan hevosesta riippuen saada viisi tai kuusi askelta, meillä Rappenin kanssa viisi oli sopivin. Vaikeudet kasautuivat tällä kertaa ensimmäiselle kavaletille. Kahteen kertaan Rappen kielsi sen eteen ja pyrki luistamaan oikealta karkuun. Olin kuitenkin skarppina enkä päästänyt sitä pois. Siinä sitten steppailimme tovin, kun Rappen koetti paeta, ja minä taas nohitin sitä kannustavasti eteenpäin. Melkoista luikertelua se oli, mutta ihmeen hyvin sain oltua rauhallinen ja silti päättäväinen. Kovasti Rappen tuntui epäröivän ja jopa ehkä pelkäävänkin, kunnes se lopulta keräsi rohkeutensa rippeet ja meni kavaletin yli. Sen jälkeen saimmekin tulla sen vielä uudelleen heti perään, jotta ylitys olisi sujuvampi. Muistin taas kehua Rappenia, kun se hienosti kohtasi jännittävän kavaletin ja ylitti sen. Suoralla linjalla vaivasi sama pulma kuin toisessa suunnassa eli vauhti tahtoi vähän kiihtyä. Puolipidätteiden ja myötäämisten kautta Rappen kuunteli aina vähän, mutta tahtoi silti päästä hieman ampaisemaan. Väli silti meni viidellä askeleella, mutta ei kovin samanmittaisilla askelilla. Toinen kavaletti ei puolestaan enää aiheuttanut ongelmia, vaan se yli päästiin korkeintaan pienellä jarrutuksella tai vilkaisulla. Loppuun saimme vielä uusia pelkän suoran, jotta pelottava kavaletti ei saisi Rappenia ampaisemaan, vaan se voisi rauhassa ottaa linjan omana tehtävänään. Tämä auttoi, ja Rappen meni suoran linjan sangen rauhallisesti aikaisempaan verrattuna.

Loppuraveissa houkuttelin Rappenin pyöristymään ja rentoutumaan parhaansa mukaan. Hetkittäin se sortui kipittämään, mutta pidättelin sen hiljalleen maltillisempaan menoon, jolloin se malttoikin kulkea asiallisemmin. Järkevästi ravihetkestä siirsin sen sitten käyntiin ja opettajan kehoituksesta taluttelin loppukäynnit maastakäsin kavaletteja ylittäen. Välillä Rappen yritti stopata, mutta kannustusten ja kehujen avulla se lopulta asteli kavaletin yli melkein kuin ennen vanhaan. Oli hienoa nähdä, kuinka se yritti kuitenkin parhaansa. Silti suretti ja ihmetytti se, mitä kummaa sille on sattunut. Itse osasin vain arvailla, että joko Rappenilla on ollut jokin kivulias kokemus esteillä, mikä on saanut sen kokemaan homman epämiellyttävänä tai sitten sillä parhaillaankin on jokin vaiva, joka tekee hyppäämisestä ikävän kokemuksen. Toivottavasti asia saadaan selvitettyä, sillä Rappen tuskin huvikseen keksii tällaisia tempauksia.

Kontrollia esteiden välissä

Viikon toinen vakiotuntini eli perjantain pienryhmätunti vaihtuikin C-B-tuntiin, sillä olisin ollut ainoa pienryhmätunnille tulossa ollut ratsastaja. Onneksi toiselle tunnille mahtui, joskin olisin mennyt siihen joka tapauksessa. Ajattelin nimittäin huvikseni testata, millaisella mallilla ratsastusleirikuntoni on eli kuinka hyvin jaksan mennä kaksi tuntia päivässä. No, vielä en päässyt sitä testaamaan, mutta onneksi päivän ainoaksi jäänyt ratsastuskerta oli estetunti. Ratsukseni sain Potterin.

Tunnin tarkoituksena oli muistaa ratsastaa myös esteiden välillä niin, että hevonen on silloinkin hallinnassa. Alkuverryttelyn jälkeen siirryimme ensin puomitehtäviin. Tulimme viereisen piirroksen suoraa linjaa puomeina. Ensin tultiin ravissa, siirrettiin ensimmäisten puomien jälkeen käyntiin ja sitten ennen toisia puomeja uudelleen takaisin raviin. Meillä jarrutusmatka venyi Potterin kanssa likelle toisia puomeja ja saimme juuri ja juuri siirryttyä käyntiin ennen kuin jo piti ehtiä siirtyä raviin. Sentään puomit ylittyivät ihan hyvin, vaikka pidätteet eivät nyt niin nätisti läpi menneetkään. Seuraavaksi tulimme linjaa pari kertaa siten, että ensimmäisten puomien jälkeen pyöräytettiin ravissa ympyrä ennen kuin jatkettiin toisille puomeille. Se sentään meni ihan hyvin, vaikka oma istuntani tuntui huteralta. Potter tahtoi pysyä lyhyessä ravissa, vaikka opettaja kehotti hakemaan isompaa ravia. Unohdan muka heti, miten rauhallisempaa hevosta ratsastetaan, jos en mene niillä hetkeen.

Seuraavaksi ensimmäiset puomit pysyivät edelleen maassa, mutta toisten puomien keskimmäinen nousi minipystyksi. Ensimmäiset puomit tultiin edelleen ravissa ja jatkettiin ympyrälle, jossa nostettiin laukka ja hypättiin pysty. Ravipuomit olivat edelleen ok, mutta laukannostot ympyrällä aika tahmeita ja pomppuisia. Miniesteelläkin ehdin sitten muka istahtaa kesken hypyn alas. Toistojen myötä sain vähän parannettua istuntaani, mutta laukka ei vieläkään noussut riittävän napakasti. Potter oli vähän hitaalla tuulella enkä muka keksinyt, miten sen olisi saanut innostumaan tehtävästä. Opettajalta tuli kommenttia saada pohkeita taaemmas ja kiinni hevosen kylkiin, mutta vaikeaa oli taas. Kevyessä istunnassa sain tätä vähän toteutettua, mutta alas istuessa ei oikein ottanut onnistuakseen. Edelleen tuntuu, että tarvitsisin jotkin tyynyt polviin auttamaan jalkoja pysymään siten, että pohkeet ovat taaempana ja kyljissä tuntumalla. Niin tai sitten vain vetreämmät jalat. Tai paremman istunnan. Kas, minulla onkin monta joululahjatoivetta valmiina jo ensi joulua varten, hah.

Tämän jälkeen tulimme linjaa siten, että molemmat puomit olivat nyt pieniä pystyjä. Nyt tulimme ensimmäiselle esteelle laukassa ja käytimme hevosia ympyrän aikana hetken ravissa, jonka jälkeen nostimme heti laukan. Tärkeintä oli, että hevonen oli kuulolla ja teki pyydetysti. Ensimmäisen esteen kanssa oli vähän ongelmia siinä, että tulimme liian lähelle. Sitten tajusin ponnistella Potterin parempaan laukkaan, jolloin este ylittyi ihan hyvin. Ympyrällä sain toppuutella melkoisesti ennen kuin Potter suostui ravaamaan. Laukka sentään nousi nyt vähän paremmin. Harmitti kuitenkin, sillä tehtävän aikana ei tullut suurempia onnistumisia siinä, että Potter olisi kuunnellut pidätteitäni paremmin. En tainnut sitten pyytää riittävän jämäkästi, vaan tyydyin aina hitaaseen siirtymiseen. Istuntaani esteillä aloin hieman parantaa pysymällä kevyessä istunnassa hypyn ajan, mutta keksin sitten alkaa tuijotella enemmän maahan kuin eteen. Opettajalta tulikin siitä sopivasti muistutusta, ja pääsin välillä jopa irti maan tuijottamisesta. Enpähän kuitenkaan enää lässähdellyt satulaan kesken kaiken.

Lopuksi tulimme vielä suoraa linjaa ilman ympyrää pari kertaa. Väli oli 24 metriä, ja Potterin kanssa pistimme siihen kahdeksan askelta. Ensimmäisellä kierroksella tulimme hieman liian lähelle ensimmäistä estettä, mutta sain Potterin minihypyn jälkeen liikkeelle, ja toinen hyppy meni niin hevoselta kuin minulta hyvin. Opettajaltakin tuli viimein kehu istunnan paranemisesta. Toisella kierroksella molemmat hypyt olivat aika toimivia, ja Potterkin oli hommassa viimein paremmin mukana. Esteiden korkeudet olivat maksimissaan 60 senttiä, sillä tunnin aiheena ei ollut korkeus, vaan kontrollin säilyttäminen myös esteiden välillä. Hyvä harjoitus kyllä, sillä usein esteradoilla tulee lähdetty liikkeelle sitä, että kunhan pääsee yli esteistä. Aina en muista ajatella, että se työ esteiden välissä määrittelee sen, pääseekö niistä esteistä yli. Tämän kerran perusteella tosin tuntui, että olin hukannut otteeni Potterista, jolla tykkäsin aiemmin hypätä todella paljon. Edelleenkin Potter on mukavan varma hyppääjä, mutta en saanut sitä innostettua tällä kertaa. Tosin minulla on muutenkin vähän auki esimerkiksi tämän kevään estekisojen ratsu, mutta jospa se tässä selviäisi. Onneksi ensimmäiset estekisat ovat vasta huhtikuun alussa, joten aikaa ainakin on.

Hetki kerrallaan

Torstain C-B-tunnille mahduin kahdeksanneksi ratsastajaksi Jussilla. Vaikka ulkona oli edelleen rapsakasti -19 astetta, laitoin Jussille tällä kertaa satulan. Koska olin juuri edellispäivänä mennyt Jussilla satulatta, oli nyt hyvä mahdollisuus selvittää, miten meno satulan kanssa poikkeaisi siitä. Tunnin aiheita olivat alkuverryttelyssä hevosen ratsastaminen rennoksi puolipitkällä ohjalla sekä pohkeenväistöt käynnissä ja ravissa.

Alkuverryttelyyn lähdettiin keräämällä ohjat puolipitkälle tuntumalle, jonka jälkeen hevosia houkuteltiin pyöristymään eteen ja alas asetusten ja taivutusten avulla. Oikeassa kierroksessa Jussi tajusi tehtävän idean aika hyvin ja kulkikin rennosti pyöreänä pidemmässä muodossa. Eroa käynnin ja ravin välillä ei oikeastaan ollut, ja jos Jussi unohti rentouden, sai sen houkuteltua helposti ympyrän aikana takaisin oikeinpäin. Ravissa Jussi esitti letkeän rentoa etenemistä, jolloin itsekin osasin olla puuhaamatta ylimääräistä. Vasemmassa kierroksessa Jussi vaati enemmän houkuttelua rentouden saamiseksi. Pyörittelinkin ympyröitä tiuhempaan, jolloin Jussi alkoi hyväksyä pyyntöni ja kulkea taas paremmin. Sain kuitenkin oikeaan kierrokseen verrattuna olla useammin korjaamassa sen menoa, joten liekö suunta ollut sillekin vähän vaikeampi vai oma puolieroni tuonut pyyntöihini sen verran epäselvyyttä, että meno vähän hankaloitui. Joka tapauksessa saimme molempiin suuntiin toivottua menoa, ja opettajaltakin tuli kehuja Jussin etenemisestä. Jussillahan on kokemusta lännenratsunakin toimimisesta, joten tehtävä oli sille varmasti selvää kauraa.

Alkuverryttelyn jälkeen siirryimme tunnin toiseen tehtävään eli pohkeenväistöihin. Kuviona oli väistättää hevonen pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle, pyöräyttää voltti ja väistättää sitten hevonen takaisin uralle. Aloitimme tehtävän oikeassa kierroksessa, jossa väistöjä tehtiin käynnissä ja ravissa. Vasemmassa kierroksessa tulimme väistöjä vain käynnissä. Jussi väisti käynnissä oikealle ihanan kevyesti,. Sen oikeaa lapaa sai kuitenkin vartioida, sillä se helposti yritti pullahtaa sieltä ulos. Pienillä puolipidätteillä se malttoi väistää rauhassa, jolloin meno oli kumman helppoa. Hetkittäin tosin Jussin takaosa pääsi väistössä johtamaan, jolloin opettaja hoksautti korjaamaan sen odottamaan etuosaa. Välillä myös sorruin liian jyrkkään väistöön kuvioon nähden. Jussi lopetti väistön aina helposti ja jatkoi hyvin voltille, jossa sain kertailla ulkopuolen hallintaa. Väistöt käynnissä vasemmalle olivat aluksi tihkaampia. Takapää ei lähtenyt ihan niin hyvin väistöön, kun etuosa kiirehti liikaa. Puolipidätteiden avulla sain taas Jussia kuulolle, jolloin se malttoi odottaa paremmin. Nyt vuorostaan vasenta lapaa sai kontrolloida enemmän, jotta hevonen ei päässyt sieltä karkuun.

Ravissa nakkasin jalustimet pois, sillä huomasin ottavani niistä turhan paljon tukea. Sen seurauksena istuntani jännittyi enkä saanut istuttua harjoitusraviin hyvin. Väistöissä sain puolestaan kiinnittää vielä enemmän huomiota siihen, että hevosen etupää oli hanskassa eikä väistö mennyt kipitykseksi. Ahkerasti tehdyillä puolipidätteillä meno pysyi pääosin kunnossa, joskin väistö vasemmalle oli edelleen hieman vaikeampaa. Opettaja toivoikin Jussilta selvempää väistöaskelta, jonka sai pyytämällä väistättävää jalkaa pohkeella liikkumaan vähän enemmän edelleen etupäätä kontrolloiden. Oli kuitenkin mukava huomata, kuinka maltoin ottaa hetken kerralla enkä yrittänyt survoa kaikkia apuja yhtä aikaa. Muistin lisäksi olla rennompi kädellä enkä jäänyt pitelemään hevosta ohjilla varmuuden vuoksi. Tällaiset pienet onnistumiset tai ainakin parannukset ilahduttivat kumman paljon.

Laukkatyöskentelyynkin mahtui vielä hyviä hetkiä. Tärkeimpänä oli taas muistaa pitää Jussi kohtuullisen suorana niin, ettei se päässyt puskemaan ulkolavalla. Ajattelin sitten ympyrällä kääntäväni koko hevosen etuosaa, jolloin sain hyvin myös Jussin ulkopuolen hallintaan. Kun vielä muistin olla rento sisäohjalla, tarjosi Jussi hetkittäin varsin rentoa ja pyöreää laukkaa. Opettaja muistutti tarkkailemaan istuntaa ja varomaan, etten lähtenyt työntämään keskivartaloani eteenpäin ja sitä myöten pahentanut selän notkoa. Väistöt olivat ilmeisesti tehneet Jussille hyvää, sillä laukka tuntui pyörivän aika kivasti. Paikoin Jussia sai nohittaa, mutta välillä pääsin myös lyhentämään laukkaa aika kivasti. Yritin saada siirtymiä käyntiin laukasta muutaman kerran, mutta vaikka laukka oli lyhentynyt, tarjosi Jussi silti mieluummin ravia. En tainnut valmistella siirtymistä riittävän huolella, joten näitä olisi kiva päästä treenaamaan ihan tunnin varsinaisena aiheena.

Tunnin jälkeen hymy oli taas herkässä. Jussi on kyllä niin hieno ratsu! Jos en tietäisi sen harmillisesta tavasta hyytyä koulukisoissa, alkaisin itsekin haaveilla sillä kisaamista. Sen kanssa pääsen tasaisempaan menoon kuin ykköskouluratsuni eli Peran kanssa. Jussi tuntuu sen verran lunkimmalta, ettei se jaksa herneillä kuskin virheistä ihan niin helposti kuin Pera. Tai ehkä en odota Jussilta niin paljon kuin Peralta, niin maltan sen selässä olla asteen verran rennommin. Oli miten oli, tunti oli sangen kiva, ja kehtasin jopa olla vähän tyytyväinen omaankin menoon. Tällä kertaa maltoin ratsastaa hetki kerrallaan enkä jäänyt vänkäämään montaa asiaa kerralla. Väistöissäkin korjailin hevosta pala palalta, kunnes homma taas alkoi toimia. Tällainen ratsastus on hieman haastavampaa, kun olen tottunut enemmän suurpiirteiseen menoon. Mutta kuten tämä tunti osoitti, joskus kannattaa ottaa hetki kerrallaan.

Sulkutaivutuksia satulatta

Keskiviikon vakiotuntini treeniaihe oli tismalleen sama kuin viime sunnuntaina. Luvassa oli siis sulkutaivutuksia pitkillä sivuilla käynnissä ja ravissa sekä laukan työstämistä pääty-ympyröiden avulla. Ratsukseni opettaja oli merkinnyt Jussin, ja koska pakkasukko oli (v)ihastuttanut meitä -21 asteen pakkasella, päätin mennä ilman satulaa. Maneesissa tosin olisi tarennut muutenkin, sillä siellä oli vain -10 astetta. Satulan halusin jättää matkasta senkin takia, että pääsisin tunnustelemaan istuntavirheitäni paremmin ja kehittämään aika heikkoa tasapainoani parempaan suuntaan.

Tunti polkaistiin käyntiin aloittamalla sulkutaivutukset pienen kävelyhetken jälkeen. Käynnissä sulkutaivutukset onnistuivat aika mukavasti molempiin suuntiin ilman huomattavampaa puolieroa. Aluksi pyysin Jussia siirtämään takaosaa sisemmäs liian tarmokkaasti, jolloin poikitusta tuli turhankin paljon. Tämän töppäyksen jälkeen aloin aina välillä kurkistella olkani yli, etten ollut tyrkännyt takaosaa tahattomasti liikaa. Pienemmillä avuilla pyydettynä ja vähän kerrallaan Jussi olikin helpompi saada maltillisempaan poikitukseen. Etuosa pysyi aika helposti omalla reitillään, ja Jussi pyöristyi kulkemaan mukavasti. Oikeassa kierroksessa opettaja hoksautti Jussin hieman puskevan oikeaa lapaa sisemmäs, jolloin sain pyytää sitä kantamaan itsensä siltäkin puolen. Apukeinona tähän toimi kohottavat pidätteet sisäohjalla ja sisäpohkeella lavan vartiointi. Aluksi Jussi hieman vastusteli tätä, mutta pyyntöjen jälkeen keveni taas hyvin edestä ja kantoi itsensä tasaisemmin.

Ravissa takaosan siirtäminen sisemmäs vaikeutui molempiin suuntiin hieman käyntiin verrattuna. Nyt huomasin myös puolieronkin, sillä vasempaan kierrokseen meno oli hitusen tihkaampaa. Jostain syystä en saanut Jussia kovin helpolla siirtämään takaosaa, vaan sitä sai pyydellä napakammin. Hetkittäin saimme aina palikoita kohdalleen, jolloin sulkutaivutus luonnistui ravissakin helpommin, mutta en päässyt keksimään, mitä tein niinä kertoina paremmin. Oli kuitenkin kivaa, että Jussi pysyi koko ajan ravissa, vaikka ei aina pyynnöistäni tajunnut, mitä siltä halusin. Ainakin se yritti ymmärtää eikä vain vaihtanut vapaalle. Ravissa huomasin myös jostain syystä lipuvani pienoiseen etunojaan, kun pyysin hevoselta sulkutaivutusta. En tiedä, mitä ihmettä oikein sillä luulin saavani aikaan, mutta niin vain ylävartalo lähti kippaamaan eteenpäin, kun käytin pohkeitani. Ilmeisesti painoni oli enemmän istuinluiden etuosalla, jolloin pohkeiden käyttäminen hetkautti ylävartaloni eteen. Sen sijaan, jos painoni olisi ollut tasaisesti istuinluiden päällä, en ehkä olisi nyykähtänyt eteenpäin. Onneksi tätä vaivaa ehti korjata liki joka kerta, sillä sen kyllä huomasi. Muutoin istuminen harjoitusravissa ilman satulaa oli kohtuullisen vaivatonta, kun muistin korjata asentoani aktiivisesti ja sain Jussin olemaan leikkimättä hirveä. Pääosin ravi olikin aika mukavaa, joskin hetkittäin Jussi lähti sukeltelemaan päänsä kanssa kummallisen alas ihan itsekseen. Kun pyysin sitä pohkeella ylös sieltä, pahastui Jussi teostani ja leikki hetken hirveä pää ylhäällä kipittäen ennen kuin malttoi taas pyöristyä rennosti tuntumalle.

Laukan työstämisessä olennaista oli muistaa saada hevonen molempien ohjien tuntumalle. Jussin kanssa sain tehdä molemmissa kierroksissa töitä etenkin ulkopuolen kanssa, sillä muutoin se yritti vähän valua sieltä ulos. Opettaja neuvoikin ajattelemaan ulko-ohjaa vähän passiivisena tarjoamassa tasaista tukea samalla, kun sisäohja asetti. Näin Jussi ei päässyt vetämään itseään ulkopuolelta pitkäksi, vaan sai hakeutua molempien ohjien tuntumalle. Laukassa sain ratsastaa melkoisesti pohkeella ennen kuin Jussi alkoi työskennellä paremmin ja malttoi hakeutua parempaan muotoon. Alussa ennen oikeinpäin hakeutumista Jussi olikin hieman raskas edestä, jolloin onneksi muistin aktivoida pohkeitani töihin. Sinnikkäällä yrittämisellä ja sopivalla rentoutumisella saimmekin molempiin suuntiin muutamia aika hyviä hetkiä. Kuten opettajakin tuumasi: ei yhtään hullumpaa laukkaa. Istuntaan tuli laukassa sen verran muistutusta, että sain taas vetää vatsaa sisään, etten päässyt notkauttamaan selkääni ja könöttämään etukumarassa. Laukassa olikin muutoin luonnollisesti helppoa istua. Siirtymisissä raviin sen sijaan istuntani hajosi muutamia kertoja niin hupaisasti, että saatoin vain hihittää. Siirtymien treenaus ilman satulaa voisi ollakin seuraava haaste.

Loppuraveissa houkuttelin Jussia venyttämään ohjan perässä alas, mitä se tekikin ihan kohtuullisesti. Tunnista jäi hyvä mieli pelkästään sen takia, että menin sen ilman satulaa. Jotenkin tunnun suhtautuvan treenaukseen silloin paljon kepeämmin, kun ei ole sitä perusvarustusta vakavasti otettavaan kouluvääntöön. Hymähtelinkin tunnin alussa, että jos jokin menee pahasti pieleen, voin aina selitellä sen johtuneen satulattomuudesta. Mutta eipä onneksi tarvinnut alkaa selitellä. Olen nyt vähän ajan sisään mennyt ilman satulaa varmasti useammin kuin viime vuoden aikana yhteensä. Jatkossa olisi myös tarkoitus jättää aina silloin tällöin satula matkasta, sillä ilman sitä huomaan itse paljon paremmin istuntaongelmiani. Satulan kanssa kun niitä voi helposti vähän peitellä ottamalla siitä tukea. Jussi oli myös oikein kiva ratsu sulkutaivutuksiin, sillä sen verran mutkattomalta se tuntui ja teki tehtävät ilman suurempaa kinastelua. Jussilla onkin varsin hyvä työmoraali, josta se ansaitsee isot kiitokset. On kivaa tehdä töitä hevosen kanssa, joka jaksaa keskittyä ja kuunnella ratsastajaansa, vaikka tämä ei ihan joka hetki olisikaan kartalla.

Yksi, kaksi, hups

Ilmeisesti kouluvääntömittarini oli ainakin hetkellisesti täynnä, sillä ilahduin valtavasti kuullessani tiistain C-B-tunnilla aiheena olevan puomeja. Kahdeksan ratsukon tunnille sain jälleen mukavasti Peran. Puomitehtävinä oli ratsastaa suoria lähestymiä askeleet hahmottaen sekä kyetä tulemaan kahden puomin suoraa linjaa tasaisesti vaaditulla askelmäärällä. Pera jatkoi edelliseltä tunnilta, joten lyhyen käyntitsekkauksen jälkeen pääsimme jo ravaamaan.

Ravissa tulimme molemmista suunnista suoraa linjaa, jossa oli sekä alussa että lopussa kahdet puomit tahkottavana. Vasemmassa kierroksessa linjan ajan sai keventää, kun taas oikeassa kierroksessa linja pysyttiin kevyessä istunnassa. Aluksi Pera meni linjan mukavasti ilman kummempaa ongelmaa. Sitten ensimmäiset puomit menivät vielä ihan hyvin, mutta toisilla puomeilla meno hyytyi tai vähintäänkin töksähti. Ratsastin sitten ensimmäisten puomien jälkeen vähän eteen, mutta töksähdys pysyi ennallaan. Olisi varmaankin pitänyt ratsastaa eteen ja ehtiä myös tasapainottaa sopivasti ennen puomeja. Opettajalta tuli kommenttia, että pohkeita pitäisi saada viitisen senttiä taaemmas ja kiinni hevosen kylkiin. Parhaani mukaan yritin saada pohkeitani toivotusti, mutta niin vain opettajalta kuului kysymys, että tuntuivatko ne hevosen kyljet. No eiväthän ne. Välillä sain pohkeet tuntumalle, mutta parin askeleen päästä ne taas viilettivät ilmassa. Alan hiljalleen vähän syyttää myös Peran satulaa tästä (tekosyitä on aina oltava). Käynnissä mallaillessa jalkojen paikkaa huomasin, että kun pohkeet olivat tuntumalla, ei satula tarjonnut muulle jalalle mitään tukea. Tietysti jalkojeni jäykkyys vaikeuttaa ja ennen kaikkea vaikuttaa asiaan, mutta olisi se silti kiva, että satulasta olisi edes hieman tukea.

Linjan jälkeen tulimme oikeassa laukassa yksittäistä puomia, jolle piti kyetä laskemaan kolme viimeistä askelta. Hihkuin mielessäni tehtävän helppoutta, sillä Peran laukka on yleensä tasaista ja sitä myöten helppoa laskettavaa. Ensimmäisellä kierroksella laskutulokseni oli ääneen pihisty perhana, sillä en ehtinyt laskuihin ollenkaan mukaan. Siinä vaiheessa, kun kuvittelin alkavani laskea, olikin enää kaksi askelta jäljellä. Seuraavat kerrat sain laskettua askeleet oikein, mutta ei ollut helppoa. Opettaja muistutti yleisesti antamaan hevoselle työrauhan ajoissa, mutta itsestä tuntui, että säädin tasan tarkkaan viime tippaan saakka. Meno oli jotain tyyliin "yksi, kaksi, hups nyt jäädään vähän kauas/tullaan lähelle, säädänpä jotain ja kolme". Aika karmeaa siis. En tajua, miten en muka voinut uskoa Peran laukkaavan puomin yli rutkasti paremmin omassa rauhassa kuin oman häseltämiseni kanssa. Ehkä varmuuttani nakersi se, että laukannostot ja alkulaukka ennen puomia olivat sangen ponnettomia. Laukka ei meinannut nousta kunnolla, ja raipan muistutuksella Pera vain pyrähti muutaman hätäisen askeleen eteenpäin. Olinko muuttanut istuntaani jotenkin hyvin väärään suuntaan, annoinko avut huonosti vai mikä kommunikaatiokatkos laukannostoissa mahtoi tällä kertaa tulla?

Lopuksi tulimme noin 21,5 metrin suoraa linjaa molemmista suunnista tavoitteena säilyttää kerta toisen jälkeen hevoselle sopivin askelmäärä. Pera meni välin rennolla laukalla kuudella askeleella, joten siihen pyrimme. Aikaisempi ähertäminen viime hetkeen asti kostautui muutamia kertoja, kun väliin sujahtikin seitsemän tai viisi ja puoli laukka-askelta. Sitten tajusin hakea laukan rullaamaan ajoissa ennen ensimmäistä puomia, mutta sitten heittäydyin sen jälkeen matkustajaksi. En siis reagoinut, vaikka tajusin, ettei väli menekään niin kuin piti. Lopulta tajusin antaa Peralle sekä työrauhan että olla hereillä, jos ensimmäisen puomin jälkeen piti korjata jotain. Niinpä saimme mentyä välin kuudella askeleella tasaisen sujuvasti ja ennen kaikkea niin, että hoidin hommani ajoissa ja pysyin hereillä sekä annoin Peran tehdä oman osuutensa rauhassa. Turhan monta toistoa siihen kuitenkin meni ennen kuin tämänkin tajusin.

Loppuraveissa keskityin taas hakemaan pohkeita tuntumalle vaihtelevasti onnistuen. Pera ravasi innokkaasti, mutta ei kovin pitkiä aikoja malttanut kulkea tasaisesti tuntumalla. Yritin myös pitää käteni elävänä, mutta taisin mennä sekoittamaan ohja- ja pohjeapuja päällekäin miten sattuu. Kun sain pohkeita pysymään paremmin tuntumalla, tunsin istuntani olevan epävakaa ja horjahdinkin kevennyksessä välillä turhankin helposti. Aivan kuin olisin heittäynyt jalkani pois altani, jolloin ylävartalon vähän keinahtaessa eteen ei siellä ollut enää mitään tukea avuksi. Eli väänsin itseäni jotenkin hyvin väärään asentoon.

Tunnin tehtävät jäivät kismittämään ensinnäkin hankalasti menneiden viimeisten kolmen askeleen laskemisen takia ja toiseksi sen, etten osannut ratsastaa Peraa kerralla hyvään laukkaan, vaan jäin säätämään liian pitkäksi aikaa. Tunnin aikana huomasin monien pohjeapujeni menevän Peralta vähän ohi, ja sitä sai hoputtaa aina siirtymään raviin tai nostamaan laukan. Käynnissäkin se vähän mateli. Onhan täysin mahdollista, että se oli vähän väsynyt, mutta en voinut olla miettimättä, onko istunnassani jokin muuttunut jarruttamaan entistä enemmän. Täytyy seurata tätä asiaa, sillä vähiten kaipaan nyt uutta ongelmaa muutenkin vinkkarallaan olevaan istuntaani.