keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Käveleskelyä osa 4

Näiden mielenkiinnottomien otsikoiden sarja jatkuu vielä tämän kirjoituksen verran. Veronan kanssa siis luvassa oli jälleen kävelyä. Aamutallin tehnyt oli pistänyt yleisvihkoon tietoa, että Verona oli könkännyt pahemmin aamulla tarhamatkalla. Hakiessani sen sieltä pois oikea etunen näytti vähän siltä, että olisi ollut hitusen turvonnut. Jalka olikin lämpimämpi kuin vasen, mutta ei mitään aristusta, ja painon tamma jakoi edelleen tasan kaikille jaloilleen.

Soittelin kuitenkin tilanteesta omistajalle, ja saimme ohjeeksi käydä testailemassa kävelyä. Verona käveli edelleen reippaasti, mutta nyt kävelyssä huomasi vähän epäpuhtautta. Kävimme sitten tallustelemassa rauhallisesti pienen matkan. Tamma oli edelleen myös kiinnostunut ympäristöstä ja nappaili havuja syötäväkseen. Keljua, että eläimet pyrkivät peittämään vaivansa viimeiseen asti. Siinä suhteessa ne saisivat osata vinkata heti alkuvaiheessa, että nyt jokin on vialla. Käppäilyn jälkeen kylmäsin jalan tuttuun tapaan.

Pitää nyt toivoa, että tästä takapakista huolimatta jalassa ei olisi mitään vakavampaa. Inhottavia tuollaiset vaivat, niin ihmisillä kuin eläimillä.