torstai 9. huhtikuuta 2009

Ponireppana

Omalla tunnilla olikin koulua, vaikka järjestyksen mukaan olisi ollut puomitunnin vuoro. No, ei se koulun vääntäminen koskaan ole pahitteeksi. Polleksi sattui Allu ihan käsittämättömän pitkästä aikaa. Tarkistinpa asian ja viimeksi olen mennyt Allulla 5. joulukuuta 2007! Olin tunnin alussa mielissäni, mutta ei poni ollut enää itsensä minun mielestäni. Sen kyllä meni reippaammin hetken, kunnes taas vaipui tepasteluun. Sitten kesken tunnin se sai niin pahan yskänpuuskan, että luulin sen lyhistyvän siihen paikkaan. Sen jälkeen menikin fiilis ja koko ajan suretti ponin puolesta.

Tunti aloitettiin pyörittelemällä polleja ja koettamalla saada niitä vähän taipumaan. Yllättävää, minulla on kääntämisongelma myös Allun kanssa. Ympyrät lähtivät siedettävästi, mutta Allu vänkäsi aina vastaan ja kiepautti ympyrät melkoisiksi kuvioiksi. Jostain syystä en saanut paikattua ongelmaani juuri ollenkaan ja sehän tietysti kostautui koko lopputunnin ajan.

Tämän jälkeen samaa jatkettiin ravissa myös. Sitten siirryttiinkin siihen, että päätyihin tehtiin ympyrät, joista kuljettiin pitkälle sivulle valmiiksi väistöasennossa ja siitä sitten väistätettiin. Allu meni aika kivasti. Perinteisen väistön lisäksi tehtävänä oli vaihtaa se lievä asetus ulkopuolelta sisälle eli saada hevosta kulkemaan enemmän suorassa. Jotta homma ei olisi vieläkään liian helppoa, väistössä piti tehdä pysähdys ja pystyä jatkamaan väistöä suoraan siitä. Asetuksen vaihto onnistui kohtalaisesti. Olisin saanut olla terävempi pari kertaa, ettei Allu olisi päässyt suoristumaan sen jälkeen. Sisäpohkeeni taas tuppasi nukkumaan, aijai. Pysähdyksistä väistöön siirtymisessä oli myös vähän probleemaa, mutta pari kertaa meni ihan kivasti. Kuulemassa seuraavaksi alamme treenata myös sitä, ettei väistöjä varten pitäisi jarruttaa ihan niin näyttävästi kuin nyt teemme. Mukava huomata, että tehtävät vaikeutuvat hiljalleen. Saa nähdä, milloin oma taso tulee pahasti tunnin vaatimuksia vastaan.

Laukassa taas pyrimme liikuttamaan takaosaa pohkeenväistömäisesti niin, että pääsimme irtautumaan uralta vähän keskemmäs ja palautumaan sille takaisin. Tähän koitokseen lähdettiin pääty-ympyrältä, josta minun kääntötaidoillani tuli kummia pyörähdyksiä. Sain kuitenkin liikuteltua Allua toivotusti uralta pois ja takaisin. Tämän lisäksi toiseen päätyyn piti tehdä spiraalimaista ympyrää eli koko ajan pienentäen, kunnes pystyy siirtymään laukasta suoraan käyntiin. En saanut Allua kunnon laukkaan tai kääntymään toivotusti, joten nämä menivät todellakin räpellykseksi. Kohtalaisesti laukka kuitenkin vaihtui käyntiin.

Huomenna sitten olisi taas vuokrausta. Voin vain kuvitella, kuinka maneesi ja ehkä jopa kenttäkin ovat täynnä poppoota, kun on vapaapäivä. No, ehkä sinne jonnekin väliin sopii.