Uutta projektia työn alle

Keskiviikon toinenkin tunti hurahti suomenhevosen kyydissä. Sain kuin sainkin Tupun uudelleen, jeij! Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja väänsimme koulutunnilla niin kolmikaarista kiemurauraa kuin voltteja ja ympyröitä. Näiden lisäksi mietimme hevosen muotoa.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme kolmikaarista kiemurauraa. Opettaja neuvoi Tupun kanssa hakemaan rauhallista etenemistä, sillä innostuessaan tamma vain kipittäisi menemään. Ohjilla sai myös vaikuttaa, mutta mahdollisimman pienesti, jotta Tupu ei intoutuisi vetokisaan. Näiden lisäksi piti tavoitella rentoa fiilistä, sillä sen avulla Tupu pysyisi tyynenä ja antaisi ratsastaa itseään. Kiemurauran kaaret oikealle sujuivat ihan mukavasti. Noin niin kuin reitin ja tasaisuuden näkökulmasta. Pyöreäksi en Tupua saanut houkuteltua, vaikka se hetkittäin myötäsikin. Kaaret vasemmalle taasen vaativat enemmän työtä oman istunnan korjaamisessa. Oma painoni kun valui vasemmalle, ja istuntaani kuunnellut Tupu pyrki tekemään samoin. Hilasin omaa painoani reilusti oikealle, jotta sain korjattua meitä pois vasemmalta. Tehtävällä hyvää oli Tupun malttaminen. Se eteni sopivasti eikä yrittänytkään kipittää. Näin minulle jäi aikaa pohtia, miten houkuttelisin sitä vähän pyöristymään.

Seuraavaksi siirryimme keskiympyrän ja siltä päätyjä kohti pyöräytettyjen volttien pariin eli niin sanotulle Mikki Hiiri -kuviolle. Aloitimme tulemalla keskiympyrän vasemmassa kierroksessa ja voltit oikeassa. Tässä suunnassa ravissa Tupu malttoi edelleen ihan mukavasti. Etsiskelin oikeita apuja pyöreämpien hetkien saavuttamiseksi. Sain lisävinkiksi jutella Tupulle mukavia, jotta varmasti itse hengittäisin ja pysyisin rentona. Hyödynsin myös edelleen oman painoni siirtämistä ulommas, jos Tupu tuntui kenottavan sisälle. Saimme pieniä, rennompia hetkiä, mutta kunnon loksahduksia ei tullut. Tupussa on kuitenkin hyvää Akun tapaan se, ettei sekään ole mikään varsinainen hirvi.

Tulimme tätä kuviota myös siten, että keskiympyrä tultiin laukassa. Voltit mentiin edelleen ravissa. Tupu vähän innostui tehtävästä, mikä näkyi kipittämisenä ravivolteilla. En oikein saanut sitä enää takaisin tasaiseen menoon, vaikka juttelin sille ummet ja lammet. Ehkä papatin niin paljon, etten enää hengittänytkään. En kuitenkaan hermostunut, mikä varmasti sai Tupun aina hetkittäin malttamaan. Vasemmassa laukassa sain edelleen korjata istuntaani ja samalla Tupua pois vasemmalta. Tupu pudotteli muutamia kertoja jostain syystä raville, mutta nosti laukan aina hetken päästä takaisin. Sinällään laukka eteni ihan hyvin, mutta kunnon otetta en siihen saanut. Oikea laukka sen sijaan rullasi aika mukavasti, ja siinä Tupu tarjosi tunnin pyöreimmät pätkät. Aavistuksen se kuitenkin yritti valua sisälle, mutta ei onneksi sen enempää. Tällä tehtävällä jäi harmittamaan se, etteivät ravista tehdyt laukannostot olleetkaan niin sujuvia kuin olisin halunnut. Tämä selittyi osittain sillä, etten saanut ravissa Tupua kunnolla kuulolle. Niinpä laukannosto taisi tulla sille aina vähän yllätyksenä.

Tämän tehtävän jälkeen siirryimmekin jo loppukäyntiin. Tuntiin mahtui asiallisia pätkiä, mutta myös parsittavaa. Kuten opettajalle totesin, on Tupu Akun tapaan sellainen hevonen, jota en suitsait osaa ratsastaa pyöreäksi. Oikean laukan hyvät hetket tietysti motivoivat opettelemaan ratsastamaan Tupu samanlaiseksi hiljalleen kaikissa askellajeissa. Siksipä menin sanomaan opettajalle, että pieni Tupu-putki voisi olla ihan paikallaan. Siinäpä minulle uutta projektia ja toivottavasti uusia ahaa-elämyksiä tämän lajin parissa.

Onnistumisia ja kotiläksyjä

Torstaina lyöttäydyin neljänneksi ratsastajaksi koulutunnille. Ratsukseni sain Akun. Tunnilla pääsimme miettimään hevosen muotoa sekä ratsastamaan voltteja, ympyröitä sekä tekemään niillä hieman siirtymisiä.

Aloitimme tunnin hevosen muotoa miettimällä. Takaosan piti olla hereillä, jotta hevonen sai edestä tuntumalle. Hevosen muotoa sai tehtävällä vaihdella vähän lyhyemmästä vähän pidempään. Pointtina oli kuitenkin säilyttää vaihteluista huolimatta rentous ja pyöreys. Aku on luonnostaan aika reipas, mutta sain hakea siihen tietynlaista pontevuutta. Käynnissä Aku hakeutui ihan mukavasti tuntumalle. Se oli myös helppo saada pyöreämpänä vähän pidempäänkin muotoon. Sen sijaan en onnistunut hakemaan sitä vähän lyhyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi. Takaosaa olisi varmasti pitänyt aktivoida vähän enemmän ja samalla uskaltaa pitää ohjat kädessä. Ravissa meno oli vähän epätasaisempaa. Hetkittäin Aku asettui tuntumalle mukavasti ja pyöristyi, mutta toisessa hetkessä se pääsikin karkaamaan siitä. Akun perusmuoto on tosin ihan hyvä eikä hirveily ole sille kovin luontaista. Arvelen, että ravissa Aku pääsi vähän hiihtämään pitkänä sen sijaan, että olisin napannut sen vähän lyhyemmäksi ja niin sanotusti polkemaan takaa ohjaa kohti. Ravissakin jäin kaipaamaan sitä, että olisin osannut lyhentää ja ryhdistää Akua. Jotenkin minulle on helpompaa ratsastaa hevosia enemmän eteen ja alas. Omalla könötykselläni lienee jotain osuutta asiaan.

Seuraavaksi siirryimme koko maneesin kahdeksikolle, jossa suuntaa vaihdettiin keskellä pienen suoran pätkän avulla. Ravasimme aina tovin voltilla, kunnes meno oli sellaista, että siitä kannatti nostaa laukka. Laukassa puolestaan pyöräytimme samaan suuntaan ympyrän tai pari, kunnes siirryimme raviin ja vaihdoimme suoristuskohdan kautta suuntaa. Sitten taas toistimme aiemman kuvion. Ravissa Aku pääsi vähän tohottamaan. Ravista tuli kiireistä eikä Aku silloin oikein malttanut pyöristyä saati rentoutua. Sainkin pyöräytellä voltteja pari kolme aina putkeen, jotta sain Akun kuulolle. Laukannostot ravista lähtivät ihan mukavasti, vaikka pyöreys katosikin niissä. Laukka rullasi molempiin suuntiin mukavasti, ja Aku väläytteli molemmissa laukoissa mukavan pyöreitä, rentoja ja eteneviä hetkiä. Niissä elämä oli taas mahdottoman kivaa. Kunhan vain istui hevosta enempiä häiritsemättä ja nautti menosta. Olisipa kiva saada tällainen pätkä videolle. Olisi mielenkiintoista tietää, miltä selkään hyvältä tuntuva meno oikein näyttää. Kun laukka oli rullaavaa, onnistui siitä siirtyminen raviin myös aika pehmeästi.

Saimme Akun kanssa bonustehtävän kuviolla. Nyt ideana oli tehdä suunnanvaihtokohdassa siirtymiset ravin ja laukan välillä vähän nopeammin. Ohjeeksi tuli käyttää uuden suunnan ja laukan valmisteluun maksimissaan viisi raviaskelta. En laskenut askelia, mutta aloin harmillisesti hätäillä. Unohdin tehtävällä kaiken muun paitsi sen, että äkkiä uusi laukka niin kuin jo olisi. Mikä uuden suunnan valmistelu? No, ei sitä kaikkea kerralla. Aku oli tehtävällä odotetusti näppärä. Laukasta pääsi hyvin raviin ja uusikin laukka nousi aina asiallisesti. Ensimmäisissä laukka-askelissa Akua sai vähän kannustaa, mutta sitten laukka lähti pyörimään ihan hyvin.

Loppuravissa haimme vielä hevosia hyvään muotoon ja teimme pitkillä sivuilla vasta-asetuksia. Aku luuli pääsevänsä talliin nopeammin, jos se kipittäisi menemään. Meillä tehtävä menikin siihen, että sain toppuutella Akua vähän rauhallisempaan menoon. Ei se missään Vermon takasuoralla ollut, mutta malttamaton kuitenkin. Vasta-asetukset menivät läpi ihan mukavasti. Niistä oli apua erityisesti oikeassa kierroksessa ulko-ohjan tuen säilyttämisessä.

Tunti Akun kanssa oli oikein mukava. Laukassa tuli taas parhaimmat hetket, joita hakea jatkossakin lisää. Samalla pistin korvan taakse sen, että saan Akun kanssa treenata tasaisuutta erityisesti ravissa. Niin ja siirtymisiäkin voisin alkaa rakentaa sen kanssa rutkasti paremmiksi niiden hutiloimisen sijasta. Arvelen tai ainakin toivon, että löydän itseni Akun selästä jatkossa useamminkin. Kuten sanottua (ja viimein uskottua), on se oikein mainio oppikirjahevonen, jonka kanssa harjoitella.

Oikea asenne palkitsee

Maanantaina meillä piti olla valmennustunti Tallinmäellä, mutta se korvautui oman opettajan tunnilla. Olin onneksi ehtinyt asennoitua valmennushenkisesti, joten olin läntännyt mielikuvitussilinterin syvälle päähäni. Tunnille lähdin sillä asenteella, että nyt muuten ratsastan enkä vain vikise. Ratsunani oli tietysti Jetti, ja jaoin tunnin Kaisan kanssa.

Alkukäynnit hoidimme näppärästi peltolenkin kautta. Kentälle päästyämme aloimme ravissa miettiä hevosen muotoa. Välillä tuli ratsastaa hevosta vähän lyhyemmäksi ja korkeammalle niskalle, välillä taas pidemmäksi eteen ja alas -ajatuksella. Opettaja hoksautti minulle sen, että Jetin piti liikkua myös lyhyemmässä muodossa eikä vain silloin, kun se sai mennä pidempänä. Muistutuksena tuli myös pitää ne ohjat käsissä, kun Jettiä pyysi liikkumaan. Sain ratsastettua alusta asti aika napakasti, jolloin Jetti tarjosi hyvin sekä lyhyempää että etenkin eteen ja alas -ajatuksen pidempää muotoa tuntumalla pysyen. Raviin saimme paikoin mukavaa tahtia etenkin, kun muistin huolehtia Jetin suoruudesta. Niin ja pitää ne ohjat tuntumalla. Sekä tietysti käyttää niitä pohkeita. Monta palasta oli siis hoidettavana, mutta ihmeen hyvin ne tänään pysyivät näpeissä.

Seuraavaksi mietimme suoruutta laukassa. Meillä Jetin kanssa erityisesti vasen kierros on vaikea, sillä Jetti tykkää nakata siinä takaosansa sisemmäs. Tällä kertaa tämä pulma korostui alussa tavallistakin enemmän. En tiedä, mitä ihmettä tein, kun Jetti meni niin vinkkarassa. Yritin korjata tilannetta, mutta Jetti vastasi pyyntöihini poikittamalla enemmän. Tässä vaiheessa minun piti jo käydä käynnissä ja juttelemassa opettajan kanssa. Ohjeeksi tuli hyödyntää vasta-asetusta ja pitää pohkeilla hevonen raiteilla. Vasemman pohkeeni pidin tuntumalla, jotta Jetti ei yrittänyt enempää tyyrätä takaosaansa siihen suuntaan. Oikea pohje puolestaan vasta-asetuksen kanssa pyrki siirtämään etuosan moottorin eli takaosan eteen. Vinkiksi tuli ajatella sulkutaivutusta oikealle, kun Jetti pyrki tarjoamaan sulkutaivutuksen kaltaista menoa vasemmalle. Tämä mielikuva auttoi lopulta, ja sain omia apujani kohdilleen. Kas kummaa, niin se Jettikin vain suoristui paremmaksi. Laukka muuttui heti Jetin ollessa suorempana paljon rennommaksi ja tasaisemmaksi. Ero oli selvä, mikä auttoi huomaamaan aina, jos Jetti oli valumassa taas mutkalle. Työstimme suoruutta myös oikeassa laukassa, jossa oikeastaan sain keskittyä hakemaan asetuksen oikealle rehellisemmin läpi. Kun se löytyi, muuttui laukka taas paremmaksi. Paikoin Jetti laukkasi rennosti ja kohtuullisessa muodossa, jolloin piti tietysti testata vähän isompaa laukkaa. Se lähtikin mukavasti eikä istuminen siinä ollut sen vaikeampaa. Ai, että tuntui hyvältä!

Lopuksi treenasimme vielä vastalaukkaa. Kuviona oli nostaa pitkän sivun alusta käynnistä vastalaukka ja laukata kierroksen verran. Lyhyet sivut sai ratsastaa vähän loivemmin siten, että niidenkin aikana tuli hetki etenemistä suoraan. Aloitimme vasemmassa kierroksessa eli oikeassa laukassa. Ensimmäinen lyhyen sivun kaarre meni heti nappiin ja aika helposti vieläpä, joten aloin hihkua. No, Jettihän pudotti heti raville, mutta oli se silti hieno aloitus. Sen jälkeen sain ratsastettua kierroksen ja toisenkin siten, että Jetti säilytti vastalaukan kaarteissa ja meni itse asiassa aika kivan tasapainossa ja helposti. Yritin itse olla heilumatta selässä, vaikka hieman ylivarmistelin laukan säilymistä. Vastalaukka oikeassa kierroksessa eli vasemmassa laukassa oli hieman tihkaampi aluksi. Jetti pääsi pudottamaan raville enkä aluksi saanut aina korjattua sitä vastalaukkaan, kun Jetti tarjosi myötälaukkaa. Hiljalleen sain tehtyä avut selvemmin, jolloin pääsimme tahkoamaan varsinaisia vastalaukkakaarteita. Varmistelin tässä suunnassa aiempaan kierrokseen verrattuna enemmän. Ilmeisesti suunta tuntui minulle vaikeammalta oikeaan verrattuna. Opettaja neuvoi asettamaan rohkeasti oikealle, mikä lopulta auttoi. Kun Jetin sai asettumaan sinne vastalaukan säilyttäen, löysi se omia palasiaan kohdalle ja pyöristyi kivasti. Niinä hetkinä vastalaukkakaarteet menivät taas aika tasapainoisesti ja helposti. Hitsit! Tämä tehtävä kyllä palkitsi niin, että taputtelin Jetin kiitoksena superhyväksi.

Loppuraveissa piti vielä vähän fiilistellä vähän suorempaa hevosta. Jetti ravasi mukavasti ilman suurempia prässäilyjä. Kyllähän se toki ehdotti myös hitailua ja vinkkarallaan menemistä, mutta korjaantui kyllä takaisin paremmaksi. Tämä tunti oli kyllä taas niitä, joiden voimalla jaksaa monet mönkään menevät kerrat. On se vain älytön ero, kun saa ratsastettua oikealla asenteella. Hommat luistavat paljon helpommin, kun oikeasti yrittää eikä nakkaa hanskoja heti tiskiin ja siirry siihen mutkuemmäosaakuoonniinhuono-voivotteluun. Oli siistiä saada omalla ratsastuksella Jettiä näyttämään osaamistaan. Hitsit, kivaa! Tätä lisää!

Oikeaa muotoa hakemassa

Keskiviikon valmennusryhmän koulutunnilla ratsukoita oli kuusi, ja olin toivonut mielessäni jotain täysin satunnaista ratsua. Arpaonni kuitenkin lätkäisi minulle Jussin. Kouluratsastus ei olisi voinut vähempää kiinnostaa (yleinen fiilis aina koulukisojen jälkeen), joten kiipesin edellistunnilta jatkavan ratsuni selkään vähän hajamielin. Tunnin aiheena oli pääty-ympyrällä hevosen jumppaamista ja sen niskan saamista korkeimmaksi kohdaksi.

Käynnissä haimme ensin myötäasetuksen, ja kun se löytyi, teimme välillä takaosan väistätystä ulommas. Tarkoituksena oli saada hevosia oikeinpäin siten, että niska on korkein kohta. Jussin kanssa tehtävässä oli kaksi suurta ongelmaa: pidätteet eivät menneet kovin hyvin läpi, ja Jussi pyrki vastaamaan jokaiseen pyyntööni niksauttamalla kaulan pyöreäksi lintsaten kaikessa muussa. Vasemmassa kierroksessa onnistuin saamaan muutaman väistöaskeleen siten, että Jussi pyöristyi rehellisesti ja käytti selkäänsä. Tällä kertaa jopa onnistuin tuntemaan eron satulaan, kun opettaja oli avustamassa. Hetket ilman väistöjä menivätkin sitten taas tahattoman rollkurin hengessä, kun Jussi pyrki kaikin tavoin viemään turpaansa ryntäisiin sen sijaan, että olisi ryhdistäytynyt ja kantanut itsensä. Oikeassa kierroksessa emme saaneet tehtävässä oikeastaan yhtään kunnon onnistumista. Jussi jyräsi pidätteitä vastaan tässä kierroksessa pahemmin ja väistöyrityksissä pääsi pullahtelemaan vasemman lavan kautta karkuun. Voi sitä turhautumisen määrää, kun en saanut Jussia tajuamaan, mitä siltä halusin! Opettaja yritti auttaa, mutta siitäkään huolimatta en saanut apuja kohdilleen ja tehtävää toimimaan.

Ravissa puolestaan haimme edelleen myötäasetuksia, mutta nyt niiden onnistuessa hevoset saivat venyttää hetken eteen alas. Venytyksen jälkeen ne haettiin taas lyhyemmäksi niska edelleen korkeimpana kohtana pitäen ja toistettiin sama homma uudelleen. Tässä tehtävässä sentään onnistui jokin, nimittäin Jussi venytti hienosti ohjan perässä eteen alas. Mutta kun niska piti saada taas korkeimmaksi kohdaksi, tulikin taas liuta pulmia. Jussi halusi rullautua, ja minä yritin kertoa, etten halunnut sellaista. Tässä kohtaa turhautumismittarini oli niin punaisella, että paras vaihtoehto olisi ollut heiluttaa valkoista lippua ja siirtyä katsomon puolelle. Välillä nollasin oman pääni vain humputtelemalla menemään, kunnes taas sain kerättyä vähän keskittymistä ja yritin uudelleen. Oikein sujuneita hetkiä tehtävään ei juuri mahtunut, mutta välillä meno oli sinnepäin. Tarkoittaen sitä, että Jussi ei sukeltanut, mutta ei myöskään ollut pyöreä. Jussi on hyvin näppärästi oppinut siihen, että moni ratsastaja (minä vielä jokin aika sitten mukaan lukien) on huijattavissa, kunhan vain niksauttaa kaulan pyöreäksi ja köpöttää menemään.

Laukassa työstimme edelleen hevosen muotoa niskaan huomiota kiinnittäen. Ei varmaan tule yllätyksenä, ettei tässäkään mitään loistavia hetkiä nähty. Jussi laukkasi kyllä tasaisesti, mutta joko melkein kokonaan väärinpäin tai sitten virheellisesti päätään liian alas vieden. Laukassa Jussi tuntui myös edestä raskaammalta, kun taisin sortua välillä vetokisaan sen kanssa. Pohkeita, pohkeita ja vielä enemmän pohkeita sekä riittävästi ohjasotteita, ettei hevonen pääse valumaan omille teille! Laukassa parasta tällä kertaa oli se, että Jussi puksutti siinä tasaisen varmasti menemään. Välillä jäin istumaan kyytiin kuin olisin ollut karusellissa ja miettimään maailman menoa. Siitäkin huolimatta Jussi puksutti menemään. Jos laukan suurimmat onnistumiset olivat siinä, että ratsu jatkoi hommiaan kuskin ollessa muissa maailmoissa, niin jo on tunti ollut melkoinen. Omat taidot eivät tällä kertaa riittäneet eikä yrityskään ollut kovin hääppöistä.

Loppuraveissa hevosia haettiin venyttämään vielä eteen alas. Jussi osasi tämän asian näppärästi, mutta opettaja hoksautti huolehtimaan vielä liikkeen säilymisestä. Tämä osuus tunnista sentään meni kohtuullisesti. Kun muistin säilyttää Jussin eteenpäinpyrkimyksen, venytti se hienosti ohjan perässä ja tuntui liikkuvan rennommin kuin koko tunnin aikana. Nyt ei ollut tietoakaan pidätteistä läpi jyräämisestä tai ohjille painamisesta. Tähän oli hyvä lopettaa tunti, joka ei mennyt nappiin saati lähellekään. Sinällään tehtävät eivät olleet vaikeita, mutta oikeat avut olivat vain pahasti hukassa. Perusratsastus tulee aina tarpeeseen etenkin tällaisina kertoina, kun sen puutteellisuus paljastuu näin karusti.

Pohkeet läpi

Maanantaina vuorossa oli koulutunti Jetin kanssa. Tunnilla oli ihanasti lisäkseni vain toinen ratsukko, joten pääsimme nauttimaan opettajan ekstrahuomiosta. Kentän jäisyyden vuoksi työstimme hevosia vain käynnissä ja ravissa, mutta ne askellajit riittivät mainiosti pohkeenväistöihin ja hevosen muodon työstämiseen.

Ensimmäiseksi teimme pohkeenväistöjä pitkillä sivuilla vapaavalintaisesti joko tiimalasimaisesti eli uralta keskemmäs, suoristus ja väistätys takaisin tai sitten portaittain. Tehtävän ideana ei ollut hinkata väistöjä täydellisen oppikirjamaisesti, vaan saada niiden avulla pohkeet läpi. Väistöissä riitti se, että hevonen kuunteli pohkeen ja lähti sivulle, jolloin sen sai suoristaa kiitoksena ja tehdä joko toisen porrasväistön tai väistättää takaisin uralle. Käynnissä Jetti hidasteli väistöissä aluksi. Kun pohkeet alkoivat mennä paremmin läpi, aloin kiinnittää huomiota tahdin säilymiseen. Väistöissä oikealle opettaja neuvoi ratsastamaan Jettiä paremmin ulko-ohjan tuelle. Väistöissä vasemmalle sain taas puolestaan huolehtia siitä, ettei Jetti pullahtanut kaulastaan vasemmalle, vaan pysyi suorempana. Välillä pohkeeni eivät tarkoittaneet Jetille mitään, jolloin muistutin raipalla enkä jäänyt hinkkaamaan pohkeilla. Tahti alkoi säilyä toistojen myötä paremmin. Vielä saisin kiinnittää huomiota väistöjen jälkeiseen suoruuteen, sillä etenkin vasemmalle tehtyjen väistöjen jälkeen Jetti pyrki jatkamaan enemmän vasemmalle kuin suoraan.

Kevyessä ravissa jatkoimme väistöjä samaan tapaan. Jetti alkoi liikkua aika mukavasti, ja opettajakin kehui sen ravaavan mukavan letkeästi. Väistötkin alkoivat paikoin lähteä ihanan helposti ilman, että Jetti teki niiden aikana mitään ylimääräistä. Parhaimmillaan tahti säilyi ja Jetti pysyi samassa muodossa molempien väistöjen ajan. Välillä tosin jäin nyhräämään ylimääräistä, mikä sai Jetin joko hidastamaan tai jännittymään. Pääosin väistöt kuitenkin sujuivat mukavasti, ja saatoin taas fiilistellä sitä, kuinka mukavan herkkä hevonen Jetti oikeasti on. Osaan vain harmillisen hyvin joskus säheltää niin paljon Jetin kyydissä, että se jännittää itsensä ihan kippuralle eikä enää yritäkään ymmärtää epämääräisiä apujani. Minulla onkin vielä paljon tekemistä rentouden kanssa ja siinä Jetti onkin oivallinen opetusmestari. Se kun ei varmasti yritäkään rentoutua, jos kuski on kuin rautakangen niellyt suolapatsas.

Väistöjen jälkeen siirryimme tunnin toisen tehtävän eli hevosen muotoon vaikuttamisen pariin. Opettaja kertasi aluksi sen, ettei hevosta ratsasteta pyöreäksi ohjalla edestä taakse, vaan pohkeella takaa eteen (olin aika syyllisen näköinen opettajan puhuessa tuosta väärästä tavasta). Hyvänä kertauksena tuli myös istuntavinkit eli pohkeet tuntumalle, kyynärpäät kylkiin ja vatsa vähän lyhyemmäksi rutistettuna. Opettaja muisti edelliskerran valitteluni puutteellisesta keskivartalon tuesta ja syynäsikin nyt mukavasti istuntaani. Ideana oli se, että kun kuski saa itsensä oikein, on hevosellakin helpompi kulkea oikeinpäin. Opettaja korjasi ihanan sinnikkäästi lepattavaa oikeaa kyynärpäätäni takaisin paikoilleen sekä hoksautti siitä, että pohkeeni saisivat olla hieman taaempana ja pysyä paremmin tuntumalla. Sain myös tietoisesti vinksauttaa itseni istumaan selkä notkolla, jotta huomaisin Jetin reaktion. Sehän jarrutti heti, kun pullahdin väärinpäin. Kun taas loksauttelin itseni oikeinpäin, rentoutui Jettikin ja liikkui paremmin.

Vaikeinta oman istunnan korjaamisessa oli saada pohkeet pysymään taaempana. Olen luonnostani hyvin jäykkä enkä harmillisesti tajua venytellä säännöllisesti, joten istun satulassa yhtenä jumikönttinä. Sitten kun yritän saada itseäni venymään oikeaan asentoon, on jäykkä kroppani melkoisessa pinteessä. Hiljalleen itseäni korjaamalla aloin saada palikoita kohdalleen. Käynnissä oli helpointa saada pohkeet taaemmas, harjoitusravissa taas vaikeampaa. Jetti kuitenkin palkitsi hyvät hetkeni ravaamalla paikoin nätin pyöreänä tuntumalla pysyen. Harjoitusravissa oli myös helppoa istua niinä hetkinä, kun sain selän notkon pois, kyynärpäät kylkiin ja pohkeet tuntumalle. Jetti tuntui noina hetkinä aika makealta ja fiilistelin taas kerran ratsastuksen hienoutta. Istunnassani riittää kyllä korjaamista, mutta on mukava huomata, ettei se taida onneksi ihan mahdotonta olla.

Itse muotoon vaikuttaminen sujui aina, kun sain ratsastettua pohkeella riittävästi. Jetti oli niinä hetkinä mukavasti tuntumalla ja eteni rennosti. Kun taas omat palikkani levisivät, unohdin ratsastaa pohkeella tai jäin kädellä hitaaksi, jännittyi Jetti välittömästi. Teimme myös siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin. Aiemmin olen voivotellut sitä, kuinka en millään saa hevosia pysymään tasaisena siirtymisissä alaspäin, vaan ne nakkaavat päänsä aina ylös. Tällä kertaa onnistuin! Jetti esitti  muutamia kertoja todella asiallisia siirtymiä raviin sekä takaisin käyntiin ilman, että pää nousi minnekään. Ilmeisesti sain istuntani vakautettua enkä jäänyt puristamaan ohjia, vaan osasin rentoutua ajoissa. Oli aika kivaa huomata, kuinka yhden tunnin aikana onnistuin oppimaan vähän tämän asian korjaamista. Olisi tosin pitänyt vielä vähän tarkemmin syynätä, mitä kaikkea tein eri tavalla, jotta osaisin jatkossakin tehdä asiat samoin.

Loppuravissa keventelimme koko kentän kahdeksikkoa, jonka suunnanmuutokset mentiin lävistäjiä myöten. Niiden loppupuolella ajateltiin vähän väistöä kohti uraa, jotta hevoset saatiin valmisteltua hyvin tulevaan kulmaan. Kun sain taas istuntaani paremmaksi, oli ihmeellisen helppoa pitää pohkeita paremmin tuntumalla ja ennen kaikkea kevennys muuttui kivan eleettömäksi, kun en ponnistellut turhia itse. Jetti liikkui pääosin edelleen mukavan letkeästi eikä sen kanssa tarvinnut kummemmin säätää. Pohkeetkin menivät kivasti läpi, joten tunnin tehtävät olivat selvästi olleet hyödyksi. Kauhistelinkin nauraen opettajalle, että mitähän tästä tulee, kun koulutunnit alkavat olla näin kivoja. Oikeasti on ihana huomata itsekin pieniä kehittymisen merkkejä ratsastuksen parissa. Kun aloin käydä Tallinmäellä, en juuri hihkunut riemusta, kun sain Jetin koulutunnille. Nyt taas odotan innolla, mitä kaikkea pääsen sen kanssa oppimaan. Tämä oli mainio päätös vuoden 2013 ratsastuksille, ja tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen.

Ulkoavuilla onneen

En päässyt omalle tunnilleni keskiviikkona, joten torstaina olikin jo tuplahinku ratsaille. Haaveilin jo kovasti puomi- tai estetunnista, mutta luvassa oli vielä koulua. Ratsuksi sattunut Elmo onneksi ilahdutti sen verran, että maltoin keskittyä vääntämään vielä koulua. Tunnin treeniaiheena oli hevosen ratsastaminen pyöreäksi niin takaosan ulommas väistättämisen kuin sulkutaivutuksen kaltaisen menon avulla. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja suurin osa tunnista oltiin ympyrällä.

Ensimmäisenä lähdimme hakemaan hevosia käynnissä myötäasetukseen ja pyöreäksi käyttämällä takaosan väistätystä ulommas apuna. Vasen kierros tuntui alussa sangen hankalalta niin asetuksen saamisessa kuin takaosan väistättämisessä. Elmo ei hevillä antanut vasemmalta periksi, vaan pullahti aina sisemmäs, kun yritin pyytää sitä myötäasetukseen. Terästin sisäpohkeen käyttöä ja aloin huolehtia paremmin ulkopuolen apujen käyttämisestä, jolloin meno parani hieman. Elmolle sai tehdä aika paljon pieniä pidätteitä ulko-ohjalla, jotta se malttoi väistää takaosaansa ulos. Oikeassa kierroksessa myötäasetuksen sai helpommin, mutta edelleen sain olla tarkkana, etten vain vääntänyt Elmon kaulaa mutkalle ja unohtanut ulkopuolen hallintaa. Takaosan väistö oli myös helpompaa tähän suuntaan, mutta molemmissa kierroksissa aktiivisuus pääsi katoamaan väistöjen aikana.

Takaosan väistätysten jälkeen otettiin aina tovi ravia, jossa hevosia työstettiin vähän pidempään muotoon ja tehtiin pieniä temponmuutoksia. Vasemmassa kierroksessa meno oli suurimmaksi osaksi kamalaa. Elmo tahmaili ja jännittyi eikä hevillä suostunut etenemään saati rentoutumaan. Korjasin omaa istuntaani parhaani mukaan ja koetin sinnikkäästi kertoa ratsulleni, että haluan sen liikkuvan rennon pyöreänä. Vaan ei. Muutamia pätkiä saimme sinnepäin, mutta lopullinen palasten loksahtaminen oikein jäi puuttumaan enkä yhtään tiedä, miksi. Oikeassa kierroksessa meno olikin sitten rutkasti helpompaa, ja Elmo kulki siivosti. Aktiivisuus oli silti edelleen vähän puolitiessä. Elmo ei helpolla lähtenyt ottamaan pidempää askelta saati edes kiihdyttänyt, vaan puksutti tasaisesti menemään, välillä tosin hidastellen. Elmollehan on ihan tyypillistä pieni laiskottelu, mutta sen asian tietäessäni olisin saanut ratsastaa sitä tarmokkaammin. Raipan kannustavilla merkeillä sain Elmosta vähän parempaa liikettä irti, mutta varsinaisesti ratsun moottori ei käynnistynyt kunnolla.

Seuraavaksi jatkoimme hevosten muodon työstämistä menemällä edelleen ympyrällä pysyen sulkutaivutuksen kaltaisesti. Kun hevosia saatiin vähän lyhenemään ja ryhdistäytymään, sai nostaa laukan ja laukata hetken aikaa. Aluksi molemmissa kierroksissa sain keskittyä antamaan selkeät avut, jotta Elmo käsitti, miten halusin sen kulkevan. Loppujen lopuksi Elmo tuntui hoksaavan tehtävän jujun paremmin oikeassa kierroksessa eli suomennettuna se suunta oli minulle helpompi. Sulkutaivutuksen kaltaisen menon aikana vauhti hiipui melkoisesti, mutta en antanut sen häiritä. Elmo ei taida olla vielä ihan sulavin tässä liikkeessä enkä minä paras opettaja sille, joten arvelin selkeiden ohjeiden olevan nyt vauhtia tärkeämpää. Elmo askarteli tehtävän kimpussa hyvin pähkäillen ja löysi aina hetkittäin ratkaisuja pyyntöihini. Itselle hankalaa oli saada asetus ja etuosa pysymään oikein, sillä takaosaa kontrolloidessa unohdin sen välillä oman onnen nojaan.

Laukannostoista puuttui vähemmän yllättäen se aktiivisuus, joka oli loistanut poissaolollaan valtaosan tunnista. Vasemmassa kierroksessa Elmo hyödynsi jälleen sitä, etten muistanut pitää ulkopuolta hallinnassa. Kertaalleen yritimme jyrätä opettajankin päältä, mutta onneksi emme törmänneet. Tulipahan taas konkreettinen muistutus siitä, että ulkoavuillakin on tarkoituksensa. Laukassa Elmo paiskikin hienosti töitä ja tarjosi paikoin mukavan pyöreää ja rentoa menoa. Tahti tosin hieman vaihteli ja pääosin laiskempaan suuntaan, mutta nohituksella Elmo jaksoi aina jonkin aikaa edetä reippaammin. Ulkopuolen avuilla sain Elmon pysymään hyvin tuntumalla ja reitillä, jolloin sen oli helppo laukata pyöreänä eteenpäin. Olisin toki saanut olla paremmin Elmon tukena, sillä muutamina kertoina se pääsi pudottamaan raville. Loppujen lopuksi Elmo jaksoi kyllä hienosti verrattuna siihen, kun se tuli tallille. Silloin se ei jaksanut laukata lyhyttä hetkeä pidempään saati kantaa itseään siinä. Nyt se taas menee jo hyvän tovin asiallisesti töitä tehden.

Loppuraveissa hevosten annettiin venyttää eteen ja alas. Elmo oli tässä aika näppärä, mitä nyt yritti paikoin alkaa hiippailla, mutta uskoi kyllä reipastumispyyntöä vielä kohtuullisesti. Opettajalta tuli palautteena, että Elmo teki tunnin ajan hienosti töitä. Kyllähän se vain on mainio poni ja minulle hyvin opettavainen ratsu. Tuumasin opettajallekin, että Elmo on kehittynyt valtavasti, minkä opettajakin allekirjoitti. Ainoa harmin paikka on vain se, ettei Elmo tuosta kasva isommaksi. Jalkani tahtovat olla turhan pitkät ponin koon huomioiden, ellen mene sitten hieman lyhyemmillä jalustimilla. Onneksi kokoeromme ei ole ainakaan tähän mennessä tahtia muutoin haitannut, niin pääsen oppimaan vielä toivottavasti yhtä sun toista tämän ponin kanssa.

Kolmen elementin kimpussa

Ratsastusseurani eli O-Ri järjesti Mintti Rautioahon luennoimaan ja valmentamaan ratsukoita kahdeksi perättäiseksi sunnuntaiksi. Alun perin ilmoittauduin vain ensimmäiselle kerralle eli tälle sunnuntaille, mutta fiilikset kokemuksen jälkeen olivat niin hyvät, että ilmoitin itseni seuraavallekin kerralle. Tämän kerran kahden tunnin luennon aiheena oli ratsastuksen olennaisemmat osatekijät, jotka olivat aktiivisuus, tasapaino ja oikea muoto. Luennolla käsitellyt asiat olivat kohtuullisen tuttuja, mutta kertaus oli paikallaan. Erityisesti korviani punoitti, kun Mintti korosti, kuinka kerrallaan tulee käyttää vain yhtä apua. Tunnustan joskus pahimmissa sähellyshetkinäni käyttäväni kaikkea mahdollista ja ihmetteleväni, kun hevonen ei ymmärrä.

Valmennukset mentiin omalla tallilla kolmen ratsukon ryhmissä, jossa olimme Kaisan ja toisen kaverini kanssa samassa. Ratsukseni sain todella mukavasti Peran, vaikka en ollut edes tajunnut sitä pyytää. Perahan on sairastellut tässä kevätpuolella melkoisesti ja palasi taas pienen tauon jälkeen töihin tämän viikon loppupuolella. Kaikeksi onneksi se on taas kunnossa eikä sairastelu ollut mitään vakavampaa. Jännitin kyllä hieman sitä, miten Pera kulkisi, kun luulin viime kerrasta sen kanssa olleen rutkasti aikaa. Blogi paljasti, että aika vasta sillä menin, nimittäin 17.5. Tosin sitä ennen olikin taukoa yli kuukausi, joten harvassa kerrat ovat olleet.

Aivan ensimmäisenä Mintti pisti huolehtimaan siitä, että hevoset liikkuvat tarmokkaasti käynnissä. Jos se askellaji ei toimi, ei meno helpotu ravissa saati laukassa. Pera esitti tuttuun tapaansa laiskaa hevosta eli jäi helposti hiippailemaan, jos annoin sen vain olla. Sain nohitella sitä aluksi sinnikkään toistuvasti ennen kuin se yhtään alkoi herätä. Opettaja oli ihanan hereillä ja huomautti heti, jos tahti hyytyi. Ravissa aloimme pyöritellä isoja ympyröitä, joiden aikana edelleen piti muistaa säilyttää hyvä aktiivisuus ja lisäksi alkaa kiinnittää huomiota hevosen tasapainoon ja muotoon. Ulko-ohjalla tehtiin pidätteitä ylöspäin, mikäli haluttiin hevosen hidastavan tai kantavan kaulaansa paremmin. Sisäohjalla puolestaan vain asetettiin. Kaiken tämän lähtökohtana oli se, että hevonen liikkui itse aktiivisesti. Pera leikki edelleen potkuria siinä mielessä, että oli pyynnön jälkeen pari askelta reipas, kunnes taas hyytyi. Sinnikäs vaatiminen kuitenkin alkoi tuottaa tulosta, sillä hiljalleen Pera alkoi saada moottoriaan käyntiin eikä vaatinut enää niin tarmokasta nohitusta joka hetki. Pyöreyden kanssa oli samanlaista kuin ennenkin eli paikoin Pera kulki hyvässä muodossa ja taas toisaalla nousi ja jännittyi. Ympyröillä asetusten avulla sen sai taas kuitenkin hyvin kuulolle. Jokin omassa ratsastuksessani muuttuu suoralle uralle lähdettäessä, kun hevosen pyöreyden säilyttäminen siellä on paljon vaikeampaa.

Jumppasimme hevosia tekemällä ympyrällä käynnissä avo- ja sulkutaivutuksen kaltaisia liikkeitä. Ensin hevosten etuosaa käännettiin ympyrän keskipistettä kohti asetus myötäisenä säilyttäen ja sitten puolestaan takaosaa käännettiin samaan suuntaan. Aluksi minulla kesti, että hahmotin, miten hevosen tuli olla. Ongelmana tahtoi olla se, etten saanut Peraa kokonaisuutena hallintaan, vaan joko etuosa oli hyvin takaosan jäädessä matkasta tai sitten toisinpäin. Asetuskin tahtoi välillä olla puolitiessä tai puuttua kokonaan. Tehtävää ei tehty kerrallaan montaa askelta, ja onnistuneen suorituksen jälkeen mentiin taas hetki isolla ympyrällä aktiivisuutta hakien. Itselle helpommalta hahmottamisen kannalta oli avotaivutuksen kaltainen liike, kun taas sulkutaivutuksen kaltainen onnistui silti ratsastaa paremmin. Paikoin Pera pääsi jännittymään, kun apuja sateli päällekäin, mutta kun sain nollattua tilannetta ja järjesteltyä avut kohdilleen ja omiin aikoihin, rentoutui Pera ja tarjosi hyviä hetkiä. Näiden jumppien jälkeen ravi alkoi pyöriä Peralla paikoin todella hyvin. Oma moottori oli selvästi käynnistynyt, ja paikoin Pera kulki rentona paljon pidempiä hetkiä kuin tavallisella tunnilla.

Teimme myös siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin sekä ravista laukkaan ja takaisin. Ohjeena oli ennen siirtymistä varmistaa, että hevonen on aktiivinen, tasapainossa ja hyvässä muodossa. Alaspäin siirtymisissä puolestaan ulko-ohjan kohottavat pidätteet tekivät jarrutuksen, jonka seurauksena hevonen siirtyi hitaampaan askellajiin. Tehtävää mentiin ympyrällä, jossa tuli muistaa koko ajan säilyttää asetus, siis myös siirtymisissä. Aluksi Pera oli hieman hidas siirtymisissä, jolloin sain taas parantaa sen aktiivisuutta. Pohkeella pusertamisen sijaan aloin käyttää raipanmerkkejä apuna, joihin Pera heräsi hyvin. Alaspäin siirtymisissä olin vähän hukassa ulko-ohjan käyttämisessä, mikä näkyi Peran jännittymisenä. En tosin muutenkaan ole saanut Peraa kovin usein siirtymään alaspäin rennosti, joten sinällään mitään uutta vaivaa ei ilmennyt. Jännityn itse siirtymisen valmistelussa sen verran, että se tarttuu hevoseen ja sössii rennon siirtymän mahdollisuuden. Ylöspäin siirtymiset kuitenkin paranivat onneksi hieman, kun jaksoin olla tarkkana ja vaatia Peraa liikkumaan koko ajan aktiivisesti, ei vain paikoin. Harmikseni esitimme silti monia löysiä nostoja, kun Pera ei vain saanut avuistani riittävästi selvää.

Laukkaosuuksissa sain tunnin parhaat onnistumiset. Kun sain kolmen elementin paketin kasaan, kulki Pera pitkästä aikaa ihanan suorana, pyöreänä ja vaivattomana. Saatoin vain myhäillä selässä ja fiilistellä, että tällä laukalla ropisisi kyllä kouluradoilta pisteitä. Oikeassa kierroksessa viilattavaksi tuli se, kun Pera tahtoi liirata ulos. Ulkopuolen hallinta unohtui siis paikoin, jolloin Pera käytti tilaisuuden hyväksi ja seurasi ulos valuvaa istuntaani. Kun sain taas itseni kasaan ja muistin pitää ulkopuolestakin huolen, esitti Pera taas varsin mainioita hetkiä. Tietysti väliin mahtui myös epätasaisia pätkiä, mutta kummasti ne hyvien hetkien takia unohtuivat. Saisin kuitenkin alkaa kiinnittää huomiota siihen, etten lakkaa ratsastamasta, kun hevonen kulkee oikeinpäin. Siitähän se varsinainen työstäminen vasta oikeasti voi alkaa. Nyt tahdon jäädä fiilistelemään sitä, että onnistuin enkä sitten tajua tehdä muuta.



Tunti sisälsi kyllä rutkasti tekemistä ja etenkin ajattelemisen aihetta. Olin vähän yllättynyt, kun en juuri saanut korjauksia istuntaani. Tietenkään tunnissa ei ehdi lähellekään kaikkea. Toisaalta kyllähän sitä aina vähän yrittää tsempata uuden opettajan silmien alla, mutta tuskin nyt onnistuin hävittämäänkään kaikkia virheitäni. Jalustimet opettaja otti minulta hetkeksi pois, kun ne olivat turhan lyhyet. Menin osan aikaa siis ilman niitä, kunnes laukkatehtävän koittaesas pidensin niitä parilla reiällä ja pistin takaisin jalkaan. Kokonaisuudessa ehkä nyt oli kuitenkin parempi lähteä etenemään asia kerrallaan kuin yrittää korjata kaikkea saaden aikaan vain pahasti hämmentyneen ratsastajan. Tunti oli kyllä hintansa väärti, ja senpä innoittamana ilmoitin itseni vielä viikon päästä koittavalle toisellekin tunnille. Toiveeksi pistin tietysti Peran, toivottavasti se toteutuu, niin pääsemme jatkamaan harjoituksia.

Videoista kiitos Noralle ja Alekseille!

Ratsun työstämistä lyhyemmäksi ja pyöreäksi

Epper edustaa, kuski ei niinkään (kädet & katse!).

Keskiviikkona tallille päästyäni kouluvääntö ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Aiempi tunti meni vielä kavaletteja, joten vihersin kateudesta sitä seuratessani. Onneksi sain ratsukseni Epperin, jonka kanssa kouluvääntökin on useimmiten ihan kivaa. Kun sain noustua satulaan, unohtuivat harmitukseni kouluväännöstä kuin taikaiskusta. Pääasia oli, että pääsin satulaan. Tunnilla ratsukoita oli lisäkseni ihanasti vain neljä. Treeniaiheena oli puolestaan hevosen työstämistä lyhyemmäksi ja pyöreämmäksi, vähän neliömäiseksi siis. Tähän pyrittiin käynnissä tehdyillä avo- ja sulkutaivutuksilla sekä ympyröiden työstämisellä ravissa ja laukassa.

Hapuilevia ja jännittyneitä avotaivutusyrityksiä.

Työt aloitettiin pitkille sivuille käynnissä tehdyillä avotaivutuksilla ja ensin muutamaan kertaan käynnissä tehdyillä pääty-ympyröillä, kunnes ne tultiin jo ravissa. Epperin sai avotaivutukseen kohtuullisesti, mutta se ei juuri rentoutunut sen aikana. Yritin houkutella ja maanitella, mutta jokin jäi kinnaamaan eikä Epper hetkeä tai paria enempää koko tehtävän aikana suostunut myötämään avotaivutuksen aikana. Avotaivutuksissa takapää tahtoi sammua pahemman kerran, mikä saattoi selittää rentouden puutteen. Samalla taisin itse jäädä pusertamaan eri apuja niin sinnikkäästi, että oma jännityneisyyteni varmaan tarttui Epperiin. Huomasin oman ylimäääräisen äherrykseni jo selässä ollessani ja pyrin rauhoittamaan pyyntöjäni, mutta niin vain seuraavassa hetkessä pyysin pohkeella yhtä, vaadin ohjalla toista ja istunnalla taas epämääräisesti kerroin kolmatta. Etenkin pohkeeni olivat tässä tehtävässä lennossa. Hippoksessa olleen artikkelin mukaan pohje liikkuu paikaltaan maltillisesti, ehkä pari senttiä. Minulla se taas taisi ottaa eroa lähtöpisteeseen parikymmentä senttiä. Kaikeksi onneksi avotaivutuksia eikä sitä myöten sulkutaivutuksia tehty tällä kertaa muussa kuin käynnissä, sillä muutoin olisin ollut ihan pulassa. Avotaivutukset tuntuivat onnistuvan omalta osalta paremmin oikeassa kierroksessa.

Pohkeillani on oma elämä sulkutaivutusyrityksissä.

Sulkutaivutukset vasemmassa kierroksessa olivatkin sitten tavattoman vaikeita. Istuntani meni ihan mutkalle, kun yritin saada Epperin takaosan sisemmäs ja etuosan pysymään omalla paikallaan. Sitten vielä joko asetin Epperiä liikaa tai sitten annoin sen pullahtaa oikean lavan kautta karkuun. Eniten kismitti se, kuinka oma istunta jarrasi kaikkea vastaan ja kuinka vaikea sitä oli yrittää korjata. Samaa ongelmaa oli toki myös oikeassa kierroksessa, mutta aavistuksen maltillisempana. Sulkutaivutuksissa kuitenkin sain avotaivutuksia paremmin Epperiä rentoutumaan ja hakeutumaan pyöreäksi. Hetket olivat tosin lyhyitä ja vaativat melkoista työstöä, mutta kovasti Epper yritti ymmärtää pyyntöjäni. Ongelmaksi tuli lähinnä se, että keskityin säätämään liikaa sisäavuilla, jolloin ulkopuoli jäi välillä huomiotta, ja Epper pääsi pullahtamaan sieltä karkuun. Aika paljon sain tehdä töitä sen kanssa, että tajusin pitää etupään odottamassa takapäätä, ettei koko ratsu päässyt venymään tavarajunaksi. Sulkutaivutuksissakin Epper hidasteli ja paikoin suorastaan mateli. En toisaalta voinut keskittyä siihen, sillä pelkästään palasten asettaminen kohdilleen vei suuren osan keskittymisestäni. Naureskelin kyllä mielessäni, kuinka esittämämme avot ja sulut olivat niin kaukana niistä oikeaoppisista ja tarmokkaista suorituksista, joita esimerkiksi koulukisoissa näkee.

Melkein istunta paketissa, melkein.

Työskentely pääty-ympyröillä ravissa ja laukassa tuntui sujuvan lopulta paremmin kuin taivutusten teot. Toisaalta niiden työstäminen varmasti auttoi myös ympyröillä. Pääongelmana ympyröillä oli se, että annoin Epperin jäädä pieneen sievään menoon sen sijaan, että olisin pyytänyt sitä liikkumaan kunnolla takapäästä. Niinpä paikoin esitimme nättiä muotoa, mutta puutteellista eteenpäinpyrkimystä. Keskeisimpänä oppina tuli huolehtia siitä, että Epper on tasaisesti molempien ohjien tuntumalla, ja että olen itse kääntymässä sen mukana enkä jää omalla istunnallani olemaan liikettä vastaan. Istunta vaati korjaamista etenkin vasemmassa kierroksessa, jossa en hevillä saa käännettyä vartaloani hevosen mukana, vaan vasen puoleni jää matkasta. Opettaja syynäsi menoamme mukavan tarkasti, ja ohjeiden avulla sain paikoin istuntaani parannettua. Kertaalleen opettaja tuumasi jonkin loksahtaneen kunnolla paikoilleen, kun Epper ryhdistäytyi ja laukkasi rennosti eteenpäin ihan kuin olisi ajatellut, että nyt viimein saa edetä kunnolla. Saimmepa kertaalleen yhden näpsäkän laukannoston siten, että se oikeasti lähti ylämäkeen. Pieniä onnistumisen hetkiä, mutta sitäkin kivemmilta tuntuvia.

Mikä tuota pohjettani oikein riivaa?

Tunnin aikana opettaja hoksautti yleisesti, että hevoselle piti jättää vastuu itsensä kantamisesta eikä jäädä turhaan näpertelemään koko ajan itse jotain. Tämän jälkeen tajusin, kuinka huonosti annan hevoselle mahdollisuuden tehdä oman osuutensa. Niinäkin hetkinä, kun Epper kulki oikein, olin varmistelemassa. Hiljalleen opettajan kommenttien pohjalta aloin muistutella itseäni jättämään hevonen rauhaan, kun palikat olivat oikein ja puuttumaan menoon vasta sitten, kun se sitä tarvitsi. Aika paljon keskittymistä se vaati, mutta hiljalleen aloin nopeammin osata rentoutua. Tämä taas näkyi siinä, että Epper rentoutui paremmin ja pysyi kuin pysyikin toivotusti, kun annoin sen vain olla. Tällä kertaa en sekoittanut rentoutta ja matkustajaksi heittäytymistä niin pahasti kuin yleensä, vaan pysyin omasta mielestäni edelleen ratsastajana, mutta annoin silti hevoselle työrauhan. Järjettömän pieneltä kuulostava asia, mutta aika merkittävä, kun sen unohtaa.



Lopputunnista opettaja tuumasi, että onnistuimme Epperin kanssa mukavasti tunnin tehtävässä eli hevosen ratsastamisessa lyhyemmäksi ja pyöreäksi. Jatkotyöstöä varten opettaja neuvoi ratsastamaan takapäätä kunnolla töihin, jotta liike lähtisi sieltä, ja Epper pääsisi kantamaan itseään paremmin. Olinpa ihanan turhaan ennen tuntia vastustellut kouluvääntöä, kun se jälleen kerran paljastui ihan mukavaksi puuhaksi. Epper on kuitenkin kohtuullisen mutkaton ratsu, jonka kanssa jaksaa yrittää vääntää sitä kouluakin. Tunnin aikana ehdin myös miettiä, että kai sitä on jotain oppinut, kun Epper ei ihan joka hetki enää mene kaula pitkällä kilometrin mittaisena, vaan pyrkii jokaisessa askellajissa aina hetkellisesti kulkemaan oikeinpäin. Ratsastus, mikä ihana tekosyy oppia jotain uutta.

Kuvista ja videoista kiitos Alekseille!

Ratsun pituuden säätelyä

Tallinmäen viikon toiselle tunnilleni sain Jetin, jotta sain viritellä sitä vielä kouluväännössä ennen sunnuntain estekisoja. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja aiheena oli hevosen pituuteen vaikuttaminen. Tavoitteena oli saada niin hevosta kuin sen askelta lyhennettyä ja pidennettyä ilman, että tahti muuttui. Lyhennysosuuksia saattoi ajatella vähän kokoamisen alkeiden opetteluna. Kummempaa kuviota tehtävälle ei ollut, vaan sai mennä niin uraa myöten kuin pyöritellä omia ympyröitä ja voltteja.

Tehtävän alusta asti tiesin, että joutuisin käyttämään pohkeitani melkoisesti, mikäli halusin saada tahdin säilymään, vaikka muuttaisinkin Jetin muotoa. Käynnin työstäminen osoittautuikin hankalimmaksi. Siinä tuntui, etten juuri saanut eroa siihen, kun hevonen oli lyhyempänä ja kun taas pidempänä. Jetti ei tosin ollut kovin aktiivinen, mikä varmasti oli yksi syy tähän. Yritin käyttää pohkeitani ja naputella raipalla, mutta selkään asti en tuntenut kunnolla mitään eroa menossa. Ainoa havaittava muutos oli se, että lyhennyksen jälkeen hieman ohjaa antaessa Jetti kyllä venytti hyvin sen tuntumalle. Vai ottiko se vain annetun lisätilan käyttöönsä? Toisaalta se kyllä jäi kivasti tuntumalle olematta edestä raskas, joten kai jokin sattui kohdilleen. Varmaankin selvästi reippaammalla peruskäynnillä olisi erot tullut huomattua helpommin. Aktiivisen käynnin ratsastaminen kuitenkin tuntuu olevan vain karmean vaikeaa.

Ravissa meno helpottui hieman. Siinä aloin saada jujua siitä, miltä lyhyen, mutta napakan ravin pitäisi tuntua. Jetti tarjosi sitä paljon helpommin kuin samanlaista menoa käynnissä. Muutamissa lyhennyshetkissä kuvittelin tuntevani, kuinka Jetti vähän vieterimäisesti lyheni ja polki ravia silti kohtuullisen aktiivisesti. Paikoin taas sain Jetin lyhenemään, mutta samalla ravin tahti ja aktiivisuus katosivat. Jetin päästäminen hieman pidemmäksi oli helppoa. Kunhan vain rentoutin käsiäni hieman, niin Jetti venytti itseään ilman, että ravin tahti juurikaan muuttui. Muutamia kertoja kokeilin vähän reippaampaa ravia lyhennyksen jälkeen. Ihan sellaista keskiravia en saanut irti, mutta kuitenkin hieman perusravia aktiivisempaa menoa. Ravissa tehtävä tuntui mielekkäimmältä, kun oma istunta pysyi siinä kasassa ja erot hevosessa tunsi hyvin satulaan.

Laukassa ohjeeksi tuli hakea eroa jopa niin paljon, että reippaampi meno oli esteradan tempoa lähellä. Innostuin vähän liikaa keskittymään vain ratsastamaan Jettiä eteen, jolloin en jäänyt prässäilemään lyhyemmän muodon kanssa. Nyt kuitenkin valaistuin, että mikäli olisin jaksanut ensin viilata lyhyennyksen kuntoon, olisin voinut saada Jetin hyvin kuulolle, jolloin se edelleen vieterimäisesti olisi voinut siirtyä sulavasti isompaan laukkaan. Sen sijaan lähinnä paukautin perusmallissa kulkevalle hevoselle, että nyt eteen. Sekin tosin vaati herättelyjä, mutta muutamia kertoja Jetti lähti aika kivasti. Harmi vain, ettei istuntani ihan pysynyt perässä eikä Jetti sinällään vieterinä, mutta olipahan ainakin selvä ero. Jetti kuitenkin palasi ainakin rauhallisempaan laukkaan, jos ei niinkään lyhyeksi helposti, joten kontrolli ei kuitenkaan kokonaan kadonnut tässäkään askellajissa. Istunnan kanssa ongelmana oli se, että isommassa laukassa aloin seilata satulassa sekä pohkeeni pääsivät omille teilleen. Jetillä on mukavan tarmokas isompi laukka, joten kaiketi olen hissutellut sen kanssa tähän asti, kun en ole tottunut istumaan tällaisessa menossa.

Loppuraveissa teimme vielä pohkeenväistöjä puolihuolimattomasti pitkältä sivulta keskemmäs ja takaisin. Opettaja ohjeisti etenkin Jetin kanssa huolehtimaan siitä, että liike pysyy reippaana, jotta väistön lapoja irrottavat hyödyt pääsevät oikeuksiinsa. Jetti yrittikin aluksi hidastaa väistöissä, mutta nohituksella alkoi pysyä liikkeellä niidenkin aikana. Saimmekin muutamia kivoja, puolihuolimattomia väistöjä, joissa Jetti siirtyi uralta sisemmäs hidastamatta yhtään ja palasi myös takaisin uralle samaa tahtia edeten. Lopuksi hevosten annettiin venyttää eteen ja alas, minkä Jetti teki myös aika mallikkaasti. Tunnin yksi suurimmista onnistumisista oli se, että jaksoin tällä kertaa paremmin korjata omaa istuntaani vasemmassa kierroksessa, mikä osaltaan edesauttoi Jettiä olemaan puskematta sisälle. Kroppani kyllä vänkäsi pahasti korjauksia vastaan, mutta paikoin Jetti palkitsi yritykseni menemällä ihan kokonaisen kulman ongelmitta. Vaikeaa, mutta ehdottomasti yrittämisen arvoista.



Videoista kiitos Tiinalle!

Kouluratsastusta leikkimässä

Osa keskiviikon tuntilaisista innostui houkuttelemaan muita, että mentäisiin ilman satuloita ja kouluväännön sijaan hurvittelisimme leikkien parissa. Mielessäni nynnyilin, mutta innostuin kuitenkin mukaan ja kipusin Jussin kyytiin ilman satulaa. Onneksi sillä on kohtuullisen miellyttävä selkä istua, joten ei tullut tuskallista tuntia. Leikkitunti kuitenkin muuttui noin kolmen vartin kouluväännöksi, ja vasta viimeinen vartti meni leikkiessä. Tunnilla tuli taas huomattua, kuinka kannattaisi mennä ilman satulaa useamminkin.

Tunnin tehtävänä oli aika pitkälti sama kuin edellispäivän tunnilla eli hevosen askeleeseen ja muotoon vaikuttamista etenkin ympyröiden avulla. Käynnissä sain taas patistella Jussia liikkumaan, sillä se yritti edelleen tarjota kauniisti pyöristynyttä kaulaa aktiivisuuden sijaan. Myönnän, että monet kerrat olen jäänyt ihastelemaan moista, mutta sentään hiljalleen alan huomata, kun hevonen puijaa minua sen avulla. Takapään aktivoimiseen auttoi se, kun pyysin etupäätä vähän lyhyempään askeleeseen, jotta takapääkin ehti mukaan. Asetukset oikealle olivat edelleen aika takkuisia, vaikka koetinkin vaikka millaisilla sisäpohkeen liikkeillä ja sisäohjan otteilla saada Jussia kantamaan itsensä siltäkin puolen. Hetkittäin kuitenkin Jussi löysi takapäänsä ja pyöristyi ilman, että jäi etupainoiseksi. Niinä hetkinä koetin olla nyhräämättä mitään ylimääräistä ja kiittää hevosta oikeasta teosta siten.

Ravissa keskityin ensin kikattelemaan kuin mikäkin, kun meno tuntui aluksi niin hassun ilmavalta. Jussi-reppana yritti ravata ja hämmästeli kuskiaan, joka ei yhtään ollut mukana, vaan keskittyi hihittämään. Näemmä ilman satulaa ratsastaminen toimii minulla myös nauruterapiana. Lopulta maltoin taas yrittää pysyä kyydissä hytkymisen sijaan, vaikka melkoisen hankalaahan se oli. Jussin ravi ei edes ollut pahimmasta päästä, mutta pohkeeni eivät millään saaneet tuntumaa hevosesta ilman, että muu istunta jännittyi, ja päädyin pomppimaan. Pohkeilla vaikuttaminen jäi siis aika olemattomaksi, mutta Jussi tuntui reagoivan sentään siihen, kun sain istuntaani vähän korjattua. Silloin se malttoi ravata rennommin ja pyöristyä, jolloin saatoin istua ravissa paremmin. Ravissa ehdin harmitella sitä, etten ollut älynnyt yhtään venytellä jalkojani vetreämmäksi, sillä ilman satulan tukea ja sen osittaista apua muun muassa jalkojen sijottelussa en jäykistelyiltäni päässyt itse oikeinpäin kyydissä. Pysyinkin Jussin kanssa melkoisen rauhallisessa ravissa, sillä reippaamassa ravissa Jussi alkoi leikkiä hirveä ja minä mukana hytkyvää perunasäkkiä. Tulipahan taas hyvin huomattua, kuinka meno ilman pohkeita on melkoisen onnetonta.

Ensimmäistä laukkaa jännitin jonkin verran, kun pelkäsin jääväni kyydistä. Jussi onneksi nosti laukan helposti ja siinä olikin varsin mukava istua. Pohkeenikin jopa pääsivät omille paikoilleen paljon ravia paremmin. Oikeassa kierroksessa pyöräytetyillä ympyröillä sain Jussin etu- ja takaosan toistensa kohdille, jolloin asettaminen sujui paremmin, ja Jussi tarjosi mukavan rentoa ja pyöreää laukkaa. Pohkeilla sai edelleen ratsastaa aika paljon, joten onneksi sain ne toimimaan. Oli mukava nähdä, kuinka Jussi teki parhaansa ja tuntea omalla istunnalla, kun se alkoi laukata paremmin takaa käyttäen itseään oikein. Vasen kierros olikin sitten työläämpi. Opettaja hoksautti Jussin valuvan oikealla lavalla ulos, jolloin sain ajatella huolellisesti hevosen pitämistä suorana. Asetukset eivät menneet kovin hyvin läpi, ja laukka tuntui sammuvan useammin. Muutamia kertoja sain itseni kasaan ja siinä samalla hevosen, jolloin Jussi esitti vähän parempaa laukkaa tähänkin suuntaan. Kovasti se tuntui yrittävän, mutta en saanut autettua sitä ihan toivottuun suoritukseen asti muutamia pieniä hetkiä lukuun ottamatta. Oli kuitenkin mukava muistaa taas, että kyllä siellä laukassakin pysyy kyydissä, vaikka ei olekaan sitä satulaa.

Tunnin lopuksi ehdimme vielä leikkiäkin. Jaoimme leikkiin osallistuneet kahdeksan ratsukkoa kahteen joukkueeseen vähän teemalla ponit ja hevoset. Meidän joukkueessamme oli tietysti Jussi sekä lisäksi Hessu, Atte ja Kaisan ratsastama Pera. Toisessa joukkueessa puolestaan Elmo, Eetu, Dille ja Rappen, joka sai leikkiä ponia. Leikkinä oli viesti, jossa täytyi ensin pujotella kolme tötteröä ja osua niiden jälkeen kahden kavalettipalan välistä. Sen jälkeen sai kääntyä takaisin maalia kohti. Askellaji oli alusta alkaen vapaa. Tulimme ensin kertaalleen kierroksen ja sitten kaksi kierrosta putkeen. Aloitin Jussin kanssa suoraan laukalla. Jussi ei ihan ollut länkkätyylisessä laukannostossani mukana ja tulkitsi "jiihaa, pohkeet kylkiin" -usutukseni vain raviksi, mutta nosti vikkelään laukan. Pääsimme tötteröt hyvin, mutta enpä sitten enää raville siirtymisen jälkeen osunut kavalettipalojen välistä. Ei muuta kuin uusi yritys käynnissä, jolloin pääsimme niistäkin. Sitten vain laukassa takaisin. Ensimmäisen kierroksen voitto meni omasta viivyttelystäni huolimatta meille eli hevosjoukkueelle. Toisella kerralla Jussi oli paremmin menossa, ja pääsimme kerralla tötteröiden välistäkin, ja uskalsin usuttaa sitä laukkaamaan. Viimeisellä kierroksella pääsin peräti laukassa palojenkin välistä, ja Jussikin innostui. Ilmeisesti se nosti takajalkojaan noin pari senttiä maasta ennen kuin ampaisi takaisin maaliin. Hurjaa vauhtia emme menneet, mutta ilman satulaa sekin tuntui vauhdikkaalta. Hävisimme kuitenkin toisen erän, joten joulun henkeen sopivasti saimme tasapelin ponijoukkueen kanssa.

Tunti oli hurjan kiva! Oli ihanaa mennä rennommalla asenteella ja tohtia olla ilman satulaa. Etenkin loppupuolen leikki oli kiva, vaikka ilmeisesti porukan hevosista kovin moni ei ole tuttu näky leikkitunnilla. Tuntuivatpa ne silti puuhasta innostuvan, kun pääsivät vähän juonesta kiinni. Olipahan mukavaa vaihtelua kerrankin. Ilman satulaa meneminen piti myös mukavasti lämpimänä, vaikka maneesissa olikin vain -10 ulkona ollessa -18. Pitää kyllä toistekin uskaltaa jättää satula matkasta, niin saapahan treenata tasapainoa oikein kunnolla.

Palasia hetkittäin kohdillaan

Ensinnäkin pienimuotoinen tuuletus: pidin maanantain aivan tallittomana, jihuu! Tänään kuitenkin piti päästä ratsastamaan. Tyrkkäsin itseni kuudenneksi ratsastajaksi C-B-tunnille ja sain ratsukseni Jussin. Tunnin tehtävänä oli vaikuttaa hevosen askeleeseen pidentämällä ja lyhentämällä sitä. Tavoitteena tämän avulla oli saada aikaiseksi hyvässä muodossa kulkeva hevonen, joka tarjoaa laadukasta liikettä. Käynnissä ja ravissa pyörittelimme pääty-ympyröitä, joiden aikana säädettiin pääosin hevosta vähän lyhyempään askeleeseen ja muotoon, kun taas pitkillä sivuilla haettiin pidempää askelta ja rennompaa muotoa. Laukassa puolestaan mentiin pääty-ympyrällä, jossa vasta-asetuksen avulla pyrittiin suoristamaan hevosia ja saamaan ne kantamaan itsensä laadukkaammassa laukassa.

Käynnissä Jussia sai aluksi patistella liikkumaan, kun se tuntui vain notkauttavan kaulansa pyöreäksi ja alkavan laahustaa. Lyhennysympyröillä se puolestaan ei ensin halunnut lyhentää käyntiään, mutta sitten muistin taas, ettei pelkällä ohjalla päästä mihinkään. Sain ratsastaa Jussia ensin pohkeella, jonka jälkeen saatoin vasta alkaa ajatella lyhentämistä. Yritysten ja erehdysten kautta aloin saada apuja kohdilleen, jolloin Jussi tuntui lyhentävän askelta ilman, että aktiivisuus katosi kokonaan. Hetkittäin se myös pyöristyi niin, että keveni edestä ja kantoi itsensä rehellisemmin. Pitkillä sivuilla yritin saada Jussia pidempään askeleeseen, mutta en tainnut juuri onnistua. Ilmeisesti pohkeet eivät menneet riittävän selvästi läpi, jotta muutosta olisi tapahtunut. Ehkä annoin myös hevosen samalla valua edestä pitkäksi, jolloin aktiivisuus katosi samoin kuin mahdollisuus vaikuttaa askeleeseen. Paljon arvailuja, vähän tietoa.

Ravissa ongelmaksi tuli oman istuntani perusvirheet, jotka vaikuttivat Jussin liikkumiseen. Kun minä jännityin, jännitty Jussikin, ja pyöreys katosi. Opettaja neuvoi ajattelemaan taas itselle häntää, jonka päällä yrittäisi istua. Näin alaselän notko saataisiin pois. Samalla piti myös ajatella vatsalihaksia aktiiviseksi ja huolehtimaan siitä, etten yläkropalla keikahda liikaa taakse. Sain myös samalla liikkua satulassa vähän eteenpäin, sillä olin päässyt valumaan siinä turhan taakse. Korjauksia tuli taas paljon, mutta kun sain niitä edes hieman sinnepäin tehtyä, muuttui Jussin liikkuminen takaisin rennon pyöreksi. Yhteys oli niin välitön, että sain kerrankin hyvin nopeaa palautetta hevoselta siitä, milloin tein oikein ja milloin en. Jussi menikin hetkittäin niin, että harjoitusravissa istuminen oli ihanan pehmeää ja lyhentäminen onnistui hyvin helposti. Lyhyemmästä askeleesta Jussi palasi myös ihan näppärästi perusraviin, mutta pidempi askel jäin myös ravissa uupumaan.

Laukkaa otimme pääty-ympyrällä vasta-asetuksia apuna käyttäen. Opettaja muistutti kiittämään hevosia aina, kun ne yrittivät taputtamalla niitä sisäkädellä. Näin varmistettiin samalla se, ettei vasta-asetuksessa sisäohja jäänyt turhaan liian tiukaksi. Jussi laukkasi pääosin kohtuullisen mukavasti, vaikka opettaja tuumi sen välillä jäävän mukavuusalueelleen ja vaati meiltä muhkeampaa menoa. Oikeassa kierroksessa vasta-asetukset tuntuivat aika hankalilta ja näytti, että Jussi painuu etupäällään ulos ja takaosallaan sisälle. Yritin sitten korjata pohkeella etuosaa takaosan eteen, mikä hetkittäin auttoi. Vasemmassa kierroksessa taas vasta-asetus sujui helpommin, mutta nyt Jussin etuosa pyrki valumaan sisälle. Pohkeet sain pistää taas kunnolla töihin saadakseni hevoseen liikettä. Oli mukava huomata, että Jussi kyllä yritti, kun sain pyydettyä siltä oikein. Niinpä hetkittäin laukka muuttui pontevammaksi ilman, että tahti kiihtyi tai Jussi yritti kulkea väärinpäin. Muistin olla kiittämässä sitä aina, kun mahdollista, jolloin sain myös itse jätettyä sisäohjan rauhaan. Hyvien hetkien eteen piti tehdä kyllä töitä, mutta onneksi ne palkitsivat niin paljon, että jaksoin keskittyä ja nähdä vaivaa, vaikka pohkeeni tosin yrittivät muka heittää leikin kesken ja valittaa väsymystä.

Loppuraveissa Jussi kulkikin rennommin ja paremmin pyöreänä pysyen kuin alussa eli teimme ilmeisesti tunnin tehtävissä asioita oikein. Tällainen tunti oli taas hurjan mielenkiintoinen, vaikka se olikin "vain" perusratsastusta ja olisi näyttänyt lajista tietämättömän silmissä sangen tylsältä ympyröillä ähertämiseltä. Jussia on mukava ratsastaa, sillä vaikkei se nyt olekaan ihan liitokavio, se yrittää kyllä ja tsemppaa, kun siltä osaa sitä oikein pyytää. Tällä tunnilla tuntui myös, että pystyin ihmeen hyvin keskittymään sekä hevoseen että itseeni. Vaikka jäihän sitä korjattavaa molempiin, mutta eipähän mennyt ihan pakka sekaisin niin kuin yleensä, jos yritän keskittyä useampaan asiaan kerralla.

Monenlaisia muotoja

Koska tallin vakiotunteja ei järjestetä 21.-26.12., aloin kerätä ratsastuksia loman varalle varastoon. Niinpä lyöttäydyin torstaina C-B-tunnille, jolla oli mukavasti aiheena esteet. Toivoin saavani Peran, arvelin todennäköisimmäksi Lorea ja pelkäsin hieman Elmon mahdollisuutta. Tallille päästyä tosin selvisi, että esteet olivatkin vaihtuneet kouluun. Ratsuarvelunikaan eivät menneet kohdilleen, vaan listassa nimeni kohdalla oli Potter. Toinen tuntilainen kuitenkin kysyi, vaihtaisinko hänen kanssa päittään, ja niinpä lähdin koulutunnille Rappenin kanssa. Tunnin aiheena oli hevosen muodon säätelyä lyhyemmästä aina pidempään venytykseen eteen alas.

Aluksi mentiin vähän pidemmällä ohjalla käynnissä ja ravissa hakien hevosia venyttämään pyöreinä eteen alas. Aluksi Rappen pyöristyi, muttei lähtenyt venyttämään ohjan perässä. Tuntuman pitäminen samalla, kun ratsastin pohkeella eteen auttoi kummasti, jolloin Rappen tuntui tulevan takaa etupäätä kohti ja seurasi pyöreämpänä ohjan perässä alemmas. Opettajan neuvo oli saada hevosen pää laskeutumaan ainakin sään alapuolelle. Välillä innostuin löysäämään ohjaa liikaa, jolloin Rappen pysyi kyllä alhaalla, mutta kadotti pyöreyden ja venyi pitkäksi. Niinä kertoina opettaja neuvoi hakemaan Rappenin jälleen pyöreäksi pää vähän korkeammalla ja saamaan se taas venyttämään ohjan perässä pyöreys säilyttäen. Vasemmassa kierroksessa sisäpohkeella sai tehdä enemmän töitä, sillä Rappen koetti valua sisemmäs. Enkä kyllä ihmettele, valuin taas niin pahasti itse vasemmalle, että jopa tunsin sen. Ihan kuin istuntani olisi vinksahtanut entistä pahemmin vasemmalle, kun se on häirinnyt minuakin ennen kuin opettaja on ehtinyt hoksauttaa asiasta. Huomasin istuntani valuvan vasemmalle etenkin, kun käytin sisäpohjetta estämään Rappenin valumisen sisemmäs. Jatkossa saan huolehtia istunnan säilyttämisen keskellä pohkeiden käytön yhteydessä.

Ravissa Rappen meni aika helposti pää rennosti alempana, mutta pyöreys katosi käyntiä useammin. Tajusin taas ratsastaa pohkeella rohkeammin, jolloin pyöreyttäkin alkoi löytyä. Hassua, miten unohdan käyttää pohkeita järkevästi, jos hevonen on itsestään liikkuvaa mallia. Välillä ravaillessa iski lännenratsastusfiilis, kun Rappen meni ihanan tasaisesti ja kyydissä sai nauttia menosta pidemmillä ohjilla. Välillä tosin jouduin ravissakin käyttämään ohjia lyhyempänä, kun Rappen katosi tuntumalta venyen pitkäksi. Se kuitenkin palautui aika helposti takaisin. Opettajalta tuli kehu siitä, kuinka rennosti ja tasaisesti Rappen ravasi, mutta toivoi samalla, että Rappenia saisi ottamaan vielä vähän pidempää askelta. Tätä kannatti pyytää silloin, kun se kulki pyöreänä alhaalla, jolloin selänkin oli helpompi olla työssä mukana. Yritin tehdä pyynnön mahdollisimman rauhassa, ettei Rappen jännittyisi sen takia. Yritys oli hyvä, mutta vaati toistoja useamman ennen kuin mitään tapahtui. Rappen ei tahtonut kovin noteerata pyyntöäni pidentää askelta, vaan tepsutti samaa askellusta kuin aikaisemmin. Äänellä kannustamalla tapahtui muutosta, mutta samalla Rappen nosti päänsä ylös. Sopivasti apuja hienovaraistamalla saimme muutamia hetkiä, joissa ravi rullasi pidemmällä askeleella ilman, että tahti kärsi.

Laukassa työstimme hevosen muotoa pääty-ympyröillä. Keskiympyrällä puolestaan sai ottaa käyntiä ja ravia tai huilata hetken, mikäli sellaista tarvitsi. Opettaja toivoi hevosten ensisijaisesti menevän vähän pidemmässä muodossa ja venyttävän ohjan perässä ja jos se onnistuisi, voisi hakea vähän lyhyempää muotoa. Minun tavoitteenani oli vain saada Rappen laukkaamaan rennosti ja pyöreänä ilman enempää muodon säätämistä. Aloitimme oikeasta kierroksesta. Rappen nosti laukan aika mukavasti ja oli kuulolla. Opettaja neuvoi pyytämään hevosen ulkotakajalkaa töihin ja ottamaan sisäohjalla hieman johtavia otteita. Aluksi jäin perusvirheeseeni eli nypläämään ohjalla, kunnes muistin pohkeideni olemassaolon. Sitten älysin jättää ohjastuntuman tasaiseksi ja pyytää Rappenia pohkeilla laukkaamaan tuntumaa kohti. Näistä avuista Rappen ymmärsi homman jujun ja tarjosi mukavaa pyöreää laukkaa, mistä yritin kehua sitä niin paljon kuin vain ehdin. Muutamia kertoja Rappen pääsi pudottamaan raville tai laukkasi jännittyneenä, mutta aina saadessani itseni paikoilleen, palasi Rappen pyöreään laukkaan.

Vasemmassa laukassa ongelmana oli ensin Rappenin pienoinen kipitys, jolloin se ei malttanut rentoutua. Se samalla pyrki vähän kaatumaan sisälle, joten ulkojalan nohittamisen lisäksi sain pistää sisäpohkeeni töihin estämään valumisen. Opettaja neuvoi äänellä kehumisen lisäksi myös rapsuttamaan aina nopeasti sisäkädelläkin, kun Rappen teki oikein. Niitä hetkiä tulikin mukavasti ja laukassa oli todella makea istua. Opettaja kehui Rappenin muodon olevan hyvä ja että se käytti selkäänsä mainiosti. Laukka tuntuikin siltä, että nyt hevonen oikeasti teki sen eteen jotain sen sijaan, että olisi vain humputellut menemään. Itsensä kantaminen väsytti Rappenia, joten pidin laukkapätkät kohtuullisen lyhyinä, jotta saimme mieluummin pieniä hyviä hetkiä kuin pitkiä epätasaisia kohelluksia. Onneksi maltoin näin, sillä nyt taisin saada parhaimmat laukkahetket Rappenin kanssa tähän mennessä. Ihana huomata, kuinka se on kehittynyt ratsuna hurjasti ja toivottavasti kehittyy jatkossakin. Rappen ei ilmeisesti ole kaikista paras säätämään laukkaansa, mutta jos se hiljalleen alkaa jaksaa kantaa itsensä oikein laukassa, oppii se varmasti pian senkin.

Loppuraveissa sitten venytettiinkin hevosia taas eteen ja alas. Rappen venytti aika mieluusti ja vaikutti siltä, että oli paiskinut hommia hyvinkin heiniensä edestä. Olin todella tyytyväinen tuntiin ja siihen, kuinka Rappen malttoi pääosin keskittyä ja yrittää parhaansa. Laukassa koetut hetket tuntuivat niin hyviltä, että en edes harmitellut enää estetunnin vaihtumista tähän treeniin. Ja tuo on jo melkoinen tunnustus minulta. Mutta niinhän se opettaja tuumasikin, että esteratsastus on kouluratsastusta esteiden välissä. Tolppien ja puomien parissa sen vain toisinaan unohtaa sangen helposti. Oli mukava lähteä tallilta hymyillen, ja enpä pistä pahakseni, vaikka pääsisin piakkoin toistekin Rappenin kanssa treenaamaan.

Yksityistunnilla

Sain viimein hankittua itselleni ainakin täksi kerraksi yksityistunnin Helvin kanssa. Opettaja oli entuudestaan hyvän päivän tuttu, joka sittemmin oli opiskellut itsensä ratsastuksenohjaajaksi. Olin briiffanut hänet hommaan sillä, että tahdon saada apuni oikein läpi ja hevosen kulkemaan oikeinpäin.

Opettaja kertoi tunnin aluksi kiinnittävänsä alussa eniten huomiota ratsastajaan. Kun kuski saadaan istumaan ja vaikuttamaan oikein, voidaan sitten vasta alkaa tarkastella hevosen toimintaa. Ihan ymmärrettävää ja juuri toiveideni mukaista. Kyllähän minä siellä selässä istun ja yritän vaikuttaa, mutta korjattavaa on varmasti vaikka millä mitalla.

Tunti aloiteltiin yksinkertaisesti käynnissä. Jo parin askeleen jälkeen opettaja pyysi pysähtymään ja tuli korjaamaan jalkojeni asentoa. Olen onnistunut opettelemaan istunnan, jossa jalkani ovat vähän liian edessä. Toisaalta opettaja myös hoksautti, ettei satulakaan ole kaikkein ihanteellisen pitkille koivilleni. Opettaja asetteli jalkojani oikeaan kohtaan, jonka jälkeen jatkettiin käynnissä ja ravissa jalkojen asentoa tarkkaillen. Olihan se vaikeaa! Alussa tuntui, että jalkani vähintään ovat nousseet ilmaan niin, että kantapäät osoittavat taivasta kohti. Sitten pohjeapuja antaessa jalkani taas heittäytyi väärälle paikalle eteen. Nyt pitäisi vain kaikilla tunneilla muistaa tarkistaa jalan asento ja korjata sitä aktiivisesti. Ilmeisesti pientä parannusta kuitenkin tapahtui, sillä saatoimme siirtyä seuraavaan asiaan.

Seuraava korjauskohde ei tullut yllätyksenä. Käteni ovat päättäneet pitää paikkansa ojennettuna eteen. Ei nyt tietenkään ihan suoraan, mutta kyynärpääni eivät ole lähelläkään vartaloani ja 90 asteen kulma on toiveunta. Opettaja ohjeisti viemään kädet liki satulan etukaarta ja ikään kuin ottamaan ne vartalon kanssa mukaan yhteen jämäkkään pakettiin. Sitten taas mentiin käyntiä ja ravia sekä koetettiin oppia pitämään kädet oikein. Tämä oli vielä jalkaa vaikeampi, sillä ihan huomaamattanikin kädet valuivat väärään asentoon.

Opettaja oli tunnin alusta hoputtanut meitä tasaiseen tahtiin pitämään vauhtia yllä. Tämä auttoi selvästi, sillä käynnissä ja ravissa Helvi liikkui aika kivasti. Parasta oli se, kuinka se herkistyi kuuntelemaan apujani, kun oikeasti noudatin voimistuvan avun kaavaa. Sitten opettaja halusikin tarkistaa, miten liikumme laukassa. Helvi nosti laukan laiskasti, josta muistutin sitä raipalla. Tammapa nakkasi pukin! Ehkä elämäni toinen pukki tältä tammalta, joten olin ihmeissäni ja kyselinkin siitä opettajalta. Hän arveli, että joko tamma oli tammamaisella tuulellaan tai sitten se huomasi takapäänsä lämmenneen niin, että saattoi protestoida raippakäskyäni pukilla. Helvi ei tosiaan ole pukkiherkkä tapaus, ja opettaja kertoikin, että jäykemmät hevoset eivät usein takapäätään kovin herkästi visko ilmaan. Tämä sopisi tammaan erinomaisesti. Pukin jälkeen oikea laukka pyöri ihan kivasti. Opettajalta tuli käskyä ajatella omaa istuntaa alaspäin eikä sellaiseksi, joka heijaa miten sattuu. Kädet levisivät taas säännöllisin väliajoin, mutta jalat ilmeisesti pysyivät paremmin paikoillaan. Vasen laukka oli melko takkuista, mutta muita ongelmia ei tullut.

Sitten siirryttiinkin vielä lopuksi asettelemaan. Tässä levottomat kädet iskivät pahiten. Asettava käsi suunnilleen pysyi siellä missä piti, mutta ulkokäsi lähti aina seikkailemaan. Kerta toisen jälkeen piti palauttaa se ajatuksen kanssa lähemmäs vartaloa. Kun onnistuin tässä, alkoivat asetukset mennä taas paremmin läpi. Lopulta kierros toiseen jälkeen hinkattuna Helvi alkoi liikkua oma-aloitteisesti kohtuullisen hyvin. Opettaja jopa kehui sen viimein käyttävän selkää ja takapäätään. Samalla tamma itse hakeutui rehellisemmin pyöreäksi eikä vain niksauttanut kaulaansa nättiin asentoon. Ravi oli paikoitellen mukavan letkeää ja irtonaista, jolloin opettaja käski kehumaan Helviä hienosta työstä.

Loppukäynneissä tamma sai myös pisteet kotiin. Takapää ja selkä olivat töissä, jolloin myös etupää pehmeni ja pyöristyi. Opettaja kertoili samalla Helvin liikkuneen ajoin mukavassa muodossa, joskin vielä vähän pitkänä. Tunnin parhain anti oli siinä, kun opettajan avustuksella sain Helviä liikkumaan paljon paremmin ja rennommin. Jotenkin opettajan läsnäolo tsemppasi yrittämään ja auttoi kiinnittämään huomiota kaikkeen paljon enemmän kuin yksin ratsastaessa. Tunnista jäi hyvä fiilis, vaikkei mitään kummempaa tehtykään, mutta kuten opettaja sanoi, kaikki lähtee liikkeestä. Kun sen hallitsee, voi alkaa tehdä enemmän muita juttua. Allekirjoitan tuon täysin. Kyllähän sitä Helvin kanssa on pyöritty vaikka mitä kuviota, mutta monesti niiden aikana vauhti on kadonnut tyystin ja suoritus on ollut aika nihkeää menoa.

Vaikka tunnin aikana huomasin, että korjattavaa on vaikka millä mitalla, en enää malttanut masentua. Onnistumiset tuntuivat niin kivoilta, että jään vain malttamattomana odottamaan, milloin saisin aikataulut seuraavan kerran opettajan kanssa sopimaan. Kiva nähdä, miten Helvin työskentely muuttuu, kun se huomaa kuskin viimein alkavan edes vähän mennä oikeaan ratsastussuuntaan.

Kolmas kerta

Jälleen Helveilyä. Aioin ottaa esteitä, mutta koska pollen jalka oli ollut aamusta vähän turpeampana, päätin mennä koulua pääosin käynnissä ja ravissa. Yllättäen treeniaiheena oli muoto ja pyöreys samalla kaavalla kuin kahtena muuna tämän viikon kertana.

Helvi tosiaan itse käynnissä alkoi jo mukavasti mennä pyöreämmäksi ja helpolla ratsastuksella sain sen ratsastettua nätisti oikeinpäin. Vauhti ei päätä huimannut, mutta muutoin meno oli kivaa. Ravissakin sain pyöristymistä edelliskertaa paremmin, mutta siinä olisi vielä paljon hiottavaa. Laukkaa otin vain parit kierrokset ilman kummempia vaatimuksia.

Kuvio on siis tuttu, joten keskitytäänpä vain onnistumisiin ja niihin harmillisiin epäonnistumisiin. Miinuspisteitä kuskille tulee käsistä ja katseesta. Tajusin pitäväni kädet aika alhaalla etenkin niinä hetkinä, kun annan pohkeita ja puolipidätteitä pyytäen hevosta takaisin oikeinpäin. Uskon näemmä sillä, että kunhan vain pidän kädet kiinni harjassa, pysyy hevonenkin toivotussa asennossa. Väärin! Yritin korjata mokaani monet kerrat, mutta niin vain ne kädet painuivat ihan liian alas. Ja se katse. Tarvitseeko edes sanoa? Olenpahan ainakin tuijotellut Helvin päätä monen kerran edestä. Ehkäpä tuijotan päätä siksi, kun en osaa katse suorassa tajuta, onko hevonen pyydetysti vai ei. Tosin kyllähän sen käsillä tuntee, mutta jotenkin on niin paljon maagisempaa tuijottaa päätä kaiken varalta.

Plussapisteitä hevonen ja kuski siinä ohella saavat mukavasti lisäyksistä, joissa pyöreys haihtui, mutta Helvin pää ei kuitenkaan liihotellut katossa. Tyytyväisin olin käyntilisäykseen, jossa Helvin takajalat kerrankin polkivat pitkää askelta. Olipa tamma lisäyksestä niin tohkeissaan, että nosti parit kerrat ravinkin. Sovitaan, että kuski saa myös plussapisteen siitä, että varmaankin oppinut jotain Helvin ratsastamisesta. Onhan tässä yhteistä taivalta takana jo 1,5 vuotta, joten ehkä on jo aikakin jotain oppia.

Syksy ja hevonen on lähes yhtä kiva yhdistelmä kuin kesä ja hevonen.

Yhteistä osaamista

Sateisen päivän ankeuden kruunasi se, kun pääsimme Helvin kanssa maneesille. Siellä olikin menossa valmennukset, joten tihkusateessa siirryimme mutristellen kentälle. Onneksi sade vähän heikkeni, joten emme kastuneetkaan pahasti. Olisipa silti vain ollut mukava tietää valmennuksesta etukäteen, mutta eipä edes seuran nettisivuilla moista kerrottu.

Alussa kuskia ei kauheasti napannut sateesta vettynyt kenttä, jossa piti kiertää melkoista rinkulaa, jos tahtoi vähänkään pysyä kuivemmalla maalla. Helvi ei kuitenkaan nyrpistellyt olosuhteille, joten päätin ainakin vähän humputella. Aloitin käynnissä asetellen ja taivutellen tavoitteena saada tamma oikeinpäin. Ilmeisesti Helville oli jäänyt tiistain treenistä jotain muistiin, sillä se tajusi homman jujun nopsaa ja teki työtä käskettyä.

Päätin myös testailla pohkeeni olemassaoloa tekemällä uraa pitkin pätkittäin pieniä väistöjä. Helvi teki ne ihan kivasti vailla kummempia ongelmia. Kuski sen sijaan olisi saanut tunnustella herkemmin sitä, milloin hevonen ajatteli lopettavansa itse väistön eikä varmistella sitä turhan usein pyytämällä.

Seuraavaksi siirryin sitten tekemään ravisiirtymisiä tavoitteena saada Helvi pysymään pyöreänä. Ensimmäiset kerrat polle kuitenkin nakkasi taivasta kohti, koska sillä ei olisi huvittanut ravata, ja jouduin näin muistuttamaan sitä jämerämmillä avuilla. Mutta pikkuhiljaa aloin saada parempia siirtymiä ja lopulta muutamat todella nätit, muodossa pysyvät siirtymät käynnistä raviin. Olin kyllä se päivänpaiste siinä tihkukelissä. Helvi tuntui niin helpolta ratsastaa näissä hetkissä, ja se itsekin keskittyi puuhaan tosissaan. En muista edes kauheasti jääneeni nykimään siirtymässä ohjista, joten suon tästä pisteitä eniten toki hevoselle, mutta muutamat myös itselleni. Yhteistyömme pelasi, ja se tuntui kivalta.

Laukassa ei varsinaisesti tullut suurempia onnistumisia. Se kyllä rullasi mukavasti eikä tamman pää kurotellut taivaisiin, mutta ei se nyt niin pyöristynytkään. Onhan se kuitenkin edistystä aikaisempaan nähden, ja siitä pitäisi olla tyytyväinen.

Tänään tuli ratsastaessa sellainen olo kuin olisi jotenkin kehittynyt piirun verran enemmän. Jokin aika sitten en tajunnut mitään pyöreydestä tai muodosta, mutta nyt osaan jo pikkuisen ratsastaa hevosta siihen suuntaan. Kieltämättä palkitseva tunne, kun huomaa oppineensakin jo vähän. Ratsastuskerta meni kokonaisuudessaan mukavasti, ja lepertelin taas tammalle kehuja. On mukava aina huomata, kuinka toisinaan hevosen kanssa yhteistyötaajuudella ollessa ratsastus voi olla todella mukavaa ja palkitsevaa.

Pyöreystreeniä jälleen kerran

Helvi sai viimein paranneltua jalkansa haavan, joten pääsin reilun kahden viikon tauon jälkeen ratsastelemaan. Väliin jääneiden kertojen korvaamisen aloitin menemällä tallille näin tiistaina. Tamma sattui olemaan hyvällä tuulella, sillä tarhassa se jätti ruohoapajansa ja seurasi minua pelkillä äänipyynnöillä portille saakka, jossa vasta laitoin sille päitset päähän.

Maneesilla otin treeniaiheeksi tuntuman, pyöreyden ja muodon sekamelskan. Helvi oli hitusen normaalia itseään reippaampi, joten käynnissä asetellen ja taivutellen alkoikin näkyä tulosta. Törmäsin kuitenkin tuttuun ongelmaan: ihastun yhdestä onnistumisesta niin paljon,että unohdan ratsastaa tai sitten kelpuutan hevoselta puoliksi tehdyn suorituksen. Keskittymiseni jotenkin aina herpaantuu noina hetkinä, jolloin ratsastan hevosta pitkän pätkän taas väärinpäin, kunnes tajuan alkaa tehdä taas hommia. Sain kuitenkin käynnissä mukavasti Helvin muotoon, ja sen kantamaan päänsä. Kun polle itse herpaantui hommasta, sain sen kohtuullisen kivuttomasti palaamaan takaisin oikeaan asentoon puolipidätteillä ja pohkeilla.

Ravissa homma olikin vaikeampaa. Helvi kyllä liikkui aika kivasti, mutta siinä askellajissa asetukset ja taivutukset eivät tuottaneet tuloksena pyöreämpää hevosta. Yritin houkutella ja maanitella, mutta jokin ei vain loksahtanut paikoilleen. Sain Helvin ratsastettua sellaiseen kompromissiin pää katossa kulkemisen ja kunnon pyöreyden välillä. Plussaa kuitenkin tammalle siitä, että se jaksoi itse liikkua kivasti eteenpäin. Kuskille pisteitä siitä, ettei asetuksissa sisäkäsi lähtenyt matkustamaan, vaan pysyi monia kertoja enemmän paikoillaan ja välitti pyyntöjä nyrkinpuristuksilla.

Laukassa pyöreyttä ei oikein ollut nimeksikään. Ehkä parin ympyrän ajan Helvi tsemppasi ja teki pyyntöjeni mukaisesti, mutta kaikilla suorilla pätkillä hevonen meni miten sattuu. Ei onneksi ihan pää katossa kiinni, mutta olisin toivonut käynti- ja raviharjoitteluiden jälkeen enemmän pyöreyttä. Mukavaa oli kuitenkin se, että laukka pyöri pehmeästi ja reippaasti eteenpäin.

Lopuksi ravailimme vielä kiemurauraa. Viimein pyyntöni pyöreydestä alkoivat mennä ravissakin läpi. Näin ollen saatoin alkaa testailla, kuinka hyvin Helvi venyttäisi itseään ohjan mukana. Tamma hoksasi jujun ja venytti itsensä aina tuntumalle, kun annoin sille vähän ohjaa. Loppuravit olivat lupsakkaat, ja kuski sai toivomansa hyvän mielen.

Laitoin taas yhden pyynnön valmennuksesta Helvin kanssa. Mitään fyysistä rääkkiä en hae niinkään hevoselle, vaan itselleni. Haluan oppia antamaan avut, jotka menevät perille ja oppia sen, kuinka saan hevosen liikkumaan kunnolla eteenpäin. Saa nähdä, onko tällä valmentajalla ensinnäkään aikaa vuokrapäiväni ja toisekseen halua opettaa vanhaa tammaa ja hajamielistä kuskia. Toivotaan parasta kuitenkin!

Uusia työkaluja pyöreyteen

Kuten olette ehkä huomanneet, on ratsastustunneilla alettu tosissaan kiinnittää huomiota hevosen liikkumiseen pyöreänä oikeinpäin. Kieltämättä ihan aiheellisesti, sillä kuvaahan talli B-tason tuntiaan seuraavasti:

B = Ratsastaja ymmärtää kuolaintuntuman merkityksen ja osaa auttavasti ratsastaa hevosen "peräänantoon".

Sitaattimerkkien merkitystä en tuossa tiedä, mutta kieltämättä viime syksy tuli huideltua hevosen pyöreydestä paljon murehtimatta. Ainakin minun kohdallani oli aika alkaa takoa päähän sitä tietoa, että nyt on aika alkaa opetella vaikeampia asioita. Hankalaahan se on, mutta hyvin palkitsevaa. Kesätuntien viimeiselle kerralle sain kouluväännön uuden top3-suosikkini eli Jussin. Tällä kertaa hevosen pyöreyttä haettiin asetteluiden ja taivutteluiden lisäksi peruuttamisen avulla.

Tunti aloitettiin hurauttelemalla käynnissä ja ravissa kahdeksikkoa. Myötä- ja vasta-asetuksia ja -taivutteluita sai käyttää apuna, ja tarkoituksena oli saada hevosta vähän vapaampaan, mutta yhä pyöreään muotoon. Jussi ei ollut ihan niin helposti ratsastettavissa oikeinpäin kuin parilla aikaisemmalla kerralla, mutta luulin tekeväni hommia ihan hyvin. Kunnes opettaja alkoi huomautella, että muuten hyvä, mutta edelleen pitäisi saada Jussia paremmin pyöreäksi ja alas. Kas kummaa, olin taas suunnilleen kuiskannut hevoselle pyynnön ja ilostunut siitä, kun se kahden millin verran toteutti sitä. Törmäsin tuttuun ongelmaani: en tohdi vaatia riittävästi enkä toisaalta ihan täysin aina tajua, milloin hevonen on vaaditussa muodossa. Kun lopulta aloin taas oikeasti tehdä hommia, loksahteli Jussi paikoitellen mukavasti oikeinpäin.

Tämän jälkeen siirryttiinkin hakemaan hevosta tuomaan takajalkojaan rungon alle ja pyöristämään selkäänsä. Apuna käytettiin peruuttamista. Käynnistä seis, peruutus ja sitä niin kauan, kunnes hevonen toivotusti pyöristyy selästään ja siitä lähdettiin käyntiin. Heti kun pyöreys katosi, toistettiin sama kuvio uudelleen. Alussa peruutuksissa oli vähän kinaa Jussin kanssa. Se joko halusi peruuttaa sivulle tai ei tajuta hommaa ollenkaan. Sitten se keksi peruutella pitkillä harppauksilla taaksepäin ilman pyyntöäni. Kaiken muun se teki kyllä oikein ja aika vaivattomasti. Mutta sain aina aikani pyydellä, jotta se lähti peruutuksesta takaisin käyntiin tai myöhemmin raviin. Opettaja ohjeisti pitämään Jussilla aika napakan ohjan ja hakemaan sille jopa vähän painetta. Neuvo osui oikeaan, sillä kun oikeasti pidin ohjat käsissäni ja tuntumalla, Jussi jatkoi matkaansa pyöreänä sekä käynnissä että ravissa.

Kun siirtymät tuntumalla alkoivat sujua, sai mahdollisesti kadonnutta pyöreyttä metsästää takaisin puolipidätteillä ja kevyellä pohkeiden käytöllä. Jussi meni aika kivasti tuntumalla, mutta kyllä se aina aika ajoin nakkasi päänsä väärään paikkaan, mutta aika kivasti palautui oikeinpäin puolipidätteillä. Muutamia kertoja kävimme kyllä koko ruljanssin alusta asti, kun polle olisi mieluummin kurkotellut taivaisiin. Laukannostot taisivat olla kaikista parhaimmat. Nekin tehtiin alussa peruutuksesta, ja Jussin bravuuri lieneekin laukannosto siitä. Ainoaksi ongelmaksi koitui taas kuskin kyvyttömyys tajuta, milloin hevonen on oikeinpäin pyydetysti. Sain kuitenkin puolipidätteillä hevosen palaamaan useimpina kertoina takaisin pyöreäksi ja sain muutamat sellaiset laukkapätkät, että ah! Niin nättiä, pyöreää ja ennen kaikkea säädeltävää laukkaa, että se olisi pitänyt saada tallennettua jonnekin.

Vaikka tunnilla tuli mokailtua ja tuijoteltua taas sadan kerran edestä hevosen niskaa, siitä jäi jälleen kerran todella mukava olo. Opettaja kehui menoamme pariinkin otteeseen ja kiitokset välitin Jussille. Se on todella upea hevonen koulupuolella. Tunnin jälkeen varmistelin myös, että talvitunneille B-taso on edelleen sopiva minulle, jolloin opettaja kehui minun pärjäävän siellä ihan hyvin. Vaikka sitä mielessään heti ajatteli, että huhhei, mitähän tuo höpöttää, niin kyllä kehu lämmitti. Joskus kun on niitä ratsastuskertoja, että tekisi mieli hypätä puskaan piiloon opettajaa. Toisinaan taas menee niin kivasti, että hymyä riittää vielä näiden blogikirjoituksien aikana. Voitte varmaan arvata, mistä suupieleni nytkin löytyvät. :)

Pidätteet hukassa

Tiistain tunnille olin saanut melkein puolen vuoden tauon jälkeen Potter-herran. Tunnin aiheena oli jälleen hevosen ratsastamista tuntumalle sekä laukanvaihtoa ravin kautta. Tuntumalle ratsastamisen apuvälineinä käytettiin tällä kertaa kulmien asetusten ja taivutteluiden lisäksi etuosakäännöksiä.

Etuosakäännökset tehtiin käynnissä ja ravissa. Käynnissä homma sujui Potterin kanssa ihan kivasti, jos muistin pyytää etupäätä hidastamaan ja takapäätä liikkumaan. Kuten arvata saattaa, ei verbi jarruttaa ollut kovin vahvana sanavarastossa, jolloin Potter otti tilanteen omiin kavioihinsa ja puski etuosakäännöksestä pois. Opettaja korosti jälleen pidättäviä apuja joka askeleella, kunnes hevonen alkaa kuunnella sitä. Niinpä pyysin pohkeella takapäätä ja samalla otin pidätteitä askel askeleelta. Välillä sain ruunan kuuntelemaan ja ottamaan ihan kivoja askelia etuosakäännöksessä, välillä taas en.

Ravissa etuosakäännöksistä tuli valtaosan ajasta epäonnistuneita pyörähdyksiä. Etenkin oikeassa kierroksessa Potter ei lotkauttanut korvaakaan pidätteilleni, vaan puski oman mielensä mukaan. Vasemmassa kierroksessa sain sitä vähän paremmin kuuntelemaan, mutta ei sekään suunta kovin mairittelevasti mennyt. Suurin ongelmani oli se, etten saanut Potteria ennen etuosakäännöskohtaa kootumpaan ja lyhyempään raviin, vaan se puskutti oman mielensä mukaan, jolloin pidätteet eivät menneet läpi ja kulmat hurahtivat ohi vailla ajatustakaan etuosakäännöksestä. Huoh, on se vain niin helppoa unohtaa se vähänkin osaaminen.

Etuosakäännösten jälkeen siirryttiin kahdeksikolle humputtelemaan laukanvaihtoja ravin kautta. Tässä hommassa meillä toimi yhteistyö Potterin kanssa ihan kivasti. Aina siis, kun sain sen pudottamaan laukan raville. Muutaman kerran herra olisi halunnut puksutella vastalaukassa ilman mitään ongelmia. Onnistuneilla kerroilla sain laukan nopeasti raviin ja parin raviaskeleen jälkeen nousi suunnan mukainen laukka kivasti. Pisteitä sentään jostain asiasta kotiin!

Lopuksi pyörittelimme kahdeksikkoa vielä käynnissä ja ravissa hakien hevosta taas pyöreäksi tuntumalle. Käynnissä tein jotain hyvin oikein, ja Potter loksahti paikoilleen nätisti ja myös pysyi siellä aika hyvin. Pienillä korjauksilla sain taas ruunan oikeinpäin, jos se oli alkanut katsella maisemia. Ravissa onnistumiset eivät olleet niin suuria, mutta tällä kertaa sentään muistin kokeilla menoa muussakin kuin yhdellä ohjanpituudella. Sain Potteria kohtuullisesti venyttämään kaulaansa, mutta paremminkin olisi toki voinut mennä. Käynnin onnistumiset kuitenkin pistivät etuosakäännösten mokat unohduksiin, joten tunti sai ihan hyvän lopetuksen.

Kolmas kerta toden sanoo

Ja tämä kerta sanoi, että enhän minä osaa ratsastaa hevosta tuntumalle oikein mitenkään. En ainakaan, jos hevosella ei ole omaa moottoria ja tänään päivän päälle 19 vuoden ikään kääntynyt Helvi-tamma ei turhia kaahaile. Paitsi silloin, kun sitä itseään sattuu huvittamaan tai jokin hölmö asia on maailman suurin hirviö. Lämpimän aamun treeninä oli siis eiliseltä tuttua asettamista ja taivuttamista volteilla tavoitteena saada hevonen ratsastettua pyöreäksi ja liikkumaan takapäästä tuntumaa kohti.

Meno ei ehkä ollut ihan kaikista hitainta, mutta asettaminen ja taivuttaminen oli työlästä. Helvi ei halunnut napata homman jujua, vaan kierros kierroksen jälkeen jouduin pyytämään ja houkuttelemaan hevosta asettumaan. Ehkä en sitten muistanut myödätä pienimmistä eleistä, jolloin tamman yhteistyöhalu väheni entisestään. Pätkittäin sain kyllä asetukset ja taivutukset läpi ja jopa vähän pyöreyttä, mutta en hyvällä tahdollakaan voi sanoa onnistuneeni kovin hyvin.

Ravissa homma meni käynnin kaltaisesti. Sekä käynnissä että ravissa oikea kierros oli kuitenkin hieman helpommin työstettävissä. Olen aikaisemminkin törmännyt siihen, että Helvi on jäykempi ja vastahakoisempi tekemään asioita vasemmassa kierroksessa. Ehkä pitäisi ottaa joskus aiheeksi venyttävät liikkeet tuossa kierroksessa.

Laukassa kokeilin jälleen pyöreyttä. Yritin istua takapään päällä, sillä noissa asettelu- ja taivutusjutuissa tunnun kumartuvan eteenpäin. Hoin sitten itselleni tuota istunta-asentoa ja koetin asetella ja taivutella hevosta sekä huolehtia takapään liikkeestä. Sain ehkä kymmenisen pyöreää laukka-askelta molempiin suuntiin ja se oli sitten siinä. Huhhei.

Loppuraveissa Helvi kuitenkin alkoi vähän yhteistyölle. Pyörittelin tuttua kahdeksikkoa ja hain pyöreyttä vähän pidemmällä ohjalla. Sieltähän se pätkittäin löytyikin ja aika kivasti. Myös suunnanvaihdot menivät kohtuullisesti niinä kertoina, kun Helvi ei viitsinyt pelätä seinässä ollutta valkoista länttiä.

Päivän positiivisin juttu oli se, ettei tamma kuitenkaan lähtenyt laitumella raahustamaan minua karkuun. Sen sijaan se jatkoi ruohon syömistä ja varmaan mielessään kuvitteli, että jos hän ei reagoi minuun, en huomaa sitä. Hassu, mutta kovin suloinen tamma se Helvi.

Työläämpää tuntumaa

Tämän viikon lauantain tunti jää välistä, joten pitihän tunti käydä korvaamassa näin keskiviikkona. Minut oli tosin unohdettu listasta ja pollearpajaisissa kävi lopulta hieman kehno tuuri, kun sain Hessun. Myönnän heti aluksi, ettei hevosessa ole vikaa, vaan nimenomaan kuskissa. En osaa ratsastaa Hessulla enkä saa sitä liikkumaan kovin vapaaehtoisesti. Tiedän kyllä, että se osaa kulkea oikein hienosti.

Aiheena oli tiistailta tuttua tuntumalle ratsastamista. Tällä kertaa sitä hinkattiin vain käynti- ja ravivolteilla. Koko tunnin aikana siis asettelimme, taivuttelimme ja olimme valmiina myötäämään ja rentoutumaan, kun hevonen loksahteli oikeinpäin. Opettaja muistutti tänäänkin siitä, kuinka muotoa pitää vaihdella aina siitä lyhyemmästä niin pitkäksi kuin hevonen vain menee tuntumalla pysyen.

Tällä tunnilla tuli kyllä tehtyä töitä. Tähän verrattuna eilinen oli sujui kuin vettä vain. En tajua, millä keinolla Hessun saa liikkumaan. Turhauduin tunnin aikana moneen kertaan siitä, että saadakseen hevosen kulkemaan oikeinpäin, tulisi se saada liikkumaan takapäästä tuntumaa kohden. Mutta mitä sitten, kun siellä takapäässä ei tunnu olevan mitään liikettä? Puhisin ja puuskutin, kun yritin aktivoida hevosta liikkumaan. Välillä onnistuin, useamman kerran en. Asetin, taivutin, hoputin, myötäsin ja välillä sain tulosta aikaan. Opettaja kuitenkin toivoi, että saisin Hessun rehellisemmin muotoon, mutta en vain osannut. Argh!

Onneksi tuntiin mahtui muutamia lyhyitä onnistumisia, vaikka nytkin vielä harmittaa, kuinka valtaosan ajasta ratsastin huonosti. Hyviin hetkiin kuului se, kun sain ravissa muutamia kertoja Hessun venyttämään itseään pidemmälle pysyen nätisti tuntumalla ja kuinka kahdeksikkoa ravatessa polle pysyi aika kivasti kuulolla ja pyöreänä myös silloin, kun vaihdoin suuntaa. 

Tunnilla oma osaamattomuus otti todella paljon päähän. Ok, sain kyllä ratsastettua Hessua ehkä ensimmäistä kertaa oikeinpäin, mutta miten se saattoi olla näin vaikeaa? Ihmettelen edelleen sitä, kuinka jollain hevosilla tietyt asiat sujuvat niin kepoisasti ja kivasti ja kuinka taas toisilla se on suu mutrussa vääntämistä. Tässä on selvä ero esimerkiksi juuri Jussin ja Hessun välillä. Minulla ei vain ole sitä kaasujalkaa, jolloin laiskempien hevosten kanssa koko tunti tuppaa tuhraantumaan siihen, että yritän saada niitä liikkeelle. Silloin kaikki muu harjoittelu jää taka-alalle, kun taas oman moottorin kanssa kulkevan hevosen kanssa ehdin ajatella vähän muutakin.

Huomiselle on luvattu rapeat +32 astetta. Pitää koettaa rientää ratsastamaan tänään 19 vuoden ikään ehtinyt tamma heti aamusta, kun asteet eivät ole ihan noin korkealla vielä.